Olipas kiva lueskella piiiiitkästä aikaa teidän kaikkien kuulumisia, alkaa selvästi vauvoista tulla isoja.
Meillä Aadalla on ollut monta viikkoa kaikkia ongelmia, mut nyt alkaa ongelmat olla voitettuja. =) Lokakuun alusta tuonne vuodenvaihteeseen asti tuo neiti on oksennellut aina illalla nukkumaan mennessä. Syitä on yritetty selvitellä, mutta mitään ei olla keksitty, että miksi. Lääkäri epäili refluksi vaivaa, jota se kai olikin johtuen Neocaten epäsopivuudesta. Ihottumat oli kerrassaan kamalia ja pissakin jo poltti ihon rikki. Takapuoli oli siis syvillä haavoilla jne. Sitten alkoi tuo virusten tulo tuossa marraskuun puolessa välissä. Luojan kiitos. Neiti nimittäin on hyvin iloinen sairastelija ja iho siistiyty kokonaan kun tauti alkoi. Aina kun tuli pari vähän terveempää päivää, niin ihokin paheni ja oksentelu myös. Noiden tautien turvin ollaan saatu menemään vihdoin yksi riisipuuro jauhe ja nyt kokeilussa on myös hirvi. Ja tautia on ollut jatkuvasti päällä joulusta lähtien ilman taukoja. Meille siis ihanteellinen tilanne.
Lääkäri oli lisäksi huolissaan tytön maitokahvin värisestä pienestä syntymämerkistä ja siitä että tyttö ei vielä käänny ja on kovin suorajalkainen. Nyt kuitenkin tänään neiti päätti että ei lähdetä neurologisiin tutkimuksiin ja alkoi kerta heitolla kääntyä sekä mahalta selälleen että selältä mahalleen, yritti kovasti päästä myös eteenpäin peruuttamisen sijaan, alkoi tanssia musiikin tahdissa ja otti askeleita eteenpäin vaikkei vielä koukistakaan jalkojaan seistessään (neiti kun vain seisoisi kaiken aikaa... :headwall: ). Eli ongelmat alkaa olla voitetut. Enää on siis jäljellä astma oireilu ja ruoka-aineiden sopimattomuus joka sekin on helpottamassa. Ollaan siis monta viikkoa juostu painokontrolleissa ja lääkärissä. Nyt on kuitenkin paino jälleen alkanut nousta eli painokontrollitkin vähennettiin joka toiseen viikkoon. Jes!
Innostuin sitten itse tekemään nuo kestovaipat. Tänään ompelin ekan aio-vaipan jonka piti olla kokoa M, mutta taisikin olla sitten valmiina kokoa L tai XL.
No huomenna uusi yritys. Kävin nimittäin lauantaina kestis kirpparilla ja ostin sieltä tarpeita vaikka pitikin ostaa valmiita vaippoja.
On muuten ihanaa nauttia ensimmäistä kertaa äitiydestä ilman masennusta. Kahden ekan kohdalla kärsin tietämättäni masennuksesta, mut nyt kun söin koko raskaus ajan jo noita lääkkeitä niin masennus ei päässyt lainkaan päälle. Ja kyllä on ollut ihana nauttia ekan kerran vauva ajasta. Ennen inhosin vauva aikaa ja muistankin vain niitä huonoja asioita vauva ajoista, mut nyt en muista tän kolmosen kohdalla olleen mitään ikävää vaikka neiti onkin työllistänyt selvästi eniten. Olen vain nauttinut tuosta iloisesta suloisesta tytöstä enkä haluaisi palluran kasvavan isoksi lainkaan. :heart:
Ja nyt tuo mies tuli ilmoittamaan että meidän neiti oppi juuri menemään kyykkyyn ja ylös... Wau mikä kehityksen päivä!!!