Helmikuun helmet 2013 *helmikuu* meidän kuu!!

Onnittelut kaikille vauvan saaneille! <3

Bettiksen kuulumisia kovin odottelen!

Me pikkumiehen kanssa pääsimme kotiin jo eilen, olipa kovin erilaista päästä kotiin alle vuorokauden päästä synnytyksestä, aiemmin mennyt vähintään se kolme päivää sairaalassa.

Kunhan saan aikaiseksi avata läppärin, voisin koittaa synnytyskertomustakin kirjoitella. Puhelimen kanssa ei jaksa näpytellä. :) Hyvin kuitenkin menee kotosalla nyt, harmillisesti vaan isommat lapset flunssaisia ja osalla kuumettakin... Maanantaina vielä vauvan kanssa Tyksiin lopputarkastukseen. :)

Bliss ja pieni suloinen Poikanen 2vrk.
 
Hyvää huomenta!Täällä innolla seuraillaan, joko olis äksöniä tiedossa..

Eilen päivällä alkoi niukka rusehtava vuoto johon liittyi menkkamaista kipuilua selän puolella. Lähdettiin tupareihin, joissa kaikki meni hyvin, niukka vuoto jatkui. Seisominen ja oleminen alkoi tuntua vaivalloiselta yhden jälkeen, jolloin tultiin kotiin. Miestä kiusasin, ensin annoin luvan ottaa ja vuodon alettua eväsin sen. :kieh:

Tultiin kotiin, katottiin telkkaria, taisin ehkä puol tuntia nukkua.. Puolen tunnin välein oon rampannu vessassa, nyt vaalearuskea vuoto on tosi runsasta, vaihdoin pikkuhousunsuojan siteeseen. Limatulppa irtosi nyt selkeänä ja veriviiruisena, tunsin ku tuli "läpi" ja "molskahti" pyttyyn. Supistukset alkoi viiden aikoihin ja tulleet nyt n. 10 min. välein..

Pelottavaa tässä on vain se, että kaverini aika tarkkaan on ennustanut miten synnytykseni alkaa, ja tätämä on se päivä millon pitäisi syntyä. Eikä oo eka kerta kun on jotain ennustanut oikein..

Tosta vuodosta nyt ei oikeen ota selvää mitä on, holahtelee ku nousee ylös, mut enemmän kuitenkin näyttää sellaselt vuodolta ennen ku menkat alkaa kunnolla saati et olis lapsivettä. Alkais noi supparit nyt oikee kiusaamaa ni vois lähtee eikä tarttis arvailla.

moulinrouge ja salamatkustaja 39+5
 
Viimeksi muokattu:
ila
Onnea kaikille teille monille, joilla on jo vauvat sylissä! <3

Moulinrougen tilanne kuulostaa siltä, että ei sielläkään enää kauaa mene :)

Täällä ollaan yhdessä kasassa. Joskin eilisestä illasta lähtien kivut ovat muuttuneet ja kivuttomat supistukset tuntuu paljon voimakkaammilta. Sukkapuikkokivut olivat hurjia pari yötä sitten. Josko se tästä. Tänään olisi hyvä päivä synnyttää :xmas: eli kovia kipuja tänne kiitos!

Pakko avautua kun sukulaiset on niin ärsyttäviä. Ollaan tiedetty vauvan sukupuoli rakenneultrasta asti, mutta päätettiin ettemme kerro sitä muille. Meille lapsen sukupuolella ei ole yhtään mitään merkitystä, emmekä me meinanneet sitä alunperin edes ultraajalta kysyä. Uteleville sukulaisille olemme sanoneet vain ettemme tiedä. Nyt kuitenkin erityisesti minun äitini ja siskoni ovat alkaneet epäillä että "salailen sukupuolta" ja he yrittävät udella asiaa kaikin mahdollisin keinoin. Tuntuu jotenkin loukkaavalta ettei saa pitää omaan kehoonsa liittyviä asioita omana tietonaan. Kyllä heille lapsen sukupuoli synnytyksen jälkeen kerrotaan. Jos olisin alunperinkään kertoa sitä kenellekään olisin sen jo tehnyt. Raivostuttavaa!

Saatan myös lyödä seuraavaa joka kysyy koska lapsi syntyy. En voi tietää, en ole mikään meedio :mad:

Kiukkuinen Ila 39+4
 
Heh ila oon niin sun kanssa yhtä kiukkuinen :-D joka kerta mummot kyselee samoja kysymyksiä joko nipistelee.onko se poika.onpa iso maha!! Oon niin menettänyt hermoni jo :-D et kyllä me kerrotaan sitten kun se on syntynyt :mad: jos muistetaan ;)
Syysvuokko 38+3
 
Onnittelut jälleen vauvansa jo saaneille! :heart:

Synnytyskertomuksia oon lukenut, mutta jotenkin tuntuvat niiiin kaukausilta kun mulla huomenna on sektio. Ehkä sitten joskus vuosien päästä pikkukakkosen kanssa enemmän mielenkiinnolla lukee kertomuksia alatiesynnytyksistä, toivottavasti.

Luvassa on varmaan melko unoten yö.. Tottakai jännittää oma leikkaus, mutta enemmän vauvan vointi ja tuleva diagnoosi ja hoidot.

lauwra & rakas 38+5
 
Hurjasti jaksamista matkaan Lauwra!!

Meillä tuo sektio on tulevana torstaina ja voin kuvitella että sinulla on yhtä paljon asioita mielessä ja pelkoja kuin minullakin, toivon että meillä menee hyvin kaikki ja jos ei niin niistä selvittäisiin edes jotenkuten!!

kengu
 
Onnea kaikille vauvansa jo syliin saaneille!

Itse olen käynyt täällä vain lueskelemassa viime aikoina, kun omissa kuulumisissa ei ole ollut
mitään erityistä päivitettävää.Ei ennen tätä aamupäivää.

Olimme miehen ja esikoisen kanssa menossa lastentarvikekirpparille, kun kaaduin siinä jäisellä
pihalla kyljen kautta vatsalleni.Siitähän sitten oli tietysti lähdettävä tarkistukseen Naistenklinikan
päivystykseen.

Siellä olin alkuun tunnin käyrillä.Käyrä oli hyvää ja vaihtelevaa.Sitten tpasin vielä lääkärin, joka
halusi ultrata.Ultrassa kaikki hyvin vauvalla.Istukkavirtaukset ok ja vauva liikkui vilkkaasti.Samalla sain painoarvion, joka oli noin 3 kg.Eli ei oo kasvanut liian isoksi.Mullahan on ruokavaliohoitoinen
raskausdiabetes.En ole saanut ennen tätä painoarvioultraa, kun koko seuranta-aikana on ollut vain muutama poikkeava arvo sokereissa. Nyt ei tarvitse olla huolissaan tuosta vauvan painosta, kun olen
pelännyt isoa vauvaa.

Donna82 ja "paavo" rv 39+5

Sisätutkimuskin tehtiin.Kohdunsuu pehmeä, mutta kaulaa vielä 3 cm jäljellä ja vauvan pää vielää keikkuu aika ylhäällä, joten saan kuulemma tehdä pitkiä kävelyitä, jotta pää laskeutuisi ja kohdunsuun
tilanne edistyisi.
 
Vauvoja, vauvoja, lisää vauvoja, IHANAA :vampire: Paljon onnea oman pikkuisensa saaneille, niitä on jo paljon niinku pitääkin. Ja meille ketkä täällä odottelee niin paljon jaksamista ja tsemppiä... ennenkaikkea malttia ;)

Minulla on semmonen kantoliina merkiltään Hug a Bub. Sain ystävältäni sen ja katsoin netistä, että ovat aika arvokkaita, jopa käytettyinä. Kysyin paljonko annan rahaa liinasta niin ei kuulemma tartte mitään ... pyh ! Muutamia kertoja käytössä ollut ja ihanan liilan värinen liina, kyllä minä siitä aion maksaa pikkusen . Täytyy vaa kovasti perehtyä noihin tekniikoihin, että miten se vaavi sinne saadaan mukavasti aseteltua... Ei ole aiempaa kokemusta. :whistle:

Justiinsa syötiin ja tunnin päästä olisi tarkotus mennä vähän pidemmälle lenkille miehen ja koiran kanssa. Täällä päivisin yksin ollessani en ole uskaltanut lähteä pitemmälle tuon koiran kanssa, koska A) selkä on ollut niin paskana, että jos kaatuisin tuolla ni en pääsisi yksin ylös B) ei ole kiva jos synnytys käynnistyy ja olen tuolla jossai sika kaukana menossa, taksikaan ei taida huolia koiraa kyytiinsä :D Olisi kyllä kiva. jos tuo kävely/ koiran kanssa hilluminen tuottaisi "tulosta". Selvän yhteyden supistusten ja siivoamisen välillä olen löytänyt. Mutta joka kerta, kun lopetan rehkimisen, niin supistukset vain tulee ja menee.... Jonkin verran ovat kipeitä. Mutta ei se vaavi vielä halua tulla !

Eli täällä ei ole mitään uutta tapahtunut ... odotellaa vaan =) Mut tänään kuiteskin jo 39+5. Kaksi päivää lasketuun... jaiks !

Onko muilla menkkamainen kipu tosi alhaalla vatsassa viitannut synnytykseen ? Ei tuo varmaan tarkota mitään ... päivä päivältä ollut enempi tuota "nyt alkaa menkat"- olotilaa.

Ei muuta tällä erää, terkuin Pikku_Pallo ja mahassa möyrijä
 
Tsemppiä Kengumammalla ja lauwralle sektioihin! :) Ja onneksi Donna selvisit pelkällä säikähdyksellä, ulkona on kyl ollu superliukasta ja välillä itekki miettiny uskaltaako lähtee itekseen (saatika riehakkaan koiran kanssa) ulos liukastelemaan!

Täällä vieläkin odotellaan kuumeisesti jotain tapahtuvaksi... Eilen illalla ja yöllä oli jopa häiritseviä menkkakipuja ja muutama kivulias supistus kun kävin koiran kanssa iltalenkillä. Pikku_Pallo en myöskään uskalla lähtee koiran kans kovin pitkälle ku mies päivisin töissä, justiinsa totaki miettiny et ei varmana taksi ota kyytiin! :D

Tsempit kaikille kanssakärvistelijöille!!

Leina + Herne 41+2 (HUI!!)
 
Voimia sektioon meneville! Lauwralle erityisesti :)

Me käytiin taas näyttäytymässä synnärillä, mutta eipä ollut supistuksissa taaskaan tarpeeksi voimaa eli ei päästy tositoimiin.
Tiistaina sitten sairaalaan, jospa jotain keinoja sitten keksittäis millä vauva saatais ulos. Kärsivällisyyttä siis *huokaus*

Ketunhäntä 41+3 :|
 
Iltaa!
Donna82 onneksi ei käynyt mitään! Itse pelästyin kanssa hurjasti kun tuossa rapppusissa kaaduin.sen jälkeen on kylllä enempi tullut supistuksia omasta mielestäni, että en tiedä aiheuttiko kuitenkin jotain pientä. Tuliko sulla mitään supistuksia nyt?

Tänään käytiin vähän pidemmällä käppäilyllä ja välillä on kyllä tuo istuminen tuskaa. Millään ei malttaisi enää odottaa mutta onneksi meillä kaikilla alkaa aika olla täysi :D olettekos vielä mahalliset varanneet jo ristiäispäivää valmiiksi? Itse mietiskelin jos laittaisi jo päivää lukkoon ja varaisi pappia niin kaikki pääsis sitten ketä haluaa.

Pikku_pallo Miekään en enää uskalla yksin koiran kanssa lähteä lenkille.Vaikka ois kiva käppäillä mut sitten aika usein vihloilee ja on liukasta niin mielummin sitten yhdessä miehen kanssa käpäilee on sitten tuki ja turva jos jotain sattuu eikä tarvitse yksin ihmetellä jos vaikka vedet holahtais keskelle tietä :D

kohta olis taas neuvola päivä ja varmaan painoa tullut kamalasti lisää :( jalat tuntuu turvonneilta.. no ei ole enää montaa viikkoa jaksais vaan odottaa :heart:

Mikähän Moulinrougentilanne on :)

Syysvuokko 38+3
 
Syysvuokko kaatuminen ei aiheuttanut supistuksia mulle. Noita supistuksia, niitä avaavia kyllä alan pian toivoa ettei tarvitsisi odotella vauvan syntymistä enää pitkään.

Ristiäiset aateltiin suunnitella ja varata vasta vauvan saavuttua maailmaan.Sen verran ollaan kuitenkin taikauskoisia ettei ruveta varailemaan kirkkoa ennen syntymää, kuten jotkun tekee.Sen verran olemme ajatelleet, että samassa kirkossa tämä pikku kakkonenkin kastettaisiin kuin siskonsakin.
 
Onnea Selma! :heart:

Paljon tsemppiä Juli pikkusen kanssa!

Tsemppiä myös sektioita oottaville ja muille, jotka on menossa synnyttämään tai synnyttämässä!

Kiikkalainen, mulla oli kans jo rintatulehus tuossa edellisellä viikolla, ai juma, että meniki tissi kipeeks! Ensin en tietenkään tajunnu, että se oli sitä vaan ihmettelin, kun toinen rinta alko ensin kutista tuolta ulkosyrjältä ja sitten muuttua semmoseks omituisen tuntuseks ja lopulta tosi kipeeks ja lämpö nous aika kohinalla, kun alko yhenäkin tulla ihan kunnon vilunväristyksiä. Seuraavana aamuna oli kuumetta 39, niin sitte soitin ensin neuvolaan ja sen jälkeen varasin ajan lääkärille, joka kirjotti antibiootit ja ne hävitti kuumeen aika nopeesti ja kivunki parissa päivässä onneks.

minä vaan -84 + Vesku 1kk
 
Iltaa,

Tulin poksumaan 39+0 POKS!
Millähän tuon tyypin houkuttelis jo ulos tuolta yksiöstään...kyselyitä tosiaan tulee, että joko joko ja onko mitään tuntemuksia. Ja onhan tässä kaikenlaisia tuntemuksia ollut, mutta ei niillä mitään tulosta ole toistaiseksi saatu aikaiseksi :D
Koitetaanhan me mahakkaat vielä jaksaa ja loppu tosiaan jo kaikilla kuitenkin häämöttää :)

Bumble & masukki:heart:
 
:wave: sunnuntai ehtoota jokaiselle.

Näin pari viikkoo sitten unen jossa katoin kalenteria synnytyssalissa ja päivämäärä oli 16.päivä ja sehän oli eilen. Toisin sanoen edelleen yhessä kasassa ollaan. Eikä mitään synnytykseen viittaavia merkkejä oo näkyny. Tänään alotin aamulla tuon vuorokausvirtsankeräyksen ja huomenna kiikutan sen aamusta labraan. Toivottavasti ei ois sitä raskausmyrkytystä. Jalkojen turvotus on kyllä ihan järkyttävä. Nytkin makaan sohvalla jalat kohti kattoa.

Ristiäiset En oo vielä sen kummemmin ajatellu vielä koko asiaa. Kummit oon kyllä kysyny mutta muuten en oo paikkaa tai mitään miettiny.

arhg..:headwall: miun piti vielä kommentoida jotain muutaki mutta nyt unohin. :(

Doris ja Kössi 39+0 POKS POKS!
 
Terveiset synnäriltä! En oikein vieläkään ymmärrä, mitä mä täällä teen, mut nyt seurataan koko ajan käyrää ja kotiin ei enää pääse. Edelleenkään ei siis supista eikä vedet oo menny. Lapsivettä kuitenkin vähän ja vauvan sykkeet laskee välillä. Liikkeitä siis tultiin vaan tarkistelemaan. Ilmeisesti istukka ei enää oikeen pelaa. Huomenna käynnistellään tai ilmeisesti varautuvat myös leikkaukseen. En nuku varmaan sekuntiakaan ens yönä!

Keltakukka 41+1
 
  • Tykkää
Reactions: minä vaan -84
onnea iiisosti kaikille vauvan saaneille
meillekkin syntyi sitten rv 39[COLOR="#40E0D0"poika 3600/51[/COLOR] kahdessa tunnissa :) synnytys oli nopea ja helppo en ois uskonu pääseväni noin vähällä=) ihanaa olla jo vauvan kanssa kotona, päästiin kun oli 1vrk ikää. synty yöllä joten polikliininen ei onnistunut ja sit jämähdinki osastolle syömään :) paino arvio hitti meillä jonkin verran sillä vaikka poika ois ollu masussa vielä viikon ei tod. näk ois kasvanu sinne 4,1kg.hen mitä lekuri veikkas. joku3,9 ois voinu ehkä olla. kaikki on siis mallillaan ja nyt arki alkaa vetää puoleensa näitten muksujen kanssa. seuraavaa raskautta varten pidän samat kuviot kun nyt koin hyväksi sillä kaikki toimi, ihmeellisintä tässä on taas se, että joo vaikka mä olen himoliikkuja aina ollut niin jaksoin pitää pintani ihan viimiseen asti ja heitin lenkkiä taas synnytyspäivänäkin ihan normisti,tästä kroppani antaa nyt vastineeksi saman painon kun enne raskautta eli puntari näytti aamulla tasan 60kg ja kun neste on alkanu kaikota niin lihakset alkaa taas näkyä ja mä olen sama vanha itteni kun aina :) eli se siitä raskaudesta. uutta odotellessa ja kannustan kaikkia edelleen reenaamaan raskaanakin ;) Nyt tämä mamma keskittyy lapsiinsa, jatkaa kirjottelua facebookissa ja [COLOR="#000000"]toivottaa kaikille mammoille ja vauvoille ihanaa vauvan tuoksuista vuotta ja paljon onnea![/COLOR] :heart::heart::heart:

taikamaailma ja poika 1vrk
 
Moi!

40+0 Tänään.

Vauhdikas viikonloppu takana. Minä menin ja sitten kaaduin lauantaina. Eikun käyrille ja seurantaan yön yli osastolle. No onneksi mitään ei sattunut ja pääsin eilen aamulla kotiin takaisin.

Nyt vaan ootellaan et mussukka ymmärtäis alkaa syntymään ;)

Paljon Onnea jo vauvautuneille :heart:

Annemiini & Tinttis 40+0
 
Viimeksi muokattu:
ONNEA TAIKAMAAILMA JA TÄMÄN PÄIVÄN SEKTIOLAISILTA KUULUMISIA OOTELLESSA!!! :flower::flower:

Annemiini onneks ei käyny pahemmin. Täällä on aika moni vetäny kyljelleen viime aikoina. Onneks ei oo kellekkään käyny mitään.

(.) Täällä 2/3 perheestä terveenä. Enää vain minä kuumeessa. Hittolainen ku menee selkä ihan totaalisen jumiin tuosta makaamisesta. Eilen oli kyljen kääntäminen yhtä tuskaa. Vielä ku pääsis täs kuntoon ja vähän liikkuun ennen H-hetkeä. Mutta varotan siis henkisesti varautumaan, että nyt on ilmeisesti liikkeellä täälläsiä viikon kestäviä kuumeiluja, joissa kuume ees takasin nousee/laskee. Mullaki loppu viikonloppuna usko, että tuo esikko ikinä parantuis ku vielä la-su välisenä yönä nosti uudestaan 39 ja oksenteli.
Mut selkeesti enemmän oli viikonloppuna harkkasuppareita ja pikkasen jo nippasivat. Tiedä sitte johtuko vaan siitä et itellä oli lämpöö... (varmaan).

Ristiäisistä: Mä kuulun kans niihin kuka ei varmasti mee varaan mitään ennen ku saadaan vauva ulos masusta. Eikä oo kummeista ollu puhettakaan. Mutta jos ny alkaa aatteleen ni totuus on se, et meijän koti on aikasta pieni ja sukulaisia taas paljon. Isot perheet molempien sisaruksilla ja lapsia jo pari kymmentä. Pitää ottaa sit selkoo mahd. muista tiloista ku siellä asti ollaan.

Mutta nyt vaan lisää vauvoja tänne!!!!! :heart:

Marita30 38+5
 
Viimeksi muokattu:
Heippa

Onnea vauvan saaneille ja isot tsempit sektioon menijöille ja muille kärvistelijöille!

Täällä ehkä ihan vähän jotain...eilen illalla ehkä pari kivuliasta supistusta (tai sellaisiksi ne tulkitsin...), siis ekat tähän mennessä, ja siinä yhteydessä lorahti sitten jotain housuihin, mutta tulkitsin valkovuodoksi, koska oli tosi maitomaista, siis ihan valkoista (ei lapsivettä), ja liian juoksevaa ollakseen limatulppaa. Sen jälkeen ei sitten mitään...

Mua on nyt alkanut vähän stressata, että mitä jos istukka alkaa kohta toimia huonosti jo kun viikkoja on yli 40. Aika monelle tuntuu käyneen niin, eikä sitä tietty osaa mistään arvata, jos ei muuten satu polille tarkistuksiin. En kyllä haluaisi odottaa viikoille 41+5 jolloin tämä mahdollisesti todettaisiin.. Mun siskollakin kävi niin ja sikiö oli jo niin tukalassa tilanteessa istukan toimintavajauksen takia, että hätäsektioon päädyttiin... Onko viisaammilla neuvoja/rohkaisun sanoja?

Kärsimättömyyttä alkaa muutoinkin olla ilmassa...tulis jo!

Tuulis ja rakas 40+2
 
Viimeksi muokattu:
Heipsan! Ja onnittelut jälleen vauvautuneille :)

Yritetääs nyt mammat kävellä varovaisemmin :D :heart: itse paraskin puhuja kun aloitin tämän kierteen :D

Me ajateltiin ihan mahd pienet ristiäiset pitää että mahtuis kotiin mut pitää nyt katsoa kuin käy mahdutaanko. :)

Eilen elokuvaa katsoessa tuli pari ilmeisesti supistusta siis kun maha meni kovaksi ja sitten vihloili aika ikävästi. tiedä sitten asetteliko vain päätään mutta ikävälle tuntui :D sitten alkoikin se jännitys niin että jalat tärisi että hitsivie tämähän tosiaan tule joku päivä ulos :LOL:

Jotenkin niin erilainen tämä odotus kuin 6vuotta sitten mikä käynnistettiin. Ei oikein muista supistuksista tai muistakaan mitään kun olivat ihan erilaisia.

Jospas tänääkin kävisi vähän pidemmällä kävelyllä kun tuntui tekevän hyvää :D Ehkäpä se pikkumies tässä joku päivä tulisi tosiaan meidän syliin sieltä :) :heart:

Se on kyllä pakko sanoa (anteeksi vain) että kyllä on kivaa nyt kun vatsa taas toimii :D johtuisko siitä että maha ehkä ihan pikkuisen tullut alemmas?

Nyt taidan lähteä siivoilemaan niin voisi piristää itseään hieman vaikka tulppaaneilla :flower: kevät tulee ihanaa :) onko muilla kevättä rinnassa :D

Aamuisin höppä tunnelmin Syysvuokko 38+4
 
Onnea Taikamaailma ipanasta :flower:.

Mitenköhän Keltakukalla menee, onko jo...? Ja mihin Bettis on kadonnut?

Tänään olisi ollut LA, mutta eipä tässä taida mitään syntyä. No, edistystä oli se, että vauva on nyt laskeutunut vihdoin viimein lähtöasemiin. Ja tänä aamuna heräsin kipeään supistukseen. Unenpöpperössä piti vähän aikaa miettiä, mitä tapahtuu :).

Mutta eilen melkein umpihankikävelyä sauvojen kanssa 5 km, oli mukavaa. Fyysisesti tämä loppuraskaus on ollut mulla parhainta aikaa. Ja oon mä kyllä päivisinkin käynyt ihan "kauempanakin" lenkillä, päähän tässä kotona kökitellessä poksahtaisi. Jos vedet menee, niin kävelen kotiin/soitan miehen hakemaan/tai jotain. En usko sen lapsen sieltä syöksyvän vartissa ulos ;). Toki puhelin on aina mukana jopa.

Vauva voi ilmeisesti vielä takapuoltaan liikutella puolelta toiselle, kun tässä viikon sisällä on oikealle puolelle noussut sellainen "kukkula". Ei vissiin ole mikään jättiläinen...?

Syysvuokko kyseli, onko muilla kevättä rinnassa. Joo! Jotenkin ihan mahtavaa saada lapsi nyt... toki tervetullut muulloinkin olisi ollut, mutta tykkään tästä vuodenajasta tosi, tosi paljon :D.

Tsemppiä kaikille jokaiseen eri tilanteeseen ja hetkeen!

EtelänHetelmä 40+0 (+ toki tuo vauvakin)
 
Mulla on niin samat fiilarit ku sulla syysvuokko. Eka ku oli käynnistys 38+2 ni sitä tuntee olevansa melkeen ku ekaa kertaa liikkeellä. Ja vielä ne käynnistyksen supparit on jotain ihan eri luokkaa ku ns. Normit.

Ja mulla kans syysvuokko ihan hullaantuminen noihin tulppaaneihin. Joka viikonlopuksi pitäny uudet ostaa ja muutenki koti on jo keskellä helmikuuta niin keväisissä väreissä.... :)

Ja keltakukan kuulumisia täälläkin ootellaan????

Ja vielä tuuliannaliinalle että ei muuta ku tarkkailet itse vauvan liikkeitä. Jos epäilyttää yhtää niin näytille. Siitähän niille siellä polilla maksetaan. Jos vauva liikkuu normaalisti ni tuskin kannattaa turhaa ressata :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä