// Helmivauvat 2015 - elokuu //

Hei, tarkoitin sillä alimmalla äitiyspäivärahan määrällä sitä minkä omilla tuloillani olin itselleni laskenut.

Tänään aamulla käyty neuvola lääkärissä, kaikki oli kunnossa. Paino tippinut samaan kun ennen raskautta, ekaan neuvolaan se oli sillo noussu reilun kilon, viime neuvolassa oli laskenu puolella kilolla. Kyllä se vaikuttaa kun on jättänyt kaikki epäterveeliset pois.

Sydänääniäkin taas kuunneltiin, hyvin jumpsutti jotain 146 lyöntiä minuutissa. Kohtukin mitattiin, lukema meni kyllä ihan ohi, kaippa se tuolla kortissa lukee :D
 
  • Tykkää
Reactions: Sadana
Heippa!
Vadelmanlehdelle halit ja voimia! :(

Täällä ollaan nalleiltu viikonloppu niin että polla aivan sekaisin vuorokauden rytmistä. Nauratti tuolla metsällä että olen kuin vanhat iso mahaiset ukot joilla ei pöksyt yltä kiinni ja käyttävät henkseleitä. Oli minunkin miehen metsurin housuista otettava henkselit jotta sain pysymään housut jalassa kun massu on jo niin iso. Onneksi olin varautunut masutuubilla jne ettei sitä kukaan nähnyt mikä oli viritys.

Tuleeko kenellekään esim aivastaessa alamahaan sellainen vihlaisu että oksat pois? Tai muuten joku tietty liike niin tuntuu että jotain repeää irti! Järkkyä.

Meillä odotellaan lokakuun rakenneultraa ja muita tutkimuksia johtuen minun sairaudesta niin minä kyllä meinaan kysyä että kumpihan siellä asustaa. On niin sekavat ajatukset.

Nyt tarttee mennä veistää tuo hirvikäristys jotta saapi perhe evästä.

Sadepäivän jatkoja..
Nokkosperhonen & Töppönen 14+2
 
nokkosperhonen79: Joo mulla on nyt ollu muutaman päivän ajan noita kamalia repäisykipuja. Muistan, että tässä ennen puoltaväliä aktivoitui viimeksikin tuo repiminen. Kohtu alkaa kasvaa nyt vauhdilla ja kannattimet paukkuu. Mul on itseasiassa koko vatsan sivut semmoisessa venytyskiputilassa koko ajan ja kramppaa tuolilta ja sängystä noustessa ihan huolella.

PH 17+1
 
Vadelmanlehdelle valtavasti voimia! Surullinen uutinen :(

Nokkosperhonen ja PH, repäisykipuja tai mitä lie täälläkin. Eilen illalla kun puoliunessa käänsin kylkeä niin iski sellainen piikki toiselle puolen alavatsaa että ihan ääneen huudahdin. Tänään oli koko aamun menkkamaista jomottelua ja lisäksi kipua toisessa nivusessa, niin soittelin neuvolaankin. Sanoivat juuri tuota samaa, että näitä aikoja se kohtu kasvaa vauhdilla ja hyvin tyypillisiä tuntemuksia. Kuulemma voi harjoitussupistuksiakin olla. Hassua kun ei vaan ensikertalaisena yhtään tiedä miltä sen supistuksen kuuluisi tuntua, niin vaikea sanoa! :D

Nyt tuntuu että migreeni koputtelis ovella, alkaa valo ahistaa ja näkö mennä. Ei hyvä päivä tämä.

Norbba ja tyyppi 15+2
 
Kiinnityskipuja mulla oli jo paljon aikaisemmin, olin varma että mennee kesken. Kävin neuvolassa ylimääräisen ultran. Supistuksia on tullut viikon verran, ei niin kipeitä mutta ei niin mukaviakaan. Mulla on tullut ennenkin aina ajoissa noi supistukset, eivät ole vaarallisia ainakaan minulla.
Minulla kun nuo synnytykset ovat olleet...hmm... hirveitä näin nätisti sanottu.
Itseasiassa yks päivä iski hirveä ahdistus ja pelko tulevaan synnytykseen. Onneksi lokakuussa on keskustelu ja vähän yritetään suunnitella synnytyksen kivunlievitystä ja muuta. On niin helppo katsoa edellisten synnytysten käyrät ja ovat melko identtisiä.

Tänään sain uuden vaivan. Närästys. Voi elämä! Koskaan ei muuten kuin raskaana ole närästänyt eikä koskaan näin aikaisilla viikoilla.

Osa teistä on tuskaillut rahajuttujen kanssa.
Minulla on hieman toisenlainen murhe. Mieheni ei välttämättä saa isyyslomaa koska mehän emme asu yhdessä ihan muutamien käytännön asioiden takia.
Mieheni talo on niin pieni ettemme mahtuisi sinne koko porukka. Ja taas minun luokseni kaupunkiin ei mieheni voi muuttaa koska meillä on se eläintarha maalla miehen luona. Sitten olisi lasten koulujen vaihto hankalasti sekä minun esikoispojan tärkeä harrastus, jalkapallo (joka on reilu 14vuotiaan pojan nähtävästi elämän suunta kehityksestä ja taidosta ja innostuksesta johtuen. Hän pelaa myös miestenjoukkueessa) ja koska mieheni luokse ei mene yhtään linja-autoa, ei kulkeminen olekaan niin helppoa kaupunkiin jonne matkaa on 30km. Ensi kesään asti menemme näillä asumismuodoilla koska sen jälkeen on suunnitelmat erilaiset. Meidät ehkä tosiaan näillä ikänumeroilla näin nopea tärppäys yllätti.

Kelalta voimme hakea isyyslomaa ja perustella syyn niin saatamme saada läpi tai sitten emme saata. Noh, toisaalta olen niin paljon ollut lasten ja vauvojen kanssa että minä pärjään kyllä mutta olisi ihana että isä ja vauva saisivat tutustua toisiinsa hetken rauhassa. Miehen työ on niin vauhdikasta että viuhtoo päivät menemään opetustehtävissä, projekteissa jnejne..

Oletteko miettineet äitiyspakkausta? Onko joku jättämässä paketin väliin ja ottaa rahan? Itse taidan jättää paketin väliin, ensimmäistä kertaa. Olen jo vuosia kerännyt tietynlaisia vauvan vaatteita, lähinnä niitä mitä oli aikoinaan tuolla minun 6vee pojalla. Pistin silloin kaikki kiertoon mutta sitten iski keräysvimma ja keräilin niitä pikkuhiljaa kirpputoreilta jne.. Sama kuin minulla on vanhoja froteevaatteita tallessa, minun ja isoveljeni jne vanhoja. Joita on myös meidän 6vee käyttänyt.
Nyt löysin halvalla vaunut joten ostin ne pois alta kuten turvakaukalon koska se tuotiin minulle kotiin asti. :) kestovaippoja on isooooo pino myös. Eli periaatteessa minulta ei ensihätään puutu kuin pinnasänky ja sekin on miehellä,hänen vanha. Kehtoa mietin jotta olisko mies tehnyt mutta en tiedä onko käyttöä.
Päätin että parempi ostella ajoissa kuin joulun tienoilla sitten kaivella rahaa jouluun, ,lahjoihin ja vauvan vermeisiin. Ja täältä peräkorvesta kun ei mitään saa.
Ajattelin sijoittaa äitouspakkausrahan vaikka sitten meidän perheen jouluun kun kaikki tarvittava on hommattu. :)
ÄP toppapuku on helmikuussa auttamattoman iso, ensivuonna pieni ja toisaalta kuosikaan ei miellyttänyt että siinä pitäisin vuosikasta viipottajaa. Tykkään koluta kirpputoreja ja kierttää.. Täytyy jatkaa toppapuvun etsintää. Kaukaloon meillä on kaukalopussi ettei toppapuku ole sinne niin pakollinen.

Jatketaas taas.. :)
 
Ei vitsit. Tuliki pieni todellisuuden tujaus tässä. Minkähän kokoinen toppapuku olisi järkevintä hommat? Kuitenkin vauvalla päällä sen vaan n. 2kk, jonka jälkeen sitten kevyempää kun tulee jo huhtikuu. :confused: Muutenkin vähän pää pyörällä kun ei varsinaista talvivauvaa ole aiemmin ollut. Vanhemmat on kesä- ja syysvauvoja.

Mua on jo ruvennut hermostuttamaan, että minkälaiset säät mahtaa silloin olla kun synnyttää. :ashamed: Tunnin matka sairaalaan ja sitä ennen pitäisi lapset heittää mummulaan ihan toiseen suuntaan. Ja sekin kun ei tuo toinen ollut mikään hidas tulija vaan meinas jo kiirettä pukata.

Nokkosperhonen79, mulla kanssa jo jonkin aikaa ollut noita repäisyjä. Oikeastaan jo useamman viikon mutta nyt viikon mittaan mennyt pahemmaksi. Just niin kun PH sanoi, niin kun vähän rivakammin nousee tuolilta niin avot kun repii oikein kunnolla!

Äitiyspakkauksesta niin on vielä ihan auki, että otetaanko vai ei. Toisaalta melkein kaikkea on jo edellisiltä mitä siinä on (paitsi kertis juttuja ja harsoja), mutta toisaalta ois kiva saada vauvalle jotain omaa. Jos ei sit ottais rahana ja ostais tosiaan vaan sitä mitä ei oo. Meiltä ei periaatteessa puuttuisi kun harsoja, kertis juttuja (vauvaöljyä, sinkivoidetta yms.) ja isompina hankintoina pinnasänkyyn patja. Vauvan peiton, tyynyn ja unipussin ostin juuri ja makuupussi löytyy edellisiltä. Vauvan leluja joutuu muutamia ostaaman kun kasvaa. On nuo isommat ihanasti pistäneet niitä pilkkeeksi. :kieh:

Norbba, yritä selättää se migreeni! Toivottavasti ei jää pitkäksi aikaa vaivaamaan!

kampiakseli ja tähdentuikku rv 16+6 (vielä 3pv nvl lääkäriin ja 7pv ultraan...)
 
Viimeksi muokattu:
Hei pitkästä aikaa kaikille! :)
Arki on alkanut, lapset aloittaneet päiväkodin ja eskarin ja minun työt ja koulu jatkuneet. Kaikesta ollaan selvitty hengissä ja tuo meidän 1 vee on sopeutunut erittäin hyvin päiväkotiin.
Vatsa on jo kerrassaan valtaisa näihin viikkoihin nähden ja pienen pientä hipsutusta olen tuntenut jo masusta. Pari iltaa sitten olin koneella ja aivastin kaksi kertaa, jolloin pikkuinen säikähti masussa ja heitti kunnon voltin! Olipahan mahtavan tuntuista. :)
Äitiyspakkausta olen kovasti miettinyt, luultavasti jätän ottamatta ja sijoitan sen rahan kaksostenrattaisiin. Kovasti olen jo katsellut rattaita, mutta fakta on, ettei minulla ole varaa ostaa rattaita ennen vuodenvaihdetta. Raha-asiat muutenkin pyörii mielessä kovasti. Opiskelijan tulot on kerrassaan valtaisat, en oikein tiedä minne työntäisin kaiken sen rahan! :D
Meillä on myös se tilanne, ettemme asu miehen kanssa saman katon alla koska hän on töissä etelässä ja me asutaan täällä pohjoisessa. Tämähän tarkoittaa ettei mies saa isyysvapaata pitää ollenkaan mikä harmittaa kyllä älyttömästi!
 
  • Tykkää
Reactions: Sadana
Minä aion ottaa äitiyspakkauksen, kun tuo pikku sammakko sattuu olemaan esikoinen ei taloudestakaan löydy yhtään mitään vauvakokoiselle ihmiselle. Suuri toivo kohdistuu sukulaisiin ja ystäviin joilta voisi hyvällä tuurilla löytyä vanhoja vaatteita.

Käytiin miehen kanssa ihan huvikseen katsomassa vaunuja jo nyt. Hieman miehen silmät laajeni tuijottaessaan Emmaljungin melkein tonnin vaunuja. Taisi tulla yllätyksenä se paljonko vauvoilla oikeasti rahastetaan. :D

Olen jo kyllä löytänyt nätin vaunusetin kohtuuhinnalla, mutta en uskalla niitä vielä tässä vaiheessa ostaa. Toivottavasti löydän vastaavan setin sitten lähempänä laskettua aikaa.

RV 16+
 
Viimeksi muokattu:
Mussukkanuppunen, kelan sivuilla isyyslomasta sanotaan että isällä on oikeus isyyslomaan vaikka vanhammet eivät asusi samassa osoitteessa kunhan asuminen ei johdu erosta tms vaan esim töistä johtuvista syistä. Joten ole yhteydessä kelaan ja pidä puolesi.
 
Voi ei Vadelmanlehti :( Otan osaa suureen suruunne, ei noin saisi enää käydä tässä vaiheessa :( :hug:

Me ei oteta äippäpakkausta. Kotoa löytyy kahden lapsen ISO vaate- ja tarvikevarasto, vaikka silti jotenkin tuntuu että pakettia olisi kiva päästä hypistelemään kun se tavallaan konkretisoi odotuksen :) Meillä on edellinen helmivauva, joten senkin puolesta vuodenaikaan sopivat kamppeet on. Toppapuku on 62 cm, alesta ostettu Lassien vauvatoppis, ei maksanut muistaakseni paljoa yli 15 e. Äippäpaketin makuupussin kanssa ihan kelpo yhdistelmä. Kaukaloon on kaukalopussikin olemassa, joten sekin helpottaa talvivauvan kuljettelua autossa.

IIK! Mä ostin uhkarohkeasti tuplat, huppis :D Olin katsellut pitkään eri kirppiksistä ja eri malleja ja kun vastaan sattui sellainen malli mihin sai vaunakopan ja ratasosan vierekkäin niin hain pois. Vaunukoppaa ei oltu käytetty juuri ollenkaan ja se oli kuin uudenveroinen. Lisäksi sain vielä pehmeän kantopussin ja tietysti 2 ratasosaa. Rattaat oli todella edulliset ja luulen että saan ne myytyä eteenpäin kalliimmallakin mikäli jostain syystä niille käyttöä ei tulisi.

Rahasta sen verran, että olen vielä hoitovapaalla, vaikka käynkin muutaman tunnin viikossa töissä. Taloudellisesti se on iso juttu kun tuo tuki on muuten ihan liian pieni. Ei sillä ja miehen tuloilla tän kokoista taloa pyöritetä :/ Onneksi LA on ennen kuin edellinen täyttää edes 2, niin saa sen saman äippärahan mitä viimeksikin :) Kovasti pitää silti tinkiä menoista, tietty ruoka on vähän sellainen mihin menee paljon kun on erikoisruokavalio tällä nuorimmalla... Toivon, että pystyn jatkamaan töitä sitten uudella hoitovapaallakin kun säästöjä ei juurikaan ole enää.

Onnellisia te keillä liikkeet tuntuu! Täällä ei juuri mitään ole havaittavissa :( Edellisestä tunsin jo näillä viikoilla selkeästi, että mikä lie, rasvapatja eristämässä ?? :LOL: Eilen oli lääkärineuvola ja eipä siellä mitään oikein ilmennyt. Tai siis kaikki kunnossa kohdunsuulla ja sydänäänet vahvat. Seuraavana sitten rakenne, johon 1 kk aikaa.

Sinikuu 16+0 *poks*
 
Toppapukua ja äitiyspakkausta olen minäkin pohtinut. Aiemmat lapsukaiset ovat sopineet ä-pakkauksen toppikseen vasta oikeastaan lähempänä vuoden ikää, elokuussa syntyneelle nollakäyrätytölleni se oli ihan auttamattoman iso koko talven. Itse kyllä pidän tämänvuotisen pakkauksen (jonka mekin ilmeisesti saamme) kuoseista ja väreistä muuten, mutta niistä niin moni vaate on jäänyt käyttämättä edelliselläkin, kun ovat vaan väärän kokoisia. Vanhoja pieniä vaatteita on muutenkin hirveät määrät ja aivan varmasti joku niitä taas lahjaksi toimittaa. Luulenpa, että otamme paketin rahana ja käytämme sen sitten muihin hankintoihin.

Erillinen toppa-asu siis tarvitaan, vähintään autollaliikkumisiin ja ulkona nukkumiseen. ja se saisi sitten olla kyllä sitä 56/60cm kokoa ja mieluusti pussimallinen, minkä saa silti vöihin. Toppis+vanha äitiyspakkauksen pussi riittää talvella erinomaisesti ulkoiluun isommallekin ja toisen pussin hommaan, mikäli päädymme hankkimaan tuplarattaat. Jotenkin näkisin, että meillä mennään pikkuvauva liinassa ja isompi rattaissa ainakin alkuun. Lähellä äitiä sillä pienellä on kuitenkin lämmin, eikä tarvitse sisävaatteiden lisäksi kamalasti pukea, kun paketin ylle tulee kuitenkin mun talvikuteet. Mutta aika näyttää :) Vaunukoppakin on olemassa edelliseltä kierrokselta, kun investoitiin Brio GO-kokonaisuuteen uutena.

Sitä mietin myös, että mitä tehdään turvaistuinten kanssa, kun nyt tuo edellinen pienikokoisena matkustaa vieläkin turvallisimmin kaukalossa. Ehkä jo talvella tuo olisi sitten sen 9 kiloa, nyt vuosikkaana vasta 8kg :) Niissä turvaistuimissa kun alaraja on 9kg. Tuntuisi hullulta hommata toinen kaukalo ja sitten vähän ajan päästä uusi isompi turvaistuin. No, eipähän tartte pähkäillä mihin ihmeeseen sitä veronpalauksensa laittaa, kun näitä hankintoja tässä tulee kuitenkin.

Migreenipäänsärkyä ilmassa... Katsotaan monenko päivän vaiva tästä tulee.

PH 17+2
 
Vaikka esikoinen on tulossa niin ei oteta äitiyspakkausta. Ei miellyttänyt vaatteet yhtään silmään. Mielummin kirppareilta käyn katsomassa mieluisia. Muut jutut siellä oli ihan ok, mutta rakastan myös shoppailua joten jääköön nyt ostamatta. FB:ssä on äitiyspakkauskirppis josta voisi katella jotain pussilakanoita ym.
 
Voi, olen niin pahoillani puolestanne, Vadelmanlehtinen. Voimia surutyöhön.

Repäisykivuista, mulla on jo kauan tuntunut vatsassa, kun aivastan tai yskäisen. Ihan kuin jotkut elimet menis solmuun sisällä. Onneksi menee hetkessä ohitse. Välillä myös jomottaa toisen munasarjan kohdalta, vähän kuin menkkakipua.

Ostin kirppikseltä juuri toppapussin kokoa 62. En voinut vastustaa, vaikka vähän pelkään, ettei vaan olisi liian iso. Riippukeinu on myös ostettuna, tarkoitus olisi yrittää sitä ensisängyksi. Olen toki kestovaippoja ja jotain muutakin unisex juttuja kirppiksiltä ostellut jo, mutten lopulta hirveästi. Miehen kanssa törmättiin myös edulliseen turvakaukaloon, mies halusi ostaa sen. Minä en ole koskaan joutunut turvakaukalon kanssa tekemisiin, joten annoin miehen tehdä ratkaisun. Käytämme vain harvoin autoa, mutta täytyyhän tuollainen olla niille harvoille kerroille.

Äitiyspakkauksen aion ensisynnyttäjänä ilman muuta ottaa. Tykkäsin suurimmasta osasta vaatteitakin.

Huomenna neuvola, jännitän jo nyt sydänääniä. Mutta olen kyllä rauhallisemmalla mielellä kuin ennen viime neuvolakäyntiä. Mutta eihän tällainen stressaajaluonne täysin stressaamatta osaa olla...

Liikkeitä en tunne... Rv 16+1
 
Heippa kaikille!

Täältäkin ilmoittautuisi mukaan vielä uusi odottaja, joka on lueskellut ketjua tiiviisti, mutta nyt vasta tohtii liittyä joukkoon. La on 24.2.

Toffeetyttö / 34v / 1. lapsi / Tays

Kaikki on uutta ja ihmeellistä, ja pikku hiljaa tässä alan luottaa tähän raskauteen. Takana on lapsettomuutta, ja kesäkuussa elämäni ekasta plussasta lähtien onkin ollut pää melkosen sekaisin innostuksesta, pelosta, epäuskosta, onnesta, ihmetyksestä ja kaikesta mahdollisesta. Mutta kun nt-ultrassa pikkutyypillä näytti olevan kaikki kunnossa, niin eiköhän pidä vihdoin uskoa, että matkalla äiteeksi tässä ollaan :heart:

Toffeetyttö rv 14+2
 
Minä rohkenen myös liittyä ryhmään:

Elisanen / 33v / esikoisen odotus / LA 25.2.2015

Meillä tämä raskaus tuli suurena ja iloisena yllätyksenä vasta nyt elokuussa. Meille tuli maaliskuussa keskenmeno 9. viikolla (LA 11.10.), jonka jälkeen kroppa oli monta kuukautta sekaisin. Kuukautiset tulivat toukokuussa, ja jäivät kesäkuussa välistä. Heinäkuussa sain valtavan vuodon kesken lomamatkan, jonka luulin olleen toinen keskenmeno (verta tuli oikeasti TODELLA paljon). Se, mikä vuoto todellisuudessa oli, jää varmaan arvoitukseksi, koska elokuun alussa meille selvisi, että ollaan vahvasti raskaana! <3 <3 <3

Yritystä on takana 2 vuotta, joten esikoisen tulo on kovasti odotettu ihana asia :)
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa uusille! :) Kyllä joukkoon vielä hyvin mahtuu!

Elisanen, hurjan kuulonen alku pienellä! Toivotaan, että tällä kertaa menee kaikki hyvin ja pahoittelut menetyksestä. Onneksi tuommoisiakin ihmeitä tapahtuu! :)

Löysin huuto.netistä vauvalle hyvän toppapuvun. :) Ja sitten kävin hakemassa kaverilta vähän paremman turvakaukalon mikä meillä on. Sain samalla kassillisen vaatteita. Mies vaan pyöritteli päätään. :D Kuulemma tää mun pesänrakennusvietti on naurettavaa. -.- Haluisin jo niin kovasti alkaa laittelemaan mein makkariinkin vauvaa varten paikkoja valmiiksi. Tuntuu vaan tosin vielä, että viikkoja on liian vähän. Mutta kaappi sinne on ainakin pakko hankkia vaatteita varten jo nyt niin saa nuo säilytykseen mitä löytyy jo. Ja pitäisi käydä vanhemmilta lapsilta jääneet vaatteet myös läpi, että onko eksynyt risoja joukkoon tai muuten kulahtaneita. Vauva pääsee sitten kun kasvaa niin isompien sisarten kanssa samaan huoneeseen. Tosin sekin, että koska niin riippuu kuinka kova on yöllä huutamaan. Nämä kaksi vanhempaa heräilivät öisin 3v asti ja toisella oli koliikki.

Sydänongelmia vaan taas. Onneksi huomenna on lääkäri! :S Tuli semmonen rytmihäiriö, että ihan säikähdin. Muutenkin jännittää tuo huominen neuvolalääkäri käynti.

Kampiakseli ja Tähdentuikku rv 17+1
 
Voimia ja jaksamisia vadelmanlehdelle!

Me otetaan molemmille äitiyspakkaukset, tykkään ihan kuoseistakin.

Tänään haettu toiset tuplarattaat kotiin, miehen kanssa oltiin katsomassa miten toimii jne. Nyt sitten kahdet tuplat oottaa käyttäjää. Toiset tuplat valkattiin näppäryydeb, keveyden ja vähän tilaa vievään perusteella. Baby jogger city mini douplet. Ne on hyvät matkarattaat jotka saa olla mun autossa jos innostun tuplien kans lähtee liikkeelle niin ei tarvi paibavinpien vaunujen kanssa pelata ja lainata miehen autoo jne. Ja mökkireissuille mahtuu enemmän tavaraa kun nuo menee pieneen tilaan.
Toiset ostettiin uutena mountain buggy duet evo, ovat kotivaunut ja jos yhdessä lähetään kaupoille niin mahtuu joka välistä ja mies apuna nostelemassa jos ei autoon muuta tilaa tarvita.

Kaukalot ja vaunut ostettu alesta, vaatteita, sittereitä jne halvalla edim kirppiksiltä. Mies ollu hyvin mukana näissä että ollaan saatu kaikki ajoissa hankittua.

Vauvavakuutusten kilpailutus alkaa seuraavaksi, sit alkaa kaikki olla kohdillaan..

Liikkeitä ei tunnu, maha kasvaa vää vauhtia ja tuplat voivat hyvin.

Tuplat ja rv 17+1
 
Voimia vadelmanlehdelle! :hug:
Ja tervetuloa uusille! :)

Tuplarattaita ei taida meille tulla, ikäeroksi tulee kuitenkin 3 vuotta. Ehkä jotain sisarruslautaviritystä pitää kehittää.
Eniten mietityttää koirien ulkoilutus, kun on kahden koiran lisäksi vaunut ja vielä 3 vuotias mukana... Tällä hetkellä esikoinen ei jaksa pitkää matkaa kävellä, kun ollaan ihan vaan kävelyllä. Tylsistyy ja alkaa temppuilu... Voin jo kuvitella, mikä katastrofi meille voi tulla, kun kevään liukkailla mennään kahden kiskovan koiran, karkailevan uhmiksen ja vaunujen kanssa pitkin ojan pohjia tms... :headwall: No kai se jotenkin järjestyy.

Äitiyspakkauksesta en ole vielä osannut päättää. Toisaalta ihan kaikki tarvittava vaatemäärä on tallella ja rahalle vois olla käyttöä. Mutta viimeksi oli tosi ihanaa saada paketti kotiin ja ihmetellä uusia vaatteita. Osa nykyisessä paketissa on kivannäköistä, osa taas ei niin nättiä. Toppapuku jäi esikoiselta kokonaan käyttämättä, joten tämän paketin puku menis varmaan suoraan myyntiin. Ehkä muitakin vaatteita tai sitten osa siitä edellisestä.

Esikoinenkin oli helmivauva ja hänelle ei varsinaista toppapukua ostettu lainkaan. Vaan käytössä oli äp:n vanupukua vastaava pienempi versio. Se oli oikein riittävä vaunuihin makuupussin ja mahdollisen peiton (ja vaunukopan) lisäksi. Autossa oli tarvittaessa neulepeitto vielä päällä. Tosin esikoinen oli isohko vauva ja keräsi painoa (läskiä) tosi nopeasti, pienemmän kokoiset kai voi tarvita enempi lämmikettä...?

Sf-mitasta oli jotain juttua. Mulla ei olla vielä mitattu. Esikoisesta mitattiin ekan kerran rv 18+2 ja mitaksi tuli 17cm!! Eli reilusti yli käyrien. Nyt mennään ihan varmasti samoissa, ellei jopa enempi. Kohtu on jo ihan navan alapuolelle asti, vaikkei pitäis pitkään aikaan vielä yltää sinne... No ens viikolla lääkärineuvola, joten sitten kai mitataan. Mulla onkin jo ollut kivuttomia supistuksia, joten kiva päästä tarkituttamaan kohdun suun tilanne. Mutta en usko vielä tapahtuneen mitään. Näitä oli esikoisestakin ihan jo näiltä viikoilta loppuun asti, eikä mitään vaikutusta.

(.) Moni on jo alkanut kovasti valmisteluja ja henkintoja vauvaa varten. Itellä enempi vaan odottava olo, että tuleeko meille oikeesti vauva. Ei VIELÄKÄÄN tunnu ihan todelliselta tämä asia... :/

Pihlaja15 rv15+2
 
Heippa kaikille!

Kävin neuvolalääkärissä ja minulta ei sf-mittaa otettu. En tiedä onko kaupunkikohtaisia eroja... Asun pk-seudulla. Lääkäri vain paineli kohtua ja sanoi sen olevan oikeille kohdilla ja muoto hyvä. Neuvolakorttiin merkitsi vain sikiön sykkeet, jotka dopplerilla kuunteli :)

Hankintoja me ei olla vielä tehty. Makuuhuoneen remontti aloiteltiin että saa vauvan tultua lisää säilytystilaa. Asutaan vielä rivitalokaksiossa ja katsellaan isompaa asuntoa sitten ensi vuoden puolella!

Rakenneultrakin jo ihan kulman takana! Nopeasti vilisee aika!

Liikkeitä olen alkanut pikkuhiljaa tuntea. Lähinnä kuplintaa ja elohiiriä alavatsalla.

Äitiyslomista puhuttiin jo työnantajan kanssa ja nekin asiat alkaa olee jotenkin ymmärrettynä!

Ihanaa helmivauvojen odotusta kaikille! <3

hennanennu 16+1
 
Kävin eilen neuvolassa. Rv oli 16+2. Oli ihanaa kuulla sydänäänet. Se jotenkin aina rauhoittaa, helpottaa ja samalla aikaa tuntuu todella ihmeelliseltä, että minun sisälläni on toisen ihmisen sydän lyömässä. Todellakin jotain aivan käsittämätöntä.

Hb 140, ei mitään häikkää virtsanäytteessä, painoa tullut vajaa 500 g viikossa viime punnituksesta lähtien. Kilppariarvot, jotka pyysin viimeksi ottamaan, olivat ok, mutta koska otettiin labrassa muutama minuuttia yli klo 10, pitää ne kontrolloida uudestaan. Syke oli n. 150 eikä ollut aivan helppo löytää. Kätilö mittasi sf-mitankin, vaikka virallisestihan sitä aletaan kartoittaa vasta rv 20 alkaen. Se oli 14 cm (rv16+2).

Tuntuu hassulta myös se, että kaikki tuntuu olevan ok. Rakenneultra kuukauden päästä, ja huomaan nyt jo alkavani jännittää sitä. Yritän siis olla ajattelematta...
 
  • Tykkää
Reactions: Sadana
maikki1985, Teillä on kyllä jo hyvin kasassa tavarat. :) On siinä haalimista tuplaten. Mut varmast helpottaa omaa stressiä kun ei mee viime tinkaan ja kun niin epävarma se loppuosuus sulla et miten menee.

Neuvolalääkärissä kävin. Sykettä ei vauvalta katsonut, sf mittaa ei mitannut, eikä paikkoja tutkinut. Yksityisellä tosiaan kävin reilu viikko sitten ja lääkitys vielä päällä niin hyvä ettei sorkkimaan alkanutkaan. Joutuu vetämään hiivakuurin tähän ab-kuurin perään. Hb oli noussut ruokavaliolla 118-->126. Tosin silti kyllä väsyttää ihan tajuttomasti, mutta ainakin ne huimailukohtaukset on vähentyneet. Syke heittelee edelleen miten sattuu 60-145, joten lepo jatkuu. Vointia nyt vaan seuraillaan ja yritetään sillä välttää betasalpaajat. Jos tykyttelyt lisääntyy niin sitten uusi ekg. Sen ekan filmin muutokset ilmeisesti liitty jotenkin siihen nopeeseen sykkeeseen kun tässä filmissä missä oli matalmpi syke, ei niitä muutoksia näkynyt. Mutta vielä muutama päivä ultraan! :)

Hyviä vointeja kaikille! :)

Kampiakseli ja Tähdentuikku rv 17+2
 
Heippa,
minäkin nyt ilmoittaudun tänne mukaan vaikka pitkään viivyttelin.. :)

Asun kaukana miehestäni (kesällä mentiin naimisiin, välimatkaa vain puoli maapalloa...) ja tässä muutaman kk sisään saan tietää päästäänkö muuttamaan saman katon alle Suomessa vai jossain muualla. Tulevaisuus on aika hämärä ja epäselvä, mutta näillä mennään mitä on :) rv.14+3 ja vasta viime viikkojen aikana olen oksennellut aamuisin ja työmatkoilla, mikä ei suinkaan ole kovin mukavaa... Väsyttääkin kovasti, mutta töitä on tehtävä. Fyysisesti kohtuu raskasta keittiöllä olla töissä. Neuvolaan tiistaina ja rakenneultran varasin juuri 8.10-14 :)

Pallonympäri / 22v / first baby / LA 24.2-15
 

Yhteistyössä