Helmikuun helmet 2017 *heinäkuussa*

Mulla yritettiin kuunnella viime viikolla neuvolassa sydänääniä viikolla 10+3 mutta ei kuuluneet. Koin sen neuvolakäynnin muuten jotenkin aika turhaksi, tai ehkä meillä ei vaan ollut mitään juteltavaa. Sitä ennakkotietolomakettakaan ei pahemmin käyty läpi, todettiin vaan että ruokavalio on terveellinen ja muutenkin elintavoissa ei ole valittamista ja that's it. Neuvolantäti oli jotenkin nuori ja vaikutti miehen mielestä jännittyneeltä niin ehkä se johtui siitä, Eikä meilläkään tietty hirveästi kysyttävää ollut. Varattiin seulonnat ja seuraava neuvola-aika, jossa keskustellaan mm. parisuhteesta :)
 
Hei kaikille! Täällä olisi yksi helmikuisen odottaja lisää. Koitan paremmalla ajalla lueskella mitä kaikkea olette jutelleet ja päästä vähän kärryille. :)

Menetyksen kokeneille pahoittelut!!

Tänään oli ensimmäinen neuvolakäynti ja päiviä nlan laskujen mukaan nyt 9+3. Pieni kyytiäinen tarttui matkaan heti keskenmenon jälkeen, joten katsotaan mihin la asettuu sitten ultrassa. Th kuitenkin kokeili kuuluisiko syke ja tasainen vahva jumpsutus löytyi. <3 Voisi siis kuvitella, että viikot ovat liki kohdallaan.

Listaan saisi lisätä:
25.2. / Vuohenkello / SatKs / 4.
 
Eli kertauksena, jos haluaa Helmikuun helmet 2017 Faceryhmään niin laita mulle yv jossa kerrot nimesi ja kuvauksen profiilikuvasta ni lisään ryhmään. Ryhmä on salainen eikä sitä voi muut löytää eikä nähdä että oot siinä :) tervetuloa kaikki, meitä on siel jo tosi kiva ja aktiivinen ryhmä :)
 
  • Tykkää
Reactions: Wuf
Eli kertauksena, jos haluaa Helmikuun helmet 2017 Faceryhmään niin laita mulle yv jossa kerrot nimesi ja kuvauksen profiilikuvasta ni lisään ryhmään. Ryhmä on salainen eikä sitä voi muut löytää eikä nähdä että oot siinä :) tervetuloa kaikki, meitä on siel jo tosi kiva ja aktiivinen ryhmä :)
Okei Kiitos tiedosta! Katsellaan sit ens viikon perjantain jälkeen, jos kaikki kunnossa ultrassa, niin mieluusti liittyisin :) Täällä nyt siis 10+4 meneillään. Osanotot kaikille joilla suru uutisia, tuntuu kamalalta Ja alkaa pelottaa että Onko itsellä Kaikki kunnossa :(
 
  • Tykkää
Reactions: Maikkki
Mitä mieltä olette hiustenvärjäämisestä alkuraskaudessa? Esikoisen kohdalla värjäsin muistaakseni mutta nyt en ole uskaltanut. Olen muutenkin varovainen joka asian suhteen tässä raskaudessa sen yhden keskenmenon vuoksi. Mutta mulla nyt kamala juurikasvu, mietin että odotanko vielä pari viikkoa ja sitten värjään vai voiko jo? Ja jos niin olisiko esim kevytväri turvallisempi?

Tällä hetkellä rv 9+5 :)
 
Mitä mieltä olette hiustenvärjäämisestä alkuraskaudessa? Esikoisen kohdalla värjäsin muistaakseni mutta nyt en ole uskaltanut. Olen muutenkin varovainen joka asian suhteen tässä raskaudessa sen yhden keskenmenon vuoksi. Mutta mulla nyt kamala juurikasvu, mietin että odotanko vielä pari viikkoa ja sitten värjään vai voiko jo? Ja jos niin olisiko esim kevytväri turvallisempi?

Tällä hetkellä rv 9+5 :)
Mä värjäsin heti alkuviikoilla ja itse asiassa olen menossa huomenna taas kampaajalle ( menin jo tänään mutta olin vääränä päivänä liikkeellä :LOL:). Mulla on auringon vaalentama tukka ja aika tumma tyvi tällä hetkellä, aiemmin oon värjänny tyvenkin vaaleaksi mutta nyt ajattelin jättää sen vähän tummemmaksi ettei ihan päänahkaan asti väriä menis, en tiedä kyllä onko sillä mitään merkitystä loppupeleissä.
 
  • Tykkää
Reactions: Bettinah
Mie värjäsin tuossa viime viikolla koko pään ja en edes ajatellut sitä olevan vaikutusta. Jostain kuulin, että värinpoistoa ei saisi tehdä, mutta en tiedä onko totta. Minulla on sellainen hiuslaatu, että pakko värjätä, että ees jotenkin asettuuvat ja ovat siistin näköiset töissä :)
 
  • Tykkää
Reactions: Bettinah
Pahoittelut ja voimia kaikille keskemenon kokeneille! Toivottavasti teillä tärppää pian uudestaan! <3

Täällä on huomenna nt-ultra ja tänään myös neuvolassa kuunneltu sydänäänet. Nyt viikkoja 12+1. Pakko sanoa että olo on kiitollinen siitä, että kaikki on tähän mennessä sujunut hyvin. Raskausoireet eivät kylläkään ole vielä helpottaneet, pahin niistä on tällä hetkellä väsymys jonka toivoisin mieluusti pois, viikonloppuna kun olisi muuttokin. Onneksi mies on kesälomalla niin esikoisen vahtimisessa on lisäkäsiä :).
 
Oma pää huutaa väriä ja leikkausta, mutta kampaajaan ei huvita laittaa nyt rahaa ja mietin, että voisin koittaa olla värjäämättäkin. Suurta periaatetta ei asiassa ole, mutta ei värjäämättömyydestä varmasti haittaakaan ole. Paitsi kosmeettinen.

Tunnustan. Kävin ultrassa. Mehän olimme varhaisultrassa ja nt-ultra on kahden viikon päästä mutta... Kai se pitkä lapsettomuustausta tekee sen, ettei asioiden voi millään luottaa olevan hyvin. Oli se tosin sen arvoista. Pieni oli alkanut muistuttaa ihmistä, oli kädet ja jalat joita heilutteli. Sitten käänsi selkänsä ultralle ja tuijoteltiin hänen takamustaan. Siis oikeasti, sillä oli ihan selvä peppu. Se oli niin suloista.

Metsäminttu 10+3
 
Mulla tosiaan myös tää pää kaipaa hoitoa. Siis ulkoista, mutta en viitsisi kampaajalle mennä. On niin kallista lystiä. Mutta uskaltaako sitten noilla kaupanväreillä alkaa puuhaamaan..? Toiset sivut sanoo että juu, toiset että kannattaa odottaa ensimmäisen kolmanneksen yli. Mutta kun muutenkin hiukset rasvoittuu nopeammin kuin ennen niin juurikasvu vielä pahentaa asiaa. :D ja hiuksia lähtee muuten päästä myös aika paljon! Miten muilla?
 
Kävin aamulla vessassa ja rusehtavaa/tummaa vuotoa. Paniikki päällä tällä hetkellä ja odotan että saan soittaa neuvolaan jos pääsen ultraan tai sitten menen yksityiselle. Mä niin toivon että kaikki hyvin. Pää ei kestä jos menee kesken. Mulla on tunneside jo tulevaan vauvaan. Eikö se kova pahoinvointi sittenkään merkkaa mitään? Kipeät nännit? Väsymys? En ole uskaltanut nousta sohvalta vielä että tarkistaisin tämän hetken tilanteen. Odotan vain että klo lyö 12. Sanokaa että muillakin ollut ja kaikki edelleen hyvin? Nyt rv 9+3 (neuvolan mukaan) tai 9+6 (oman kalenterin mukaan)
 
En käynyt ultrassa mutta kävin neuvolassa että kuuntelevat sydänääniä, täti sanoi moneen kertaan että ei ehkä kuulu näin pienillä viikoilla. Aikansa etsi ja luoja kiitos sieltä meidän pienen rakkaan äänet löytyi. :love: Ei saanut selville kuinka vahva on kun on tosiaan vielä niin pieni mutta sieltä ne kuului. :love:<3 itkin sitten siellä. Ja heti kun kotiin pääsin niin oksennus lensi :LOL:
Olen vaan niin onnellinen! Ihan sama kuinka paljon kurkkuun sattuu oksentamisen takia. Mä olen onnellinen että sitä on ja tiedän että pieni siellä vielä on. <3
 
En käynyt ultrassa mutta kävin neuvolassa että kuuntelevat sydänääniä, täti sanoi moneen kertaan että ei ehkä kuulu näin pienillä viikoilla. Aikansa etsi ja luoja kiitos sieltä meidän pienen rakkaan äänet löytyi. :love: Ei saanut selville kuinka vahva on kun on tosiaan vielä niin pieni mutta sieltä ne kuului. :love:<3 itkin sitten siellä. Ja heti kun kotiin pääsin niin oksennus lensi :LOL:
Olen vaan niin onnellinen! Ihan sama kuinka paljon kurkkuun sattuu oksentamisen takia. Mä olen onnellinen että sitä on ja tiedän että pieni siellä vielä on. <3
Ihana juttu Bettinah!!! :love: Pelottavia tuollaiset vuodot!!!(n)
Ihania uutisia myös Metsämintulla! :LOL: Mäkin liityn sitten ensi maanantaina Facebook-ryhmään, jos np-ultrassa kaikki on hyvin. On nämä pitkiä päiviä, mutta nyt on se ensimmäinen kolmannes takana (y)

Eden84 12+0
 
Huh Bettinah! Aikamoinen säikäytys :eek: Sydänäänet olisi kyllä ihanaa kuulla itsekin tässä välissä, kun mullakin np ultraan vielä pari viikkoa.. harmi että avoin neuvola on kesätauolla (n)

Kukaan muuten ei aiemmin tarttunut mun kysymykseen, niin kokeillaas nyt uudestaan :D Eli onko teillä ollut minkä verran noita menkkamaisia kramppeja? Oisko siis ne niitä kohdunkasvukipuja? Mulla muutaman kerran tullut ja eka vähän säikäytti..

Cicada ja pieni pipu 10+5
 
cicada mulla on ollu menkkamaista juilintaa tässä muutamana päivänä, mutta ne ei oo mitenkään kovin kipeitä eikä onneksi oo tullut vuotoa. Luulen, et ne on noita kasvukipuja. Oonkin ihmetelly, miten mulla ei oo ollu mitään kasvukipuja vielä ku kuitenki jo 11+4.:D

Mulla kasvaa hiukset nii hitaasti, että tarvii värjätä n. 5kk välein että ehkä siinä lokakuulla tulee hiustenvärjäys taas ajankohtaseksi. Uskon, että on ok. :)

Kotidoppler lähtee tänään tulemaan postissa, joten ehkä perjantaina saa jo metsästää sydänääniä. Aika jännää. :whistle:
 
  • Tykkää
Reactions: Cicada
Täällä käyty eka lääkärikäynti ja kaikki hyvin :love: Pieni vastasi viikkoja eli nyt 10+3 menossa. Pikkuruinen sydän näkyi ihan selvästi siellä sykkimässä! Nt -ultra varattiin 11.8 ja tänään kävin seulonta verikokeissa.

Eli minut voisi lisätä listalle : 19.2/ haasu/ 29/ OYS/ 3.

Hiusten värjäämisestä oon aikaisemmissa raskauksissa kyllä joitain kertoja värjäillyt mutta nyt en vielä... Ajankohtaista alkais olla juurikasvun takia. Mun luonnollinen väri on vaalea ja oon pitänyt hiuket tummana jo vuosia.

 
Täälläkin on päivittäin menkkamaista ja muutakin juilimista, menee kyllä nopsasti ohi eikä ole kovin kipeitä,mutta itsekin olen ajatellut vain että kasvukipuja :)

Nt- ultrassa tänään käyty ja kaikki hyvin! Pikkuinen vastasi viikkoja täysin ja oli liikkuva heppu! Liikeetkin tuntuvat jo, ultratessa oli mukava huomata kuinka vauvan liikkeet oikeasti tuntuivat, aikaisemmin vähän arvelin että ovatko ne oikeasti,mutta kyllä ovat! Rakenneultra onkin sitten 28.9 :).
 
  • Tykkää
Reactions: Cicada

Yhteistyössä