HELMIKUUN HELMET 2013 *syyskuu*

Onnittelut kaikille ihanista ultratuloksista :heart: Meillä on vielä kaksi pitkän sitkeää viikkoa edessä odotusta...

Omppuf: Mun masu näkyy jo edestä päinkin hyvin. Työkaverit jo vitsailee, että en muutaman viikon kuluttua mahdu enää työpisteisiin, kun vatsa on tiellä. Ja onhan se outoa, kun vatsa on alkanut kasvamaan noin huimaa vauhtia, niin menee itselläkin aikaa tottua kokoon ja jo nyt tuntuu, että jotkut liikkeet on rajoittuneita. En esim. näe enää leikata bikinirajaa. Minkähänlainen puska mahtaa pian kasvaakaan :D Täytyy varmaan laittaa isäntä "töihin" ;)
 
  • Tykkää
Reactions: poju04typy06
Iskiasvaivasta
Iskiaskipuun auttaa mun kohdalla ihan rauhallinen kävely omaan tahtiin ja lämpöhaude. Mulla on ollut selkäongelmia teini-ikäisestä lähtien, aiemmin melkeen säännöllisesti kipulääkkeillä ja nyt raskauden aikana mikään niistä ei ole ollut sovelias vaihtoehto. Piikkimatolla käyn myös välillä makoilemassa, en tiedä onko apu siitä matosta itsestään vaiko kovaa lattiaa vasten makaamisesta. Aivan sama kummasta, kunhan on apua :)

(.)
Huomenna olisi edessä pitkään ja hartaasti odotettu rakenneultra. Kunhan nyt vain olisi kaikki kunnossa, kun suvussa kulkee muutama periytyvä tauti. Olishan sekin bonusta, jos pikkuinen suostuisi näyttämään jalkovälinsä. Pääsis sitten shoppailemaan oikein urakalla :D Ja tietty sitten voi päättää, otetaanko äitiyspakkausta vaiko ei. Kuitenkin sillä rahalla saa aika ison määrän käytettyä tavaraa. Varsinkin, jos saadaan tyttölupaus ultraajalta, niin ei kyllä oteta. Mun mielestä se pakkaus on täynnä pelkkiä poikavärejä.
 
Muiden ultrauutisten sekaan täältä neuvolakuulumisia (kun siihen ultraan on vielä kaksi viikkoa, grr :D ). Hemoglobiinit taas paremmassa eli 138, kun viimeksi oli 128. Huomaa kyllä olossakin. :) Enkä siis syöny mitään lisärautaakaan.
Pissanäytekin ok, mikä helpotti kovasti, kun olen täällä jo kauhukuvia nähnyt rd-diagnoosista. Paino noussut hurjat 500g raskauden alkuun nähden eli kaikki niin kuin pitääkin. :)
Itsehän tämän jo tiesin, mutta terveydenhoitajalle tuli yllätyksenä kuinka ylhäällä kohdunpohja mulla on - viitisen senttiä siis navan yläpuolella, yleisesti siis rv20 on navan kohdalla. :D Ja olipa muuten työn takana saada pikkutyypin sykkeet, vikkelä kaveri - äitiinsä tullut. :heart: :LOL: ja ne sykkeet siinä 140-150 välillä. :)
Täytinpä minäkin sitten sen parisuhdelappusen, jossa näitä väkivaltajuttuja kyseltiin.

(.) Hyvillä mielin ja oloin siis jatketaan, varmaan lisättävä kevyttä kävelyliikuntaa, kun on ihan tukossa tuo alaselkä. Yöksi taas laitettava tyyny jalkojen väliin niin saa paremmassa asennossa nukuttua selkää ajatellen. :)
Nyt ei siis tän pöhkömpiä tänne, jaksellaan ja kasvatellaan masua :heart:

MrsR&MrR ja Jorma-Irmeli 19+0 POKS!
 
Ei hitttooooooo mulla on 20 vkon rakenneultrassa eri ultraaja kuin tähän, asti, sattuu olemaan vielä sama jonka kans mulla ei oo synkannu TIPPAAKAAN:mad:
Sanoin v. 2008 että neuvolantäti pitää huolen etten sen ultraajan syynättäväksi joudu koskaan enää:'( Mutta joo, ainoa aika ja juuuri sillä lääkärillä:'(

(Taustaa, 2008 np ultrassa kun löyty 6mm turvotusta, tänmä lääkäri totesi että " on täällä turvotusta mutta te voitte neuvolantädin kans keskustella aiheesta ensi viikolla" Olin ihan shokissa että siis hä? oliko sitä paljonkin, ja lääkäri heitti että 6 mm että tuskin siellä terve lapsi on mut hei, sullahan on ens vkolla se neuvola ni siellä sit infoa varmaan"
Itkien menin kotiin, soitin neuvolantädille että mitä tää tarkoittaa, ja kovin pahoillaan täti olikin että lääkäri jätti mut ihan tyhjänpäälle huonojen uutisten kanssa:'(. samainen lääkäri on myös ilmoittanut heti ettei ultralla aio vilkaista sukupuolta, eikä kerro vaikka näkisikin koska ei ole sitä varten töissä)

Mut joo, nyt aloin vakavasti harkita ultraamista noilla viikoilla yksityisellä. sanoin tuolle neukkutädillekin että mä en oikeesti halua kyseisen ihmisen penkille kun se ei kerro mitään ja olen yks liukuhihnalla sille vaan. Muita ei nyt sit vaan ole:'( Mä en tuu sen kans toimeen yhtään|O|O:mad:
 
Moikka! Edelleen kyselen ett onko helmikuun mammoilla omaa face ryhmää? Tahtoisin mukaan porukkaan mutt en millään pysy tääll.Harvoin tulee käytyä kaksplussan sivuilla.Josko joku viittis vastailla ni oisin todella kiitollinen.Kaipaan "seuraa".Viidennen lapsukaisen LA 17.2.2013
 
Pikku yllätys: mä olen lukenut, että piikkimattoa ei saisi käyttää raskaana, koska voi aiheuttaa supistuksia (joko painamalla tiettyjä akupisteitä tai sitten lisäämällä oksitosiinin tuotantoa, joka puolestaan voi aiheuttaa supistuksia).

En halua pelotella, mutta varmuuden vuoksi sanon tämän. Osassa matoista sanotaan käyttöohjeessakin, että ei raskaana oleville.
 
Ketunhäntä ei minun mielestäni sukupuolitoiveissa ole mitään pahaa. Vauvaa rakastaa ihan varmasti, kun hän syntyy. Me toivoisimme vähän poikaa, mutta on aika vahva tyttöolo ollut koko raskauden. Jotenkin olen vain aina mieltänyt itseni enemmän pienen pojan äitinä. Tyypillisemmät poikien harrastukset kiinnostavat itseänikin enemmän, mutta mistäs sen tietää, vaikka tyttö innostuisi sellaisista. Olen myös ajatellut, että tytön kasvattamisessa on enemmän haastetta nykypäivänä. Toisaalta tytöille on nykyään kaikki avoinna, miehiä tietyissä ammateissa edelleen katsotaan vähän kieroon. Ja onhan äidin ja tyttären suhde parhaimmillaan aivan ihana.

Yhtä kaikki, vauva on rakas, oli kumpi tahansa:heart: Tavallaan on aika hauskaa, ettei tuo sukupuoli nyt selvinnytkään. Viimeistään helmikuun puolivälissä sen sitten näkee, kumpi meille suodaan, ja hän on sitten juuri se oikea:)
 
Moikka! Edelleen kyselen ett onko helmikuun mammoilla omaa face ryhmää? Tahtoisin mukaan porukkaan mutt en millään pysy tääll.Harvoin tulee käytyä kaksplussan sivuilla.Josko joku viittis vastailla ni oisin todella kiitollinen.Kaipaan "seuraa".Viidennen lapsukaisen LA 17.2.2013
ite en fB.n ryhmässä ole enkä siitä tiedä muuta kuin et kyl sellanen oli, kukas siit tarkemmin tiesi... MAARIT*?
 
Neiti-81 ai kamala, kun kuulostaa kovin ankealta ihmiseltä tuo ultraaja... hyi hitto, tekee pahaa sun puolesta. Ja kun miettii tommosen ultraajan esikkoa odottavalle. :O kauhiaa!

FB-ryhmästä muistaakseni juurikin Maarit*:lle yksäriä kun laittaa niin sinne pitäis porttien aueta. :) minäkään en siellä ole enkä mene. Tää palsta on vallan riittävästi mulle. :)
 
Piikkimatosta ja muista rajoituksista
Mulla ei ainakaan vielä ole tullut mitään siitä, ainoastaan auttanut kipuihin :) Tietty lopetan käytön, jos alkaa pahalta tuntumaan. Onhan toi muutenkin parempi kuin jatkuva parasetamoli/panacod. Melkeen kaikessa lukee "ei raskaana oleville", koska valmistajat haluavat pestä omat kätensä mahdollisissa vastuunkantotilanteissa. Sama juttu kuin joissain peruslääkkeissä. Käyttöohje sanoo että ei, mutta kun kysyy lääkäristä tai teratologisesta palvelusta niin sanotaan ettei ole mitään estettä.

Jos tarkkaan lukisi jokaista ohjeistusta, ei voisi elää kuin pehmustetussa huoneessa perunaa ja näkkileipää järsien ja keitettyä kraanavettä juoden ettei vaan mikään mene pieleen ;) Suomalaisen odottajan elämä tuntuu olevan vain kieltoja ja rajoituksia täynnä, ja jos teet eri tavalla kuin muut niin hyihyi :D Yksi älyttömin, mitä olen kuullut neuvolasta oli ettei rooibosta saisi käyttää ollenkaan. Kas on se kumma kun toisella puolella maapalloa sitä nimenomaan SUOSITELLAAN raskaana oleville teen korvikkeeksi (kofeiiniton,paljon antioksidantteja, ei tanniinia-> ei estä raudan imeytymistä jne..). Ymmärrän listerian takia kyllä että pitää välttää raakaa lihaa+kalaa ja pastöroimattomia maitoja jne, vaikka sekin on ihan häviävän pieni riski kunhan ruoka on tuoretta ja oikein säilytettyä.
 
Heissuli!

Tulin tänne poksumaan :D

Iskiaskipu on ehkä maailman veemäisin ja tosiaan pahin mitä voit tehdä, on, että jäät lepuuttamaan. Voin kertoa, että tämä viikko on ollut yhtä tuskaa, mutta kun liikkeelle vaan lähtee, niin kipu on päivä päivältä helpottanut, tänään vielä otin aamulla panadolia, mutta joka päivä olen ottanut yhden vähemmän. Eilen kävin uimahallissa ja siis uimaanhan en kykene, koska jalka ei kunnolla edes liiku, mutta vesikävely ja sit meidän uimahallissa oli sellainen monitoimiallas, jossa oli hierova jutska, niin sen alle laitoin selkäni ja avot, olo oli niiiiiiin rento :) Kyllä se siitä... mutta kaveri ei mua uskonut ton liikunnan kanssa ja se ei tosiaan itkemättä kävellyt enää loppuraskaudessa. Kylmä ja kuuma voi auttaa, pitää vain kokeilla, kumpi se on, se nimittäin riippuu ihan ihmisestä. Toinen vain pahentaa, kun toinen helpottaa! Vyöhyketerapia tai akupunktiokin varmasti auttaa, jos on rahaa mennä sellaiseen. Minä vain kävelen :D Uskon, että maanantaihin mennessä olen jo täysin voimissani, kunhan vain jaksan joka päivä käydä vähän lenksulla, suppilovahveroita tarvis varmaan taas 'metsästää' viikonloppuna :p

Omppuf kiitos, kun myötäelät :) kyllä minä ajattelin saikkua hakea 5.10. taas, kun on seuraava neuvola, siihen mennessä pitäisi töissä olla täysi vahvuus taas. Ollaan siis haettu paria työntekijää tässä aktiivisesti ja kunhan ne nyt löytyisi, voisin hyvillä mielin jäädä pois jo pikkuhiljaa. Iskiaksen lisäksi alkanut vetämään nivusiin, kai jotain mitä lie raskauskipuja :D Jotenkin tuntuu, että joka kerta tämä raskaana oleminen on vaikeampaa, olin jo aivan tosissani, että olen ehkä liian vanha enää neljättä koskaan toivomaan... :ashamed: vaikka nyt tietenkin toivotaan tämä kolmonen ensin terveenä sylkkyyn :heart: Neljä vaan on ollut aina mun haaveeni, itsellä kun ei ole kuin yksi velipoika, lapsena harmitti, kun oli perheitä, joissa oli paljon lapsia :D vaikka velipoika on minulle kyllä ihan maaiman rakkain omien lasten ja miehen jälkeen tietenkin tänä päivänä :D mutta mehän puhutaan lähes joka päivä sen kanssa puhelimessa, vaikka molemmat tahoillamme naimisissa :D noniin eksyin taas raiteilta :LOL:

Jee enää viikko rakenneultraa :) nyt kun se doppleri sattuu tuossa olemaan, niin enhän mä ole voinut olla kuuntelematta tänäkin aamuna ennen töihin lähtöä, että mites siellä menee :D ja mojova potku siihen sitten tuli, että alas mutsi kalppiin jo sinne duuniin siitä jeesustelemasta :LOL:

Muksaa viikonloppua, lapset ovat isällään koko viikonlopun, joten annan näin sellaisen romaanivaroituksen heti :D luultavasti roikun siis koneella :D

Viivi+Tiiti 20 TASAN :)
 
Ketunhäntä minähän toivoin ihan ääneen tyttöä. Ei siis mitään erityistä syytä, varmaan vaan tyttö olisi tutumpi kun itsekin olen ollut tyttö. Nyt kun kaveri näyttäytyi pojaksi, niin olin ensimmäiset puoli tuntia vähän että "hö". Mutta hyvin pian olin innokas ja ylpeä pienen pojan tuleva äiti. Eräs nainen kertoi, että alkoi itkeä esikoisen synnytyksessä (70-luvulla), kun oli niin kovasti toivonut tyttöä ja olikin poika. Ja varmasti rakasti täysillä kumpaakin poikaansa. :D

Nuo "ei raskaana oleville" -tekstejä käsittääkseni läimitään tuotteisiin heti, jos ei ole tehty riittävästi länsimaisten standardien mukaisia tutkimuksia aiheesta. "Ei voida olla varmoja." Sitten noiden erilaisten kieltojen takia mennään välillä ihan metsään. Joku ei uskalla syödä tuoreita kasviksia/salaatteja tai kalaa ollenkaan koko raskauden aikana erilaisten pöpöjen pelossa, vaikka suurin osa kuitenkin tajuaa, että kala ja kasvikset ovat tärkeä osa terveellistä ruokavaliota. Varovainen toki voi ja kannattaa olla, mutta järki kädessä.

P-L 21+2
 
  • Tykkää
Reactions: MrsR ja Äiti maa
Minä täällä ihmettelen et miten ihmeessä kaikilla on niin hyviä hb lukemia, onkohan mulla koskaan ollutkaan yli 125. Nytkin joutunut lisäämään ruokavalioon rautaa sisältäviä jutskuja ja obsidania syömään. Kohta varmaan joutuu taas siirtymään siihen litkumpaan lisään:x kun ei millään nouse. Katon parhaillaan sitä lappi- ohjelmaa ja vooi että olis ihanaa päästä sinne töllöttämään maisemia!! <3 onneksi kohta on jo talvi
 
Pink89 :hug:.

Uusille terpat :wave:.

Valkovuotoa on myös täällä. Nyt selkeesti enempi koko ajan ja lorahtelee välillä pikkareihin saakka. Kaiketi ihan normaalia näin raskausaikana.

Ihania masukuvia :heart:. Pitäis varmaan itekki yrittää ottaa.

Liikkeet tuntuu jo tosi selkeesti ja monta kertaa päivässä, meillä on vilkas masussa eläjä :D.

Rakenneultrassa tuli tänään käyty. Kaikki oli mallillaan ja mitat vastas hyvin viikkoja. Sukupuoltakin sieltä kurkattiin ja mun olotilat piti paikkaansa että ehkäpä sieltä ois tyttö tulossa. Asento oli tosin jatkuvasti huono ja jalat oli ristissä niin varmuudella ei tiedetä kumpi.
Ultratädille juttelin mun kipuilusta tuossa vasemmalla puolen ja saatiin uus aika lääkärille oikeen kun epäili myoomaa. Kattelemaan päästään taas siinä kolmen viikon päästä.

Selis ja wotwot 20+6
 
Omppuf mulla taas ei oo ennen tätä raskautta ollu koskaan alle 140 toi hb-lukema. Siks se edellisen kerran 128 oli järkytys ja aiheutti huimausta jne. Yhtään en kyl tiedä, mistä noi erot ihmisten välillä johtuu, kaipa joku aiheeseen perehtyny osais järkeillä paremmin. :) Äidilläni ei oo ollu hirveen hyvät hb-arvot, mut isällä kyllä ja pikkuveljellä myös. Jänniä juttuja. :)
Hyih. Talvi. Mä en tykkää. Kaikki muut vuodenajat menee, mut talvi ei. Liian kylmä, liian paljon lunta ja liian kylmä. :LOL:

Täällä päivitetään Omenoita, iPhone ja iPad pitää saada iOS6-aikaan. Pitkästyttävää puuhaa jostain syystä.

Ja karmee raivo tuosta liikkuvan poliisin lakkautuksesta. Mistä lie johtuu raivo, mutta kovasti korpeaa. Hmph.

Nyt taas saunaan (taidan melkein asua siellä) ja sitten röhnötys sohvalla. Huomenna pääsenkin hakemaan geelilakkaustarpeet postista, pakko testata heti omiin kynsiin niin on kynnet kuosissa Tampereen reissuaa varten. :) Harjoteltava muutenkin niin voi sitten asiakkaille tarjota sitä lisäpalveluna työmaalla. Äiti lienee seuraava uhri harjoittelua varten. :kieh:

G'nite, helmimammat! :heart:
 
J+
FlowerBy Minä en ole bikinirajaani nähnyt siistiä pariin viikkoon. Kyllä se onnistuu kun makaa kyljellään ja ajaa yhden sivun kerralla. Oikeasti siistin loput ihan käsituntumalla, eikä vielä ainakaan ole haavoja tullut :LOL:

Neiti-81 Tuntuu pahalta jos ei ultraajan kanssa kemiat toimi. Joko naisella on ollut paha päivä (kyllä ne hoitajatkin on ihmisiä ;)) Tai sitten kyseessä on ihan v-mäinen ihminen. Ainakin minun ''oma'' eli viimeeksi ultrannut nainen oli mukava ja lämmin. Kertoi mitä milloinkin näkyi, kehui vauvaa ja puhui muutenkin kunnioittavasti. Tästä huolimatta mieheni ei nähnyt näytöstä mitään ja piti tätä ultraajaa ihan hömppelinä tätinä kun tuolla tavalla puhui.

(.) Huomenna tai siis tänään rakenneultra, hirveästi jännittää vaikken tiedä miksi. Ainakin viikolla 17 masussa eleili iloinen ja reipas poika, joten katsotaan onko se edelleen iloinen, reipas ja poika. Vai onko edellinen ultraaja nähnyt jotakin muuta ''roskaa'' siellä :heart:

Pienokainen oikeasti vihaa doppleria, ja olen aivan satavarma että se ei nauti siitä. Potkuja satelee kun viimeistä päivää ja eilen ne jopa hiukan sattui. Vaikka niitä potkuja tuntee niin on se niin eri kuunnella sen sydäntä :whistle: Mami rääkkää ;)
 
Selis: Onnittelut varovaisesta tyttölupauksesta ja ihanaa että muut rakenteet oli kunnossa!:flower:
MrsR: Kaitpa nuo on niitä yksilöllisiä eroja, mun miehelläkin on aina ollut hyvät. Viimeksi tais olla 146 kun kävi luovuttamassa verta. Näillä on vaan pärjättävä jotenkin :). Oi geelikynnet on kyllä kauniit :)
J+: Tsemppiä rakenneultraan! :) Minuakin jännittää että onkohan siellä se poika mitä lupailivat kun mies oottaa ihan kamalasti ruuvailukaveria :D

(.) Tänään pitäis jaksaa leipoa rahka-mustikkapiirakkaa. se onkin ainut minkä oon saanut joskus onnistumaan..

Omppu ja mötöt 18+6
 
  • Tykkää
Reactions: Selis
Mullakaan ei ole koskaan ollut matala hb, eikä se myöskään askaudessa ole koskaan laskenut niin, että tarvis rautaa ottaa :) Niin ollaan vaan erilaisia.

Toivottavasti Viivi löydät sieniä :p mä toivo, et anoppi löytäs kans niin paljon, et mullekin riittää :D

Neiti-81 Voi että :( Kuulostaa todella kamalalle tyypille. Pidetään peukkuja, et se olis vaikka viisastunu vähäsen.

(.) Nyt ei irtoa, tarvii tuveta jo ruuanlaitolle, et saa lapset ja vahdit murua rinnan alle. Kun tänään on se ultra.. :heart: Voi iiiik, sentään :) Pitäkää peukkuja, et kaikki olisi kunnossa.
 
Huomenta!

Ultraajista, toi mikä mul on tähän asti ollu tässä raskaudessa on aivan ihana.
puhuin just eilen mieheni kanssa, ja todettiinkin että ehkä se toinen ultraaja ei vaan osannu kertoa tavallaan niitä huonoja asioita sillon, mikä toisaalta on ymmärrettävää (vaikka se lääkärin työhön kuuluu niin toiset ovat parempia siinä kuin toiset), ehkä hän ei vaan osannut kertoa huonoja uutisia, jolloin mulle tuli se tyhjänpäälle jätetty olo silloin 2008 raskaudessa? Ja tilanne itsessään ehkä oli sellainen että vuosien saatossa mulle itselle on tullut kauhea muuri ja tavallaan asiat tuntuu pahemmilta kuin ne olikaan? En tiedä. mut tällä mennään, isäntä tulee mukaan ja sanoi että pitää kyllä huolen musta:heart:
Mulla jotenkin ihan hirveet traumat mennä sille lääkärille:ashamed: Mies muistutti että kaikki on nyt HYVIN ja vuodet vierineet, ja pitää antaa mahdollisuus sille lääkärillekin muuttaa se mun kehno kokemus positiiviseksi...?

ÄITIMAALLE tsemppiä ultraan!

HB on mulla aina ollu hyvä, lähtö hb oli 154, viimeksi tais olla.. hmm.. oisko ollu 140 korvilla. Ehtii kuulemma pudota vielä:D Mulla on synnytysten jälkeenki ollu 130 korvilla aina.

J+lle kans tsemppiä ultraan :)

SELIS, onnea hyvistä ultrakuulumisista:heart:

VIIVI, mun esikoinen toi säkillisen eilen suppiksia, kanttiksia ja mustatorvisieniä ja orakkaita:D Mulla on viime vuotisia pakkasessaki viel kun vuosi sitten olin viimeisilläni näihin aikoihin ja maha pystys painelin mettässä:LOL:

Kuopus täyttää kuukauden päästä vuoden:heart:

(.)
Isommat lapset lähetetty kouluun, ja ystäväni tulee kylään muutaman tunnin päästä:heart: Josko hakis jotain hyvää tarjottavaa ja kävin itekki aamukaakaolla jossai kahvilassa. Ei oo yhtään sellanen olo et alkaisin leipoa tänään:LOL: Vaik ei sitä tiiä, alko tekee mieli minttusuklaamutakakkua:D ja noita pahuksen mokkaneliöitä ku niistä puhutaan kokoajan :D:LOL:

Nyt naama ojennukseen ja kylil:wave:

T:Neiti + MassuKit 18+0 POKSIS!
(hei mulla on tod näk. n. 20 vkoa odotusta jäljellä, onks tää mun puolväli?:LOL::LOL:)
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Voi ihana kun kaikilla alkaa jo olemaan noita ultria! Meinaa neuvolakäynti unohtua, kun odottaa vaa äitipolia :xmas:

Eilen kuunneltiin dopplerilla ja vastaukseksi saatiin muksauksia. Kerran jopa niin kova, että ensimmäistä kertaa ihan kädessä tuntui ulkopuolella! Koko laite heilahti =)

Mutta eipä tänne kummempia, tänään pääsee pitkästä aikaa kaupungille inspiroitumaan vauvanvaatteista. Saa nähdä uskaltaako vielä ostella :p

Halibut+Oljo 17+6
 
  • Tykkää
Reactions: MrsR ja Neiti-81
Hb on mulla ollu aina jotain 140 luokkaa. Esikoisen loppuraskaudessakin kun pötköttelin osastolla ja tarkistettiin hb niin oli 143. Hoitaja ihmetteli voiko olla raskaanaolevan tulos. Alkuvuodesta kun sain sen keskenmenon niin vuodin TODELLA PALJON verta, niin silloin hb romahti 106. Se tuntu kyllä päässäkin. Hui. Tässä raskaudessa on katottu vaan kerran, oli 137.

MrsR vitsi ne geelilakat on kätevät! Oon nyt kesän aikaan tehny niitä paljon. Semmosille asiakkaille jotka ei halua/voi laittaa rakennekynsiä, niin on aivan mainiot! Hyvää lisäbisnestä. Ja sit kun sen lakkauksen saa sujumaan rutiinilla, niin sen kerkee tekee asiakkaalle värin vaikutusajalla. :) Paitsi jos haluaa kikkailla koristeiden kans niin menee vähän kauemmin. Pitääkin rueta lakkailee omat kynnet... :D

Jännittää!!! Tänään klo 13.15 on kauan odotettu rakenneultra! Tuun sit illalla kertoo kuulumiset. :)

Pink 20+1
 

Yhteistyössä