.~ Heinäkuun Hellemasut 2012~. MARRASKUU

Tervehdys kaikille!

Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista ja pahoittelut huonoista.

Alkoholista ja tupakasta oli ollut aiemmin puhetta. Itse en polta, joten se ei ole ongelma. Tupakan haju on aina etonut minua ja nyt etoo entistä enemmän. Onneksi mieskään ei polta, niin ei ainakaan kotona tarvitse tupakan hajua haistella. Alkoholia olen käyttänyt kohtuudella, joskus on sitten otettu railakkaammin, mutt ei tee tiukkaakaan olla ilman. Ei tee mieli yhtään.

Kertomisesta Meillä on muutamille kerrottu ja tänään kerroin äidilleni, kun ollaan menossa sinne viikonlopuksi, niin ei tarvitse sitten väsymystä ja huonoa oloa peitellä. Lähinnä sellaisille läheisille ja kavereille olen kertonut, joille voi kertoa myös, jos jotain ikävää tapahtuukin. Töissä ajattelin kertoa vasta np-ultran jälkeen, osa työkavereista tietääkin jo.

ON, oma olo on ihan hyvä, etoo iltapäivisin ja rinnat on nyt olleet arat. Reissussa oltiin esikoisen kanssa ja eikös vaan kotiinpaluuiltana nostanut kuumeen. Me ollaan sairastettu koko syksy, jatkuvaa yskää ja kaksi kuuria syöty. Tänään käytiin sitten aamupäivällä yksityisellä ja sieltä saatiin lähete lasten polille, jotta saadaan suljettua pois keuhkokuume ja otettua kuvat ja kokeet. Meni siellä sitten klo 16 asti. Nyt olen ihan poikki ja vielä on yövuoroon meno. Mutta eiköhän se siitä.
 
No olipahan aamu.

Menin sairaalalle ilmoittautumaan jo 7.45, kun eilen sanoivat, että heti 8 aikaan pääsen sitten sisään. Noh, meikäläinen odottelikin vielä 11 aikaan sisäänpääsyä ihan hermona. Koko aamun voin pahoin eikä siellä odotushuoneessa tietenkään mitään syötävää ollut. En uskaltanu lähteä etsimään mitään kahvilaa, kun pelkäsin, että juuri silloin kutsutaan sisään. Vettä sitten litkuttelin menemään ja toivoin, ettei laatta lennä.

Kun vihdoin pääsin sisään, tehtiin jälleen gynekologinen tutkimus ja ultrattiin. Siellä se pikkuinen kelli ihan oikeassa paikassa ja sykekin pompotteli ihan normaalisti. Lääkäri sanoi, että vuoto on niin marginaalista, ettei mitään hätää. Alkio vastasi viikkoja 6+3 (mikä onkin enemmän kiertoni mukaista). Ja sen mukaan la olisi sitten 15.7. Lääkärin mukaan ei tarvita mitään erikoisia jatkotoimenpiteitä. Kohtu on kiinni, munasarjat terveet ja syke niin vahva ja kaikki muutenkin kohdussa kunnossa, ettei usko keskenmenoon. Kylläpäs putosi iso paino harteilta. Ja mukaani sain miehelle, ja toki itsellenikin, kuvan :heart: Mitäänhän siinä ei vielä kunnolla erota, mutta kuitenkin.

Aikaisemmin olin tosiaan sitä mieltä, ettei mentäisi varhaisultraan, mutta kyllä nyt olen sitä mieltä, että jos mitään suurempia kipuiluja tai juuri näitä verenvuotoja on, kyllä kannattaa mennä. Ihan oman mielenrauhan vuoksi, sillä ei se stressaaminen ainakaan paranna alkion tilannetta, kun verenpaineet nousee. Ja vaikka siellä saisikin huonoja uutisia, niin tulevatpahan uutiset sitten heti eivätkä siellä np-ultrassa, niin kuin joku sanoikin. Eikä tarvitse sitten viettää joulua murehtien ja miettien.

sopaka ja vahvasykkeinen heinähattu 6+3
 
Pahoittelut kaikille huonoista uutisista ja Onnea sitten näille jotka on saanut hyviä uutisia!

On kirjoiteltu näemmä alkoholinkäytöstä ja tupakanpoltosta.. Itsellä ennen raskautta tuli juotua sillon tällön , nyt ei todellakaan tee mieli, enkä jois mistään hinnasta. Tupakkaa poltin ennen raskautta ja lopetin ku seinään heti positiivisen raskaustestin jälkeen, tupakat lens siis roskiin samantein :)! eikä ole mieli tehny, lähinnä olin tapa/sosiaalitupakoitsija.

Varhaisultra on jakanut mielipiteitä..omalla kohdalla menen sikski että pelko kohdunulkoisesta piinaa, ehkä siksi että eräällä läheiselläni sellainen oli ja toinen munatorvi siinä tuhoitui vaikka viikkoja oli kertynyt vain 7.. hengenvaarassa oli.. onneksi selvisi. siksipä menen itse tarkistuttamaan että pieni kasvais oikeessa paikassa, vaikka nyt tuntuukin aika varmalta että kasvaa siellä missä pitääkin. Viikon päästä se selviää! :)

Itsellä siis varhaisultra ens torstaina ja sillon viikkoja pitäs olla 7+4.. joten eiköhän pitäs sit jotain näkyy<3

Tää kylmyys ja väsymys on kyllä piiinaavaa, itselläki tänään vaa 5h työpäivä ni puoles välissä oli jo ihan nuukahtamaisillaan :D

Hei onko teillä vielä tullut mitään erityisiä himoja mihinkään ruokaan/ainesosaan? :)
Itte tykkään sitruunasta hulluna:)

Mirkelo & Nyytti 6+4
 
Ihana kuulla positiivisia ultra kokemuksia! =) Tulee itsellekkin semmonen hoppu et äkkiä ultraan,mutta ehkä sitä jaksais vielä viikon odotella. Tiistaina tosiaan eka neuvola ja viikkoja kasassa 6+?.
Viikot menee ihan kauheeta vauhtia,ootteko huomannut? Tuntuu niin kun eilen olis ollu maanantai ja kohta viikko taas jo loppuu ja uusi tulee jälleen.

Mulla loppunut ne mahakivut,toivon että se olis ollut jotain normaalia kasvukipua. Suht hyvä olo ollu mitä nyt välillä tulee yllättäviä kuvotus kohtauksia.
 
Onnea Sopaka. Hienoa kuulla ettei ole syytä huoleen.

MB: onnea huomiseen kuunteluun. Ja jos niin ikävästi käy ettei ääniä kuulu, niin älä heitä kirvestä kaivoon. Asukki on vielä kuitenkin kovin pieni ja siksi hankala löytää.

Ollut puhetta alkoholista ja tupakasta. Alkoholinkäyttöni on ollut noin 3kertaa vuodessa tapahtuvaa ja tupakkaa poltan silloin kun otan alkoholia. Kummastakaan luopuminen ei ota koville.

Täällä edelleen väsyttää. Ultra vasta viikon päästä perjantaina, en jaksaisi yhtään enää odottaa.

Kuume ja Nyyti 6+0 (poks :))
 
Viimeksi muokattu:
U2
Heippa vaan, eipä ole tullut paljon kirjoiteltua...
Mielitekoja on alkanut ilmaantua. Eilen illalla oli ihan pakko saada salmiakkia!!!
Mandariinit, jalapenot ja ruoka jossa on potkua tekee kauppansa.suklaata en ole syönyt kohta pariin kuukauteen!?! Poikaan viittaavat nämä happamat ja kirpeät mieliteot minun kohdallani.
Alkoholia en tarvitse, lasin punaviiniä aion Jouluna juoda.
Tupakoinnin lopetin viikkoa ennen kun tein plussan :) eikä tee yhtään mieli, päinvastoin hajukin yököttää.
Varhaisultraan en ole mennyt ja ensi viikolla on eka neuvola.
Ei olla edelleenkään kerrottu kellekään. Esikoinen kyllä tänään totesi, että sä olet äiti viime aikoina vähän lihonnut.... Vetosin heti siihenn, etten ole paljon jumppaan, salille ehtinyt.
Esikoinen kyllä tiesi edellisessäkin raskaudessa ennenkuin olimme kertoneet ;)
Sitten huomasin yhden aika huikean sattuman..tasan 10 vuotta sitten mulla oli samana päivänä vikat menkat kuin nyt.. Silloin tyttö syntyi kyllä jo kesäkuussa mun toksemian vuoksi..

Oikein hyviä vointeja kaikille ja tsemppiä!

U2 + Köpi(el) 8+5
 
Hei vaan kaikille!

Mielenkiinnosta lähdin googlettelemaan löytyisikö jo heinäkuussa la:n omaaville oma keskusteluryhmään ja löytyihän tällainen :) Vielä en ole ehtinyt lueskelemaan läheskään kaikkia viestejä, mutta aion sen kyllä pian tehdä. Paljon on samoja oireita, pelkoja ja pohdintoja täälläkin kuin mitä muillakin ryhmässä olevilla on.

Meillä siis ICSI-hoitojen kautta pian 3-wee kaksoset ennakkoon ja nyt kolmas tuloillaan JOS kaikki menee hyvin. La on 16.7.2011, eli nyt on 6+3 juuri vaihtunut.. Ikää minulla on nimimerkkini verran ja sairaala on VKS. Olen juonut ja poltellut ennen raskautta ja juonutkin vielä juuri ennen plussan saantia (tosin en kaatoja kuitenkaan). Tupakasta olen koittanut irtaantua ja ihan hyvin olen onnistunutkin nikotiinipurkan avulla. Ennen kuin aloimme yrittämään esikoista (joita siis tulikin kerralla kaksi) olimme (molemmat mieheni kanssa) ilman alkoholia ja tupakkaa noin kaksi vuotta. Nyt kuitenkin hieman toisin tällä kertaa..

Jees, alkuraskauden ultrassa ollaan oltu ja kaikki ok - sydän pumppasi ja ruskuaispussi "nätti" ja muutenkin näytti hyvältä. Virtsasssa hieman verta, joten varasin heti ajan virtsanviljelyyn, johon vien näytteen huomenna. Parempi hoitaa hetimiten pois, koska mahdollinen tulehdus lisäisi keskenmenoriskiä. Tämä raskaus on merkitty ns. riskiraskaudeksi, koska aiemmassa minulla oli (monisikiöraskaudesta varmaan osin johtuen) raskausmyrkytys ja hepatoosi, molemmat. Lisäksi menen pelkopolille tiettyjen edellisen raskausajan ongelmien vuoksi.. Np-ultran olen päättänyt ottaa, mutta en mene muihin seuloihin, koska nekin lisäävät tuota km-riskiä ja kuitenkin tulos kertoo lähinnä vain trisomia-22:sta (Down)..

Te kenellä on verenvuotoa haluaisin sanoa, että minulla oli sitä myös edellisessä raskaudessa ja se on todella yleistä varsinkin monisikiöraskauksissa eikä yksösraskauksissakaan välttämättä tarkoita mitään. Verta on tultava paljon, että se kertoisi km:stä. Eli jos verta tulee, niin kannattaa mennä ultraan tai verikokeeseen, mutta km:ää se ei välttämättä tarkoita. Meille myös kerrottiin, että saimme keskenmenon (ilman sisätutkimusta) vaikkei niin sitten ollutkaan, vaan masussa olikin kaksi tapausta ja siitä vuoto juhtui :) Ammatilaisetkin voivat päästää susia suustaan, joten peli ei ole ennen ultraa menetetty (ja viikon 6 ultrassakin voi olla, ettei sydäntä vielä näy..). Me olimme nyt samoihin aikoihin ultrassa kuin viimeksikin, eli 6+1 päivänä.

Nyt tiesin muuten olevani raskaana jo ennen testiä (jonka luonnollisesti tein ennen virallista testipäivää :D) ja ihan kaikki oireet omaan. Tänään kävin yrjöllä töissä, rinnat ovat olleet arat alusta asti, kipuiluja mahassa, väsymys, kylmyys (nyt myös välillä kuumuus) jne.. Ja mä syön!! Vatsa näyttää jo siltä, että olisi pian lähdössä synnyttämään :D

Me (lue=minä) olemme kertoneet jo jokin aika sitten läheisillemme ja töissä kaikki tietävät. Sentää FB:ssä en ole vielä asiaa julkaissut. Kovasti nyt piti odottaa sinne 12 viikolla, mutta enpä vaan pystynyt, kun on niin ihanaa olla raskaana!!

Sorry, että tästä tuli nyt hirvittävän sekava ja pitkäkin sepostus, mutta haluan toivottaa kovasti voimia teille joilla on pelkoa tai epävarmuutta raskauden jatkumisesta! Itsekin pelkään aina sinne tammikuun lopulle saakka :( Toivotaan, että saisimme kuitenkin pitää vauvanalkumme ja kaikki menisi muutenkin oppikirjojen mukaan!

Terkuin,M
 
Noista dobbereista heti.. Meikäläinen aikoo sen hankkia vaikka siinä on myös ne huonot puolet. Löysin sivut, jossa oli se (vaaleanpunainen) Angelsound dobbis joku 35 euroa geelin kanssa. Juttelin tästä myös lääkärissä ja vaan sanoi, että ihan jees, jos kestää sitten ne rytmihäiriöt joita saattaa tulla tai sen, ettei ääniä tosiaan saakaan kuuluviin.. Itse olen edellisessä raskaudessa kuullut kuinka sydän hakkaa ihan väärään tahtiin ja onhan se aika jännän kuuloista ja voi säikäyttääkin. Johtuu vain kehittymättömästä sydämestä (oliko alle 30 viikkoa). Meillä tosin oli sydämessä vikaa (kaksi isoa reikää), joita ei vatsaan päin nähty vaikka sitä kuinka ultrailtiin. Nyt kuitenkin siis leikattu ja kaikki ok.. Haluaisin tuon laitteen vaan siksi, että se olisi ihan hauska juttu koko perheelle välillä kuulla ääniä. Miehelle kun raskaus ei silleen konkreettisesti muuten näy tai kuulu (kuin mun vatsan kasvamisena :D).
 
Onnea sopakalle hyvistä uutisista, tervetuloa uusille ja paljon tsemppiä päivään rontti1lle ja MBlle! KlaavaKlle :hug: toivottavasti on vain harmitonta vuotoa!

U2: minä vedin tyttöä odottaessa ensin kokoajan appelsiineja ja muitakin sitrushedelmiä ihan hulluna, vasta ihan vikoilla viikoilla tuli suklaahimot (mitä en siis muuten syö). Nyt on alusta asti tehnyt mieli suklaata.

tiitulainen: minäkin ihmettelin tässä yksi päivä kun ei hirveästi tarvitse ravata vessassa, kunnes tajusin etten ole kunnolla juonut moneen päivään! Multa on siis kadonnut nälän ja janon tunne kokonaan vaikka ei ole pahoinvointia. Pitää väkisin syödä jotain kun kärsin myös pahoista päänsäryistä, nyt on sit nekin helpottanut.

kotidoblereista: en ole hankkimassa eikä kellään tutullakaan ole. Kävin kyllä esikoisesta välillä kuuntelemassa neuvolassa ylimääräisiä kertoja kun oli aika rauhallinen tapaus masussa. Sinne kun sai mennä aina kun siltä tuntu. Ja loppuaikoina ravasin kokoajan kun mulla oli raskausmyrkytys.

ON: mä oon kyl vähän kateellinen teille kellä on jo viikkoja enemmän... mä haluaisin vaan niin kovasti sinne ultraan ja neuvolakin on vasta 9+0. Ja olishan se kiva et ns. "varmemmat" viikot olis jo käsillä. Kyllä odottavan aika on pitkä!!

neito 5+3
 
Tänään ois sitten 7+0 jos on..: / Tänään piti hakea uusi testi ja siitä tiirailla vieläkö raskaus hormooneja on kehossa, mutta pahoinvoinnista voin päätellä asian jo ihan ilmaiseksi ja jätän testin nyt ostamatta. Maanantaina on jo ultra joten ei ole pitkä aika sinnekkään.

Serkun kanssa eilen juttelin ja hänelle oli sanottu ultrasta että aikaisintaan viikolla 8 niin saadaan mittaukset tehtyä ja sydänmmen lyönnit ylös. Samoin siskoni kävi viikolla 5 ultrassa jossa näkyi vain laajentunut kohtu ja jotain muuta pientä, mutta ei edes sikiö pussia itse alkiosta puhumattakaan. Sekkupojankin vauva näkyi ultrassa vasta viikoilla 8+ ja sitä ennen olivat hermoilleet tietenkin ihan urakalla!! Jos tää ois sukuvika ja maanantaina alkais jo jotain näkymään :LOL:

Hirveesti tekis mieli kylmää lonkeroa jäillä! Siinä uusi himotuksen aihe! Yritin saada saman efektin greippilimpparilla, mutta siitä puuttui se jokin, alkoholin maku :) Tupakoinnin lopetin jo kolme vuotta sitten ja repsahdin nyt kesällä polttamaan. Ehdin jo ennen plussausta lopettaa uudelleen, mutta vielä syön imeskelytabletteja (nikotiini). Tosin nyt nekin jää pois kun nikotiinista tulee niin huono olo.. Kahvikin on jo poistunut käytöstä kun se oksettaa niin urakalla... Sitä lonkeroa kun sais :p
 
Kiitos armaat lohdusta:hug:
Yön tunteina tuli jo rauhallisempi olo, jos menee kesken, sille en itse voi mitään. Ja alavatsakivut katosivat eikä verta tule enää juurikaan. Sormet ristissä että nyt jatkuisi hyvin ja tämä olisi juuri sitä normaalia tuhruilua.

Rontti tsemppiä ultraan, joko sulla on lisätietoa meille kertoa? Toivottavasti kaikki on HYVIN.

Varhaisultraan ei ole ollut aikomus mennä mutta jos vuoto jatkuu niin ehdottomasti menen. Katsotaan miten tilanne kehkeytyy.

Pahoinvointi on ollut pari päivää kaameaa. Illat on mennyt vaakatasossa joko vessassa tai sängyssä, lapsetkin ihmettelee kun äiti on sairas. Väsymys on todella sitkeää. Tänään on onneksi vapaapäivä, kiva nähdä onko olo illalla yhtään parempi kun saa viettää päivää hitaassa tahdissa (toisaalta nyt on aikaa skitsota tuota vuotoa, heh heh). Ja ehtii olla ulkona päivänvalon aikaan! Olen nimittäin mennyt nukkumaan kahdeksan aikaan, heräillyt välillä voimaan pahoin ja herännyt aamulla lopulta kuin zombie arkustaan eli mikään uni ei varsinaisesti väsymykseen auta - jospa hitaampi päivätahti ja valoisalla ajalla ulkoilu auttaisi.

Unohtelu - joku muukin aivotyöläinen kärsi tästä. Kaikki pitää kirjoittaa ylös (jo tässä vaiheessa raskautta!) kiva kuulla etten ole ainut unohtelija :)

Sinänsä kaikenlaista vaivaa on, mutta kaikki olen iloiten (tai ainakin vähän sinne päin) valmis kokemaan - se jotenkin taas konkretisoitui eilisillan verenvuodossa. Että kunhan raskaus jatkuisi vaan. :heart:

Toivotaan kaikille vahvoja sydämentykytyksiä ja hyvin kasvavaa pikkuväkeä mukaan! :)

Klaavis
 
kaikkea sitä kuulee! Osta sitä mietoa lonkeroa :) kyllä sellasen yhden juoda voi.

Eilen katseltiin tytön kans maajussille morsian ja voi kun ihanaa kesä maisemaa ja niitä laineiden liplatusta! Tuli itelle kans sellanen fiilis kun ne jotkut otti siinä olutta ja poltti tupakkaa,mut sitten ajattelin et jos mulla ens kesänä semmosta mieli tekee tehdä niin kyl mä toivottavasti kerkiän kesäilloista vielä nauttia. Sektiolla ajattelin pikkuisen ulos saada,on niin kovat pelot viime synnytyksestä kun esikoisesta luvattiin 4kg ja menikin sit melkein kilon yli :D Enkä aio myöskään imettää.
Mutta luulenpa että kun raskaus tästä pyrähtää käyntiin niin unohtuu kaikki tommoset "haihattelut" saatikka sitten kun sen vauva on täälä :)

Kylmä persikka! MMMMM!! Niin hyvää :p
 
tiitulainen,juu,on se puolen asteen lämmönnousu klassinen raskausoire.En tiedä miksi,mutta onhan se aika loogistakin että MERKITTÄVÄ yhtäkkinen kuumeennousu raskauden aikana on vaaran merkki.Flunssa on tietty asia erikseen -tosin sekin voi olla vaarallista alkiolle! Neuvolan materiaalissakin sanotaan niin..Älä ny hermostu kuitenkaan..Lepää nyt ainakin se flunssa pois äläkä missään nimessä mene töihin.
 
Huomenta mammat :)

Ihmeen reippaana oon jaksanu olla töissä. hirvittää vaan kovasti se fyysisyys... nostoja ja kantamista, kyykkimistä ja koko päivä jaloillaan.
Illalla huomaa että jalat turpoaa kovasti... :( pitänee varmaan hommata jonkin sortin tukisukat. onko kellään tukisukkia jotka olis hyvät ja suosittelisitte?

kahvi maistuu edelleen ihan törkeen hyvälle :p Alkoholia en vois kuvitellakkaan juovani raskausaikana. Jos tekee mieli niin voin saunajuomaksi ostaa alkoholitonta lonkeroa jota esim cittari myy tai sitten kobbarbergillä on hyvä se alkoholiton mansikka-lime (ihan ku limua) ja tupakkaa en käytä...nuorempana minä kovasti yritin opetella mutten osannu :D

Kotidopleria ei ole ollut enkä osta :)

Hitsinpimpulat kun mua on alkanu harmittaa ihan kauheena se et mä oon myyny kaikki vauvakamat. eli pitää hankkia kaikki, häkkisänky, rattaat, istuin....jnejne.plaah! Mä aion ensisijaisesti hankkia ne kyllä käytettynä jos vaan löytyy soppelit. Mä siis rakastan kirppareita :) muita kirppis"friikkejä"?

nyt pitää alkaa laittaa kamoja kasaan ja muksuille vielä ruokaa..tarha ja työ kutsuu! :)

-onona ja peeni 5+2-
 
Täällä on kans yks kirpputorifriikki! En tosin jatkuvasti käy mutta ajattelin hommata lähes kaikki vauvan kamat käytettynä -järkevää,ja oikeastaan välttämätöntä meille,koska kumpikaan ei saa palkkaa (minä työtön,mies opiskelee yliopistossa).Niin..jotkut nyrpistävät kirpputoreille nenäänsä,mutta turhaan! Täällä Turussa on mm. 2 LASTEN kirpputoria,ja toisessa on ainakin mahtavaa tavaraa: kauniita,hyväkuntoisia vaatteita muutamalla eurolla! Lisäksi lastenvaunuja.. :D
 
onpas tänne tulvinut taas tekstiä!! luinkin kaikki läpi!
klaava k toivotaan että olisi vain normaalia tiputteluvuotoa.
sopaka hienoa,onnea:flower:

huoh,täällä ollaan taas aika oireettomana,ei ole edes mahan nippailuja enään..ja niitäkun juuri kaipailisinkin! väsymystä on,ja kylmyys vaivaa,se on jtn.aivan kauheeta..Mielitekoja on omenat,ja juurikin jääkaapissa olleet kylmät omenat..ai että!!
kotidopleristaei ole enkä aio hankkia

viikon päästä pe olis sit neuvola,tuskin siellä edes sydänäänet kuuluu,kun sillon kasassa vasta 8+2,on jännää nähä minkäolonen neuvolantäti on,ja se kok paikka,tytöistä mulla oli sama neuvola ja täti,olisin nytkin halunnut sen saman,mutta tää meiän asuinalue ei enään kuulu sinne piiriin.
onona mäkin ajattelin kirppareilta ettiä suurimman osan tarvikkeista mitä tarviin...vaatteet aion ainakin suurimmax osax kirpparilta ettiä,ne kun ei mee miksikään vauva-aikana.

Tänään me ollaan menossa porukoille saunomaan ja illaksi,kun mies huitelee pikkujouluissa,heillä alkoi jo aamusta menot..huoh...
 

Yhteistyössä