**Helmikuussa 2011 syntyneet**

heips vaan!

Meillä tyttö oli kova hikottelemaan jo masussa ja nyt on masun ulkopuolella jatkunut hikottelu, ei pakosti joka päivä, mut joskus useamminkin päivässä. Neuvolassa sanoin siitä että joskus tulee todella kovia hikkoja, niin sanottiin että kyllä ne ohi menee. Onneksi ei paljoa tyttöä haittaa.

Tissiraivarit myös tuttuja täällä, alkanut nyt ihan muutaman päivän sisällä. Ensin syö ihan hyvin ja sitten alkaa itkeminen, huutaminen, kiukku, potkiminen ja käsillä huitominen. Pullosta syö ongelmitta ja yöt sekä aamut menee rinnalla hyvin, mutta illat on aikasten taistoa. Naapurit varmaan ihmettelee kun tyttö raivoaa kuin viimeistä päivää. Olen nyt varalta käsin lypsänyt maitoa pulloon ja sitten on korviketta hankittu, ettei neito nyt nälkää näkisi.

Viime yönä sain minäkin nukkua kunnolla, vaikka tyttö vielä välillä hereillä ollessa pärskii ja mies on kipeä, mutta tosiaan, neiti kiskasi 6 tunnin yöunet ilman heräämistä, syötön ja vaipan vaihdon jälkeen nukahti heti uudestaan ja hieman ennen herätyskellon soittoa heräsi syömään. Sitten kävimme vaunuilla kaupungissa tunnustamassa isyyden, oli "kivuton" ja nopea operaatio ja neiti nukkui koko ajan.

Eilen tilattiin kutsut ristiäsiin mitkä ovat 24.4, onneksi niihin on vielä aikaa. Pakko oli pääsiäiselle varata ristiäis aika että miehen perhe pohjoisesta pääsee myös juhliin mukaan.

Mutta näin taas tällä puolen ruutua mennään.

Devilii ja Limppu 16pv
 
Eilen kävi perhetyöntekijä ja saatiin meilläki syömiset kuntoon. Siis rukattiin yhdessä selkeä aikataulu ja sain kysyttyä kaikki mieltä painavat asiat pois. Seuraavan kerran tulee kahdenviikon päästä mut aina voi soittaa.:) On kyllä ihan aarre tollai palvelu, ettei vaan heitetä himaan että pärjäilkääs! Me aloitettiin vellit niin aikaisin koska tyttö ei tosiaan välitä siitä premilonista ja alkoi kieltäytyä ihan tosissaan ku alko saamaan soseita. Soseet taas aloitettiin aikaisin ku neiti on kasvanut vähän siellä käyrien alla. Nyt neuvolassa oltiin pituuden ja pipon kanssa keskosten nolla käyrillä, mutta paino on vieläki hieman alakanttiin. Mut hienosti oli kasvanut!:)

Saatiin myös 3kk rokotus ja kyllä veti veltoks. Tyttö ei heränny itse edes syömään. :rolleyes: Sitä kesti about puoltoista vuorokautta kunnes tokeni ja on ollut ihan oma ittensä.:)

Meilläki on hikka useamman kerran päivässä. Välillä ajattelen että mahtaa tuntua ikävältä mut ei hää kyllä ihan hirveesti siitä välitä. Mun mies sanoo aina että vauvan masu kasvaa ku sillä on hikka.;) Lääkäri taas sanoi, että vatsalaukku "ärsyttää" pallealihasta joka aiheuttaa hikan. Mä oon ymmärtänyt et ihan oikeesti kukaan ei tiedä mikä hikan perimmäinen tarkoitus on.:)

Just pääsin kehumasta kuin hiljainen ja rauhallinen muksu meillä on mut arvatkaas kuulkaa. Joku on käyny kertomassa pipanalle että ku huutaa tai ähisee kovaan ääneen alkaa palvelua tulla.:) Se on myöskin ovelus oppinut, että sylissä on paljon kivempaa ku sängyssä/sitterissä. Mä olen noin yleisesti sitä mieltä että vauvaa ei voi liikaa sylitellä, mut välillä tulee kyllä fysiikka vastaan ku on vaan se kaks kättä ja yks pää. Isi lähtee kouluun ens viikolla, joten me tässä nyt pikkuisen harjoitellaan itsekseen olemista, siis että seurassa voi olla ilman että on sylissä. En kuitenkaan halua huudattaa, se tuskin tuo kenellekkään hyvää mieltä, mutta pientä kiukkuähinää koitan sietää vaikka omatunto soimaa. :(

"Pientä" kiukkuähinää on myös ilmassa jos ruoka ei miellytä tai tule tarpeeks nopeasti.. Jälkimmäinen etenki ku meillä on käytössä prepulsid-lääke helpottamaan refluksia ja se pitää antaa 15-30min ennen ruokaa ja usein miten ku neiti herää syömään on niin kova nälkä et oikeastaan olis pitäny olla syöty jo. Yritän parhaani mukaan ennakoida nälkää ja onneks on suht tasainen rytmi neidillä mut silti välillä kestää ja se kuuluu.:) Mähän olin eka ihan paniikissa et onko se kipee tai muuten tuskissaan ku tollai huutaa ennenku tajusin et onpahan vaan opittu ilmaisemaan mielipide. Se on tietinki vain hyvä asia ja kertoo vuorovaikutustaitojen kehittymisestä. Hän myös hymyilee itsekseen sille kärpäselle joka oli liberokassissa ku se roikkuu tossa sitterin lelukaaressa. :heart: Toki meillenkin mutta kärpäselle se hymyili kyllä ensin. :D Tuossa se nyt tyytyväisenä sitterissä istuu ja "pölisee" itsekseen. Pitää sellaista hyväntuulista ääntelyä siis.:) Mamman muru.:heart:

Sinizii & Minikuutti
 
Commander,Mul on hiukan samaa ton maidontulon kanssa että ei nyt suihkua,mut tulee vuolaasti kuitenkin...selällään en oo kokeillu,mut niin teen usein että nojaan taaksepäin reilusti imettäessä,auttaa jonkinverran:)

Hikkaa on päivittäin...usein puklaamisen,röhtäilyn jälkeen....

D-vitskut on tällä hetkellä D-tippa nimisiä,mut niihin gefilus merkkisiin oon harkinnu siirtyväni,kun reloista kuullu niin ikäviä kun ovat öljypohjasia ja kuitenkin maitohappobakteeria vois olla hyvä antaa ton masun takia. Jahka päästään sinne 5 tippaan,nyt vasta 2 tippaa annossa,tiistaista alkaen 3.

poika on kova syömään,joskus puklaa kyl sit sisällöt ulos,mut helposti vetää 2 tissillistä tai sit tissi,tunti taukoa ja toinen. Koittanu tota tuttia välillä tarjota mut edelleenkään ei oikeen sitä hallitse ja jos saakin sen lupsuttamaan sitä,hermostuu sit kohta kun ei siitä irtoa mitään.

Yöt sujuu vaihtelevasti...viimeyönä nukku hyvin,eikä juur ähissy tai pikemminkin herra huutaa ja murisee:pNukkuu mun vieressä,koska tuntus et nukkuu paremmin niin Mahavaivat on kohtuullisia,toivon et tälläkertaa niistä päästään parin kk sisään:)

Meil ei vielä hirveemmin itketä,ainoastaan jos safka viipyy liiaks,tyytymätöntä kätinää on jos liian kauaks aikaa"unohetaan" lattialle tai sitteriin...

Ilmat on nyt lämmenneet joten pitäs lähtee ulkoileen...aamupäivä menny lepomus hommissa:)

Repa ja säynävä 3viikkoa ja 4päivää
 
Bom
Tulin vain kertomaan, että me oltiin tänään ekalla vaunukävelyllä. Hyvin meni ja oli ihanaa päästä ulos. Koiramme oli niin iloinen ja ylpeä, että koko perhe oli hänen kanssa kävelyllä. :D

Bom ja ex-masukki 3 vk
 
Heipä hei!
Mekin ilmoittadutaan tänne vauvautuneiden puolelle =). Aika minulla menee lähinnä imettäessä ja huomenna ollaankin jo menossa neuvolaan punnitsemaan pojua, koska olivat vähän huolissaan synnärillä tuosta painon tippumisesta. Varsinkin yöllä tuntuu, että samantien kun hieman siirrän poikaa tissiltä, niin äninä alkaa jälleen. Ja parhaimmillaan heiluttelee päätään ja itkee tissi suussa :/ Osasin kyllä odottaakin hankaluuksia tuon imetyksen kanssa, mutta kyllä välillä silti tuntuu, että hakkaa vaan päätään seinään. Toivottavasti on huomenna paino noussut tai ainakaan ei ole enempiä tippunut... Anteeksi omanapainen kirjoitus, mutta en ole vielä ehtinyt ihan kaikkea lukemaan :)

Seepia ja Sintti 5pv
 
Jospa sitä itekkin vihdoin kirjottais tänne ekaa kertaa :)

Pojan kanssa sujuu oikein hyvin, herra on tyytyväinen oikeestaan aina :) Yöt menee 1 heräämisellä eli nukkuu n. klo23-05 & n.05.30- 9.30 Eli oikeein kivasti :) päivät nukkuu joinain päivinä oikeestaan kokonaan vaan välillä herää syömään n. 4h välein ja sit välillä on enemmän hereillä ja tissittelee paljon :)

Meilläkin on D vitamiineina ne D-tippa D3 vitamiinit jotka alotellaan huomenna ja yhdellä tipalla alkuun ja viikko viikolta varmaan kasvatellaan, niin saa masu rauhassa totutella.

Meillä imetys sujuu hyvin. Joskus joudun lisämaitoa antaan mutta harvoin :) Vasemmasta tissistä ei niin hyvin tuu kun oikeesta (vasurissa just rintatulehdus tällä hetkellä) mut oon koittanu vähän pumppailla välillä ja syötän nyt aina vasemmasta ensin että tyhjenis kunnolla. Mut poju ei kauaa jaksa sillä tissillä olla kun siitä ei niin hyvin tuu kun oikeesta. Kun oikeesta riittäis jollekkin muullekkin :D ja mulla ei oo tullu edes vielä sitä kiristävää räjähdys altis tunnetta tisseihin:confused: mut ainakin pojan paino on noussut oikein hyvin ni saapa se ainakin riittävästi ruokaa. Toivottavasti alkais tilaileen maitoo kunnolla lisää että saa ruokaa tarpeeks :)

Me oltiin myös tänään ensimmäistä kertaa vaunuilemassa. Mentiin kaupunkiin syömään mun työpaikalle ja sen jälkeen vähän käppäiltiin ulkona. Huomenna sit saa jo olla 40 min :p ihanaa!!!

Meillä on mies vielä onneks 2 vk mun kanssa kotona. Ja on niin ihanaa että on täällä koska siitä on niin suuri apu. Tekee oikeestaan kaiken minkä pyydän. On nyt hoitanu täällä siivoukset ja kun kuumeilin rintatulehduksen takia pari päivää ni vaihteli sillon kaikki vaipat pojalle, tosin taitaa muutenkin vaihtaa useemmin kun mä :D Mutta parempaa isukkia ei nyytillä vois olla kun tuo kun osallistuu kaikkeen yhtä paljon kun minäkin :)<3
Mulla irtos tänään tikinpäätkin tosta välilihaompeleesta ja on muutenkin hyvin parantunu:) jälkivuotoo tulee vielä mut ollu koko ajan hyvin niukkaa et kai se tässä kohta loppuu..
Odotan innolla et pääsen joka pv tonne vaunuileen ja alottaan jotain vauvajumppaa tai muuta vastaavaa :p


Jane & Kirppu (Viltsu) 13pv:heart:
 
Onko joku aatellut mennä vauvauintiin? Mä toisaalta haluisin mennä, mutta en yksin ja mies ei arkipäivisin ainakaan pääse mukaan kun töissä tietysti oltava. Sitäpaitsi en ees tiedä onko meidän paikkakunnalla vauvauintia.

Meillä on nyt 2 viime yötä ollut ihmeellistä ähkimistä. En oikein tiedä, mistä johtuu kun ei kamalasti tuntuis kiertävän mahassakaan. Viime yön nukutin mahallaan ja pikkasen vähemmän ähki, mutta jonkun verran kuitenkin. Periaatteessahan se ähkiminen ei haittaa, kun ei pojalla mikään hätä ole ja itse vois siinä nukkua ihan hyvin. Mutta mä ainakaan en osaa nukkua jos toinen ei nuku rauhassa kun koko ajan kuuntelen, koska poika herää ja haluaa tissiä. Eli on jäänyt omat unetkin vähille tässä, mutta ei se mitään :)

Tänään on ajatuksena lähteä käymään kaupungilla pojan kanssa ostamassa vauvakirja ja mulle muutama imetyspaita ja ehkä imetysliivitkin. Ja ruokakauppaan on myös mentävä. Kunhan saisin vaan aikaseksi mennä laittamaan auton piuhanpäähän ja laittelemaan itteni ja pojan valmiiksi lähtöön. Kamala kiire ei tuntuis kuitenkaan olevan pois kotoota, vaikka ihan kiva onkin ihmisten ilmoille mennä käymään :D

Meidän poika sai eilen nimen Nuutti!

nelli & Nuutti 4vko 1pvä
 
Täällä myös mukana :wave:

Nelli, mua kiinnostaisi vauvauinti myös mutta vielä en ole tämän paikkakunnan osalta asiaan perehtynyt :)

Meillä on sylivauva! :heart: Laitokselta asti jo, eikä hetkeäkään ole omassa sängyssä nukkunut. Äitiyspakkauksen patja on meidän keskellä sängyssä ja siinä nukkuu, pelkään siltikin päälle kierähtämistä :( Mutta on tää niin ihana että välillä tulee miehen kanssa melkein taistelu kumpi saa nykeröä pidellä... :heart:

Imetyksen alku on ollut täällä vaikeaa. Ensin nännit vuotivat verta, joihin avun toi rintakumi - kunnes tyttö yhtäkkiä päätti ettei suostukaan kumien kanssa syömään. Joten ei muuta kuin kumit pois ja yllättäen homma lähtikin sujumaan, kunnes eilen illalla yhtäkkiä rinnat tuntuivatkin tyhjiltä...aamuneljään asti yritin syöttää silti, toinen aina jo väsyneenä nukahti kunnes hoksasi että nälkä vie unesta voiton, ja lopulta oli pakko antaa korviketta. 30ml meni, ja mä olin kuin maani myynyt...sanokaa, ettei tää nyt vie mun haaveita täysimetyksestä?!

Oma olo on unenpuutetta ja imetysstressiä lukuunottamatta hyvä, edelleen ihmettelen sitä että istuminen on ollut ihan normaalia heti synnytyksen jälkeenkin, ihan kuin ei synnyttänyt olisikaan :D Esikoiselta kun muisti vielä sen kivun, mutta toisaalta tällä kertaa ei tullutkaan repeämiä tms, eli säästyin ompelultakin täysin.

Asiaa olisi vaikka kuinka mutta tajunnanvirta heikkoa ja yhdellä kädellä kirjoittaminen on hankalahkoa :D Joten paremmalla aikaa taas :wave:

-Ankka & La Bebecita 1 vko-
 
Ankka,Miä imetin taannoin jostain iltapäivä 4-5,yö 12 asti lähes tauotta. Rinnat tuntu pusselta,mut poika oli ihan tyytyväinen kun sai tissin suuhun joten lisämaitoa en antanut. Vauva tilaa näin maitoa ja paras on antaa vaan imee niin paljon kun haluaa... joellei sit selkeesti kiukkua nälkäänsä. Voin luvata,et päivän kahen päästä alkaa maitoo taas tulemaan jos vaan malttaa antaa vauvan niitä "pusseja" imeä:D. Liiaks ei kannata korvikkeella "häiritä"tilaamista,jos vauva on tyytyväinen. Muuten ei kysynnän ja tarjonnan laki kohtaa:) Mutta yhteen kahteen korvikekertaan ei täysimetys kaadu....Tsemppiä,kaikilla se alku yleensä takkuaa:) Niin ja noita tehoimukausia tulee aina ajoittain...ei tarkota et maito olis loppunut:)

Nelli,Taitaa suurin osa vauvoista ähkiä unissaan,vaikkei kummempaa hätää olis... Meillä muristaan:D

Vauvauinnit ja muut harrastukset,Itsellä iho ei oikein uimahallin vesiä kärsi,joten en kauheesti käy muutenkaan,enkä näin ollen vauvauinnissakaan... joku jumppajuttu olis kiva,mut varmaan syksyyn menee jos saa sit järkättyä esikoiselle paikan siks ajaks. Perhemuskariin lähetään sit syksyllä,kun alkaa,esikoisen kanssa 2 vuotta käyty ja kerhoilu alotetaan heti tässä maaliskuun puolella,jahka päästään ristiäisistä ja muista.

Mikä ihana yll'tys oli kun eilen sain kauppareissulla puhelun siivousfirmalta...oli viimevuonna puhetta et otetaan pieneks ajaks siivooja,mut se jäi sitte hoitamatta sen pidemmälle.Nyt soittivat perään et tarvittaisko ja toivekkaana kysyin et olisko tälleviikolle aikoja,kun meillä on ne ristiäiset nyt sunnuntaina ja yllättäen löyty peruutusaika perjantaille...ihanaa kun ei tarvi siivota sit ite sen kummemmin,vaan saa keskittyy leipomiseen:) Käy sit muutaman kerran joka toinen viikko:)

Meillä' vaivailee taas pikkasen enempi toi refluksi,aamuyöt aikamoista korinaa ja vauvan nukkuminen vaikeeta...

Repa ja säynävä 4 viikkoa ja muuten samalla tuli 1kk täyteen,kun näyttäs olevan ensimmäinen päivä maaliskuuta:)
 
No niin, nyt pitkästä aikaa yritän kirjotella tänne kun tyttökin söi itsensä ähkyyn joten viihtynee hetkisen itsekseen. Yleensä jos yritän syödä, pumppailla tai käydä netissä, se ei onnistu koska juuri silloin neidillä on suurin tarve äidille... Ei välttämättä ole nälkä eikä niin sylin tuskakaan, mutta ainut mikä auttaa on äidin läsnäolo. :)

Imetys on lähtenyt käyntiin hyvin, maitoa on jopa sen verran yli että olen sitä luovuttanutkin himppasen, en siis mitään isoja määriä. Aamulla syödään muutaman tunnin ajan, päivällä kerran ja illalla alkaa se varsinainen maratonimetys, tissillä ollaan kuudesta kymmeneen lähes alvariinsa. Yö mennäänkin sitten yhdellä syönnillä, suunnilleen neljän, viiden aikaan neidillä on nälkä. Silloin kun päästiin sairaalasta kotiin, annettiin korviketta yhteensä kaks purkkia, mutta sen jälkeen ei siihen ole tarvinnut kajota. Ei meillä ainakaan korvikkeen anto vaikuttanu imemisintoon mitenkään, saatiimpahan nukkua yö kohtuu hyvin kun tytsy ei ollu nälkäinen.

D-vitskut ei oo ainakaan vielä aiheuttanu sen kummempia ilmavaivoja, eikä niitä ole juuri muutenkaan ollu, välillä tuntuu että ilmaa on kun neiti on niin levoton mutta niihin on auttanu jumppailu ja mahallaan olo. Oon myös miettiny että nukuttais tytsyä mahallaan, mutta se on jotenkin vaan jääny...

Tutti on meillä sellainen huudonlopettaja, muuten se ei sitä oikeastaan huolikaan. Se yleensä lentää parin minuutin päästä komeessa kaaressa kun neiti on rauhottunu. :)

Ulkoilut päästiin viimein alottamaan viime lauantaina kun pakkaset laski. Huvittavaa on se kun tyttö nukkuu vaunuissa, se jolisee koko ajan jotain omiaan, ihan valtavalla volyymilla. Samoin on kyllä öisinkin, nukahtamiseen tarvitaan kiljahtelua, ähinää, änkäämistä ja murinaa. Samoin kun uni alkaa loppua, alkaa sängystä kuulua melkoinen ähke. Silmät on kuitenkin koko ajan kiinni....

Jaa, nyt se ähke alkoi, joten taitaa olla parasta mennä.

Amos ja pissamarsu 3 viikkoa ja risat.
 
Tiistaita...

D-vitamiineista: Meidän neitille tuli Devitolista vatsanväänteitä. aluksi en edes ymmärtäny mistä oli kyse ku neiti yks kaks alko heräileen päivällä kesken unien. Yöt menivät normaalisti 3 tunnin pätkissä (annan vitamiinit aamuisin). gefilus tipat menneet koko ajan rinnalla. Vaihdoin vitskut Jekovittiin, niin olo helpottui heti. Jekovitissa D vitamiini vaan on D2:sta, mutta ennemmin sitä ku jatkuvia vatsanväänteitä. Tietääkö muuten kukaan onko vesiliukoista D3:sta?

Sunnuntaina meilläkin oli tissipäivä. Tyttö oli kärty iltapäivästä lähtien & valvo putkeen 6 tuntia, välissä vaan 30min tirsat. Niinhän siinä sit kävi, et ku koko ajan on tissillä niin maito loppuu. Annoin sit ekan kerran kokeeksi korviketta et nään kuinka paljon vielä maha vetää & neitihän kisko vielä 50ml monen tunnin tissittelyn päälle. Vaan ei se tissin imeminen siltä päivältä siihen jäänyt, mut anto leileille aikaa täyttyä. Sen jälkeen maitoa onkin taas riittänyt, joten tuossa kysynnän ja tarjonnan laissa on kyllä perää...

Eilen neiti täytti 1 kk & meillä oli neuvola. Olimman ekan kerran kahestaan liikenteessä ku isäntäki lähti kolmen viikon isyysloman jälkeen töihin. Reissu meni loistavasti & tuloksista näki et tyttö on ollut tissillä & maitoa saa riittävästi. Paino oli noussut kahessa viikossa 500g ja pituutta oli tullut 1.5cm. Parin viikon kuluttua onkin sit eka lääkärineuvola & aloitetaan rotavirusrokotukset.

Ristiäiset meillä ois parin viikon kuluttua ja ne järjestetään anoppilassa. Nimi meillä on ollut päätettynä jo kesästä lähtien, mut muille se ollaan pidetty salaisuutena.

Mut ny mie lähen pikku päikkäreille Nöttösen kanssa. Iltapäivällä sit taas vaunuileen. Neuvolatädin mielestä näillä keleillä ei ole mitään rajoitusta kuinka kauan on ulkona ja kuulemma voi jättää ulos nukkumaankin jos haluaa. Pitää vaan ensin perehtyä tuohon itkuhälyttimen sielunelämään ;)

Wendy ja Nöttönen 1kk + 1 pvä :heart:
 
Heippa! :wave: Jospa minäkin saisin aikaiseksi kirjoitella tännekin puolelle! :) Vertaistuen kaipuu on kyllä kova! ;) Nyt vain tuntuu, etten kauhean usein ehdi kirjoitella, kun tässä koneella istuskelu tosiaan ei enää onnistu samalla tavalla kuin ennen, hihhii... Siitä pitää tuo pikkuherra kyllä huolen! :)

Mutta ekaksi, kertoisiko joku tyhmälle, miten laitetaan yksäriä? Jotta saisin nuo tietoni tuonne etusivulle... en vaan löytänyt sitä toimintoa mistään. :(

Tässä mun tiedot, jos ne tästä haluaa napata:

15.2.2011 syntyi POIKA rv 40+1 (la 14.2.2011) 3550 g ja 52 cm

Synnytys meni hyvin ja se jäi mieleen positiivisena kokemuksena. :) Uudestaankin voi mennä hyvillä mielin sitten jonain päivänä! :)

Imetys: On lähtenyt hyvin käyntiin. Maito nousi kunnolla 4. päivänä, ja silloin päästiin kotiin. Vauvalla on alusta asti ollut ihan väärä imuote, joten mun nännit oli heti ihan super arat ja rakkuloilla, joten otin sitten rintakumin käyttöön ja se on käytössä yhä. En varmaan pääse siitä enää eroon... Imuotetta yritti äitiysneuvolan terkka kotikäynnillä katsoa, mutta vauva kun saa hyvän otteen nännistä niin samassa se ote jo lipsuu, ei vaan saa pidettyä sitä otetta. No, ihan ok tuon kumin kanssakin, tietysti siinä on vaan se että se pitää aina muistaa ottaa mukaan joka paikkaan jne. Minä oon kans välillä pohtinut, riittääkö maito, mutta lisämaitoa en ole joutunut antamaan kertaakaan, poika on toistaiseksi ollut tyytyväinen. :) Painokin oli lähtenyt hyvin nousuun viime viikolla, kun terkka kävi kotikäynnillä! Perjantaina ois tulossa sit lastenneuvolan terkka käymään kotona, saas nähdä miten paino on taas noussut. :)

Nukkuminen ja yöt: Musta tuntuu välillä, että poika on koko ajan tissillä... Aluksi, kun tultiin sairaalasta kotiin, nukkui pidempiä pätkiä (päivälläkin 4-6 h) mutta nyt nukkuu lyhyempiä pätkiä, saattaa valvoa monta tuntia putkeen vaan rinnalla nautiskellen tai sit vähän äidin tai isin sylissä seurustellen. :) On kyllä oikea sylivauva! :heart: Mutta tosiaan, poika syö tooosi kauan, toisesta tissistä 30 min- 1 h ja sit välissä vaihdetaan vaippaa ja sit taas sama aika toisesta tissistä. Yleensä aina nukahtaa rinnalle, mut kun siirtää omaan sänkyyn tai sohvalle, herää heti... Öisin nukkuu sellasia 3-4 h pätkiä ja sit herää syömään.

Nukkuuko teidän vauvat omassa sängyssä vai teidän kanssa isossa sängyssä? Mä luulen, että meidän yöt menis hyvin ja kaikki nukkuis paremmin, jos vauva nukkuis meidän kanssa, mutta ollaan kuitenkin nukutettu sitä omaan sänkyyn (äitiyspakkauksen laatikko toistaiseksi). Poika nukahtaa öisin rinnalle, mut kun siirrän siitä omaan sänkyyn niin herää aina ja on tosi vaikea saada uneen siinä omassa pedissä. Tuttia ei oikein huoli... Mies pelkää kovasti, että mä menen vauvan päälle jos se nukkuu meidän sängyssä. Eikä halua "opettaa" että se nukkuis aina meidän kanssa. Mä taas haluaisin pitää vauvan lähellä, kun tuntuu että se on niin kauhean pieni ja tarvitsee äidin lämpöä ja hajua että tuntee olonsa turvalliseksi :heart: Itselläkin kivempi olla kun vauva on ihan lähellä. :)

Tässä muutama ilta sitten pienellä oli kovasti masuvaivoja, ei helpottanut oikein mikään, ja äitiäkin aivan alkoi itkettää kun toisella oli paha olla :'( Mutta isi sitten kanniskeli pojua ympäri olohuonetta ja tämä nukahti sitten siihen isin olkapäälle. :) Tuon illan jälkeen ei ole ollut masuvaivoja, joten ehkä se oli sit vain jostain mitä olin itse syönyt... Pelkään kans tuota koliikkia, tai mietin että tuleekohan se ja jos tulee niin milloin.

Musta on tullut kauhean itkuherkkä synnytyksen jälkeen. Kaikki pienetkin asiat saa itkemään, esim. tv-mainokset... :D

Ulkoilua kokeillaan varmaan tällä viikolla. :) Huomiseksi ja torstaiksi on luvattu aika lämmintä säätä, niin jos uskaltais lähteä vaunuilemaan ekaa kertaa!

Tuntuu, että ihan kauheasti ois asiaa ja kysyttävää ja kaikkea, mutta taidan mennä nyt ruuanlaittopuuhiin ennen kuin poika heräilee... niin kerkeän edes jotain tekemään. :) Tuntuu, ettei oikeasti ehdi tehdä yhtään mitään, kotityöt ainakin retajaa. Mies ei ole pitänyt isyyslomaa, pitää sen myöhemmin kesällä tai syksyllä kun lähdetään sitten hänen kotimaassaan käymään. Joten mä olen päivisin kotona kahdestaan pojan kanssa.

Anteeksi erittäin omanapainen teksti, mutta kiitos kun sain purkaa ajatuksia, helpotti kovasti! :)

Vielä kerran paljon onnea kaikille vauvan saaneille helmimammoille! :heart: Ja voimia arkeen ja uuden elämän opetteluun!!! :)

Yritän kirjoitella tänne aina kun ehdin! :)

terkuin Merve ja pikkumies tasan 2 vkoa :heart:
 
Moi, siirrynpä minäkin pikkuhiljaa tänne puolen =)

Meillä on huomenna terveydenhoitajan kotikäynti, hieman jännittää miten on pojan paino lähtenyt kehittymään. Tyytyväiseltä kyllä vaikuttaa, ja olen sinnikkäästi herätellyt tissimonsterin syömään 3 tunnin välein, kun päivällä tahtoo uni maistua niin hyvin ettei varmasti itse heräisi syömään. Olen pumpannut päivittäin semmoisen "varamaidon" jääkaappiin (40-60ml) ja antanut sitten sopivassa välissä kun tuntuu ettei pikkumies ole muuten jaksanut syödä tarpeeksi.

Vauva on kyllä ihana, tuli heti synnytyssalissa sellainen olo että nyt meidän perhe on kokonainen ja täydellinen tämmöisenä :heart: Kotona mies on ollut aivan korvaamaton apu, hän on pyörittänyt koko taloutta ja hoitanut toiset lapset, minä olen saanut keskittyä täysin poikasen hoitoon ja lepäilyyn. Synnytyksestä palautuminen kävi todella nopeasti, siinä missä olin esikoisen synnytyksen sekä kaksosten sektion jälkeen tosi pitkään kipeä, on ollut tosi ihanaa kun olen voinut heti pojan syntymän jälkeen "täysin normaalisti".

Nimikin saatiin pojalle keksittyä, vielä ei olla mietitty ajankohtaa ristiäisille, ja taitaa olla pientä luomisen tuskaa edessä vielä kummienkin keksimisessä!

poikasestaan (6 pv) onnellinen neitiniisku
 
Kiitokset Nelli jälleen, myös kerhon puolella tsemppamisesta! :flower: :hug:

Meillä oli nyt th:n kotikäynti ja taas on hyvä mieli :) Samaa sanoi kuin Nelli. Ja että alkuun voi olla tätä mutta edelleen yöllä on viisaampaa imettää ja jos näyttää ettei riitä, antaa sitä korviketta pieni määrä. Viime yönä meni 30ml, mutta tästä eteenpäin täytyy yrittää öisin röyhtäyttää paremmin koska näyttää siltä että se voisi olla syynä noihin yöitkuihin - kiitos kunnon röyhtäyksen tyttö nukkuu ensimmäistä kertaa omassa sängyssään! Uskomatonta :D Röyhtäyttänyt olen kyllä joka syötön jälkeen mutta pakko myöntää että aina ei ole tullut ja nukkumaan on yritetty liian pian :ashamed: Katsotaan nyt miten näillä neuvoilla ensi yö menee, jospa korviketta ei tarvitsisi antaa :)

Paino tytöllä oli torstain kotiintulon jälkeen noussut 100g, kotiinlähtöpaino oli 2510g ja nyt siis 2610g. "Ihana rauhallinen tyttö" lukee neuvolakortissa ja asiat kunnossa kaikin puolin :flower:

Ulkoilulupakin saatiin! Pienestä aloittaen tietysti, mutta kun ilma on hyvä ja tyttö terve niin menoksi vaan :) Esikoinen aloittaa tänään lastentanssin ja voi kun asuttaisiin lähempänä, voisi mennä vaunujen kanssa...autoa vaatii tuo matka kuitenkin.

Ei voi muuta sanoa kuin että tuo meidän th on oikea aarre :heart: Kuten on tyttökin, mitä hyvää sitä onkaan tehnyt tuon ihanuuden ansaitakseen...!

-Ankka & Bebecita 8vrk-
 
Heippa!

Minäkin pääsen sitten tänne kirjoittelemaan <3 Poika tosiaan syntyi 23.2.11 Klo. 17.12
Sairaalassa oltiin kolme yötä, mistä poika oli ensimmäisen yön hoitajien kanssa, että sain levätä synnytyksen jälkeen. Enhän minä saanu nukuttua koko yönä kun kaksi tuntia :/ Mutta aamulla kun sai pojan takaisin niin en sitte enään tarvinnutkaan hoitajilta muuta ku pientä esimerkkiä kun jännitti pukea ja kannella niin pientä :D Mutta kerran kun kaiken näki se sujui heti itseltäkin. Jotenkin tuli niin äiti olo! Ihan kuin joku olisi kääntänyt jonkun vivun mun sisällä. :) Ja niin varma olo, että täähän sujuu ja niin se piru vie sujuukin :D Ja minähän olen kaikkein eniten jännittänyt koko raskauden aikana, että miten pärjää sitten kotona, mutta meillä on arki lähtenyt heti sujumaan oikein hyvin.

Nukkuminen Eka yö meni heräillessä tunnin välein syömään, mutta seuraavat yöt alkoikin jo sujua paremmin. Herää noin kahden maissa ekaa kertaa jolloin pääsee vaipan vaihtoon ja tissittelemään ja takaisin nukkumaan. Seuraavaksi herää lähempänä kuutta syömään :) Sitte saatetaankin nukkua yli 9 niinkuin tänäänkin. Eli hyvin sujuu. Jonkun verran jaksaa tapitella hereillä muutenkin ku tissillä. :)

Niin ja vielä meidän poika nukkuu yöt omassa pinnäsängyssä, mutta jos aamusyönnin jälkeen vielä nukuttaa niin nappaan viereen nukkumaan niin ei tarvitse olla tutti koko ajan suussa.

Imetys Poika pääsi molemmille tisseille jo synnytyssalissa ja alkoikin imeä heti, mutta tosiaan ensin ei tullut mitään, mutta kun imu loppui alkoi tippoja tulemaan. Siitä lähtien sairaalassa aina 4h välein poika sai olla tissillä tilailemassa maitoa. Sai kyllä lisämaitoa myös aluksi, kun ei minun maito riittänyt. Mutta oppikirjan mukaisesti mulla nousi kolmantena yönä maito kunnolla tisseihin ja siitä lähtien ei ole lisämaitoa tarvinnut. ;)
Aluksi en meinannut millään kunnon imetysasentoa löytää ja poika imi niin, että koski ja kovaa. Mutta senkin sairaalassa oppi nopeasti ja kotona on löytynyt enemmänkin asentoja missä on hyvä imettää. :)

Ulkoilemaan pääsyä innolla jo odottelen. Ensi viikolla jos uskaltaisi kunnolla aloitella. Tällä viikolla sen verran, että kotoa autoon ja neuvolaan perjantaina. Neuvolan tädin piti tulla ensin kotona käymään, mutta kaikki kotikäynnit olivat jo menneet niin mennään sitten sinne paikan päälle mikä ei haittaa ollenkaan.
Pääsin tänään ekalle pitkälle lenkille koiran kanssa ja mies jäi pojan kanssa kahden ekaa kertaa. Lupasin hänelle etten jätä yksin ennekö on varma pojan kanssa. Häntä jännittää niin kovasti käsitellä vielä vauvaa, mutta hienosti on ollut kotona kuitenkin apuna. Vaipan on vasta kerran vaihtanut, mutta sekin johtuu napatyngästä. Miestä jotenkin vaan kauhistuttaa se, mutta heti kun se irtoaa alkaa kakkavaipat sun muut vaihdella ja sitä en epäile ollenkaan.

Pakko kertoa, että en meinannut eilen illalla malttaa tulla pois suihkusta kun kuulin miten mies lauloi pojalle päivänsäde ja mennikäinen laulua :heart: Meinasi ihan itku päästä kun oli niin hellyyttävää :'(

Tässä olis vielä nää päivät ja mitat jos joku voisi meidät listaan lisätä
Poika syntyi 23.2.11 KLo 17.12 Painoa oli 3630g ja pituutta huimat 50,5cm
 
Bom
Repa - ihanaa, kun voitte pitää taukoa siivouspuuhista. Meillä saa tyttö ensiks koirankarvanmakua ja sitten rintamaitoa. Meillä kun on pitkäkarvainen koira ja sitä karva on ihan joka paikassa. Mun rintaliiveissäkin. Kauheeta! :x

nelli-86 - omasta löytyy imetyskokemusta (ei täysimetystä) 16 kk, mutta yksi mun kaveri on jo 8,5 kk täysimettänyt.

Meidän pikkuinen nukkuu kans mun vieressä. Aamulla, kun alkoi taas rimpuilu ja ähkiminen, ajattelin, että työnnän tissin suuhuun. Tunsin, että maitoa lähti herumaan ja en jaksanut avata silmiä. Luikertelu kuitenkin jatkui ja katsoin sitten, että mun nänni oli vauvan korvassa ja korva maidossa. :LOL:

Tuttia ei meilläkän tyttö huoli. Ei halunnut myös esikoinen. : /

Vauvauintia harrastin esikoisen kanssa kunnes korvatulehdus pisti harrastukseen stopin. Olen nyt miettinyt aloittaa meidän uuden perheenjäsenen kanssa loppukeväällä tai syksyllä. Esikoisella on hetkellä 3 kertaa viikossa harrastuksia. En ole nyt vielä joutunut itse lähtemään mukaan kun on ollut isi ja isovanhemmat apuna. Parin viikon päästä sitten.

Tänään pääsin ekaa kertaa koko jengin kanssa ulos. Testattiin meidän uudet Phil&Tedsit koiralenkillä. Neiti nukkui ihan tyytyväisenä ja isompi prinsessa istui iloisena valtaistuimella. Koiraa piti vain vähän enemmän kurittaa, kun tuntui, että kippaa muuten ne rattaat.

Eilen oltiin neuvolassa punnamassa. Hyvin oli nyt lisämaidolla painoa tullut. Peikkotyttö painaa 4010 g, se tekee viime viikosta +300 g. :)

Kakkajuttua - miten teidän vauvojen masut toimii? Meillä on nyt joku pihtausvaihe menossa. Aikaisemmin tuli monta kertaa päivässä. Nyt on jo kolmas pv, kun ei ole tullut mitään. :confused:

Bom ja ex-masukki 3 vk + 4 pv
 
D-vitamiineista käytetään d-tippaa,mikä siis d3 ja mun mielesä siinä ei oo öljyä...

Vauva nukkuu pääsääntösesti omassa sängyssä mistä on laita pois ja kiinni meidän sängyssä. Aamuyöstä usen tulee kainaloon jos kovin ähkii... esikko nukku vieressä päälle 1 vuotiaaks ja mukisematta siirty omaan sänkyyn kun pinniksestä luovuttiin. Tulee kyl edelleen viereen välillä aamuyöstä:)

Tutti ei uppoo oikeen tääläkään,esikkokin söi tosi hintsusti ja vähän aikaa....

Kakkaa tulee riittämiin päivittäin,mut muistelen et jossainkohtaa se saattaa harveta ilman et olis ummetus kyseessä tms....

Täysimetystä esikoisen kanssa 5,5kk,kaikenkaikkiaan 14kk

Repa ja säyne 1kk ja risat
 
Mekin ilmoittaudumme nyt tälle puolelle :)

Poika syntyi 24.2. klo 18:15 ja sairaalassa oltiin infektion takia viisi päivää, toissapäivänä kotiuduttiin. Kotona olo on alkanut hyvin, vaavi tankkaa noin kahden tunnin välein, maitoa onneksi tulee riittävästi. Pitäisi alkaa pumppailla varastoonkin mutta en ole vielä jaksanut...

Asun pääosin sohvan nurkassa kun välilihan leikkaushaava on sen verran kipeä etten mielelläni istumalla istu vielä. Tässähän on hyvä olla kun mies on kotona ja tuo ruokaa ja juomaa, ja vauva on vieressä :)

Mutta kohta taitaa olla taas meijeröinnin aika joten vielä ehtii käydä itse vessassa!:D

pokemoni & myttynen 7 vrk
 
Plääh, kirjotin toissapäivänä pitkät pätkät, mutta se ei ollutkaan ilmestynyt tänne. Laitanpa siis lyhyemmin kommentit, itkarista jo vikinää kuuluu, eli kohta varmaan poitsu herää...

Repa: Miten refluksioireet erottaa tavallisesta puklailusta? Meillä nyt 3-4 päivää vauva ollut kitiseväinen (ja välillä itkuinen) koko ajan hereillä ollessaan, puklailee limaista puklua tosi pitkän aikaa syönnin jälkeenkin ja lisäksi nieleskelee pukluja vähän väliä ja välillä vetää niitä henkeenkin...Unipätkät on myös lyhentyneet erityisesti päivällä, tosin tänään on nukkunut taas paremmin. Ajattelin huomenna soitella neuvolaan, jos kärttyisyys ei helpota. Toisaalta meillä on ollut nyt ongelmia imuotteessa, joten sekin voi aiheuttaa noita ongelmia...Korjata olen yrittänyt ja välillä onnistuukin, mutta yöllä tuppaa ote olemaan väärä, kun en jaksa irrotuttaa ja korjata montaa kertaa, enkä hämärässä oikein näekään sitä korjata.

Kakkaamisesta: Sehän vaihtelee ihan hirmuisesti, jotkut kakkaa sen 10 kertaa päivässä, jotkut kerran viikossa. Meillä on nyt sellaista 2-3 kunnon ryynikakkaa päivässä + märkiä pieruja lähes joka vaipassa.

Täysimetystä meillä oli esikoisen kanssa vain 4 kk ja kuopuksen kanssa 5 kk.

Nukkumisesta: Päivät nukutaan nyt vihdoin säiden lauhduttua pääosin vaunuissa pihalla, nukahtaa aina jo pukiessa :) Yöt nukkuu omassa sängyssä (joka on kiinni meidän sängyssä, laita alas laskettuna), tosin jos nukahdan imetyksen jälkeen tai vauva on levoton, niin sitten vieressä. Yleensä aamuyön imetyksen jälkeen jää viereen, kun on niin ihana nukkua lähekkäin. Heräilen aamulla yleensä sitten siihen, että poitsu imee melko tyytyväisenä mun yöpaitaa :heart:

Miten muilla imettäjillä menee oman ruokahalun kanssa? Mulla on taas sama ongelma kuin aiemmissakin imetyksissä, eli mulla on koko ajan aivan karmea nälkä. Syön kuin hevonen, ja illalla väsyneenä sorrun sitten makeisiin tai rasvaisiin herkkuihin (sipsit, limpparit, karkit yms.). Oletus on siis, että taas käy samoin kuin aiemminkin, eli imetysaikana ei paino laske, viimeisistä kiloista olen päässyt eroon vasta imetyksen päätyttyä (lasten ollessa 8-9 kk). Ahdistaa aika lailla ajatus siitä, että taas käy näin, mutta en saa syömistäni kuriin. Nytkin söin lounaaksi 2 lautasellista makkarakeittoa + 2 näkkileipää ja jo 15 minuutin päästä olin jääkaapilla, kun oli olevinaan niin hirveä nälkä :( Kellään hyviä konsteja, miten syöminen ja erityisesti herkuttelu pysyisi kurissa?

Näin sitä kuukausi alkaa tulla täyteen, nyt kahden tosi levottoman päivän jälkeen vähän väsyneenä, mutta edelleen niiin onnellisena täydellisestä naperoisesta :)

Commander ja Nooa huomenna 1 kk

PS tytöt0406: Teenkö uuden listan, kuten aiemmin oli puhetta vai haluatko jatkaa tällä? Mulle käy kumpi vaan vaihtoehto!
 
Viimeksi muokattu:
Heippa hei!
En minäkään onnistunut löytämään sitä yksityisviesti-juttua että mitenkä se mahdetaan lähettää. Joten tässäpä on näitä meidän tietoja

saraheinä - TYTTÖ - 3305g/49,5cm - rv 38+5 - (la 21.02.2011)

Samoja ongelmia onneksi muillakin, tai ei siinä mielessä onneksi että tietenkin parempi ilman ongelmia, mutta lohduttaa vähän itseäni ainakin ettei ole ainut.
Imetys lähti jo sairaalassa hyvin käyntiin vaikka vasta 2pv jälkeen tytön viereeni sainkin ja oli tuttipulloa syönyt. Tajusi tissin idean heti, maito vain ei tietenkään riittänyt alussa kuin 30-40min imetyksiin ja loput pullosta, kaikki kätilöt sanoivat tyttöä ahmatiksi kun se veti niin isoja määriä ja oli tissilläkin tosi ahne ja kärsimätön. Nukkuu kyllä yöllä 3-5tunnin pätkiä ja syö pari tuntia kerralla, päivisin on nyt alkanut syömään jopa 2tunninkin välein ja 3-4tuntia kerralla, tosin lopussa alkaa jo nukahdella ja herää siihen kun tissi lähtee. Kun oikeasti nukahtaa, nukkuu kyllä oikein tyytyväisenä omassa sängyssä, äitiyspakkauksen laatikossa. Mutta imee aika voimakkaasti, ei silti ole hidas syömään vaikka välillä kestääkin. Tuttipullosta olen antanut korviketta välillä iltaisin, ei edes joka päivä kun itse alkaa jo väsyä ja tuntuu ettei tytöllä nälkä meinaa laantua. En koe imettämistä ja tuttipullosta syöttämistä yhtäaikaa ongelmaksi, mutta korvikkeen antamisesta tulee huono omatunto. Sitä syödään kyllä noin 2-3 päivänäviikossa eikä edes koko purkillista kerralla, menee usein loput hukkaan. Aluksi olen lypsänyt maitoa mutta nyt tuntuu että kun tyttö on ollut niin paljon tissillä ja usein joutuu syöttämään molemmista tisseistä vuorotellen samalla kerralla ettei lypsämiseen ehkä riitä maitoa. Kylässäkin on annettu korviketta ja ennen ja jälkeen vähän tissiä. Pelkällä tissillä kun kestää ja usein haluaa vielä vähän tissiä pullon jälkeen, vaikka söisi 80-100ml.

Ruokahalu oli mulla ensin kadoksissa ja piti väkisin syödä. Nyt olen alkanut syödä vielä enemmän kun tuntui ettei maitoa tule tarpeeksi, välillä on nälkä mutta useimmiten vaan syön vaikka ei olisi nälkä. Neste uppoaa kyllä, juon paljon maitoa ja vettä, varmaan reilusti yli sen 2litraa. Mutta ruokahalu on tosiaan kadoksissa. Jännä vaikka väsynyt olen kun en osaa nukkua kuin öisin ja ehdin nukkua sen 4-5tuntia, joskus 6. Päivällä ei tule uni, mietin vaan että mitävoisin tehdä, laittelen pyykkiä tai luen vähän lehtiä yms.

Raskauskilot oli lähteneet jo viikon päästä synnytyksestä, kaikki 8,5kiloa ja 4kiloa siihen päälle. Nyt ei ole hajuakaan kiloista, kun meillä ei ole kotona vaakaa=) Ihan hyvä juttu kun lähtivät, vaikka ei tarkoitus ollutkaan mutta kun ylimääräistä on vielä joku 10kiloa, mitä kertyi ennen raskautta.

Miehestä on ollut paljon apua, tekee ruokaa ja siivoaa, tosin jälkimmäistä ei niin innoissaan:) Mutta niistä ei ole tarvinnut edes sanoa, mies auttoi niissä jo raskausaikana kun varsinkin siivoaminen oli välillä hankalaa ison masun ja pahoinvoinnin takia. Ja vaihtelee vaippoja ja pitää sylissä, tosin äidin syli vie usein voiton kun tissi löytyy sieltä.

Korvikkeen syöttämisestä ja tuttipullon käytöstä, meillä vauva syö joskus ensin noin 30-40ml ja jos haluaa lisää, olen ottanut siihen uuden pullon koska pulloon jää vaahtojäämiä ja korvikettahan ei saa lämmittää uudestaan. Vaihdatteko joka kerta uuden pullon, vaikka vauva söisi 5min päästä lisää?

Sektiosta vielä, aristaako teillä alavatsaa? Mulla haava on jo aika lailla parantunut ja vähän haalistumaan päin, mutta vatsaa aristaa vähän navan alapuolelta ja haavan yläpuolelta. Ei varsinaisesti häiritse liikkumista ja kävelemistä. Mutta vähän huolestuttaa, ei mun mielestä aluksi ollut kipeä. Mutta ei se kyllä normaalia elämää häiritse. Jälkivuotoa tulee tuskin lainkaan enää.

On tämä vauvaelämä silti niin ihanaa:heart:

saraheinä&Aada 20vrk
 
Terve!!

Mäkin tulen korkkaamaan nyt tämän pinon, kun molemmat lapsukaiset ovat päikkäreillä! :)

Eli meille syntyi täysin laskettuna päivänä, 26.2 pieni tyttö, joka sulatti heti äidin ja isän sydämet (ja kuuroutti meidän korvamme ;) ). Mittoja neitokaisella oli 52,5 cm ja 4320g.
Laitoin yksärillä tiedot tytöt0406. Toivottavasti tulivat perille. :)

Olimme kaksi päivää sairaalassa ja aloitimme heti vauhdilla uuden arjen opettelua. Mies painui heti töihin ja minä jäin kotiin tuon 1,5v ja vauvan kanssa. Aika raskasta on ollut, sillä vauva on huutanut yönsä mahaansa ja esikoinen taas herää aamuisin 6.30-7.00, joten monenakaan yönä ei ole tullut nukuttua 3 tuntia enempää. Puhumattakaan sairaalassa olosta. Siellä en nukkunut oikeastaan lainkaan. Heräilin jokaiseen ääneen. :D

Tuli mieleen, kun noita tekstejänne lueskelin, että vaihdatteko vauvalle vaipan yölläkin? Kun muutamasta teksistä olin niin ymmärtävinäni? Tietysti siis vaippa on vaihdettava, jos siellä kakkaa on, mutta siis muutenkin :confused: Tai sitten ymmärsin vaan omiani. :D

On tämä elämä vaan silti niin ihanaa, väsymyksestä huolimatta. Synnytys meni hyvin ja todella nopeasti. Kätilö sanoikin, että jos vielä tulet synnyttämään, niin sitten et jää odottamaan supistusten kanssa yhtään, sillä muuten et ehdi sairaalaan. Nice. :D

Mä oon ihan kateellinen teille, joilla on mies kotona. :) Täällä kämppä näyttää kaaokselta, kun en ehdi siivoamaan. Itselleni en ehdi välttämättä tehdä aina ruokaa. Mutta pääasia että lapset ovat puhtaissa vaatteissa, vaipoissa ja ruoissa. :D

Imetys on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Alkuun oli rinnanpäät todella arat, kipeät ja verillä. Mutta ne onneksi korjaantuivat jo. Vauva on kova imemään ja syö usein molemmat rinnat kerralla.
Eilen kävi terkkari kotikäynnillä ja painoa oli vauvalle tullut ihan hyvin kotiuttamisesta. Toivottavasti nouseekin hyvin.
Ulkoilun saa kuulemma aloittaa jo vaikka heti, kun ilmat ovat lämmenneet ja meidän neiti on niin hyvänpainoinen.
Napatynkäkin irtosi jo edellisenä päivänä. Todella nopeasti. Esikoisella se tynkä oli pitkälle toista viikkoa kiinni.

Joo, jos menisi tästä nyt itsekkin lepäämään, vielä kun hiljaisuutta riittää! :)

:wave:
 
Terve!

Meillä oli eilen sit eka neuvola pojan kanssa ja kaikki oli oikein hyvin paitsi painoa oli tullut lauantain kotiutumisen jälkeen vain 10g vaikka poika syö hirveästi. Kakkaa sitäkin enemmän. Ohje tuli, että nyt päivällä kolmen tunnin välein tissille, että paino alkaa nousta ensi pe neuvolaan mennessä. Itse kuitenkin tiedän, että poika saa riittävästi maitoa kun sitä tulee vaikka muille jakaa. Tissillä on kyllä vaan noin puolituntia kerrallaan, mutta koko ajan imu on täysillä ja itse lopettaa kun ei enään jaksa. :) Ja eilenkin veti pullosta tissimaitoa 130ml ihan tosta vaan eli ruokaa kyllä saa :)

Raskauskilot:
Itse halusin myös puntarilla käydä ja nyt oli painoa 7kg. pudonnut. Kaiken kaikkiaan tuli 13kg. Eiköhän tää aika nopeesti lähe :) Itselläni ei ole minkäänlaista makeanhimoa päällä vaikka koko raskauden ajan tuli mussutettua karkkia taikka sipsiä valehtelematta melkein joka päivä.
Tässä nyt ootellaan, että pääsee ensi viikolla vaunuilemaan niin pääsee koirankin kanssa pidemmille lenkeille.
Ruokailusta muuten niin aamuisin syön aina puuroa ja juon tuoremehua, vettä ja kupin kahvia niin jaksaa iltaan asti kunnes mies kokkaa (toistaiseksi, kun on kotona) suhteellisen kevyttä ruokaa. Mikä on ihana kun ei tulisi yksin syötyä niin terveellisesti, mutta kun mies innoistui taas käymään salilla niin hänkin haluaa syödä terveellisemmin :) ONNEKSI!!! Itsellekin paljon helpompaa, ettei tule mussutettua roskaruokaa. :)

Tuttipullon käytöstä: Itse pumppaan maitoa melkein päivittäin pulloon, kun on vieraita käynyt nyt niin usein, että ei tarvitse tissia vetää kaiken kansan nähden esille vaan voin pullosta syöttää. Poika syö meinaan kummasta tahansa tissistä ihan mielellään vaikka pullosta välillä saakin maitoa. =)

Itselleni ei sektiota tehty, mutta episiotomia kyllä kun imukuppia käyttivät. hyvin pystyn istumaan ja lenkkeilemään jo ilman kipulääkettä, mutta eilen neuvolatäti sanoi ettei kannata rehkiä kun on jotain pientä punoitusta ettei lähde tulehtumaan.
Muut joille tehtiin episiotomia? leikattiinko teiltä siis välilihasta ihan suoraan? Kun minulle tehtiin se jotenkin niin, että se tulee vinoon ja on niinku pakarassa. Ei siis suoraan välilihaan, minne luulin sen tulevan.

Vaipanvaihdostayöllä. Itse vaihdan jos on kakkavaippa taikka ihan täynnä pissaa. Jos on vaan pienet lirut vaipassa en ala vaihtamaan, ettei poika piristy ja päästään tissittelyn jälkeen takaisin nukkumaan. Pidän myös sen takia valot ihan minimissä kun kotona liikun.
Viime yö sujui paremmin kuin kertaakaan vielä. poika heräsi 01.30 känähti kerran, mentiin vaipan vaihtoon ilman käninöitä ja sitten syömään ja tyytyväisenä takaisin nukkumaan. Sama toistui 05.30 jonka jälkeen nukuttiin 10 asti aamulla.

Napatynkä ei ole vieläkään irronnut meillä, mutta ei ole enään monesta millistä kiinni :)

Ootteko kuinka pirteitä? Itsestäni tuntuu, että olisin herännyt eloon :) Vaikka yöllä heräillään, en tarvitse päikkäreitä ja jaksan siivota ja huhkia minkä kerkeän. Ainakin toistaiseksi. Ja poika kun ei herää minkään sortin äänistä. Saa imuroida ja muuta vastaavaa ihan rauhassa pojan nukkuessa. :)

Joku kyseli vauvauinnista niin itse ainakin meinaan sen aloittaa heti kun mahdollista pitäisi vaan alkaa ottamaan selvää koska niitä kursseja alkaa. Kokeneemmat vauvojen uittajat, onko vaippauikkarit hyvät?
 

Yhteistyössä