// Helmivauvat 2015 - kesäkuu //

Rouva kampiakseli, ihan mahtavan mainioita uutisia :)! Huh, ja helpotuksen huokaus.

Kotidoplerista en varsinaisesti tiedä, mutta muistaakseni siinä viikkojen 12 kantturoissa pitäisi ääniä löytyä. Viisaammat korjatkoot taas tarkemmaksi :).

Sisaruksille kertominen ei ole täällä vielä ajankohtaista, ehkä sitten, kun maha alkaa näkyä. Pojalle (pian kuusi vuotta) edellinen keskenmeno oli aika kova kolaus, kun vauvaa ei tullutkaan, niin yritetään nyt vähän viivyttää kertomista, ettei raukka hämmenny jälleen, jos jotain ikävää tapahtuu.

Hieno asenne, Pippurihäntä! Ja kaikille muille voisi toivoa samaa: etukäteen murehtiminen ei hyödytä ketään. Se on pelkkää hukattua aikaa. Nauttikaa olostanne ja elostanne niin kauan kuin sitä kestää ja surkaa sitten, kun on surun aika.

Pahoinvointi on ja pysyy... voi pyhä yrjö :x. Ostin tänään apteekista pahoinvointirannekkeet ja ovat nimensä mukaiset: pahoinvointi on ja pysyy :kieh:! Kohta alkaa oikeasti riittää! Tää koko kämppä on ihan kauhean näköinen ja mun mieli sekoaa, kun ämmä ei jaksa muuta tehdä kuin pötköttää sohvalla ja käydä pöntöllä laattaamassa :(.

Ekassa neuvolassa kävin tänään. Tunti vierähti, oho! Ja samat vanhat litaniat siellä käytiin läpi eli lähinnä lappuja täyteltiin ja brosyyreitä jaettiin. Inhottaa jo valmiiksi, kun joudun sokerirasitustestiin kahdesti PCO:n, iän ja lievän ylipainon takia :kieh:. Lääkärikäynti on parin viikon päästä, silloin varmaan kurkitaan sitten, että onko kukaan kotosalla :heart:. Seuraava neuvolakäynti täällä (Lahessa) viikolla 16. Nyt pitäis miettiä, että käynkö veriseulassa vai en... mitä muut aiotte tehdä?

väpä ja joku 8 + 3
 
Moikka!

Pääseekö ryhmään mukaan? Tää on mulle ihan uutta, äsken rekisteröidyin tänne vasta ja ajattelin että olisi ihan kiva jakaa täällä kuulumisia ym..Yritin ensin kirjoittaa puhelimella, mutta ei onnistunut..Kerron ensin vähän itsestäni, olen 23 vuotias, Lahdessa asustelen avomieheni ja elokuussa 2-vuotta täyttävän Leevin kanssa. Olen vielä pojan kanssa kotona, mutta tarkoitus olisi mennä töihin elokuussa (ainakin joksikin aikaa), kun vaan löytyisi työpaikka..Olemme pari kuukautta yrittäneet lasta ja nyt tärppäsi, eilen testi näytti plussaa ja siis ollaan tässä vaiheessa niin alussa vielä, että vaikka haluisi jo hyppiä riemusta niin ei uskalla kun ei tiedä mitä vaan voi tapahtua..laskettu aika olisi netin raskauslaskurin mukaan 28.2. Te jotka ette ole vielä käyneet neuvolassa niin miten olette laskeneet lasketun ajan, juuri noilla raskauslaskureilla vai millä?
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Fanning
Mardu90: mä olen laskurilla koittanut saada lasketun ajan selville. Osa laskureista tosin antaa eri tuloksen, vaikka laskisi samalla kierron pituudella. Itselläni lisäksi epäsäännöllinen kierto, joten tarkkaa aikaa aika mahdoton tietää. Mut mitäpä siitä, harvoin se vauva juuri laskettuna aikana syntyy ;)

Kampiakseli, kerrassaan mahtavia uutisia! Olen iloinen puolestasi.

ON: väsyttäääääääää! Ja särkee päätä. :( Tein sitten sellaisen uhkarohkeaa liikkeen, että ostin langat vauvapeiton virkkausta varten, paloista. Perustelin riskinottamiseni sillä, että Jos vauvaa ei tule, jatkan työtä ja teen ison torkkupeiton. Tai sitten säilön kaapin pohjalle odottamaan mieheni ensimmäistä lapsenlasta, uskoisin sen tulevan viiden vuoden sisään... Nimimerkillä "vieläkin pahinta pelkäävä".
 
Ututyttö : Joo niimpä, sama mulla kierto ollut mitä sattuu, kun mulla olivähän yli vuoden kierukka ja sen jälkeen oli tosi pitkä kierto, niin ei voi yhtään tietää..Tuli vaan mieleen se että kun nyt näytti 28.2 la, mutta jos meniskin maaliskuun puolelle niin oon väärässä ryhmässä, mutta sitten sen näkee myöhemmin mikä on oikea päivä..
 
Koska teillä on muuten ollut eka neuvola ja mitä siellä tehdään? Huomenna ajattelin soittaa neuvolaan, jos vaikka sais jonkun ajan. ja sit sellasen kysymyksen esitän vielä et kun meidän neuvolan sivuilla oli 2 eri terveydenhoitajaa niin onko väliä kummalle soittaa? Te jotka ootte käyneet varhaisultrassa niin mitä on maksanut yksityisellä? sen takia kyselen kun tyksi on kiinni 4.8 asti, niin itellä tekesi mieli mennä ultraan yksityiselle.
 
Rouva Kampiakseli hienoja uutisia! :heart:

Täällä muuten noi seaband rannekeet TOIMII! Mä kyl luulen, et se on mulla enempikin korvien välissä. Mä kun uskon muutenkin noihin akupunktiopisteisiin. Noh, mul o kyl tänään ollut muutenkin helpompi olo. Mä oon kyl syöny neljä mehujäätä, et ehkä nekin autto. :D

On tää metkaa, heti kun oli helpompi olo, niin paniikki iskee, et onk kaik kunnos... Hih. On tää niin outoa aikaa. Ensviikolla olis 2kk täynnä. Näinkun sen ajattelee, niin tuntuu jo tosi pitkältä ajalta.

Mä sain ne labratuloksetkin ei vissiin mitään tulehdusta. Joku lievä hiiva siis vaan.
Mä en oo koskaan kärsiny hiivasta. onkos teillä muilla ollut hiiva ongelmaa raskaana? jotenkin kauhistuttaa törkkiä sinne joku pilleri....mut kaipa se turvallista on, kun kerran niin sanotaan.
 
mardu90: Tervetuloa, on varmaan ihan makuasia, haluatko jutustella ennemmin tässä vai maaliskuisten ryhmässä, kummassa koet olevasi enemmän samassa vaiheessa olevien kanssa :) Ei ole siis vääriä ryhmiä! Vauvahan voi syntyä kuitenkin loppupelissä +-2vkoa helpostikin lasketun ajan ympärillä eli osa meistä saa tammikuun ja osa maaliskuun vauvoja joka tapauksessa.

hannuliini: Nuo soitto-ohjeet ovat kyllä ihan paikkakuntakohtaisia, soita vaan johonkin, niin kyllä sieltä neuvotaan eteenpäin. Ja samalla saat tiedon siitä, mitä siellä ekalla käynnillä tehdään. Helsingissä esim. on vaan yksi numero johon soitetaan, ja sieltä sitten varataan aika omaan neuvolaan eli puhelimessa en siihen omaan hoitajaan ole ollut edes yhteyksissä varattaessa aikaa. Eka käynti on aina pitkä, varmaan vähintään tunnin aika. Kaikista tulevista tutkimuksista puhutaan, historiasta, perhetilanteesta, päihteidenkäytöstä, ruokavaliosta, otetaan mittoja jne.

väpä: Me mennään kyllä kaikkiin seuloihin. Itse yritän välttää nuo RD-rasituskokeet tällä kertaa... Edellisessä raskaudessa kävin myös nuo kaksi kertaa, ihan turhaan. Mitään ongelmia ei ole ollut sukurasitteesta, iästä ja lievästä ylipainosta huolimatta, paitsi että paastosokeri on matalanpuoleinen. Luin jostain käypäsuositus-ohjeesta, että rasitus voidaan jättää ikäneidollakin väliin, jos edellinen raskaus on ollut normaali ja rasituskokeiden tulokset normaalit, eikä ole tullut isoja lapsia. Aion vedota tuohon tällä kertaa, koska minusta se on turhaa hyppyyttämistä vaan sen takia, että ikä ja äidin RD jne. Katotaan miten käy... Saankohan vihamiehen siitä tädistä heti näillä pullikoinneilla :LOL:

Meillä on nyt uusi neuvolaterkka, tavataan eka kerta perjantaina, mennään koko jengi paitsi koulupoikani. Siinähän sitten kattotaan, miten homma lähtee käyntiin.

Onko muuten muilla raskausaikana lisälyöntejä? Mulla on ollut taas heti alusta alkaen, todella ärsyttävää, vaikka onkin vaaratonta. Illalla sohvalla tietyssä asennossa tuntuu, erityisesti jos vatsa on kovin täysi. Mulla on lievä perinnöllinen verenpainetauti ja syön siihen sykettäkin rauhoittavaa lääkettä, mutta ei se hirveästi noihin lisälyönteihin näin raskaana tehoa. Syke nousee muutenkin raskausaikana, ainakin mulla, ja onneksi tuo verenpainetauti helpottaa. Raskaanaolo sopii siis mulle siinä mielessä. Sen sijaan synnytyksen jälkeen mulla on hetken aikaa paineet aina ihan korvissa, liittyy jotenkin siihen maidonnousuun. Toisaalta maito nouseekin sitten hyvin ja reippaasti :)

heilanga: Mulla on aina jossain vaiheessa raskautta hiiva. Ja oon pyytänyt siihen aina suun kautta otettavan lääkkeen, joka on sitten auttanut kyllä.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä on kanssa ollut rytmihäiriöitä. En tosin tiedä johtuuko thyrox lääkityksen lisäämisestä vai jostain ihan muusta. Oli kovaa muljuntaa toissa päivänä joku 10min putkeen. Mietin jo että pitääkö tässä lähteä jonnekin näytille.

Täällä on myös noi pahoinvointirannekkeet käytössä mutta toistaiseksi ei ole tullut kuin ranteet kipeäksi. Akupunktio ajan varasin ensi perjantaiksi. Sen verran hajottavaa tää pahoinvointi on. Tänään ollut ehkä aavistuksen helpompi olo. Jaksoin jopa hetken keskittyä telkkariin tänään enkä siis ihan koko päivää ole maannut sängyssä ämpärin kanssa.

Joku täällä puhu kun ärsyttää että kämppä menee ihan sekaisin kun ite on poissa pelistä. No niin menee! Meillä ei mahdu edes ruokapöydän eteen eikä meille ole siis edes ennestään lapsia sotkemassa. No pikku juttu loppujen lopuksi, mutta toivoohan tässä että kohta olisi toimintakykyinen. En ole miehelle edes murissut asiasta kun on ollut muuten niin ihana. Käynyt ma ja ti apteekissa sekä lähtee kauppaan heti kun keksin jotain mitä ehkä tekisi mieli syödä. Kovin taitaa toinen olla huolissaan. Meillä olisi ma neuvolakäynti klo 08.15 ja en tiedä tuleeko siitä mitään jos olot on tämmöiset. Noh mie sitten yökin ja mies saa vastailla kysymyksiin mei puolesta.
 
Tervetuloa mardu90! :)

Heilanga, mulla on ollut jo pitkään jatkuva hiivakierre (kiitos viisauden hampaiden jotka tulehtuivat useasti ennen kuin leikattiin...). Nyt jouduin myös alkuraskaudesta syömään ab-kuurin ja vähän on kuulostellut semmoiselta, että vois olla taas. Taitaa olla aika yleinen hiiva raskaudessa kun tosiaan tuo immuunipuolustus heikkenee. Puikkoja vissiin sai käyttää, mut ei asettimen kanssa?

Pippurihäntä, mulla on kans ollut nyt muutaman kerran. Niitä on ollut ennenkin. Suvussa paljon sydän puolen juttuja. Ilkeän tuntuisia. Mulla on nyt ollut vasta parin viikon aikana.

Wuf, ostin sillon kun toista ootin niin sen doplerin. Oisko ollu jotain 12+ kun alko kuulua. Riippuu toki siitä onko kohtu taakse päin kallistunut tai istukka edessä yms. et miten aikasin kuuluu. Ihan hauska vekotin on kyllä. :D Nyt on tosin kaverilla lainassa, mutta hän ehtii synnyttää ennen kun oon ite niillä viikoilla, et alkais äänet kuulumaan.
 
Viimeksi muokattu:
Ilmeisesti raskausaikana ei sais käyttää noita syötäviä hiivalääkkeitä? En kyllä varma ole!
Mulle iski heti raskauduttua jäätävä kutina joka ei puikoilla tahtobu helpata lainkaan. Yksityinen gynen ohjeistuksesta tein yhden eri puikko kuurin ja rasvasin ja kuurin jälkeen käytin ph puikkoja joilla kutina loppui. Eli ilmeisesti ph tasapaino häiriintyi, eikä vältyämättä ollutkaan hiiva. Eli kannattaa testata hiivakuurin jälkeen vielä ph puikkoja.. Mulla auttoi.
 
Ääh. Onko teillä muilla ollut ahdistusta ja pelkoa? Mua ahdistaa nyt ihan tosissani ja pelkään et perheelle etenkin esikoiselle käy jotain peruuttamatonta ja lopullista tai no pelkään et menetän esikoisen. Heräsin keskellä yötä siihen pelkoon. Muistaakseni tämmöistä oli myös aiemmissa raskauksissa. Esikoiselta taisin pelätä, että mies joutuu kolariin ja kuolee ja toiselta pelkäsin myös menetystä. Nyt iski taas. Muistaakseni edellisissä se oli ajoittaista et ei jatkuvaa kuitenkaan. Silti sitä tietty miettii ettei ole mitään etiäistä tms. Luultavasti hormoonit taas aivan sekaisin. Mietin et näinköhän tämmönen kuuluu mun raskausaikaan. Yks kaveri on kuulemma raskaana ollessaan aina järjettömän mustasukkainen syyttä. Tosin voihan se olla sitäkin et nyt kun ei tartte pelätä omasta puolesta niin lähtee stressi purkautumaan sit jotain väylää.

ja näköjään tämmönen päivä tänään. Tuli taas yrjöttyä oikein huolella. Yöks.
 
Viimeksi muokattu:
Noi pelkotilat on niin tuttuja :/ Esikoista odottaessa olin ihan varma että mies kuolee ja jään yksin vauvan ja talon kanssa :( Vauvan synnyttyä pelkäsin että vauvalle tapahtuu jotain kamalaa, iski järkky babyblues joka onneks sit meni ajan kanssa ohi... Nyt ei vielä onneks oo iskenyt uusia pelkoja.
 
Ääh. Onko teillä muilla ollut ahdistusta ja pelkoa? Mua ahdistaa nyt ihan tosissani ja pelkään et perheelle etenkin esikoiselle käy jotain peruuttamatonta ja lopullista tai no pelkään et menetän esikoisen. Heräsin keskellä yötä siihen pelkoon. Muistaakseni tämmöistä oli myös aiemmissa raskauksissa. Esikoiselta taisin pelätä, että mies joutuu kolariin ja kuolee ja toiselta pelkäsin myös menetystä. Nyt iski taas. Muistaakseni edellisissä se oli ajoittaista et ei jatkuvaa kuitenkaan. Silti sitä tietty miettii ettei ole mitään etiäistä tms. Luultavasti hormoonit taas aivan sekaisin. Mietin et näinköhän tämmönen kuuluu mun raskausaikaan. Yks kaveri on kuulemma raskaana ollessaan aina järjettömän mustasukkainen syyttä. Tosin voihan se olla sitäkin et nyt kun ei tartte pelätä omasta puolesta niin lähtee stressi purkautumaan sit jotain väylää.
Itse odotan meidän esikoista ja eilen iski hirveet pelot, että kesken menee. Tänään olen pelännyt miehen ajavan kolarin jne..Hyvä tietää etten ole ainut joka saa pelkotiloja, jospa ne helpottas pian, eihän tässä hätää oo. KM on tällä hetkellä oma kauhistus, hirveitä ahistuksia.
 
Eilen iltasella alkoi lievä pahoinvointi ja tunteet pinnassa. Huokasin helpotuksesta - kaikki on hyvin.

Tänään aamulla vuoteessa makoillessani sitten lorahti kirkkaan punaista verta. En osaa mitään määrää arvioida.. Oon aivan järkyttynyt tästä, enkä tiedä miten päin olen. Googletin heti kaiken mahdollisen ja pahimman. Nyt ruskeaa verta on tullut vain wc:ssä pyyhittäeässä hiukan. Toivon, että vuoto loppuisi ja se olisi vain johtunut stressistä. Hirvittää kuitenkin.. :(
 
Voi, verinen vuoto voi olla myös ihan harmitonta. Ymmärrän kyllä paniikin silti! :( Kannattaa ehkä mennä näytille jonnekin jos alkaa enemmän vuotaa.

Mulla on nyt aivan oleellisesti pahoinvointi helpottanut ja tänään siis 8+3. Heti painoin paniikkinappulaa minäkin... että miksi jo nyt alkaa loppua jne jne. On tämä tämmöstä. Tiedän että pitäisi vaan olla onnellinen kun ei okseta. Onko teillä aiemminkin raskaana olleilla helpannut pahoinvoinnit jo ennen sitä 11-12 vkoa?? Tiedän kyllä että kaikki on yksilöitä ja oireet voi vaihdella, mutya ei tälle paranoijalle mitään mahda.
 
Huoh... jouduin hankkimaan uudet rintsikat jo nyt. En olisi uskonut että raskauden alkuvaiheessa voi rinnat kasvaa näinkin paljon.
75C -> 85E

Taitavat rinnat paljastaa raskauden ennen vatsaa. Varsinkin jos jatkavat vielä kasvua tähän malliin. Tai sitten alkaa huhupuheet kesälomalla tehdyistä rintojen suurennusleikkauksista. :D
 
Voih,kaikki tsempit ja sympatiat pahoinvoinnista kärsiville!! tympeää :/ itse vielä (koputtaa puuta) säästyny oksentamiselta.kahden edellisen odotuksen aikana en oksentanut kertaakaan,etovaa oloa vain ollut.mutta tää väsy on ihan kamalaa,kokoajan väsyttää!!ja silti pitää yrittää jotenki jaksaa hoitaa nää kotihommat!

täälä pääsee neuvolaan vasta 9 vkolla,mut sain kuitenki ajan jo 8+3 :) vu on vielä harkinnas, mieli tekis kyllä! kenellekään ei olla vielä kerrottu, täytyy malttaa vielä pari vkoa :) tai sitte paljastun piankin,alkaa pian normivaatteista huomata kun masua turvottaa! :D

mut nyt pienille unille,kun pienin nukkuu myös ulkona!hyviä vointeja kaikille :wave:

Henttu86 +pieni 5+4
 
  • Tykkää
Reactions: Hippu*
Heippa kaikki, ja onnittelut plussasta ens alkuun :) !
Täällä on tullut pyörittyä aikoinaan toiveilijoissa ja nyt ollaankin sitten täällä plussanneiden puolella, huisin jännää! Melko epäuskonen olo on vieläkin vaikka viikkojakin on jo 8+4 ja ensimmäinen neuvola takana. Facebook ryhmään olisi kiva päästä mukaan, siellä itselle helpompi kirjoille kun se ilmoittelee uusista viesteistä yms.
Eli mukaan voi lisätä rivillä
Haaveilija93 / 21v. / 1. lapsi / JS

Tarrasukkia kaikille matkaan! :)
 
Pippurihäntä
Minäkin yritän välttää rd kokeen. Tai suorastaan aijon kieltäytyä, sillä diabetestä ei suvussa lle, en ole ylipainoinen eikä kroppani kestä muutenkaan sokeria. Eli sokereita syön hyvin hyvin vähän, mittailen kotona sillä ruualla mitä kormaalisti syön. Jos niistä löytyy sanottavaa niin sitten voin harkita.

Rv 8+1
 
Sissinen: mulla on loppunut paha olo kummassakin raskaudessa viimeistään kun 10 vkoa on täynnä, viimeksi jo 8+6 paikkeilla. Johan siinäkin ehti 4 vkoa kärsiä :) Toivottavasti nytkin loppuu ja pian!

Huomenna neuvolaan aamusta...
PH rv8+2
 
Mä soitin tänään neuvolaan ja eka aika olisi 10.7 mä tässä vielä sitä mietin et pitäiskö ennen sitä varata se varhaisultra yksityiselle kun eka ultra on neuvolassa vasta viikolla 11.. pitkä olisi odottaa sinne asti, kun oon ihan ekakertalainen niin varaanko vaan ajan gynekologille joka tekee ultra tutkimuksia?
 
Nopeesti vaan huikkailen että tervetuloa uudet!

Täällä tänään ultrassa käyty ja siellä se pikkanen köllötteli ja syke näky selvästi <3 vastas viikkoja (pari päivää isompi oli mutta sillä nyt ei merkitystä ole). Ihan huippu fiilis ja nyt sitä viimestään tajuaa olevansa raskaana!

Nyt jatkamaan pihahommia kun kerrankin kelit antaa siihen mahdollisuuden

BlackPearl 7+4
 

Yhteistyössä