HELMIKUUN HELMET 2013 *marraskuu*

J+
Limatulpan meno ei ole yksinomaansyy hakeutua päivystykseen. Se ei kuten aikaisemminkin sanoin tarkoita synnytystä. Limatulppa on terveyskirjaston mukaan noin kananmunan kokoinen lima. Eli korkeintaan (jos) osa lähtikin on siellä rutkasti limaa vielä.

Tulppa voi lähteä jopa kuukausi, kaksikin ennen synnytystä. Ainut merkki on että paikat pehmenee ja synnytys lähenee. Vasta kun kuvaan liittyy kovia supistuksia, veristä vuotoa tai lapsiveden menoa tutkivat tarkemmin. Eli näin ohjeistetaan myös hus:in sivuilla.. Ei tässä voi kun katsoa ja odottaa.
 
J+ Mulla lähti esikoisen aikaan limatulppa rv 34+0, tuolloin kohdunkaulaa oli jäljellä 0,5cm ja kahdelle sormelle auki! Toisaalta synnytin vasta 38+5, mutta sinuna kävisin kyllä näytillä. Oon siinä uskossa ettei se sieltä irtoa ellei kypsymistä olisi tapahtunut! Hyvä olisi pikkuisen pysyä vielä kohdussa kasvamassa!!
Ja limatulppa tosiaan oli mulla sellainen keltainen aika kiinteä klöntti jossa oli rusehtavia kohtia ja veriviiruja. Siitä ei kyllä voinut erehtyä. Määrällisesti sitä oli n. ruokalusikallinen.

Pink 29+1
Nyt sitä ollaankin jo kolmannellakymmenennellä viikolla. Hurjaa. :)
 
J+
Pink89 jotenkin en halua uskotella että kyseessä olisi ollut osa limatulpasta. Tai, kun ei ole varmuutta niin tuntuu hölmöltä hakeutua päivystykseen.
Taidan tuossa kohtapuolin soittaa kättärille. Vaikka uskon että ohjeistus on puhelimitse sama kun sivuillakin.

Kyllähän tuollaista limaa/räkää tulisi vähemmästäkin, kun kakkosella kuitenkin olin...
 
Mä olisin soittanut kyllä jo eilen. Et varsinkin jos J+ sama toistuu tänään niin soita, ihan sama mitä nettisivuillaan ohjeistavat.
Mitä kauemmin vauva vatsassa pysyy, sen parempi. En mä muista onko kuinka vanhentunutta tietoa, mut mun käsittääkseni rv32 on kun ei sitten enää jarrutella jos toinen on ulos tulemassa mutta sitä ennen kyllä ainakin jotain koetetaan tehdä ettei syntyisi. Mut varma en ole, muistelen näin.
 
Tervehdys mammat! liitytäänpäs tänne takaisin mukaan tarinoimaan :) Kirjottelin silloin aluksi mukana ja nyt olikin pitkä tauko välissä. Joku varmaan tunnistaa nikinkin ;) Mä ainakin tunnistan monta tuttua. Listalle voi lisätä taikamaailma 2 lapsi. 23.2.poika/phks Täällä on mennyt odotus aika hyvin ja oikeestaan ihan samallatavalla kuin edellinenkin raskaus. Nyt alkaa jo ite heräillä öisin siihen kun vauva potkuttelee masussa ja siitä huomaan että aikas pitkällä ollaan :) parisen kuukautta ja vauva onkin jo täällä aika huisia. Joulukin lähestyy kovaa vauhtia ja pitäis ruveta opettelemaan graavisuolatun lohen tekemistä itse kun ei ilman sitä voi joulua viettää ja kaupan vakuumit on kiellettyjen listalla.

taikamaailma 26+6
 
Huomenta helmimammat:)

Harkkasupistuksia on täällä tullut jo ainakin reilu kuukauden verran, mutta lähinnä vain öisin :O Tuntuu kuin joku repisi rintalihaksia erilleen toisistaan! Tosi epämiellyttävää ja yöunet kärsii :(

Puutumista on alkanut tuntua jatkuvasti toisen reiden etuosassa. Neuvolassa kysyin asiasta ja johtuu kuulemma siitä kun vatsa painaa jotain hermoja. Onko muilla tällaista? Esikoista kun odottelee niin kaikki on niin uutta ja ihmeellistä:)

mimmi83 ja poitsu 26+6
 
Tervetuloa taas Taikamaailma!

Suonenvedoista oli puhetta ja minäkin havahdun välillä öisin asentoa vaihtaessa sellaiseen pohjekramppiin, mutta luojan kiitos se menee heti ohi, kun jalan saa takaisin. Teinivuosina se kramppi jäi aina päälle ja siitä seurasi äärimmäisen kivulias revähdys.

Yöunet on nyt melkein menneen talven lumia tai sitten vain on jotain ressiä päällänsä. Ensin ei meinaa saada unen päästä kiinni ja sitten yöllä havahduttuaan johonkin ei saa enää uudestaan unta. Olen sitten vain yrittänyt jollain tavalla pitää mielen positiivisena ja nauttia niistä potkuista, mitä sillä hetkellä satelee. Vaikkakin tänään aamulla klo 7.30 palaverissa oli vähän vetämätön olo, mutta niin oli onneksi asiakkaallakin :D

Enää neljä viikkoa töitä ja sitten koittaa vapaus!
Keltakukka 28+6
 
Huomenta :wave:

Täällä oli eilen ensimmäinen neuvolalääkäri. Kaikki sujuu ihan normaalisti :) Sf-mitta oli 24 cm, eli aikas keskikäyrillä mennään.
Mutta, jottei kaikki sujuisi liian hyvin, niin mullahan on tosiaan niitä liitoskipuja, ja niiden vuoksi jäinkin sitten sairaslomalle jouluun asti ja siitä suoraan jään lomalle ennen äippäloman alkua. Joten nyt loppui mun työnteko. Toisaalta ajatus on aika ihana, mutta sitten harmittaa ihan vietävästi kun palkka nyt sit joulukuussa tippuu ja tietysti kun on tottunut, että ihmisiä häärii päivisin ympärillä enemmän ku laki sallii, niin nyt on jotenkin vähän yksinäistä. Pitäsi vain keksiä jotain mielekästä tekemistä tarpeeksi.
Menen tänään käymään työpaikan pikkujouluissa, ja samalla saa sanottua heipat kaikille ja tyhjennyä omat tavarat sekä palauttaa avaimet. Ihan jotenkin hassu tunne ettei ole menossa töihin piiitkään aikaan.

Sitten vähän jouluisiin kysymyksiin. Eli syömisistä..mitähän kaikkia jouluruokia pitäisi muistaa välttää? Taikamaailma mainitsikin itsetehdyn graavikalan, onko niin, että itsetehtyä uskaltaa syödä jos kala on varmasti tuoretta? Vaikka se onkin raakaa? Ja mistäs sitä takuu varmasti tuoretta saa? No torilta suoraan kalastajalta varmaankin :) Sitten kylmäsavustetut kalat on varmasti kielletty, mutta entäs kaupan lämminsavustettu? Oon ihan pihalla noista kala-asioista :D En oo uskaltanut syödä raskauden aikana muuta kuin kunnolla uunissa kypsytettyä. Ja miehen kotona jossa jouluaatto ollaan on aina alkupalapöydässä paljon kaloja.

Musta Joulun tulo on aivan ihanaa :heart: Mä oikeasti rakastan kaikkia jouluvaloja ja sitä kimalletta mitä tavaratalojen jouluosastot on täynnä! Ja myös joululaulut, ah, niitä aina odotan vuodet. Puhumattakaan kaikista joulun tuoksuista :heart: Nythän mulla ois aikaa näperrellä vaikka jotain tosi hienoja joulukortteja itse :)

Vauva on nyt pari kertaa potkassut mua kylkeen, niin et saan ite jonkun ihme hepulin siitä :D Tuntuu ku osuis johkin hermoon!

Bumble & masukki 26+5
 
Ja vielä yritä huhuilla sen Facebook-ryhmän perään!! En oo saanut maarit* kiinni, joten tietäskö joku muu joka siellä käy, et kelle vois laittaa viestiä siitä? Tässä nyt kotona möllöttäessä olsi niin kiva päästä lukemaan mistä siellä turistaan :)
 
Hei!

Enää kymmenisen viikkoa jäljellä..:heart: On tuo aika vaan mennyt nopsaan, pitäisi vissiin alkaa laatia to-do listaa. =)

Vaunut ainakin on vielä tilaamatta/ostamatta, mutta onneksi sentään tiedän mitkä tilataan. ;) Pinnasänky ja hoitopöytä saadaan lainaan, tosin nekin voisi pikku hiljaan hakea varastoon odottamaan. Vaatetta löytyy ja kestovaippoja, eiköhän noilla nyt alkuun pääse. =)
Joko teillä muilla (alkukuun) odottajilla on kaikki hankinnat tehtynä?

Tässä muutama kuva masustani rv 30+0 :heart:






Mukavaa viikonloppua kaikille!

Sirel ja :heart: iltatähtönen 30+0 POKS, POKS
 
Sirel Jepulis, la on 2.2 ja kyllä mulla niinkus kaikki on valmiina. Pinniskin jo oikeassa paikassa patjoineen, mies kun meinas ettei se mahdu siihen mihin sitä kaavailin, olihan se todistettava, et mahtuu :D Kyllä tuo makkarin alkovi alkaa olemaan niin täynnä, et mikään oleellinen ei puutu. Muuta kun vauva ja sen ei ihan vielä tarvii kyllä tulla.
Vaatteet on vielä pesemättä kun vaatekaappi on hieman kesken eräisenä autotallin varastossa.

Bumble Paas laittaen vaikka Maaritille* uus yv asian tiimoilta :)
 
J+: Sinuna menisin kyllä näytille. Ihan ehdottomasti. Edellisessä viestissä kerroit runsaasta supistelusta, monesti jo liika supistelu antaa aihetta käydä näytillä, saati jos limatulppa irtoaa supistusten lisäksi. Itseltäni irtosi "limatulppa", ensin tuli kellertävää "räkää" noin teelusikallinen josta en huolestunut. Loppu tuli kirkkaana imelän hajuisena nesteenä muutamaa päivää myöhemmin. (Jota siis luulin lapsivedeksi, menin näytille, jouduin sairaalaan etc.)

En nyt halua pelotella mutta ei vara venettä kaada. Varsinkin kun rv 30 vauva on vielä oikeasti pikkuruinen vaikka lähes kaikki selviävätkin. Rv 30 syntynyt on vähintään kuukauden, jopa yli kaksi, sairaalahoidossa. Kaikenlaista ongelmaa voi tulla infektioista aivoverenvuotoihin. Rv 30 lääkärit tekevät vielä kaikkensa että vauva pysyisi masussa muutaman viikon jos se vain on vauvalle turvallista (ei raskausmyrkytystä tms.)

Hankinnoista: Meillä oli jo ennen sairaalaan joutumista hankittuna oikeastaan kaikki pinnasänkyä ja ammetta lukuunottamatta. Varmaankin jotain pikkujuttuja kuten tutteja tulee vielä tarvis mutta ne nyt hakee helposti lähikaupasta synnytyksen jälkeenkin. Ja ehkä parit ylimääräiset lakanat tarvitaan. Mut siinäpä ne. Nyt ei harmita yhtään että olin hätähousu, jos makaan täällä rv 35 asti (sen jälkeen mun tilanteessa on ok jos vauva syntyy, ehkä jopa jo rv 32, riippuen vähän mun kunnosta ja vauvan tilasta. Lääkärit vielä pohtivat.) niin on ihan kiva että kaikki on valmiina, rv 35 syntynyt kun kuitenkin pääsee melkein samantien 1-2 viikossa kotiin. :)

Joulua odottelin minäkin innoissani, vaan voipi olla että huonossa tapauksessa meidän perhe viettää tämän joulun sairaalassa. No, lahjoja olen tilaillut netistä. Nyt on kuitenkin vauva ja vauvan hyvinvointi etusijalla, ja äidin jouluhömpötykset saapi odottaa ensi vuoteen. Joulu kun tulee joka vuosi. Vaikka en mä sitä kiellä etteikö sureta etten päässyt ekaa joulua uudessa kodissa laittamaan.

Suonenvedoilta ja turvotuksilta olen aika ansiokkaasti välttynyt, mikä on suoranainen ihme kun en muuta tee kuin makaan. Tukisukat on täällä ihan pakolliset, veritulppariski on muutenkin suuri ja jalkoja pitää jumpata makoillessa noin kerta tuntiin. Mutta käytin kyllä kevyitä tukisukkia ihan rv 12 alkaen ja voin lämpimästi suositella!

Omaa napaa: Tänään on taas lääkäripäivä, kohta tutkitaan kohdunsuun tilanne ja ultrataan taas että pikkuisella on kaikki hyvin. Kovasti tuo ainakin potkii, käyrillä kun oltiin niin suorastaan riehui :LOL: Kävi ihan kipeää, mutta kun hän on päättänyt ettei tykkää olla käyrällä. :)

Miten muuten teidän, varsinkin esikoisten odottajien miehet suhtautuvat vauvan tuloon? Tuntuu että meillä tuleva isi on ihan onnesta sekaisin ja mennyt ihan höpsöksi. Aiemmin raavas mies ja vähän jurohko on nyt hulluna söpöihin vauvantavaroihin ja lepertelee aina "isin pienelle kullannupulle, ihanalle pikku prinsessalle" masun läpi kuin mikäkin :D Vaikka ihanaahan se on että toinen on täysillä mukana osotuksessa :heart:

Eilen poksui viikot, tänään jo 27+1

Adii
 
Ila :wave: mulla ainaki on napa pullahtanu ulos jo viikkoja sitten :D

Adii minun mies odottaa melko varovasti, kun edellinen raskaus meni kesken. Mutta siis tunnustelee nyt välillä mahaa ja on kyllä mukana odotuksessa ihan hyvin, ei siinä mitään. Hän kun ei oikein oo mikään lapsi-ihminen, hyvä että kummilastaan on pitäny vauvana sylissä. Ei oo kuitenkaan mitenkään negatiivisesti suhtautunu koskaan kenenkään eikä tähän meijän tulevaan lapseen, saapi nähä muuttuuko sit ajatukset jopa positiivisemmaks, kun oma lapsi syntyy. Hän on siis ite vanhin lapsi 8:sta, joten hänen koko lapsuus- ja nuoruusiän ajan on ollu pikkulapsia ja vauvaa ympärillä ja on sanonuki aikanaan, että sai sillon tarpeekseen siitä huuosta:LOL: Siksipä meille ei välttämättä ees tehä enempää kun tämä yksi lapsi. Sitä ei oo vielä lyöty lukkoon, kun en osaa asiaa vielä tässä vaiheessa päättää, että "riittääkö" yksi vai haluanko kenties toisenki. En osaa asiaa vielä nähä, tuntuu nyt sille, että kuhan katotaan miten tämän yhenkin (kuhan senki saa:heart:) kanssa asiat menee, niin kattoo sitte haluaako niitä vielä yrittää saaha lisää vai ei.

Voisitteko kokeneemmat tehä listaa, mitä siihen sairaalakassiin ihan oikeesti kannattaa pakata, kun haluaisin jo vähän ainaki suunnitella sitä. Näin tuossa yksi yö unta, että tein lähtöö sairaalaan synnyttämään ja ykskaks tajusin, etten oo laittanu minkäänlaista sairaalakassia valmiiks, niin aattelin, että jos ei oikeesti kävis ihan noin tai ainaki tietäsin suunnilleen kertoo sit vaikka miehelle, mitä siihen pakata ;)

minä vaan -84 + juniori 29+6
 
J+, sinuna en ottaisi tiheitä supistuksia ja limatulpan irtoamista kovin kevyesti. Kävisin ainakin näytillä niin tietää mikä kohdunsuun tilanne on ja vaatiiko jotain seurantaa tms.

Minä vaan -84, sairaalakassin ajattelin ite pakata mukaan

-neuvolakortin
-omat hygieniatarvikkeet
-imetysliivit + liivinsuojia
-jotkut lököhousut ja ehkä jonkun hupparin
-villasukat
-kameran + laturin
-lukemista
-suklaata

Isä saa sitten tuoda vauvalle kaukalon ja kotiintulovaatteet.

Sirel, muhkea vauvamaha sulla! ;) Mä en vieläkään oo ottanut yhtään kuvaa mahasta. Käy pian niin et synnäriltä saadaan mahakuva! Viimeksikään ei muistettu ottaa kuvia, aina vaan viikot vieri eteenpäin ja muutamat kuvat mitä on olemassa on viikoilta 30+.

ON: Olin aamulla sokerirasituskokeessa eikä se litku mun mielestä mitään pahaa ollu, ihan hyvin meni alas eikä tullu paha olo. Tulokset kuulen ens pe kun on neuvola. Siinä sit lueskelin vanhoja Vauva-lehtiä ja naureskelin yhdelle kolumnistille, joka oli saanu hirveet kilarit kun tajus synnäriltä kotiin tullesssaan et se vihreä Liberon kassi oli jäänyt saamatta. :LOL: Eli jos sitä ei teille muisteta antaa, niin muistakaa kysyä sitä ite, ettei tuu itkupotkuraivareita kotona. :D Kassissa on kaikenlaista pientä kivaa, mm. vaippoja, joku lelu, vauvan pesuaineita yms.

Eilen käytiin taas ultrassa katselemassa josko se kysta sieltä keuhkoista ois hävinnyt, mutta eipä ollut. Mut ei ollut myöskään kasvanut ja oli vähän muuttunut nii ettei lääkärikään sitä ensin meinannut löytää. Vauva on kasvanut hyvin, viikkoja eilen 26+1 ja painoa pienellä 850g. Istukan virtaukset kunnossa, ja muutenkin kaikki kunnossa. =) Taas 4 viikon päästä, eli 20.12., on seuraava ultra.

Muksaa viikonlopppua kaikille
Elsiliini ja pikkumies 26+2
 
Taikamaailma tervetuloa takaisin! :)

mimmi83 mulla on sellaista outoa puutumiskipuilua reisissä, erityisesti öisin. Iskiashermoon siis painaa kohtu ja vauva, siitä ilmeisimmin johtuu. Ihan kuin ois taas jotain kasvukipuja, ärsyttävää. :D

Adii mä oon huomannu tuosta omasta miehestäni, että salaa toivoisi ajan menevän nopeasti vauvan tuloon asti, vaikka yrittää sitä innostustaan peittää. Hirmuisen suloista kyllä. Ei edes enää hymähtele ja tuhahtele, kun listaan asioita, mitä pitää vielä ostaa - hypisteleekin noita vauvanvaatteita ihan pöljä ilme naamallaan. Muutenkin olen huomannut sen verran, että esimerkiksi kaupassa käydessä taputtelee mun mahaa ja pussailee julkisilla paikoilla, mitä ei siis ole ennen kovin mielellään tehnyt. :heart:
Käytiin myös tuossa yksi ilta keskustelua siitä, mitä pelkoja kummallakin on vauvan tuloa ajatellen ja mies jopa yllättyi niiden samankaltaisuuksista. Sanoinkin, että kaikki ne aiheet ja tunteet on ihan sallittuja, ei niitä pidä piilottaa tai pelätä... sanoin senkin, että jos ihan oikeasti haluaa niistä puhua vaikka jollekin muulle kuin minulle niin voin neuvolassa asiasta mainita. Ei kuulemma ole vielä tarpeen. Kai hänelle riitti se, ettei ole yksin ajatuksiensa ja pelkojensa kanssa. Onhan tää iso elämänmuutos, kun yhteistä eloa on se 14v takana, joista 9v on asuttu yhdessä - KAKSIN (plus koirat). Normaali reaktiohan se on, jos pelottaa, vaikka hyvin toivottu vauva onkin kyseessä. :)

Sairaalakassiin ajattelin noiden Elsiliinin mainitsemien juttujen lisäksi pakata iPadin. Sieltä saa musiikin ja kaiken muun kivan näkysälle - kunhan vain nyt tulisi se mini pikkuhiljaa.... Verkkokauppa kiusaa ja laittaa joka viikko sähköpostia, että ei ole vielä tullut varastoon. :D Varmaan laitan turvakaukaloon valmiiksi pienen pussin, johon tulee vauvan kotiintulovaatteet - tiedän tuon mieheni sen verran hyvin, että paniikissa todennäköisesti pakkaisi ihan väärät vaatteet mukaan. :)

Hohhoijaa, enpä ole saanut mitään aikaseks tänään. :D No ei vaan, lajittelin sentään kaikki vauvanvaatteet pyykkäystä varten valmiiks - kohta voisi mennä ekan koneellisen pyörittämään. :) Laskujen maksu hieman tympäsi niin ei oikein tuo imurointi innostanut vielä. :LOL: Eka kyllä pitääkin tuhota toi mun lehtilinnake tuosta viereiseltä sohvan osalta, että sen saa siirrettyä illalla vauvan huoneeseen. :)

Täällä taas möyritään oikein kunnolla. Välillä het sattuu, kun monoa tulee aika kipakkaasti kohti kylkiluita. Terhakka tapaus. :)

MrsR&MrR ja Jorma-Irmeli 28+1
 
Heipsan!

Mun oli tarkoitus kommentoida jotakin, mutten muista. :D

Olin eilen toisessa perhevalmennuksessa, ja pyff siellä taaskaan mitään ollut. Ilmetyksestä, mutta ei mitään sinänsä uutta. No tulipa käytyä! :)

Oih.. Tänään olen saanut aikaiseksi edes jotain. Pesin lattiat, siivosin vessat ja tein makaronilaatikkoa :) hyvä minä!

Tosiaan muuten kysyin tältä kaverita jolta pinniksen ostan, että onko patjoihin päässyt jotain, niin ei ole. Koska on käyttänyt patjansuojusta. Eli ostanko uudet vai en? Kauhea jahkailu! :D

Huomenna siirrytään viikolle 30 mikä tietysti siis luetaan vko 31! Hui! :)

Bettis ja rakas 29+6 <3
 
Bettis Me saatiin tutulta myös patjat sun muut ja ovat sen verran puhtaan oloiset, että minä ainakin käytän niitä. Tuleehan siihen päälle sitten vielä lakanaa, suojaa ja muuta, joten itse en tästä ainakaan jaksa ressata. Yksi ostos vähemmän!

Sirelin rohkaisemana mahakuvaa täältäkin. On muuten komias vatsa sinulla! Kamerasta loppui tietenkin just akku eli kuva tulikin kännykkälaatuisena.


Keltakukka 28+6
 
Kiitos vaan kaikille kehuista! :) Kyllähän mun masulla jo kokoa on ja lyhyessä se näkyykin vielä niin hyvin.. ;) :D

Silti "pieniä" vauvoja on edelliset olleet syntyessään vaikka mun masu on ollut VALTAVA. (poika syntyi -00 rv 41+0 ja painoi 3450g, 51cm, kun taas tyttö -05 syntyi rv 39+4 ja paino 3230g, 48cm)

Sirel ja :heart: iltatähtönen 30+0 Poks, Poks
 
J+
Supparit & "limatulppa" eli kuten arvasin jo, eivät he päivystyksessäkään (puhelimitse) nähnyt syytä tutkia. Tänään alkoi rv 31 joten päivystävän kätilön mukaan se on ihan ok. Limatulppa voi mennä jopa kuukausia ennen itse h-hetkeä. Useimmilla se juuri menee synnytyksen yhteydessä.

Rv 31 ei ole hälyttävää, kaikki alle 32 pyritään naistenklinikalla hoitamaan, mutta se arvioidaan jos ja kun synnytys alkaa. Ja vakka rv 31 on pieni, niin kätilön mukaan tilanne ei ole hälyttävä.

Käski palata asiaan jos supistukset jatkuu tiheänä, kivuilla tai ilman, verinen vuoto, vetistävä (lapsivesimäinen) vuoto tai jos lantioon tulee kovaa paineentunnetta. Kun vointi on tänään ollut hyvä, eikä supisteluja ollut seuraillaan kotona tilannetta.

Nostaminen, rehkiminen toki on jäissä. Nyt otetaan rauhallisesti tästä lähtien! Kätilönkin toive, ja miehen.

Limatulpan osittainen meno viittaa ainoastaan siihen että kohdunkaula on pehmentynyt. Joten hieman kuten jo arvelinkin, tässä mennään, ja kunhan ei ihan heti maailmaan tupsahda =)
 
Täällä on Polikäynti takana!
Menikin tosi hyvin,
Pissanäyte puhdas, juteltiin tovi ja ultrattiin. Myös sisätutkimus nyt tehtiin kun on tuntunut supisteluja, joita en oo missään raskaudessa aiemmin näillä viikoilla huomannut. Eivät oo kipeitä mut sellasia kireitä.
Kohdunsuuni on kuitenkin pettämätön:LOL:
rv 27 siis, ja miettii että kuitenkin usea raskaus takana, niin olipa tuo täysin takana, kiinni, kiinteä ja täysimittainen, Todella hyvällä mallilla siis. Toki tilanne voi nopeesti muuttua, mutta mulla kaikki raskaudet menneet yliajalle niin aika lupaavaa sinänsä:LOL:

Vauvoista ei nyt otettu kokoarviota, koska otettu 10 pvää sitten. Isoja ovat viikkoihin nähden, joka on hyvä asia, koska etuajassa suurella todennäköisyydellä syntyvät. Ovat kuitenkin ihan "normikokoisia", eli ei mitään jättivauvoja, mutta hyvässä lihassa
(mulla aikasemmat tosiaan olleet pienikokoisia, kuopus oli ns. normikokoinen, 3645g (40+4), aikasemmat 2905g(39+2) ja 3420g (41+4) )

Ja aina paranee: A vauva on nyt Avauva, eli on mennyt alemmas hollille, ja tajunnut tarjota nuppinsa alas Toki on mahista et ne kääntyilee vielä vaikka miten mutta nyt ovat ainakin viikon tapittaneet samoissa asemissa, paitsi että tuo A on hakeutunut sinne alemmas.
B-vauva Jököttää sitkeesti kintut alaspäin:heart:

istukoiden virtaukset ok, ja napanuoravirtaukset. Vilkkaita veijareita ja hyvät sykkeet

napa on pullahtamaisillaan ulos, koomisen näköstä kun mulla on koru edelleen paikoillaan

Flunssaan sain reseptiyskänlääkkeen ja ehkä alkaa elämä voittamaan jo... :) ainakin sain siivottua vähän


***************************************************

LIMAT, mulla tulee usein jos on ollu seksiä, niin päivän pari sellasia isoja limaklönttejä:x Ihan kirkasta mutta vähän limatulppamaista... aluksi mietinkin et mitä ihmettä, mut sit tajusin tuon yhteyden et on aina poikkeuksetta silloin päivä pari aina kun on ollu jotain makuukammarimeininkiä:D

Ihania MASUKUVIA taas:heart:
Pitäs taas itekki ottaa :) Aika komiahan tuo on jo:LOL:

SAIRAALAKASSI... siis tunnustaudun, mä en ikinä oo pakkaillu sellasta:ashamed: Siis oon nyt jonkun hammasharjan, dödön ja.. hmm.. vauvalle vaatteet ottanu mukaan kun oon lähteny, siinä kaikki :D ja yleensä unohtanu ne vauvan vaatteet, jotka isäntä tuonu perässä sit kun tarvis:D
Mä aina nottkunu sairaalas niiden hemasevissa pöksyissä ja kuteissa, ja äitiysvaatteissa saanu lähtee takasi:LOL:
Ei tosiaan kiloja oo sairaalaan juurikaan jääny, vaan vast sit kotona alkanu lähtee :)
Enkä oo ku päivän, max kaks sairaalas ollu synnytyksen jälkee (keskimmäisestä 2 päivää kun oli se halkio ni seurattiin syömisiä tarkemmin ja otettiin kuvia helsinkiin jatkotoimenpiteitä varten)
Mut toisaalta, en tiedä, kaksosten kans vois hyvä olla pari päivää ehkä harjottelemassa imetystä.... Voi vaatia aikansa oppia saamaan ne ite molemmat hanoille:LOL:

SOKERIRASITUS on mulla 5.12., En mäkään sitä litkuu pahana pidä (kuopuksesta olin rasituksessa) mut se olo sen jälkee! Oisin voinu nukkua (ja nukuinkin) sen koko 2h ku veti niin koomaan.

Jahas, nyt iltapuuhiin kuopuksen kanssa ja lääkettä naamariin.
poskiontelot on tulessa:snotty:

T:Neiti + Prinsessat 27+0 POKS
 
Viimeksi muokattu:
Moikkis!

Miulle synnytystapa-arvio on suunniteltu vkolle 38.

Hankinnat Miulla on melkein kaikki hankittuna paitsi vanna, tutit ja rasvat sun muut on hankkimatta. Turvakaukalon tuleva mummo osti jo ennen ku olin käyny nt-ultrassa. Melkein uuden pinniksen sain kaverin vanhemmilta (heillä siis ainoastaan mummola käytössä ollut pinnis) ja vaunut kävin tänään ostamassa. Löysin lastentarvikekirppikseltä Emmaljungan Duo Compi yhdistelmät edullisesti ja värityskin miellytti niin olihan ne pakko hommata. :D Sitterin haen ensviikon alussa kaverin siskolta. Vaatteita oon saanu ja muutaman kappaleen ostanu, ne oottaa pesua pyykkikaapissa. Pakkauksen vaatteet selasin läpi sillon ku sen sain mutta viikkasin ne takasin laatikkoon oottamaan pesua. Lähimmät ystävät on vitsaillu sillä että miulle käy niin että kun meen synnyttämään niin vaatteet ja lakanat on edelleen pesemättä. :D

Miulle ei istuessa tule huono olo mutta jos paikallaan seisoo pitkään niin tulee tosi huono olo ja varsinkin sillon jos on kirkkaat valot. Muutaman kerran meinannu tajukin lähteä kun on tullu niin huono olo.

Ite en oo painajaisia nähny mutta unenlaatu on huonontunu huomattavasti. Ennen raskautta miun vieressä sai vaikka pommin räjäyttää ja en ois heränny. Nykysin havahdun joka kerta siihen kun käännän kylkeä. Ootan kyllä sitä että pääsis taas mahallaan nukkumaan.

Doris87 ja Kössi 26+5
 
Ai niin, hankinnoista, meil puuttuu viel kaikki:LOL:
Tai no on kuopukselta tosiaan vaatetta yms "pakollisia", muut puuttuu. Onhan tässä aikaa:LOL:
Mä oon vähä tällänen:ashamed: en osaa etukäteen oikee miettiä mitä tarttee, no vaatteethan jo on :D se on tärkeintä :)
 
Uusille tervetuloa täältäkin! :)

Meillä on myös erittäin vilkas vauveli! Neuvolassa, ultrissa, lääkärissä, jopa hammaslääkärissä (!!!) kommentoitu vilskeestä. Mutta kyllä ne liikkeet todella tuntuvatkin, ihan hillitön potkuilu ja möyrintä käynnissä vähän väliä, uskomattoman terävältä tuntuvat vielä tässäkin vaiheessa, saa nähdä miten viikojen kertyessä muuttuvat. Kaikki lapsemme ovat olleet melkoisen vilkkaita mahassa ollessaan, mutta tämä on kyllä jo ihan huippuvilkas tyyppi. Taidetaan olla pulassa syntymän jälkeen. :D :heart:

Eilen kävin taas neuvolassa, täällä Raisiossa pääseekin käymään tosi usein, edellisessä raskaudessa Turun puolella hyvä, että näyttäytyä tarvitsi, vaikka oli rd-diagnoosikin. Toisaalta rasittavaa tämäkin ravailu, mutta nyt kun on aika paljon ollut supistuksia ja kaikenlaisia liitos- ja iskiaskipuja, on kyllä ihan hyväkin käydä niitä valittelemassa. Menen ensi tiistaina nyt ylimääräiselle lääkärikäynnille supistusten vuoksi, tai sitten, jos vallan taas villiintyy pitää painella suoraa päätä Tyksiin. Oli terveydenhoitaja vaan melkoisen huolissaan supistuksistani ja muutenkin arjen rankkuudesta (siis kotiäitinä olen ja kolmea tyttöäni koitan jaksaa elossa pitää), kuulemma ei olis pahitteeksi saada hieman apua. No, mummolat ovat toisella puolen Suomea, eikä oikein muita apuja olekaan... Yritän siis vielä ensi viikon jaksaa jotenkin päin, sitten äitini pääsisikin tänne hetkeksi auttelemaan. Teen nyt vain sen kaikkein välttämättömimmän kotona ja mies saa hoitaa töistä tullessaan kaiken muun, reilua tai ei. :/ Tuon kuopuksen (2,5v) puolesta vaan harmittaa, kun ei kauheasti ulkoilemaan ole päässyt, mä en vaan kykene enää tuolla ulkona seisoskelemaan/kävelemään. Kerran päivässä sentään haetaan keskimmäinen kävellen eskarista ja koitetaan siinä samalla vähän puuhailla jotain, siinäpä ulkoilut. :(

Umpiväsynyt olen kyllä ollut viime päivät, torkkunut sohvalla päivisin lasten leikkiessä vieressä, onneksi sentään pitävät toisilleen seuraa, kun äitistä ei ole enää mihinkään. Öisin on vaikea saada hyvää asentoa millään, joka kohtaa särkee ja vauva potkii niin, etten senkään vuoksi saa unta tai sitten muuten vaan uni ei tule. Aamulla kuitenkin noustava lähettämään lapsia kouluun/eskariin, parina aamuna en noussut, mies lupasi hoidella homman ja lopputuloksena aivan käsittämättömissä (säähän sopimattomissa) vaatteissa ilman kaulahuiveja ja hiukset kampaamatta matkaan lähetettyjä lapsia. Huoh. Onhan se toki kiva olla korvaamaton, mutta rasite se myös on, pahasti. No joo, hengissä ovat kaikki kuitenkin. ;) Rautalisää (Floradix) aloin nyt ottaa, vaikka hemoglobiini on ihan suht ok (129), toivottavasti siitä olisi hieman apua väsymykseen.

Turvotusta on ollut jaloissa jo monta viikkoa, olisikohan alkanut n. vkolla 20. Käytänkin enää vain tukisukkia (Ozbabysta, oliskohan olleet merkiltään Noppies? Ovat kyllä kivat ja hyvät!), jotka vedän jalkaan jo ennen sängystä nousua. Iltaisin huomaa silti, että turvotusta on, olisi taatusti aika paljon ilman noita sukkia. Turvotuksesta huolimatta paino on pysynyt aisoissa, nyt on tainnut tulla ensimmäisen neuvolan jäljiltä 5,5 kg, kokonaisuudessaan ehkä 7 (meillä kotona surkea vaaka, hyvin harvoin vaa'alla käynkään, joten paino ennen raskautta on ihan arvio). Suonenvetoja on mullakin ja syön magnesiumia. Olen huomannut, että jos mulla ei ole vettä yöpöydällä (tai en ole vaan juonut yöllä), on aamulla taatusti suonenvetoa, eli liittyy mulla ilmeisesti nestetasapainoonkin. Mä en kyllä kykene kävelemään, jos mulla on suonenveto, ainoastaan hieromalla menee ohi.

Influenssa-rokotteen otin eilen neuvolassa, täällä sen siis voi ottaa periaatteessa milloin vain äitiys/lastenneuvolakäynnillä ja lapset saavat sen kaikki keskimmäisen 6v-neuvolassa parin viikon kuluttua. Meillä tosiaan kaksi astmalasta perheessä, joten kuuluu oikeastaan asiaan ottaa rokote koko perheelle. Mielelläni suojaan myös vauvan tuolta virukselta. Mieskin otti rokotteen jo pari viikkoa sitten
työpaikan kautta.

Mutta tosiaan :xmas: JOULU :xmas: lähestyy! Jotain piristettä siis tähän umpiväsähtäneeseen ja kivuliaaseen olotilaan! :) Tekisi mieli laittaa jo joulukuusi pystyyn, mutta ehkä jaksan odottaa vielä kunnes kuu vaihtuu... ;) Laitetaan ensin "lapsille" muovinen kuusi yläkerran aulaan ja sitten lähempänä aattoa olohuoneeseen aito. Muuten kyllä alan koristeitakin jo kylvämään kotiin, sillä se joulun odotus on mulle kaikkein parhainta Joulussa!

Babyshowereita ei mulle ole koskaan pidetty, tuskinpa pidetään nytkään. Enkä kyllä niitä mitenkään kaipaakaan. Itse en ainakaan jaksaisi alkaa järjestelemään yhtään mitään, vasta selvittiin keskimmäisen 6v-synttäreistä, huh. Esikoisen 9v-syntymäpäivät sijoittuvat viikkoa ennen laskettua aikaa, joten taitaa olla tiedossa Hop Lop/tms. -synttärit, joissa mun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. ;)

Jaksaisikohan sitä lämmittää saunan tänään? En ole kyllä varsinaisesti mikään innokas saunoja, mutta josko se hieman helpottaisi näitä kaikenmaailman kremppoja, edes sen verran, että olisi helpompi nukkua... ja ihanaa, on viikonloppu ja mies kotona pari päivää auttamassa aamusta iltaan! :heart:

Bliss ja Poikanen 29+2
(Hups, tulipas pitkä teksti...)
 
Viimeksi muokattu:
Huomenia!

Oishan sitä voinu nukkuakin, mutta kaikki on selkeästi sitä vastaan... kun neljättä kertaa herää siihen, että melkein tukehtuu niin parempi sitten nousta ja herätä. Näemmä jos aion joskus vielä nukkua kunnon yöunet, ollaan sitten syömättä koko päivä... Kyllä, se on just se närästys/refluksi, kun tuntuu löytävän keinon tuhota yöunet ja tehdä olon niin paskaksi kuin olla ja voi - lääkkeet auttaa pari kolme yötä ja sitten on ihan turha edes haaveilla mistään nukkumisesta. :mad: Nyt sitten kurkkua korventaa ja sattuu ihan hirveästi, kun toi vatsahapoista koostuva neste polttelee sitä eikä mikään tunnu helpottavan. Tekee ihan mieli itkeä, mutta taidan lähinnä vetästä raivarit jossain kohtaa.

Onneksi sentään pääsee kaupungissa käymään tänään, voisi samalla käydä siellä apteekissa ja jututtaa farmaseuttia, millähän yhdistelmällä tästä yöllisestä perkelöinnistä selviäis kunnialla - oletettavaa on, että tilanne vaan pahenee loppua kohti. :x Notta olkaa onnellisia te, joilla närästys ja liikahappoisuus menee maidolla tai piimällä ohi - menispä mullakin... :kieh:

Väsymyksen osasyy on siis tuossa yllä mainittuna, mutta olen kyllä muutenkin paljon väsyneempi kuin aiemmin. Ei johdu mullakaan hempasta, se oli kuitenkin viime käynnillä sen 135. Varmaan toi ulkona oleva synkkyys, sade ja yleisesti kroppa taitaa tarvita lepoa ihan toisella tavalla kuin aiemmin.

Sain kuin sainkin eilen imuroitua ja järjesteltyä paikkoja niin, että pienen huone alkaa olla verhoja vaille valmis. Pyykkäsin vauvanvaatteita, tosin vasta noi bodyt, potkarit, housut ym. - haalarit, villatakit jne. on luvassa sitten myöhemmin. :)

Yritänpä tässä pysytellä hereillä ja odottelen tunnin verran ennen kuin alan tuusaamaan tukkaa ja naamaa. Jospa sitä uskaltaisi vaikka ihan pikkuisen muroja syödä aamupalaksi niin ehkä tuo vatsakin jotenkin rauhottuisi. Ei ole kyllä ollut erityisen rento yö tirriäiselläkään, kun on melkolailla herännyt mun yskintään joka kerta. Pikkuraukka. :heart: Jos tässä joku asia on hyvä, niin pidätyskyky on vielä tallella - täydelläkään rakolla ei tule pisaraakaan housuihin. Jes! :LOL: Vuosia ja vuosia kestänyt lantionpohjalihasten treeni on siis johtanut jonkinlaiseen tulokseen. :)

Nytpä taidan katsoa pari jaksoa How I Met Your Motheria Netflixin kautta ja yritän pupentaa niitä muroja hiukan. Ehkä tää tästä vielä hyväks muuttuu. :)

Päivänjatkoja mammat!

MrsR&MrR ja Jorma-Irmeli 28+2
 
J+ Hyvä että soitit, saatiimpa me muut ainakin mielenrauha ;)

Mun tarvis varmaan kans hakea tuota Bliss:n mainitsemaa rautalisää. Ihan kauhea väsy koko ajan vaikka suht hyvin nukun. Unen päästä saa välittömästi kiinni vessareissun jälkeen.

Sairaalakassi pakkaan, vauvan vaatteet, omat kotiin lähtövaatteet, (alusvaatteet)imetysliivit, liivinsuojat, huulirasva, kamera, puhelin, NEUVOLAKORTTI, harja ja ponnareita, naamarasva ja dödö. Näillä on pärjätty jo 3 kertaa, eiköhän nytkin.

Joulu Tykkään, oon laittanut ikkunoihin jo valot, kyntteliköt laitan vasta joulukuun puolella, mut sisälle tykkään laittaa jo aiemmin, tuo ihanaa tunnelmaa. Yläkerran aulan peilipöydälle laitoin ja alas semmoseen isoon lasivaasiin. :) Jouluverhoja silittelen ens viikolla ja laitan ikkunaan.

(.) Polvi kiukuttelee taas |O voi ärsytys. Kohta lähetään tampereelle katsastamaan uuni tarjonta, esikoiselle talvikenkiä ja tietty syömässäkin käydään :) Lapset odottaa jo ihan innoissaa, et koska lähetää. Isäntä laittaa ensin yhden auton kuntoon ja sitten startataan :)

Äiti maa & Iso poks! 30+0... Voi herttinen sentään.. Kauhistuttaa ajatuskin, et aikaa on ehkä enää 8-9 viikkoa.. :O Toivottavasti tää menis niin yli.. :LOL:
 

Yhteistyössä