*HEINIKSET 2008*

Meidän poika täyttää tänään 2kk, on se huimaa että toisella heinämammalla vauva on jo 4kk ja toisella 2kk =) Mutta minäpä olinkin viimeinen mamma joka sai pienen nyytin kainaloonsa. Meillä pari yötä ollut levottomampia, poika ähkii ja menee pitkin pinnistä kuin mittarimato. Yrittää kovin kääntyä jo kyljelleen ja sitä kai treenaa jo unissaankin..

P. ja poju 2kk
 
Meillä opittiin eilen kääntämään päätä puolelta toiselle ja kurottamaan nyrkillä roikkuvia leluja. Illalla kun uudet taidot hoksasi niin päätä vispattiin ainakin kymmenen kertaa puolelta toiselle. Tänään seurasi innokkaasti lattialta kun kiersin pojuja ympäri :D Ikää on 2 kk ja 1vk.

On tuo uuden oppiminen jännää seurata. Kaikki taidot vaan yht'äkkiä ilmestyy. Poika vaan käänsi päänsä ja mies sanoi että "kato se käänsi päänsä kokonaan puolelta toiselle ja takaisin". Kun tulin katsomaan niin siinähän se päätä vispaili ihan innoissaan.

Poju päätti myös että äidin päivärytmi on ihan tyhmä ja pisti kaiken uusiksi. Nukkui yhtenä päivänä aamulla tunnin sijasta kolme ja sen jälkeen ollaan menty sen mukaan miltä milloinkin tuntuu. Hereillä jaksaa olla nyt jo pitempään ilman kitinää. Muutaman kerran valvottu jo pari tuntia päivällä putkeen kun normaalisti on jaksanut sen tunnin verran. Ilta ja yö on onneksi pysynyt samassa ajankohdassa.
 
Hei kaikille, aika on täälläkin vierähtänyt niin että oli muutama sivu luettava kirjoituksiannekin ennenkuin pääsin taas jyvälle missä mennään =)

Meillä voidaan hyvin....paitsi toinen lievä nuha menossa. Ei mitään kuumetta eikä räkä roiku, rohisee vaan nenussa ja nenä-friida tekee siitä aina lopun :D

Meillä Reino on vatsallaan mielellään ja kattelee siitä kun muut sisarukset reuhoo. Päivisin ei ole mitään rytmiä kun muut sisarukset määrää tahdin....jos armossaan ovat hetken hiljaa niin sitten Reino saa nukkua mutta yleensä vaan sellaiset vartin tirsat pystyy ottamaan kun sitten tapahtuu taas jotain sellaista että desibelit kämpässä kohoaa :kieh:
Reino myös kääntyy vatsalta selälleen ja selältä vatsalleenkin koittaa kovin kammeta ja sitten pää punasena huutaa turhautumistaan kun on käsi kyljen alla ja keho ei liiku kumpaankaan suuntaa....raukka pieni. Kovasti hän myös yrittää laittaa jalkoja vatsan alle eli silleen konttausasentoon...mutta turhautuneisuus siinäkin ottaa vallan hyvin pian.

Tässä eräänä päivänä laitoin Reinon lattialla masulleen ja menin keittiöön...kuulin ähinää...annoin ähistä hetken kunnes käännyin katsomaan...HYVÄ IHME!!!!...meijän 1v.4kk jässikkä istui hajareisin Reinon päällä ja ratsasti pikkuveljellään.....luulin että sydämmeni pysähtyy. Ei ihme että vähän ähisi. Onneksi vauvalla oli ilmeisesti kaikki hyvin koska ei itkenyt. Ihan kauheaa kun ei edes sekunniksi voi silmiään irti päästää lapsista. Joku tuolla aikaisemmin kirjoitti että isommat on alkaneet mahdottomiksi....NIIN TÄÄLLÄKIN :kieh: .....toi 1v kiipeilee tuoleineen joka paikassa......isommat (5v ja 3v) ottavat aina kun silmä välttää, niin veitsen ja koittavat kuoria milloin kurkkua milloin mandariinia. Tänään oli portaiden portti jäännyt auki ja sieltähän pelmahti yhtäkkiä meijän 1v onneksi kylläkin koiran petiin, joten oli pehmeä lasku. Meillä on tosi pienet tilat....täällä alakerrassa olkkari ja keittiö (yht. n.35-40neliötä) ja olen kauhulla ajatellut että sitten kun meijän uus talo valmistuu että millä saan sitten lapsia vahdittua...nehän hävii uuteen taloon ja arvata saattaa että tuskin ollakseen kiltisti. :kieh: :kieh:

Yöt meillä nukutaan hyvin..iltaisin nukahdetaan tisulle noin klo 20-21 josta sitten nostan Reinon omaan sänkyynsä kun ite mennään nukumaan ja siellä hän nukkuu noin klo 5 asti jolloin tulee taas tisulle ja jää nukkumaan vatsallaan meijän sänkyyn ja nukkuu 9, väillä 10:neenkin asti. Kumpa meijän 1v nukkuis myös mutta hän karjuu hulluna joka aamu noin 5.30-6.30 jollin on noustava jotta ei koko poppoo herää. Imetän Reinoa muuten mutta edelleen annan 2 kertaa päivässä korviketta noin 120ml kerralla.

Mukavia syyspäiviä kaikille....nautitaan lapsista vaikka välillä tukka kiehuu ja tekis mieli purra rystyset verille.

hetikial ja Reino viikko vajaa 3kk
 
Hellurei!

Nellasta on tullu jo iso tyttö. 17. päivä tulee 3kk täyteen. Tyttö punkee istumaan sylissä ja vie käsiin sattuneita esineitä kovasti suuta kohti. Antaa meidän käydä saunassa itsenäisesti sitterissä touhuten.
Kaksi viimeistä yötä on äiti heränny kolmen aikaan turhaan kuulostelemaan tyttöä syömään. Herää vasta 5-6 ja laittaa 22 jälkeen nukkumaan.

Lauantaina aletaan maistella velliä... äitillä tuntuu, ettei maitoa enää pitkien unien vuoksi heru. Säästytään vatsavaivoilta, kun maitoa on helpomminkin saatavilla. Nannia käytetään.

Justiin tultiin piiitkältä vaunulenkiltä ja Nella jatkaa unia parvekkeella. Minä yritän vielä vähän siivota ennen heräämistä.
 
Moikka!
On se hankalaa saada tänne viestiäkin välillä, varsinkin kun töppäilee koneen kanssa kaikkea ihmeellistä ja kadottaa sit kirjoitetut viestit.. :whistle:

Neitokainen kasvaa hianosti kohisten. 3kk tuli eilen täyteen ja sen kunniaksi käytiin neuvolassakin. Painoa 6575g ja pituutta 61cm. Rintamaidolla mennään, mutta soseita saatiin kehoitus koettaa jos tehotankkaus jatkuu, tässäkun on reilut kaksi viikkoa menty öisinkin enimmäkseen 5-6syöttöä.. Äitiä syystäkin väsyttää!
Hymyjä ja naurua riittää, samoin juttuja silloin, kun nyrkki ei ole kyynärpäätä myöden kurkussa.. :whistle: Hampaden tuloon en usko, kun muutkin muksut on ne myöhään vasta tehneet, mutta kuolaa riittää ja nuo nyrkit on suussa ihan aina!

Ja nyt siirtynen taas muihin hommiin, en muista mitä aiempaan viestiin näpyttelin ja sekun katosi..

Räpis+"pikku" S 3kk
 
RouvaSumppisuu
Heipat täältäkin tännekin :wave: !
Attekin on jo iso poika, strategiset miehen mitat oli 3kk neuvolassa 7375g ja 63,2cm. Rintamaidolla mennään, enkä nyt ihan heti ole mitään muuta aloittelemassa. Öisin imetän yleensä pari kertaa ja päivisin säännöllisen epäsäännöllisesti :D . Mutta ei Atte rinnalla asu, ehkä sellasen 10 minuuttia kerrallaan. Meilläkin on armoton nyrkkien lutkutusvaihe meneillään, kun lussutus kuuluu, niin tietää että Atte on herännyt...

Mekin ollaan kaikki muut paitsi Atte oltu kaameassa flunssassa, ihme ja kumma tosiaan, ettei pikkumies sairastunut. Mutta hyvä niin. Muuten arki rullaa ihan kivasti, nopeasti sitä vaan tottuu tähän huushollin pyöritykseen kahden lapsen kanssa.

Hui mikä ratsastusvälikohtaus teillä oli hetikial ollut! Kyllähän sitä saa olla kärppänä vahtimassa näitä lapsosia, mutta silti voi siinä sekunnin sadasosassa jotain tapahtua. Meillä pahin juttu on ollut se, kun esikoinen 1v8kk peruutti sitteriä päin ja istahti Aten päälle. Mä sain kyllä sellasen slaagin että oksat pois, säikähdin tositosi paljon. Mutta onneksi ei mitään vahinkoa sattunut, huh.

Jaksuja täältäkin kaikille sitä tarvitseville :hug: ,
Sumppis ja Atte reilut 3kk
 

Oltiin eilen rokotetutkimuksessa. Siellä otettiin verikoe, ja kolme piikkiä poju sai. Eilinen päivä oli sitten yhtä huutoa, muita oireita ei sitten tullut piikeistä.
Meillä herättiin ennen tasan kerran yössä. nykyään herätään kaksi kertaa syömään, loppuyö meneekin tunnin heräämisillä, silloin vain pitäisi aloittaa seurustelut.
Poika kääntyi vähän yli viikko sitten selältä vatsalleen, hän oli kaksi päivää vajaa 2kk silloin.
Täällä mietitään jo ristiäisi, ja katsottu tänään jo nimi vaihtoehtoja. saa nähdä milloin ne ristiäiset sitten ovat.

Mukavaa viikonloppua kaikille!!
 
Kai munkin pitäis tänne jotain kirjottaa kun mukana olin odotusrymässäkin...
Elikkä meillä Matilda tulee 15. päivä 3kk. Täysimetyksellä on...neuvola on 17 päivä joten tarkkoja mittoja en tiiä, mut viimeks oli kk sitten 5010g ja 67,5cm...eli ainakin isompi on tällä hetkellä kun 62cm vaatteet alkaa olla nafteja päällä. Neiti kääntyy jo mahalleen selältä ja onkin kovin vahdittava että ei putoa mistään. Nyrkit on koko ajan suussa. Rytmi on aika haussa vielä...eli öisinkin syödään joskus 4 kertaakin. Kiltti vauva on...ei paljon itke eikä maha vaivojakaan ole.
 
Hups...oltiiki tipahdettu kakkos sivulle.
Miten tää kirjoittaminen onkin nykyään vaikeeta :) Lukemassa käyn ahkeraan , mutta kirjautuminen ja kirjoitukset jääneet tosi vähille.
Täällä kuitenki kaikki hyvin. Poika E kasvaa hurjaa vauhtia. Herra täytti toissapäivänä 12 viikkoa.
Erittäin iloinen tapaus on. Viihtyy hyvin lattialla /sitterissä lelujen(jumppalelun) kanssa. Katselee leluja ja huitoo niitä nyrkillä. Aina nama hymyssä ,kun mennee häntä jututtaa. Herra tosiaan käyttää 68cm vaatteita. Neuvola vasta 28 päivä joten tarkkoja mittoja ei tiedossa. yli 60 oli viime kerralla kuitenkin...siitä kuitenkin nyt jo 4 viikkoa.
Iso mies ja ison miehen ruuat taidetaan pikkuhiljaa aloitella. Aattelin perunaporkkana velliä kohta tarjota. Onko kukaan jo antanut vellejä?
Onko kukaan ostanut turvaistuimeen uutta päällistä? saako niitä yleensäkkään?
Istuimen kangas aika hurjassa kuosissa joten aattelin jos sais ostettua uuden...tai löytäis samanlaisen istuimen käytettynä halvalla missä päällinen vielä ok. Meillä pikkuinen taitaa siirtyä piakkoin jo "isoon istuimeen". Toppapuvun kanssa tulee varmasti ongelmia kaukalon vöiden kanssa kun nyt jo piukkaa.(eli kohta hyvä vauvapenkki myytävänä) Iso istuin on 0kk ->> alkaen. Nykypäivänä kun kaupoissa jo istuimet kiinni kärreissä ja eikä tota herraa kohta jaksa kantaa kaukalon kanssa.
Parantumisia kaikille pöpöjen kourissa oleville !
Täällä kanssa ekaluokkalinen ollut neljä päivää saikulla..kuumetta ja yskää. Täälläpäin liikkeellä ihme viikon kuumetta..ei välttämättä muuta kun kuume vaan. Opettaja saoikin et katsii pitää vaik kaks kuumeetonta päivää enneku takas kouluun. Nooh... huomenna alkaakin jo syysloma et kelpaa lepäillä :)
Nyt tää akka lähtee jotain touhuilee ja kohta pikku herraa laittaa aamu-unille. (nyt kattelee lastenohjelmia olkkarissa :) )

Terkkuja vaan kaikille !! :wave: ..ja hei !!!!

Äippä ja herra E.... :) 12 viikkoa
 
3 kk neuvola oli tänään, Topi on 63 cm pitkä ja 6400 g painava :heart:

Meillä on viimeviikolla aloiteltu jo velli, maissivelli ja eilen annettiin ekaa kertaa perunaporkkanavelliä... NAMI NAM NAM Topista se oli herkkua :p Maissivelli ei oikein uponnut, se oli yök äitinkin mielestä.

Tänään saatiin lupa aloitella ison pojan ruokailut. Kävin hakemassa hedelmäsoseita kaupasta :D ai jai jai Topilla on herkkupäivä tänään kunhan isi tulee kotiin. Lupasin isille, että hän saa antaa ekan maistiaisen :heart:

Topi oppi eilen klo 8.30 kääntymään kyljelleen. Ja heti hirveä ähräys, masulleen ois jo kiirus. Äitin poika, kaikki pitää saada HETI ja mielellään jo eilen, hehee...

Minttis & Topi tasan 3 kk
 
heippis !

enpä ole aikoihin minäkään kerenny kirjottelee...

meillä Jemina kääntyy vatsalta selälleen ja vatsalta kyljelleen mutta ei viel hokase kääntyy ympäri..no kerkeehän sitä vielä...

olen antannu jo maissivellii ja peruna-porkkana veliä kun tuo neiti olis syömäs koko ajan jotain...peruna-porkkanasosetta olen myös antannyt hiukan maistaa ja muutaman lusikalisen hedelmä sosetta...puuroista olen antannut kuningatar ja hedelmäinen puuro ensimäinen ei ollu kauhee myynti menestys mutta toi hedelmäinen puuro kelpas hyvin mutta paljoo ei viel voi antaa ettei pikuinen masu tuu kipeeksi....masua ei ainakaan kauheesti kipristele ja nyt kakkakin tulee ilman kauheeta mesoomista ....

yöt neiti nukkuu edelleen kokonaan joten siinä ei ole muutosta tullu mutta aamulla herätään tos 7.30 ja puetaan ja syödään sitten hiukan seurustellaan ja hörppästään tissiä ja sitten vedetään nokoset semoset pienet sitten taas syödään ja seurustellaan sitten koitaakin se pitempien unien aika tos 13.00-13.30 ja nukuttaan melko pitkään niin vaunuis kun sängyskin ei kato paikkaa....( edelleen hän vetelee sikeitä tos sängys )

meillä kans noi 5v ja 3v meinaa tehdä mut välillä hulluiksi penkomalla kaapit ja sotkemalla sanomalehdet keräysastiasta ym kivaa |O |O

Jemina on ruvennu kuolaamaan ihan älytömästi ja nyrkit on suussa koko ajan ja hän on ruvennyt tartumaan helistimeen ja lelukaaren leluihin ( uusin keksinto oli potkia niitä ) =) =)

mutta nyt hääräämään tonne taas jotain pientä..ehkä päivä kahvia juomaan ;) ;)

bambiino ja Jemina 3,5kk
 
Hei pitkästä aikaa!

äitylix3 kyseli velleistä,meillä Jooseppi on jo jonkun viikon hyvällä ruokahalulla vedellyt illalla maissivelliä,viimeviikolla kuvioihin tuli porkkanaperunavelli.Soseita myös on maisteltu.Kirjottelu on jääny,ku vauvan ja kodin hoito jäi miulle kokonaan :ashamed: ,kirpparipuolella oon kerenny sinkoilemaan sillon tällön,mut Jooseppi on niin sosiaalinen vauva ettei viihy minuuttiakaan yksin,koko ajan pitäs olla höpöttämässä,äitiinsä tullu :LOL:

Meillä ei pyöritä eikä kieritä,kaikki minkä kasiin saa menee suuhun,ja usein siellä suussa on myös nyrkkikin,tutti ei kelpaa.
Jaahas,pikkuherra veti taas 20 minsan pikatirsat ja heräs.
Voimia ja jaksuja mammoille.

Ievaliina ja Jooseppi 14vkoa ja 1 pvä
 
Meilläki oli tänään 3kk neuvola, ikää tosin on jo viikko päälle. Mitat oli 62cm ja 7170g. Hyvin on siis poju viihtyny tissibaarissa ja nauttinu antimista :D No ei tuo onneks nyt kovin tiuhaan syö, yöllä tosin menee vielä satsi tai parikin, mutta eipä se niin kohtuuttomasti rasita. Niin, neuvolasta vielä, että kaikki oli ihan ok, jämäräks ja tomeraks pojaks sano (minkä kyllä tiesin jo) ja hyvää ihoa kehu. Hyvällä tuulella poitsu tätiä katteli ja jutteli, eikä piikkikään saanu hermostumaan. Ääntäkään ei itse asiassa päästäny.

Meillä ei kaveri vielä kääntyile mihinkään suuntaan eikä hirveesti kylelleenkään, mutta lelukaaren alla viihtyy hyvin leluja heilutellen. Vielä ei tartu mutta kädet muuten vispaa kyllä koko ajan. Seurallinen kaveri on ja oikea hymypoika =) Esikoinen onki sitten nykyään oikee vastarannankiiski kaikella 2-vuotiaan tahdollaan ja vetää äidin pinnan aika piukeelle :kieh: Onneks mieskin on tällä hetkellä kotona ettei kaikkee tartte yksin kestää. Taitaa toisella olla vähän sopeutumisvaikeuksiakin kun nyt ollaan vähän aikaa oltu kesän jälkeen taas kotona, eikä mummi ja ukki olekaan tässä koko aikaa vaan äitiin ja isiin on tyytyminen.

Tuosta ruokapuolesta, niin varmaan tuossa kuukauden päästä alan maistattelemaan soseita. Vellit skipataan kokonaan. Ensin mietin 6kk täysimetystä, mutta veikkaan että tämä meidän kaveri alkaa kaipaamaan tukevampaa sapuskaa jo vähän aikasemmin. Ainakin esikoisella (joka myös isokokonen vauvana) kävi niin, että maito ei yksinkertasesti enää pitäny nälkää ja koko ajan olis pitäny olla maitoo tankkaamassa, eikä velleistäkään ollut apua. Eikä minusta ainakaan ole siihen, että koko ajan pitäis imettää yötä päivää vaan sen takia että pitää saada se 6kk täysimetettyä.

Ei mutta nyt pitänee kömpiä petiin, että jaksaa taas huomenna touhuta.

Änkkäpöö ja poitsu 3kk 6pvä
 
Taas kun tänne asti piäsin nii heti ruppee Jooseppi ähkimään herätessään...
Hui,jäi kommentoimatta tuo Reinolla ratsastus.Onneks ei mtn sattunu.Miulla pitää olla silimät selässäkii meijän koiruliinin takia.Ei se tahallaan vauvalle mtn vaan ku se on niin kömpelö et sotkeutuu omiin jalakoihinsakin :( ,varsinainen ajokoira...
Meillä isi on nyt vasta pikkuhiljaa ruennut auttelemaan,no parempi myöhään ku millonkaan,mut voin sanoo suoraan et tää ämmä on ihan sipissä,olo on ku tiskirätillä jost on puristettu viimisetkii mehut!
Eli ei kannata rueta marttyyriks ainakaan ku on kroonisesti sairas :( ,oma moka vaan onnex tuo äijä tajus nyt miten paljon hän voipi minuu auttaa.Kyllä on ollu solmussa koko parisuhde vaan eikös tuo tästä.
Anoppi lupas ottaa poijaat hoitoon tammikuussa?!
Jos oon hengissä enää sillon,tällämänöllä henki lähtöö siinä leikkauksessa :headwall: .
Apu ois tosiaan tarpeen jo aiemminkin vaan ainoo vaihtoehto taitaa olla mll-hoitaja ja mie en vierasta ihmistä halluu meille ihan koirankii takii.
No en maha olla ainoa joka on hoitoringin ulkopuolella.Ois vaan kiva joskus par tuntii vetää happee ja ajatella itteesä.Mut kerkiihän sitä vielä jokupvä...
Tuli vaan ommaa nappaa hätäsesti,eipä sekään uutta.

Ievaliina ja Jooseppi 3kktta ja 8pvää
 
No tänään tuli 40 -vuotta meikäläiselle täyteen :/

Lauantaina meillä täällä kotona pidetään juhlat. Saralla kun ei ole ristiäisiä ja nimikin on jo annettu, niin järjestän sellaiset juhlat mihin kutsuin ystäviä ja sukulaisia että pääsevät tutustumaan tyttöön eikä minun tarvii lähteä joka paikassa kiertämään. Pyydettiin me Saralle myös ei viralliset "kummit", tein heille kummitodistukset ja annetaan ne siellä juhlissa sitten. Juodaan myös minun 40 vuotis kahvit samalla reissulla. Maanantaina samanlaiset juhlat pidetään sitten Kuopiossa minun äidin luona ja siellä on sitten enemmän sukulaisia. Kotiin olen kutsunut noin 20 vierasta ja kuopioon noin 30. Toivottavasti Sara jaksaa seurustella eikä uni-kiukku yllätä.

Sateista päivää kaikille!

anjamarita ja Sara 2kk3vk
 
Täällä rannikolla ainakin sataa ku esterin pepusta näin kauniimmin ilmastuna =) =) Eipä o juu tullu kirjoteltua, lukemassa käyn aina välillä. Kiva oli kuulla kuulumisia sinust äitylix3 vai pitäiskö jo sanoa x4 :D Kiva kuulla tietty muidenki kuulumisia. Koita siä Ievaleena jaksaa ja toivottavast se ukkos nyt tajuais auttaa vähä enempi. Älä vaa anna väsymyksen mennä liian pitkälle!! Jaksamista :hug:

Paljon onnea Anjamaritalle 40v johdosta!!! :flower:

Tnne ei ihmeempiä. Yöt nukutaa edellee niin et E käy maate yleensä n klo22, nukahtaa tissille tai syliin tai omaan sänkyyn, milloin mitenki. Sit herää aamul yleensä 8-9 =) Oma olo onki iahn jees ku saa nukkua, kop, kop. Viime viikol oli 3kk neuvola eikä neiti inahtanutkaa piikistä. Painoa oli n 6.5kg ja pituutta vähän reilu 61cm eli hienosti on kasvettu ku ajattelee et kolmessa kuukaudessa tullu painoa 3.5kg! HUH! Muutenki on tosi hyväntuulinen, rauhallinen ja aina hymyilee ku joku vaa häntä kattoo =) Viihtyy lelukaaren alla iteksee, koskettelee ja potkii leluja mut vielä ei tietoa kääntymisestä. Tosin meillä pojat ainakin olleet myöhäsiä kääntymisen suhteen, kääntyneet 5kk-6kk ikäisenä vasta. Et jospa sit joulun aikaan... =)

Mun piti ladata ihan tuore kuva tähän mut tiedostot onki toisel koneel, joten jää nyt tekemättä. laitan kuvan myöhemmin jos on aikaa.

Ai nii, täällä myös 5v ja 3v koettelee hermoja!!! Eli sitä on liikkeellä ilmeisest..Tappelevat keskenää ym ym. Onneks vauva on helppo. Ja nyt ku sain helpon vauvan ni pitäähän sitä jossain tulla sit "takapakkia". No, enpä turise enempää vaan toivottelen jaksuja kaikille!

Neleka ja E viikon päälle 3kk

:heart:
 
Anjamaritalle myöhästyneet onnittelut! :flower:

Miulla on nyt hiukka liikaa kannettavaa mielessä, ei siksi ole täällä näkynyt.. Eikä paljon yhteisössäkään, mutta pistän sinne jossakin välissä selostusta.

"Pikku" S ei ole enää niin pieni, iso vauva jo.. *sniff* Alkanut tavoitella esineitä, vaikkei oikein vielä hoksi että oma käsi se on millä otetaan kii. Suuttuu niin julmetusti kun esine häviää jos käsi laksee alas! Kiljuminen on toinen uusi harrastus, ja opittiinpa viikonloppuna päristämäänkin. Pitkä tyttö on jo, erotti selvästi nyt kun oltiin reissussa ja otin kertakäyttövaipat reissuun käyttöön.

Nyt ei ehdikään taas enempiä, koetan palata myöhemmin ja päivitellä kuulumisia!

Räpis+S jo 3kk ja melk. 2vkoa
 
Minulta myös onnittelut Anjamaritalle :flower: :flower:
Meillä on sitten tosiaan samana päivänä syntyneet vauvat :)

3 kk neuvola olisi sitten ens maanantaina ja vähän tässä kotipunnasin jo poitsua kun tuntuu että alkaa jo 62 cm vaatteetkin jo kiristellä... ja meinasin lentää pyllylle kun vaaka näytti 7,2 kg.. huh huh ;) Sitä ollaan sitten tuplattu syntymäpaino nyt jo.. ei ihme että äidillä vähän selkä ja hartiat jumissa.
Toisaalta onkos tuo mikään ihme...äidillä vaan silmäpussit kasvaa kun on paljon öitä kun tahtoo syödä tunninkin välein |O
Ei kylläkään viihdy kun max 10 min. rinnalla mutta on ilmeisen tehokas imu kun tota menoa kasvaa. Nyt on myös alkanut ilmaantua tissiraivareita varsinkin iltaisin, selvästi nälkä mutta huutaa ensin pää punasena, yrittää imeä mutta kun ei heti heru niin ihan karmeeta repimistä ja riuhtomista ennen kuin rauhoittuu. Ja tää ei ainakaan johdu siitä että olis tottunut saamaan pullosta.

Ostin kyllä jo eilen varastoon vähän vellejä ja soseita jos alkais pikkuhiljaa maistattamaan ihan vähän kerrallaan. En usko että tulee mitään hurraahuutoja kun pari kertaa olen yrittänyt antaa korviketta niin aiheuttaa vaan koko vartalo puistatuksia... ihan selvästi inhoo niiden makua.

Kuinkas moni on jo 3 kk:n iässä niitä aloittanut antamaan? Ja miten on mennyt alas?
Vinkkejä kiitos!

Mulla ei ollut esikoisen kanssa mitään ongelmia, sen kun kauhoin lusikalla suuhun 3 kk alkaen... mutta tää toinen tuntuu olevan oikee tissitakiainen. Ja kai siitä pitäis olla onnellinen että imetys sujuu mutta... en vaan jaksais heräillä yöllä enää tunnin välein kun selvästi pikkumies herää nälkäänsä. Kyllä sitä on tullut jo vanhaks :D

Muuten on aivan ihanan hymyilevä ja reipas vauva. Lattialla viihtyy lyhyitä aikoja ja kyljelleen punkeaa kovasti.

Onko muuten kellään käytössä tai ajatellut ottavansa käytöön Bumbo-tuolia?

Nyt pitäis lähteä kyläilemään isomummon luo, kyllä mummo ilahtuu kun ei ole vielä vauvaa nähnytkään.

Kaikille mammoille voimia ja jaksamista syksyn harmauteen. Onneksi pienet suloiset hymyt piristävät meidän päivää :)

Vilma-Annika
 
Heipat!
Anjamaritalle suuren suuret onnittelut myös täältä! :flower:
Bumbo meillä on ja joskus kk sitten (2,5kk ikäsenä) kokeiltiin, mutta ei vielä oikeen päätä jaksanu kunnolla pitää pystyssä vaan oli aikamoista huojumista. Nyt vois taas kokeilla mitä poju tykkäis siinä olla.

Meillä on ens viikon keskiviikkona jo 4kk lääkärineuvola käynti ja sillon saa myös toisen annoksen Rota-rokotetta.

Eka flunssakin on nyt sit päällä. Tosin vielä ei oo kovasti tukossa ja täytyy toivoa ettei kovin kipeeks tuliskaan.

Yöt menee vähän paremmin nykyään (ei tietty aina, mut välillä). saattaa nukkua alkuyön omassa sängyssään, jos on nukahtanut sitteriin ja siitä oon saanu kannettua ylös herättämättä. Normaalisti kuitenkin nukkuu mun vieressä ja viimeyönä mun mielestä nukku jonku viiden tunnin pätkän, otti hörpyt ja jatko taas uniaan.

Jaaha, taas tuli ajatus katkos, joten runoilut loppu. :D
 
heippis!

vilma-ankka...meillä on jo velleistä alotettu peruna-porkkana ja maissi ei viel muita..soseista hedelmä ja peruna-porkkana siihen jäävät ja puuroista ollaan kokeiltu hedelmäinenpuuro sitä menis vaikka kuin paljon mutta ei viel voi kauheesti antaa ettei tule masu vaivaa....

Jemina kävi ekan kerran saunas torstaina ja oli ihan innoissaan ja ihmeissään mikäs paikka tää on =) =) tänään hän kävi meijän kans uudelleen ja tykkäs kovasti tavaksi ei voi viedä joka kerta kun ite menee vain joskus kun ei tuo lämmönsäätely toimi viel kunnolla.....

nyt on ihanaa kun olen saannut isommatkin tytöt nukkumaan omiin sänkyihinsä ja hienosti ovat siel olleet ei ole viekkuun yrittännyt tunkee =) =)

nyt kattelee töllöö ja nauttii rauhasta !

öitä mammoille :wave: :wave:

bambiino ja Jemina kohta 3,5kk ylikin
 
Moi!

Terveisiä Tukholmasta!Tehtiin ostosreissu rinssin&avopuolison kanssa.Matka meni loistavasti ja pikkuinen oli kuin enkeli.Nukkui yötkin paremmin kuin kotona!

Käytiin tänään 3kk neuvolassa:painoa 8230g ja pituutta 63,5cm eli aika iso tämä meidän"pikku herra"! :D Neuvolakorttiinkin kirjoitettiin,että jäntevä,tomera&motorisesti lahjakas.
Rinssi kääntyykin jo. :whistle:
Onko Rota-rokkotteesta tullut oireita kenellekkään?Otettiin eka annos tänään ja poika on känissyt aamusta asti.Pistoskohta on varmaan kipeä...

Eilen illalla annoin ekan kerran maissivelliä.Hörppäs alkuillasta koko satsin minkä laitoin,mutta nukkumaan mentäessä ei enää huolinut sitä...Tänään aion taas kokeilla.
Aika ristiriitaisia ohjeita saa neuvolasta ruokien suhteen.Yksi hoitaja käski antamaan hedelmäsosetta jos velli ei maistu ja toinen ei suosittele niitä tässä iässä.Olisin saannut antaa velliäkin jo melkein kuukausi sitten rinssin ison koon takia. :)

Nyt suihkuun,kun pikkuinen sammui sohvalle...

T:bella&iso rinssi 3kk :heart:
 
Meidän Lotta se taitaa olla joukon pienin. Syntyessään oli 50cm ja 3350g ja nyt kolmen kuukauden jälkeen täysimetyksellä mentäessä 58,5 cm ja 5300g. Olisko jollakulla vielä pienempi kolmikuinen? Saapi nähdä, mitä ens vkon varsinaisessa 3kk neuvolassa sanotaan ts. meneekö liikaa käyrien alapuolella...
 
Virtanen: täälläkin pieni, kaks viikkoa vajaa kolmikuinen. Meidän tyttö painoi viikko sitten 4530g ja pituutta oli 58 cm. Syntyessään oli mitat 3400 / 51 cm.
Meillä jännätään tuota 3 kk neuvolaa, että mitä siellä sanotaan :/
Tytsi on kyllä tosi iloinen ja puhelias tapaus ja nukkuukin hyvin :)
 
Cassis77 Kiva, että löytyi toinenkin pieni. Ei enää niin kovasti huoleta. Kun selailin sivuja taaksepäin, niin ihan rupes ahdistaan, kun muut vauvat huitelee jo 5cm pidempinä ja ainakin 2 kg painavampina eli prosentuaalisesti aika paljon...

Mukavaa loppuvkoa kaikille! Mie olen ottanut kyllä tän äippäloman niin rennosti että. Tänään kävelyllä just ajattelin, että tää on välillä kuin vuorotteluvapaa töistä... Välillä toki kyllä työtä riittää, kun neiti huutaa mahaansa. Muuten kaikki puuhailu vauvan kanssa on superihanaa nyt kun alkuyöstäkin neiti nukkuu jo kuuden tunnin pätkän klo 23 - 5.
 

Yhteistyössä