HEINÄMAMMAT 2008 ~helmikuussa~

  • Viestiketjun aloittaja RouvaSumppisuu
  • Ensimmäinen viesti
Hei!

Olen toisinaan lueskellut tämän palstan juttuja mutta ennen en ole teille kirjoitellut. Odotan toista lastemme syntyväksi, LA 4.7. Sairaalana tulee olemaan KYS.

Nyt oli paljon juttuja rakenneultrista ja on pakko kommentoida. Itse kävin reilu viikko sitten 4D-rakenneultrassa. Ihan hyvä juttuhan se 4D on ja paljon selkeämpi kuin normaali, mutta yksi haittapuoli siinä oli.

Miehen kanssa EMME OLISI halunneet tietää vauvan sukupuolta etukäteen, mutta nyt se oli väistämätöntä... Lääkäri katsoi 4D-kuvaa lantiosta juuri jalkovälin kohdalta ja siinä ei jäänyt oikeastaan sukupuoli epäselväksi. Itsekin näin sen 95% varmasti mutta olihan minun sitten pakko kysyä että näkyykö sieltä sukupuoli, ihan vain varmistukseksi omille tulkinnoilleni. Olisin muuten jäänyt miettimään että näinkö oikein vai en...
Lääkäri kyllä kysyi vielä että haluanko oikeasti tietää. Sanoin että jos hän sen selväsi näkee, niin sanoo, mutta jos ei ole itsekään varma, niin sitten ei sano. En halunnut epävarmaa vastausta. Vastauksen kuitenkin sain ja se oli se mitä itsekin ajattelin.

Eihän se toisaalta haittaa jos tiedämme, mutta nyt sitä on paljon vaikeampi salata sukulaisilta. Hankinnat tulee pitää piilossa etteivät tajua vaatteiden väristä ym... Niitä ei onneksi tarvitse paljoa tehdä kun on jo kerran esikoista varten kaikki hankittu.

Mukavaa kevään jatkoa kaikille!

=)

 
Sukupuoligalluppia oli ollut, mutta koska en tiedä kumpi on tulossa, niin en voi osallistua. Sen verran voin kertoa, että meillä on molempia sukupuolia ennestään, eikä tämän raskauden oireet ole indenttisiä kummankaan edellisen kanssa, joten mene ja tiedä kumpi on tulossa :)

Rakenneultrassa käytiin ja kaikki oli vauvalla hyvin. Vastasi hyvin viikkoja, eikä laskettuun aikaan siis tullut muutoksia. Sukupuolta ei kysytty, eikä kätilö edes kysynyt halutaanko tietää.

Kaikinpuolin raskaus on edennyt hyvin. Supistuksia ei ole ollut juurikaan, ei liitoskipuja, eikä pahaa oloa kun todella satunnaisesti :D Vauva potkii monta kertaa päivässä, mutta ei vielä sellaisella voimalla että häiritsisi esim. yöunia.

Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille!!

Popo 21+1 :heart:
 
Minka76 mun kokemus käynnistyksestä oli myös ihan hirmuisen tuskastuttavan kivulias, eipä sitä voi sanoin kuvailla. kipu oli yhtäjaksoista kokoajan, tietty supistusten aikana kipu vaan yltyi. mulla synnytys käynnistettiin kohdunsuulle laitettavilla tableteilla. synnytys kesti kaikkiaan sen 16h 45min, josta ponnistusvaihe 1h 45min. nyt toivon pääseväni vähän vähemmällä, mutta eipä sitä vielä tiedä kuinka käy. ainiin ja tuohon ponnistusvaiheen pituuteen tuskin minun pituuteni vaikutti mitenkään, kovin lyhyeksi en itseäni luokittele ( 171 cm ).

Mahallaan en ole pystynyt nukkumaan tässä raskaudessa juuri ollenkaan. On tuntunut heti alusta alkaen tosi ilkeältä. Tuo vatsa kun jostain syystä oli jo viikolla 7 sen kokoinen kuin yleensä viikolla 20. nyt sentään on tuo koko "tasoittunut". Mut oishan se kiva kun olis sänky, missä olisi mahan kohdalla iso reikä, ni vois löytyä kunnon nukkuma-asento! Mulla on levottomien jalkojenkin takia nukkuminen tosi hankalaa ja nyt mulle on tullut käsiin ihan sama ongelma, ei pysty olemaan vähän väliä liikuttelematta niitä. taitaa olla hermot pahasti puristuksissa jossain tai mistä lienee johtuu.

t-06 20+1
 
Minka76: Itse olen 160 cm ja ponnistusvaihe kesti 45 minuuttia. En ollutkaan ennen kuullut, että äidin pituudella saattaisi olla merkitystä ponnistusvaiheen keston kanssa. Mulla meni ensin lapsivedet ja vauva syntyi siitä n. 16 tunnin kuluttua (rv 40+3). Synnytyksen käynnistyksestä ei siis minulla ole kokemusta.

Itse en ole enää ainakaan kuukauteen pystynyt nukkumaan mahallani. Tuntuu vaan niin tukalalta. Esikoisen odotusaikana mahallaan nukkuminen loppui vieläkin aiemmin.

Krissie rv 20+4
 
Minka 76: Minulla on kanssa tuota ylimaaraista ja mahan kanssa kaynyt ihan samoin etta kasvaa ensin vain ihan ylhaalta vaikka vauva itse potkiskelee alhaalla. Kaipa se sitten on vain niin etta kohtu kasvaessaan tyontaa muut sisuskalut ylos pullottamaan, ihan kova kumpu maha kylla on.
Minulla on kokemus yhdesta kaynnistyksesta viikolla 38 korkean verenpaineen takia. Supistukset alkoivat nopeasti ja tiheaan vaikkeivat heti kipeita oikeastaan olleet. Tosin etukateen synnytyslaakari oli paattanyt etta epiduraali laitetaan heti kun supistukset alkavat, jouduin odottamaan 15min ja jo siina ajassa kavivat todella kipeiksi.

musikka ja pumpero 18+6
 
Tuohon edelliseen tarkennusta sen verran etta kyseessa oli siis oxitosiini-tippa. Sita ennen oli kaynnistysta yritetty kolme paivaa kaikin muin keinoin. Tipan kanssa ensimmaisesta supistuksesta syntymaan kesti 4 tuntia.
 
Aloitetaanpa heti omalla navalla eli meijän isi tunsi eilen ensimmäiset potkut mahan läpi :heart: ihanaa...olen itse muutaman päivän tuntenut omasta mielestäni liikkeet mahan läpi, mutta isäntää en ollut vielä saanut paikalle varmistamaan.

Käynnistyksestä ei itselläni ole kokemusta. Esikoinen laskeutui todella ajoissa jo lähtökuoppiin ja rasittikin lonkkia paljon loppuajasta. Minä olen 165 cm pitkä ja ponnistusvaihe kesti 24 min. Synnytyksen kesto oli 4 h 25 min, kivunlievityksenä vain ilokaasu :/ .

-Anniel ja vekkuli 19+4
 
RouvaSumppisuu
Lista päivitetty, tervetuloa Mörötys ja Nipsu!

Meillä oli taas vaiherikas viikonloppu...la oli hauska reissupäivä, autossa tuli yhteensä istuttua ~400km ja muutenkin touhuttua koko päivä. No, sillä seurauksella, että yöllä ja su aamulla supisteli taas ihan kiitettävästi :/ . Soitin sitten synnärille ihan sillä ajatuksella, että pääsisin jossain välissä käymään äitipkl:lla kohdunsuun tarkistuksessa, mutta kätilö tuumas, että tulepas heti...ja eikun menoks. Taas tutkittiin ja ultrattiinkin ja kaikki hyvin! Kohdunsuu visusti kiinni ja vauveli polski iloisesti. Yllärinä kohdunsuun viereltä löytyi joku? pieni 2,5cm pitkä kudoskappale/kalvo, mahdollisesti surkastunut lisäistukka. Eikö jollain muullakin ollut lisäistukasta kokemuksia? Ja nyt on kyllä ihan 100% varmaa, että meille on poika tulossa, vai mitä ;) ?


Miten muuten Äitee, onko sulla supparit saaneet aikaan jotain kohdunsuulla? Entä titta, oliko sulla jo suppareita ollut? Mäkin jouduin saikulle, itse kyllä ajattelen olevani ihan työkykyinen, mutta kai se on parempi näin.

Missä muuten on Äitylix3? Täälläkin ihmetellään...

Sumppis ja Nuutti 21+1
 
Huomenta!

Nyt ois sitten varattuna rakenneultra täälläkin, olis pitänyt vaan aikasemmin aikaa jo varailla kun ei meinannut vapaata aikaa ihan heti löytyäkään. Jäipi vaan nyt sitten vaivaamaan, että pistikö ajan 3D:hen tai 4D:hen, tarkoituksena oli vain perusultraus varata, koska noi on jo niin kalliita.. Kaiketi nyt se perusjuttu sitten. Kyselin onko sillä väliä koska siinä käy, sanoi vaan että keskeytyksiä ei saa kuin 24viikolle asti että mielellään hyvissäajoin ennen sitä. :| Ok, kiitti tiedosta.. En nyt ihan ois tuota odottanu vastaukseksi, mutta onhan sekin mahdollisuus huomioitava. Tottahan sitä toivoo tervettä lasta, tai edes hoidettavissa olevaa vaivaa JOS jotain olisi.
10.3. olisi aika, kuopuksen syntymäpäivänä! :) Ja johan alkoi jännittää...

Mulla muuten pömpöttää toi maha ihan samallatavalla kuin Minkalla ja Poppelilla! Ylämaha ikäänkuin työntyy esille, ja korostaa pyöreää vauvamassua, joten kokoa ja näköä löytyy! Ja kuten ennustinkin, eipä tuo enää näytä viikkojen puolesta yhtään liian isolle massulle. Tasoittunut on siis kasvaminen, tokihan se siitä vielä nousee ylöspäin.

Liitoskivut on löytäneet tiensä tännekin jossakin määrin. Välillä vihloo tuota häpyliitosta, välillä jomottaa alaselästä lonkkien kohdilta.. Selkäkipu vaivaa myös aika-ajoin, tosin johtunee noista liitoksista. Jotain iskiastyyppistäkin välillä, kun kipu säteilee oikeaan pakaraan ja jalkaan. Panadolilla ja venyttelyllä selvinnyt toistaiseksi.

Papu potkii jo kovasti, selviä monotuksia satelee pitkin päivää niin että ne huomaa kyllä jo liikkuessakin! Isäntä ei ole malttanut koettaa tuntisiko jo mahan läpi, mut uskoisin että kyllä ne jo tuntuu. Lapsilla ois kova hinku koettaa sitä.. Jos ei monoa tule silloin kun käden masulle laittaa, niin ei noi jaksa sit kuitenkaan odottaa että pieni liikkuisi! Saati kun käsikin on pieni, niin ei välttämättä potku satu juuri siihen kohtaan. Noh, kyllä sitä vielä ehditään ihmettelemään kun koko kumpu heiluu! :D

Jaaps, mutta eipä tässä ole ihmeellisempiä, koira selvästi kaipaa ulos kun kuonollaan koluttaa eteisen ovea..

Räpätäti+papu rv19+5
 
Alkuperäinen kirjoittaja RouvaSumppisuu:
? Ja nyt on kyllä ihan 100% varmaa, että meille on poika tulossa, vai mitä ;) ?



Sumppis ja Nuutti 21+1
Voi kun ihana! :D Aika selkeältähän tuo kyllä näyttää, ei voi enää erehtyä! Eikun sinisille ostoksille sitten!! :heart:

Noita supisteluja on ollut mullakin, mut ei ole tutkittu kohdunsuun tilannetta sitten rv12+ lääkärineuvolan.. Supistukset on pääasiassa kivuttomia, mutta myös sellaisia nipistyksiä tuntuu jos oikein menee rehkimään. Joten koetan vältellä, vaikka puita kyllä tulee kannettua lähes jokapäivä kun puulämmitys on. Tiedän kyllä milloin lähteä lääkäriä pyytelemään, jos kivuliaiksi äityy tai innostuu enemmän supistamaan.
Kyllä se saikku varmasti ihan aiheellista on, joten levon kannalta vaan!

Räpis taas..
 
Tänään löysin netistä lastenlaulujen sanoja. Sävelet muistan, joten tänään on laulettu kovasti. Ulpukka tykkää. Muksii äippää =)

Ip:llä päästään lääkärien koekaniiniksi ultralaitteelle. Odotan kovasti mittojen ottoa.
Nyt lähinnä tapetaan aikaa ennen iltavuoron alkua.

Minttumaaria ja Ulpu-Iivari tasan 19 !!!
 
Minka76:Esikoisen synnytys käynnistyi ihan itsestään ,kun viikkoja oli tasan 40 eli syntyi la:na.Ponnistusvaihe kesti 1 h 24 min,ja pituutta miulta löytyy 163 cm.Ilokaasun voimalla ja miehen maratonhieronnalla kuitenkin selvisin.Synnytyksestä ei sinänsä jäänyt kauhukuvia vaan jostain syystä kätilöllä oli kiire ja repivät sitten istukan irti ja siitäkös alko verenvuoto.Episotomia oli jo tikattu kertaalleen ,niin eikun repimään tikkejä auki,kun eivät meinanneet löytää vuodon syytä(no kohtuhan siellä vuoti).Verta meni 1400 grammaa vähälle aikaa.Siinä sitten makasin haarat levällään, neljä ihmistä tonki urakalla alapäätä ja olo oli kuin ois kattonu teho-osastoa(tms.lääkärisarjaa...),Ite en siinä vaiheessa ees älynnyt miten vakavasta asiasta oli sillähetkellä kysymys...

Kyllä toivon säästyväni tällä toisella kertaa tuolta ruljanssilta,ainakin olen asennoitunut niin.Tiiä sitten miten panikoin ,kun synnytyksen aika lähestyy...Yritti se neuvolantäti usuttaa pelkopolille juttelemaan ,mutta en itse koe asiaa ihan niin tarpeellisena.Ei synnytys pelota,sehän on luonnollinen asia vaikka ei kivuton olekaan.On tullut katsottua silmä kovana synnytyssairaalaa ja vauvahuonetta ja näin itseään tsempattua.Itku on kyllä herkässä,kun vaavit syntyy näissä ohjelmissa.
Miulla on naama ihan karmeen näkönen,kun toissa yönä heräsin mahakipuun ja kävin sitten oksentamassa kaurapuuroa urakalla.Naama on jostain syystä täynnä petekioita(pieniä verenpurkaumia),pahemman näköinen kuin esikoisen synnytyksen jälkeen enkä edes oksentanut kuin kerran. Ei paljon ilikee kylille lähteä.Siispä pysyn kotosalla...
Tulipahan taas purpatettua,voi että mie tykkään maanantaipäivistä :headwall: ,onneksi illalla tulee täydelliset naiset ja tietysti salkkarit...
Hyvää alkanutta viikkoa!
Ievaliina ja pikkumies 21+4
 
Neuvolasta kotiuduttu...

viikkoja 20+5
paino +200g/vk
paineet 133/69
hb 136
sykkeet 148
liikkeet +

Eli ei mitään erikoista ja kaikki hyvin. Painokin oli näköjään lähtenyt nousemaan. Eilen aamulla kotona näytti samaa kuin ennekin, mut tänään sit aamulla näytti 600 g enemmän ku normaalisti, joten oiskohan turvotusta tuo vähäinenkin painon nousu. Ei sillä että se haittais vaikka nousiskin kun ei tänän mennessä oo vielä yhtään tullutkaan. Enkä aijo ressiä ottaa tosta painosta suuntaan enkä toiseen koska sitä tulee sen minkä tulee. Esikoisen kanssa ressasin kovasti ku sitä tuli ihan mahottomasti, mut kaikki sit lähti nopeesti poiskin.
Ens viikolla ois sitten rakenne ultra ja sitä nyt odotetaan kovasti. Hieman mua huolettaa kun tuo maha on päältäpäin ihan kosketus arka ja tuntuukin jotenkin niin erilaiselta kuin esikoisesta. No sielläpä ne sitten katsovat...

Sumppis: selitätkö tyhmälle et mitä tuossa kuvassa oikeestaan näkyy? en oo koskaan vielä oppinut noita ultra kuvia niin tulkitsemaan et näkisin niissä muutakin kuin selkeen profiilin vauvasta. :) Onneksi sulla oli kaikki ok kun kävit tarkistuksessa :)

Eipä tässä muita kuulumisia taas tähän väliin ole kerrottavaksi, joten oikein hyviä vointeja kaikille :wave:

Kojo ja möykkis 20+5
 
tässä eilisestä hieman sulateltuani niin puranpa teille asian laidan.

Anoppi...tosi ihana ihminen, tullaan toimeen hyvin, mutta tämä raskaus...
se ei kommentoi tai noteeraa. Jos jotain puhun niin vähättelee. Kuten: kerroin olevani aika väsynyt, niin LENKILLE VAAN !!!, ja eilen: toi raskaushan on NIIN ALUSSA VASTA...

Ja hertsyykeli sentään, kun oon sanonut pelkääväni synnytystä... Ei ymmärrä ei lainkaan.
Voi ahistuksen ahistus.
 
nyt neuvolassa käyty ja uutisia sieltä tulin kertomaan:

rv 21+3 ja seuraavata mitat:
RR 118/64
paino (yhteensä) + 4,2kg
sf 17
sydänäänet 155
Hb ei otettu

kaikki hyvin, ei extraa. viime kerralla otettu verikokeet ok ja pissa ok.

ensi kerralla lääkärin luokse ja se 3 viikon päästä. kelan paperit saan samalla.

ponnistusvaihe kesti mulla 1½h, pituutta löytyy 167cm ja kipulääkkeenä epiduraali (joka ei siinä vaiheessa enää auttanu OLLENKAAN)... episiotomia tehtiin.

minttumaria mullakaan anoppi ei voisi vähemmän välittää. esikoista odottaessa ei kysyny kertaakaan vointia eikä nytkään... noh, ihan sama mulle ;)

nyt jääkaappia siivoomaan...

korvapuusti + pikkupulla rv 21+3


 
Mulla taasen anoppi kyselee jatkuvasti vointia, kehottaa lepäämään ja olla rehkimättä turhia. Aina kun mennään kylään, ehdottaa että menisin pitkäkseni ja ottaisin vaikka torkut hänen vahtiessa esikkoa. Aika hellyyttävää. Kyselee myös usein tarvitsisinko apua kotitöissä, hän olisi kuulemma valmis auttamaan, jos itselläni olisi voimat lopussa.

Meidän piti alunperin pitää muilta salassa tulokkaan sukupuoli, mutta eihän me maltettu sitä tietoa pitää sisällämme kuin vajaa viikko ;) Nyt tietää jo pari ystävää ja mun appivanhemmat. Kerrotaan siis täälläkin, että tyttöä odotellaan. Poika saa siis pikkusiskon, ihanaa! Muutaman mekon olen jo innoissani ostanut ja ommellut pari hempeän väristä vaippaa. Siihen raskausoiregalluppiin voisin sanoa omalta osaltani, että tämä raskaus on toistaiseksi sujunut suht saman kaavan mukaan kuin poikaa odottaessa. Ehkä nyt on ollut hieman rankempaa, mutta se johtuu osittain kai siitäkin, että on tuo vuoden ikäinen vesseli mukana touhottamassa ja perässä pitää yrittää pysyä, vaikkei aina jaksaisikaan.

Tässä raskaudessa:
-ei juuri pahoinvointia
-kovaa päänsärkyä lähes päivittäin viikoilla 11-18 (ei ollut poikaa odottaessa)
-ei erityisiä mielitekoja nyt eikä poikaa odottaessa
-kahvi ei maistunut ekan kolmanneksen aikana. Sama juttu oli edellisessä raskaudessa.
-Päänsärkyä lukuun ottamatta vointi ollut hyvä (etenkin viimeiset pari viikkoa).

Tässä vaiheessa raskautta tuntuu siltä kuin en raskaana olisikaan eli voin hienosti. Kunpa teillä muillakin olisi hyvät oltavat. Liitoskipuja tosin on aina kun nousen istumasta tai laitan esim. sukkia/kenkiä jalkaan. Muuten liikkuminen on helppoa ja pojan kantaminenkin tuntuu kevyemmältä kuin muutama viikko sitten. Enää en hengästy niin helposti kuin jokunen aika sitten. Maha kasvaa ja vaavi ilmoittelee olemassaolostaan päivittäin. Huomenna neuvolaan..

Krissie rv 20+5
 
Kojo mulla meni kanssa hetki ennen kuin hahmotin Sumppiksen ultrakuvan. Mutta katsoinkohan oikein, että siinä on vasemmassa alalaidassa takapuoli ja siitä lähtee jalat oikeaan yläkulmaan. Ja mitäs siellä jalkojen välissä pilkottaakaan... :D
Ihana nähdä selkeästi pojan ultrakuva. Voi että, kun minä salaa toivoin poikaa mutta tyttöjä sieltä taitaa pelkästään tulla, kätilö oli sen verran varma asiasta. Mutta ihania ovat tytötkin ja erittäin toivottuja ja odotettuja!!! :D

Onnea Krissielle tyttölupauksesta!

SatuKa 20+6

 
RouvaSumppisuu
Alkuperäinen kirjoittaja SatuKa:
Kojo mulla meni kanssa hetki ennen kuin hahmotin Sumppiksen ultrakuvan. Mutta katsoinkohan oikein, että siinä on vasemmassa alalaidassa takapuoli ja siitä lähtee jalat oikeaan yläkulmaan. Ja mitäs siellä jalkojen välissä pilkottaakaan... :D
Joo, ihan oikein hahmotettu :D. Nyt tuli kyllä hirveä hinku vauvanvaateostoksille...eilen jo pakkailin tytön vauvavaatteita kahteen Ikean isoon muovisäkkiin kirpparille vietäväksi. Ihanimmat ja eniten muistoja herättävät säästin kyllä tuonne kaapin perukoille, kun eihän sitä koskaan tiedä vaikka meille joskus kolmaskin lapsi tulisi... :whistle: . Siis joskus vuosien päästä, ei ihan heti putkeen kuitenkaan (vaikka vannomatta paras) ;) .
 
Kiva kuulla kivoja ultrakuulumisia! itelläni niitä ei vielä ikävä kyll ole kun rakenneultraaikaa ei ole tullu.. :ashamed: olis jo niin kiva tietää kumpaa sukupuolta uudet tulokkaat edustaa!

painoo viime neuvola käynnillä ei ollu tullu kun +100g. viikkoja sillon oli 14+6. mut kyl tuntuu siltä et sitä on kyl tullu ny viime viikkoina. eli yhteensä painoo on tullu 2kg.

Eliza ja tuplat 17+5
 
Oon ihan kateudesta vihreänä kun niin moni teistä on jo ehtinyt käymään rakenneultrassa. Meillä on vielä pari viikkoa ultraan. Ei malttaisi odottaa...

Mitenkä paljon teillä on tullut painoa tähän mennessä raskauden alusta? Mua lievästi sanoen stressaa tää painonnousu kun menen ihan siellä yläkäyrien yläpuolella painoni kanssa.

Etsiväkaksoset 18+6
 
Hellou mammat :wave:
Täällähän minä...taas. Iski pieni netti pimento, kun roju meni ja rikkoutui. Nyt väliaikainen masiina käytössä, mutta pääasia, että pääsee lukee sähkärit ja pankissa käymään ja tietty tänne sivuille =)
Ihanaa, minua oli jo kyseltykkin =) Kaikki siis hyvin.
Neuvolassa kävin loppu viikosta ja kaikki hyvin. Maha kasvaa KYLLÄ ! Kohdunpohjan kork. 20. Hemppa 117. ja paineetkin ihan ok. Tällä viikolla olisikin rakenneultra loppuviikosta. Jännittää.
Käynnistyksestä oli ollut puhetta. Toiset sitä mieltä, että hurjempi tai siis kivuliaampi tapahtuma olis, mutta miula yksi käynnistys takana ja miusta se ollut kipujen suhteen helpoin. Nopea tapahtuma kylläkin. Kaikkineen 2.5h ja tyttö syntyi.
Nyt mentävä päiväkahvin juontiin ja palailen taas...
 
Etsiväkaksoset miulla on tässä tupla odotuksessa nyt tullut +3kg joten miusta toi on aika hyvä nousu ei liikaa eikä liian vähän...

RouvaSumppisuu Onnea tulevasta pojasta =) ihana nähä selkee ultra kuva kun miulla ne on aina ollu niin sumeita jotta ei ole selvää saanut ollenkaan.Kohdunsuulla ei ole ainakaan vielä tapahtunut mitään merkittävää muutosta mut torstaina on taas lääkäri ja rakenne ultra ni sitten selviää missä mennään...suppailua on nytkin ollut mutta onneksi lievänä.

Äitee ja tuplat 19+4
 
Iltaa!!

Pitäisköhän tässä munkin siihen galluppiin vastata kunnolla:
elikkäs..
-pahoinvointi jatku erittäin pitkälle, itseasias viimeviikollaki oksensin 2 kertaa ja vieläkin yökkäilen välillä ku pesen hampaita aamulla
-aluks naama kukki, nyt on mukavasti rauhottunut
-hajuaisti ollu tosi herkässä
-linea negra ei näy vielä
-painoa tullut ekasta neuvolakäynnistä vajaat 2kg mut neuvolaan mennessä se olikin jo noussu jonkun verran en oo kyl varma ku en tiiä lähtöpainoani... Nyt on kyl painoa tullu ihan varmasti ainakin 2kg lisää
-sykkeet ollu 150-160
-makeeta syön päivittäin, silti ehkä enemmän tekee mieli suolasta :) makeesta tulee helposti huono olo
-masu on ollu edessä mut nyt on alkanu levenee jonkinverran, niin ja masu on jo hurjan kokonen

4D ultraan menijät, millä viikoilla aattelitte mennä?

tänne ei tosiaan mitään väsymystä kummempaa, pitäneekin tästä lähteä pienelle levolle :)

Gataa& Hasselnut 21+2
 
Niin tosiaan sen vielä unohdin tohon laittaa että rakenneultrassa tosiaan veikattiin tyttöä, ei kylläkään sanonut varmuudella... Tuleva isukki taitaa olla pienessä 'shokissa' asiasta kun ollaan kummatkin oltu niin varmoja että poika tulee, iloinenhan toi toki on jos tulee pikku prinsessa mut taitaa pelätä että käy samanlailla ku mitä mun perheessä on :) Meitä kun on 3 tyttöä niin iskä kulta on ollu aikamoisessa pompotuksessa ku naisvalta on talossa...
 

Yhteistyössä