Heinäkuun Hurmaajat 2010

JaKa Joo pojalla on. Eilen käytiin lääkärissä joka sanoi, että uudestaan lääkärille jos alkaa punoittaa. No nytten alkoi. Ja on ollut tosi itkuinen tänään, tosin en tiedä johtuuko viime öisestä valvomisesta. Syy vai seuraus?!
 
Nuhanenille vinkki: Kävin apteekissa ja oisin ostanut sen nenäfriidan. Apteekkari neuvoi masiinan, joka on ihan samanlainen, mutta 10 kertaa halvempi: LIMAIMU MUCUS E, hintaa oli 1,45€ (pennine healtcare on valmistaja).

Mister T. sai taas ihottumaa kasvoihinsa, kun kurja äiti ei muistanut poikansa synttärikakussa olevan kerman yhteyttä maitotuotteisiin :( (suoraan sanottuna v***ttaa)
Nyt on kutinoita ja pieni on naarmuttanut naamaansa :(
Oon laittanut Ceralania naamaan, jospa alkaisi helpottamaan.
Mietin myös lemmikkieläin-allergiaa. Täytyy kysyä maanantaina 3kk neuvolassa.

Matkarattaista me ostettiin Jovi Io:t ihan perus-kaupunkikäyttöön. Tykkään, kun on yhtenäinen työntöaisa- voi työntää yhdelläkin kädellä, sattareiksi isohkot pyörät, 5-pistevaljaat, etukaari, jalkapeite(aika muhkea vieläpä), kuomu kurkistusluukulla, renkaat voi lukita kulkemaan suoraan, iso tavarakori, säädettävä selkänoja (menee ihan makuuasentoonkin), säädettävä jalkatuki. On osoittautuneet meidän käytössä hyviksi. Hintaa oli 88€, eli tosi edulliset. Ainoa miinus tulee kuomulle, joka on aika avonainen, mutta saahan siihen viritettyä harson tms. suojaksi. Aika avonaisilta näyttivät Chicconkin sattarit kuomun kanssa ja Britaxin. Mietin tuota Britaxiakin, mutta näin kerran kaupassa yhden äidin, joka oli ruokaostoksilla- siitä ei tullut yhtikäs mitään- kädessä kori, toisessa kädessä kiipperänoloinen ratas-kaukaloyhdistelmä. Varmaan sellainen ois tosi hyvä cityshoppaillessa. Ainakaan suurperheen ostokset ei sillä viritelmällä onnistu ;)

Tänään käytiin taas jumpassa . Mister T. viihtyy loistavasti toisten söpöjen vauveleiden kanssa. Mukavaa, että löydettiin tällainen harrastus :)
 
Meillä käännyttiin silloin 2kk.n iässä usein selältä kyljelleen mutta ei enää,Jenna köllöttelee vaan selällään ja heiluttelee jalkoja ilmassa. Joskus sohvalla kippaa itsensä kylkiasentoon kun sohva antaa mukavasti periksi :)
 
Hola senjoritas!

Täällä olla möllötellään ja päivät senkun hupenee ja tyttö kasvaa. Meillä on parin viikon aikana opittu hirveesti uutta. Kova on kääntyilemään ja tarttuu esineisiin tosi napakasti. Myös vuorovaikutus on lisääntynyt ja mm. tänään käytiin tämmöinen keskustelu tytön kanssa:Kjäh(minä) kiih(Milja) Kjäh(minä)kiih(Milja)jnejne...:D

Meillä on harjoitettu kakan panttaamista useaan otteeseen. Neuvolassa sanoi, et on ihan normaalia, eikä tartte siitä huolehtia, jos vauva ei siitä kärsi. Pariin otteeseen ollaan otettu luumusosetta vähän vauhdittamaan ja kylläpäs se sitten onkin vauhdittanut ihan urakalla...

Pukemisesta Hirmu vaikee miettiä, mitä tonne vaunuihin pukis. Äitiyspakkauksen haalari tuntuu auttamatta liian valtavalta ja myös kuumalta. Kokeilin sitä eilen ja pieni nenänpää vaan pilkotti sen ison hupun keskeltä. Vaikee käsitelläkin vauvaa noin isossa haalarissa. Me ollaan menty tähän asti näin: sisävaatteet, fleeceasu, vanuhaalari tms, fleecepeitto (tänään 2 peittoa) ja vaunujen suojus. Ja käsissä ja jaloissa lämmikettä ja parit pipot toki päässä. Nyt alkaa olla jo sen verran viileetä, et paksumpikin haalari ois tarpeen. Ja minähän menin ja tilasin Ticketin haalarin...:whistle: Aattelin kyllä, et kunhan se tulee, päätän vasta sit, pidänkö sen vai en. Elloksella oli uusille asiakkaille -50%kalleimmasta tuotteesta, en ois muuten kyllä raaskinut.

Matkarattaatostetaan sit, kun tuntuu et niille on tarvetta. Vielä ei kyllä oo ollut, vaunut ajaa hyvin asiansa. Ja noi CityCrossit on musta suht sirot ja niillä mahtuu kaupoissakin tarvittaessa pyörii. Tosin me ei olla aikoihin käyty vaunuttelee kaupoissa, kun neiti tuskastuu heti, vaikka vähentäs vaatteitakin. No, ihan hyvä tulevaisuutta ajatellen, jos ei tykkää shoppailusta!

RaeYmmärrän kyllä kiukutuksesi täysin. Vaikka tuo pieni onkin mitä ihanin olento maailmassa, on mulle se oma aikakin tärkeää. Ja miehen velvollisuus on musta osallistuu hoitoon siinä missä äidinkin...

Omasta ajasta puheen ollen... Aloitin eilen uuden harrastuksen: jalkapallon! En oo stä ikinä pelannu (pelaillu kylläkin tosin aika harvoin), mutta kun täällä on sellanen naisten kuntofutis niin innostuin asiasta. Ja voi elämä, miten olikin kivaa!!! Löysin sisäisen kakarani, kun juoksin hurmiossa pallon perässä hiki otsalla. Ja miten hieno fiilis sen puolentoistatunnin jälkeen olikaan. Niin mahtavaa!

Nyt suihkuun, ennen kuin pieni herää tankkaamaan yötä varten. Sanainen arkkuni on tyhjä...

A + Milja 3 kk 2 vkoa
 
hipheijaa!

meidän hissi toimii taas! en ehtinyt kuin kaksi kertaa kiivetä portaat tänne ylös poika kantoliinassa (niissäkin kahdessa oli ihan tarpeeksi).

täällä on oltu ahkeria kääntymisrintamalla, koska johannes kääntyi tänään sekä mahalta selälleen että selältä mahalleen :) fammu oli todistamassa näitä suuria käännekohtia.

olen itse aika poikki, koska johannes pyörii ja hyörii kaikki yöt jostain kello kahdesta melkein aamuun saakka. tyyppi on ihan unessa, mutta itse en pysty nukkumaan siinä vieressä. kun tunkee tissin suuhun, niin tyyppi rauhoittuu ehkä puoleksi tunniksi, kunnes aloittaa taas reuhaamisen uudestaan. en tiedä, mitkä synapsit siellä päässä oikein paukkuu, mutta mulle kävisi vähän hitaampikin vauhti, jos saisi yöunia takaisin.

kiitos matkarataskeskustelun avaamisesta. odotan suurella mielenkiinnolla kommentteja, koska meillekin pitäisi moiset hankkia aika piankin, koska ollaan varmaan lähdössä kahdeksi viikoksi madeiralle joulukuussa ja sinne pitäisi hankkia jotkut kulkupelit, joissa johannes voisi tarvittaessa myös nukkua päikkärit. olisi kiva, että olisivat mahdollisimman kestävät ja kevyet, mutta mielellään myös edulliset.

olen joutunut tekemään viikon sisällä töitä useampana päivänä ja olen aivan poikki. päässä ei liiku enää mitään joskus kuuden jälkeen illalla. odottelen täällä miestä kotiin, että voisin vielä tehdä yhden työhomman loppuun. täällä oli eilen mummu ja tänään fammu lapsenvahtina, että sain tehtyä töitä. unelmoin vaan käsitöiden tekemisestä ja muusta mukavasta - apurahojen anominen ei jaksaisi innostaa yhtään.

oltiin eilen toista kertaa vauvamuskarissa. pikkumies kyllä nauttii muskarihommista aivan mielettömästi. muskarilla on tulossa konsertti ja vauvat esiintyvät myös :heart:

tässäpä nämä päällimmäiset kuulumiset. olen pahoillani, että en jaksa nyt kommentoida mitään.

ihanaa iltaa teille,

solnushka & johannes 16,5 vkoa
 
No niin päivystyksessä käyty. Silmätulehdushan se varmistui ja kaupanpäälle korvatulehdus :'( Toinen on vaan itkenyt ja äiti on tyhmänä luullut, että on nälkä ym. Johtuikohan nuo edellis öiden levottomuudet myös tuosta?! No nyt saatiin lääkkeet ja toivottavasti pieni paranee pian. Meillähän ei ole pojalle vakuutusta mutta täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen lastenklinikan toimintaan. Päästiin melkein heti sisään ja todella asiallinen lääkäri. Toista vois sanoa arvauskeskuksesta. Eivät eilen huomanneet tuota korvatulehdusta ja tälle päivälle en enää saanut lääkäriaikaa.
 
kiinteiden aloituksesta ja allergioista - täällä itävallassa nyt sanotaan, että kannattaa aloittaa kiinteiden maistelut 4kk iässä välttääkseen allergioita. just lastenlääkäri sanoi, että ennen on aina toitotettu sitä 6kk ikää, mutta ihan uusin tieto on, että juuri 4kk iässä on herkkyyskausi jolloin on suotuisa aloittaa. lääkäri vielä totesi, että varaudu siihen, että kun kerrot kavereille ja perheelle tämän ikäsuosituksen niin kaikki alkaa väittää vastaan ja puhumaan siitä 6 kuukaudesta, koska jotkut lääkärit ja varsinkaan nettisivustot ei mukaudu uusiin tutkimuksiin nopeasti (ja juuri näin kävikin : / ) ajattelin kyllä, että aloitan itse kun tulee se 4kk täyteen, mulla on nimittäin kaikki mahdolliset allergiat ja vielä keliakiakin päälle...

täällä on kanssa pari mahdotonta yötä takana, viime yönä heräiltiin tunnin välein... ainut mikä saa pienen suht nopeasti hiljaseksi on imettäminen ja imetänkin sitten melkein koko yön... kun en jaksa kanniskellakaan ympäri kämppää ja rauhotella! ja mikä siinä on, että aina iskee sitten se pelko, että onko toisella nälkä ja onko maito loppumassa! aarghh! olisin jo ihan valmis antamaan korviketta, mutta täällä on yhteiskunnan paineet (ja poikakaverinkin) niin kovat imettämään, että en tiedä... sitten saa varmasti loppuelämän kuunnella siitä - varsinkin jos pienelle tulee paljon allergioita niinkuin mulla on..

mutta tämä tältä erää... taidan mennä katsomaan saksaksi dubattua dr. housea ennen uutta, toivottavasti parempaa (fingers crossed) yötä!
 
Huomenta kaikille tasapuolisesti.

Eilen käytiin tytön 3 kk neuvolassa ja neidin mitat olivat 6815 g (5760 g 6 vkon ikäisenä), 63,3 cm ( 57,5 cm 3 vkon ikäisenä) py 40,8 cm (39,4 cm 6 vkon ikäisenä). Lääkäri sanoi, että hyvin on kehittynyt ja kyseli kiinteiden aloituksesta. Sanoin, että mielellään täysimetän 6 kk:n ikään asti, mikäli sille ei ole mitään estettä ja lääkäri sanoi ettei ole :).
Kysyin tältä nuorelta naislääkäriltä myöskin tästä suosituksesta aloittaa kiinteät jo 5 kk ikäisenä, ettei allergiat puhkeaisi niin helposti, niin lääkäri totesi, ettei ole mitään tutkittua tietoa tästä asiasta ja että ainoa suositus, mikä on niin täysimettää 6 kk. Näillä siis mennään.
Rokotteet saatiin myös eli kaikki 3 kpl ja pienen kuumeen (38,2) nosti illalla. Pyysin lääkäriltä varmuuden vuoksi reseptin kipulääkkeille ja se saatiin (saadaan sit vakuutuksesta rahat pois) Nykyään annetaan vauvoillekkin jo suun kautta Panadol ja lääkäri kirjoitti reseptin sekä nestemäiselle panadolille että burana supoille. Panadolia sit illalla annettiin ja normaalisti nukku yön ja nukkuu edelleen. Illalla pyllystä kuumetta mitatessa rupes kakkaki tulemaan.. oisko ollu rota rokotteella osuutta asiaan? Tyttö kun panttas edellistä kakkaa 8 vrk ja maanantaista asti oli taas kakkaa pantannu. Nyt rokote tieten pisti masun toimimaan.
Lääkäri ei kysellyt mitään, et tarttuuko esineisiin tahi kokeillut tms. Ihon tutki, lonkat, pään kannattelun ja heijasteet - siinä kaikki. Ainoastaan kyseli, et seuraako katseellaan ja kuuleeko ja kerroin että kyllä.

Täällä oli yöllä satanut pari senttiä lunta ja kunhan muksut heräävät nii johan ovat tohkeissaan varmasti, kun pääsee lumiukkoja väsäämään :heart:. Uskonpa, että pitää toppuutella, että malttavat ees aamupalan syödä ennen ulos ryntäämistä :LOL:.

Hyvää päivän jatkoa mammat =).
 
Jihuuu heräsin tänään aamulla tuttuun hajuun ja voitte uskoa että en ole ollut ennen näin iloinen heti aamusta kun haistaa kakan:D Täysi vaipallinen oli ilmestynyt kuin tyhjästä Pipsan vaippaan,oli melkoista liisteriä... :x Mutta pääasia että nyt on tyhjennys alkanut:) Lisää siis odotellessa..:D

Nyt tuo ipana maka lattialla vieressä leikkimatolla ja kiljuu leluille kun ne ei ala soimaan:D Pienellä hakemisella jo osataan tarttua edessä roikkuvaan leluun ja sitä on kiva vedellä,mutta mahtaa mennä vaan hermot kun ei osaa ottaa sitä oikean väristä roikkuvaa mistä lähtee musiikkia tulemaan..:D Joten sitä tyydytään sittn aan lyömään ihan kunnon vauhdilla..:D

Tänään taas lenkkipäivä vaikka tuolla tuleekin vettä..:p

Niin ja Tridian Mä laitoin Pihlan eilen siihen äp:n toppikseen ja isohan se oli tosiaan mutta, käänsin lahkeet ja hihat sisäänpäin suppuun niin ei tullu mymä;) Hauskaltahan tuo näyti kun laitto toppahatun päähän ni sieltä tosiaan pilkisti vaan tutti ja pienen pieni nenä:D <3

Millanen ja Pipsa
 
Täällä ei vieläkään näy kakkaa. Päivä 8 menossa.
Luumusosetta oon antanu nyt kahtena päivänä kaks kertaa, mutta ei mitään. Tosin ei sitä kyl kauheasti oo varmaan mahaan asti mennyt kun opettelua noiden kiinteiden kans.
Kaipa se kakka sieltä vielä tulee ku vähän houkutellaan.
 
Antakaa mulle jostain energiaa ja pitkää pinnaa:headwall:
Mä en ymmärrä mikä tuohon vauvaan on iskenyt..meillä on nukuttu syntymsätä asti joka aamu ulkona pitkät unet..mutta ei enää ja sitten karjutaan koko ajan kun ei nukuta..lämmin poika on ettei oo kylmä ja puklaakin siihen malliin ettei nälkä ole..mutta nukkui ulkona ruhtinaalliset 5min..yritin heiluttaa uneen,mutta ei ei..en jaksa:headwall:
3-vuotias raukka haluaa huomioo,ja äiti vaan kantaa vauvaa:'(Se täytys lähtee viemään kerhoon,ja ei oikein sekään huvittas kun vauva viimeksi karjui vaunuissa koko matkan edestakaisin.Paino on taas tippunut urakalla tällä viikolla kun juossut vaunujen kanssa ja loppuajan kannellut tuota punttia.
Antakaa meille edes yhdet 30min päiväunet.kiitos.
pandasilmäinen hipsu
 
Taas yksi huonosti nukuttu yö takana, ite heräilin vähän väliä ku meinasin tukehtua tukkoiseen nenääni ja sitten ku poika aina kiljahteli millon mitäkin.. Aamulla ollaan jo kuuden jälestä ruettu juttelemaan taas jollekkin olemattomille otuksille ja seittemän jälestä sitten noustiin ylös.. Onneksi nukkui sellaset vajaa 1h päikkärit ni mamma sai käpertyä viltin alle kattomaan leffaa, mutta väsyttää silti.

äp:n haalari Mie en kyllä toistaiseksi voi edes haaveilla laittavani pojua siihen.. Ohkasemmallakin haalarilla toisella on hiki päässä koko aika.. joten vielä mennään söpöllä nallehaalarilla:p

Ulkona on mitä järkyttävin keli, oikein räntäloskapaska ja tuulee niin että tukka lähtee päästä joten sisäpäivä taitaa tulla tästäkin päivästä... Tosin ei oma kuntokaan anna myöten lähteä...

Räkäiset Rae ja V
 
Julki-imettämisestä, imetän kyllä missä vaan ja valitsen yleensä suojaisan nurkan tms. rintani ovat kohtalaisen pienet joten ne ei loista kilometrin päähän, jos lapsellani on nälkä niin takuulla ruokin sitä missä vaan!

½ vuotiaana kuulemma rintaruokitut vauvat ovat painavampia ja vuoden iässä taas korviketta saaneet.
5kg ylipainoa on imettäessä hyvä sillä jos paino putoo liikaa niin äidinmaitoon alkaa imeytyä elimistösi omiin rasvoihin sitoutuneita ympäristömyrkkyjä, joten pitäkää vaan kilonne imetyksen ajan!

Soseista eipä ole mikään kiire aloittaa kun maitoa tulee, aloitan vasta lähempänä 6kk ikää, teen kyllä soseet itse ja aloitan luomuperunalla, hedelmäsoseita saatan antaa kaupan ainakin jonkun verran, vellitkin ajattelin keitellä itse ruis- ja kaurahiutaleista. On täysin jokaisen oma asia kuinka tekee ja minä teen näin, oon lukenut niin paljon ravintoasioita että ei luonne anna periks, niin joo ja oikeata voita laitan tipan perunan sekaan ?

Nukkumisesta, viimeiset 2 yötä herätty 1,5-2h välein vaikka pitkään on herätty vain 2-3 krt, en tiedä mistä nyt kiikastaa, aamulla imin nenäfriidalla kauhean räkäkökön toisen nenästä, liekö sekin vaikuttanut. Meillä on makkarissa tosi kuiva huoneilma ? Mä oon kohta ihan zombie ja yöllä menee hermot kun väsyttää ja sit tunnen itseni tosi huonoks äidiks ?
 
Hipsulle ja vaaville lähetän unihiekkaa täältä!

Täälläkin väsyttää, ihmeen rauhattomat yöt on ollut rokotteiden jälkeem,mutta kuuluu vissiin asiaan. Sätkitään ja säpsähdellään koko ajan.. huoh! kunnon yöunet kyllä maittais!
illalla lähden zumbaamaan,ihana päästä liikkumaan! täällä tulee lunta taivaan täydeltä niin ettei vaunuja saa liikkumaan tuolla kolaamattomassa pihassa,ettei oikein voi pihallekaan lähteä vaikka koiruus niin tahtois..
Mulla on ystävä joka opiskelee terveydenhoitajaksi norjassa ja siellä kans suositukset muuttuneet kuluvan vuoden aikana,eli sielläkin 4kk ois suositus ikä maistella soseita, aivan kuin itävallassakin. Taas suomi tulee vähän perästä ilmeisesti,niinkuin aina. Ystäväni myös sanoi että vanhemmat terkkarit eivät sielläkään suostu muuttamaan käsitystään tässä sose asiassa, ja eipä heidän tarvitsekaan koska siellä ei ole niin tarkkoja suosituksia kuin mukamas täällä suomessa. Sielllä perheet käyvät kertomassa neuvolassa kuinka he toimivat lapsiensa kanssa ja näitä terkkarit sitten kirjaavat ylös. Eli ei niinkuin täällä meillä,neuvolatädit sanelevat kuinka tulisi toimia,ja äidit kuuntelevat. Mutta edelleenkin kaikki äiskät tekevät niinkuin itse näkevät parhaakseen,ei siis mitään stressiä näistä :)
 
Mua kiinnostaisi painonpudottaminen- tai sehän putoaa tälleen imettäessä itsestään. Nyt on lähtötilanteeseen - 10kg.
Mulle lääkäri sanoi, että painoa saa pudottaa viikossa mielellään 1kg max. 1,5kg niin silloin ei ala raskasmetallit yms. myrkyt vapautumaan soluista. Mä oon kuitenkin syönyt ihan normaalisti, liikkunut normaalisti jne. Ainoa, mitä nyt ei ole, niin on hormonaalinen ehkäisy (jonka jo alkuunsa arvelin lihottavan).
 
Luputupuja ja Retuli Oon nyt kyllä kateellinen teille. Mulla ei ole lähtenyt yhtään kiloa sen jälkeen kun laitoksesta kotiuduin:'( Ja nyt on sitten +10kg tuossa vyötäröllä ja jaloissa. Ärsyttää ku kaikki sanoo että imettäminen laihuttaa mut ei mulla kyllä.:headwall: Syön jo valmiiksi nii vähä ettie siitä voi olla kyse mut pitäis sitte varmaan liikkua ku hullu ja joka päivä käyä kahen tunnin hikilenkin et jotain tapahtuis:)

Piti mun jotain kommentoidakki vaa nyt kyllä pisti nii masentamaan että unohtu kaikki. Tuosta ä-pakkauksen haalarista sen verran että meidän tytsy on sen verran kuumakalle etten pysty kuvitteleenkaan laittavani vielä fleese-haalaria paksumpaa päälle. Meiööä siis mennään pelkillä kotivaatteilla + tuo karvahaalari ja tumput + pipo. Meinäsin kans jos ostaisi jonku piemennän puvun tytölle kun se ä-pakkauksen puku on nii iso mut pitänee varmaa oottaa ensin että on enemmän ajankohtainen ettei vaa käy köpelösti=)
 
Mä en ehi kans nyt muuta kirjoittamaan, kun että kiiviläinen, ei se imetys kaikilla vaikuta painon putoamiseen hevonvattua, mulla on yhä kuus kiloa ekstraa eikä imetyksen aikana oo lähtenyt muuta kuin ne vauvan mukana tulleet - tai siis ne jo laitoksella lähteneet. No, oisiko joku kaksi kiloa lähtenyt, mutta sekin sen ekan 6 viikon helvetillisen ahdistuksen takia, kun ei pystynyt syömään. Että sou not, näin täällä. Tosin en voi väittää kovin hyper-terveellisesti syöväni, mutta ihan suht tavallisesti kuitenkin. Mutta näillä mennään! 30-vuotiskolttuni tulee oleen jotain kokoa 42, voi helvetti.

Hauskaa, kun tän keskustelualueen etusivulla on ainakin 2-3 ketjua (ei näitä "kuukausipinoja"), jossa joku taivastelee 2-3-kuukautisensa yllättäen alkaneita yöhulinoita. Täällä heinäkuisissakin niitä on ilmeisen monella. Täytyy vaan ajatella, että ne kuuluu asiaan (ei sillä, että ihan kaikilla niitä oisi). Kyllä tässä vaiheessa alkaa näille lapsille aueta maailma niin uudella tavalla, että ei ihme, että aivoissa poksuu ja paukkuu ja uni ei oo paksuinta sorttia. Me kestämme kuin naiset :D Ja toi päikkärien katoaminenkin liittyy kai tähän samaan saagaan.

Olin tänään kauppahallissa lounaalla ja Sulo ei suostunut nukkumaan vaunuissa samaan aikaan (liittyen edelliseen lauseeseen/kappaleeseen hieman..). Otin siis herran syliin ja haarukoin tyylikkäästi yhdellä kädellä. Vastapäisen pöydän mummeli kertoi nauraen, että joka kerta kun vien ruokaa suuhuni, Sulo aukaisi suunsa ammolleen odottavaisena :LOL:
Nyt kun rintaraivarit on ohi ja imetyspaineet kaikonneet, en enää pitänyt sitä 4kk-kiinteiden aloittamista mitenkään välttämättömänä, mutta jotenkin musta tuntuu intuitiivisesti, että Sulppi Sulttaani Sulfaatti :D ois valmis maistelemaan vähän jotain. Huomenna haen siispä kaupasta juhlallisesti yhden luomuperunan tai -bataatin, ja lauantaiaamupäivällä maistamme kenties sitä. Ooo! Silloin on Sulon 3kk 4vkoa -päiväkin. Mä oon niin suositusten orja, etten ois aikaisemmin uskaltanut aloittaa - tiedä miksi. Sama kai se, onko 3.5 vai 4 vai mitä. Mutta toisinaan kyllä tuntuu, että parikin viikkoa on näiden vauvojen elämässä huima aika.

Mun ei pitänyt kirjoittaa pitkiä.. Pitäis nimittäin tehdä töitä. Jotenkin olen päätynyt ottamaan pari kivaa toimeksiantoa vastaan, ja oon iltaisin pari tuntia uraäiti. En ole tästä mitenkään ylpeä.. Mutta on se toisaalta ihan virkistävää yrittää käyttää aivojaan muuhunkin kuin helistimen heiluttamiseen. Kyseiset aivot vaan toimii saattans hitaasti univajeen ja muun takia.

Ens viikolla miehellä isyysloma ja lähetään Affenanmaalle saaristotuulettumaan. Ei mitään hajua, mitä hyisessä Maarianhaminassa voi pimeimmän syksyn keskellä tehä: ei varmasti muuta kuin syödä pannukakkua. Kelpaa sekin.

Mo!
 
Äitiyspakkauksen puvusta: Meillä se on suhteellisen sopiva kun kääntää lahkeet ja hihansuut. Käytetään vaatteissa siis kokoa 74. Ella oli 3kk neuvolassa 63.8cm pitkä. Onhan se hiukan isohkon näkönen mutta se jos mikä on ylisöpöä kun kauluksesta pilkottaa vaan pieni nenänpää. :)

Tykkään käyttää pukua jo nyt koska alle ei tarvii tunkee monta kerrosta. Ella nukkuu siinä puvussa pitkiä unia ulkona. Heti kun puku laitetaan päälle tyttö nukahtaa saman tien. Ilmeisesti hyvä tasanen lämpö vaikuttaa tai tottumus että nyt kuuluu nukahtaa.

Tilasin kyllä minäkin Ellokselta puoleen hintaan Ticketin toppapuvun joka tuli juuri tänään. Oli ihan älyttömän iso. Koko oli 74 ja verrattuna äippäpakkauksen pukuun siinä oli todella pitkät lahkeet. Se puku olis menny varmaan viel ens syksynäkin mutta silti pistin vaihtoon kun haluisin käyttää haalaria jo nyt. Luulen että koko 68 sopii sekin vielä ensi syksynä. Todella suurta kokoa. Tässä ilmeisesti pitää alkaa lueskelemaan netistä vinkkejä missä merkeissä ei oikeen koot täsmää.

Tietäiskö teistä kukaan blogeja joiden kirjoittajalle olisi syntynyt lapsi tänä vuonna? Vasta kuukausi sitten yllättäen ihastuin ja tutustuin blogien ihmeelliseen maailmaan. Oon yrittäny ettiä luettavaa lapsiperheiden arjesta ja muutamia löytänytkin. Blogeja on vaan niiiiiiiiiiiiin älyttömän paljon. Olisi mukava löytää blogi jolla olisi suurinpiirtein samanikäinen lapsi kuin itselläkin.
 

Yhteistyössä