*** Heinäkuun Onnenhiput 2011 Marraskuussa***

Voimia ja tsemppiä sulle carriina! Mä jaksan uskoa että kaikki on kuitenkin ihan hyvin ja tuhruttelukin loppuu. Aika näyttää ja parasta toivoen :hug:

Sanle Wau, teillä pääsee kyllä kiitettävän usein ultraan!

Kukkaiskeiju Vielä purilaisasiaan palatakseni sen verran että täälläkin mies sit vielä lähti illan päälle hakemaan sellaset ja mussutettiin molemmat hyvällä ruokahalulla, jaksoi nukkua aamuun asti eikä vaivannut yöllä näläntunne, kerrankin! :D

Omasta navasta sen verran että eilen asioille lähtiessä sain töin ja tuskin ulkohousujen napin kiinni. Autossa istuessa aina avasin housut vetoketjua myöten, muuten ei henki kulkenut :O
Että sellasta turvotusta.
Tänään on myös ekan kerran podettu kuvotusta aamupäivä :x
Jotenkin olin salaa toivonut että kun esikoisesta kärsin ja oksensin niin kovasti niin nyt säästyisin. : /

Tänään pitäisi suunnata jouluostoksille tavoitteena suurin osa lahjoista mukana kun palataan. Ainut ongelma on se että ei ole aavistustakaan muutaman saajan lahjoista, no toivottavasti se kirkastuu kun näkee "sen oikean" jutun! :)

Jasmin & 5+4
 
Taas on ollut huonoja uutisia monella. Jaksamista ja :hug:!

Tervetuloa uudet. Meitä alkaa olla täällä melkoinen määrä ja teksitä tulee tiuhaan tahtiin. Käyn usein kyllä lukemassa, mutta ei tahdo jaksaa aina kirjoittaa.

Täällä kuvotus ja ällötys jatkuu ja on aika voimakasta. Ja PALELU! Ihan jotain hirveää! Jatkuvasti kylmä. Suihkussa käyminen iltaisin tuottaa tuskaa, kun paleltuu ilman vaatteita. Vatsa niin turvonnut, että mammahousuja pääasiassa käytän. Miehen ulkoiluhousut oli eilen jalassa, mutta nekin puristi. :O Melkoinen pallo siis jo olen vatsan kohdalta. Ja paha olo tulee, jos syö yhtään liikaa. Saa olla aika varovainen noiden syömisten kanssa.

Nt-ultraa nyt sit vaan odotellaan kun kuuta nousevaa. Se koittaa siis 17.12. Aika varhaisilla viikoilla on (ultran mukaan 11+1, neuvola mukaan jo yli 12), mutta aikoja ei tahtonut olla lainkaan, joten otettiin se mikä saatiin. Toivotaan, että sintti vastaisi kooltaan lähemmäs noita neuvolan viikkoja, kun toi ar-ultra anto vähän pienemmät viikot kun oli laskenu ite.

Barbapörrö ja sintti n. rv 9
 
Hei kaikille,

Pahoittelut surun kohdanneille. Tervetuloa uudet.

Carrina, täällä jännitetään myös. Minulla tuli ruskeaa vuotoa lauantaina. Tänään oli neuvola, ja täti uskoo, etät pieni on vielä matkassa. Hän sanoi, että näillä viikoilla (rv 8.) on tavanomaista ruskea vuoto. Sain lähetteen varhaisultraan, joka on perjantaina. Nyt vain toivotaan, että pieni siellä vielä on.

Minulla on jatkuva nälkä, mutta paljon ei mahaan mahdu. Mutta nopeesti se nälkä tulee takaisin. Tätä menoo paino nousee hurjasti:ashamed:

Onko muuten kellään selkä kipeenä? Täällä on hurjat jomotukset.

Mukavia pakkaspäiviä!
 
White gold: toivon, että jäät tähän pinoon, vaikka tietysti voi olla, että elokuisten juttuihin on helpompi päästä mukaan. Jos meinaat mennä varhaisultraan, niin pääsetkin melko pian! Itse kävin jo kun viikkoja oli 6+2, koska tuolla yksityisellä oli hyvät laitteet. Onnea vielä kerran!

Carriina: Mullakin oli sellaista tosi niukkaa ruskeaa vuotoa n. neljänä päivänä ennen tuota ultraa. Vuotopaikkaa ei ultrassa näkynyt, eli se tuli luultavasti kohdunkaulan kanavasta tai jotain. Oli siis täysin harmitonta, toivottavasti sullakin!

Omaa napaa: niin kuin joku muukin kirjoitti, ei voisi vähempää kiinnostaa työt tai mikään muukaan. Haluaisin illat vain olla ja köllötellä, lukea (raskaus)kirjoja ja mennä aikaisin nukkumaan:) Tässä ammatissa vaan tahtoo monesti jäädä illoiksikin tekemistä... (Opettaja siis olen.) Väsymys on siis myös iskenyt. Mietityttää, onkohan mun hemoglobiini millä tasolla, kun se tahtoo ajoittain laskea liian alas. Neuvolassahan se sitten selviää (15.12.), en varmaan mitään rautakuureja hae ennen sitä. Joskus olen vain ihan omatoimisesti vetänyt kuurin sitä nestemäistä rautavalmistetta, kun en ole jaksanut ravata mittauttamaan hemppaa.

Onneksi sentään isommalta pahoinvoinnilta on välttynyt! Tsemppiä sen kanssa painiville.

- Liisakaisa ja Myyrä 7+2
 
white gold, kyllä niitä oireita ehtii vielä tulemaan, usko pois.. Onhan se tietenki yksilöllistä, mutta itselläni alkoi siinä rv 6 jälkeen pahoinvointi, josta ei ainakaan vielä ole loppua tullut.. Sun kirjotus tuntuu niinkuin olisin sen itse kirjottanut! Ollaan käyty jo kahdessakin varhaisultrassa, viikolla 6 ja 8, ja vasta rv 8 näkyi sydämenlyönnit ja tietenki meidän pieni rakas. Mutten siltikään pysty uskomaan tätä todeksi!

Olen yrittänyt syödä paljon hedelmiä, vihanneksia, ruisleipää, maitotuotteita.. silti vaan oksennus lentää! Tekisi mieli vaan nukkua päivät pitkät... :)
Ihanaa tämä on silti vaikka pahoinvointi vaivaa.

T.MyDream rv 9+4
 
Hui hui, huomenna se ultra, niin jännittä että kuolen!!!!!!!!!!!! aattelis jos huonoja uutisia olis tulos, niin siihen nyt olis jo jotaki oirettakin verenvuotoa tms... En tiiä, pää sekoo ennen huomista!!!

Anu ja <3 7+3
 
Voi Carriina :'( Siltäkö nyt oikeasti tuntuu? Vuoto yltyi? Älä heitä toivoa pois kokonaan! :hug:

Täällä on paiskittu töitä ihan hirmusesti, tänään 10h mutta huomenna saan olla vapaalla.
Kova väsymys vaivaa, ja kivut mahalla äkkisissä liikkeissä. Tuo autosta nouseminen on inhottavaa, vihlaisee vasemmalta puolelta todella ikävästi.

kuka meinaa hankkia sen vyön alentajan autoon? Oon sitä nyt googlaillu ja tullu sille kannalle että ois hyvä ostos.

Voi kun mulla jänskättää jo nyt ajatus np-ultrasta, ihanaa nähdä pikkuset taas!

En malttanut olla kertomatta uutista omille vanhemmilleni :) Kovin innoissaan ovat. Ihanaa saada jakaa tämä ilo läheisten kanssa. Tuli niin uskomattoman hyvä olo.

Koittakaahan jaksella ja pitäkää pikkuset nyt kovasti kiinni kohtusesta, tippua ei saa missään nimessä.

Meme ja tirrit 8+3 :heart: :heart:
 
Voi EI!!:'(.kovasti nyt voimia neamma Ja cariina:hug:.En voi edes kuvitella kuinka pahalta tuntuu..

Toivottavasti anu saa hyviä uutisia ultrasta:).Mä täällä kyttäilen postia että koska ultra kutsu tulee:D

Täällä ollaan kipeenä.Eilen turposi kurkku ja sattuu nielasta,päähän koskee:headwall: Ärsyttää kun ollaan kokoajan kipeenä!.sairasteleeko muut paljon?.
Syömisiä Tällä hetkellä In on Lihapasteijat,jukurtti,mehukeitto,tuliset nuudelit,Omenalimonaadi:p
Nyt kyllä koskee kurkkuun niin paljon että ei tee mieli syödä kun jotain nestemäistä:/

Siitä koirasta Meillä sellainen kävi:(.Meillä oli 2 päivää aivan ihana karvapörrö(saksanpaimenkoira/nöffi) pentu 3kk.Mutta sitten vanhin ja nuorin tuli heti niin pahasti allergiseksi: /.Onneksi ystävä osti sen niiden toisen koiran seuraksi.kova ikävä tuli kun se eilen lähti:'(
Hiton allergiat!
Välillä jotenkin ärsyttää kun on niin "paljon" kaikkea.Sairastellaan kokoajan,Vanhimman erityisjutut+niiden "toiminpiteet" ym.Ei kuitenkaan mitään vakavaa,mistä pitäisi olla onnellinen mutta tällä hetkellä vaan ärsyttää:/

Monesti on ollut puhetta että kun tänne on niin mukava avautua kun ei pakolla kaverit tiedä/jaksa kuunnella.Onko moni puhunut kirjoittelevansa täällä?.Esim.miehelle?.Mä en ole puhunut kenellekkään,ei vaan ole tullut puheeksi.Ja mulle oikeastaan ihan sama jos joku mut täältä tunnistaa:D

white gold Mulla oli väsymystä alussa,mutta pahin kesti vaan viikon.Aiemmin väsymys on ollut ihan hirveetä kun oon vaan saammuillut mihin sattuu.

meme mulla oli sellainen alentaja ja se oli tosi hyvä!.Mua ahdisti tosi aikaisin kun vyö painoi ja onhan se tosiaan turvallisempi:).Suosittelen:)

Lapst oli aamulla ihan intoa täynnä kun sai avata ekan luukun:).Meilläkin tosiaan pitää piilottaa tai noi syö heti kun selän kääntää niin koko kalenterin:D

Vointeja:) Mm itu ööö 7+5 nva 8+2
 
voi ei mitä uutisia lisää, haleja teille menetyksen kohdanneille ja pelossa eläville :hug:
muistan saman ilmiön huhtikuisista, josta itsekin tipuin, aika surullista oli palstailu välillä

tänään taas oksennusaamu, ei edes suklaakalenterin eka luukku maistunut :x

Anna&Urmas/Urkki/Urkkis (rakkaalla lapsella on monta nimeä...) 6+5
 
Viimeksi muokattu:
Mun mies kyllä tietää, että täällä kirjottelen. En mä sille kertonu oo vaan kait se on ihan ite huomannu ku aina on nämä sivut auki :D

Sairasteltua ei oo tullu vielä ollenkaan, onneks. Tuosta tuliki mieleen kuinka moni on ottanu/ aikoo ottaa influenssarokotteen? Täällä se päivä meni jo viikko sitten, mutta terkkari ei siitä puhunu mitään sillon ekassa neuvolassa niin en sitä sen kummemin ajatellu, ja kai sen saa myöhemminki jos tuntuu siltä?

Ihanaa ku mun äiti alkaa toipua järkytyksestä mitä tää raskaus sille aiheutti.. Eilen kateltiin yhessä sen äitiyskortteja ja muutenki puhuttii kaikesta aiheen liittyvästä :) Nyt kaikki tärkeimmät on sitten ihan hyvillä mielin :)

Mulle voi päivittää listaan sitten iäksi 19v ja synnytyssairaala lpks, huomasin että nuo on vissiin jääny kertomatta ku ei ollu listassa :)
 
Tämä on niin epäonninen ketju :'(

Aamulla vessareissun yhteydessä paperiin jäi ihan kirkasta punaista. Ei ole jälkeen tullut mutta kamala kun säikähdin. Toki tiedän pienen vuotelun joskus kuuluvan alkuraskauteen mutta säikähtää sitä kuka tahansa :'(

Pitäkää peukkuja pystyssä ettei tule lisää tai olisi ihan normaalia.

tirriset 8+4
 

Yhteistyössä