Heinäkuun Hurmaajat 2010

Tänään nyt sitten tuli ostettua kaupasta peruna-porkkana velliä ( ei ollut vaihtoehtona maissi velliä ) .
Ja ostettiin sitten samalla nan 2 korviketta. Eipä noissa nan 1 ja nan 2 korvikkeilla tainnut olla mitään muuta ero kun että nan2 sisälsi hieman enemmän rautaa.
Miten te muut jotka on antaneet peruna-porkkana velliä,oletteko ensin totuttaneet lapsenne porkkanaan soseena ja perunaan soseena vai blandanneet korvikkeeseen suoraan vaan sen?:eek:

Tässä tuntee ittensä oikeesti ihan idiootiksi kun tulee eteen tämä pelkällä maidolla elämisen loppuminen.. :ashamed:

ps. Olivia ette tule siellä nyt kipeeksi ni pääsette perjantaina sitten kanssa treffailemaan..:p
 
Millanen: me syödään porkkana-perunavelliä, aloitettiin sen vellin syöminen, vasta silloin kun porkkana ja peruna oli jo tuttuja ruokia, oltiin syöty niitä jo melkein ½kk.

Meillä itketään urakalla, Apsilla kutittaa ikeniä ihan urakalla :/ eli ei nukuta tänäkään yönä. Ite oon kuumeessa ja muutenkin köhänen, nyt ei tahtois kun nukkua.
 
Ilomoitusasiaa: Heinäkuisten FB-ryhmä on muutettu salaiseksi eli sitä ei enää löydy haulla vaan siihen pääsee mukaan kutsusta.
Minä, dana88, Rae ja Olivia ollaan tällähetkellä ylläpitäjiä Kepsukan lisäksi.
Jos on vielä halukkaita liittyjiä niin laittakaa yksityisviestiä :)
 
joo,ihan niin kuin arvasinkin kun kehuin unia ei nukuttu koko yönä|O
Pojan maha oli jumissa 3 päivää,ja viime yönä meni sitten mahan kanssa ähistessä koko yö..torkkui muutaman minuutin ja taas tissille otin.Mutta aamulla kun uhkasin hakea luumua kaupasta,maha alkoi toimimaan ja poika keveni vähintään 2kg:LOL:
Tuohon facebookkiin mulla meni kyllä hermo nyt..kun mitään ei pääse kommentoimaan,ja muutenkin tökkii:headwall:
hipsu
 
Siis meillä nukuttiin viime yönä 19.30-07.40! Neiti heräsi kerran syömään klo 23. Ihan käsittämätöntä. Mutta johtuu siis ihan varmasti eilisistä rokotteista. Onneksi muita oireita ei sitten tullutkaan. :)

millanen Ei sairastella täällä, joten huomenna ollaan kyllä treffaamassa. :) Muutama mamma/muksu on kipeänä, mutta kyllä meitä sellainen kiva pieni poppoo tulee kasaan.

hipsu Oliskohan ollut ne uudet suojausasetukset, mitkä esti kommentoinnin fb-ryhmässä? Nyt näyttäis taas toimivan! Kurjaa, että teillä on ollut huono yö. :/

Pai En kyllä myönnä olevani admin fb-ryhmässä. :) Mutta jos mulle tulee yksärillä liittymispyyntöjä, niin ohjaan ne eteenpäin vaikka sulle tai danalle!

Meinaa taas migreeniä pukata kun nukuin vaihteeksi liian hyvin. Ihan järkyttävää, että mulla on nykyään migreeni vähintään 2 kertaa viikossa... :(
 
Neuvolassa käyty, Jennalla ikää 4kk ja 2vk, tyttö kasvanut hurjasti; 6145g ja 60,6cm. "kääntyy kumpaankin suuntaan hienosti,kannattelee omaa painoaa kyynärpäiden varassa. Liikuttelee raajojaan vilkkaasti, ääntelee ja tuotaa erilaisia ääniä. Iloinen ja valoisa persoona :) ? Antoi vinkiksi keitellä soppaa ja kiisseliä,kuulemma vauvat rakastavat niitä.
 
treffaamisesta itsekin voisin liittyä seuraan jos täällä Oulun seudulla on treffausta. :) ilmoitelkaa jos tosiaan semmosta joku suunnittelee esim, fb:ssa, kun itse itse boikotoin tuota ilmiötä ja siksi en ole sinne liittynyt... :) mutta siis mielellään olen kyllä muita heinämammoja treffaamassa..


rintatulehduksesta alan olla kohta toipunut..kuumetta oli ja koko rinta oli tosi kipeä ja tosi pelottavan näkönen. 10pvän antibioottikuurista vielä pari pvää jäljellä

hoitoon jättämisestä apuva..la olis pikkujoulut ja emma jää ekaa kertaa hoitoon..varattiin hotellikin yöksi mutta en tiedä osataanko mennä sinne sitten...toisaalta ehkä helpompi olis et jäädään sinne yöksi kun yöllä tänne 30 kilsan päähän hommattas kyyti ja tultas yöllä remuamaan (pumppaamaan rintoja yms) kyllä kai tyttö on mummolla ja papalla täällä hyvässä hoidossa... :) silti jännittää kovasti...

unista edelleen nukutaan 20-06 (08)..uutena juttuna se, et viedään omaansänkyyn tuon aamtissin jälkeen ja nukkuu siellä 08.30-10.00 asti.. parhaat yöt on ollu nyt et nukkumaan 20-tissiä klo 07.30 ja sen jälkeen unta vielä 10 asti. Siinä saa ihan kivasti levätä.. Oli yks katastrofi yökin..nukkumaan 20 tissille jo 05.30!!!!!!!ja sit unta vain 08.30 asti...kyllä oli mammakin ihan sekaisin. Ja taisin tuona yönä ekan ja ainoan kerran joutua käydä laittaa tutinkin suuhun joskus puolen yön tienoilla... wtf!!!: / noh, tuo yö oli onneks kai poikkeus kun nyt nukuttu taas normisti...

kiinteistä vellejä en oo ite antanu vielä ollenkaan. kaurapuuroa menee ja meinasin hmna alotella riisipuuroa. Muten kiinteistä meillä nyt syöty maissia, pottua, porkkanaa, parsakaalta, päärynää, mangoa, persikkaa, luumua, vadelmaa. Nyt alotellaan varmaan sit sitä riisipuuroa ja sit vois testaillaa banaania ja ananasta..

tissittelystätäällä edelleen osittaisimetetään...varmaan ainaski sinne jouluun kun tulee se 6kk, mutta ehkä vielä vähän matkaa keväällä, jos maitoa riittää.. vähän pelleilyksi mennyt välillä syöminen, mutta tosiaan aamulla pariin kertaan ja iltatissittelyt vielä kuitenkin kuvioissa mukana... jos vaikka tuon toisen aamusyötön jättäskohta jo pois.. tälleen pikkuhiljaa on kiva lopetella...

istumisesta ihanaa kohta saa alkaa istuttaa tyttöä pikkuhiljaa...saa vihdoin syöttötuolinkin käyttöön...

Miehellä alkaa kohta yli 2vkon loma..kiva juttu!!:) ja joulu tekee tuloaan..kivaa, vaikka se ulkomaanreissu nyt väliin jäikin..

Mukavaa loppuviikkoa!!
 
Nyt joudan vähän kommentoimaan muidenkin juttuja..
Peruna-porkkanavellistä, meillä kans alotettiin vellittely sillä, ja sitä maisteltiin korvikkeesteen sekoitettuna, ennen kun peruna ja porkkana olivat soseena tuttuja. Se maistui hyvin, ja nyt soseetkin maistuu samana makuna. . Myöhemmin ollaan sit vaihdettu siihen maissivelliin.
Migreeni mullakin ollut nyt parin kk.n aikana kahdesti, voimakkaita kohtauksia jotka ovat sitten päättyneet oksenteluun jonka jälkeen alkaa helpottaa.
Tuo uus fb-sivu on aivan tyhmä!!!!!! ei juurikaan kiinnosta siellä kirjoitella kun ei voi kommentoida :(
Neuvola täti tosiaan vinkkas että kiisselin keittäminen vois olla hyvä juttu, ja niitä voi syöttää ihan niin vain tai sekoittaa esim puuroon. Maissinaksujen maistelu meilläkin aloitettu,Jenna tykkää kovasti,ehkä liikaakin kun aina kauhea itku tulee kun se loppuu =) Selvästikkin haluaa sormiruokailla :-D
 
Typerääkin typerämpi facebook joka ei toimi:kieh:

Mutta onneksi tänne voi kirjotella:D

vellit Meillä ei sellasia ole harrastettu eikä kyllä varmaan tulla harrastamaankaan... siirrytään suoraan sitten puuroon.. Pitäs vaan vielä muutama viikko odotella,että niitä voi alottaa.. sitten varmaan aamusta syödään puuro, aamupäivällä kasvissose (tai jotain lihaa ku eikö niitäkin saa rueta jo sitten syömään?) ja iltapäivästä hedelmäsosse.. ja illasta puuro vielä.. en tiijä miten paljon sitä ruokaa oikein pitäs antaa:LOL: Nytkin kun annoin vähän enenmmän hedelmäsosetta ni onnellisesti ne tuli ylös:'(

yöt viime yö meni taas aina tuolle 04 asti hyvin, sitten ruettiinkin taas huutelemaan ja kääntyilemään.. 06 aikaan annoin sitten mammua ja unta jatkettiin sitten siitä tuonne 9 asti. Tai siis sillon mie heräsin, pieni mies onnessaan varpaistaan piti kiinni ja niille höpötteli, tiijä sitten miten pitkään ollut jo hereillä :D

kääntyminen se häiritsee meidän öitä, mutta myös päiviä.. Lattialla käännytään heti mahalleen ja ollaan tyytyväisiä muutama minuutti ja käydään huutamaan pää punasena ja pakko ottaa syliin.. sitterissä viihtyy pieniä aikoja, mutta sitten rupeaa koko aika vääntäytymään siinäkin mahalleen ja siinäpä sitten taas ollaan ku heti tulee hirmunen poru ja syliin pitää ottaa... hirmunen sylivauva nyt tullut toiseseta:| mut päikkärit menee sitten hyvin, tänäänkin ensin 2h ja nyt nukahti ihan itte sitteriin..saas nähdä kuinka pitkään nukkuu....

maissinaksuista siis millon niitä voi käydä antamaan??? ja mikä merkkisiä on ne naksut mitä ostatte? mie halusin niitä pojalle antaa, mutta mies ei jakanut miun näkemystä tästä asiasta

Pitäsköhän tästä äkkiä luikkia keskuskattila laittamaan tulille kun pikku herra nukahti

Rae ja V
 
Minusta maissinaksuja saa alkaa antamaan heti kun soseisiin on tutustuttu, nehän sulaa itsekseen suuhun ja hyvin pieni osa niistä menee vatsaan asti. Meillä on annattu Kotipaakarit (?) merkkisiä ja nyt on Real Snacks.. Ihan 1 tai 2 oon antanut päivässä, ja Jenna siis 4,5 kk
Kääntyminen meilläkin raivostuttaa, toisaalta se on Jennan mielestä maailman kivointa hommaa mutta sekös ärsyttää kun mahallaan ei jaksa vielä kauan olla... huvittavaa raivoamista :D

muoks. niin ja mikseipä jo ennenkin soseita kun kyse on jo näin "isoista" vauvoistamme..
 
Viimeksi muokattu:
Pakko tuulettaa! :)Ilona juuri tajuisi miten pullosta sitä maitoa imutetaan ja vetäs 30ml ihan sukkana alas ja sitten tissiä päälle. Tais olla oikeesti nälkä.. Oon niin riemuissani, täähän tarkottaa sitä että joku päivä jonnekkin jopa voisin ilman neiti lähteäkkin..
 
Hei, onko kellä kokemusta Remo-waxista? Pojalle käsketti sitä laittaa korviin tänään pari kertaa ja huomen aamulla ennen lääkäri kans. Paketissa lukee, että pitäis huuhdella 20-60min aineen laitosta. Päivystyksessä käskettii vaan laittaa korviin tippoja huuhtelusta ei puhuttu mitään?!
 
Onnittelut dalailama Ilonan uudesta havainnosta:)

Me ostettiin tosiaan eilen ostettiin kaupasta peruna-porkkanavelliä ja äsken sitten ensimmäisen annoksen annoin, sekoitin korvikkeeseen n.40ml ja hyvin uppos alas se 200ml. Huuto alko kun otti pullon pois suusta,olis halunnut lisääkin:D Nyt tuo neiti köllöttelee iloisena kovasti kuolaa valutellen matolla ja hamuaa edessä olevaa leluaan:) Niin innokkaasti että mahtaa kohta jo ryömiä leluun kiinni..:) Onko muiden lapsissa havaittavissa tois kätisyyttä? Pihla käyttää reippaasti enemmän vasenta kättään kaiken ottamiseen kun oikeaa. Onkohan vaan vaihe ennen kun oppii käyttämään kunnolla molempia käsiään vai onkohan tuosta lapsesta tulossa vasen kätinen?:)


Lasten ruokailusta Pitää nyt tosiaan viikko syöttää tuota velliä ja jos ei oireita ilmaannu niin sitten ajattelin joskos ensi tostaina antaisin porkkanaa tai perunaa soseenakin.

Mulla on itsellä huomenna synttärit ja ikää tulee 24 täyteen. Mitenkään erikoisesti en voi/pääse juhlimaan kun lauantai aamusta on heti 9.30 vauvauinti. Mutta en ole kyllä synttäreitäni juhlinut erityisemmin 3 vuoteen:D Tänä vuonna en aio edes kakku kahveja keitellä..:D Vanhemmat tulee käymään sunnuntaina mutta en luultavastikkaan muita ala kestitsemään..:D

Katsotaan sitten kun tulee pyöreitä mittariin että jos jotain erikoisempaa järjestää:)
Mies tosin vie mut huomenna ulos syömään,pääsen pitkästä aikaa Oklahomaan joka on ehkä Tikkurilan paras ruokaravintola..:p

Mutta nyt kakkavaipan vaihtoon:)

Koko päivän reissanneet Millanen ja Pihla
 
Millanen meil on huomattu kans, että pojasta taitaa tulla vasuri. Lelun poika ottaa aina vasempaan käteen, jos lelun antaa oikeaan käteen poika siirtää sen samantien vasempaan. Kun syöttää pojalle sosetta, vasemmasta käestä pitää piettää aina kiinni tai lusikka lentää käestä, oikeasta käestä ei tarvi välittää. Mun isoveli on kuulemma peskana samallalailla käyttänyt vasenta kättä ja hän on vasuri, oikea oli se nukkuvakäsi. Ite taas oon tehnyt toisinpäin eli oikea on ollut se valitsevakäsi.

Soitin päivystykseen noista korvatipoista, ei kuulemma tarvi huuhdella vaan pumpulit korviin ja pipo päähä.
 
dana: minkä takia pojalle niitä pitää laittaa korviin? Villelle kanssa piti laittaa kun oli korvat vaikussa, mutta meillä tais olla erimerkkisiä. Mä laitoin sitä yhteensä 3 kertaa, mutta en pumpulia tai pipoa. ja oli vaikku sulanu seuraavaan päivään mennessä ja terveet korvat oli :)

jospa meidän pojan sairastelut ois tässä. Nyt oli jo illan paremmalla tuulella, kuin eilen tai tänä aamuna. tosin nukku vaan alkuillasta vartin unet,tosin sitä ennen nukkukin melkeinpä koko alkupäivän 8-14.30,tosin puolituntia oli kerhossa hereillä :D selkeesti kipee poika oli.

huomenna lähdetään pikkusten Ouluun shoppailemaan,yks reissu tehtiin jo ilman 3vuotiasta, sai ostettua lapsille sillä reissulla lahjat :)

pauliina ja Ville 5kk1vk
 
Pauliina82: pojalla on korvat täynä ihan kiinteä vaikkuvahaa, yritettiin lääkärissä kattoa korvia ja imeä letkulla pois mäskiä korvista ilman tulosta. Huomen aamulla imetään mäski pois ja katotaan korvat, ehkäpä silloin tietäis mikä meän pientä miestä kiukuttaa, epäilivät korvia, kun niitä hinkaa ja päätä heiluttaa koko ajan sillain pöljän näkösesti.
 
Äh, kyllä pelottaa ens yö jo valmiiks.. Pojalla oli ennen nukkumaanmenoo taas 38.0. Annoin kyllä lääkettä vaan saattaahan se uudestaan yöllä nostaa. Rokotukset on kyllä tosi kivoja!

Tänne en ookkaan päivitelly neuvolakuulumisia:

Ikää 5,5kk suluissa mitat 4 kk 1vko:
Paino 7060 g (6230 g)
Pituus 65,5 cm (63,3 cm)
Py 43,7 cm (42,6 cm)

Hyvin kasvaa omalla käyrällään..

Siellä saatiin tosiaa rokote tehosteet ja aamukuudesta lähtien on tänään kuumeiltu niiden takii ja viime yö nukuttu tosi huonosti (1.30 lähtien heräilty 15min-45min välein, ei muute paljo naurattanu!).. Toivottavasti tää yö ois parempi!

Nyt tuttien pesuun ->
 
Fb toimii taas normaalisti!

Laura-vm86 hyvin kyll on poika kasvanut :) teän poitsu oli pienempi syntyessään kuin meän pikku ukko ja on Apsia roimasti isompi :)

Meillä kans oli viime yös yks kaaos :/ pelottaa että tästä yöstä tulee samanlainen, Apsi nukku viime yönä vaan jotain tunnin :( nyt ainakin makkarista ei pahasti kuulu kitinää enää. Ehkä poitsu nukahti viimein.
 
Laura mitkä rokotteet teille tuli nyt?
Jaksamista jos yöstä tulee valvottua kipeän lapsen kanssa... :hug:

Onko täällä muita äitejä ketkä EIVÄT ottaneet lapselle pneumokokki- ja rota-rokotteita?

Me ei otettu Pihlalle kun se perus setti,mikä on meille vanhemmillekin laitettu lapsena, olis kiva kuulla että onko ne kaikki lapset jotka nostattaneet kuumetta saaneet jomman kumman noista edellä mainituista vai molemmat?

Dana ja Pauliina meille 4kk lääkärissä kehoitettiin laittamaan suihkautus sitä öljyä ( onks se nyt cerdital tai joku vastaava) korvaan,että vaikku valuu ulos. Toisessa korvassa oli kuulemma reilummin vaikkua.

En tiedä oliko kovin fiksua itseltä antaa Pihlalle viellä näin yötä vasten lisää korvike+velli sekoitus jos alkaa oireilemaan jotenkin sitten yön aikana... Hyvin fiksusti taas ajateltu...:D Nooo aamuun mennessä se sitten selkiintyy että tuliko heti mitään oireilua..:) Hyvin se ainakin suostu menemään nukkumaan,ja hiljeni piiiiiitkästä aikaa jopa sillä että mies meni korjaamaan tuttia suuhun kun aiemmin siihen ei ole kelvannut kun minä... Hyvä mieli miehen puolesta kun sekin kelpasi:)
 
Rokotteista tuli pneumokokki+rota+yhdistelmä (en muista mitä siinä on) ,tehosteita kaikki nämä.

Kohta voiski painuu nukkumaan jos sais vähän paremmat unet kun viime yönä.

DanaNiin on kyllä tosi hienosti Matias kasvanu :) Ihan mukavasti 4,4kg ja 18,5 cm 5,5kk:ssa:D
 
Viimeksi muokattu:
No kirjottelen minäkin tänne jotain vaikka FB taas toimiikin.

Meillä poika kuolaa ihan mahdottomasti ja on ollut tosi kiukkunen. Varmasti osittain hampaita kiukuttelee ja lisäks on sitten ollu masu jumissa. Toinen kakannu vaan sellasia papanoita. Siirryttiin takasin Jekovit-tippoihin, josko masu kestäis jo ne paremmmin. Lisäks oon antanu luumusosetta ja vettä. Nyt illalla olikin sitten normaalimpaa kakkaa. Et tiiä sit mikä autto et maha pehmeni ja toivottavasti nyt toimiskin normaalisti.

Ruokalistalla on tällähetkellä soseista: porkkanaa, perunaa, kukkakaalia, päärynää, luumua ja tällä viikolla maisteltu ruusunmarja-vadelmaa. Velleistä: maissi- ja peruna-porkkanavellit. Lisäks korviketta ja tissiäkin. Maissinaksukokeilu kiinnostais täälläkin kovasti.

Kääntyminen aiheuttaa meilläkin huutoa päivällä sekä yöllä. Öisin en oo uskaltanu nukuttaa vatsallaan, vaik siis ite kääntyykin. Ja siitäkös sota syttyy kun ruvetaan kääntämään ja poika kääntyy takasin mahalleen. Ja välillä siis poitsu herää itekseen ja nostelee päätä ja alkaa hermoamaan kun ei jaksa... Kiva kiva.

Yöt menee meillä edelleen hyvin. Yks aamu viime viikolla poitsu heräs ekan kerran ysiltä ja oli siis nukahtanu ysin aikaan illalla. Tällä viikolla on nyt parina aamuna lipsahtanu unet aamupäivän puolelle eli 10.30 asti, tosin siis kasin aikaan oon imettäny pojan kertaalleen. Ja oon nyt ottanu linjan ettei enää yöllä kovin helposti aleta tissiä syömään kun ei sitä ole enää pitkään aikaan muutenkaan harrastettu. Eikös se tässä vaiheessa ole jo vähän niin et yösyömisen tarve on vähentyny / vähentymään päin ?

Meillä otetaan myös rota- ja pneumokokkirokotteet.
Rokotteista puheenollen. Mitenköhän on näillä meidän vauvoilla tuo sikaflunssan suojaus ? Ite otin rokotteen odotusaikana, niin onkohan pojalla mitään suojaa siitä ?

Argh. Tiedän kyllä miltä pienistä tuntuu kun hampaat puhkeaa. Itellä viisaudenhammas yrittää tulla taas jonkun millin pintaan päin ja on ihan törkeen kauheen tuntunen... :(
 
Millanen meillä ei se Ceridal auttanut mitään :/

Meille tuli kaikki maholliset rokotteet, parin viikon päästä tulee myös se influenssarokote

Laura: meillä pojalle on tullut painoa 3150g ja pituutta 16 cm 5 kuukaudessa :)
 
Viimeksi muokattu:
millanen Meillä jätettiin pneunokokki ja rota pois, mutta muut otettiin niinku teilläkin. Voi olla joku muukin joka näin tekee,mutta ei niistä puhuta :/ Terkkariki sanoi vielä erikseen (josta olin ihmeissäni) että ei pidä kuunnella muitten mielipiteitä näihin juttuhin, että jokainen vanhempi itse päättää mikä lapselleen on parasta ja vaikka kaikkia neuvolan palveluita ei käytäkkään niin ei ole sen huonompi ihminen ja turhaan pahottaa mieltä jos toiset tekee erillai. Olin vähän, että TÄH?? Ei mulla ollu tullu mieleenkään tuntea jotain erikoista tästä valinnasta.
 
Huh, meni viime yö jo paremmin. Heräs itkasemaan vaan 1.30 ja 4.30.Söi 5.30 ja nukku 7:n jonka jälkeen itkeskeli vähän väliä, mutta hyvä yö silti!

Tänään äitin kans kahestaan shoppailemaan joululahjoja, niitä ei ookkaa kun 1 ostettuna joten paljon puuttuu.
 
Me koitetaan siirtyä perhepedistä pinnikseen -- tai no, ei me KAIKKI, ihan Sulo vaan :D Eka yö ei ollut suuri menestys, mutta se nyt oli odotettavissakin. Kokeilu aloitettiin klo 20.45 ja lopetettiin klo 24 :D Nukkui se siellä jonkun tunnin pätkän, mutta sitten alkaa hullu mouruaminen. Ja peitto potkitaan pois saman tien. Tästä tulee rankka taival. Varsinkin kun ollaan kummatkin ihan koukussa siihen, että Sulo nukkuu välissämme. Tuntuu tosi haikealta luopumiselta tää. En edes tiedä, ollaanko valmiita koko hommaan, mutta kyllä tässä tarttis puolen vuoden kohdalla kai saada untakin. Ja seksiä :D Unta eritoten.

Mutta yhä: 3 viikkoa miehen vanhempainvapaaseen, sen 3 kuukauden aikana ehditään kokeilla unikouluja. Mulla on vaan niin saakelin huonot hermot, ettei oo mulle kovin helppoa tää. En kestä itkua hyvin.

En jaksa ny kirjottaa enempää. Kaunista viikonloppua kaikille ja houkuttelen Facebookiin viimeisiäkin ihmisiä! Se on siitäkin kiva, että tuntee melkein jo monet vauvat ulkonäöltä kuvien perusteella. Yhä hauskempi lukea niihin liittyviä juttuja, osaa yhdistää persoonan ja naaman :D Me esim. miehen kanssa hihitellään säännöllisesti Danan Apsi&ananas -kuvalle :LOL:
 

Yhteistyössä