HELMIKUUN HELMET 2013 *heinäkuu*

Piia-Liisano sepä se! Tuokin on semmonen, et ei sillä pitkää aikaa jaksa kanniskella. Muutamaa kantoliinaa olen koettanut, mutta ihan solmuun vaan itseni saanut. Kantoreppu, se manduca merkkinen on ollut minulla kaikista paras, harmittaa aika vietävästi kun se möin pois. Ne kun on käytettyinäkin aika suolasen hintaisia.

Juu, tunnen. Varmaan viikon verran jo, mutta alkuun se meni niin, että ajattelin ettei se varmaan nyt vielä voi, mutta samat hipaisut vaan jatkuu, niin onhan sen Usko oltava :heart: Aika ihanaa. Makuulteen olen tuntenut parhaiten :)
 
  • Tykkää
Reactions: Piia-Liisa
Joka päivä(ja välillä useamman kerran päivässä)käyn kyllä teidän kuulumiset lukemassa,mutta jotenkin olen niin saamaton,etten saa itse mitään rustattua :ashamed:
Huono olo seurana edelleen iltaisin,millonkahan tämä loppuu...?Esikoisesta muistaakseni oli jo tässä vaiheessa pahoinvointi ohi...
Liikkeistä olitte jutelleet....Kun itsehän välillä luulen tuntevani jotain hipaisuja(varsinkin kun istun jalka mahan edessä koukussa),mutta en kuitenkaan luota omiin tuntemuksiini näin aikaisin,että jospa ne ovatkin minulla vain niitä ns.haamupotkuja...
Tänään aloitin työt parin viikon sairasloman ja neljän viikon kesäloman jälkeen,hui,aika rankkaa noin pitkän lorvailun jälkeen palata sorvin ääreen : / ja aamulla kun sovittelin työhousuja jalkaan,eipäs ne enää kiinni menneet :p virittelin sitten siihen nappiin ja napinläpeen hiusrinksun pitämään ne jalassa :LOL:
Bliss moi vaan :wave: Täällä muuten lasketaan tuo LA silleen,että se on 40+2,eli vaikka meillä sama LA (joka siis ihan sikahauskajuttu!!!:D) niin mulla menossa nyt rv13.
Noista mielihaluista olitte myös jutelleet.... Mulle maistuis kaikki raikas esim. hedelmät,pirtelöt jne. varsinkin illalla kun on huono olo,siihen auttaa mustikkabanaanipirtelö,nams :p Ja mitämitä,juuri kun tuosta huonosta olosta tänne purnasin niin hoksin että kah,missäs se ellotus nyt on??!no jään sitä odottelemaan...
Kuulostellaan mammat :)

Hemmi ja nimetönmöykky 13+0
 
Tervehdys kaikille!

Meilläkin oli tänään nt-ultra ja masussa oli kaikki kunnossa. :) Niskaturvotusta oli sen verran, kun pitää ollakin ja sydän :heart: se nätisti paukutti menemään. Saatiin varmaan joka raajasta valokuvat matkaan ja ehdottomasti paras otos oli tämä jonka tähän kirjoitukseenikin koitan lisätä. :D

Tässähän masuasukilla :heart: on selvästi peukku pystysssä ja ihan selvästi sillä viestittää meille, että täällä menee hyvin, että turhaan te vanhemmat siellä ressailette.. ;) :)



Laskettuaika muuttui ja nyt se on 1.2.2013 :) L.O.V.E Minun la voisi vielä kertaalleen muuttaa (Sirel 1.2.2013) Kiitos! =)

Sirel ja iltatähtönen :heart: 13+3
 
Mansikki82 ja pippari Voi ei voima halit täältä ja onnea uuteen yritykseen :hug:
hiippis, äiti maa ja äitx2 Meillä kanssa on pitkä miehen alku 6v. neuvolassa maaliskuussa oli 125cm, josta vähän itsekin yllätyin…meinaan pituutta oli tullut lisää 2cm kahdessa kuussa, kun poika kävi tammikuussa astma lääkärillä. Vaatteet on nyt kanssa kokoa 130 tai isompia, mutta pojasta on ennustettukin yli 190cm pitkää aikuista, ni kaippa se kasvaminen on nuorena jo aloitettava :D

fb ryhmä mä sain viestin ja kaveripyynnön!

äitiysvaatteet Mä löysin kirpparilta kivat mustat suorat housut mitkä istuu aivan täydellisesti ja oli, kun uudet!! Törsäsin niihin kokonaiset 6€ :LOL:
maha näkyy Mulla näkyy maha kyllää jo niin komeesti, että ei asiaa enää paljon salailla...niin kivaa mä NIIN tykkään vauva masusta!! En malttaisi odottaa jo liikkeiden tuntemista :heart:
asuminen Purnasin täällä asunnon etsimis stressiä ja nyt löytyi kaikki kriteerit täyttävä koti meille...paitsi hissi puuttuu, mut ois ykkös kerros! Sitte päiväkodin johtaja sano, että pojalle ei löydy eskari paikkaa siitä lähimmästä eskarista..johon siis siirtyisi myös kouluun vuoden päästä sitten. No olin ihan harmissani, että olisihan ne asiat vähän liian hyvin mennykki, jos näin helposti ois onnistunu. No en luovuttanu ja soitin vielä päivähoito alueen johtajalle ja kysyin mistä paikka sitten järjestyis ja hän sanoi tekevänsä kaikkensa, että pojalle paikka järjestetään siitä lähi eskarista...voi, että et ilostuin...ehkä asiat vois mennäkkin ihan putkeen!!

Np-ultra on HUOMENNA!! IIIK...niin jännää!! Oon niin oottanu tätä =)

Tiuhti ja Tipi rv12+0 *poks poks*
 
Tervetuloa uusille =).

Äiti maa mä meinasin värjätä pesukoneessa sen kuomun. Parit ruuvit pitää kyllä irrottaa, mutta oon ennenkin sen irrottanut ja menee sit sellaseks kun menee. Eniten himottais kyl ostaa uudet vaunut kokonaan kun tarvittais kissan (ja heh koiran) takia kova kantokoppa että saa sen kissasuojuksen siihen päälle.

Hyviä ultrakuulumisia oli jo useammat, tosi kiva että kaikki ok.

Sokerirasituksesta on kunnialla selvitty ja aikakin meni siellä yllättävän nopsaan. Litku oli tosiaan erilaista kun viimeks ja maistu pahalle : /. Pienet jäljet jäi taipeisiin ja ei tuntunut oikeestaan ollenkaan verikokeiden otto. Huomenna sai tulokset, mutta aattelin oottaa torstaille kun meen lääkäriin.

(.) Liikunta tekee mullekin välillä tuntemuksia kohtuun ja nivusiin juilii myös. Oon kyllä selkeitä supistuksiakin jo välillä huomannu. Repäsykipuja tulee eniten nukkuessa kun kääntyilee unissaan. Viime yönä oli tosiaan melkonen ukkonen ja mä pelkäsin :ashamed:. Pidin sitten huomaamattani miestäkin hereillä, onneks ukkonen ei ollu ihan liki, vettä oli kyllä tullut 28 millii että aikalailla. Tässä paljastui taas tänään muutamalle naapurille tuleva odotus, en pysty peittelee ja en oo ees yrittäny enää.

Selis ja wotwot 13+3
 
Ihania ultrakuulumisia :heart: Onnea kovin paljon niistä!

Tervetuloa uusillekin!

Tänään on ollut ärrimurripäivä - töissä oli kuuma (siinä melkein +30 - ja tosiaan, mitkä tauot :D ), olisi pitänyt olla juomassa koko ajan jotain, mutta eipä sitä ehtinyt vasta kuin värin vaikutusajalla. Kun viimein pääsin kotiin, olin just niin naatti et rämähdin sohvalle ja möllötin siinä melkein 3h. Sitten iskikin päänsärky. Ei auttanut kuin ottaa Panadol.

(.) Tänään on taas menty puhtaasti kylmän ruoan kanssa, kun ei ne lämpöset oikein maistu. Jostain syystä silti tekis mieli kiinalaista ruokaa... hmm... :D jos ostais huomenna kevätkääryleitä pakastealtaasta. Pientä turvotusta alavatsassa tänäänkin, ja niitä jomotuksia aina illasta/yöstä. Onneks sentään tissit on rauhottuneet eli eivät kipeile enää. Jihuu!

Lastentarvikkeita surffailin tänään - lähinnä sillä silmällä, mikä passaantuis hyvin sisustukseen. :D Ja noin muutenkin kaikkea sitä, mitä pitää hankkia tässä... Toivotaan, että ensi maanantaina tulee hyviä uutisia meillekin ultrasta. :) Vasta sitten uskallan tsekkailla tosimielellä niitä tarvikkeita.

Päästiin sitten ukkosvahingoissakin ei kahta ilman kolmatta kerhoon - ensin posahti modeemi, sitten isännän PS3-konsoli ja näemmä vielä pöytäkonekin sanonut työsopimuksensa irti. Uusi modeemi tuli tänään ja isäntä sai perjantaina uuden PS3-konsolin - huomenna vois tilata sitten uuden tietokoneenkin. Melko kalliiks käy nää ukkoset.

MrsR&MrR ja pikkuärrä 11+2 (yli puolenyön jo ;) )
 
Moi vaan kaikille! Mullakin todettiin ultrassa sykkeetön ja todella pieni alkio, ei vastannut raskausviikkoja (piti olla 9, oli 6,5 mm pitkä) eli minutkin voi poistaa joukosta. Mitään vatsakipuja tai vuotoja ei ole ollut, siellä se on jo jonkin aikaa varmaan ollu kuolleena. En tiedä oikein edes jatkosta, pitääkö tässä kuin kauan oottaa tuleeko se sieltä itsestään vai miten???? En ole kauhean surussani, toivon vain että vielä tärppää kun lapsia ei meillä ole vielä ollenkaan. Elämä siis jatkuu. Aivan 100 % varmaa tämä ei vielä ole jos viikot heittää kauheesti eikä sykettä vielä mahdollisesti olisi mutta 95 % kuitenkin. Raskausoireet oli tallella, eikä ne kuulemma välttämättä häviä, vaikka alkio ei enää kasvaisi. Tämä oli yllätys mulle. Voisko joku kertoa, jos on kokenut saman että ei ole vuotoja eikä mitään että mitenkä sitten? Kiitos ja tsempit kaikille odottajille! :heart:
 
MrsR Oi ei! Me ollaan varmaan miehen kans koominen näky kun samantien jos jyrähtää niin kumpikin juoksentelee ympäri taloa repien johtoja seinästä. Nyt kun on tuo maalämpöpumppu ja sekin voi pimahtaa jos ukkonen iskee niin mieshän ryntää kellariin kuin rusakko puskasta. :D

Sirel Ihana kuva :) Voi sentä. :heart:

Helmiodottaja85 Voi harmitus :( toivotaan ihmettä. Luultavasti siis jos todetaan alkio kuolleeksi niin sairaalasta saat ne lääkkeet joilla se sitten tulee ulos. Ettekö te sen ultraajan kanssa sopineet jatkosta?

Selis Mä en taida tota uskaltaa koneeseen laittaa, kun se kuomu on jotenkin muutenkin vähän rikki, ei siis pysy kun joko alhaalla tai ylhäällä, vaikka empä mä kyllä 6€ vaunuista ihan konkkaankaan mee :D Mut mä taidan koettaa sitä tuputtelua, ilmoittele sitten, et mimmonen tuli :) Tehdään tämmönen koe :D

Hemmi Ei ne välttis oo enää haamupotkuja, uudelleen synnyttävä voi liikkeet tuntea paljon aiemmin. :) En minä ainakaan jaksa uskoa, että päivittäin yhtäkkiä olisi haamupotkuja :) Noi pirtelöt kuulostaa niin hyviltä, mä tahtosin semmosen blenderin, sillä olis kiva semmoset hurautella.

Tipi Tsempit ultraan! :) Ja tsempit eskaripaikan löytymiseen, ens viikolla sekin alkaa. Ai kamala!|O

Äiti maa & Usko 13+3
 
helmiodottaja: :'( pahoittelut!!
MrsR: Teilläpä on huonoa onnea ollut noiden laitteiden kanssa :eek: Eivätkä todellakaan ole halpoja, rupeisin varmaan itkemään jos meidän vastaavat menis rikki.

Käytiin eilen sairaalalla päivystyksessä ilta kuuden aikaan kun olot jatkui ihan samanlailla ja pelkäsin, ettei tuollasessa olossa kukaan mahan sisällä selviä. tietty myös sitä kuivumista. Ei tarvinnut jäädä tippaan kun pariksi tunniksi ja illalla oltiin jo kotona. :) Olo oli aamulla jo huomattavasti parempi! Kurkattiin myös ultralla ja siellä "hän" hötkyili iltajumppia. Perjantaina sitten se ihan virallinen ultra!

Onnea kaikille ultrassa hyviä uutisia saaneille!! :)
ja kiitos tuosta työpaikan lämpötilavinkistä, täytyy infota myös työnanantajaa :)

Omppu ja "hän" (miehen sanojen mukaan) 11+3
 
Täällä ois ylihuomenna eka ultra! Jännitää niin kamalasti, että ei mitään järkeä. Toivon vain niin kovasti näkeväni siellä eloisan pikku vauvanalun :heart: Tuntuu, että jalat tutisee jo nyt. Millaista muiden jännitys on ollut. Sitten mietin, että kun tämä on eka lapseni niin ei ole kokemusta ultrista. Ilmestyykö kohdun sisältö heti ruudulle? kertokaa vähän ultran etenemisestä kiitos.
 
Onnea ultriin ja voimia helmiodottajalle!

Ultrassa sen kohdun sisällön näkee kyllä heti, kun anturi mahan päälle tai emättimeen laitetaan. Se on jännä hetki, kun vaavin siellä näkee, ja nt-ultrassa se jo näyttää ihan vauvalta. Itku meinasi itseltä päästä kyllä jo alkuraskauden ultrassa, kun näki sen pienen möykyn ja sykkeen, ja tajusi heti kaiken olevan hyvin. Eiköhän kaikki ole ihan hyvin:) Kyllä muakin jännitti, ja jännitys jatkuu varmasti sinne potkujen tuntemiseen saakka. Sen jälkeen tietää sitten itsekin aina, että toinen todella on ja elää, nythän siitä ei voi olla varma.

Keltakukka Täytyy siis ehkä tiputtaa vielä lisää tehoja ja lyhentää suoritusaikoja. Ikäviltä nuo tuntemukset tuntuu, mutta toisaalta joka paikassa sanotaan, ettei keskenmenoa voi itse aiheuttaa, joten eivät ne varmasti sinällään ole vaarallisia.
 
Helmiodottaja-85: Voimia ja halauksia! Jos et saanut jatko-ohjeita, esim. seuraavaa ultra-aikaa tai lääkäriaikaa, niin mitä jos soittaisit neuvolaan ja kysyisit mitä nyt pitää tehdä?

Mammis92: Tässä nt-ultrassa kuva tuli heti ruudulle ja siinä näkyi heti pikkuinen ukkeli. Alkuraskauden ultrassa meillä se lääkäri tuijotti ruutua itsekseen, kunnes näki sykkeen ja näytti sitten vasta minullekin. Meillä tuo ultra tehtiin perusteellisemmin alakautta ja sitä kautta otettiin esim. se niskaturvotuksen mitta. Mutta sitten katsottiin vielä lisäksi mahan päältä. Ei hajuakaan miksi näin, mutta kauan sitä kuvaa sai ihastella :)

Pilkku_: Kysyin kanssa neuvolassa tuosta liikkumisesta ja siellä hoitsu sanoi juuri noin, että "et sinä liikkumalla sitä kesken saa menemään". Ohjeisti vaan, että niin kauan kun ei tunnu pahalta, niin voi liikkua. Kai se tulee oman pään sisältä se, että ei uskalla enää täysillä vetää.
 
pikaisesti vaan kysäsen, että onko fb ssä jotain ryhmää perustettu ja onko se salainen?? ja miten löytyy? itse tulee siellä useammin käytyä kun puhelimesta näkee..miulla hieman hidas versio :/ Ja tuota Tarua en minäkään sieltä löydÄ?? ainiin ja laskettu aika on tällä hetkellä 22.2
 
Viimeksi muokattu:
En olekaan muistanut täällä käydä ikuisuuksiin! En siis rehellisesti sanoen jaksa selata koko ketjua läpi.

Mutta onnittelut sen ansainneille ja halaukset sitä tarvitseville!

Meillä oli tosiaan 18.7. np-ultra, ja kaikki oli kunnossa. Siltikään en oikein vieläkään sisäistä, että meille tosiaan tulee toinen lapsi.

Täällä tuntui olevan useampiakin, joiden synnytyssairaala on TAYS, joten mitä mieltä olisitte jos nähtäisiin vaikka tuossa syksymmällä? Esikoisen aikaan oli ainakin kiva tavata muita odottajia.
 
Heippa mammat,

Viikot vierii, vielä kesälomaa jäljellä joten reissuja pukkaa.

Olotila energinen mutta iltaisin huomaan totaaliväsyn yllättävän. Kun tuo väsy tulee niin sitten ei enää jaksa yhtään mitään -ei mitään. Hui kuinka sitä voikaan välillä olla saamaton. Mutta onneksi siihen on erittäin hyvä syy!

Täällä tyttö olo sillä edellisen tytön odotusaikana oli pahoinvointia mutta pojan ei ja nyt on taas etovaolo kehissä. Saas siis nähdä :)

Pahoittelut kaikille surun kohdanneille ja kaunista mahan kasvatusta hyvien uutisten saajille :heart:

LOVE 12+5
 
Sanna82Se voipi olla nyt niin ikävästi ettei tuonne fb ryhmään oteta enempää väkeä. Jotta se ei paisuisi liian isoksi.
Luulen kyllä, että tulijoita olisi jos joku haluaisi perustaa uuden ryhmän. Sitten on myös vauvan puolella oma ryhmä helmikuisille.

Vaunut värjätty ja nehän on kuin uudet! Hyvä minä! :cool:
Mä en varmaan ikinä (heh heh) päääse tästä väsymyksestä. Aivan silmät ristissä koitin esteratsastusta katsella, kuopus kyljessä tökkien mua hereille.. Ihan varmasti olisin taas nukahtanut jos ei olisi kolmea aina äänessä olevaa ikiliikkujaa.. :D
 
  • Tykkää
Reactions: Selis
Tiistai päivää kaikille!
Halaus helmiodottajalle Ja tervetuloa uusille!

Menihän se aamuvuoro ihan hyvin, tosin olen vieläkin ihan väsynyt koko työviikosta ja väsynyt muutenkin HUOH! Pahaolo alkaa tosiaan väistymään, ONNEKSI!! Etomista välillä... Rinnatkaan eivät onneksi ihan niin kipeet enää oo :D Repäisyjä on kyllä, varsinkin nopeissa liikkeissä ja aivastaessa tuntuu kun nivuset irtois! Ei mukava tunne ollenkaan... Huomenna pitäis ne näytteet viedä ja verikokeissa käydä, ens yö meneekin sit pissiä vahdatessa :D Onneks varasin labraan aamu-ajan...

Heidukka ja Mytty 10+2 ja taas uudella viikolla :heart:
 
Helmiodottaja, kyllä mulle molemmilla kerroilla heti ultran jälkeen kerrottiin, mitä tuleman pitää. Keskeytyneessä keskenmenossa yleensä tehdään joko lääkkeellinen tyhjennys tai kaavinta. Ei varmaankaan ole järkeä vain odotella alkion ulostuloa, kun ei se tähän mennessäkään ole sieltä tullut..? Minä päädyin tällä kertaa kaavintaan ja nyt 4 pvää toimenpiteestä jälkivuoto on melkein loppu ja kaikki ok, joten eikun odottelemaan menkkoja ja sitten eikun tulta päin taas! :)

-Pippari
 
Kiitos Pippari! Mun pitää soittaa loppuviikosta Kyssiin, sit antavat jatko-ohjeet. Mulla oli kaksoisraskaus, joista toinen tuulimuna ja toinen lähes varmasti kuollut sikiö. En ole vielä edes itkenyt, millonka se suru tulee? Varmaan sit toimenpiteen yhteydessä... Kiitos kaikille osanotoista. :heart: Toivotaan että olin tämän ketjun viimeinen onneton.
 

Yhteistyössä