HELMIKUUN HELMET 2013 *kesäkuu*

Täällähän vilisee kaikkia vaivoja, närästystä, hiivatulehdusta, peräpukamaa, ummetusta ja ties mitä. Saankohan nyt raskaana ollessa ne kaikki, kun olen tähän asti elämässä välttynyt vaikka miltä tavallisilta vaivoilta (vaikka tuolta hiivatulehdukselta ja närästänyt on ehkä kerran elämäni aikana). =)

Tähän aikaan vuodesta lasken aina loppuvuoden verotusta ja samalla laskeskelen, miten noita opintotukia voipi loppuvuodesta nostella (ei ehkä enää ollenkaan...). Samalla tutkailin kelan sivuilta noita äitiys- ja vanhempainrahoja. Tajusin, että mähän jään jo tämän vuoden puolella äippälomalle, joten rahan määrä lasketaan 2010 vuoden mukaan. Sehän on ihan naurettavaa, kun uusi verotuskin on jo valmistunut. Tietenkin kaikilla oli pari vuotta sitten pienempi palkka, kun aina tulee korotuksia. No, syksyllä teen sitten vähän enemmän töitä ja vähemmän opintoja, niin saa edes jonkinmoista päivärahaa, kun lasketaan viimeisen 6 kk mukaan.

Sitten ihmettelin tuota isäkuukautta, että onpahan naurettava systeemi, jos isän pitää pitää 12 VIIMEISTÄ vanhempainrahakauden päivää, että saa ylimääräisiä päiviä. Ihme holhoamista. Onhan se kumma, jos ei voi itse päättää, milloin isä pitää osuutensa, jos mielii saada lisäpäiviä. Käsittääkseni niitä lisäpäiviä annetaan "palkinnoksi" siitä, että mieskin jää kotiin. Olisihan se paljon mukavampi olla koko perhe kotona (isä vanhempainvapaalla ja minä vaikka vuosilomalla) esimerkiksi heinäkuussa kuin lokakuussa! =) Kelan sivuilla puhuttiin isyysvapaista vain maanantaista lauantaihin -jaksoina. Että jos työvuoro osuu sunnuntaille, niin silloinko ei voikaan olla isyysvapaalla... :p

Hitto miten hieno keli ja täällä minä lasken veroja! Hyi minua! Mukavaa sunnuntaita kaikille!

P-L edelleen 9+1
 
Wiitahepo: Posliiniuskollinen :D Tää oli loistava! Vaikkakaan ei pitäs ees nauraa kun omaan saman "ongelman", tosin se liittyy siihen et mä "ahdistun" jos tiedän, et joku kuulee! Voin käydä ykkösellä vaikka olisi vieraita kun tiedän, ettei meidän vessasta kuulu. Kakkosta en tee silti.. Yleiset wc:t tai joidenkin naisten harrastama yhteispissareissut.. Juu ei!! Eilen mun oli ihan have to pakko käydä cittarin wc:ssä, rukoilin koko matkan ettei siellä oo ketään, ei ollu. Mutta just kun sain ahterini maljalle niin ovi kävi. Istuin sitten loppu ajan sormet korvissa..ja kuvitellen ettei ketään oo, kukaan ei kuuntele... :D.. Pahoittelen jos menee liian yksityiskohtaiseksi vessapuheeksi! :D
Ja jep, meiltä löytyy kans ihan hirmunen määrä disneyn ja muiden leffoja, aloin kerään niitä jo ennen kun esikoinen oli syntyny.

Joo, vaivoja viuhuu. Mie en onneks oo koskaan kärsiny muusta kun lievästä närästyksesä, sai hoidettua pois kun hörppäs kylmää maitoa ja yölliset suonen vedot mut niihinkin auttoi säärystimet.
 
Marlin ((( )))

Ummetus Jos ei täysjyväleivistä ja porkkanasta ole apua, niin itse olen käyttänyt apteekista Magneesiamaitoa. Se vie samalla närästystä pois ja saa mahan toimimaan ilman suuria tyhjennysrykäyksiä vaan tasaisesti pitää pehmeänä ulosteen. Erinomainen tuote ja säilyy pitkään jääkaapissa.

Piia-Liisa mitäs sanoit äidillesi ja mitä hän siihen? Ei tainut ihan odottaa vauvauutisia sulta vielä ;)

Wiitahepolle tsemppiä ultraan

Nukkumisasennot
En ole vatsallaan nukkuja ollut koskaan mulloin kuin alkuraskauksista. Silloin tulee vietettyä niin paljon aikaa sängyssä, että asentojen vaihelua kaipaa. Kyljellään nukun normaalisti ja otinkin jo tyynyn taas polvien väliin tukemaan selkää (ja mahaa edestä). Muuten tulee selkä helposti kipeeäksi.

Närästyslääkkeet pitää kaivaa esiin ja ruveta pakkaamaan. Ei vaan huvittaisi. Nukkuminen huvittaisi paaaljon enemmän.

Maarit
 
  • Tykkää
Reactions: Wiitahepo
Äiti maa kai se miullakin on samaisesta ahdistustilasta kyse. Mie olen opetellut pissimään ilman ääntä, niin se ei yleiselläpaikalla nykyisellään aiheuta paniikkia. Yritän myös ajatella, että kaikki pissaa ja kakkii, mutta aika vaikeaa on kuvitella esim. Ruotsin kruununprinsessa Victoria tikistämässä kakkaa :D

Maarit* Kiitos tsempistä ja Magneesiamaitovinkistä. Kokeiluun menee :)
 
Maarit* Minä epäilen, että äitiltä oli jo usko loppunut kesken, että minä enää lisääntyisin (vaikka enhän minä ole kuin vasta 32-vuotias, mutta äitillä taidettiin suunnilleen tässä iässä katkaista/solmia/mitä niille nyt tehdään jo piuhat poikki, että ei tule enempää). Neljä vuotta nuorempi sisko sai ensimmäisensä jo yli viisi vuotta sitten. Ehkä äiti odotteli kovasti sitä lastenlasta melkein kymmenen vuotta sitten, kun sain ensimmäisessä liitossani keskenmenon (noista muista, varhaisista keskenmenoista en ole kertonutkaan, kun ei olla ihan kauhean läheisiä). Hyvin ilahtuneelta kuulosti, kun kerroin, että minähän se äiti olen ja ensimmäiset vinkkinsä olivat lankavinkkejä; mistä tulee parhaimmat lastenvaatteet, minkälainen villa on parasta. Ja heti alkoi miettiä värejä (että oranssia ja vihreää ja kirkkaita värejä, eikö vain). Kysyi vielä, että saako isälle kertoa. Hän on niin tarkka siitä, että ilman lupaa ei toisten asioita juoruta. (Toisin kuin miehen suvussa, kun miehelle tuli kiire soittaa isälleen ja kertoa uutiset, ennen kun tämä saa jotain muuta kautta tietää, äiti ja veljet, kun tiesivät jo.) Eli meillä nyt on tämä tieto levinnyt kulovalkean tavoin.

Wiitahepolle tiedoksi, että kävin juuri kaupassa ja ostin toffee-suklaavanukkaan, kun teki aivan armottomasti mieli.

P-L (9+1, eihän nää päivät lisäänny, jos koko ajan kirjoittaa!)
 
  • Tykkää
Reactions: Wiitahepo
Wiitahepo Ihanaa ku jaksat ajatella nuin positiivisesti :heart: Oon tässä miettiny että miten huomenna teen. Perunko sen ultran, soitan neuvolaan ja katon pääsenkö sen kautta ultraan, ja jos en niin varaan sitten uudestaan sinne yksityiselle. Sinne kuitenkin saa hyvin todennäköisesti huomiselle tai viim tiistaille uuden ajan. Kyllä musta vahvasti tuntuu että ei jaksanu pikkunen pysyä kyydissä. Koko "raskausajan" vaan ollu semmonen tunne hyvin vahvasti. Ja yleensä, valitettavasti, mun vaisto ei koskaan petä.
 
Marlin voi surku :hug: kyl mäkin varmaan kävisin vielä varmistamassa tilanteen, että älä suotta peru aikaa.

Nukkumisasennoista mä nukahdan aina mahalleni, tosin oon nyt yrittäny opetella nukkumaan jo hitusen kyljelläänkin... tai siis nukahtamaan. Yleensä herään selältäni tai toiselta kyljeltäni sikiöasennossa. :D Pitäis varmaan itsekin ottaa toi tyyny jalkojen väliin käyttöön, selkäparka alkaa olla kovilla.

Kaiken maailman vaivat on mullakin. Normaalisti mulla on tosi nopeasti toimiva suolisto, mutta nyt tuntuu pakkaavan ihan hirveästi. Oon kärsiny pitkään refluksista ja tuntuu, että tää raskaus villitsee senkin. Rennie on hyvä ystävä. :) Ällötysellotus jatkuu vaan, tosin nyt viime päivät se on ollut sitä syömättömyydestä johtuvaa eli jos ei syö riittävän pienillä väleillä, olot on karmeet. Lihaa ei pysty syömään vieläkään, jogurttia menee ihan hirveesti ja leipää.

(.) Nukuin hirvittävän hyvin viime yönä. Tosin nukahdin joskus kolmen jälkeen, mutta kuitenkin. Pari kertaa heräsin pissahätään ja kävin vessassa, mutta nukuin siis yhteen asti päivällä. Oho. :D Joutunen kohta hankkimaan jotkut kevyesti tukevat liivit yöksi, koska aamuisin koskee niin paljon rintoihin. Ja varmaan muutenkin tässä joutaa liiviostoksille, nämä lollot eivät kohta mahdu yksiinkään liiveihin. Grr.

MrsR&MrR ja pikkuärrä 7+1
 
Sitten ihmettelin tuota isäkuukautta, että onpahan naurettava systeemi, jos isän pitää pitää 12 VIIMEISTÄ vanhempainrahakauden päivää, että saa ylimääräisiä päiviä. Ihme holhoamista. Onhan se kumma, jos ei voi itse päättää, milloin isä pitää osuutensa, jos mielii saada lisäpäiviä. Käsittääkseni niitä lisäpäiviä annetaan "palkinnoksi" siitä, että mieskin jää kotiin. Olisihan se paljon mukavampi olla koko perhe kotona (isä vanhempainvapaalla ja minä vaikka vuosilomalla) esimerkiksi heinäkuussa kuin lokakuussa! =) Kelan sivuilla puhuttiin isyysvapaista vain maanantaista lauantaihin -jaksoina. Että jos työvuoro osuu sunnuntaille, niin silloinko ei voikaan olla isyysvapaalla... :p



P-L edelleen 9+1
Isäkuukauttahan saa siirtää puolella vuodella, kunhan siinä välissä ei lapsi ole kunnallisessa hoidossa, meillä mies pitää vasta syksyllä (kuopuksesta joka on nyt 8kk+) koska töissä on kesäaikaan kiirettä eikä pysty sen vuoksi pitämään. Mulla siis vaan loppuu se raha nyt 12 pvää aikaisemmin.
 
LA 19.2.2012 / Viides Pyörä / 3.lapsi / K-PKS

Kahlasin ketjun läpi ja kovin on jo paljon kuulumisia tähän kerääntynyt. Vieläköhän mahtuisin mukaan? Varovaisesti täältä vielä huhuilen, koska vieläkin epäuskoiset tunnelmat. Plussasin 28.6. Raskauden kestosta ei mitään käsitystä, koska edeltävä kierto huiteli kp40. Tällä hetkellä eletään kauhunsekaisin tuntein ja toivotaan kaiken sujuvan hienosti. Ensimmäinen ultra ensi viikolla keskiviikkona. Tällä hetkellä oireina lähinnä herkistynyt hajuaisti, etova olo ja väsymys. Entuudestaan meiltä löytyy tyttäret 05/07 ja 05/08. Esikoinen saanut alkunsa hoidoilla PCOn vuoksi, kakkonen tulikin onnellisena ja odotettuna piakkoin. Nyt sitten lähdettiin yritykseen 3/12 ja tässä ollaan. Haluan kovasti uskoa kaiken sujuvan hyvin. :heart:

Viides Pyörä & Alvar 6+4 (?)
 
Täällä myös yksi helmikuinen.
30v. ja kolmas olisi tulossa. Menkoista laskettuna LA 10.2, aika ehk muuttuu paria päivää myöhemmäksi. Kp 32 nega ja viivanpaikka, kp 39 kirkas plussa.

2 edellistä saanu alkunsa Clomifeneilla (mulla pco) ja nyt tmä kolmas luomuna :D
Poika 9/2005 ja tyttö 10/2011. Pienimmille tulis sitten ikäeroksi 1v4kk, huh.

Edellisistä oon oksentanu alkusta loppuun saakka. Nyt suurin vaiva on väsymys. Tyttö kyllä nukkuu yöt heräämättä, mutta hänellä on sitten päivisin omat juttunsa ja lisäksi hampaidentulot yms. Välillä yököttää ja oksu lentää, mut ei joka välissä, ehkä parempaan oloon on syynä se, että saa olla kotona eikä juosta vuorotöissä pää kolmantena jalkana.

Synnärinä TYKS

-V&V&V äiti :D
 
Tulin tänne vaan omaa napaani hämmästelemään. Hirrrmuisesti olette kirjoitelleet, itse olen vähän laiskemmin käynyt koneella :)

Pieni säikäytti mut torstaina, kun aloin kipuilla ja vuotaa vaalenpunaista ja ruskeaa, verta muistuttavaa höttöä. Valvoin koko yön ja mietin, pelkäsin. Soitin pe-aamuna neuvolaan ja vaadin, että ottaisivat minut sinne jo aikaisemmin kuin kuun lopulla, koska mun on pakko saada tietää onko mulla vauvaa kohdussa lainkaan. En päässyt minkäänlaisiin tutkimuksiin, koska kaikki ovat lomalla. :(

Soitin sitten yksityiselle ja sain ajan samalle aamupäivälle. Ultrassa kävin ja siellä näkyi, että masussa kellii kuin kelliikin yksi elävä sikiö :heart: Laskettu aika siirtyi, se on nyt 27.2. .

Olin ihan varma, että oon jotenkin "kironnut" itseni hehkuttamalla, etten ole koskaan saanut keskenmenoa ja vakuuttunut siitä, että tämä raskaus menisi kesken. Ei vielä ainakaan. Helpotus ja onnellisuus! :)


MUOKS: Äh, eihän nyt oo enää ees kesäkuu :D Postaan saman viestin heinäkuun ketjuun.
 

Yhteistyössä