Helmikuun 2012 pienokaiset!

Meilläkin viimein 8kk neuvola takana, jouduttiin siirtelemään sitä useampaan otteeseen, mutta siis painoa oli 9500g ja pituutta kokonaiset 74cm, pitkä poika, ainakin neuvolan mukaan :D pinsetti otekin löytyy :D hyvin löytyy kaikki pienet roskat lattialta vaikka kuinka siivoais :) kontilleen nousee hienosti, mutta ei ole konttaamaan vielä lähtenyt, masullaan mennään kuitenkin jo kovaa isompien sisarusten perässä.. Kaikkien tavaroiden yli pitää päästä että ihan selkeesti on yrittämistä ylöspäin.. istumaankin poika jo työntää itseään kovasti, vaikka asnto ei ehkä ole vielä kaikista tukevin, pakko kuitenkin aina yrittää uudestaan ja humpsahtaa lattialle.. tavujakin on alkanut jutteluun lisääntyä, toki liikkuminen on meillä vienyt ehkä ennemmän huomiota tuosta ääntelystä, mutta kaikki ajallaan :)
Nyt meillä on ollu jotain syysflunssaa, kaikkien nenät tuntuvat vuotavan enemmän tai vähemmän että se on vähän haitannut nukkumista, mutta edelleen meillä nuorimmainen nukkuu parhaiten yönsä <3
Hampaita meillä ei ole vielä kun kaksi alhaalla, ylhäälle kovasti tehdään hampaita mutta eivät ole vielä puhjenneet :p kyllä ne sieltä vielä joskus tulevat..
Tässä meidän pikaiset kuulumiset :)

nipsu & poikanen 8kk
 
Vähän kuulumisia. Meillä korvatulehduskierre jatkuu. Ensin syötiin pari kuuria oikeaan, nyt on syöty vasempaan korvaan. Toivottavasti rupeaa helpottamaan jossain vaiheessa.. :(

Täällä noustaan tukea vasten seisomaan. Konttausasennossa huojutaan ja toisinaan otetaan pari konttausaskelta mutta sitten pläjähdetään takaisin masulle ja matka jatkuu mittarimadon elkein.. :heart: Istumaan ei vieläkään vedä itseään eikä oikein viihdy siinä asennossa muutenkaan, vaikka laittaisi lattialle istumaan. Kovalla kiireellä mahalleen ja menoksi.

Meillä on viime aikoina
- opittu mankumaan syliin. Kiskotaan lahkeesta ja yritetään nousta jalkaa vasten seisomaan.
- Koputtelu. Kaikkea mahdollista pitää yrittää koputella leluilla. Koiraa, äitiä, seiniä, tuolin jalkoja.. Mistä kuuluu mukavin ääni :D
- Pinsettiote. En oikein tarkkaan huomannut missä vaiheessa tuli mutta jokatapauksessa jo jonkin aikaa taito ollut, kaikki roskat noukitaan naamariin lattialta..
- Päiväuneet vähentyneet HUIMASTi. Muistan ajan, jolloin 2 h oli pitkä aika vauvelin valvoa :D nyt saattaa kepeästi mennä 5-6 tuntiakin. Nukkuu kuitenkin öisin 10-12h että ei nyt mitään pitkiä päiväunia toki tarvitsekkaan.
- Imetys vähentynyt. Vauvaa ei jaksa kiinnostaa kuin väsyneenä, kolme-neljä kertaa yleensä käy rinnalla vuorokauden aikana.
- Oma huone. Joitakin viikkoja jo nukkunut omassa huoneessaan. Hyvin mennyt eikä itkeskellyt perään alunpitäenkään.
- Yösyötöt loppuneet, en nyt ihan tarkkaan muista missä vaiheessa.. kuitenkin jo ennen kuin siirtyi omaan huoneeseensa.


alvel ja Poikanen 9 kk
 
Huh, kun muilla nukutaan hyvin! :O Meillä on nukkuminen edelleen yhtä taistelua vaan. Pientä unikoulua ja yöimetyksen loputustakin jo kokeiltiin, mutta ei mitään vaikutusta. Nyt sitten pyritään menemään sillä miten saadaan parhaiten nukutettua ja nukuttua. Vaikka se tarkoittaakin imetystä, imetystä ja imetystä... :stick: Kunhan saadaan vähän paremmin (siis enemmän) nukuttua ja ollaan virkeämpiä niin uutta yritystä... Nyt siis ollut elämä meillä jo pitkään melkoista koomassa eloa (siis vanhemmilla, pojassahan virtaa riittää, vaikka vähemmälläkin nukkumisella...)

10kk neuvola takana! =)
Painoa tullut vaan 100g ja pituutta 1,5cm, mutta yläkäyrällä silti mennään.
nyt pituus 76cm ja painoa 10830g. :heart:

Poika istuu jo tosi tukevasti itsekseen, mutta ei vielä nouse itse istumaan. Meillä ryömitään kovaa vauhtia, mutta ei kontata. Konttausasennossa kyllä heilutaan välillä kovastikin. Matalaa tukea vasten on noussut jo jonkin aikaa polvien varaan ja pari kertaa nyt viime päivinä jo vähän korkeammallekin pääsi vetämään itsensä polviseisontaan. :) Noin kuukausi sitten oppi istuma-asennosta siirtymään vatsalleen, eikä istumassa/selällään oikein viihdykkään, kun vatsallaan pääsee liikkumaan.

Kovaa höpötystä ja ääntä pojasta lähtee! Taitaa jo osata sanoa äiti! :heart::cool::':)p=) Neuvolan tätikin oli sitä mieltä, että varmasti jo tarkoittaa sitä, eikä vain sattumalta sano. Vajaan kuukauden on "äiti" tullutkin jo ihan sopiviin tilanteisiin, jotta kaipa tuo mua jo huutelee! :heart: Ihanaa! :)

Pinsettiote on vielä vähän hukassa, mutta melko pian jo varmasti hallussa, niin kovin lähellä se on monesti jo ollut.

Uutena juttuna, nyt kun 10kk on täynnä, otetaan ruokavalioon hapanmaitotuotteet mukaan. Ehkäpä huomenna maistellaan raejuustoa. Jouluna saa kuulemma jo syödä ihan tavis riisipuuroa! :heart: Muutenkin pikku hiljaa voi alkaa antamaan samaa ruokaa, mitä me syömme. Tuskin pidän siinä kylläkään kiirettä, koska nyt pojalle kelpaa vaan täysin soseutettu ruoka, ellei saa omin sormin syödä esim. leipää, omenaa jne.

Oletteko te laittaneet lapset vaunuihin mukkumaan päikkäreitä kovilla pakkasilla? Mä en oo "uskaltanut", ja päikkärien nukkuminen onkin ollut sisällä vaikeaa... Pitäis kai vaan pukea kunnolla ja suojata vaunut, ni eiköhän se pihalla pärjää..??

Nyt ei ehdikkään enempää. melko sekava kirjoitus taikin tässä kiireessä tulla. :)
Mukavia Joulun odotuksia! (meillä niin jo odotetaan pojan ekaa joulua :xmas:)
Undine ja pian jo iso poika 10kk :)
 
Ainiin, minun piti kirjoittaa vielä tuosta eroahdistuksesta. Alkoi ehkä n. 7 kk iässä vähitellen ja nyt ei tahdo vessaankaan päästä rauhassa kun joku on kolisuttelemassa ja kitisemässä oven takana.. :D miten muilla?

Undine, meillä ei ole poikasta laitettu kovilla pakkasilla ulos. Siis kovilla pakkasilla tarkoittaisin ehkä yli -15 astetta. Kymmenen asteen hujakoilla olen antanut tunnin nukkua pihalla ja jos on viitisen astetta tai vähemmän niin ihan saa nukkua niin kauan kuin jaksaa. Nyt kun oli yli 20 astetta pakkasta pitkän aikaa meilläpäin niin ulkoilu jäi lähes kokonaan, käytiin ja käännyttiin vain, esim. koiraa pissattamassa. Meilläkin nukutaan puolta huonommin sisällä :/ mamman viekussa kyllä unta kiskotaan vaikka pari tuntia mutta yksin 1h maksimissaan.

Täälläkin odotellaan kovasti joulua :D ostin poikaselle tonttupuvunkin hihhih.. Saa nähdä jääkö jo pieneksi, toivottavasti ei, 80 cm oli isoin ja sen kokoisia vaatteita meillä on tässä viime aikoina käytetty.. Tuntuu että pituutta on tullut aivan huimasti nyt viime aikoina, painoa varmaan ei juurikaan. Meillä 10 kk neuvola taisi olla 20. päivä.

Tänään puhkesi ensimmäinen poskihammas! Sitä on nyt kituuteltu jo pitkään kun luulin ettei korvatulehdus mennyt vieläkään ohi mutta taisi johtua siitä. Tänään hampaan "kruunut" pilkotti hieman. Kyseessä nyt jo 9. hammas :heart: voi että kun ne kasvaa niin nopeeta tahtia..
 
Kiva tällainen ketju. Meilläkin helmikuússa, lopussa, syntynyt. Seissyt jo pitkään kyykystä ylös noussen ja nostelee siinä esineitä (voimanainen :)) tai työntelee niitä tai kärryjä ympäriinsä, mutta ei kävele tuetta kuin askeleen kerrallaan. Liikettä on niin paljon, että pysyy ruipelona. Nukkuukin sen 4 tuntia pvästä, jolloin ei syö luonnollisesti.

Aloinkin kysymään jonkunlaista rauhaa saadakseni, että kuinka paljon helmikuisen vauvat nyt syö kiinteää maidon lisäksi?

Meidän tyttö syö paaaljon maitoani (en anna vettä ettei täyttäisi mahaa), minkä lisäksi arviolta valmisruuiksi muutettuna yhteensä yhden valmispuuron ja kaksi pikkupilttiä (+ tuoretta mistä ei saa energiaa nimeksikään). Enempää ei syö, enkä ole pakottanut (koska voi olla kohtalokasta, en tahdo temppuilla ruuan kanssa koko lapsuuttaan). Eihän siihen kymmenkuukautisneuvolaan niin pitkä aika ole, mutta olen huolissani... ja mietin ovatko siellä vielä enempi.
 
alvel multa näköjään unohtui kirjoittaa eroahdistuksesta. Meiltä löytyy ja paljon! Alkoi siinä 8kk iässä, oli alkuun tosi pientä. Nyt se tuntuis olevan suurimmillaan, toivon ainakin ettei tästä pahene! Hetkeekään ei haluta olla erossa. Just vessaan haluis mukaan jne. Hoitoajat menee ihan hyvin, mutta kun meen hakemaan niin alkaa hirvee itku ja maailmanloppu tulee, jos äiti katoaa nurkan taakse tai vähäänkään liikkuu eteistä kohti... :O Osittain eroahdistuksen syytä myös meidän nukkumattomuus. Mutta toki kaikki muukin vaikuttaa, esim. pystyyn nouseminen jne...

aitiaiti Meillä vähän eri tilanne noiden syömisten kanssa kuin teillä. Poika on helmikuun alussa syntynyt, isokokoinen, painaa nyt lähes 11kg ja pituutta löytyy 76cm. Mutta siis syö soseita 5 kertaa päivässä noin 1-2dl kerrallaan. Lähinnä välipala 1dl ja muut lähemmäs tuota 2dl. Välillä on päiviä, kun varsinkaan puurot ei maistu, mutta toisinaan 2dl puuroa menee hujauksessa. Vettä saa joka aterialla, usein ihan keskenkin aterian huuhtomaan kurkkua, mutta aina aterian jälkeen hörppyt. Menisköhän vettä jonkun desin tai puoltoista päivässä. Mä imetän edelleen ja maitoa saa joka aterian yhteydessä/vähän jälkeen sekä tarvittaessa öisin. Joskus jopa ylimääräisiä kertoja päivällä. Imetystä oon yrittänyt vähentää, mutta ei vaan tunnu onnistuvan, ei päivällä eikä yöllä... Noinkohan mut "pakotetaan" taaperoimettäjäksi...! :D No joo, eiköhän se sitten lopu, kun vaan saadaan tavismaito vuoden iässä viimeistään käyttöön...

ulkona nukkumisesta vielä Jotenkin tuntuu, että meillä aina tulee tai sataa lunta tai sit on pakkasta reilut 10 astetta, joten enpä oo uskaltanu laittaa ulos... Meillä ei löydy suojaista paikkaa vaunuille, kun nykyään tuntuu tuulevankin vaan yhdestä suunnasta. :D Tuulihan moninkertaistaa pakkasen ja jäähdyttää vaunut nopeesti. Nyt onkin kokeilussa yksiin päiväuniin siirtyminen. Vähäisiksi unet jää vielä, mutta mä en jaksa kahta kertaa yrittää poikaa nukuttaa, kun siitä ei vain tunnu tulevan mitään.

Meilläkin muuten koputellaan ihan kaikkea! Kaapin ovet on parhaita. Ja se vasta on hauskaa, kun saa matkia vaikka äitiä, kun koputellaan yhdessä pöytää tms. =)

Jep, nyt taas kiire keittämään aamupuuroa. :)
Undine ja poika 10,5kk :heart:
 
Koputtelu, taputtelu ja rummutus ovat täälläkin lemppareita, mieluiten isosiskon laulamisen tahtiin. Joululahjavinkki kaikille: rytmisoittimet. Niitä voi tehdä itsekin (kapulat kahdesta pyöreästä rimasta, helistimiä pullosta tai purkista ja herneistä tai hiekoitussorasta jne.) - ja suosio säilyy ainakin kouluikään saakka!
 
Undine, ei täälläkään ole oikein kovalla tuulella laitettu vauvaa ulos nukkumaan, varsinkaan nyt talvella. Meillä kuitenkin löytyy suojaisa nurkkaus jossa muutenkin vauvaa aina nukuttelen, ei siellä nukkuessa haittaa pienemmät puhuritkaan. Harson yleensä sidon "luukulle" jos tuulee, on muuten tosi tehokas lämmönpitäjä harso, tuntuu että melkein höyry nousee vaunuista kun sen avaa vauvan herättyä.. :D

Syömisestä.. Meillä omaa maitoa menee vaihtelevalla menestyksellä, vauva ei malttaisi millään rauhoittua tissille ja puree ja rimpuilee. Ihan viime aikoina olen hokannut milloin tuota kannattaa imettää ja on mennyt ehkä hiukkasen enemmän mitä yleensä. Jossain vaiheessa jo pelkäsin oman maidon kokonaan loppuneen mutta nyt taas tuntuu hyvin tulevan. Hampaan tulo ja korvatulehdukset kenties myös vaikuttaneet asiaan.

Kiinteää syödään 5 krt/pv; aamupuuro, päiväruoka, välipala, iltaruoka ja iltapuuro. Omasta mielestäni on kyllä oikea suursyömäri tuo poika. Puuroa meillä menee mielestäni aika suuria määriä, syö ihan aikuisten lautasellisen, varsinkin iltaisin. Deseissä ehkä kolme? On toki melko vetistä. Päivällä ja illalla syödään liha-kasvissosetta semmoinen 1,5 dl johon lisään korviketta reilusti, ehkä sen 2-3 dl tämän jälkeen+hedelmäpiltti jälkkäriksi jos vaikuttaa vielä halukkaalta syömään. Välipalaksi hedelmäpiltti. Toisinaan annan riisikakkua/leipää tmv jos aterioiden väleillä vaikuttaa nälkäiseltä, on mennyt huonommin ruokaa tmv.

Tosiaan syötän tosi litkuisia soseita koska meillä ei vauva juo pullosta tai nokkamukista, tissiltä vaan ja jos tissittelykään ei huvita niin ainakin on nesteensaanti turvattu. (Omia soseita kun teen niin keittelen höyryssä enkä säästä mitään vesiä yleensä, sen verta vain että saa helposti purkitettua ruuat. Eli tönkköön soseeseen lisään sitten korviketta reilusti ennen syöntiä. :) )

En tiedä yhtään syökö poika liikaa kiinteitä, tuntuu tosi hurjilta määriltä ja kiinteää menee kyllä taatusti enemmän kuin tissimaitoa mikä pitäisi olla kuitenkin se tärkein 1-vuotiaaksi saakka. Jossain vaiheessa koitin imettää aina ennen kiinteää ruokaa mutta eihän siitä mitään tullut. Ja kaikissa opuksissa kun yleensä sanotaan että vauva itse saisi päättää milloin on kylläinen.. Ei kuitenkaan mikään jättiläinen ole ollut koskaan tuo Poikanen, ja nyt on viimeisetkin michelin-renkaat kadonneet reisistä kun on lähtenyt liikkeelle. Mutta täytyy asiasta kysellä neuvolasta nyt torstaina että saa mielenrauhan. :D

Meilläkin koitetaan antaa vettä joka aterian päätteeksi pikku kulaus. Vapaaehtoisesti ei kuitenkaan ota vettä pullosta, mukista tai lusikasta.

alvel ja Poikanen n. 9,5kk
 
Nopsaan päivitteleen neuvolakuulumiset, elikkä kokoa oli 10 440 g 75,3 cm.. ihan ok kasvanut vieläkin vaikka liikkuu paljon. Pituutta tullut parissa kuukaudessa lähes 5cm ja minusta jäi jotenkin poika "kasaan" siinä mittauspöydällä joten saattais olla vieläkin enemmän..

Ja vauvalle ei kuulemma liian isoja annoskokoja olekkaan, saa syödä niin paljon kuin jaksaa :) Jos rupeaa paljon puklailemaan/oksentelee niin sitten tulee pienentää.

Hyvät joulut kaikille! :hug:

alvel ja Poikanen n. 10kk
 
Heipä hei pitkästä aikaa ehdin käydä täällä!Meille kuluu hyvää!:) Tyttö kasvaa hyvin ja kehittyy!Hän täyttää huomenna 11kk ja hän istuu tukevasti,konttaa ja nousee seisomaan tuen varassa!Pari hataraa askeltakin hän on ottanut!Sanoja on tullut mamma ja pappa!Hän om syönyt melkein samma ruokaa,kun me muutkin,mutta tietty enemmän soseutettuna!Kiirettä on pitänyt tässä huushollissa,koska meidän pikkukundi 2v3kk pitää niin pikkusiskoaan,kuin myös meitä isompia liikkeessä! ;) Onneksi on kaks isompaa siskoa(11v & 9v),jotka auttavat!!Niin...ja ennen meillä oli 3 kissaa ja nyt on 5,kun isäntä toi kaks pörröistä kissanpentua reissultaan edelliseltä asuinpaikkakunnastamme!! :LOL: Hyvää Uutta Vuotta 2013 teille kaikille!! :hug:
 
Heippa kaikille!
Tämähän ketju hiljentynyt. Jokos alettais taas kirjoitella useammin:)

Meidän poika oppinu kovasti uusia taitoja. Heti 9kk täytettyään oppi seisomaan ilman tukea ja heti ku täytti 10kk niin alkoi kävelee 2-5 askelta. Nyt on viikon ajan kävellyt jo täysiään:D Eikä siis vielä ole täyttäny 11kuukautta(17.2 syntyny).. Ääntä käyttää paljon esim. mammammam, papapapa, täitäitäitäi, ätä ätä ätä:) Mitenkäs muilla liikutaan? Entäs tuleeko joillaki jo niitä oikeita sanoja ihan?
Onkos isotki 1v synttärit suunnitteilla? Millaisia tarjottavia meinasitte? Itse ideoita kun miettny mitähä tällä kertaa tarjoisi:) Ei aina viitsis samaa pöytään laittaa.
 
Koitetaanpa tosiaan taas aktivoitua... :)

Meillä opittiin juuri 11kk täytettyään konttaamaan, on vaan ryöminyt ennen ja lujaa! :) Vieläkin menee välillä ryömien ja välillä taas kontaten. Poika ei nouse vielä itse jaloilleen, vain polvilleen saa vedetyä itsensä. Kainaloiden alta kiinni pitäen kävelee (lähes juoksee) ja joullupukilta saamaansa potkuautolla tykkää kulkea, kunnes tulee seinä vastaan. ;)
Äänen käyttöön onkin keskitytty kävelyn opetelun sijaan. Välillä on jatkuvasti äänessä. Tulee monen moista tavua, tätäätä, koli, lego, mamamam ja papapa ovat vähän nyt jääneet vähemmälle vaihteeksi. Osaa sanoa äittä, joskus tulee ihan äiti, jo kolmisen kuukautta sitten ättä tarkoitti usein mua, nyt erottaa selkeämmin tuon äittän. Muutaman kerran on sanonut jotain izhi:n viittaavaa, mutta tosi satunnaisesti, ei siis varmaankaan yhdistä sanaa Isiin. Kerran toisti perässä iitozh, kun kiitin lelun antamisesta. :D Kaikenlaista ölinää kuuluu ja usein irvistysten ja muiden naaman vääntelyiden kera. Tämä poika osaa hauskuuttaa ihan kaikkia! :LOL:

Synttäreitä juhlitaan siis reilun kahden viikon päästä ja aikalailla sama porukka tulossa, kuin ristiäisissä oli. Tarjottavaksi meinaan kauniisti koristeltua täytekakkua (jollain kivalla uudella täytteellä, netin kakkublogeja oon kovasti selaillut) (sokerimassapäällys, kermapursotukset, koristeita...), juustokakkua, jotain keksejä ja suolaista, ehkä kinkkupiirakkaa tai voileipäkakku. Mahdollisesti vielä jotain leivoksia/muffinseja/kuppikakkuja lisäksi, jos aika vaan riittää.

Undine ja poika 11,5kk :heart:
 
Kun oon jo useammat lastensynttärit järjestänyt niin ehkä uskaltaisin tehdä nyt juuri sellaiset mistä tiedän lapsen itse pitävän: Kaikki pukeutuis vähän hassusti ja musiikkileikkiä olisi, ilmapalloja ja maja olkkarissa tietysti. Tarjoamisina maissinaksuja, leivänpaloja ja tuorepaloja kehtaa tarjota aikuisillekin (oheen dippiä ja limsaa isommille juhlijoille). Yhtään enempi ois tuon ison vauvan mielestä jo ylitarjontaa.
 
1-vuotisjuhlat juhlittu!! :heart: Mun pikku vauva on jo iso... :'(

Juhlat meni loistavasti, poika tykkäsi ja vieraat viihty. :)
Neuvolassakin käytiin tällä viikolla, painoa 11,12kg ja pituutta 78,5cm. Tasaisesti kasvaa.

Uusi hammas saatiin vähän kuin synttärilahjaksi. Muuten ei juuri mitään uutta. Omille jaloilleen on itsekseen noussut pari kertaa, mutta viime kerrastakin on jo aikaa. Joko on tottunut siihen, että aina nostetaan pystyyn tai ei ihan uskalla tai ei hoksannut vielä kunnolla miten homma toimii... Neuvolassa neuvoivatkin, ettei sais enää nostaa pystyyn tai kävelyttää, jotta alkais ite yrittämään enempi. Niin ja pottaan on tullut neljät pissat parin viikon sisään! :p Pari kuukautta on säännölisen epäsäännöllisesti pottailtu ja nyt siinä alkaa olla aamuisin jotain ideaakin.

Jep, ei meille mitään uutta sen enempää, mites muilla? Vieläkö on kiinnostusta jatkaa kirjoittelua tuolla taaperoiden puolella? ;) Vai sulaudutaanko sinne muiden joukkoon, siellä ei montaa kuukausikohtaista palstaa enää näy olevan, ja hiljaistakin täällä on...

Undine ja poika 1-v.!! =)
 
Mulla ainaki kiinnostus riittäis vielä taapero puolella kirjoitteluun, vaikka harvakseltaa kirjoitellaanki:)
Onnea kaikille 1 vuotiaille! Meijän poika täyttää vasta viikon päästä 1v:) Eli synttärit edessä ja neuvola kuulumisetki saan päivitettyä ens viikon aikana, kunhan siellä käydää. Nyt vaa nuha tolla pikku miehellä. Toivottavasti paranis, että saa rokoitteet sit:)
Mitäs sanoja muilla puhutaan jo? Meillä nyt eka virallinen sana jonka näyttäis osaavan käyttää oikeas tilantees on äiti:) Sanoo että äitä ja kädet ojossa tulee luokse.
Tempperamenttia on tullut rutkasti lisää. Jos joku asia ei mene mielen mukaan tai ottaa jonkun tavaran pikku miehen käsistä, nii heittäytyy maahan ja pistää pään lattiaan ja alkaa huutaa:D
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa ja koitetaan aktivoitua taas täälläkin :D Täällä ainakin riittäisi kiinnostusta vielä kirjoitella vaikka vain harvakseltaan mutta silti.

Meidän poikanen syntynyt 28. päivä joten hetki saadaan vielä odotella synttäreitä ja 1-vee neuvolaa.. :D Täällä ei sanota vielä mitään sanoja, erilaisia tavuja tulee ja joskus kuulostaa jopa sanoilta mutta tuskin tarkoituksella. Ymmärtää kuitenkin joitain, osaa näyttää lampun ja kellon ja koiran ja lähtee ovelle vastaan kun sanon että "isi tulee!" :) Meillä kävelty jokunen viikko taaperovaunun kanssa itekseen, ei tosin kääntyä osaa vaan täytyy vaunua käydä aina kääntämässä.. Ilman tukea ei muutoin kävele, mutta kaikkea mahdollista pitkin kylläkin ja vähän väliä seistessään lelun kanssa unohtaa pitää tukea ja huojuu jonkun sekuntin omilla jaloillaan :D Täällä lähdettiin myös viimein ja vihdoin konttaamaan, osasi kontata pitkän aikaa mutta vauhti vain oli ryömimällä kovempi joten sitä vaihdetta käytettiin mieluummin. Nyt kyllä pinkoo jo konttausasennossa sellaista tahtia että on ryömiminen oikeastaan jäänyt.

Hampaita täällä on kans väännetty, nyt on kaikkia poskihampaita yksi ja etuhampaat kaikki tulleet.. Kyllä kiukkua ja kuolaamista piisaa.

Temperamenttinen kaveri on täälläkin. Kaikkihetimullenyt.. eroahdistus katosi joksikin aikaa jossain välissä mutta nyt ei taas vessaankaan pääse rauhassa käymään.

Itellä ois töihin paluu reilu kuukauden päästä edessä, poikaa ei onneksi hoitoon tarvi laittaa kun isi aamut töissä ja äiti illat.. Saas nähdä miten lähtee homma pelittämään :)

Koitetaanhan kirjoitella kaikki kuulumisia taas! :)


alvel ja Poikanen n. 11,5kk
 
Neuvola käytynä. Tuoreet 1 v mitat 74,5cm ja 10 450g, py 48,5cm. Käyrällä meni tasaisesti omalla viivallaan:) Rokotukset saatiin ja se rokotuspäivän ilta meni itkuillessa. Ihan kuin ois poikaa koskenu johonki ku ihan selkä jäykkänä huuti. Panadoli onneks auttoi nukahtamaan ja seuraavana päivänä oli taas ihan normaali oma itsensä:)
Laitelkaaha muutki 1 v neuvola kuulumisia, kunhan olette käyneet.
Tänään ja huomenna onki synttärin juhlimisten aika meillä. Tarjottavaksi on juustokakkua, voileipäkakkua, pullaa, keksejä ja jäätelötikkuja lapsille:)
Piti vertailla esikoispojan ja tän kuopuksen neuvolakortteja ja esikoinen ollu 1 vuotiaana 8850g ja 74cm:) Eli pituudessa aika saman kokoisia olleet, painoissa kuopus hiukan eri kastissa:D
 
Yritetäänpäs täältäkin suunnalta hieman aktivoitua ja kertoilla pikaisesti kuulumisia :)

Meillä vietellään 1v. synttäreitä viikon päästä ja täytyy sitten kertoilla, miten juhlat meni. Samoin neuvolakuulumisia täytyy vielä odotella, viimeksi ollaankin käyty 8kk neuvolassa, joten kiinnostaa tietää, kuinka poika on kasvanut. Mutta synttärijuhlista sen verran, että tarjottavaksi ollaan suunniteltu kakkua, suolaisia muffinsseja, kauralastuja ja erilaisia hedelmiä. Tarjottavia siis sen mukaan, että poikakin voi niitä syödä tai ainakin maistella.

Me palattiin muutama päivä sitten kahden viikon ulkomaan reissulta ja reissu meni kivasti. Vasta tuolla reissussa poika rupesi konttamaan ja sen myötä sitten jäi ryömiminen pois. Hiekkaleikeistä rannalla nautti suunnattomasti reissussa <3

Tällä hetkellä pojalla on pikkuinen nuha ja hampaitakin tehdään. Meillä tuli taas yhtenä ryppäänä tässä kahden kuukauden aikana hampaita. Nyt taitaa suussa olla 10 hammasta ja 3 ikenestä puhjennutta hampaan alkua + yksi poskihammas kuultaa ikenessä, mutta tiedä sitten milloin puhkeaa sieltä esiin. Lisäksi ilmeisesti on jokin pahempi eroahdistuksen kausi, kun öisin poika herää usein ja vieressä tahtoisi nukkua niin yö- kuin päiväunet ja yöunille meno on vaikeaa. Ja isi ei tahdo esimerkiksi pukemiseen kelvata ollenkaan.

Mitäs muuta... Liikkumisen suhteen poika on kehittynyt viime aikoina hurjan nopeasti. Tosin esimerkiksi tukea vasten kävely on vielä tosi alkeellista ja ei ilman tukea vielä seiso. Kiivetä kyllä osaa esimerkiksi aurinkotuolille tuolla reissussa ja eräänä aamuna isänsä yllätti, kun yritti kirjahyllyyn päästä. Mutta ei onneksi vielä ole kiipeilyn suhteen sillä tasolla, että sohvalle pääsisi vaikka tajuaakin, että jalkoja pitäisi nostella. Oikeastaan ainoa täysin selkeä sana, minkä sanoo on kissa ja tarkoittaa sillä meidän kissoja. S-kirjain tulee hienosti ja sanoo siis ihan kissa, ei esim. kitta yms, ei tietenkään nyt ihan niin selkeä kuin aikuisen sanomana. Sitten äitä/äiti tulee ja jonkin sorttinen isi, mutta ne ei mun mielestä ole niin selkeitä kuin tuo kissa. Sitten omia sanoja on paljon ja muutenkin höpisee ja pölöttää paljon. Lempijuttuja leluista on selkeästi kirjat ja niitä lukee itsekseen mielellään, oikeastaan muilla leluilla ei pahemmin leikikään. Ja tietysti tykkää tyhjentää kaappeja jne.

Palailen sitten taas synttäreiden ja neuvolan jälkeen kertoilemaan kuulumisia. Ja kiinnostusta jatkaa taapero-puolellakin olisi :)
 
Onnittelut kaikkien yksivuotiaille. Täälläkin se maaginen pvä lähestyy viimeisten joukossa... Edelleen samalla linjalla mennään: painoa ei ole liikaa koska vauhtia on sitäkin enempi. Koska "vauvamme" on kävellyt ilman tukea marraskuusta lähtien niin pysyy pystyssä jo ulkonakin aika hyvin - ja kiipeilee kaikkialle vähän liikaakin. Siinä ei meinaa pysyä perässä, joten kannattaa olla tyytyväinen niiden joiden vauvat eivät ole alkaneet liikkua ennen kuin ovat keränneet rasvaa pehmusteeksi vähän joka puolelle. Sanavarasto on myös kehittynyt harjoituksen myötä ja tarpeeseen: on osattava sanoa selkeästi perusjutut (äiti, nälkä, anna, kiitos, ei jne.) saadakseen asiansa perille kahden innokkaan isosisaruksen kanssa kuitenkin myös tilasta kilpaillessa.

Palataan kuulumisille, vaikka neuvolan jälkeen mekin...
 
Täälläkin 1-vuotispäivä koitti :) jee! Kyllä se aika on vaan mennyt nopsaan.:heart:

Neuvolamitat 1-vuotiaana: paino 11,5kg, pituus 78,5cm ja py 50,3cm.

Pari piikkiä tuli neuvolasta ja toivottavasti nyt siitä MPR:stä ei tuu mitään.. viikon päästä pitäs vietellä synttäreitä. Piikkien jälkeen on kyllä kitissyt jatkuvasti ja kanniskella vain pitäisi ympäriinsä päivät pitkät.. Plaa.. Onneksi seuraava piikki tulee vasta 4-vuotiaana :)

Muut käyneet jo hammashoitajalla? Me saatiin nyt neuvolasta aika ja saas nähdä mitä poika tuumaa, ei tykkää yhtään kun suuhun kurkkii. Saatiin neuvolasta käsky että pitää hammastahnaa ruveta käyttään, ei olla aiemmin vielä käytetty. Äidin kanssa samaa tahnaa nyt toistaseksi, täytynee etsiä ipanalle jotain vähemmän lisäaineita sisältävää hyvänmakuista tahnaa jossain vaiheessa :)

Mites onko muilla jo aloiteltu pottailu? Täällä on nyt kuukauden verran pottailtu. Hyvin viihtyy siinä istuessa ja siihen onkin kätevä laskea vauva siksi aikaa kun ottaa puhdasta vaatetta kaapista ym. Raskasta yhdellä kädellä tuota jo kanniskella. Pissat tulee melkein aina potalla käydessä ja isommat asiatkin hoidetaan sinne ainakin kerran päivässä.

Onnea kaikkien 1-vuotiaille! :heart:

alvel ja Poikanen 1 v
 
Viimeksi muokattu:
Pientä päivitystä meiltäkin.

Poika oppi n. kuukausi sitten nousemaan tukea vasten ylös ja parin viime viikon aikana ei ole muuta tehtykkään... :stick:=) Vasta tällä viikolla oppi myös kulkemaan huonekaluja pitkin. Ongelmana on vaan alas tuleminen. Ei ole oppinut vielä oikeaa tapaa, eikä uskalla yrittää, kun on niin monesti kolhinut päätään. Tarpeeksi pitkään seisottuaan tulee siis itku ja hänet täytyy käydä laskemassa lattialle... Muutenkin on seisomaan nousutyyli vähän erikoinen? Poika vetää itsensä pystyyn käsivoimilla eikä juuri käytä jalkoja apuna. Jalkaterät ovat yleensä sivuittain ennen kuin saa nostettua itsensä tarpeeksi ylös jotta pääsee kunnolla jaloilleen. Onkohan tästä jotain haittaa jaloille?? Täytyy soitella neuvolaan, jos ei ala oppia toista tapaa nousta...

Hammashoitaja oli jo 6kk neuvolan yhteydessä ja seuraava vasta vuoden päästä.
Hammastahnaa on käytetty varmaan jo 3 kuukautta. On lasten hedelmänmakuinen hammastahna, jossa on fluoria vähemmän kuin aikuisten tahnassa. Sujuuko teillä hampaiden harjaus hyvin? Meillä ei voi oikein harjaamisesta puhua. Harja käy nopeasti suussa ja sitten onkin suu ju kiinni ja kieli ulkona... :p

Pottailua koitettiin ekan kerran 2-3 kuukautta sitten. Reilu kuukausi sitten tuli ekat pissat pottaan. Koko ajan on ollut hyvin epäsäännöllistä potalla käynti, ihan oman jaksamisen ja muistamisen mukaan. Aamuisin on onnistanut useammin, usein vain haluaa viettää sen puolisen tuntia heräämisestä ihan vain makoillen sängyssä vielä, niin sitten on jo potalla käynti turhaa... Pitäis jaksaa vaan ottaa potta säännölliseen käyttöön. Neuvolassa sanottiin kyllä, että vasta vuoden päästä alkaa olla pottailussa ideaa..??

Nyt onkin poika kaappia tyhjentämässä... :)
Undine ja poika 1v1kk :heart:
 
Meillä ainakin hammasharjasta imastaan heti hammastahnat napaan ja suljetaan suu visusti. Pienellä huijaamisella onnistuu melkein jokaista hammasta kuitenkin yleensä pyyhkäistä nopeasti. :)

Olipas jännästi sanottu neuvolan tädiltä, ite kun tiedän oppineeni "sisäsiistiksi" juurikin kaksivuotiaana eli pottailu on kyllä aloitettu varmasti reilusti aiemmin. Mutta kaikkihan lapsoset nyt on erilaisia ja en minäkään usko että näin pieni voisi edes oppia vielä pyytämään potalle joka kerta saati että jaksaisi pidätellä yhtään pidempää aikaa. Lähinnä itse olen halunnut tutustuttaa vauvaa pottaan ja siinä istumiseen sekä tuoda potan ihan päivittäiseksi tuttavuudeksi leikinkin yhteyteen. Tiedän yhden lapsen jolla aloitettu myöhään tuo touhu ja jostain syystä sitten pelkäsi siihen istumista ja oli armotonta taistelua aina jota oli kurja katsoa..

Meilläkin aamuisin menee yleensä ekat tavarat vaippaan kun tulee köllöteltyä vaavin kanssa sängyllä vielä tunnin verran heräämisestä.

Imettääkö vielä kukaan ipanaansa muuten? Täällä olis tarkotuksena lopettaa pikapuoliin mutta ei taho saada aikaseks.. :D


alvel ja Poikanen 1 v
 
Heips vaan!

Meilläkin poika täytti parisen viikkoa sitten 1v. ja neuvolassakin on käyty. Painoa ei ollut paljoakaan 4 kuukaudessa tullut lisää, mutta kuulemma paino on nyt oikein hyvin tasoittunut. Mitat siis 9755g ja 75cm. Isompihan tuo on silti kuin minä tai isänsä 1-vuotiaana :) Meillä 1v. tarkastuksen teki opiskelija ja mittojakin otettiin moneen kertaan (ja joka kerta eri tulos toki :D ) Vähän liian oppikirjamaisesti mielestäni kertoi kaikesta jne mutta oli ihan mukava kuitenkin ja lopuksi oma terveydenhoitaja kuitenkin vielä tuli kyselemään kuulumisia jne.

Meillä hampaita on harjattu sieltä 3kk ikäisestä saakka ja joskus 4-5kk ikäisestä saakka on käytetty hammastahnaa (lapsille tarkoitettu Elmex käytössä). Poika kyllä avaa heti suun kun hammasharjan näkee, mutta miksikään kovin kummoiseksi harjaamiseksi hampaiden pesua ei voi kyllä sanoa. Meillä ei ole ollut vielä mitään hammashoitajan/suuhygienistin aikaa mutta pitäisi kai siitä kysellä samalla kun itse käyn hammaslääkärissä vielä tämän kuun puolella.

Pottailtu meillä on aktiivisesti vähän vajaa 1-vuotiaasta alkaen. Kokeiltiin sitä ensimmäisen kerran jo jokunen kuukausi sitten, mutta poika ei malttanut istua potalla, että sinne mitään olisi tullut, joten annettiin olla. Mutta sitten rupesi tekemään pissan lähes aina kun vaippa otettiin pois, joten kokeiltiin pottaa taas. Ja nykyään lähes kaikki kakat tehdään pottaan sekä satunnaisesti pissoja. Mutta varsinaisesti ei kuivaksi olla ruvettu vielä harjoittelemaan, mutta kunhan vaikka tajuaisi kunnolla, että mikä se potan tarkoitus on ja siitä sitten hiljalleen eteenpäin harjoittelussa.

Undine , meillä seisomaannousu oli tuon tyyppistä silloin kun vasta opetteli sitä. Ja itse jo kauhistelin sitä, kun ne jalkaterät oli sivuttain ja että eihän se koskaan opi seisomaan, kun tekee väärin. Mutta siinähän poika harjoitteli ja nykyään nousee seisomaan ihan normaalisti.

Syökö teillä lapset jo miten paljon itse lusikalla? Meillä tuntui olevan kausi kun sitä poika halusi opetella, mutta nyt tuntuu taas, että enemmän vaan sotketaan ruualla kuin laitetaan sitä lusikalla suuhun :LOL:

Ilmeisesti useammalla olisi halukkuutta siirtyä tuonne taaperopuolelle? Nythän ainakin kaikkien lapset on jo taaperoita.
 
Täällä yksi laiska äiti joka ei ole vielä edes pottaa etsinyt pojalle nähtäväksi:D Esikoinenki oppi vasta kuivaksi reilu 3 vuotiaana:D Suoraan pöntölle. Ei jotenki heti jaksa alkaa uutta opetus rumbaa:) Siispä meinasin hetken levätä ja sit alkaa opettaa pienenpää:)
Meillä kauheasti muutoksia elämässä, kun ostettii talo ja nyt remonttia sinne tulos ja muuttoa remontin jälkeen.
Tässä samal yrittäny imetystä lopettaa. Kuitenki jo yli 1 vuotias toi poikaki.
Meillä pojalla kova vauhti päällä ainaan, kun kävellyt jo sieltä 10kuisesta lähtien. Ruoka puoli vaan ei suju. Ei suostu mitään mörssättyäkään kovaa syömään. Oksentaa palasista koko vatsalaukun tyhjäksi:( Syö edelleen vaa puuroa ja 5kk soseita. Toki yrittäny tarjota meidän ruokia mitä itse syödään ja ihan soseuttanu koneella ne. Mut ei syö. Heti ekan lusikan jälkee jo sylkee ulos ja eipä aukase enää sit suutaan. Ei syö leipää ei mitään. Tilanne todella hankala, varsinki ku en haluis ostella enää 5kk ruokia 1 vuotiaalle joka pystyis syömää jo samaa kuin muutki. Neuvoja otetaa vastaan! Tilanne erittäin hankala, juuri tuon oksennus refleksin takia.
 
Meillä imetys loppui tänään! ;) Ehkä... Kuukauden aikana on pikku hiljaa jääny päiväimetykset pois ja jäljellä ilta/nukutusimetys. Juu, kyllä poika on vieläkin nukutettu tissille! :ashamed: Mutta nyt tänään sai illalla vain maitoa nokkamukista ja 20min. niin nukkui jo. Jei! Ehkä siis se imetys jo loppui. Vähän haikeaa, mutta niin helpottaa esim. isin hommaa nukuttamisessa tai yökyläilyä jne.

Lusikkalla syömistä olisi poika kovasti halunnut itse harjoitella kuukaus-pari sitten, mutta se oli vaan leikkiä ja ruokaa joka puolella, joten pistin siihen stopin vähäksi aikaa ja nyt on pariin kertaan yriteety uudestaan ja alkaa olla pientä ideaa jo hommassa. Välillä onnistuu saamaan ruokaa omaan suuhun ja sitten on hymy korvissa asti, kun on ylpeä taidoistaan. =) :heart: Tosin yhtä usein lusikka on väärin päin tai väärin puolin, sormet lautasella ja ruokaa ties missä, omatkin kädet ihan puurossa usein... No ehkä se tästä... ;)

Miten teillä nukutaan yöt? Meillähän on ollut pitkään (6kk iästä lähtien) nukkuminen huonoa, välillä on ollut pieniä hyviä aikoja. Mutta pitkään on mun yöunet olleet sitä 5 tuntia. Ja mulle kun normi 8 tuntiakin oli pari vuotta sitten vähänlaisesti... Ennen vuoden ikää alkoi pikku hiljaa paranemaan yöt, heräili ehkä sen pari kertaa ja nukahti suht hyvin. Aamulla aikaisin pääsi viereen nukkumaan tai muuten vaan makoilemaan, jotta aamu ei alkais liian aikaisin. (usein oli tämäkin aika huutoa ja kovaa pyörimistä...) No eipä ne yöunet lopullisesti kuitenkaan parantuneet, vaikka vuosi tuli täyteen ja alkuun näytti hyvältä. Röyhtäily tuntuu olevan isoin ongelma, ettei saa nukuttua. (ja hampaat vaivaa myös.)
Mutta siis nyt on maanantai-illasta asti ollut ilman viljoja, paitsi kaurapuuroa saa aamulla ja illalla ja kas herää yöllä kerran, nukahtaa uudestaan suht nopeesti (10-30 min) ja aamuhuudot kello 6 jälkeen ovat vaihtuneet äidin vieressä nukkumiseen tai muuten vain rauhassa makoiluun. Nyt jännitän onko tosiaan viljoissa tuo pojan röyhtäily ja nukkumattomuus ongelma! Toivottavasti ei keliakiaa tai allergiaa ole, mutta toisaalta helpottaa, kun saa nukkua paremmin.

Nyt täytyykin jo alkaa iltapuuhiin ja itsekin nukkumaan.
Undine ja poika 1v 1kk :)
 

Yhteistyössä