Helmikuun helmet 2013

Täällä taas...

Oletko EtelänHetelmä ajatellut, että hankkisit erikseen parvekevaunut, käytettynä varmasti saisi edullisesti ihan toimivat siihen tarkoitukseen.

Me otetaan kaikki rokotukset, siis myös rota ja pneumokokki. Ja lisäksi laitetaan hepatiitti A ja B kunhan vähän kasvaa.

Meillä tahranpoistoon käytetään pääasiassa sappisaippuaa, hyvin toimii, monet tahrat on sillä lähtenyt. Sitä hankaan vaatteeseen ennen pesua, jos sattunut menemään vauvan kakkaan, hyvin meillä kaikki puhdistuneet.

Meillä on alettu entistä enemmän pitämään vauvaan mahallaan lattialla. Mitään aktiviteettimattoa meillä ei ole enkä ole ajatellut edes hankkia. Aikaisemmat ovat oppineet kääntymään selältä vatsalle jo juuri ennen kuin 3 kk tuli täyteen ja sen jälkeen on oltu vain vatsallaan. Jotenkin ajattelen, että lelujen on parempi olla lattialla ja houkutella vauvaa olemaan vatsallaan ja siitä sitten lähtemään liikkelle. Ja jos meillä tarve aikaisemmilla olisi lelumatolle ollut 1-2kk niin en sitä varten "viitsi" sitä hankkia, hyvin pian olisi meillä jäänyt tarpeettomaksi. Ja keskimmäinen lähti jo ryömimään 4kk iässä... Jospa tämä ei ihan yhtä vauhdikas olisi.

Meillä mennään tällä hetkellä täysimetyksellä ja hyvin tuntuu oma maito taas riittävän. Kiinteitä olen ajatellut aloittaa 4kk iässä, juuri sen takia, että turvaan lisäenergian tarvetta mahdollisen aikaisen liikkellelähdön takia. Bataatilla aloittelen kuten kahdella aikaisemmallakin. Monella muuten peruna ensimmäisenä tukkii helposti suolistoa ja aiheuttaa ummetusta, se ei ehkä kuuleman mukaan ole se paras ensimmäiseksi. Velliä en ole ajatellut tarjota vauvalle ollenkaan, puuro tulee sitten ainakaan. Ja imetystä toivottavasti pystyn jatkamaan siihen asti, että ainakin hapanmaitotuotteet käyvät. Ja tuttipulloa yritän välttää kokonaan. Tällä hetkellä olen siis aina vauvan saatavillä, omat menot odottakoot. Toki voin imetyksen päälle pyörähtää pari tuntia kaupassa, mutta monesti vauva lähtee kuitenkin mukaan. Ja me yritämme ottaa heti sitten nokkamukin käyttöön, kun on aika juoda muutakin kuin tissiä. Meillä ei ole ollut kenelläkään tuttipulloa käytössä, keskimmäinen alkoi juomaan erityiskorviketta 9kk iässä, tarkoitus oli vain kokeilla sen sopivuutta ja jatkaa vielä imetystä, muuta lapsi pätti toisin eikä tissi sen jälkeen enää kelvannut, nokkamuki vain.

Nyt pyykit ja ruuanlaitto odottaa. Tyttö unilla ulkona, taas :)

-Ninnu ja tyttö 2kk
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Päivitänpä vihdoin meidänki kuulumisia, jos vain neiti nukkuu vielä ;)

Vauva meni yliajalle, siis pari viikkoa yli. Käynnistettiin ja sitten kaikki eteni nopeasti. Kivuliain synnytys tähän mennessä siihen saakka kun sain ekaa kertaa spinaalipuudutuksen, sen jälkeen ei kipuja olleenkaan. Mahtavaa ainetta :D Ponnistus meni kolmessa minuutissa eli tosi nopsaa.
Hyvin oon synnytyksestä toipunu, vielä tuntuu että lonkka ja selkä hakee asentoaan ja kipuilee mutta muuten ei voi valittaa.

Neiti on suloinen, suurimmaksi osaksi rauhallinen mutta kun jotain tahtoo niin antaa kuulua :D Yöt menee hienosti (kopkop), herää pari kertaa syömään tissiä eli annan tissin suuhun ja taidetaan sammua sit molemmat ;) Päivät sitten nukkuu pikku pätkissä, ei sellasia pitkiä unia yleensä vaan torkkuu enimmäkseen sitterissä. Sylissä nukkus paremmin mutta kun äidin pitäis päivän aikana saada jotain tehdyksikin ;) Vaunuissa ei tahdo uni riittää vaan huutokonsertti alkaa jossain vaiheessa eli kovin kauas kotoa ei uskalla lähteä :(

Neiti syö pelkästään rintaa, eilen äiti kävi kaunistautumassa ripsien värjäyksessä ja sillä aikaa neiti sai isältä äidin pakastettua maitoa pullosta. Suht hyvin oli menny, tänään äiti karkaa sit uudestaan menoille :D

Nimenantojuhlat on lauantaina, vihdoin saadaan sitte kutsua häntä omalla nimellä. Sisaruksia kiinnostaa kovasti, arvuuttelevat usein ;)

Yleensä ottaen meillä menee tosi hyvin, kokemus varmasti auttaa ja iän tuoma rauhallisuus ja tietenkin se että lapsi on terve. Kiitollisuuden kyyneleet nousee silmiin usein, elämän parasta antia :heart:
 
Huomenta kaikille!

Aika juoksee niin nopeasti vauvan kans ettei ole muka kerenny kirjotella :snotty:

Meillä on melkosen kiltti tyttö.Yöt nukkuu hyvin,5-7 tuntia ja pari tuntia viel kaupanpäälle.Illalla tahtoo kyl pitää iltakiukkuilut ennenkä suostuu nukkuu ja uni saattaa tulla vasta puolenyön paikkeilla.Vaunuissa meillä ei nukuta,ainakaan jos ne ei liiku.Kovin kauas kotoa ei voida meilläkään vaunutella.

Tissimaidolla mennään,joskus iltasin annan lisäksi tuttelia.Jos tyttö on ollu kauemman kakkaamatta niin annan tuttelia,se yleensä saa mahan toimimaan :) Kiintee ruoka alotetaan perunalla.Todennäkösesti 3-4kk iässä,riippuu ruokahalun määrästä.

Rota litku meillä juotiin ja hyvää vissiin oli kun ei yhtään irvistelty.Oireita siitä ei tullu minkäänlaisia,onneksi!

Meillä aletaan näköjään heräillä.Hyvää päivän jatkoa kaikille mammoille ja muksuille :wave:
 
Juu minähän se kyselin tahranpoistosta. Itekki pyrin vältteleen kovia aineita ja laitan jopa pesuainetta aina pikkasen vähemmin ku ohjeessa. Mut päätin kuiteski kokeilla ensi kerralla tota sappisaippuaa tahranpoistajana ! :) Monet on näköjään kehuneet sitä.... miulla ei oo lähteny kakkitahrat pois neljässäkympissä..... =( ellei liota
 
Meillä sitten nukuttiin vähän viime yönä... llmeisesti käytin tietämättäni vauvan jotain 'herkkyyskautta' hyväkseni, koska ysiltä illalla menin sen kanssa sänkyyn ja molemmathan siinä simahti, toisella tissi suussa. Yhdeltä yöllä iskäkin kömpi vällyjen väliin ja vauvan kanssa havahduttiin että täh kello on jo noin. Sitten ihan huvikseni vain koklasin ja laitoin vauvalle tutin vain suuhun, niin sälli veteli sikeitä kuuteen saakka aamulla! Ja on sitten ollut niin äiti kuin poikakin koko päivän tosi hyvällä tuulella :) Päiväunia hän vetää muutamia, joista ainakin yhdet pyritään nukkumaan vaunuissa pihalla, yleensä noin 3-5 tunnin rupeama. Siinä sitten ehti kanniskelemaan muutaman kuution puita heräämistä odotellessa, kun isommat oli tarhassa... :D

Kiinteät aloitellaan siinä 4kk tienovilla, vielä ei ainakaan näy merkkejä etteikö pelkkä maito riittäisi. Perunalla ja porkkanalla ajattelin aloitella, helppoa, koska niitä syödään itsekin melkein joka aterialla, joten siitä vaan sitten muutama pala sosemyllyn kautta herran lautaselle :) Voi olla, että sotken omaan maitoonkin mahdollisesti, en ole vielä pohtinut kovin tarkkaan. Puuroa alan myöskin heti tarjoilemaan, että saadaan syödä sitten kaikki ruokailut koko perheen kanssa yhtäaikaa. Tai tietenkin isä on lounasaikaan töissä, mutta siis muu perhe. Makeat soseet otetaan sitten pikkuhiljaa käyttöön välipala-aikaan, kunhan noihin muihin perusmakuihin on totuttu tarpeeksi, siihen asti saa maito kelvata välipalaksikin ;) Puuroa on muuten muistaakseni sellaisina jauheina, tosi käteviä ottaa mukaan, kun ne sekoitetaan vain kuumaan veteen :) On ehkä kalliimpaa kuin normihiutaleet, mutta ainakaan noi aiemmat mukulat ei muistaakseni suostuneet kovin pieninä syömään hiutaleista tehtyjä puuroja, kun ne oli liian 'kökkäreisiä'. Eli lyhykäisyydessään: peruna, porkkana, bataatti, riisipuuro, hedelmäsoseita; banaani, omena ja marjakiisselit. Sitten myöhemmin niitä lihajuttujakin kehiin. Olen aiemmilla kerroilla pakastanut jääpalarasioihin soseet ja sieltä on nopeaa naps naps vain tehdä ateriakokonaisuus esim. pilttipurkkiin ja ottaa mukaan, siinä se sulaa matkalla ja lopuksi lämmitetään vaikka huoltoasemalla teekupissa. Pilttipurkit voi muuten myös pakastaa, jos haluaa niihin tehdä valmiiksi soseita :) Ja muistakaa, että sauvasekoittajalla perunastahan tulee liisteriä nimim. kokemusta on :LOL: Ja puolivuotiaana saa alkaa juomaan myös vettä nokkamukista, pulloa meillä annetaan ainoastaan, kun äiti ei ole paikalla ja silloinkin siitä joko velliä tai omaa maitoa pakkasesta.

Hyvä tuo vinkkii tahranpoistosta kun just pohdin, millä saan noista kestovaipoista noi kakkatahrat irti. Alkaa ensimmäiset vaipat olemaan pieniä, enkä ajatellut kestoilla kovin pitkään, vain tuon maitokakkavaiheen ohi ja sitten satunnaisesti, jos jaksan...

Olipas tosiaan ihana aurinkoinen päivä, alkaa väsy painamaan, kun koko päivän ollut ulkona :)

Viivi+Arttu huomenna 13 viikkoa
 
Täällä väsynyt ja migreenin kourissa oleva äiti =(

Onko ihan normaalia et n. 2½kk vauva herää yöllä usein syömään...meidän yöt menee jokseenkin näin. 21.30 nukahtaa, 00-01 syö, 02-03 syö ja sen jälkeen puolen-tunnin välein syö, viiden ja kuuden välil herää ja valvoo reilu puol tuntia ja sit nukkuu viel n. puol tuntia ja 7-8 välil herätään. Pelkällä rintamaidolla mennään, kannataiskohan lisänä kokeilla korviketta tai/vai velliä? Vai jatkanko täysimetyksellä? siis paraniskohan yöt lisäruualla? eihä tätä aikaa tietty kauan kestä mut...

äitx2+pieni mies 2kk1vko6pv
 
Taustalle edelleen lueskelen teidän juttuja.. puhelimella niin ärsyttävä kirjotella että jäänyt kommentoimatta vaikka mieli olisi tehnytkin.

Vellistä pakko sanoa, meidän suursyömärillä ikää 2kk 1vko, on saanut velliä 7 viikkoisesta lähtien.. Alkoi iltaisin tankata desin verran maitoa tunnin välein, nukkui yöllä 3 tuntia ja aamuyöstä aloitti taas tunnin välein tankkaamisen. Yön aikana maitoa meni siis noin 6dl.. Annan siis nyt iltaisin maissivelliä joka vielä blandattuna maitoon, velliä 70-90ml ja maitoa 30-40ml. Toki aloitin pienemmillä suhteilla, ensin 30ml velliä ja sitä nostin hyvinkin nopeasti. Vatsa ei ole reagoinut mitenkään, hajuhaitta ehkä suurempi :D nykyään jätkä siis nukkuu 6-7tuntia putkeen, herää syömään kolmelta ja 5.30-6.30 vaipan vaihdolle ja jatkaa unia 8.30 saakka. Itse siis koin vellin antamisen loistavana juttuna, eikä neuvolassakaan tuomittu, vaan käskettiin jatkamaan samalla tavalla.

Rota saatiin myös viime käynnillä. Meillä ei muita oireita tullut, kuin itkuinen ja väsynyt kaveri. Oli kylläkin jo seuraavana päivänä oma itsensä :)

Painosta oli myös ollut keskustelua.. pikku-jätkä painaa 6.5kg ja 59cm pitkä :D oli kyllä iso jo syntyessään, 4kg, ja lupailivat 3,4kiloista... ihan ei mennyt arviot kohdilleen! :D

Nyt kutsuu nälkäinen lapsi, koitan taas aktivoitua itsekkin..

Norpu ja poitsu 9vko

Tahranpoistosta vielä sanottava.. oletteko kokeilleet vanishia? Meillä ei ainakaan ole missään vaatteessa mitään pinttynyttä, ja käytetään ihan normaalia hajusteetonta pesujauhetta ja perään heitän vielä 1/2 mitallista vanishia. Hyvin on lähtenyt niskaripaskat ja yrjöt :D
 
Viimeksi muokattu:
Moikka

Ninnulle vielä kiitos tarkentavista vastauksista. Jatkan nyt maidottomalla vielä ainakin viikon (tosin se ei ole kyllä ihan maidoton kun syön keksejä ja voimariinia sun muuta) ja katson mitä tapahtuu sitten kun sen jälkeen taas kokeilen maitoa. Iho on ainakin nyt tosi hyvä, kop kop.


Päikkäreistä: meidän vauva on unohtanut miten niitä nukutaan :| Oikeesti, siinä missä ennen veteli suvereenistin kolme tuntia heräämättä vaunuissa ulkona, vaunut siis ihan paikallaan, nyt ei suju millään mikään. Argh! Ehkä vartin nukkuu, sitten alkaa huuto. Kuitenkin ihan väsynyt vauva. ONko tää joku siirtymävaihe vai mikä? Äitiä kyllä vähän korpeaa, kun menee se ainoa oma aika sivu suun, useimmiten nukun silloin itsekin. Kokeilin tänään omaan sänkyyn nukuttamista, se ei sujunut todellakaan, joten vaunuihin takaisin ja nyt on puoli tuntia siellä köllitty ja kolmesti jo heijattu...


ÄItix2: mulle on neuvolasta tullut käsitys, että vauvat on tosiaan erilaisia ja on ihan normaalia että joku syö noinkin usein öisin. Meillä vaihtelee tosi paljon, eilisyö meni yhdellä syötöllä (!) ja välillä sitten syödään tunnin parin välein. Jos oma maito riittää, en menisi korvikkeisiin, äidinmaito on kuitenkn paras lapselle. Mutta itse yritän tuputtaa maitoa iltaisin ennen nukkkumaamenoa, ts. syötän vaikkei vauva varsinaisesti pyytäisikään ja aina näyttää maistuvan. Näin kun hän tankkaa ennen nukkumaanmenoa, nukkuu todennäköisemmin pidemmät pätkät. Eli yleenäs kun syö vain yhdestä rinnasta kerrallaan, tarjoan toistakin. Välillä myös yösyötöillä.

Neuvola oli eilen ja paino ei kyllä lisääntynyt kovin hyvin. Vähän huolettaa. 12 päivässä tullut vaivaiset 25 grammaa! Mun allergiaepäilyt lisääntyy... Pituuttakin vaan 0,6 senttiä. ONko normaalia että vauvan paino ei välillä nouse juuri yhtään parissa viikossa? Ikää siis nyt 7 viikkoa ja 5 päivää.

Väsy Tuulis ja vinku Rakas
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Äitix2 on normaalia nimim. taas silmät ristissä. Se tasaantuu kai 3kk rajapyykin jälkeen jotenkin, toivottavasti. Meillä on joka toinen yö näköjään hyvä ja joka toinen huono. Suosittelen katsomaan, mitä suuhun laittaa, esim. mitä tuhdimman aterian itse iltapäivällä syön, sitä paremmin vauva tuntuu yöllä nukkuvan, ruoasta menee näköjään hetki ennenkuin se tuntuu maidossa. Epäilisin, että välipalaksi jos söisi puuroa, menisi kaikki yöt hyvin, mutta kuka ny sellaista syö... aamuisin syön puuroa ja iltapäivät nukkuu kuin tukki... tsemppihali täältä, kyllä me jaksetaan hei!

Tuulis kai se on hyvin yksilöllistä, en olisi huolissani, jos vauva kuitenkin syö hyvin eikä neuvolantätikään ollut huolissaan? Tsempit sinullekin :)

Viime yönä ei siis nukuttu, mulla on kauhee stressi itsellä, vauva ähisi ja puhisi ja jotenkin meni ihan keturalleen. Eikä tänään saa päikkäreitäkään, kun nappulat on himassa. Yötä odotellaan jo... :D

Aurinkokin on menny jonnekin, ihan on sellainen pläähpäivä :D
 
Hola mammat, pitkästä aikaa!

Rota saatiin viikko sitten ma 2kk neuvolan yhteydessä ja ei tullut mitään oireita. Ja tyllerö kasvaa hyvin, mittaa oli 55,5cm ja paino 4800g. :) 62cm vaatteet on kuitenkin jo käytössä, 56cm olleet turhan nafteja jo pari kolme viikkoa.

Nukkumisista tytöllä oli kanssa välillä sellaisia päiviä, ettei päiväunia nukuttu vaan koko ajan oli sitä väsyränkkää. Vaunuihin rauhottu sillon hyvin, mutta heräsi melkeinpä heti, kun kotiin päästiin. Olin juuri aina saanut vaunut takaterassille ja itkuhälyt siirrettyä, kun huuto alkoi. Meillä kyllä meni sitten itsestään ohitse, uskoisin, että kyse oli ilmavaivoista, kun se pieru ei vaan löytänyt ulos asti. Tätä kesti ehkä viikon verran siis. Sinä aikana ehti kyllä itkuvinkuparkua itsekin, että ihan oikeasti Neiti-81 oot kyl huikea mamma, kun elät koliikin keskellä.
Nyt meillä nukutaan hyvin. Toissayönä 8,5h heräämättä ja viime yönä 7h heräämättä. Päivällä nukkuu kanssa hyvin, 2-4h kerralla. Useimmiten nykyään herää vikoilta päikyiltään kolmen maissa ja sitten valvookin käytännössä siihen asti, kun yöunille alkaa 21-23 välillä. Muutamia pikkupätkiä saattaa nukkua sylissä tai sitterissä. :)

Meille kuuluu muutenkin erittäin hyvää. Tyttö on tyytyväinen, kova juttelemaan ja hymyilemään. :) kädet on löydetty ja niillä hamutaan jo tavaroita, muttei ihan vielä otetta saa kunnolla - paitsi isänsä parrasta välillä. :D nyrkit menee helposti suuhun jo ja sormia heilutellaan hykerrellen. Kääntymistä harjoitellaan kovasti, pari kertaa on unissaan kääntynytkin, mutta vielä sitä hereillä ei ole tapahtunut. Tyttö potkii kovasti ja mahallaan olisi jo kovasti menossa eteenpäin. :D parin päivän aikana on nostellut jalkojaan siihen malliin selinmakuulla, että treenataan kohti varpaiden koskettamista. Viihtyy kivasti itsekseen joko puuhamatolla tai sohvalle selinmakuulla, huutaa kyllä sitten, jos seuraa tahtoo. ;)

Lauantaina nimiäiset viimein. Nimihän on jo tietysti olemassa, rinsessasta tuli Elena Helmi Katariina. :)

Kiinteämpään ruokaan varmaan tutustutaan 3-4kk iässä, riippuu nyt siitä, kuinka hyvin tuo maito jatkossa nälkää pitää. Vielä toistaseks ainakin on riittänyt hyvin, mutta mikäli yöllä nälkä alkaa herättää tyttöä, niin kokeillaan sitten sitä perunavelliä jo ennen 4kk ikää. :) pitää seuraavalla neuvolakäynnillä siitä jo kysäistäkin.

Pilkku_ mä olen kanssa ollut niin kiitollinen siitä, että kaikki on toistaiseksi niin hyvin Elenan kanssa. Hormoonihuuruissani (vieläkin, vaikka ne menkatkin jo on kertaalleen kärsitty) olen itkeskellyt niille stooreille ja tuijotellut samalla omaa lasta kiitollisena. Tuo kummasta perspektiiviä asiaan, kun ymmärtää, miten ison lahjan onkaan saanut. :)

Tää mamma on kuulkaas karistanut kaikki raskauskilot ja vähän ylimäärästäkin. Vielä kun malttaa odotella toukokuun puolelle niin voinen viimein alottaa kunnolla vatsalihastenkin treenauksen. Sitten lähtee tuo loppu röllyskä mäkeen!
Mahtavaa!

Ärrät ja neiti Elena 2kk10pvä
 
Zue
Meillä viimein pahimmat oireet ROTArokotteesta takana..Perjantaina se tosiaan saatiin, ja vkl meni tytöllä kovissa tuskissa. Kakka oli vuoroin vettä, vuoroin vaahtoa, vuoroin limaa, ja su iltana jopa veristä..! Mä olin aivan hälisemässä ja suutuksissa kun mentiin rokote ottamaan. Neuvolasta kuitenkin sanoivat, että nämä ovat vielä suht pieniä vaivoja oikeaan rotavirukseen verrattuna, ja seuraavista rokotteista ei pitäisi enään tulla niin pahoja oireita. Katotaan nyt. Tytöllä vielä kova ripuli ja vatsanväänteitä jonkin verran, mutta ei onneksi enään kilju kipujaan. Huh huh. Kyllä tän äidin sydän oli kovilla, ja tuli itkettyä yhdessä vauvan kanssa. Niin pahaa teki pienen tuska.

Tuuliannaliina: meillä oli sama juttu parvekenukuttamisen kanssa. Yht´äkkiä nukkuminen partsille oli työn ja tuskan takana, ja sai vähän väliä käydä vaunuja heijaamassa, siinä tais mennä viikko, ehkä kaks? Tiedä sit mistä johtui. Nyt nukkuu taas parvekkeella hyvin.:)

Kuulostaa muuten uskomattomalta, et joillakin vauva on jo kääntynyt jne.! Meillä vaan tyytyväisenä pötkötellään selällään, jopa niin tyytyväisenä et monesti ehdin tekemään ruuan kun toinen niin iloisena köllii lattialla. Mahallaan tyttö onkin kovasti potkimassa itseään eteenpäin, ja jotenkin tuntuu, et oppii ryömimään ennen kääntymistä?

T.Zue ja prinsessa 9 vko <3
 
Heissan, piiiiiitkästä aikaa! :wave: Katsotaan mitä kerkee kirjoittamaan, poika nukkunut jo 3 tuntia pihalla.

Meillä oli ristiäiset viikonloppuna. Poika sai nimekseen Eeli Veikko Anselmi. Kaikki meni oikein hyvin ja järjestelytkin, vaikka mies oli monta päivää putkeen töissä ja yksin sain järjestellä + sisko tuli leipomis kaveriksi edellisenä päivänä.

Eeli on jo 2,5 kk ja 8 viikkoisena oppi kääntymään selältä mahalleen. Ensin ilman vaippaa ja nyt vaatteet ja vaippa päälläkin menee näppärästi ympäri. Leluja tavoittelee kovasti ja jos saa lelun käteensä se menee nopeasti suuhun ;) Nyrkit tuntuu olevan myös koko ajan suussa. Hirmu kova jutelu kaveri ja aina pitää olla talon touhuissa mukana, etenkin siskojen touhut kiinnostaa.

Vauva-arki on aivan ihanaa. Eeli on suht helppo tapaus. Kulkemiset on helppoja, nukahtaa omaan sänkyyn itsestään, viihtyy tosi hyvin sitterissä ja lattialla, päivällä nukkuu pitemmät n.3h unet vaunuissa, muuten lyhyempiä unia sisällä. Iltaisin vähän kitistään ja aika kova pulauttelemaan on. Vaatteita menee monet pyykkiin päivässä sen takia. (lääkäriin menoa jo mietin että olisko sittenkin refluksia) Yöt nukkuu huonoimmillaan 3 krt syöden ja joskus ähistään kakkaa aikaisin aamulla. Parhaimmillaan syö 1-2 krt. Nukkumaan menee aina omaan sänkyyn ja syötön jälkeen nostan vaan omaan sänkyyn ja saa unen päästä kiinni nanosekunnissa :)

Tissimaidolla mennään kokonaan ja kiinteiden perään ei ole kiire! Siihen 6kk täysimetykseen tähtään tai 5kk+ voidaan aloitella tutustuminen kiinteisiin. Vähän ihmettelen miksi niin monella on jo tässä ajatuksena aloittaa kiinteät n. 4kk iässä? Aika harva tarvitsee ravinnon saannin takia siinä iässä vielä kiinteitä. Nykyiset kasvukäyrätkin on jostain 70 -luvulta, jolloin kiinteät aloitettiin jo huomattavasti nuoremmilla ja siksi ne ei täysin ole verrattavissa esim. täysimetettyyn vauvaan.. Mutta jokainen toki tyylillään :) Mietin vain että miksi? :)

Adora ja Eeli 2,5kk 2kk neuvolassa mitat oli jo 6,7kg ja 60cm - Tuhti poika, tissi maistuu ;) 68cm vaatteita jo käytössä.
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Adora meillä tyttö on menny pelkällä Nanilla viitisen viikkoa niin monesti jo sit alotellaan 4kk iässä se kiinteiden maistelu. Itsellä ajatuksena se, jos pelkkä korvike ei riitä niin jotain täytettä muutakin on annettava ennemmin kuin 6kk iässä. Onhan sitä monta tapaa tässäkin, joskushan vauvoille työnnettiin mehua jo näillä viikoilla. :) vaikka nyt suositellaan täysimetystä, kaikilta se ei onnistu ja jokainen vauvakin on omanlaisensa - sen mukaan siis mennään. :) tai ainakin minä meen. Jos korvikkeella pärjää pitkään, hyvä niin, jos ei niin sitten otetaan kiinteät mukaan - en aio jääränä antaa vain korviketta, koska joku suositus sanoo niin. :)
 
Zue: meillä alkoi viikko Rota-rokotteen annosta ihan sellaiset vatsakivut ja ripulit, että meinasin monesti viedä jo päivystykseen. En vienyt kuitenkaan, kun nukkui päikkärit ja yöllä, mutta siis väliajat oikeastaan vain huusi. Pari minuuttia väliä ja taas jatkoi ja pieri ja kakkasi. Tätä kesti noin viikon verran, eilen oli ihan kamala päivä jälleen vaikka välillä jo helpotti ja tänään on tullut kertaalleen ripulikakka, mutta ei sellaista huutoa enää tänäänkään. Neuvolassa oli tänään jälkitarkastus mulla ja kyselin asiasta, niin seuraillaan. Päätin kuitenkin, että jätän nuo tehosteet nyt antamatta kokonaan, en halua ottaa riskiä että tulee noin pahat oireet enää. Vaikka riskihän se on jättää ottamattakin, niin mieluummin sen riskin tässä tilanteessa otan. Esikoiselle ei tullut rokotteista yhtään mitään ja olenkin niin ihmeissäni, vaikka tiedänkin että yksilöitä nuo pikkuiset on.

adora: täälläkin mennään pelkästään rintamaidolla vielä ja hyvin kasvaa. Aloitan kuitenkin kiinteiden maistelut 4kk iän jälkeen, ihan jo sen takia, että sen on todettu olevan allergiaterveyden kannalta hyvä juttu. Esikoiselta aloitin myös ja 6kk iässä söi jo täydet ateriat, yhtään allergioita hänellä ei ole. Ja pienenä lisänä saatiin jättää yösyötöt jo 6kk iässä pois, kun lapsi söi täydet ateriat päivällä. :) Mutta siis se ei ole se syy. Lisäksi esikoisella tuli ihan selkeä herkkyyskausi tuohon syömiseen 4kk iän jälkeen, en sitä alkanut sivuuttaa koska olen nähnyt niitäkin joille sitä ruokaa ei ole annettu herkkyyskauden ollessa päällä ja sitten 6kk iässä kun on alettu antaa, niin eipä ole lapset halunneetkaan. Ja tämän olen nähnyt parilla eri tuttavalla, en ymmärrä miksi pitää herkkyyskaudet ohittaa kun kiinteiden aloituksesta ei mitään haittaakaan ole. WHO:n laatima suositus koskee koko maailmaa, alunperin tehtykin sen takia kun Afrikassa kuoli yhteen aikaan paljon pikkuvauvoja kun äidit antoi heille saastunutta vettä.

Mutta siis joo, en paasaa enempiä, kukin aloittakoon kiinteät silloin kun itsestä siltä tuntuu :) Mutta tässä oli nämä meidän syyt.

Tuuliannaliina: kuulostaa tosi vähältä tuo painonnousu mun korvaan. Mitä ne neuvolassa sanoivat? Kai ne jotain kantaa ottivat? Meillä on tullut keskimäärin 300g/vko vieläkin, tosin meillähän oli aika pienipainoinen että senkin takia voi noin hyvin nousta kun kirii ikätovereitaan kiinni. 7vko neuvolassa oli vasta 4260g :)

Täällä käännytty kertaalleen mahalta selälle, mutta ei ole toistunut. Liekkö ollut onnenkantamoinen :D Muutoin ihana tyttö, alkanut jokeltelemaan ja mukamas vastailee kun jutellaan :) Ja varsinkin isoveljelle jaksaa aina vaan hymyillä, niitä vois kattella ikuisuuden :heart: Mitään mustasukkaisuutta ei ole edelleenkään, isoveljellä ikää siis 2v4kk. :)

Ja nyt menen nukkumaan, lapset olleet nukkumassa jo tunnin ja meillä kerrankin omaa aikaa ja tässä vaan kumpikin notkuu omilla koneillaan... :LOL: Joo, laatuaikaa tosiaankin. :)

cannes ja tyttönen 2kk ja risat
 
Hienosti oli meidän poju kasvanut! Nyt 2 kk neuvolassa 4435 g ja 57 senttiä! (syntyessään 2610 g ja 48). Pituus on kuulemma jo normaalikäyrällä eli paino enää laahaa perässä. Meillä on mennyt omaa maitoa + korviketta, jos ei vaikuta kylläiseltä ja näin aiotaan nyt jatkaakin. Meillä oli selkeästi tuossa sellainen vaihe, kun yöt oli pelkkää syömistä, mutta ilmankos kun poika oli kasvanut kolmessa viikossa melkein kilon verran.

Rota-rokote mekin otettiin ja sen jälkeen ei yllättäen olekaan nyt tullut kertaakaan kakkaa (1,5 vuorokauteen), kun yleensä täällä kakataan ainakin 2 kertaa päivässä. Saa nähdä mitä hirvittävää tästä vielä seuraa.
 
Moikka

Mäkään en ollut kuullut aiemmin herkkyyskaudesta, mielenkiiintoista. Saa nähdä milloin täällä aletaan hamuilla oikeaa ruokaa. Tällä haavaa hamuillaan vaan rintaa, jota olenkin tarjoillut aika nonstop eilisen neuvolakäynnin jälkeen.

Mustakin Cannes tuo painonnousu on olematon, hoitsu sen paremmin kuin lääkärikään eivät juuri ottaneet kantaa, molemmat sellaisia nuoria tyttösiä (sorry tytöttely, mutta oikeasti parikymppisen oloisia ja oma hoitajani onkin maininnut kokemattomuutensa vaikka kuinka monta kertaa). Lääkäri ei sanonut mitään asiasta, ajattelen, että tuijotteli kokonaispainonnousua, joka on varmaan ok, kun silloin alussa tuli 660h kahdessa viikossa. Itse ajattelen kyllä, että on outoa ja huolestuttavaa, jos tuosta painonnoususta pudotaan 25 grammaan samassa ajassa. Meillä on uusi neuvolakäynti huomenna, koska halusin keskustella asiasta. Mielestäni maito riittää, tissit eivät tunnu tyhjiltä, mutta itse epäilen, että se kahden viikon vihreä ripuli, jota tuli 6-8 kertaa päivässä on osallinen asiaan... nyt kakka on ollut parempaa muutaman päivän. Jos on kyse allergiasta, mitä edelleen epäilen, suoliston nukka vaurioituu niin, että ravinto ei imeydy kunnolla. VArasin itse asiassa allergologin ensi maanantaiksi, voi olla ettei löydy mitään, mutta saanpaha mielenrauhan sen suhteen. Jos kyse olisi kuitenkin maidon riittämättömyydestä, voiko sen tuotantoa lisätä muuten kuin imettämällä useammin? Auttaisiko esim. pumppaus, vai veisikö se viimeisetkin maidot?

Nyt pitääkin jo mennä...

Tuulis ja rakas 7 viikkoa ja 5 päivää
 
Zue
Maidon tuotannon lisäämisestä meillä kun on tämä jo syntyessään hyvin iso tyttö, niin hänellä on ollut myös hyvin suuri tuo maidon tarve. Pumppaamalla nimenomaan olen lisännyt maidon tuotantoa, kun jossain vaiheessa tuntui ettei maito riitä. Pumppaan edelleen maitoa pakkaseen kun tyttö on päikkäreillä parvekkeella. Eli molemmat rinnat aivan tyhjiksi, ja myöhemmin sen tuntee kun maito nousee kohisten. Juon myös joka päivä yhden alkoholittoman oluen, koska se kuulemma nostaa maidon rintoihin. Tiedä häntä, ehkä on lumelääkettä, mutta ainkin mun kohdalla toimii.:)

Mut joo, oli hyvä kuulla tuosta about 4kk vaiheesta, milloin lapsi saattaa ruveta kiinnostumaan muusta ruuasta kuin vain maidosta! Tosin musta tuntuu et tyttö kattelee jo nyt suurella mielenkiinnolla mun syömisiä.:)

Vatsavaivat olleet taas tänään rajuja, joten lienee ROTArokotteen huippu meneillään, kun kuulemma n.vko rokotteen saannista on virusten määrä elimistössä suurimmillaan..Sääliksi käy pientä. Onneksi sain hänet parvekkeelle rauhoittumaan, ja on vielä toistaiseksi unessa.:)
 
Tuo herkkyyskausi ihmetyttää vähän minuakii :confused: En oo tosiaan koskaan aiemmin kuullu keltään. Minä oon kans aatellu, että täysimetän sinne 6 kk ikään asti, jos ei aiemmin vauva ala vaikuttaa tosi nälkäseltä, ettei ns. pelkkä maito riitä. Kyllähän tuo tosin on jo muutaman viikon katellu aika tarkkaan minun syömistä, mut ei sentään mitenkään oo hamunnu minun ruokia.
 
Neuvoloissa on tosiaan näköjään eroja viitaten tuohon Tuuliannaliinan vauvan painonnousuasiaan. Meillä kun vauvalla oli tullut painoa lisää 92g/vko terkka suositteli korvikkeen antamista ja toki tiheitä imetyksiä, jotta maitoa tulisi riittävästi. Siis koin, että asia oli "ongelma". No, sitten tiheästi imetinkin ja painoa oli tullut sitten 165 g/viikonloppuna. Mulla auttoi silloin nuo tiheät imetykset ja oma reilu syöminen ja juominen. Mä en ole pumpannut, kun ei tule mitään pumpulla. Pitäisi olla sellanen synnärin pumppu, sillä kyllä tuli roimasti :D. Mehän käytiin sitten neuvolassa painokontrollissa useinkin, jotta nähtiin, mihin suuntaan paino on menossa. Nyt tulee pisin tauko, 2 vko, punnituksissa.

Ninnu78 Kun luulin, että vaunuja ei saa parvekkeelle, mietin kyllä noita parvekevaunuja, mutta ollaan kohta muuttamassa, joten ei kannata enää hankkia. Mutta sitten testasin, että eikö noita todella saa tuonne kärrättyä ja mahtuihan ne :). Sata kertaa helpompaa nyt. Nuo parvekepäiväunet on tänään taas sujuneet, eilen taas ei ihan niin hyvin...

Siis meidän suurin ongelma on tuo vauvan nukkumattomuus. Tai onkohan se sitten kykenemättömyys nukahtaa vai mikä?? Tai kai tämä voi olla sitten ihan yleistäkin ja pitää vaan keinot löytää - kuten nuo vaunuissa/ulkona nukutukset. Mutta siis esim. iltaisin. Ei mitään toivoa, että nukahtaisi edes syliin esim. ennen 23:00. Lapsi on pirun väsynyt, voi huutaa suoraa huutoa silmät ristissä, mutta siis ei nukahda ei. Jos valvoo esim. 16-21, on nykyisin perskuleen raivokas ja ei ole hiljaa millään - mutta ei käy nukkumaan. Nukutukset on onneksi nyt vähän lyhentyneet, mutta nyt mennään sellaista kautta, ettei nuku pitkään omassa kopassaan. Kolme viikkoa sitten nukahti koppaansa ja nukkui siellä 6 h joka yö. Nyt viime yönä nukkui kopassaan 1 h ja sitten mun kylkeen, jossa kyllä sitten vedeltiin unia 9:00 saakka. Voiko sillä olla vaan joku "äidin kyljessä nyhjäys"-kausi?? Tuntuu olevan siinä onnellisimmillaan :D. Mutta kyllä tässä on saanut heittää hyvästit esim. miehen kanssa vietetyille leffailloille tms. Huoh.
Mutta onhan tuo lapsikin tyytyväisempi ja nauravaisempi kun on nukkunut eli ei tässä nyt vain omaa napaa tuijotella.

Voiko vauvalla olla hiivatulehdus tai jotain sellaista?? Kun tytöllä on sitä samannäköistä töhnää, mitä on ollut siis alusta lähtien siellä alapäässä (se normaali), myös vähän nivusissa ja takapuolessakin ja siinä on sellainen huono haju... mitenköhän sitä kuvaisi...
"bakteerinen". Nyt ollaan kylvyssä saatu poistettu sitä kokonaan, mutta muuten vaikeeta kaapia millään paperilla. Muuten iho on hyvä, lääkärikin ihan mainitsi asiasta. Pitää kai kysyä neuvolasta...

Kiinteät Hmm, en ole edes ajatellut. Jos en osaa hyödyntää näitä herkkyyskausia, niin olen toiveikas, että muutenkin oppii sitten syömään :D. On kuitenkin aika tarpeellinen taito :whistle:.En osaa nyt ajatella muuta kuin tuota rintamaitoa ja sen riittävyyttä. Imetystä olen ajatellut jatkaa 4-6 kk ikäiseksi, jos vaan maitoa toivottavasti riittää.

Mukavia päivä helmikuisten äideille!

Eh + tyttö 7 vko 2 pv
 
Herkkyyskausia on menenlaisia, yksi vasta myöshemmin tulossa olevista on kuivaksioppiminen. En tuota syömiseen liittyvää ollut ajatellutkaan. Meillä kiinteitä ajattelin siksi aloittaa n. 4kk iässä, kun isotsiskot oavt lähteneet ajoissa liikkeelle, ja heillä on ollut kasvussa merkittävää hidastumaa, sekä pituus että paino, noihin aikoihin. Ajattelin jos sen voisi välttää, aikaisemmin olen aloitellut kiinteitä 5,5kk iässä. Tästä toki vielä keskustelen neuvolassa.

Minustakin Tuuliannaliina tuo painonnousu kuulostaa kovin kovin pieneltä. Voithan huomenna tehdä neuvolassa varmaan syöttöpunnituksen ja siten katsoa paljonko vauva oikeasti sieltä rinnasta saa maitoa. Hyvä, että olette menossa allergologille. Sieltä ainakin saat tutkittua ne miettimäsi allergiat. Ottavat joko verikokeet tai prick-testit. Ja toivottavasti syy pieneen painonnousuun selviää ja vauva jatkaa hyvää kasvuaan. Jos sinulla on jotain kysyttävää voit laittaa minulle hyvin yv:tä, voin kertoa miten meillä allergiajutut meni.

Taas täytyy mennä...

-Ninnu ja tyttö 2+kk
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Hmm... herkkyyskaudet :) Vauvoille kyllä joskus tulee ns. herkkyyskausi kiinteiden opetteluun. Mutta yleensä siitä puhutaan kun vauva on jo vähän isompi n. 6kk+ jolloin selvästi kiinnostuu syömisestä ja etenkin sormisyönnistä. Myös n. 1v+ syömisen herkkyyskausi on sellainen että erilaiset ruuat alkaa kiinnostaa ja silloin todella kannattaa olla ajan hermolla ja tarjota lapselle kaikkea mahdollisimman monipuolisesti. Myöhemmin lapsi oppii ennakkoluuloisemmaksi ja oppii kieltäytymään paremmin ei-tutuista ruuista. Joten mitä varhemmin antaa lapselle monipuolisesti maistiaisia kaikesta, sitä varmemmin välttää isommat nirsoilut hieman vanhempana :)
 

Yhteistyössä