helou mamat!
kiitoksia kovasti tuesta! tämä on kyllä ihan mahtava yhteisö ja on mulla ainakin mennyt jollain tapaa facebookin ohi, jossa en halua kirjoittaa kamalan henkilökohtaisia asioita, koska siellä on niin suuri määrä puolituttuja. täällä anonymiteetti antaa mahdollisuuden puhua kaikenlaisista asioista. tuntuu silti, että tuntee monet teistä jo paremmin kuin monet kaverit
viime yönä oli jo helpompaa, kiitos kokovartalohieronnan, jossa kävin eilen. ja menen heti ensi viikolla uudestaan. olin nimittäin aivan käsittämättömän jumissa (enkä varmasti ole ainoa). suosittelen! oli taas hetki aikaa itselle, kun mies oli kotona pojan kanssa. tuntui niin oudolta kävellä kadulla ilman vaunuja ja vauvaa. ratikassa oli aivan alaston olo ja mietin vähän väliä, että olenko nyt unohtanut jotain (kuten vauvan
). aion myös mennä ensi viikolla akupunktioon, joka mulla on auttanut kovin moniin vaivoihin masennuksesta paniikkihäiriöön ja unettomuudesta astmaan. en mielelläni syö lääkkeitä, mutta olen iloinen niiden puolesta, joille ne sopivat ja joita ne auttavat.
meillä oli eilen ensimmäinen lääkärineuvola. oli oikein mukava ja komea nuori mieslääkäri (äidin silmää miellytti kovasti
), mutta suruksemme hän kertoi olevansa lähdössä pois neuvolastamme. noh, aina ei voi voittaa... poika oli taas kasvanut huimaa vauhtia. painoa oli nyt 5470 g ja pituutta 59,5 cm. lääkäri sanoi, että tässä on taas sellainen lapsi, joka näyttää vanhemmalta kuin on. ja onhan se aika jöötti, jonka pää pyörii kuin väkkärä - kaikki kiinnostaa ihan hirveästi.
myös meille tarjottiin sitä rotavirusrokotetta eilen, mutta päätettiin ottaa se vasta seuraavalla käynnillä noin kolmen viikon päästä, kun en ollut ihan varma, mitä mieltä mies on rokotteista. nyt olemme yhtä mieltä, että kaikki otetaan, mitä tarjotaan.
itsellä oli jälkitarkastus tänään. kaikki oli kunnossa ja hyvin parantunut. ehkäisystäkin puhuttiin, mutta luulen meidän päätyvän jatkamaan aiemmalla kondomi ja "varmat" päivät -menetelmällä. jos johonkin muuhun päädytään, niin sitten varmaan hormonikierukkaan, mutta ei nyt ainakaan ihan heti. suhtaudun noihin ylimääräisiin hormoneihinkin aika negatiivisesti. pillereitä mua ei saisi syömään kirveelläkään. olen sitä mieltä, että miehet eivät ikinä suostuisi syömään moisia, niin miksi meidän naisten pitäisi. hormonikierukan hormonit vaikuttavat kuulemma lähinnä paikallisesti, sanoi lääkäri. lisäksi kuparikierukka kuulemma voi lisätä kuukautisvuotoa ja -kipuja. eli ei kiitos myöskään niitä.
oli kyllä haikeaa käydä siellä äitiysneuvolassa. pissanäytteenkin antaminen oli jotenkin liikuttavaa
. lääkärikin sanoi tarkastuksen tehtyään, että nyt tämä neuvolakortti on sitten täynnä. yhden aikakauden päätös. tuli vähän sellainen olo, että voisin ottaa heti uusiksikin
töiden puolesta se ei valitettavasti ole mahdollista ennen kuin vuoden kuluttua. miehelle en ole tosin näistä mietteistä vielä puhunut mitään.
tänään käytiin vihdoin siellä isyyden tunnustamisessakin. aika karuton tilaisuus, mutta onpahan nyt sekin hoidettu ja 1,5 viikon päästä pitäisi paperiasioidenkin olla kunnossa, että lapsi voi saada isänsä nimen. tähän nimiasiaan tuli nyt kuitenkin sellainen mutka matkaan, että veljeni aikoo ottaa vaimonsa sukunimen, joten jos meidän poika saa mieheni nimen, päättyy oma sukuni sukunimen puolesta minuun, koska isäni on ainoa lapsi. en olisi ikinä kuvitellutkaan, että joku tällainen nimiasia voisi yhtäkkiä olla näin tärkeä. heitinkin eilen miehelleni, että voitaisiinko keskustelu pojan sukunimestä avata uudestaan. mies ei kommentoinut mitään. hänellä kuitenkin on jo kaksi aikuista lasta edellisestä liitosta omalla sukunimellään. täytyy katsoa, miten asiassa edetään.
oma kontribuutioni suuren yövaippagallupiin on seuraava: meillä vaihdetaan vaippa juuri ennen viimeistä "ilta"syöttöä eli joskus puolenyön tienoilla. sen jälkeen vaippa vaihdetaan aamun ensimmäisellä syötöllä eli joskus viiden-kuuden tienoilla tai joskus vasta jopa seuraavalla eli seitsemän-kahdeksan aikaan aamulla. täällä on sama juttu kuin
rouva sagalla eli todella vähän kakitaan öisin vaippoihin, ja jos kakitaan, niin eivätpä nuo tunnu pikkumiestä häiritsevän, kuten eivät vaipat oikein muutenkaan.
itse yritän kestoilla mahdollisimman paljon, mutta toistaiseksi öisin ja matkoilla on käytetty kertakäyttövaippoja. kävin eilen ostamassa hippikaupasta (ekolo helsingin hakaniemessä) yli 80% biohajoavia kertakäyttövaippoja. hinta oli aika suolainen, mutta maksoin sen mielelläni, kun luin, että jotkut kertakäyttövaipat maatuvat yli 500 (!) vuotta. olin aivan järkyttynyt. luulin, että ne maatuisivat sentään jossain 50 vuodessa. näiden luvattiin maatuvan parhaimmillaan kolmessa kuukaudessa. tämän ei ole tarkoitus syyllistää ketään kertiksien käyttäjää. jokainen tekee kuten parhaaksi näkee. itseäni tuo tieto kannustaa kyllä käyttämään kestovaippoja mahdollisimman paljon. ehkä vielä joskus meillä nukutaan myös yöt kestovaipoissa. mielelläni kuulen vinkkejä kestovaipoista, jotka kestävät läpi yön.
haluaisin oppia muutenkin lisää kestovaipoista. itse käytän päivisin harsoja lisäimulla tai ilman, päälle joko muovikuori tai villahousut. harsojen lisäksi olen käyttänyt äitiyspakkauksen imsevimsejä niin ikään lisäimulla ta ilman. äiti oli löytänyt kirpparilta paketillisen niitä kushies-vaippoja, mutta ovat täällä niin ikään vielä vähän isoja ja jotenkin kovia (?). onko jollain vinkkejä, millä niitä saisi pehmeämmiksi, kun huuhteluainetta ei käsittääkseni saa käyttää. eniten tykkään tällä hetkellä harsoista, kun ovat jotenkin niin ihan pehmoisia, kun ajattelee vauvan herkkää pientä pyllyä
tulipahan taas romaani. kaikille paljon jaksamista ja lapin tytöille tervetuloa! hienoa saada mammaporukkaan edustajat myös lapista.
solnushka & pikkumies 6 vkoa ja 3 pvää