Heinäkuun Hellemasut 2015

Voi Neyla! Tsemppiä! Mä kävin tokasta varhaisraskauden ultrassa, ja vähän sama tuomio oli. Itkin silmät päästä. Kuitenkin meille syntyi terve tyttö tismalleen laskettuna päivänä (menkoista laskettunakin). Mystistä! Nyt en suostu mihinkään ennen rv 8..

Mä sain varattua neuvolan kahden viikon päähän, ja siitä viikon päästä neuvolalääkärin varhaisultra. Jännää!

Nannanas rv 5+4
 
Yllätysäippä
Kaikille onnea matkaan. Olen nyt ajan kanssa lukenut teidän juttuja. Täällä taitaa jokunen olla samoissa menossa, kun itsekkin olen.
Joko pahoinvoinnit on mukana ohjelmassa? Mulla ei. Tänään on poltellut alaselkää. Jos menkat ei puuttuisi ja raskaustestiä en olisi tehnyt, raskautta en edes osaisi epäillä. En ole edes neuvolaan vielä soittanut. Hyvin rauhallisesti otetaan tama alku.

Yllätysäippä ja 5+4
 
Neyda Minulla ultrattiin kolmonen 6+3 äitipolilla alaselkä kipujen vuoksi. Ruskuaispussi näkyi ja jotain sisällä joka heikosti läpätti. Tuulimunatuomion sain. Nelosesta menin tosi oudolle yksityiselle samalla viikolla 6+3. Se ei näyny siellä just mitään. . Tai ainakin kaikki oli liian pientä. Kauhee masis iski molemmilla kerroilla ja menin eri paikkaan rv8 ultraan ja virkeät sikiöt löytyi. Noista ei ovulaatio ollut 100 varmana tiedossa eli varmaan liian aikasin kävin tai osaamattomat ultraajat. Nyt pyysin että sillä viikolla aikasintaa kun maanantaina tulee rv7 täyteen. . Vaikka ovis nyt tiedossa.

Toka päivä täällä pahoinvointia. Ei lennä ykä mutta huono olo (jee :D ). Ei oikein ruoka maistu.. ulkoilu auttaa minullakin. Aamut meneekin ulkoillessa ja illat makaan raatona sohvalla ku mies tulee kotiin.. tai paljon touhuan kaikkee ku pakko mutta huilaankin kyllö enemmän.

Nelli&tiitii 5 + 3
 
Toivottavasti Neyda siellä kaikki hyvin! Saitko muuten jo eilistä hcg arvoa?

Multa otettiin myös hcg ma ja ke ja ensimmäinen oli 1610 ja toinen 2126. Mun mielestä aika matala ja liian vähän noussut, jos pitäisi kuitenkin tuplaantua :/ Terkan mielestä kuitenkin ihan hyvin noussut eikä lääkärikään oikein mitään kummempia ollut sanonut. Maanantaina vielä ainakin yksi arvo otetaan. Turhauttavaa odottelua.
Mä olen jännittänyt kohdunulkoista, kun on ollut toispuoleisia kipuja, vaikka ne normaaleja voisi ollakin. Viime yönä ja tänään on ollut aika paljon särkyä alamahalla.
Olisi ollut kiva päästä ultraan ja saamaan asialle varmuuden, mutta tänäänkin olisi saanut vasta 2 vko päähän ultra ajan. Olojen kuullostelua siis täällä ja arpomista, josko joistain tuntemuksista pitäisi sitten lähteä ihan päivystykseen. Noi arvot kyllä pyörii mielessä nyt.

Pompelo 6+1
 
Pompelo Minulla otettiin viime raskaudessa hcg 6+0 ja oli 685.. ja tuulimunahan se oli. Parissa viikossa laski nollaan. Että onhan sulla paljon korkeemmat noi. Minulla muuten se toispuoleinen kipu munasarjassa laantunut, vähän jomottaa mutta ei sellasta mitä tiistaina oli. Josoa se sullakin harmitonta. Pitkä on aika odotellessa.
 
Heippa kaikille!

Ja suurensuuret onnentoivotukset kaikille heinäkuun hellemasuille!

Täällä olisi myöskin yksi odottelija. Raskaus on ensimmäinen ja toivottu. Raskaustestin tein maanantaina kuukautisten ollessa myöhässä pari päivää. Hailakka plussa tuli, ja tänään se oli jo vahvistunut niin, että miehenkin silmät sen jo uskoivat. Itse sydämessäni tiesin asian laidan jo hyvän tovin sitten, mutta järki kuittasi tuntemukset toiveajatteluna. Ajoissa tässä ollaan ja tiedostan, että mitä tahansa voi tapahtua. Aion kuitenkin iloita niin kauan kun iloittavaa on :)

Laskettu aika olisi laskurin mukaan 14.7. Oireena on ainoastaan ajoittaiset todella kovatkin alavatsakivut.

En ole mikään himourheilija, mutta säännöllisen epäsäännöllisesti liikun. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, etten rohkenisi muuta kuin käydä kävelemässä. Lemilajistani pilateksestakin on ristiriitaista tietoa siitä, että onko se alkuraskaudessa sopivaa vai ei. Jotenkin kroppa sanoo ei. Kai se on siihen luotettava tässä tiedon suossa.

Uutta ja ihmeellistä ihmetellen,
Lumilin ja 4+5
 
NelHm kiitos tiedosta. Löysin myös arvon meidän kakkosesta ja se on ollut 4+5 424, että tuohon verrattuna arvot itsessään voisi olla kai ihan ok, mutta onko nousu riittävä, sen näkee.. Luulen, että mulla hcg nouseekin vähän hitaampaa kyllä, kun koskaan en ole tainnut saada testiin kovin tummaa viivaa.

Musta tuntuu, että oireetkin on nyt jotenkin laimentunu, mutta sitä oireiden vaihtelua on kyllä ollut joka raskaudessa, että se nyt ei itsessään mitään meinaa.

Tervetuloa uudet :wave:
 
Neyla tsemppiä kovasti sinne!

Täällä tuli tänään postissa se kotidoppler ja englanninkielisin ohjein ja en sit hokannut heti kuvasta miten saan patterikoteloa auki ja vahingos auvoin veitsen kera sitä väärästä kohdasta ja jotain ihme suikula hippuja alko tulee sieltä (??!) Sit hokasin, et vitsi se onko toi se patterikotelo:D Toivottavasti ei mennyt rikki. Tiedä mitä noissa sisäs on. En tiedä mitä lie oli ne sisältä tulleet:p No ainaki patterin saatua tuli valo, mut ei kyl kuulunut yhtään mitään sillä:) Särjinköhä lie sen jo:D

Oloissa ei erikoisia. Turvotus vaan ja tietyis asennoissa vihlasee nivusiin/alavatsaa. Ihmetellyt tätä oireettomuutta.
 
Riikkunen Kyllähän siitä pitäs kuulua sun suolistopörinät yms. Vaikka sitä vauvan sykettä ei vielä kuulukkaan.

Pompelo Toivottavasti sinulla nyt kaikki hyvin. Ja toisillahan hormonitaso nousee hitaammin.

Lumilin Tervetuloa =). Tuosta liikunnasta.. itelläni ollut aina läpi raskauden vaan sellainen vointi tai tunne että mitään rajua en pysty. Lenkkeilyä oikeestaan vaan. Vaikka voihan sitä monia lajeja harrastaa normaalisti pitkällekin, itellä vaan tulee joku tunne.. vähän niiku sinä kuvailit.

Minä luulen että kohta sanoo noi isot tytöt jo että oonko raskaana! Väsymys ja muut olot melko jäädyttäviä, kyllä ne tajuaa. Turvottaa kans iha hirveesti :O. Kurkku kipee, ollu jo ennen plussausta, tautia ei ole mutta eibse lopukkaan. Silmät kans oireilee ku silmätulehdus olisi välillä. Tuosta kuopuksesta niitä oli alussa paljon.. ikinä ei muista lapsista ollu. Mielialatkin viskoo. Tuon 1veen kanssa oon iha lässy. Voisin lelliä sitä koko ajan. Sit vaan saattaa kilahtaa jos esim.joku likainen astia lojuu jossain :O. Vähän nuo kahtoo aina hetken minun meuhkaamista. Menee se nopeesti ohi, on vaa spontaania janhyhin tulista :D
 
Viimeksi muokattu:
Heippa kaikille!

Uskaltaudun varovaisesti joukkoon iloiseen.. Tein siis tänään monen David testin jälkeen digital testin, johon pärähti "raskaana 2-3". Nyt mieskin uskoi asian paremmin :D Olen lukenut keskustelujanne tässä jo tovin, ja nyt pääsen mukaan (toivottavasti pysynkin mukana)! Tsemppiä kaikille muillekkin odottajille :heart:

Eli: 15.7.15/1/27/KOS
 
Mulla oli viime raskaudessa toi dobleri mutta koin sen ihan turhaksi,kun liikkeet alkoi tuntua niin ajoissa et ei sillä doblerilla ehtiny kuunnella ku pari viikkoa.

Tervetuloa uusille :wave:

Te joilla on ollut turvotusta alkuraskaudessa niin onko se ollut tosi kovaa siis silleen et maha näyttää siltä ku olis puolessa välissä raskaana? Mua häiritsee kun ei mahdu mitkään housut enää ja löysät paidat kovassa käytössä että ei paljastuttaisi vielä mutta en tiiä onko jo ihmiset huomannut. Ja jos on ollu turvotusta koska se on hävinnyt? Mietin jo sitäkin et voisko sielä olla enemmän ku yksi :whistle:
Jännä vaan ku ei oo muissa raskauksissa ollut.
 
Almond Minulla on nyt sellanen turvotus. Ihan se on aamulla jo turvoksissa, toki iltaa kohti voimistuu vaan. Kyllä tässä joku kohta alkaa tosiaan kyselee ku näyttää ku ois kolmannella kuulla vähintään. En muista millaista oli noista muista tää turvotus.

Täällä on lunta ihan hirrrrmusesti =). Onpas kiva! Mukavaa perjantaita!

Nelli&tiitii 5 + 4
 
Mulla oli viime raskaudessa se doppler käytössä joskus vielä senkin jälkeen kun liikkeet alkoi tuntua, koska masuvauvana tämä esikoinen oli kyllä superlunki tapaus ja muutamia kertoja sydän kurkussa etsin niitä sykkeitä kun illalla tajusin et onkohan se bebe liikkunut koko päivänä! :D riikkunen tuliko mukana jotain geeliä vai mitä oot käyttänyt, se aine saattaa myös vaikuttaa äänien kuulumiseen.

Täällä edelleen oireetta, rv saattaa olla menossa noin 4+5, aika mututuntumalla mennään, koska kierto ei ollut vielä ehtinyt tasaantumaan. Alkuihmetyksen jälkeen oon pikkuhiljaa alkanut nyt tajuumaan, että oon raskaana ja kyllä pettymys olisi kova jos sitä vaavia ei heinäkuussa sitten tulisikaan.. :'(
Neyda toivottavasti kaikki on siellä hyvin! Itse kävin ar-ultrassa yksityisellä viimeksi rv 6+5 ja silloin näkyi jo syke (ei kuulemma aina näy vielä noin aikaisin?), mutta näin alkuvaiheessa jo päivässä tapahtuu niin paljon, että helposti menee sinne ultraan liian aikaisin, jolloin ei vielä nähdä mitään järkevää vaikka kaikki olisikin aivan hyvin. Ja kyllä ne yleensä tarkkaan syynää ja varmistelee, mut ultrattiin 3-4 kertaa ennenkuin tuulimunaraskaus keskeytettiin, kun haluttiin tietysti olla varmoja, ettei siellä mitään elämää ole. Jaksamista, epävarmuus on pahinta! :hug:

Liikunnasta, mulla on oma hevonen ja oon vielä ratsastanut normaalisti. Viimeksi ratsastin kevyesti ja satunnaisesti varmaan jonnekin rv 25(?) asti, kun vointi oli hyvä ja hevonen on niin tuttu ja turvallinen kuin nyt mikään eläin voi olla, muiden selkään en kyllä nousisi. Toki tiedän, että putoamisen riski on olemassa, mutta näkisin, että kun en ole ko. hevosen selästä koskaan 10 vuoden yhteistaipaleen aikana tippunut, niin riski on samansuuruinen kuin jäädä suojatiellä auton alle? Ts., mitä vaan voi tietysti käydä, mutta ei kai sitä voi itseänsä kuplamuoviinkaan kieputtaa raskauden ajaksi! :p Viimeksi lopetin kun hevosen liikkeisiin mukautuminen alkoi tuntua epämukavalta ja kun ei pystynyt enää pitään itseään vatsalihasten avulla kunnolla paketissa, tällä erää todennäköisesti lopetan aiemmin.
 
Yllätysäippä
Täällä toinen hevosharrastaja. Meinaan ratsastella ainakin tämän marraskuun ja joulukuu menee vähän fiiliksen mukaan. Koska ei ole omaa hevosta, niin liikutusongelmaa ei tule. Luultavasti enää ensivuoden puolella en hevosen selkään kiipeä (tai no sitten syksyllä toki).
 
  • Tykkää
Reactions: Pihlanen
Onnittelut kaikille uusille! :)

Neyda, toivottavasti kaikki hyvin. Tosi tökerön kuuloinen lääkäri kyllä, ei voi kun ihmetellä että käyttäytyy noin tylysti. Jatkossa varmaan menet muualle...

Täällä viikko vielä varhaisultraan, on tää yhtä odottelua kyllä. Niiiiin hitaasti kuluu aika! Viime tiistaina tein digin vielä uudelleen, tulos 3+ eli arvot ainakin on nousussa. Nyt pari päivää on ollut pientä kuvotusta aina syömisen jälkeen, etenkin aamupäivällä. Muuten ei muutoksia oloissa, tissit on vähän kipeät ja mahaa juilii välillä, mutta ehkä vähän vähemmän nyt. Nukkunut oon myös aika huonosti, heräilen joka yö tunniksi-pariksi. En tiedä onko raskaudesta johtuvaa vai onko rytmit muuten vaan sekaisin taas.

Treenit on huonosta unesta johtuen jäänyt tällä viikolla aika vähäiselle, ei vaan oo ollut motivaatiota. Kerran käynyt tällä viikolla crossfitissa ja kerran salilla. Salitreeni tuntui eilen ihan hyvälle, ajatus metconeista ei niinkään tällä hetkellä. Hengästyttää niin helposti. Ehkä jätän ne nyt vähän vähemmälle ainakin aluksi, ehtiihän sitä sitten myöhemminkin. Ratsastaa ajattelin myös fiiliksen mukaan, muutaman kerran käyn varmaan vielä. Jooga on tuntunut muutenkin viime viikkoina tosi hyvältä, sitä varmaan lisään toisen treenin viikkoon.

Kivaa viikonloppua kaikille!

Amy 6+0
 
Viimeksi muokattu:
Moikka vaan kaikille ja kiitos! :)

Pikainen päivitys tässä, kysyn vielä lisäravinteista! Miten MSM, onko sallittu?
Tänään salilla alkoi alavatsa sattumaan. Ja pelästyin nyt sit sitä istukan irtoamista, joten jätin kesken tietyt liikkeet. Rinta-olkaa tein, jotenki aattelin et ne ei ois vaikuttanu siihen alueeseen, mut esim. etunostossa ja fodorissa kai tulee käytettyä niin paljon vatsalihaksiakin että pysyy torso linjassa. Ens kerralla sit vaan pienemmillä painoilla. Tai sit teen vaan niitä liikkeitä mitkä tuntuu hyvältä. Vähän turhauttavaa. Mut tiedän, etten ikinä antais itselleni anteeksi jos treenin takia jotain sattuisi.

Huomenna teen digitestin ja pitäisi näyttää 3+, hihii :D

Onnea uusille plussanneille, tervetuloa mukaan!

crea 5+6 :heart:
 
ma alko vuoto (pyyhkiessä vaan vähän) ja keskiviikolle sain ultra ajan raskauden keston määritykseen (ku en tienny millo vikat menkat) jossa oli normaali rv5 näkymät. Sit ke otettii myös verikoe (hcg arvo jne) nii tänää soitti et liian korkee arvo siihen näkymään et taysiin pitäs mennä tänää. Viittas kohdun ulkosen mahdollisuuteen. Tänää otettii uus hcg ja oli normisti noussu. Maanantaina uus ultra ja verikokeisiin. Nyt siis mahdollisesti kohdun ulkoinen raskaus, tuulimuna, keskenmeno, keskeytyny keskenmeno tai normaali alkuraskaus menossa. (Mitään ei voinu sulkee poiskaan) Maanantaina pitäs olla viisaampia ku jos sielä ei sillon elämää näy ja en kyl lukemani perusteella uskokaan nii sit kai tyhjennys lääkkeet tulee...
 
HappyFeet, Jaksamista epävarmaan tilanteeseen!

Tabasco1, Meillä olisikin lähekkäin lasketut ajat. Mukava seurata "matkaasi" :)

Käytättekö muuten mitään lisäravinteita? Mä mietin, että pitäiskö alkaa syömään sitä mamma multivitaa. Tällä hetkellä käytössä D-vitamiini ja foolihappo. Toisaalta kyllä suositellaan, että vitamiinit tulisi saada ensisijaisesti terveellisestä ruoasta lukuunottamatta D-vitamiinilisää. Mulla on laatikossa kaiken maailman superfoodeja ja yrttiteitä, jotka laitan nyt tauolle. Voi, tulee ikävä inkivääriteetä, mut onpahan säästössä ensi syksyyn :D

Lumi tuli, lumi suli. Toivottavasti vielä kunnon talvi koittaa!
 
Moikka.

hCG oli keskiviikkona 1803, maanantaina vasta saan tietää tämän päivän tulokset ja nouseeko normaalisti. Digi näytti eilen mielenkiintoisesti vain "raskaana 2-3", vaikka 3+ rajan pitäisi olla hCG 500. Mutta eihän ne virtsan arvot olekaan vastaavat kuin seerumista. Ja kun tosiaan ei ole tietoa hedelmöityshetkestä, voin olla raskaana mitä tahansa 5+0 - 6+2, eli yhden arvon tietäminen ei kerro vielä mitään. Ei auta kuin odottaa maanantaihin.

Lääkäri oli tosiaan vähintäänkin mielenkiintoinen. Tosin myös tänään verikokeissa käydessä kun kysyin näytteen ottajalta edellisen näytteen tuloksia, niin samalta tuo vaikutti. Kysyi jopa ihmeissään, että "ai sulla on ollut oireilua?" En voi käsittää... Ehkä mulla lukee papereissa "luulotautinen, joka näkee raskauksia joka puolella"... :D Keskiviikon ultrakuvaa muistin nyt kysyä, sanoivat ettei todennäköisesti ole tallella, enkä sitä saa kun ei siinä kuitenkaan mitään näy. Enpä mitään odottanutkaan, kunhan olisi ollut kiva saada se itselle. Eiköhän tuo paikka saa "palvelustaan" palautetta tämän jälkeen.

HappyFeet, haleja sinne, olet ajatuksissa mukana!

Liikunasta, täällä on jäänyt kyllä kaikki muu paitsi koiran kanssa lenkkeily. Tosin työpäivät ovat venyneet usein 14-15 h mittaisiksi, eipä ole siis juuri ollut aikaakaan mihinkään. Mutta jos tästä asiat nyt vielä iloksi muuttuu, niin kuntosalilla tulen pyörimään mikäli olot vaan antaa periksi. :)
 
"Hansku"
Hei kaikille!

Vihdoin saan osallistua tähän ketjuun.
Testi näytti maanantaina plussaa ja olo on jo ollut sen mukainen. Kuvottava olo alkaa aamulla, kestäen iltaan. Helpotusta saa syömällä tasaisesti.

Luinkin kokemuksianne, että joillain teistä on kovasti turvotusta. Nimittäin itselläni se alkoi melkein samantien ja nyt jouduin saikulle hetkeksi. Äitiysfarkut oli pakko ostaa tänään, kun normaaleja farkkuja ei pysty turvotuksen vuoksi pitämään. Jännittää, mitä labra-arvot sanoo maanantaina.

Eka neuvola 9.12.

Kaikki on uutta ja vähän sekavat tunnelmat. Toivottavasti kaikki on hyvin!

Tsemppiä ja mukavaa perjantai-iltaa kaikille! :)

Hansku 4+5
 
  • Tykkää
Reactions: Pihlanen
Lumilin, se on oma arvio lasketusta, mutta uskon että ihan lähekkäin ollaan :) Ekan neuvola ajan sain vasta 9.12.

Happyfeet, jaksamisia :heart:

Turvotus vatsalla on pahentunut, vaikka näinkin alussa vasta mennään! Rintsikat ei mahdu enään pälle.. väsyttää.. itkettää.. joka yö olen herännyt aivan hirveeseen nälkään!! Jännittää mitä kaikkea tämä vielä tuo tullessaan :D

Vitamiinesta syön tällä hetkellä femibionia (fooliohappo ym. valmiste)

Kaikille hyvät viikonloput ja tsempit :)

T 4+3
 
Happy Feat Kaikki toivo että kaikki ois hyvin! Olet ajatuksissa!

Minulle tuli kutsu äitipolille. 19.11 on. Yllätyin kui nopeeta aika tuli. Mutta ite toivoin just tolle viikolle kun rv7 täynnä. Tuolloin 7+2, pitäis näkyä syke ja kaikki tarpeellinen. Jännittää =)
 
nelHM, Olipa kiva, että aika tuli noin nopeasti! Toivotaan, että kaikki tarpeellinen näkyy =)

Tabasco1, Niin totta, mullakin vasta oma arvio. Saa nähdä mihin ne vielä muuttuu.

Hansku, Samat sekavat ensikertalaisen tunnelmat täälläkin :D Oon viettänyt tässä pari päivää ihan rennoissa vaatteissa kun oon ollut vapaapäivillä. Vähän jännitän, että miltä farkut tänään tuntuu päällä kun eilen illalla oli ihan hirmuisen turvonnut olo :D


Hui, mä en ole edes ajatellut vielä neuvolaan soittamista. Jotenkin ajattelin, että on vielä aikaista, vaikka toisaalta he sen siellä arvioi, että milloin kannattaa tulla. Ehkä siis soittelen maanantaina. Päätettiin miehen kanssa, että mennäänkin varhaisultraan. Aluksi olin sitä mieltä, että se ei ole minulle tarpeellinen, mutta kyllä mä tässä aikani pähkäiltyäni oon tullut siihen tulokseen, että mennäänkin. Puhtaasti tässä kohtaa kyllä fiilispohjainen juttu.

Ai jestas, näitä vatsakipuja! Hassua kun ei ole oikein muita merkittäviä oireita. Tuntuu vähän siltä aina välillä, että olen kuvitellut kaikki kaksi viivaa raskaustestissä :D Nämä kivut kun on aikalailla menkkakivun kaltaisia.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!
 
Happy Feet kävitkö jo siellä sairaalassa ja selvisikö jotain (vai olitko käynyt jo viime viestin kirjoitettua)? Mietin, että miten ne epäilee kohdunulkoista, jos on ollut kuitenkin normaali rv 5+ näkymä vai eikö mitään varmaa sitten näkynyt? Toivottavasti siellä olisi kuitenkin kaikki hyvin, tsemppiä! :heart:

Neyda sulla ainakin ihan hyvän kuuloinen eka arvo tohon rv välille :) Toivottavasti toinen arvo on noussut normaalisti ja kaikki myös hyvin! Tosi kurjaa palvelua olet kyllä saanut :|

NelHM hienoa, että sait hyvän ajan ja noin nopeasti :)

Itseäni alkoi eilen vaivaamaan kovasti se oma hcg:n nousu, yhdessä kiputuntemusten kanssa ja halusin siihen asiaan varmistuksen. Meidän ihana tarkka sitten sai järjestettyä yhden ylimääräisen ajan lääkärille heti samalle päivälle, eli eilen pääsin ultrattavaksikin ja onneksi ei ollut kohdunulkoista. Huh! Kohdun kasvukivut voi siis olla aika koviakin, vaikka aiemmissa raskauksissa ei yhtä kovia kipuja ole ollutkaan. Kohdussa oli nesteontelo ja siellä näkyi ainakin ruskuaispussi, vähän huono näkyvyys oli, mutta mulla, kun on vähän pidempi kierto siitä vakiosta 28pv, niin muutaman päivän heittoon olisi ihan normaali tilanne. Vähän kuitenkin saa vielä jännätä. Ainakin ens viikolla katotaan vielä hcg ja mahdollisesti uusi ultrakin tulee. Mutta hyvin huojentunut olo on :)

Almond täällä ainakin tuntuu, että kun on turvotusta, niin näyttää varmaan puolessavälissä olevalta, iltaisin varsinkin (mä kyllä olen puolessavälissäkin ollut aina suht pieni).

Vitamiineja käytin syksyllä monivitamiinia ja kun se pari viikkoa sitten loppui, olen syönyt foolihappoa ja d-vitamiinia tabletteina. Pitäisi ostaa taas monivitamiinia, vaikka syönkin ihan terveellisesti. Ja maitohappobakteerit on suunnilleen jatkuvassa käytössä.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Täällä ollaan nautittu lasten kanssa ensilumesta :)

Pompelo ja toivottavasti hyvin kasvava Sykkyrä 6+3
 

Yhteistyössä