Heli; PCO:n vaikutus raskautumiseen

Hei Heli,

Olemme 3kymppinen pariskunta jolla lapsettomuustutkimukset loppusuoralla. Pco kohdallani on todettu jo 2006, e-pillereitä söin viime kesäkuuhun saakka jonka jälkeen toiveissa on ollut lapsi. Toivottua tulosta ei kuitenkaan ole kuulunut.
Nyt tutkimuksissa on selvinnyt pco:ni olevan keskivaikeaa luokkaa. Ihmettelen kuinka voi olla silti mahdollista että kiertoni on säännöllinen (33-35pvää) ja olen ovuloinut kaikkina niinä muutamina kuukausina kun olen ovulaatiota testannut kotona. Myös kierronkartoituksen perusteella ovuloin.

Kysymykseni kuuluukin; jos& kun kaikki muu kohdallamme ok (myös miehen siittiöt) kuinka paljon kuvaamanilainen pco vaikuttaa raskaaksi tulemiseen? Olen normaalipainoinen. Mitä luulet jatkon suhteen, hormonihoidot ja inseminaatiot ilmeisesti ainakin edessä? Nämä asiat toki selvinnevät seuraavalla polikäynnillä mutta siihen luultavasti vielä pari vkoa aikaa.
 
Hei vaan,

kiitos kysymyksestäsi.

PCO on kovin moniulotteinen tauti ja välttämättä kaikkia sen vaikutuksesta ei tiedetä. Sillä saattaa olla tekemistä myös jollakin vasta-ainetasolla, munarakkulan kehityksen ja laadun kanssa voi olla myös ongelmia. Toisinaan sen ainoa oire onkin juuri lapsettomuus. PCO ilmetä vain monirakkulaisina munasarjoina ja toisinaan myös labra-arvoissa on heittelyä, tällöin oikeastaan varsinaisesti vasta puhutaan pco:sta.

Hoidoista kannattaa keskustella lääkärin kanssa, hän tietää taustasi ja tilaneesi parhaiten. Hormonihoidoilla saatetaan saada parannettua munasolun laatua yms. asioita.

Onnea matkaan!
 

Yhteistyössä