Helmivauvat 2009 ~maaliskuussa~

Täällä 1kk neuvolassa käyty!
Painoa oli meidän pienellä 4720g ja pituutta 53.7cm eli painoa oli tullut 2 viikossa 770g eli viikossa melkein 400g!!! Hyvin näyttää rintamaito riittävän =) Syntymäpaino oli 3680, nyt reilu kilo jo lisäystä!
Seuraavaksi onkin sitten 2 viikon päästä 6 viikkos lääkäri-neuvola.
Ja oman jälkitarkastusajan tilasin samalla on sitten huhtikuun alulla.
Tuota ehkäsyä ollaan kans mietitty, sen kierukan haluaisin, mutta taitaa olla mahdottomuus kun oon nikkelille allerginen ja niissä kierukoissahan on sitä nikkeliä hieman...pillerit saa hermot kireeks ja kumeja ei jaksa. Pitää vielä miettiä...
 
Iltaa kaikille!

Tänään käytiin aamulla neuvolassa lääkärin luona keltaisuuden takia. Samalla katsottiin paino ja pituus, ja painoa on pojalla nyt 3900g ja pituutta 54cm (tullut kaksi senttiä viikossa :eek: ). Edelleen oli lääkärin mielestä keltainen, ja hän kirjoittikin sitten lähetteen PHKS:n lastenpolille. Sinne ajeltiin samoin tein, ja pojalta otettiin ensin pissanäyte (sellaiseen vinkeään pussiin) ja sitten vielä verinäyte. Tuloksia odoteltiin puolisentoista tuntia, jonka jälkeen lääkäri vielä tutki pojan.

Veriarvot oli ok, maksa ei tuntunut turvonneelta, joten ohjeeksi saatiin että kaksi päivää ilman rintamaitoa, josko keltaisuus johtuisi siitä. Niinpä täällä mennään Nannilla perjantaihin asti, jolloin on uuden verinäytteen aika. Toivotaan kovasti, että äidinmaidosta johtuisi, ettei jouduta tarkempaan syyniin. Alkaa pelottaa sitten toden teolla jos niin kävisi :(

Tuossa juuri pumppasin rintoja tyhjemmiksi ja tuli mieleen, että kuinka paljon annan sitten Nannia kerralla? Tuossa aikaisemmin mies meni lämmittämään koko purkillisen kerralla, ja siitä poika söi 120ml. Onko normaali määrä? Vai osaako vauva itse syödä sen verran kuin tarvitsee, ei syö siis liikaa?

JEKOVIT saatiin täällä neuvolasta, eikä ole aiheuttanut mitään vaivoja. En ole ihan joka päivä muistanut antaa :ashamed: Mutta poika sitä makustelee eikä naama edes väänny, vaikka kun itse menin moista maistamaan, oli ihan kamalan makuista! Ja sitä pitää sitten toiselle antaa :( :D


Omaa napaa sen verran, että keittelin tuossa tutti- ym. keittoa ja poltin sitten sormeni |O Auts :'(


Phoebs ja pienimies 1kk ja 3 pv
 
Pitkästä aikaa täällä ja katsotaan kuinka kauan :)

Meillä on kastejuhla 29.3 kirkossa ja ruokailu/kahvi kirkkotuvassa tilaisuuden jälkeen. Kummeja on 4, joista yksi ei kuulu kirkkoon, mutta hän on paras ystäväni, joten siksi valittu. Millaisia tarjoiluja te olette aatelleet kastejuhlaan? Meillä on keitto ja kakkukahvi. Suurin osa vieraista (26 kutsuttua) tulee usean sadan kilsan päästä, joten siksi ajateltiin tarjota ruoka.

Meillä on ollut taas toista päivää aikamoista käninää; eilen illalla klo 17-01 poika oli lähes koko ajan hereillä ja itki massuvaivoja. Käytämme Disflatyliä, mutta enpä tiedä onko siitä apua... Kuinka olette antaneet Disflatylin? Ohje sanoo, että ruokailun jälkeen, mutta aina en ainakaan minä osaa sanoa syökö vauva vielä... Oletteko huomanneet jotain haittaa, jos antaa kesken syömisen?

Nukuttamisesta; olen kans huomannut, että mies saa vauvan paljon helpommin untenmaille kun minä. Johtunee juuri tuosta maidon hajusta. Äitini oli muutaman päivän kylässä ja häneltäkin nukuttaminen kävi niin helposti... Arvatkaa tuntuuko mukavalta, kun on sellainen fiilis, että enhän osaa edes lastani nukuttaa!!

Eilen oli 1kk neuvola, poika painaa 4360g ja pituutta oli tullut 2cm!

Tuiskunen ja Alexi 1kk 1pv, nyt pitää taas mennä!
 
Jotain unohtui...

Mulla rikkui kanssa nännit synnärillä ihan täysin, mutta parani noin viikossa. Poika löysi kyllä heti oikean imemisotteen, mutta onhan se aikamoinen koettelemus nänneille yhtäkkiä. Rasvatkaa vaan ahkerasti niitä, kyllä ne alkaa kestämään. Mä olen käyttänyt ihan Bepanthenia.

Millaisissa asennoissa imetätte? Itse imetän lähes vallan istualtaan, poika tyynyjen päällä ja jalat joko takana kainalossa tai vauva kokonaan edessä (perinteisesti). Jotenkin makuultaan imettäminen ei ole mun juttu. En saa siinä sellaista rentoa asentoa ollenkaan. Vaikka on mulla sen puoleen nytkin niskat ihan jumissa.
 
Moikka

Nopeesti vaan tulin lukemaan :D
Tyllerö nukkuu päivisin tosi pitkii jaksoi, sit heräilee ja syö.. ja taas nukkumaa. :p
Yöllä syö sen parisen kertaa.. ja aamu toimet on tehty nyt joka aamu 07:30, kun tyllerö on heränny.
Kipeetä tekee, ku syöttää ja tuntuu et makuultee syöttäminen on kipeempää hommaa. Joka syöttö kerran jälkee oon tuota bepanthenia laittan. Eilen otin rintapumpunkin käyttöön ja tänää koitin sit tuttipullosta tylleröö syöttää, mut eipä siint mitää tullu, ku tuli kerral aina niin paljo maitoo, et lenti kaares aina suusta pihalle :LOL: No täytyy alkaa tota maitoo tonne pakkasee kasaamaan. :)
Huomenna tulee neuvolatäti kyläilee, toivottavast paino ois alkan nousee.
Hittoku on tuo alakerta todella kipee, hyvä et sängyst pääsee ylös :D Odottelen kovasti sitä päivää et jälkivuoto loppuu ja tikit parantuis. :p

Hikottelu kuuluu, on tainu tyllerö herätä..

Tyttö-nen ja tyllerö 5vrk
 
Heips!

Tänään alotettiin ulkoilu ja otin sit valtuudet olla pari tuntia heti reissussa... Piti hakea vaippoja ja Liberoita ei sit löytynyt mistään, jokapuolella myytiin vaan Pampperssia! :/ Mut ulkona oltiin yhteensä varmaan sen puolisen tuntia, loput ajasta kaupoissa sisällä. Hyvin tytsy nukku koko matkan ja esikoinen viihty seisomalaudallaan. Ostin myös kaikille tytöille uusia vaatteita, itseni mukaan lukien. Mies jäi tällä kertaa ilman. :D Sietääki jäädä ku on firman bileissä ja koko päivän ja varmaan osan yötäkin poissa... :kieh:

Jälkivuoto loppu muuten tänään yhtäkkiä ku seinään. :eek: Alkaakohan se vielä uudestaan vai oliks se nyt tossa sit?

Lentis: Se just ainaki hillitsee maidon tuloa ku imetät vaan toisen rinnan aina per syöttö. Mä syötän molemmista rinnoista vaan sillon ku mennään ulos kylmään ettei tulis tulehdusta.
Liinailemaan oot jo päässy, ihanaa! Voi ku täälläki pääsis mut täytyy oottaa kai kesää. Tai ainaki kevättä. =)

Pixie ja Pikkiriikki 11 vrk
 
Heippa,

Taas pikaisesti täällä... Nukkumaan mentävä. Oon ihan törkeän väsynyt ihan koko ajan. :snotty: Mutta siltikään en valita. Siitä ainakaan. B)

Kiitos noista vinkeistä, samanlaisia tänään jo testasinkin ja eilen illalla, kun kyselin tuolta palstan puoleltakin ja sain sieltä tuon imetystukilistan osoitteen. Sain korjattua tuota otetta niin, että kumin kanssa pystyn imettämään jopa täysin kivuttomasti. :) Ilman kumia en vielä ole koittanut, mutta koitan uudestaan, kun nuo nännit on taas rauhoittuneet. Terkka katsoi tänään tuota otetta, mut olin siihen mennessä saanu sen itsekin korjatuksi ja eipä siinä sit sen enempiä. Sanoi, et ota yhteyttä, jos tuntuu, ettei lähde sujumaan ja sanoi kanssa, et pidä vaan kumi käytössä niin kauan, kunnes nännit on ok. Just tolla hamppariotteella oon eilisillasta lähtien pitänyt tiukasti, vaikka tuo kumi onkin käytössä (työnnän nänniä just ylähuulen osalta sinne alle lisää.). Alkuun se sattuu, mut apuna on jopa teelusikan varsi, jolla nostelen sitä huulta varovasti ulospäin. ....kaikki on sallittua sodassa, rakkaudessa ja imetyksessä... :whistle: Mulle paras asento on istualleen, vauva kainalossa. Siinä pääsen parhaiten ohjaamaan sitä imuotetta. Mut makuulleenkin imetän öisin (jolloin otan ja nukahdan kesken kaiken. :ashamed: ) Niin kuin vannoin ennen synnytystä, ettei vauva nuku meidän keskellä. Just. Joka ikinen yö on ollu vieressä. :xmas:

Mut nyt vaan toivon, et maito ottais jonkun buustin. Vähän nihkeähkösti taitaa tulla ..tai sit typyllä on tiheän imun kausi. Mutta juu, taistelen vielä. En ole valmis antamaan periksi. :xmas:

Painoon mun on kommentoitava sen verran, et minusta on todella piristävää herätä joka aamu ja mennä vaa'alle. B) Nyt on lähteny 10 kg ja joka aamu on hoikempi olo. :D ...ok, löysää nahkaa riittää vaikka muille jakaa, mut kunhan tästä pääsee vaunuttelemaan (jos vielä joskus jaksaa niin paljon :xmas: )..

Muuten mulla meni synnytys tosi hyvin. Ponnistusvaihe oli vain 5 min ja sain vain hyvin pienen repeämän. :) Tikit on jo parantuneet myöskin, mutta pystyin kyllä jo heti suoraan synnytyksen jälkeen istumaan ihan hyvin. Jotain positiivistakin siis. :D



T. Kärppä ja tehoimu 8 vrk

P.s. Pixie mulla on tuo jälkivuoto jo pari päivää sahannut niin, että loppuu ja sit taas alkaa esim. päivän päästä uudelleen. Terkka sanoi, et kuulemma tekee just sitä, et loppuu ja alkaa. :)

 
Mulla on kans jälkivuoto tehny tota sahaamista... Neuvolassa sanoin viime viikolla että se on kokonaan loppu ja eikös se alkanu seuraavana päivänä taas uudelleen :kieh: Tosin aika vähäistä se on mutta jatkuu vielä.

Viihteelle
tekis mieli vähän.. Mä nyt oon ollu raskaana aika pitkälti viimeset 2 vuotta :D Viikonloppuna tulee mun paras kaveri meille niin karataan vähän Ideaparkin naisten iltaan :) ei se mitää viihteilyä ole mutta pientä piristystä :) Vietetään vähän tyttöjen iltaa ja ehkä otan sen lasin punaviiniä =)
 
Ensimmäistä kertaa vasta kirjoittelen tälle puolelle, vaikka vauva huomenna jo 3 vkoa :ashamed:

D-vitamiinista Meillä alotettiin tasan sinä päivänä kun täytti 2 vkoa neuvolan ohjeen mukaan. Ja suoraan annettiin heti 5 tippaa päivässä, aamulla. Meillä on käytössä Jekovit.

Suihkutissit on täälläkin. Tuntui, että välillä tyttö tukehtuu kun tuli suun täydeltä maitoa ja tosiaan jos lakkasi juomasta niin tissistä jatkui maidon valuminen. Nyt sit tänään mä oonkin yhtäkkiä ollut huolissani onko mun maidon tuotanto yhtäkkiä vähentyny kun on halunnu koko ajan olla tissillä ja koko päivän ollu kärttynen, saattanu alkaa huutaa heti kun lopettaa juomisen :'( Mä oon tehnyt viime aikoina tosi paljon tota, että syöttänyt samasta muutaman kerran peräkkäin. Toisaalta tuntuu, että oon syöny ja juonu ja ennenkaikkea nukkunu tosi huonosti ja eikös ne kaikki vaikuta maidontuotantoon?

Vihreetä kakkaa Onko kellään muulla? Meillä on nyt pari päivää ollu. Ei haise sellaselle ihanalle maitokakalle... Googlettelin, että vois olla tosta suihkutissisyydestäkin johtuvaa, kun nielee ilmaa samalla. Ilmavaivoja meillä on kyllä todella ollut. Muutaman yön huutanut kokonaan, muutenkin nukkuu päivisin pitkiä pätkiä mutta kun tulee yö niin sitten ollaan pirteenä. Alan oleen todella väsynyt!!! :'(

Cuplaton Miten te annatte näitä valmisteita? Siinä purkissa kun lukee, että sekoitettava juotavaan? Mutta kun toi on täysimetyksellä niin mihin mun se pitäis sekoittaa? Haluan kokeilla mitä vaan, että vaan saisin nukkua! Olikos se Iitukka, jonka tilanne kuulosti tosi samalta kuin meillä täällä. :hug: sulle ja jaksamista!
 
Bourriquet :hug: Mä annan cuplatonia lusikasta ja tiputan siihen ne neljä tippaa ja päälle puserran tisusta maitoa!

Tuun joku päivä kommentoimaan juttuja,täällä ollaan kans aika väsyjä ku poika on aika levoton! :/

Tyyppien äippä ja Miro 1kk+
 
Noni, jumipää täällä ei muista ees vauvansa ikää..
veikkavauva on siis tänään 10vrk vanha eikä 16 niinku eilen väitin.. :ashamed:

HM siis pelkkää nannia poikeloinen saa ja pumpattua tissimaitoo
ihan tilkan eli n.20ml päivässä.

Tänään neuvola niin nähdään kuinka on kasvanut.

iitukka ja veikkavauva 10vrk
 
Huomenta!

Täällä ollaan herätty kohtalaisen pirteenä - tosin parin hyvin nukutun yön jälkeen eilen meidän pieni mies päätti taas siirtyä myös yöllä siihen 1,5h tunnin syöttörytmiin takaisin...ja mä kun niin toivoin, että hän olisi ollut illalla työpäivästä väsynyt - käytiin nimittäin eilen yhdessä töissä ;)
Käytiin eilen ottamassa 3. kertaa Kasperista passikuvia. Se oli pikkasen hakalaa, koska poika nukkui aina kun ehdittiin valokuvaamoon (nukahti niin vaunuilla mentäessä kuin myös autolla)Eka kerta kuvat ei onnistunut, kun kasvot oli kuulemma liian reunassa. Toisella kerralla isi ei kuulemma raaskinut "kovilla otteilla" herätellä poikaa. No eilen sit lopulta onnitui - toivottavasti. Ois kiva päästä parin viikon päästä tulemaan lasten kanssa Suomeen, kun mieskin lähtee työmatkalle - tylsää täällä kotona on niin vaan kökkiä.

Phoebs Vauvan keltaisuudesta - täälläkin on yks keltainen vauva. Mä en oo ottanut asiasta hirveetä paniikkia, koska esikoisen kanssakin toi kaltaisuus kesti 1,5kk ja sit yllättäin katos ja maksa-arvot normalisoitu. Kasperilla käytiin myös testaamassa noi arvot verikokeella ja lääkäri oli sitä mieltä, että todennäköisesti on sama juttu kun isoveljellä aikoinaan. Rintamaito on aika tuhtia tavaraa ja poika kasvaa myös vauhdilla, elimistöllä kestää aikaa kun siihen tottuu. Uskon, että teilläkin on kaikki ihan ok :wave:

cuplatonista Meillä on ollut myös muutamana päivänä noi ilmavaivat kunnolla riesana ja mietin, että voinko mä omilla syömisilläni jotenkin siihen vaikuttaa? Mä oon antanut tota cuplatonia lusikasta suuhun sekoittamatta sitä sen kummemin mihinkään ja heti perään rita suuhun ja ei kun imemään :whistle:

ehkäisystä meillä myös hieman ongelmallinen aihe. Koska mä en raskaudu hirveen helposti, niin esikoisen jälkeen oli meillä pelkkä imetys ehkäisynä ja toimi liiankin hyvin :D Nyt 3 sektion jälkeen mietityttää, että uskaltaisko jättäytyä sen varaan vai pitäiskö ottaa käyttöön joku lisäehkäisy. hormoonit ei oikein sovi ja kortsujen suhteen mulla vaan on joku asenne ongelma - ei vaan kiinnosta hommat niin :kieh: No pitää ton jälkitarkastuksen yhteydessä jutella gynen kanssa mitä kannattais tehdä.

Pirtsakkaa päivää kaikille toivoen,

Tuulen sydän ja Kasper 2vk+
 
Disflatyl: Joo, aina en osaa täysin ajoittaa syönnin väliin, tai jos osaankin, niin poitsu usein pulauttaa ja tipat eivät varmaan ehdi vaikuttaa. Tuiskunen, en ole huomannut mitään haittaa siitä, vaikka tippojen päälle söiskin vielä. Noin muuten tipoista on ehkä(?) ollut jotain apua. Vieläkin pieni mies vääntelehtii välillä masukipujaan, mutta ainakin yöt menee suht rauhallisesti.

Bourriquet: Syöminen, juominen ja uni tosiaan vaikuttavat maidon määrään. Itse huomaan selkeästi, että kun olen vetänyt pari lautasellista spagettia yhtenä päivänä ja ison pitsan seuraavana, niin kyllä tulee maitoa ihan eri malliin, kuin jos syö vaan leipää ym. pientä. Ja nukkuminen lisää myös maitomäärää. Pystytkö nukkumaan päikkäreitä? Jaksuja sinne, toivottavasti Cuplaton toisi avun!

Itse en panisi pahakseni, vaikka tuo maidon määrä *hitusen* vähenisikin. Viime yönä eka pätkä meni taas vähän yli 4 h:n syöttövälillä, ja se on mun tisseille aivan liikaa! Siinä sitten yritän tarjota kivikovaa rintaa vauvan suuhun kyljelläni, sillä menee suihkut väärään kurkkuun ja se alkaa pyrskiä maitoa, myös nenästään. :ashamed: Oli pakko nousta ylös syöttämään. Toisella syöttökerralla imetinkin vauvan sitten selälläni, vauva siis mahallaan jalat mun kyljen vieressä. Ilmaa siinäkin kuului menevän tolkuttomasti massuun, mutta tulivat myös röyhynä ulos. Lisäksi kun maito pakkautuu öisin, sorrun tuputtamiseen, eli yritän saada poitsun syömään molemmista rinnoista ja mielellään mahdollisimman pitkään... Mikä sitten saattaa kostautua isoinakin pulautuksina. Juu-u, onpa tääkin ongelma, vauva ei herää riittävän usein syömään. :whistle: :D

Kössi ja poikanen 6 viikkoa :heart:
 
Tervehdys pitkästä aikaa! Olen yrittänyt lukea helmikuun pinoa ensin loppuun ja tulla sitten vasta tänne, mutta nyt annoin periksi ja aloitin lukea maaliskuun pinoa. Saapa nähdä kuinka pitkälle tässä päästään, ehkä kommentoin kesken kaiken vaan kun kutsu käy. Poika on nyt 2 viikkoa + 4 päivää ja kuten varmaan muillakin tässä vaiheessa, mistään rytmistä ei vielä voi puhua - käsittääkseni pari kuukauttakin voi mennä näin ja sitten aletaan saada jotain säännönmukaisuutta aikatauluihin.

Tutista: meillä oli vaikeuksia imetyksen kanssa alussa (poika ei tahtonut oppia imemään) ja jossain raivaritilanteessa tutti annettiin jo sairaalassa. On tosi tärkeä pojalle mutta toimii hyvin rauhoittajana. Ongelmana on lähinnä se, ettei pysy oikein vielä suussa varsinkaan kun on nukahtamassa ja sitä saa sitten korjailla aika monesti. Imeminen on tosin vieläkin hiukan haastavaa (lähinnä se että oikea rinta sattuu edelleen hieman), voi olla että tutilla on jotan osuutta ollut asiaan mutta en henno sitä poiskaan jättää kun on niin tärkeä kerran. Ollaan käytetty rintakumia koko ajan, poika kun ei ole oppinut nänniä imemään. Tai kun kokeilin, imi kyllä nänniäkin mutta sattui taas. Mennään suosiolla näin ja katsellaan kun on isompi, josko oppii. Terveydehoitajan mukaan ei ole ongelma kumin jatkuva käyttö. Kärppis, millaisia ohjeita (siis ihan käytännössä ) sait imuotteen korjaamiseen? Lukemissani materiaaleissa sanotaan vaan, että korjaa imuote mutta miten.?

Liinaa en ole vielä kokeillut, jossain sanottiin että kuukauden iässä, tosin sitä 'kehto'asentoa voisi jo kokeilla. Samaten kestoilu on vielä hieman jäissä, lähinnä koska oma kunto on sen verran huono vielä etten jaksa ylimääräisiä haasteita (seli seli.) suunnitelmissa on yhä aloittaa.

Kakka on meilläkin ollut vihreää, mutta oletin että voisi liittyä antibioottiin jota olen itse syönyt. Ilmavaivoja on tosin kanssa vauvalla hiukan, mutta ei tunnu (vielä ainakaan) masuvaivoja olevan.

Omaa napaa: synnytys oli aikast kamala, sairaalassa oltiin 5 päivää ja kotiin päästyä eppaihaava oli tulehtunut ja aukesi. Sain antibioottikuuriin mutta edelleen tosi toipilaana kaiken tuon takia - haaveilen jo kovasti ajasta jolloin olisin kunnossa, vauvanhoitokin varmaan helpottuu sen myötä. Te muut joille tehtiin eppari, miten toivuitte?

Vauvan kanssa on ollut pääsääntöisesti ihanaa, mutta iltaisin tuppaa väsy tulla sekä pojall että äidille. Ehkä siis pientä baby bluesia ilmassa, mutta onneksi olen voinut miehelle ihan avoimesti tuntemuksista puhua. Myös se jännittää, josko vauvalle tuleekin koliikki, tällä kunnolla en ehkä oikein jaksaisi hoitaa...

Kiitoksia taas kaikille kokemuksienne jakamisesta, ihanaa vertaistukea jälleen kerran!
almaa & poju 2 vko 4 pv
 
D-tipat aloitettiin pari päivää sitten eli 3 viikon iässä. Terkkarin suositus oli 1 tippa alkuun ja lisätään hiljalleen määrää sinne 5:een tippaan. Meillä siis nuo Jekovit tipat...

Cuplatonia annan vaikkei meillä juurikaan massuvaivaa olekkaan. Lähinnä ennaltaehkäisyyn, kun ei niistä kai haittaakaan ole? Puristan tissistä maitoa hieman lusikkaan ja laitan tipat siihen. Näin onnistuu hyvin...

Kierukasta kyseli joku muukin. Oma kokemukseni on positiivinen. Synnyttämättömänä käytin reilu 3 vuotta. Vuodot ei mulla juurikaan lisääntyneet ja kivutkin pysyivät lähes samana päivän kestävänä, särkylääkkeellä pysyivät poissa. Laittaminen nipisti hieman hetkellisesti, sen jälkeen oli kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan. Kaikillehan kierukat ei välttämättä sovi, mutta itse aion sen kuitenkin vielä ottaa.

tuulen sydän...juurikin sillä omalla syömisellä on vaikutusta vauvan masuvaivoihin. Jopa hapokkaat juomat, kuten limppari vaikuttaa (minä itse killitän 1,5l päivässä), myös väriaineet on yksi mitkä saattaa väänteitä joillekkin vauvoille aiheuttaa. Kannattaa googlettaa ja katsoa mitkä on ne ruoat mitkä aiheuttaa eniten mahavaivoja.

Imetysasento öisin on makuulla, helppoa kuin mikä näillä ryntäillä. Voisin heittää vaikka tissini toiselle laidalle sänkyä :LOL: Päivisin istualtaan jalkojen tai imetystyynyn päällä, ja uutena nyt toi vauva "kainalossa". Se vasta näppärä ja helppo asento onkin ja aion jatkossakin käyttää (kokeilin sitä vasta tänä aamuna) =)

Nyt evästämään :wave:

Jospi ja Henni 3vko 2pvä :heart:
 
KESTOILIJOIDEN tuntemuksia kaipailisin.. Meillä siis poika esikoinen ja kaikki vaippatouhut vielä uutta. Kestoja(erimerkkisiä) on hankittu reippaasti ja niitä tarkoitus käyttääkin mutta.. Poika ei ole kovin innoissaan niistä. Ekat kokeilut eilen ja toissapäivänä, tuloksena raivoava nyytti ja vaihto takaisin kertiksiin. Huuto alkaa välittömästi pissin jälkeen, imsevimse(?)vaipat imevät itsensä litimäriksi ja pinta on tosi hautovan tuntuinen. Hyvin olen saanut tavaran pysymään vaipassa mutta peppu taitaa olla niin herkkä että koko ajan pitäisi siis vaihtaa kuiviin. Talkkia laitoin mutta se ei ainakaan auta asiaa, sinkkivoide kokeilematta. Vinkkejä? Vai odotanko suosiolla..
 
Eipä ole taas saanut aikaiseksi/ ehtinyt tänne kirjotella, kummasti nämä päivät vaan menevät...

Yösyönnistä ja nukkumisesta
sen verran, että meillä nukutaan omassa sängyssä ja nostan aina syömään viereen, sitten röyhtäytän ja takaisin omaan sänkyyn, yleensä nukahtaa hyvin. Ainakin vielä on nukahtanut. Nyt muutamana yönä on alkanut kovasti äheltää vatsaansa unissaan ja itse sitten olen kurkkimassa sänkyyn ja kuullostelen tilannetta, vaikka toinen on unissaan. Inhottavaa kuunnella, kun tietää että vatsaa vääntää.

Tuttia ollaan tyrkytetty jo vähän aikaa ja tänään huoli sen pidemmäksi aikaa, onneksi. Muuten pitää tissiä huvituttinaan ja etenkin aamuisin imisi vaan ja sitten oksentaa oikeen kunnolla, välillä lentää ihan kaaressa, ei siis mitään pikkupukluja. Ekalla kerralla kyllä pelästyin, mutta on kuitenkin sen jälkeen ihan virkeä, niin en usko että syytä huoleen. Otan kuitenkin neuvolassa puheeksi. Onko muilla puklailtu/ oksennettu rajusti?

Eppari, Almaa siitä kyselikin, että miten parantunut. Täällä välillä tuntuu, että ollaan ihan kunnossa ja sitten tulee takapakkia. Välillä mietin, että lähdinkö liian aikaisin koirien kanssa kävelemään, vaikka en todellakaan tehnyt kuin pikkupyrähdyksiä. Haavaa siis vieläkin juilii (synnytyksestä jo 3,5vkoa) ja sitten tuolla alapäässä tuntuu sellaista tosi ikävää painon tunnetta tai miten sitä nyt kuvailisi :ashamed: Almaalle kuitenkin kovasti tsemppiä, sun tilanne kuulostaa tosi ikävältä :hug:

Järjestääkö joku muu nimiäiset ja jos niin mitä ohjelmaa niihin voisi ajatella. Tuntuu tyhmältä ajatella, että kaikki vaan juo kahvia ja istuskelee. Toisaalta väkisin väännetty ohjelmakaan ei tunnu kivalta. Ehkä olen vähän vaikea ihminen =)

No joo, olen löpissyt kohta koko sivun täyteen omaa napaa, sorry :ashamed: Sen verran harvoin tulee kirjoteltua, että sitten löpisee kerralla kamalasti. Tuli vielä mieleen vauvan pituudesta, että meillä oltiin kasvettu huikeat 4 cm ekassa kahdessa viikossa, tuntuu hurjalta. Mut nyt annan tilaa muillekin kirjoittelijoille :LOL:
 
Joko teillä, kellä on yli kuukauden ikäiset vauvat hymyillään paljon? Meillä poika 1kk 1vko & 4pvä ja hymyilee jo melko paljon. Oikein isoja ja leveitä hymyjä. :heart:

Me käytiin pojun kanssa toissapäivänä ekaa kertaa suihkussa. Olipa ihanaa! Pojukin tykkäsi kovasti. =) Kylvystä poika tykkää kans tosi paljon, taitaa melkoinen vesipeto tulla.

Meilläkin poika saa cuplatoneja ja meillä ne näyttää jopa auttavan. Yhden purkin verran ollaan niitä jo annettu ja siinä välissä oli muutaman päivän väli, ettei annettu ollenkaan kun tipat kerkes loppua enkä muistanu ostaa. Selkeesti oli silloin "välipäivinä" enempi massuvaivaa.

Mulla eppari alkaa olla nyt täysin parantunut. Kyllä siihen oma aikansa menee. Mullahan tuli vielä toisen asteen repeämäkin...

Tinttu & Juuso 1kk 1vko & 4 pvä
 
Meillä aloitettiin tänään ulkoilut. Käytiin viemsässä poju kerhoon (10 min) ja haettiin poju kerhosta (toinen 10 min) Huomenna lähdetään pidemmälle reissulle, siinä menee vajaa tunti. Mukavaa kun on näin "lämmintä" niin ei tarvi montaa viikkoa olla arestissa =)

Hymyistä: Joo, tiedän, et näin pienillä ne hymyt on vaan masuvaivoja, mutta miksi nappula aina alkaa "hymyilemään" kun juttelen hälle ja silittelen samalla masusta :eek: Tänään napsin kuviakin kun niin upeet "hymyt" tuli.
Napatynkäkin irtosi tänään.




Kuvassa nappulalla naama on kirjava kun just ollaan aamupesut suoritettu :D Mut siinä siis yksi "hymykuva"


-kyrsä ja nappula tasan 1 viikko
 
Disflatyliä annan heti ruokailun aluksi, vaikka tosiaan siinä sanotaan että ruokailun jälkeen tai yhteydessä. En vaan ole oikein keksinyt millä sen suun saa auki ruuan jälkeen kun masu on aivan täysi, mutta ennen ruokailua menee oikein mukavasti ja poika ei pistä yhtään vastaan. Puristan hieman maitoa tissistä lusikkaan ja sen sekaan sitten nuo tipat.

Imetysasento: Mä imetän useimmiten makuuasennossa kyljellään, koska siinä vauva saa itse paremmin kontrolloitua sitä maidon määrää. Joskus imetän myös ihan perinteisessä istuvassa asennossa ( mm. painovoima hoitaa sen, että tissit suihkuaa tossa asennossa ), mutta siinä asennossa tulee niitä hetkiä, kun vauva hotkii sitä suihkuavaa maitoa ja alkaa toisinaan yskiä ihan hirveästi. Jotenkin vaan siis tuntuu miellyttävämmältä tuo makuuasento.

Mites, oletteko huomanneet että vauva tuntuu aika lämpöiseltä verrattuna omaan lämpöön, kun kokeilee otsasta? Mä en pääse tähän hätään kuumemittariakaan ostamaan, eikä tuo vauva nyt mitenkään sairaan oloinen muuten ole, mutta tosiaan tuntuu aika lämpöiseltä.
 
imetysasento meillä syödään siinä missä satutaan olemaan. istuen,makuulla,seisten,kävellen,esikon pyllyä pyyhkien...vauhdikasta... Makuulleen jos/kun yöllä imettää,niin aamulla on tytön nenä sit ihan tukossa :(

d-tippa jekovittia meillä.toivottavasti ei pahenna masua,pojalle sopii,joten siks sillä päätin eka alottaa nytkin. se on vaan niin törkeen pahan makusta et harmittaa antaa:D ja tämä neiti kyllä sylkee sen pois heti...

nyt ei taas kerkee muuta,meillä haisee......

labello ja mytty (äiti ei osaa kutsua oikeella nimellä...) 2vk+
 
Heissan.

KIERUKASTA mulla oli 3v hormonikerukka ja tykkäsin tosi paljon. Ei menkkoja, ei kipuja, ei mielialavaihteluita... :wave: Laittaminen ja poisottaminen oli lähinnä epämiellyttävää... Ei sattunut, muistaa vain rentona olla, jos itsensä jännittää niin varmana sattuu.
Vauvaa tehtiin kyllä sitten 1,5v ja olen miettinyt olisiko kierukalla ja sitä edeltävällä vuosien pillereiden syömisellä osuutta....

KAAPSULTA irtosi napatynkä tänään. :) 1vko 3pv. Tissiä pitää saada vähän väliä... Yhdet pidemmät unet on päivällä 2h ja toinen pidempi pätkä 3-4h yöllä. Eilen jäi Iskän kanssa kahden, kun käytiin isompien kanssa kenkäkaupoilla, hienost oli miehissä selvinneet 1,5h :) Mua jännitti isukki vaikutti ihan rennolta... Päivällä oltiin myös kauppareissulla ja koko 2h poju veteli sikeitä. :) Kotiportilla alkoi huuto... Äkkiä tissiä! :wave:

RISTIÄISET meillä lastenvalvojalle treffit maaliskuun lopulla ja isoveikan rippijuhlat huhtikuussa. Ei haisuakaan milloin ristiäisiä... Ei tuo nimikään ole vielä selvillä. Kummit kylläkin. :)

TUTTI ei ole kovassa huudossa... Aamuyöllä kelpaa. Onneksi!! Päivällä olen The Tissi siis niin ei varmaan enää tutille tarvetta.

OMA MAITO ei ihan piisaa, varsinkin illalla annettu 80ml korviketta, nyt tuntuisi tasaantuvan ja maitoa heruvan kunnolla. Ainakin näin päivällä.... Vaavi vain meinaa pullosta tukehtua, pärskii ja vetää välillä väärään kurkkuun... Oma lypsetty maito ei mennyt ollenkaan pullosta eilen... Mikähän siinäkin on.

Mua pelottaa se KOLIIKKI!!! Entä jos se alkaa!!? Eikös se ole sitten 2vko-1kk jos alkaa? Meillä tuo aika 22-00:30 on nyt levoton ja hiukan kitisevä.... Enteileeköhän koliikkia? Masussa oli poju hyvin vilkas tuohon aikaan... Tietääkös joku kokemuksesta?

MAITOA NENÄSSÄ vauvelilla ja on kovin tukkoinen.... Sitten mulla välähti jostain muistojen kätköistä SUOLATIPAT. Nenään ja taas kohta henki kulkee...:) Vinkiksi vain jos muilla samaa vaivaa...

Voimia teille hyvät kanssasisaret. On tämä niin ihanaa :) :heart: :heart: Muistakaa, jos on kovin rankkaa, että se kyllä helpottaa, vaikka nyt tuntuisi miten toivottomalta. Esikon kanssa oli ihan kauheaa!! Maitoallergia iski melkein synnäriltä kotiuduttua ja vauva oli tosi kipeä huuti vain ja 1,5h oli syöttövälit. Minä itkin ja vauva itki... Allergia selvisi vasta 3kk iässä, kun vein yksityiselle lastenlääkärille... Terkkarissa sanoi tohtori, että kuulkaapas pikkurouva kyllä ne vauvat itkee... Toisella korvien taustat vereslihalla ja päänahka tulehtunut ja posket... Silloin 15v sitten eivät uskoneet allergiaan NIIN pienellä...

Seranzu ja Kaapsu 1vko 3pv
 

Yhteistyössä