Heinäkuun Hurmaajat Joulukuussa (päivityspyynnöt yksärinä)

voi kipinäkenkä, suuri voimahali :hug: , toivotaan tosiaan, että toinen on pysynyt kyydissä mukana!!!!! :heart: ja muista, että olette vaan toistenne tukena, kummankaan ei tarvitse esittää toiselle mitään ihmeellistä. ja tosiaan, kun toinen voi olla vielä matkassa mukana!

ON: oma asia edennyt sen verran, että vihdoin olen kotiutunut päivystyksestä, huoh. kaikkien yksityisten jälkeen siskoni suosituksesta soitin äippäpolille, josko voisivat sieltä auttaa, kun muualta ei apua ole herunut. siis: päivystyksen kautta pääsin lääkärille, jonka piti omien tutkimustensa jälkeen kutsua gyne paikalle, joka tekisi ultran, mutta gyne oli sitä mieltä että se on turha, kun on kuitenkin varmistettu, että kyseessä ei ole kohdun ulkopuolinen. jos menee ennen viikkoa 12 kesken, niin sen annetaan mennäkin (joo tiiän, mutta olishan se nyt ollu pirun kiva tietää onko mennyt kesken, prkl!!!). kuitenkin otettiin verikokeet (istukkahormoni ja infektio). mutta paljoa viisaammaksi en sieltä tullut, ja suoraan sanottuna v*****aa se, että se gyne ei sitten voinut tulla tekemään sitä ultraa!!!!!!!! vaikka sanoin lääkärille, että ilman sitä en täältä lähde. noh, ehkä tuo istukkahormoni kertoo sit kuitenkin, onko sitä sen verran kuin pitääkin. se selviää tunnin päästä, lupasi soittaa tulokset kotiin, ettei sentään sen takia tarvinnut vielä jäädä. hitsit sentään... :ashamed:
 
kipinäkengälle jaksamisia. En mä osaa mitään muutakaan sanoa... :hug:

bambinallemeillä kuulun ekat sydänäänet vasta np-ultran jälkeen...

Täällä otettu tänään takapakkia pahoinvoinnin suhteen, kun oksensin aamulla banaanin pihalle. ekan kerran tuli ihan oksennus... :x mutta sen jälkeen ei sitten ollutkaan yhtään paha olo. Muuten olenkin vain väsynyt. Maha nyt pullottaa, mutta onhan mulla toi tytöstä oleva vararengas tuossa mahassa, mutta on se hieman kasvanut. Mutta odotan viikon kuluttua olevaa ultraa kyllä kuin kuuta nousevaa.

ruokarajoituksista alkoholi ei tee tiukkaa kun en juo muutenkaan yhtään, ja tupakoinnin lopetin kun odotin esikoista, no juustot, nyt ei ole mun suurinta herkkua muutenkaan, leivan päällä tavallista edamia syön, mutta graavilohi mua himottaa, katsotaan uskallanko syödä, äiti sen tekee joten tuoretta kalaa on.

emmy ja pirpana 10+0 :heart:
 
kipinäkenkä :hug: Voimia ja toivotaan parasta!

Alkoholista, itse olen ottanut täyden nolla toleranssin.
Maksalaattikkoa saa kuulemma syödä jouluruoalla, ainakin meidän terveydenhoitajan mukaan, joten aion edes vähäsen heittää ääntä kohden :p

Omaa napaa: Täällä on iltaisin alkanut olemaan nipistelyä ja issiaslihas on ihan perkuleen jumissa. Tää vaiva on vanha ja jotenkin oli arvattavissa että raskauden aikana tulen siitä kärsimään. Mulla on vielä kohtu taaksepäin, joten mietin että onko se jo syynä tähän kipuun...
Täällä aina välillä pahat ajatukset hiipii mieleen ja alkaa pelkäämään onko kaikki hyvin...

Juuri kaverilta kuulin kuinka sen veljen vaimolle oli jouduttu tehdä hätäsektio viime viikon maanantaina, rv 27!! :eek: Lapsi oli painanut ainoastaan 800 g ja ollut 33 cm... Tällä hetkellä kaikki näyttää hyvältä ja lapsen paino on alkanut hieman nousta ja tuoreet vanhemmat ovat saaneet pitää sitä edes hetken sylissään :heart: Tuli ihan kylmät väreet kun kaverini kertoi tätä... tää kaveri joka kertoi tätä mulle ei tiedä meidän tilannetta vielä.

Ihanaa Joulunodotusta kaikille mammoille!

Tää menee vielä vähän siivoamaan :)

PikkuMyy ja Kaiffari 9+1 :heart:
 
PikkuMyy-82 Huih... Mullekkin tuli ihan kylmät väreet kun luin tuosta tarinasta mistä olit kuullut. Mutta toi on vaan osotus siitä miten hyvin meillä täällä asiat on. Noinkin pieni vauva voi oikeesti hyvinkin selvitä. Mutta raskastahan se varmasti vanhemmille ja muille läheisille on.

bambina Aika törkeetä käytöstä kyllä. Odottajia pidetään varmaan jotenkin kajahtaneina, eiköhän ois ollu helpompi ottaa vaan se ultra, niin olisivat päässeet susta sillä eroon :) Mutta ilmottelethan sitten tuloksista kun sellasia saat ?

 
Noh kommentoin nyt sen verran, että mielestäni ketään meistä ei ole tuominnut ihmisiä, ketkä juovat sen yhden lasillisen. Korostin ainakin omassa tekstissäni, että tämä on vain minun mielipiteeni ja tarkoitus ei ole arvostella ketään. Tiedän itsekin, ettei yksi lasillinen mitn tee, mutten silti ymmärrä miksi sen juoda. Ei ne viinit ja oluet nyt NIIN hyviä ole :)

Mä olen pikkasen äkänen tänään, kun oltiin ultrassa tänään ja oli elämän pettymys. Koko toimtus kesti ehkä 2 minuuttia, jona aikana lääkäri ei vastannut yhteenkään kysymykseeni ja ei kertonut mitään. Ei hän edes vaivautunut tarkistamaan, että onko kaksoset vaikka viimeeksi sitä hieman epäili. Kysyin siitä sitten erikseen vielä, niin hän sanoi olevan sellaisiakin tapauksia, että ei vaan ole toista huomattu (eli mielestäni ei vastannut ollenkaan koko kysymykseen). Kai mä sit meen sillä oletuksella, että siellä on yksi :eek: Muutenkin se vaan tokas, että niskaturvotus on 1,3 mm ja yritin kysyä onko se normaali. Vastauksena oli, että verikoe ja turvotus yhdessä määrittelevät riskiarvot ja soitetaan, jos jotain on. Ajattelin esikoisen kortista katsoa, että mitä sillä oli siinä vaiheessa. Sekin huolestuttaa, kun liikkeet ja sydänäänet sai vain yhden + (yllättäin ei mitn selityksiä onko normaalia jne.) :kieh:
 
Kiitos kaikille myötätunnosta.

Onpas bambina saanut melkoista "palvelua"! Toivottavasti kuitenkin kaikki on hyvin ja mielesi rauhoittuu tulokset saatuasi!

Omaa napaa vielä sen verran että vuoto on muuttunut pelkäksi vereksi, ei enää hyytymiä eikä muitakaan sattumia. Kohtu tuntuu, supistelevan kai, edelleen mutta harvemmin kuin aiemmin. En tiedä liekkö hyvä merkki vai huono merkki että edelleen kuitenkin kipuilee.

Aikasempi km oli viikoilla 7+1 ja jos muistan oikein, silloin tuli enemmän roipetta jos vertaa tähän. Nyt ois viikot 9+6 ja kerta kaksi alkiota oli kyydissä vielä 8+1, luulisi ehkä että nyt ois tullu tuplasti raskausmateriaalia jos molemmat tuli pois... En tiedä. Koitan tässä varmaan herätellä toiveita, että Toukka olisi vielä matkassa. Toki tässä vielä ehtii vuotaa vaikka minkä verran, ei kai sanottua ole että kaiken pitäs kerralla tulla pois....?
 
Kipinäkenkä: toinen tosiaan selvisi hyvin ja terveenä ja on nyt 7,5-vuotias vilkas tyttö :) Vuotoa tosin piisasi, sitä oli alussa siis tosi paljon mutta sitten ehkä n. 4-5 päivässä väheni huomattavasti. Tiputtelua, hyvin veristä sellaista oli jonnekin rv 20 asti koska toisesta kaksosesta jäi isohko hematooma joka sitten vuoteli ajastaan pois. Muistan kyllä että pelotti,mutta vakuuttelivat että toisella on hyvät mahikset selvitä. Ja mulla siis selkis niin,että kun menin km-epäilyn vuoksi ultrattavaksi, todettiin siellä elävä sikiö sekä toisesta jäänyt "jämä", sitä hematoomaa ja jotain muutakin, ilmeisesti sitä materiaalia vielä.

Mut tosiaan, kyllä se vuoto ja kivut on yleensä tässä vaiheessa jo sitä luokkaa,ettei huomaamatta jää.
 
Heips! :wave:

Ensinnäkin kipinäkengälle iso :hug: Toivotaan ja uskotaan, että toinen kaveri jaksaisi vielä kyydissä mukana! Mulla kaksosraskauden keskenmeno oli kyllä todella kivulias ja hyytymiä tuli aivan selvästi runsaammin kuin yhden alkion/sikiön keskenmenossa. Hyvin usein toinen kuitenkin jaksaa vaikka toiselle kävisi jotain, joten ei vielä heitetä kirvestä kaivoon! Bambinalle myös tsemppihalit, aika kumma gyne kyllä kun ei voinu sitä ultrakeppiä nopeasti tunkea sisään ku pikatsekkaus ois vieny noin minuutin :p Kerrothan sitten mitä verikokeet sanoi!

Tähän aralta tuntuvaan alkoholikeskusteluun mun on pakko kommentoida vähän, toivottavasti kukaan ei vedä hernettä tai mitään isompaakaan nenään. Mun mielestä täällä on avoimesti ja rakentavassa hengessä kerrottu omista mielipiteistä, eikä mitään piilosyyllistystäkään ole harrastettu. Ja hyvä niin! En usko että kukaan nollatoleranssilla oleva täällä tuomitsee ja "jeesustelee" yhden lasillisen silloin tällöin ottavia "koska ne ei voi olla ottamatta sitä lasillista". Kyse on vaan omien ajatusten kertomisesta omaan elämään liittyen. Mä en esimerkiksi muutenkaan juo juuri ollenkaan, niin en nää mitään syytä miksi raskaana ollessani niin tekisin. Pientä alkoholimäärää seuraa mulla lisäksi yleensä väsähtäminen, joskus migreeni ja nyt uskoisin että ihan oksennuskin. En siis halua juoda, vaikka se pieni määrä ei todennäköisesti sikiölle mitään tekisikään. Joku viittasi myös alkoholin mitättömän vaikutuksen yhteydessä siihen, että se kulkeutuu ensin äidin maksan kautta ja olisi näin ollen vähemmän myrkyllistä. Epäilin tuota, ja tsekkasin lääkäri-rakkaaltani, että näin ei todellakaan ole. Tää on pakko korjata, sillä alkoholi läpäisee istukan ja siirtyy suoraan napanuoran kautta sikiön verenkiertoon. Alkoholi vaikuttaa siis sikiöön vähintään yhtä paljon kuin äitiin. Anteeksi jos tällä jotakuta loukkasin, se ei todellakaan ollut tarkoitus!

Nyt meen tekemään maustekakun ja sitten alkaa tämän tytön joululeipomiset tältä vuodelta olla tehtynä :) Ihanaa aatonaatonaattoiltaa kaikille! Tuskin kerkeen enää ennen joulua tänne, joten toivotetaan ihanat joulutkin kaikille!

Ai niin, minäkin hurahdin ostamaan dopplerin ja haen sen huomenna :)



 
Kipinäkenkä Suuri voima :hug: Toivotaan että toinen vauveli olisi vielä tallella.
Äitini kun odotti siskoani niin ensimmäisessä ultrassa näkyi kaksoset mutta toinen tuli sitten pois mutta toinen selvisi. Voimia.

Muillekkin sitä tarvitseville suuri :hug:

Omaa napaa: Tänään oli se istukkanäytteen otto. Ihan hirvee jännitys koko aamun. Onneks mies oli mukana niin oli juttu seuraa ku jouduttiin välillä odotteleen. Kätilö tarkasti ensin että onko kaikki ok ja mittas sen pisto paikan. Ku kätilö laitto ultrauslaitteen vatsalle säikähdin että mitä vauva ei liiku vaikka aika kauvan sitä siinä piti. Kätilökin katsoi hieman ihmeissään mutta kyllä se sit alko liikkuun ja sydänkin löi:) Ihmetytty vaan kovasti ku neuvolakorttiin oltiin merkattu liikkeiden ja sydämen sykkeen kohdalle vaan yhdet + Et pitäskö tassä nyt sit huolestua?
Näytteen otto oli ihan kamaalaa en suo sitä kenellekkään. Ei tietty oo tarkotus pelotella mutta kyllä se sattu enemmän ku verikokeen otto. Varsinkin ku siihen näytteen otto reikään meni desinfionti ainettte mikä kirveli sairaasti:(
Mutta positiivistä oli se että kätilö ei nähnyt enään niin paljoo niskaturvotusta ku aikasemmin sie terveystalolla nähtiin. Mutta ei kertonut paljon se oli koska näyte otetaan silti.
Tulokset saadaan tietää "jo" viiden arkipäivän päästä:) Jee! Hirvee odotus edessä. Käskin tuloksen soittaa miehelle koska mä en pysty tietoo töihin ottaa. Jännittää!

Tää päivä on mennyt sit maatessa sain siis saikkua kokopäivän ja ihan hyvä vaan ku aikamoiset kivut oli ku lähettiin taysista. Viekin pitää varovasti liikkua. Kokoajan käyn tarkastaan että eihän tule veristä vuotoa.. Toivotaan nyt että kaikki menee hyvin ja saadaan kertoo uutena vuonna iloisia uutisia:)

- Chili ja toukka 11+6 tai 12+1 (Huomenna POKS!)
 
lekuri sieltä soitteli ja oli nyt kyllä tosi asiallinen ja tuntui että oikeasti ymmärsi - tai ainakin yritti ymmrätää - meidän huolemme. sillä tuntui olevan ihan aikaa keskustellakin. perusverenkuva oli normaali ja seerumin hcg-arvo oli viitearvoissa mutta matalahko... :ashamed: :'( mitähän sekin sitten meinaa... oli jutellut gynelle, joka oli sanonut, että nämä ovat yksilöllisiä lukuja ja että syytä huoleen ei nyt ole, arvo vastasi kuitenkin suunnilleen viikkoja. gyne sanoi, että ennen ei ole näiden tietojen puitteissa syytä huolestua tai tehdä mitään, eli seuraavan kerran np 8.1. mutta olen nyt varannut sen yksityisen ensi maanantaiksi ja kyllä tosiaan aion sinne mennäkin, kun ei tuo nyt ihan täydellistä mielenrauhaa tuonut. arvo oli nyt siis 38 713, jos joku noista jotain ymmärtää...
 
Kipinäkenkä - toivon, että sinun kohdallasi tapahtuu joulun ihme ja että toinen pikkuinen jää henkiin, jos toiselle on nyt käynyt huonosti. Paljon jaksamista!
Bambinalle paljon mielenrauhaa, vaikka se varmasti vaikeaa onkin. Kaikki menee varmasti hyvin.
Ennu - mulla oli täsmälleen sama niskaturvotus ja tänä aamuna posti toi kirjeen, että seulan tulokset (ultra ja verikokeet) olivat hyvät eli ei kohonnutta riskiä Downin syndroomaan. Ikävää, että myös sulla oli ollut huono ultrakokemus. Omani oli sitä myös, mutta tämänaamuiset hyvät uutiset saivat jo huonot ultrakokemukset unohtumaan. Toivotaan, että sinä saat myös pian hyviä uutisia.
 
tänään oli ultra ja mein pieni pikkukakkonen siel köllötteli ja yllätykseks tuliki et viikkoi on jo 12+5 vaik piti olla 12+1 :D eli ollaan miehen kans ihan täpinöissämme tääl ...siellä se ihana pallero laitti peukun suuhun ja heitti volttia ,saatiin jopa 4d-kuvaa =) :heart: tää on ihan käsittämätöntä et voi olla näin onnellinen kun oltiin ensin ihan varma ettei kaikki ole kunnos kun on niin paljon sattunut alamahaan ja ns viillellyt ...pahoinvointi pahenee päivä päivältä ,iltasin on ihan järkky olo eikä oikeen ees pysty nukkuun,rinnat on arat ja turvonneet ja maha on vähäsen kasvanut :saint: hip hei tätä raskauden riemua B)

Ellunaa & Nöpö 12+5rv
 
Elikkäs meillä on edessä 28.12 Ma ensimmäinen ultra :heart:
tietojakin voisin päivitellä tänne samalla eli ikää on se 23.vuotta ja synnytys tapahtuu kätilöopistolla :) pahoinvointi kadonnut kokonaan viimeviikon keskiviikon jälkeen ja töissäkin on pystynyt tällä viikolla olemaan ja eilen ja tänään viellä huominen ja sitten pääseekin joulun viettoon :)

super nopea kirjoitus juuri ennen unille menoa,aamu herätyksestä tulee rankka koska unet jää niin lyhyiksi. päivällä pääsee sitten oman murun kainaloon päikkäreille.. ;)
 
Heippa! Nyt olisi sitten np ultrassa käyty. Viikkoja tuli tuolloin 12 täyteen. Kyllä sitä tulikin jännitettyä kovasti, mutta onneksi kaikki näytti olevan hyvin. Oli kyllä aivan mieletön fiilis nähdä se oma pikkunen. Tääläpäin ultrataan myös 4D ultralla, joten katsottiin silläkin sitten ja olihan se kiva kun sillä näki kuitenkin huomattavasti selvemmin ja tarkemmin kuin tavallisella ultralla:) Onhan vähän kurjaa, että joissain paikkakunnilla se maksaa muutaman satasen ja toisilla sitten ilmainen, mutta ehdottomasti menisin ja maksaisin jos täälä se olisi maksullinen. Pelkkää hyvää sanottavaa vain. :)
 
Eilen illalla oli meillä ultra. Kaksi pientä siellä oli ja kaikki oli hyvin, niskaturvotukset 1 mm hujakoilla molemmilla. Saatiin kiva kuva mukaan: molemmat näkyivät samassa kuvassa, toinen yllä omassa pussukassaan ja toinen alapuolella, ihan samoissa asennoissa pienet :heart: :heart:

Nyt käärimään lahjoja paketteihin, ei jää koskaan nämä hommat viime tippaan :kieh:

Oikein rauhallista joulua kaikille ja toivon todellakin, että kipinäkengän toinen pieni olisi vielä mukana ja jaksaisi loppuun asti.
 
Chili25, mulla muutaman viikon päästä toi istukkanäytteenotto, mutta olettaisin et on samanlainen kuin edellisessä raskaudessa tehty lapsivesinäytteenotto? Siinäkin oli ikävä paineentunne ja sellainen kireys ja kirvely tuntui kun vettä imettiin. Mulle ei kyl lv.näytteestä jäänyt mitään kipuja eikä vuotoja. Toivottavasti sulla kaikki ok, miten nopeesti lupasivat tulokset ja kertoivatko, että näkyykö muita kromosomipoikkeavuuksia kuin 13, 18 ja 21-trisomiat tuossa istukkanäytteessä? Niin ja saatteko muuten jo pikatulokset, vai pitääkö odottaa niitä varsinaisia?

kysymystulva iski... :D
 
Kipinäkenkä :hug: Toivotaan että toinen on matkassa vielä :heart: :heart:

Isot Onnittelut kaikille ultrakuulumisista, ihanaa nähdä oma pieni vauveliini :heart: :heart: :heart:

En ole ehtinyt kirjoittelee mutta olen tieteenkin seurannut kaikkien kuulumisia. Täällä on pahoinvointi hieman loppunut, aamupäivällä tulee helposti jos ei ehdi syödä ajoissa. Kävin myös akupunktiossa pahoinvoinnin takia ja ajattelin käydä koko raskauden aikana. Esikoisen kanssa kävin vaan ihan lopussa hoitamassa korkeeta verenpainetta ja siihen se ainakin autto. Nyt pitää aloitella joulusiivoukset. Hyvää Joulua kaikille !!!
 
TUPLAT!!! :heart:

Tänään siis np-utrassa ja heti tutkimuksen alussa näytölle lävähti kaksi pikkuista. =) Ovat kumpikin ilmeisesti omissa yksiöissään ja tämä on kuulemma paras mahdollinen kaksosraskauksista, että kaikki raskausmateriaali on omaa! Huoh! =)
Myös laskettuaika muuttui ja uusi LA on 2.7 eli 12 viikon poksumiset meni multa ohi, kun tänään onkin sitten jo 12+4 kasassa. Kyllä on jännää! :eek: Oon vielä niin pökerryksissä uutisista, etten osaa sisäistää koko hommaa. :heart: Niskaturvotukset oli kummalakin 1,3 joka on hyvä. Ihanaa! :heart:

Anteeks tää omanapainen vuodatus, mut oon niin häkellyksissä, etten osaa juuri nyt kommentoida mihinkään muuhun....

Star86 & murut 12+4
 
Onnea Star86 tuplista, wau! Kyllä tuon uutisen jälkeen saa ollakin vähän omanapainen =)

Onnittelut myös muille ultrassa käyneille hyvistä uutisista!

ON: Vuoto on rauhoittunut, samoin kivut. Edelleen tulee paperiin verta, mutta eiliseen verrattuna paljon vähemmän. Ollaan kohta lähdössä ajelemaan naapurikaupunkiin ultraan. Pelottaa aivan mielettömästi... Toiveet ehti jo välillä nousta Toukan selviämisen suhteen, mutta sitten tulee romahdus ja tunne siitä, että täydellinen km tämä oli.

Mutta muutaman tunnin sisällä se selvinnee...Siihen asti ei auta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta.
 
kipinäkenkä voimia ja iso :hug: en osaa muuta sanoa tohon..

bambina Toivotaan että kaikki on hyvin!


Star86 Paljon onnea tuplista! Kiva kuulla että kaikki oli hyvin. =)

Onnea myös muille hyviä uutisia saaneille ja :hug: kaikille jotka sitä tarvitsee.

Noista kielletyistä ruokaianeista ja alkohlista sen verran, että itse aijon jouluna maistaa graavilohta vähän. Se on ihan mun suurinta herkkua, ja ajattelen että ei kai siitä nyt mitään haittaa ole jos kerran vähän ottaa. Alkoholia en aijo juoda nyt jouluna, en kyllä muutenkaan raskauden aikana. Sen ei mulle pitäis ongelmia tuottaa kun en muutenkaa tykkää oikeen alkoholijuomia maistella... Jokainen tietty tekee näiden asioiden kanssa ihan niinkun parhaaks näkee, en minä ainakaan ala ketään tuomitsemaan vaikka muutaman viinilasin sillon tällön maistaiskin.

Hyvää joulua kaikille! En ite varmaan enää tänään enkä huomenna tänne kerkeä, niin toivotetaanpas nyt ne hyvät joulut. :)

jendde & pokspoks Pikkunen rv 12+0 :heart:
 
Star86 Paljon onnea tuplista! Ihanaa. :) Mua kiinnostaa kovasti, miten kaksosten odotus etenee, joten pidä meidät ajantasalla. Sama juttu Liplatuksella!

Chili25 Kiva kuulla, että niskaturvotus näytti jo pienemmältä. Kaikki on varmasti hyvin siellä! Onneksi tuloksissa ei mene montaa viikkoa.

Alkoholikeskusteluun omakohtainen lisä - uitin eilen kieltäni 20 sekuntia kaverin siiderissä ja voi että oli herkullista! :D Alan huolestumaan, että mussa väijyy pienen pieni alkoholistin poikanen. Huomenna ruuan kanssa sitten muutama tippa viiniä.

Tulin eilen kotiin äidin huostaan tänne pohjoiseen ja täällä kelpaa olla täyshoidossa. Eilen juteltiin miehen kans, että ens jouluna pitää sitten aloittaa kompromissien teko, että voidaan koko perhe olla samassa paikassa aattona. Mietin sitten ääneen, että "jos sais töistä muutaman päivän vapaata ennen joulua.." kunnes tajusin, että mähän oon silloin ÄIPPÄLOMALLA! Jee! :)

Nyt sitten joululahjaostoksille, ei onneksi ole jäänyt yhtään viimetippaan...
 

Yhteistyössä