Helmikuun helmiäiset 2016 *Tammikuussa*

Kiitos kaikille onnitteluista!

Saas nähdä koska sitä nyt sitte poksahdellaan itse kukin . Jotenki itellä vahvasti fiilis että etukäteen tulee ku kerta esikoinen, mutta näin ku ajattelee niin luultavasti mennään sit ylitte reilusti. Vaikka sinänsä ei haittaa, mitä lähemmäs laskettua aikaa pääsee niin sen parempi.

Mulle on noussut esille joku hirvee menettämisen pelko, lähinnä tämä kohdistuu mieheen, pelkään että hänelle sattuu jotain. Inhottavaa.

 

Onnea Tähkälle!

Siis mulla on menny nuo lonkkakivut/pakarakivut + kaikki muut lantionseutuun liittyvät osaset ihan mahdottomiksi. En pysty liikkumaan öisin mihinkään suuntaan, tai jos olen pitkään makuullani tai istun väärässä asennossa. Särkylääkettä olen joutunut nyt ottamaan yöllä ja viime yönä kivut oli maatessa tekemättä mitään niin pahat että haudoin kauratyynyllä pahimpaan olooni kipua pois.
Onko muilla äitynyt näin pahaksi? Meinaan soitella neuvolaan ja kysyä voiko tälle tehdä mitään, en haluisi noita lääkkeitäkään popsia, nytkin on tullut otettua tälle viikolle JO kokonaista 3kpl, mikä on enemmän entä koko viime vuonna

Krampit alkaa myös olla melkomoisen kivuliaita jos ja kun niitä vielä tulee..

Harkkasupparit myös lisääntyy, eilenkin tuli melko tiheään tahtiin tosi napakoita (JIHUU), perjantaina saadaan rv38+0 täyteen.
Vois kyllä pikkuhiljaa tulla vauveli ulos.

Ainiin, se sairaalakassi pitää pakata tällä viikolla!

 

Tähkälle synttärionnet!

Apua, synnytyskertomus. Enhä mää ennää muista Muutaman päivän tapahtumat on vaikea kiteyttää mihinkään pikku tekstinpätkään, joten hakekaa ny sitä kahvia ja pullaa jos meinaatte jaksaa lukea loppuun asti

Perjantaina siis saatiin äitipolilta käsky lähteä synnärin puolelle kalvojen puhkaisuun. Vauvan kokoarvioksi saatiin äitipolilla 2,7kg ja virtausten todettiin olevan hieman kohonneet, mutta ei kuitenkaan vielä epänormaalit. Kohdunsuu oli auki väljästi kahdelle sormelle ja kanavaa jäljellä n. 1cm. Synnärillä tosin kätilö totesi, että kyllä sitä kanavaa on vielä pari senttiä, ellei enemmänkin
Kalvot puhkaistiin klo 10:40 ja lähes samantien alkoivat säännölliset, mutta ei niin kipeät supparit, joilla oli väliä n. 3min. Vielä jaksoi naurattaa, tosin nauraminen kävi niin kipeää, että käskin miestäkin pysyä vakavana

Kahdentoista aikoihin suppareiden todettiin olevan liian heikkoja ja kohdunsuun kannalta täysin tehottomia, joten aloitettiin oksitosiinin tiputus.
Oksitosiini alkoi vaikuttaa nopeasti ja klo 13:15 otin ilokaasun avuksi (iloksi ). Miehellä oli ainakin hauskaa kun kuunteli mun juttuja. Muistan ainaki kertoneeni, että kuulen teknomusiikkia Oksitosiinin määrää nostettiin jossakin vaiheessa, oisko ollut kahden aikoihin. Jälleen se alkoi suurinpiirtein kymmenessä minuutissa vaikuttaa ja käskin miestä hälyttämään kätilön huoneeseen. Kohdunsuu oli 4cm auki ja kanava hävinnyt. Ja epiduraali oli saatava. Pelkäsin että jos ne loput kuusi senttiä aukeaa yhtä nopeaa kuin edellisessä synnytyksessä, voisi kohta olla jo liian myöhäistä saada mitään tujumpaa kivunlievitystä.

Anestesialääkärin tullessa huoneeseen klo 14:15 supistukset tulivat puolen minuutin (!!) välein ja kestivät n. 3min. Epiduraalin laittaminen oli siis yhtä kidutusta, koska supistuksilta ei paljon hengähdystaukoa saanut, en pystynyt olemaan paikoillani, ja jouduin luopumaan rakkaasta ilokaasumaskistani sen laiton ajaksi. Nappasinkin sen jälkeen maskin heti takaisin, kuin lapsi rakkaimman unilelunsa Anestesialääkärin piipahduksen aikana kohdunsuu oli auennut 5:een senttiin. Ensimmäisen puuduttavan annoksen vaikutuksen tuli kestää n. 2h.

Tästä alkaakin sitten ilokaasun ja epiduraalin huurteiset 1,5 tuntia, joista en muista juuri mitään muuta kuin hiljaisuuden, huminan korvissa ja miehen silittelyt. Olin ihan sulkeutunut johonkin omaan maailmaani, mutta kipuja en muista tuolloin olleen. Lähinnä vaan sellainen väsynyt olo. Muistan kans tässä välissä ajatelleeni, että jos synnytys ois pelkkää sellaista olotilaa niin voisin synnyttää aina

Neljän aikoihin kuitenkin havahduin taas kipuun ja jotenkin "heräsin", vaikken ees nukkunut. Kipu tuntui lähinnä järkyttävältä pissahädältä ja olinkin ihan varma että kastelen sängyn. Tajusin kuitenkin että kipu palaa säännöllisesti ja sanoin miehelle, että nyt ei muuten mee enää kauaa. Tuossa vaiheessa vielä jaksoi hymyilyttää ja olo oli jotenkin levännyt.

Kello 16:10 mies hälytti jälleen kätilön, jolle sanoin saman tien, että tää taitaa tulla nyt. Kätilö totesi, että niinpä näkyis tulevan, alahan ponnistaa. No minähän siitä sitten kellahdin selälleni kaikessa ketteryydessäni ja aloitin ponnistamisen. Tajusin heti sillä hetkellä, että epiduraalin teho on hävinnyt ja ponnistaminen tuntui aivan eriltä kuin edellisissä synnytyksissä. Mun mielestä ponnistusvaihe on aina ollut se helpoin vaihe, mutta nyt se oli kyllä täyttä teurastusta (josta sain muistokseni valtavan pukaman, vinkkejä otetaan vastaan ). Kätilö veteli vielä kumihanskoja käteen kun huusin jo, että nyt tää ei tunnu oikeelta. Tää ihana vanhempi rouva tuli vähän korjailemaan mun asentoa - ja viemään jälleen sen ilokaasun pois.. - ja sanoi, että täällä jo tumma tukka näkyy, nyt ihan raivolla vaan. Mun oli todella vaikeaa uskaltaa ponnistaa kovempaa, koska tuntui että repeän navasta perseeseen jos pistän enää yhtään enempää voimaa. Mutta niin se sitten onnistui, klo 16:15, kolmen minuutin ponnistusvaiheen päätteeksi tyttö nostettiin mun rinnalle
Hetkeksi.. Vauva ei alkanut itkeä kunnolla, vaan lähinnä vikisi, joten hänet vietiin lämpökaappiin virkoamaan. Itse en ehtinyt edes tutkia koko tapausta kunnolla, joten kamerasta vain katselin paria kuvaa jotka mies oli ehtinyt ottaa. Totesin heti ekana, että sillä raukalla on mun nenä

Jälkeisvaiheen tueksi sain kohtua supistavaa lääkettä. Ei tarvittu ompeleita, vaikka yritin kyllä kivenkovaan väittää kätilölle, että "kyllä sieltä varmasti joku repesi, mää tunsin että ihan varmaan repesi!" Mutta ei kuulemma..
Mies oli tän ajan toisen kätilön kanssa lastenhoitohuoneessa punnitsemassa ja mittailemassa tyttöä, ennen lämpökaappiin siirtämistä. Järkytyin kun kuulin painon olevan vain sen 2605g, mietin että minkälainen klonkku sieltä tulee. No vähänhän nuo käsivarret ja jalat on ruipelot, mutta posket kyllä löytyy Pari viikkoa niin löytyy varmasti jo ekat makkarat.

Miehen palattua saliin meille tarjottiin synttärikahvit ja klo 17 aikoihin saatiin viimein tyttökin takaisin Tyttö oli rinnalla jonkin aikaa, jonka jälkeen kävin pikasuihkussa ja lähdettiin osastolle.
Synnytyksen kestoksi merkattiin siis: I vaihe 5h 12min, II vaihe 3min ja III vaihe 13min. Ei ollut onneksi niin nopea toimitus mitä etukäteen pelkäsin, mutta sopivan rivakka kuitenkin. Ehdin iltapalaksi osastolle, kuten toivoin

Vauvan paino lähti tippumaan ihan normaaliin tahtiin, vaikka toki vähän suurennuslasin alla oltiinkin matalan syntymäpainon vuoksi. Ekana aamuna paino oli 2520g, tokana 2430g. Muuten oltais päästy jo toisena päivänä kotiin, mutta lääkäri tahtoi vielä tarkkailla painoa, vaikkei laskua ollutkaan vasta kuin 7,1% (raja 10%). Lääkäri halusi myös otattaa bilirubiiniarvot, koska esikoinen oli hieman keltainen. Ne oli kuitenkin ok, vähän vain käyrä johti ylöspäin.

Kolmantena aamuna, eli eilen, painoa oli 2400g. Päästiin kuitenkin kotiin, sillä ehdolla että käydään keskiviikkona painokontrollissa neuvolassa. Itku tuli kun kuulin että päästään lähtemään
Vauva oli sairaalassa melko uninen ja laiska syömään. Ihan kunnolla jouduin kiusaamaan, että sain herätettyä syömään ja tissille nukahtikin heti parin imaisun jälkeen. Lisämaito oli siis jälleen käytössä heti alusta saakka.

Kuitenkin kotiin päästyämme kaikki alkoikin näyttää ihan eriltä, aivan kuin ois eri vauva kyseessä. Neiti on tosi paljon hereillä, syö tuplasti sen mitä sairaalassa ja jaksaa olla rinnallakin pidempiä pätkiä. Värikin on tasoittunu puna-oranssista nätin pinkiksi, enkä usko että bilirubiinin kanssa tulee enää mitään ongelmaa (terkka arvioi huomenna). Tyttö myös on alkanut heräillä itse syömään, eikä enää kaipaa herättelyjä. Viime yönä tosin syöttöväli venyi 5h pituiseksi, mutta tankkasi ennen sitä sen verran paljon, että annettakoot anteeksi Kolmen tunnin syöttövälit voi unohtaa sitten kokonaan kun painoa on 3kg.

Mullakin alkoi viimein maito nousta ihan kunnolla ja nää varmaan jotku H-kupin tiiliskiven murikat vaatiikin pumppailua. Tissit on niin kovat, ettei vauva meinaa oikein saada kunnon imuotetta, joten kuuman jyväpussin ja rintapumpun kautta vauva tissille. Muuten mun vointi on ihan hyvä, vaikka se kevätsiivousfiilis onkin vähän kaikonnut.. Nää utareet kun sais kuntoon niin vois vähän reipastua. Ja jos maha alkais toimia kunnolla niin sekin vois helpottaa oloa.. Jälkisupparit kans vaivaa, mutta särkylääkkeellä oon tähän asti pärjänny ihan hyvin

Mulla muuten tekee vieläkin mieli joulutorttuja

Hirveästi tsemppiä kaikille vaivojen kanssa kärvisteleville ja muillekin jotka oottelee saavansa nyytin syliin! <3 Se on kyllä kaikkien kolotusten arvoista kun se pieni nostetaan siihen rinnalle Tosin masua on jo nyt ikävä ja siitä tuntuu olevan jo ikuisuus kun vauva oli vielä mahassa

 

Olispa itelläkin synnytys jo klaarattuna. Onnea vielä kerran!

Mulla on selkä ihan tolkuttoman kipeä ja vihlontaa ihan koko ajan. Yöt yhtä tuskaa. Ens viikolla seuraava ultra ja lääkäri. Toivottavasti vauva on silloin jo oikeinpäin. Ei jaksais alkaa sitä enää stressata. No mutta fiilikset on sellaiset et kyllä tää pian täältä tupsahtaa. Nyt toki vasta 35+2, mutta edellinenkin synty 37+1 tai jotain noilla main...

Mä jo mietin ristiäistarjottavia....

 

Kiitos ihanasti kirjoitetusta synnytyskertomuksesta IMN
Kahvi jäi mukiin kun en kyyneliltäni pystynyt juomaan
Onnea kovasti pienestä prinsessasta, nyt tuli kova hinku saada oma nyytti kainaloon nuuhkutettavaksi!! Muutama päivä enää, synnytys kyllä jännittää ja pelottaakin ( nuorimmaisen kohdalla ponnistusvaihe tuntui todellakin siltä kuin repeäisi kahtia, syntyi kasvot edellä..)

 

Onnea vielä kerran imn ja tähkälle synttäreistä!

Kävin tänään neuvolassa eikä siellä nyt mitään ihmeellistä tai uutta tarttunut mukaan. Kohdunpohjankorkeus alkaa nyt tasottumaan vaikkakin vielä yläkäyrällä mennään. Supistuksista ja vuodosta ei nyt tullut mitään uutta tietoa, käskettiin vain olemaan yhteydessä synnäriin jos jotain radikaalia tapahtuu.

 

Onnittelut IMN tyttösestä ja kotiinpääsystä!! Ja kiitos synnytyskertomuksesta!

Mikähän Heballe kuuluu? Vauvan kanssa kotona??

Moni tosiaan kirjoittelee, että vois olla lähtö lähellä.. Itse toivoisin samaa, mutta koska 2ekaa on syntyny 40+, eikä nytkään ole mitään oireita, niin tuskin tässä vielä kiire on..
Ahkerasti oon tässä kyllä suursiivoillu pari päivää ja kyllä sillä supistuksia on aikaan saanu, mutta ei vielä sillä kipuasteella, että lähtö tulisi.. Pesänrakennusviettiä siis ja sen tietää, ettei kohta ole siivoilut mielessä..

Tuli mieleen, että kantapään kautta sain muistutuksen noista lantionpohjalihaksista ja niiden treenaamisesta.. Oli tässä vähän flunssan poikasta ja kova yskä, niin oli kyllä lirahtelut lähellä... Nyt oon ahkerasti yrittäny joka päivä niitä harjoittaa, ettei synnytyksen jälkeen olis aivan tuskaa pidätellä...

Huomenna olis täysiaikainen 37+0

 

Kiitos synnytyskertomuksesta imn!

 

Ihanaa IMN, kun jaoit synnytyskertomuksen ja sait sen vielä kuulostamaan kivalta tapahtumalta Vaikka ainahan se lopputulos viimestään on! Helpottaa vähän ensikertalaisen jännitystä..

Ei tietty sais kerjätä mitään kipuja ja kolotuksia, mut onko tällanen oireettomuus myös osaltaan sitä, ettei nuo paikat tuolla vielä valmistaudu ollenkaan synnytykseen? Tyyppi mahassakin vääntäny ittensä jotenki poikittain, sen verran pullistunu tuo toinen kylki on ja koko maha ihan vinksallaan Toivottavasti pää ois pysyny menossa kuitenkin alhaalla, missä on nyt viime ajat ollu..

 

Täälläkin vaivaa tuo vauvan poikittaisuus välistä, yöllä heräsin kun oli kääntynyt tosiaan johonkin ihme asentoon ja meinasi vatsa revetä liitoksistaan, sellainen viistoneliö meni keskellä vatsaa poikittain. Stressin revin että vielä kääntyy perätilaan viimeisellä viikolla..mikä taitaa olla melko epätodennäköistä kuitenkin..

 

heipparallaa! Meille syntyi lauantaina klo 19.30 potra poika. Tänään päästiin kotiin ja opetellaan taas vauva-arkea. Pojalla oli mittoja 4070 g ja 52 cm.

 

Fiona ei mullakaan ollu kahdessa ekassa raskaudessa mitään kummempaa vaivaa.nytki oon päässy helpolla kun vasta viimeaikoina on alkanu tuo kylkiluun kipu ja nivuskipu vaivaan.tosin mullahan on edelliset raskaudet menneet yliajalle,tiiä sit kertoko Se oireettomuus siitä

 

Onnea Heba

Täällä kiire loppui, ei supistele enää niinkuin viikonloppuna, menee sykleissä tämä..Toisaalta jos pysyisi maanantaihin kyydissä mukana, synnytyksestäkin tulis stressittömämpi kun on synnärillä valmiiksi!

Vauveli kääntyilee kans vielä paljon ja puskee vaikka mitenpäin mahan läpi. On kyllä jo alhaalla ja kiinnittynyt. Tykkää köllötellä mun oikean kyljen puolella niin että jalat on vasemmalla puolella. Maha tosiaankin epäsymmetrinen ja siihen vielä kun supistaa niin on kuin muhkurainen pottupelto Että kyllä ne vielä loppumetreilläkin mahtuu siellä jumppailemaan

Mies lähti taas yöksi auraamaa teitä, vaatekassin otti matkaan jos kuitenkin lähtö tulee. Oma kassikin jo tuossa ovenpielessä odottelee

 

Onnea Heba!

 

Onnea Heba!

Koko illan on heikottanut ja särkenyt päätä, toivottavasti ei enteile mitään flunssaa nyt.. Huomenna neuvola ja isyydentunnustus siinä samalla . Huomenna poksuu 36+0.

 

Onnea imn ja heba pienokaisista!

Fiona: ei minullakaan ollut esikoista odottaessa mitään vaivoja ennemminkin tuskailin kun mitään ei tuntunut tapahtuvan. Silloin oli kesä enkä ole milloinkaan kitkenyt niin usein rikkaruohoja kuin viimeisinä viikkoina maha pystyssä. Poika syntyi sitten 41+1 ja ensimmäisestä supistuksesta vauvan syntymään meni vain puoli vuorokautta. Nauti nyt vaivattomasta olosta, synnytys tulee kun on tullakseen.

Itsekin ottaisin mielelläni sen oireettoman olon vaan ei. Muutaman päivän vauva oikein kaivautui lähtökuoppiin ja sen jälkeen on nivuset olleet vähän väliä kipeät. Yhtään pidempään kun on paikallaan niin liikkeelle lähtiessä koskee ja etenkin yöllä kylkeä kääntäessä käy kipeää.

Synnytyksen lähestymisestä ei ole tietoakaan. Parina päivänä rehkin ja siivosin ja kävin kävelylenkillä ja tuloksena oli ainoastaan kipeytyneet jalat. Nyt olen sitten ottanut taas rauhallisesti ja asennoitunut siihen että viikon päästä käynnistetään jos nyt ihme ei tapahdu. Huomenna on vielä viimeinen neuvola ja tänään viikkoja jo 39+0.

 

Imn, tuli ihan mun eka synnytys ja sen ponnistusvaihe tuosta mieleen, ku olo oli just tuo, että repeen navasta haarukkaan asti. Tosin mää ponnistin yli tunnin, ku se oli niii Kauheeta Tuuhan kertoileen vauva kuulumisia ja muutenkin teidän arjesta, kiva ettei täältä kaikki heti katoais jonnekin

Raparperimehu, mulla on kans jo ristiäismenu kalenterissa suunniteltuna

Onnea heballe ja koko perheelle prinssistä! Olis kiva kuulla teidän arjesta ja sun synnytyksestä!

Tähkä, mulle iski sellanen semi flunssa, ei kunnolla päälle, mut sellanen, joka vaivaa yöllä ja pitää hereillä toivottavasti muihin ei tartu, varsinkaan lapsiin. Ja toivotaan, että sääkin säästyisit.

(. ) neuvolassa käyty ja hb oli laskenut 100 näköjään rauta ei enää suostu imeytymään ollenkaan. Paljoa ei tarvis menettää verta, että joutuu veritiputukseen synnytyksen jälkeen ja edelleen terkka jakso jauhaa kuin iso vauva on ja kuin sen ei tarvis enää kauaa asustella masussa ihan niinku ite isin kasvattanu jonkun jätin ja ihan niinku ite oisin päättäny, ette tämä synny ennen kouluikää ens viikolla on onneks se kontrollikäynti kasvun suhteen äitipolilla. Olis niin kiva näpäyttää terkkaria, kun syntyiskin 3500g vauva.

Mun sf-mitta huitelee jo 39 eli iso maha on, mut lääkäri meinas, että vauva voi olla niin ahtaasti, kun ei oo laskeutunut, että se tekee sf mitasta ison. Terkka meinas kyllä nyt, että olis laskeutunu, mut ei kiinnittyny. Mietinkin, että pitäiskö sen sf-mitan pienentyä sitä mukaan kun vauva laskeutuu vai vasta kun se on jo oikeesti kiinnittynyt?

 

Alisa84 Mullahan oli viime raskaudessa tuo sf-mitta myös melko mahtipontinen, rv39+ se oli tosiaan tuon 39cm, kasvoi aina viikkojen kanssa samaa tahtia, eikä valittetavasti pienentynyt mihinkään ennen synnytystä. Ikävää tuommoinen huomauttelu asiasta..

Nyt mennään rv39 ihan pikapuoliin ja sf-mitta on vaivaiset 33 tai rapiat päälle, vatsa tuntuu valtavalta mutta tosiaan voisi olla isompikin.
Toivottavasti jos joskus vielä lapsia saan niin tulokas on tyttö, pojat näyttää tulevan maailmaan hiukan isompina

 

Heballe perheineen onnea!!

Tähkä mulla on vähän samanlainen menettämisen pelko miehen suhteen. Hän on reissannut nyt jonkin verran lähikaupungeissa työnsä puolesta. Pelottaa joku kolari ym.

Flunssaa pukkaa täälläkin. Vessareissut herättää jo muutenkin öisin, niin nyt saa todella huonosti nukuttua yöt kamalan rään ja yskän takia. Veto on kokonaan pois ja toivon todella, että lapsi ei päätä syntyä nyt lähiaikoina. Ei tosiaankaan houkuttele synnytys tässä kunnossa. Hiki virtaa jo, kun esim. astisnpesukonetta täyttää tai leikkii lasten kanssa rauhassa.
Pahemmin ei raskausoireita muuten ole, joten jaksan kyllä laskettuun aikaan. Nyt siis viikkoja 38+3.

Tsemppiä kaikille kärvistelijöille!!

 

rustailen vähän tässä pojan nukkuessa. Eli torstaina mulle laitettiin se ballonki, mikä sitten tuli ulos iltapäivällä eikä kyllä sitten aiheuttanut enää mitään supistuksia. perjantai aamuna synnärille jossa aloitettiin cytotecit puoliska 3 krt päivä, aina jonkun aikaa supisteli ja loppui, yöllä oli vähän tiheämpiä supistuksia, mutta nekin hyytyi sit ja aamulla lääkäri katsomassa ettei ollut kohdun suulla tapahtunut mitään ja aloitettiin kokonaisilla pillereillä cytotecciä. Se olikin sit ensimmäinen pilleri ja alkoi ihan kivasti supistella, käveleskelin pitkin käytäviä ja neljän aikoihin kätilö tuli tarjoamaan uutta tabua, mutta todettiin supistusten olevan niin voimakkaita, ettei uskallettu ottaa ja siitähän ne sitten viiteen mennessä oli jo niin vahvoja että soitin miehen matkaan. Saliin siirryin muistaakseni puoli 7 aikoihin kovissa kivuissa, ilokaasua meni ja samantien tunsin kuinka vedet valahti ja vauva laskeutui. Ei ehditty kun kohdunkaulan puudute laittaa, koska ponnistutti jo kovasti ja sainkin alkaa työntämääm, mutta tuli kyllä ihan julmetun kipeää ilman kunnon kivunlievitystä, että jäi itelle sellainen olo että se kipu vei järjen siitä työntelystä. No poika kuitenkin tuli ihan sukkelasti maailmaan ja kivut unohtui siihen. On se vain aina yhtä ihmeellistä miten paljon voi pieneen ihmiseen rakastua ensihetkellä, melkein on 4 päivää mennyt vain vauvaa pussaillen. Maitoa tulee hyvin ja poika on kiltti ja tyytyväinen, mutta uskokaa tai älkää välillä on ikävä niitä potkuja vatsasta Niin ja onnea myös IMN tyttösestä, kohta täällä alkaa vauvauutiset ryminällä

 

Täällä vauva-arki lähti pyörimään kaikkine eritteineen, tosin ei vauvan osalta.. ollaan miehen kanssa mahataudissa, mutta lapset on vielä kaikissa ruumiin ja sielun voimissaan. Tähän lisäksi jälkisupparit, jälkivuoto, tuo hemmetin kipeä pukama, lantiokivut ja maidonnousu, kyllä on viimisen päälle hehkeä olo no, jospa huomenna ois jo parempi olo. Ja pääasia tottakai ettei vauvaan oo tarttunut tää pöpö.

Päivittelen tota listaa kunhan ehdin voisko joku muuten ottaa helmikuun pinon hoitaakseen?

 

Tsemppiä nyt kaikille sairastaville, varsinkin IMN tilanne kuulostaa kurjalta.

Tänään jälleen äitiyspolilla piipahdettu, ja odotukset oli kovat, koska lääkäri viimeks lupaili että jo tänään voitaisiin käynnistää, tai ainakin sopia käynnistykselle päivää (rv tänään 37+1) Mutta vielä mitä, jälleen jouduin eri lääkärille näytille, ja hänen kantansa oli katsoa vain vauvan vointi ultralla (kaikki virtaukset normaalit, kasvua ei hänen mittauksiensa mukaan viime viikkoiseen ollut kun 200g, lapsivettä reilusti) ja olla tekemättä ollenkaan sisätutkimusta, vaikka viikko sitten olin jo sormella auki ja kerroin että eilenkin supisteli usean tunnin ajan, parhaimmillaan alle 10min välein Sain siis jälleen ensi viikolle tarkastus ajan, en siis edes käynnistys aikaa, vaikka kerroin vaivoistani ja ne kyllä potilaskertomuksissakin lukevat.
Mm. Jo ennen uuttavuotta on lääkäri todennut että kohtu on suuri, ja lyhytselkäisyyteni ja lapsiveden määrä saa äidin olon tukalaksi, ja aiheuttaa kipua kylkikaareen, joten käynnistystä on syytä suunnitella raskausviikoille 37-38, jo sikiön reippaan kasvunkin takia mutta eihän minun voinnillani näköjään ole merkitystä.

Alkaa olla henkisesti aika loppu, kun on kaikkia vaivoja kestänyt ajatuksella, että tänään ne mahdollisesti loppuu ja sit vedetään taas matto alta, että odota vielä ainakin viikko. Päässä ja vähissä unissa on alkanu myös taas pyöriä pelko niistä suolisto-ongelmista, nii haluis vaan saada vauvan maailmaan ja tietää että onko kaikki kunnossa.
Ei varmaan auta muu kun seuraavien supistuksien kohdalla, vaikka olisivat siedettäviä, kärrätä ittensä polille, jos joku edes viittis tsekata mikä tuolla alakerrassa on tilanne..

 

Wendys voi että tympeetä! pitäis olla joku laki että lääkäri ei saa vaihtua :/ hoksasitko ite pyytää sitä sisätutkimusta?luulis et ne vois kattoo jos ite nimenomaan pyytää vaikkeivat toisen lääkärin ohjeistuksia haluaisikaan noudattaa.

Ala nyt sit vaikka tanssiin YouTubessa,mun suosikkisivustolla,joku sai lapsivedet menemään kiemurtelemalla pari minsaa musiikin tahtiin

edit.hei voiskohan ne neuvolan kautta tehdä sulle sen sisätutkimuksen?meet sinne ihan tosissaan nyt kertoon kaikesta ja sanot että sun on pakko saada tietää tilanne

 

Kurja juttu wendys . Lääkärien sanaan pitäis voida luottaa, ei niin että yhtäkkiä muutetaanki mieltä, oli sitten eri lääkäri tai ei. Ja sisätutkimuksen menemiseen ei menisi niin kauan aikaa etteikö sitä olis voinu tehdä, varsinki ku siellä on jo jotain tapahtunut, sitä varten ne lääkärit siellä on.

Tänään oli neuvolassa kaikki ok, käsi tuntumalla vauva vaikutti sirolta ja sf-mitta puhui myös sen puolesta, mutta nähtäväksi jää . Isyydentunnustus piti olla myös tällä kertaa mutta koneet laatu ja lomakkeita ei saatu pihalle joten se on nyt sit ens kerralla, noin viikon päästä.

 

Heballe paljon onnea ja kiitos synnytyskertomuksesta!

Wendys, onpa tosiaan kurja tilanne. Annetaan turhaa toivoa ja sitten taas matto vedetään jalkojen alta. Onneks kuitenkin vaan viikko enää, vaikka se nyt tuntuukin varmasti maailman pisimmältä

Mä en oo ollu ihan varma millasia harjotussupistukset on, mut eilen neuvolassa kysy vaan multa et huomaatkos kun supistaa. Olin vaan et ahaa Noita mulle on tullu oikeestaan aika paljonkin. Onhan yöt välillä lisäks hankalia levottomien jalkojen ym selkä- ja lonkkasärkyjen osalta, mut silti koen pääseväni helpolla. Koitan siis yrittää nauttia, tottahan se on et kyl se vauva sieltä joskus tulee joka tapauksessa.