*Helmikuun hurmaajat lokakuussa*

Zuh
Kelan papruista: Lomien pitämisen suhteen pitää mun mielestä jutella työnantajan kanssa. Normaali käytäntöhän on se, että pitämättömät lomat maksetaan rahana pois, ne sitteen ilmeisesti pitää ilmoittaa Kelalle? Kohta 11 tarkoittaa juuri äitiysloman aikaa, eli kun työnantaja maksaa kolme kuukautta niin ilmoitat ajankohdan jolta maksavat - eli jollon kela ei maksa sinulle korvauksia. Työnantajahan maksaa koko palkan ja Kela maksaa työnantajalle sen erotuksen takaisin.

Aamuisen sokerirasituksen jälkeen olo edelleen hieman hutera. Meni kyllä olo tosi huonoksi aamulla, palelsi, oli järetön nälkä & närästys sekä silmissä vilkkui tähtiä ylösnoustessa. Nyt on onneksi saatu ruokaa ja mäyräkoiralämmitystä niin alan olla oma väsynyt itseni.

Painaako jo muitten maha "ihan liikaa"? Mulla on öisinkin ihan tuskainen olo jos on unohtunut mahatukityyny laittaa paikalleen ja tunnen kun alavatsalihakset vaan venyy ja paukkuu koko ajan, kipeästikin. Miten ihmeessä tämän vuoren kanssa pitäisi selvitä vielä kolme kuukautta?!? Tiesinhän minä että tuskaista olotilaa on odotettavissa, mutta jotenkin ajoitin sen jonnekin joulun tietämille :p

~Zuh & Naatti 26+6
 
Tukivyö tuntuu auttavan! Eilisen Helsingin reissun jälkeen ja tämän päivän istumisen jälkeen selkä ei satukaan kuten aiemmin. Tai siten vauva on vaihtanut asentoa :) Mutta jotenkin tuntuu että tukee, vaikka ei vielä mitään isoa taakkaa olekaan tuossa edessä.

Mulla on Kelan paperit tuossa pinossa odottamassa, en saanut raskaustodistusta vielä viimeksi neuvolassa kun oli 3 päivää vajaa se 154 päivää. Eli vasta 10.11. seuraavan neuvolan jälkeen pääsen laittamaan paperit eteenpäin. Noissa palkka-asioissa luotan siihen, että palkkis töissä täyttää ne oikein, meillä hakemuskin lähetetään Kelaan sieltä.

Ikävältä kuulosta tuo sokerirasitus, mulla on siihen vielä muutama viikko.

Nyt tekisi jo mieli alkaa tehdä kaikenlaisia hankintoja, mutta... Mihin ne kaikki tavarat sitten laittaa? Ja kun vieläkään ei sitä väriä tiedä...

Mini77 ja Pompidou 23+6
 
Eilen otin rokotteen...ja olo kauhea...käs niin kipeä ettei nouse omin voimin ollenkaan, lihaksia särkee ja pakottaa, lämpöä 37,5, mutta olo kuin olisi korkea kuume. Selkää särkee ja mahaa pistelee kokoajan ja lisäksi välillä supistelee....soitin äitipolille ja käskivät tulla synnytyssaliin..... :/
 
piipiäinen mun ystävä sai myös eilen piikin ja hänellä vastaavanlaiset oireet... Mua oikeasti pelottaa ottaa se pirun rokote, mutta yhtä lailla pelottaa jättää ottamatta :| Voi kun tällaisia päätöksiä ei tarvitsis tehdä...

Tänään käytiin miehen kanssa Ikeassa ja mä olen ihan poikki :headwall: Aattelin tyhmänä, että tästä vaan käydään - ajomatkoihin vähän yli tunti ja tiesin mitä hain eli sen suhteen piti olla iisi reissu. Mutta sitten alkoi alamäki: juuri sitä mattoa mitä hain ei tietenkään ollut kuin Espoon Ikeassa joten sinne sitten Vantaalta. Matto löytyi ja äiteelle kello, mutta sitten kassalla menikin tunti :eek: :eek: Korttivarmennukset jumitti ja lisäksi edellä oli asiakas, jonka kanssa kassaneiti "vietti" kivasti aikaa.

Ihan heti en lähde uudestaan - kiitos vaan.


Develly ja Vauva 25+2 :heart: :heart:
 
matami-mimmi Mä ainakin henk.koht. luulen, että en vois jättää sitä ottamatta. Se olis ihan kauheeta jos Vauvalle sattuis jotain tai itselle. Tuo tauti on kuitenkin täysin mahdollista saada (esim. tänään Ikeassa yks ihana mies aivasti mun niskaan :x ) niin en ehkä pystyis elämään sen asian kanssa, jos jotain sattuis... :(

Päätös ei ole helppo, mutta mun ainakin on vaan pakko luottaa tuohon thl:n tietoon, että rokote on turvallista ottaa :/
 
mää kävin eilen ottamassa sen rokotteen ja mulle ei ainakaan vielä oo tullut
mitään muuta, ku että käsi on tuosta habalihaksesta(mikä onkaan:D ) vähän kipeä.

suosittelen kyllä rokotteen ottamista, neuvolatäti sai mut vakuuttumaan että se on parempi juttu, ku että sais possunuhan, ku ne sen jälkitaudit on raskaana oleville ja vauvalle tosi vaarallisia.
 
Moni opiskelu- ja työkaverini on possurokotteen jo saanut, ja tuntuu olevan pieni lämmönnousu, kuume ja lihaskivut aika yleisiä sivuvaikutuksia rokotteesta.

Voi ei tämän sokerinhimon kanssa! Aloitin aamun vanukkaalla, äsken söin kaupasta ostamaani kermakakkua ja illaksi ostin vielä joulutorttuainekset. :ashamed: Pakko ensi viikolla alkaa rajoittaa tätä sokerin syömistä, sitä ennen ei voi, kun sunnuntaina on synttärit ja ajattelin leipoa itselleni täytekakun. Mies ei juurikaan kakuista perusta, eli jos en saa jotakuta ystävää kylään, joudun todellakin vetämään kakun naamaani yksin. :LOL: Toivottavasti huomisen sokerirasituskokeen tulokset on normaaleja, ettei tarvitse nyt heti alkaa huolestua.

Onpa ihanan naisellinen olo vauvamahan ja vastaleikatun ja -värjätyn tukan kanssa. Täytynee vielä illemmalla poiketa uudelleen kaupungilla "esittäytymässä". Ihana olo!
 
Mäkin nyt oon kallistumassa ton rokotteen puolelle,perskules ku käyn sen ottamas ni sitpä ei tarvi sitäkää enää murehtia,eipä tota tamifllutakaan oo raskaana olevilla tutkittu,joten jos sitä sairastus ni lääkkeille joutus kuiteski,joten toivotaan et tää nyt on sit pienempi paha,mut kai se on sit vietävä toi 1,5v neitikin piikille ku riskiryhmässä hänkin :/

Neuvola-lääkäri tänään takana
rv 27+0
paino -300g
rr 141/84
hb 116
sf 26
sykkeet 145-160
PT

Siellä se meiän toukka taas istuksi,heittäny toissa yönä kuperkeikkaa =) nyt se tökkii käsillä toho kylkiluitten väliin :whistle:
Paineetki oli taas mitä oli,mut niin ne oli viimekski ku tuol neuvolas kävin,täältä maalta ku joutuu ajelemaan kauas et pääsee lääkärin vastaanotolle :|

Piipiäinen toivottavasti helpottaa,hurjalle kuulostaa :hug:

Piiuli ja toukka 27+0 :heart:
 
Ja sokerirasituksestakin selvitty ehjin nahoin :D kolmas kerta toden sanoo,kahessa aiemmassa raskaudessa on käry käynyt ja nyt sit silloin siihe ekaa rasituksee mennes viel mietin et mitä väliä mitä sitä suuhunsa laittaa ku käry käy joka tapaukses ja söin illal pitsaa :D mut eipä käyny
 
Vielä tuosta sikainfluenssarokotteesta lisää. Kävin eilen ottamassa ja vain lihas johon pistettiin on hieman kipeä. Itse otin rokotuksen sen takia, etten sairastu nyt tai sitten synnytyksen jälkeen, koska leikkauksesta johtuen immuniteetti ei ole ihan kohdallaan vähään aikaan. En pysty kuvittelemaan, että hoidan vauvaa, tarhalaista sekä miestä jonkun taudin kourissa.
 
Mukavaa torstaita vaan kaikille mammoille :wave:

Possunuharokotukset alkaa meidän neuvolassa ens viikolla ja meinaan kyllä sen ottaa, vaikka aluks asia hieman mietitytti.

Meillä on viikonloppuna firman bileet ja tänään oli pakko käydä ostamassa sinne jotain päälle pantavaa. Päädyin sitten vaan paksuihin sukkiksiin ja neuletunikaan :) Hirveesti en viitsi vaatteita nyt ostella, kun MEINAAN kuitenkin olla huomattavasti pienempi raskauden jälkeen :LOL: Niin ja löysinhän mä ihanat saappaat alennusmyynnistä, huomaa kyllä että on pohkeet hieman turvoksissa kun ei meinannut mennä saappaat kiinni :ashamed: Pakko ne oli silti saada.

ZUH: Kerkeisitkö minutkin vielä jossain vaiheessa lisäillä listalle :whistle:

Pakko tähän loppuun vielä kysyä, että kuinka usein teillä muilla harrastetaan seksiä? Meillä kun se on selkeesti vähentynyt ja mies sen myönsikin, ettei ole hetkeen tehnyt samalla tavalla mieli kuin ennen. Pelkää kuulemma jotenkin satuttavansa vauvaa, vaikka olen sille vannottanut ettei asia niin ole. Kasvava maha ja koko aika lisääntyneet vauvan liikkeet pistää selkeesti miehen pään pyörälle eikä hän ehkä sitten näe minua yhtä "seksuaalisena" kuin ennen.. Mua taas kovasti pelottaa ja mietityttää tää tilanne, kun ensimmäinen raskaus on kuitenkin kyseessä eikä mitään aiempaa kokemusta asiasta ole. Välillä sitä miettii, että palautuuko tilanne enää koskaan ennalleen :ashamed:

Juuh, pitipähän taas purkaa :)

-Dolly04 ja asukki 26+4
 
Moi!
Meikäläisellä huomiseksi varattu aika sikapiikille. Mä myös tulin siihen tulokseen, että olisin itselleni ikuisesti vihainen, jos saisin sen taudin ja jotain masukille sattuis. Joteen piikkiä tänne vaan!! Eniten jännittää, kun meillä laajennetaan tallia ja lauantaina on valutalkoot ja jos mä makaankin sängyssä kuumeessa.... No sitä kun ei teidä, jos vaikka kävisi niin hyvä tuuri, että vaan olis käsi vähän kipee. Mutta taitaa jäädä tuo lapion heiluttaminen varmaan kuitenkin joka tapauksessa.

Titta ja JJ 25+1
 
matami-mimmi sama vika. Eilen sain piikin ja yö meni valvoessa... Vaikeeta oli kun selkä ei kestä selälläänoloa, mahallaankaan ei voi olla ja oikea, leikattu olkapää ei anna olla oik kyljellä ja nyt tämä vasempaan annettu rokote ei tykänny MISTÄÄN! Lisäksi onnistuin eilen puukottamaan itteeni rystyseen.. Se paikattiin, ei saa kastella ja kipee sekin.

Ensi yötä odotellessa..
Tehilla ja E, joka valvoi kanssani yöllä
 
Dolly04, meillä seksiä harrastetaan 2-3 kertaa viikossa, mies toki haluaisi useamminkin, mutta mä en vaan nyt ole jotenkin pystynyt, kun iltaisin on niin väsynyt olo ja selkä kipeä. Lisäksi nuo liitoskivut tekee välillä koko alapään kipeeksi, niin ei vaan huvita. Mutta miehissäkin on eroa... Ex ei ollenkaan tykännyt aikanaan mun "uusista muodoista" ja nykyinen on aivan haltioissaan =)
 
Seksistä eipä meilläkään tuota peittojen heiluttelua kovin usein tuu harrastettua, mutta enpä minä itekkään kovin haltioissani oo sitä haluamassa, ja kyllähän se tilanne tuosta tasoittuu....ehkäpä :whistle: Tosin tää mun vatsakumpuni tekee mun oloni kovin ahdistavaksi, kun alkaa jo tosta tissien alta ja tuntuu että kylkiluut jäävät painuksiin sen alle, että ei sitä sf-mitan tasottumista vielä ainakaan huomaa, neuvolan soittoa odottelen, kun meiän lääkäri vaihtuu nyt marraskuussa, niin en oo vielä saanut aikaa neuvola-lääkärille, kun ei tuosta lääkäristä ollut tietoa, että kuka tulee tekemään.....siis kovasti odottelen tuota uutta sf-mittausta!!! Toki olen iloinen kummustani, se on merkki jostain ihanasta tulevasta :heart:

Meillä annetaan possurokotteet ensiviikolla, toivotaan, ettei mitään vakavia/ ikäviä sivuoireita tule!!! Toivottavasti Piipiäisellä kaikki ok!!!! :hug:

maaliskuu ja Rakas :heart: 24+3
 
Nuutunut olo... Jouduin eilen kovien vatsakramppien takia pikapikaa neuvolalääkärille ja siellä sanottiin, että rautalääkkeet pitää jättää pois sillä viime syksyinen vatsahaava ei taida oikein tykätä niistä. Hemppa oli viimeksi pari viikkoa sitten 110 ja seuraava mittaus ensi tiistaina. Saas nähdä onko sitten laskenut ja kuinka paljon. En ole syönyt punaista lihaa 10 vuoteen ja miehen mielestä minun pitäisi alkaa nyt sitä syömään. No en varmasti ala, tuskin se mitään vaikuttaisi! :kieh:

Mutta eilen samalla sitten kävin ottamassa possupiikin. Helsingissä oli eilen ensimmäinen päivä kun sitä jaettiin ja systeemi toimi ihan jonottamalla. Tosin olin tasan klo 12 puoliltapäivin terveysasemalla ja ainoa :attn: joka oli piikkiä ottamassa!!! Aamulla oli ollut kamala jono ja ihmiset odottivat jopa kaksi tuntia. Tulin kai vain sellaiseen aikaan, että raskaana olevat olivat töissä tai nukuttamassa jälkikasvua päikkäreille.

Pistoskohtaa alkoi noin vartin kuluttua vähän särkeä, kotiin päästessäni olo oli ihan väsy ja otin päiväunet. Kun heräsin niin kuume oli jo melkein 38 astetta... Söin sitten panadolia ja siitä huolimatta illalla kuumetta oli melkein 39 ja kättä ja selkää särki vimmatusti. Aamulla (kun jossain vaiheessa olin onneksi nukahtanut) niin kuume oli poissa, mutta käsi on edelleen kipeä... Onneksi se on nyt ohi eikä tarvitse asiaa enää pähkäillä.

Jadel84 & Toukka 25+1
 
Zuh
Dolly04: Laitatko vielä tietosi esille niin lisään sinut toki listalle. Alan olla jo ihan varma että tietoja häviää bittiavaruuteen.. mur!

Sänkypuuhista: Melkoisen hiljaisen rauhallista tällä linjalla, lähinnä supistelujen takia jotka yltyy tästäkin aktiviteetista. Mieskin on ollut aika väsynyt lähiaikoina ja kun asiasta on keskustelu niin ns. kumpikaan ei oikein jaksa. Siispä ei oteta tästä asiasta mitään stressiä, ollaan vaan muuten lähekkäin ja hemmotellaan toisiamme, ilman paineita itse touhusta. Ja hyvin toimii ainakin meidän perheessä :D

Eilen erehdyin sitten yksinäni kauppaan ja kahden kauppakassin kanssa rumuaminen aiheutti aika epämiellyttäviä supistuksia. Tulipahan taas todistettua että kun ei saa tehdä niin ei saa tehdä ja sillä hyvä. Mutkunkutkun ois niiiin paljon kaikkea puuhaa..

~Zuh & Naatti 27+0 POKSPOKS!
 

Yhteistyössä