Helmikuiset 2024

Moikka! Täällä yksi helmikuista esikoista odottava, la 12.2.2024. Vertaistuki olisi arvokasta, ja vaikuttaa että täällä on kivoja tyyppejä linjoilla. En kuitenkaan ole facessa, enkä haluaisi millään uutta somea könnykän näytölle kuumottamaan. Että jos teille syntyy porukassa jokin muu yhteydenpitotapa, niin olen kiinnostunut!
Mä kuulun sinne face-ryhmään, mut mikäli päätetään järjestää joku WhatsApp-ryhmä tai vastaava nii liityn mielelläni myös sinne! Mulla ei oo oikein vertaistukea täällä missä asun ja kova tarve päästä juttelee arjesta!
 
Moikka! Löysin vasta ketjun, en kyllä ole etsinytkään tällaisia, koska oman raskauden "uskominen" on ollut vaikeaa.
Meillä 2 vuotta yritystä takana ja kahden epäonnistuneen inseminaation jälkeen siirryttiin IVF-hoitoon. Tähän matkaan on mahtunut vielä hyperstimulaatio, joka viivytti asioita entisestään.
Alkion siirto tehtiin 30.5. Plussasin ensimmäisen kerran 5 päivää siirron jälkeen. Nyt ollaan kaksi kertaa nähty sikiön pieni syke, viimeisin 8+6, mutta silti en osaa ajatella, että meitäkin voisi onnistaa. Varsinkin, kun alkuraskaus on ollut hyvin helppo ja vähäoireinen. Ensi viikolla meillä on nt-ultra, joka jännittää taas ihan omassa sarjassaan. 😅
Olisi kiva kuulla kokemuksia, jos palsatalla on muitakin hoitoja läpikäyneitä. Toki kaikkien kokemukset kiinnostaa!
 
  • Tykkää
Reactions: Emmelie75
vierailija
Minuakin jännitti nt-ultra ihan hirveästi, varsinkin kun olin etukäteen erehtynyt OmaKantaan katsomaan omia veriarvoja eli niitä hcg ja Papp -arvoja. Minulla kolmas raskaus menossa ja paniikkihan niistä tuloksista syntyi. Ultrassa kuitenkin kaikki näytti hyvältä. Olisi kiva saada tännekin jotain pientä keskustelua, koska en ole Facebookissa. Vertaistuki on aina tervetullutta :)
 
  • Rakkaus
Reactions: Kyfi
Minuakin jännitti nt-ultra ihan hirveästi, varsinkin kun olin etukäteen erehtynyt OmaKantaan katsomaan omia veriarvoja eli niitä hcg ja Papp -arvoja. Minulla kolmas raskaus menossa ja paniikkihan niistä tuloksista syntyi. Ultrassa kuitenkin kaikki näytti hyvältä. Olisi kiva saada tännekin jotain pientä keskustelua, koska en ole Facebookissa. Vertaistuki on aina tervetullutta
Minä kanssa monet itkut väänsin niiden tulosten takia, mutta onneksi kuitenkin ultrassa kaikki hyvin oli. 🤗 Täällä keskustelu tosiaan hiipunut lähes olemattomiin. 🤔
 
Niitä tuloksia ei pitäisi näyttää ennen tuota ultraa kun turhaa huolta vain aiheuttaavat..
Toivotaan että kaikki on hyvin huomennq! Onko sulla ollut oireita?
Jonkun verran on, mut hyvin helppoo on ollut alusta lähtien. Väsymys ja uupumus on olleet pahimmat. Ja turvotus! Oon joutunut pelkästään sen takia pitämään löysii vaatteita jo pari viikkoo töissä, ettei kukaan alkais epäilee. 😆
 
  • Tykkää
Reactions: Kyfi
  • Tykkää
Reactions: Marsku1 ja Kyfi
vierailija
Mulla oli eilen nt-ultra ja kaikki oli hyvin.

Mulla pahoinvointi vähän helpottanut, ei tarvii enää oksennella, mut huonoa oloa on ajoittain ja mikään ei oikein vieläkään maistu.

Täällä nyt 14+1 eikä pahoinvoinnin poistumisesta vielä näy merkkejä. Viimeksi tänään oksensin. Sokerirasitukseen pitäisi mennä ensi viikolla, voi olla etten tule siitä selviämään, kun huono olo vaivaa heti aamusta ja illasta. 12 tunnin paasto täysi mahdottomuus. .
 
Täällä nyt 14+1 eikä pahoinvoinnin poistumisesta vielä näy merkkejä. Viimeksi tänään oksensin. Sokerirasitukseen pitäisi mennä ensi viikolla, voi olla etten tule siitä selviämään, kun huono olo vaivaa heti aamusta ja illasta. 12 tunnin paasto täysi mahdottomuus. .
Voi ei, ei kiva. Toivottavasti alkais sullakin helpottaa pian, ja toivottavasti selviäisit siitä testistä.


Pakko vetää sanoja takas itellä, tänään piti ~1,5 viikon hyvän jakson jälkeen oksentaa...
 

Yhteistyössä