// Helmivauvat 2015 - kesäkuu //

Arki alkaa taas ja huomaa kyllä, että noi hormoonit heittää tunteita suuntaan kuin toiseen. Päälimmäisenä jatkuva ärsytys. Kaikki vähän ärsyttää.:mad:
Väsymys myös iskenyt oikein kunnolla, tänäänkin nukuin puol kahteentoista ja vielä olis unta riittänyt.
Eilen laivalla tuli sitten ekat oksennuksetkin. Kahtena päivänä kolmelta se on alkanut ja nyt sit oli tosiaan pakko oksentaa. Saas nähdä kui tänään käy....
Käveltiin laivalla rappusia aika vauhdikkaasti ylös niin mä sain ihan älyttömät kipuilut. Tuntu íhan hirveeltä. Mites te muut, ootteko rasituksessa huomannu kipuiluja?
 
Moikka pitkästä aikaa teille odottajille! En olekkaan pitkään aikaan täällä vieraillut, jotenkin tuon lapsenyrittämisen aikana tuli melkeen asuttua keskustelupalstoilla että ehkä tauko näistä oli ihan hyvä. Päivittämättä jäi että esikoista odotan

Täällä olisi ensiviikolla eka neuvola ja yksityisellä alkuraskauden ultra, jänniittää ja pelottaa! Täällä enimmäkseen oireillaan krapulamaisella ololla, päänsäryllä ja väsymyksellä. Että aika miedoilla olemuksilla mennään kun ei ole kertaakaan oksennettu vaikka lähellä sekin on ollut parin kerran.

Mutta kukin tavallaan, ihanaa odotuksen aikaa teille!
 
Rasituskivuista, itellä ei oo ollu minkäänlaisia vaikka jumpissa käyny js juoksulenkeillä. Pikemminkin päin vastoin, mitä pidenpään on rauhallisesti paikallaan niin sitä enemmän alkaa ilmetä alavatsa kipuilua. Yökötystä ei vieläkään esiinny muuta kuin nähdessä tai edes ajatellessa lihapullia, hyi! :) itellä ke eka neuvola, töistä pitää lähtee aikasemmin pois, jostain luin että jotkut työpaikat antaa mennä työajalla. Menköön joustoilla ainakin toistaiseksi kun en ajatellut töissä vielä vähään aikaan kertoa, sillä uskon vahvasti että jää ylennys saamatta jos meen asiasta kertoon.
 
Toivottavasti teillä oli hauska juhannus :wave:
Meidän juhannus meni lähinnä remontoinnin merkeissä. Eilen käytiin kavereiden luona grillaamassa, mutta sain onneksi vielä pidettyä salaisuuden omanani ;)

Hermot on piukalla myös täälläpäin. Pari päivää on mennyt totaalisen ärsyyntyneissä fiiliksissä eikä välitöntä helpotusta ole kait tulossa. Sanotaanko näin että hormonimyrskyinen äiti ja uhmaikäinen lapsi on tosi räjähdysherkkä yhdistelmä...

Alennusmyynnit ja äitiysvaatteet: Oletteko uskaltaneet miettiä vielä tuota yhdistelmää? Itse kävin hiplaamassa jo mammavaatteita mutta en uskaltanut vielä ostaa. Aika kovaa hintaa pitävät äitiysvaatteilla. Esikoista odottaessa käytin mammahousuja ja venytin ihan normipaidat mahallani...voipi olla että samalla taktiikalla mennään nytkin.

Huomenna olis iltapäivästä ultra. Voipi olla että en saa yöllä nukuttua ollenkaan. Jännittäminen vie multa aina ensimmäisenä unet.

Sarah ja sorsa 7+4
 
Rasituskivuista ei mulla ole tietoakaan, mutta enpä kyllä harrastakaan mitään rasittavaa. Lähinnä vatsassa voi tuntua pieni kramppi kun nousee istumalta tai sängyltä seisomaan. Tai kun kääntyilee sängyssä.

äitiysvaatteita, en ole vielä käynyt katsomassa, jostain nettikaupasta vähän silmäilin. Tuntuu vielä aika kaukaiselta ajatukselta. Onneksi mulla on joitain joustavia vaatteita, mutta eihän sitä aina "collegehousuillakaan" voi kulkea. Jos tässä nyt oikeasti pitkälle pääsee, niin varmaan ainakin farkut, joku mekko ja varmaan joku puserokin tulee hankittua. Mutta hintavia ovat juu... Osaako konkarit suositella mitä olisi hyvä olla? Vai pärjäsittekö ilman?

Mulla on juhannus mennyt kurkkukivussa, yskässä ja palellessa. On aika flunssainen olo :( Sitä se kolea kesäsää tekee...
 
Viimeksi muokattu:
Mukaan ilmoittautuu uusi odottaja

Manta81, la 28.2.15, 32v, 5.lapsi, HYS

Eilen plussattu, mitään oloja ei ole ollut vielä, jokaisesta edellisestä lapsesta ollut maksimaalinen pahoinvointi alusta loppuun asti, tyttöjä kaikki olleet :)

Hieman sekavat fiilikset vielä, viikon päästä olisi lähtö ulkomaille ja kovasti jännittää että alkaako pahoinvointi silloin...

Manta81 ja vielä nimetön 4+1
 
Heippa kaikille ja tervetuloa uusille!

En ehtinyt nyt lukea viimeisimpiä viestejä, joten en tiedä onko aiheesta keskusteltu, mutta pikakysymys: millä viikolla olette menossa / kävitte varhaisultrassa? :) olen aikeissa varata ja pohdin ajankotaa :)
 
Varhaisultra, esikosta kävin rv 6+5 ja nyt menen 6+6.

Painosta, mulle tuli esikosta n. 11kg ja kaikki lähti 2 viikossa synnytyksen jälkeen, imetys vei vähän lisääkin, joka oli vaan hyvä juttu ja nyt paino on n. 7kg vähempi kuin ennen esikon odotusta.

Oireet on edelleen olemattomat, välillä jotain ihan pientä tuntoa alamahalla mut siinäpä kaikki... Olis luottavaisempi fiilis jos niitä oireita olis edes jokunen!

Hippu* 5+2
 
Heilanga, Mulla on kans noita rasituskipuja. Etenkin tossa häpyliitoksessa ja alamahalla. Tulee vähän semmonen jännä kiristävä kipu siihen. Menee levolla ohi. Yleensä ei kyl ihan hirveestikään välttämättä tarvii rasittaa kun sitä kipua tulee. Mulla on taipumusta lantion löystymiseen. Ollut aiemmissakin ja tuntuu et oireilu alkaa aina vaan aiemmin.

Äitiysvaatteista, Mulla on tälläkin hetkellä kevyet äitiyshousut jalassa. :D Semmoset kotihousut. Uusia en ole vielä kattellut kun on tää tilanne niin kamalan epävarma. Huomasin vaan semmosen et nyt jo tulee alamaha kipeeksi siitäkin kun housut puristaa liikaa. Tavallaan kyllä jo meili tekisi lähteä katselemaan vaatteita, mutta sitten taas ei uskalla yhtään edes ajatella.

Tervetuloa uudet! :)

Tunteiden heittelystä: Täällä kans on nyt ruvennut tuo ärtyminen nostamaan päätään (tosin osa syyllinen on varmaan tuo äijä joka meni pelleilemään teinipoikien mopolla ja sai ittensä sillä päivystykseen eilen illalla.) Tosin muutenkin on ollut kiukkuisempi olo kuin normaalisti. Varmaan pahalla ololla ja väsymyksellä oma osansa. Ja juu. Normaalisti en itke juuri koskaa niin nyt on kyllä tullut itkettyä ihan urakalla niin isoille kun pienillekin jutuille.

Sarah85, Tsemppiä uhmaikä/hormoonit kombon keskelle! Ei oo kyllä mikään helppo tilanne!

ON: Tänään on ollut ihan kamala olo. Yrjlt kurkussa aamusta asti ja ei meinaa millään helpottaa. On pitänyt ihan pakottaa itsensä syömään vaikkei mikään maistu. Väsyttänytkin on enemmän kuin aiemmin. Jussin sain olla melko ok oloilla jatkuvaa etomista lukuun ottamatta, mutta tänään se sitten pamahti kunnolla taas päälle. Ens viikolla pitäisi tulla tuloksia. Pelottaa. :| Oon tässä myös huomannut, että tietyt jutut pahentaa tuota pahoinvointia: kieppuvat jutut, punainen väri, hajut ja autossa istuminen.

Tsemppiä ja voimia muillekin pahoinvoinnin kanssa kärvisteleville!

rv 7+4.
 
Viimeksi muokattu:
Suosittelen varaaman varhaisultra ajan siinä rv 7 paikkeilla. Jotta varmasti näkyy kaikki olennainen!
Minä kävin siis tasan rv 7 ja tällä hetkellä rv 7+4.

Olo ollut taas hirveä. Kinkkupiirakka mennyt alas, ja vatsa täynnä mutta olo silti huono. Voi jee..
 
Viimeksi muokattu:
Heippa! Täällä juhannus mennyt reissaamisen merkeissä. Pahoinvointi ei onneksi oo ainakaan toistaiseksi pahemmin vaivannut. Aiemmissa raskauksissa oon ollu tosi pahoinvoiva, siksi nyt vähän kummastuttaa sen puuttuminen. Lievää ällöttävää oloa vaan ajoittain ollut. Mut ehtiipä se vielä! ;) Mahaa kyllä turvottaa senki eestä.

Tilasin varhaisultraankin ajan, se on 1.7, silloin viikkoja 6+3. Meinas se nainen siellä että pitäis jo näkyä, ja kun on suht tarkka tieto hedelmöittymisajastakin tiedossa niin pitäis viikkojen pitää paikkaansa.

Mä oon täällä jännänä odottanu, että pääsen fb ryhmään muitten sekaan!

Röllineito, 5+1.
 
Äitiysvaatteet Edellisestä raskaudesta jäi farkut jotka ostin, paitoja mulla ei ollut. Alennusmyynneistä ostin nilkkapituiset farkut vielä myöhemmin -> pidemmät housut sain ostaa aika ajoissa (13+6, muistan kun se on ensimmäinen mahakuva kun olen sovituskopissa ja siinä lukee 13+6 :D) älyttömien turvotusten takia ja vauvamaha pompsahti niin aikaisin esiin, että omat housut oli epämukavat. Nyt ostin esikoisen mammaryhmästä sellaisen topin jota voi käyttää ilman mahaa tai mahalla, vähän juhlavempi. Ja sitten ostin äitiysmekon. Muuten mulla oli H&M kireä mekko viime kesänä joka venytetty vatsan kohdalta ja sellainen tosi väljä pitkä tunika... Yläosa kireä ja heti rintojen alta lähtee "teltaksi" mallinen :D Älytöntä hintaa pyytävät äitiysvaatteista ja siksi hankinnat jäivät minimiin ja esikoisen odotusaikana emme tienneet vielä tulemmeko koskaan yrittämään toista kun meistä tuntui hyvältä yksi lapsi silloin. :)
 
Mä en usko että mun tarvii sen kummemmin ostella äitiysvaatteita. Pidän paljon tunikoita ja mekkoja leggareitten ja sukkisten kans ja uskon pärjääväni niillä. Ehkä jotkut housut vaan. Takinkin ostin uuden lopputalvesta mikä on sen mallinen et menee vaik maha tuosta kasvaa. Musta toi helmikuu on paras mahdollinen laskettuaika, ei oo ainakaan liian kuuma. Ja joululahjaks voi toivoo vaik jotain vauvajuttuja :) Plus tulee veronpalautuksetki siinä sopivasti ni voi niilläkin rahoilla tehdä hankintoja. huoh. oispa jo joulukuu, en kestä näin pitkää odotusta:)
 
Wuf
Monet jo käyneet varhaisultrassa :heart: me vähän mietittiin mentäiskö, mutta hintoja en löytänyt mistään. Onko tietoja paljon pk seudulla hintaa VUlla on?

Äitiysvaatteista Edellisessä raskaudessa jouduin jo joskus viikko 10 paikkeilla ostaa isommat housut kun alkoi kiristää jo sen verran paljon normihousut, saa nähä kuin nopee nyt joutuu ostoksille. Muuten ostin lähinnä parit kunnon mammahousut ja muutamat sain siskoltani kuten parit paidatkin. Nyt suunnittelin ostavani juuri muutamat housut ja muutamat paidat. Paitoina onneksi käy osa tämän hetkisistäkin kun on löysempiä.

ON: Flunssa pirulainen päätti iskeä nyt oikein kunnolla ja voimat olleet pois. Huono-olo pysyy aisoissa kun ei juo kahvia ja TUC keksien avulla joita mulla on nyt kaikkialla :D Kipuja on ollut vähän ja mitä enemmän touhuaa sitä enemmän tulee kipuja kun pysähtyy.
Huomenna soitankin sitten neuvolaan aikaa, hui :heart:
 
Kysymys urheilusta / sykerajasta raskauden aikana En tahdo löytää mistään virallista tietoa aiheesta. Onko teillä muilla käsitystä turvallisesta sykerajasta ja eritoten siitä, että MILLOIN sykettä pitäisi alkaa seurailemaan? Vai pitääkö sitä vahtia ihan alusta asti? Useammadta lähteestä luin, että 150 pidetään sikiölle turvallisena rajana, sen ylitse menevä syke aiheuttaa happivajetta sikiölle. Keskustelua aiheesta? Itseä ainakin kiinnostaa, sillä harrastan kahta eri lajia, joissa molemmissa sykkeet liikkuvat ajoittain melko korkealla.
 
onnenpisara
Mustikkamaito. Varsinaista sykerajaa en tiedä mutta jos pystyt ylläpitämään keskustelua urheillessa on se vielä sopivalla rasitustasolla. Varmaan melko yksilöllistäkin kun kaikilla on erilainen liikunnallinen tausta.

Meillä mies kielsi crostrainerin polkemisenkin, mitä ilmeisemmin pelkää uutta kma jos liikun. Onneks tulee päivittäin paljon hyötyliikuntaa...
 
heipsan taas :) juhannuksena oltu reissussa, joten en ole kirjoitellut tai vastannut fb pyyntöihin. tämän jälkeen käyn vastaamassa :)
juhannuksena jäin kiinni ja kerrottiin sitten siellä olleille :)

oloista: kestokrapula rantautunut tännekkin ja pari kertaa meinannut laatta lentää :/ vattaa myös sattuu, supistelee ja vihloo välillä oikein kunnolla että joutuu menemään ihan kippuraan :/ huimaus on aika voimakkaana ja voisin vain nukkua, nukkua ja nukkua. saa nähdä mtn jaksan loppuviikosta mennä 6.20 vuoroihin :/
 
Moikka,

ehkä uskaltaudun myös liittymään ketjuun :)

Eli Jepa81/32v./1.lapsi/JS
Mulla ei ole oikein edes lähipiirissä ollut lapsia/raskauksia joten kaikki on uutta ja mistään en tiedä mitään:) La olis kai 10.2.
 
Viimeksi muokattu:
Heippa!

Täällä ilmoittautuu varovaisesti mukaan yksi mamma lisää :)
Oireita on ollut jo ennen plussaamistakin, rinnat arat, mielialavaihtelua, huonoa oloa, jatkuvaa nälkää ja vessassa ramppaamista. Melkoisen klassiset oireet :p

Ennestään meillä on yksi poika 06/12<3
Oon kokopäiväisesti töissä, lähihoitajan vanhusten parissa. Saapi nähdä pystyykö olemaan loppuunsaakka :)

Tässä vielä tiedot.. (En saa tabletilla punaiseksi)

Tiuh / 21.2.2015 / 25v / toinen lapsi / KOKS

Tiuh & Mauno 5+2
 
Tervetuloa tiuh ja jepa81!

Sykkeestä ei oo mullakaan tietoa mut onnenpisara kyl sano hyvin tosta keskustelun ylläpidosta. Ja varmaan sen tuntee itekin kropassa et jos tulee huono olo niin sit pitää ottaa rauhallisemmin.

wuf, luulis et aika samoissa kun muualkakin ois ne hinnat. Käytiin joskus femedassa 4d:ssä ja se oli silloin about 170e.

Täällä alkoi aamu kivasti pönttöä halailemalla. Hain sen takia lisää saikkua. Edelleen etoo. Varmistin vielä toiselta lääkäriltä sen ranixalin siihen närästykseen ja on hyvä raskaana oleville. Sit kirjotti kans primperan reseptin. Sano että se ei aiheuta sikiölle mitään, mutta koska vaikuttaa keskushermostoon niin sitä sit vaan tarvittaessa. Nyt vissiin ne ällötyksen suhteen pahimmat ajat kai menossa. Yöks.
 
Tervetuloa uusille, joita olivat ainakin manta, jepa ja tiuh :wave: :) ! Tabletilla naputtelen, niin tulee nyt aika vaikeasti hahmotettavaa settiä, kun on tekstinkäsittelyominaisuudet aika rajoittuneet.

Olo on aivan järkyttävä! Neljättä päivää saa olla Arabiaa halailemassa ja kunnon ruokaa en saa alas yökkimättä. Puuroa vois ehkä yrittää, mutta toi grillattu safka ei uppoa yhtään. Jo pelkkä grillin haju etoo. Mun pitäis kyetä matkustamaan luokkakokoukseen loppuviikosta ja silloin on varmaan pakko paljastaa vanhemmille asioiden laita, koska ei tätä heikkoa meininkiä oikein muuten pysty selittämään.

Äitiysvaatteista: Mä en muutenkaan käytä housuja, sillä ne ahdistavat oli raskaana tai ei. Hameet, mekot ja korkkarit on mun juttu. Tilavampia sukkahousuja joutuu ehkä hommaamaan jossain vaiheessa ja jotain belly beltiä tai vastaavaa oon miettinyt. Onko kellään kokemuksia/suosituksia?

Sykkeistä: en muista kuulleeni, että korkeakaan syke liikkuessa olisi ongelma... viisaammat vastatkoot.

Neuvolaan sain äsken soitettua. Sain ajan ylihuomiselle.

Nyt jatkan neljättä päivää tätä sohvakoomailua. Onneks tulee futiskisat ja mies hoitaa gagaroita enimmän aikaa.

väpä ja joku 8 + 1
 
Täällä on selvitty Budapestin reissusta ja kyllä meni tämän pahoinvoinnin takia matka aika penkin alle. Kaksi ekaa päivää menivät ihan ok, mutta sen jälkeen olot pahentuneet päivä päivältä. Jatkuvaa yökkimistä koko päivän. Mitään ei tee mieli ja jotain pitäisi väkisin syödä. Onneksi olen nyt kotona! Huomenna pitäisi lähteä 3h:n automatkalle veljen mökille mutta epäilen kyllä kykenemistäni. Harmittaa vain kun siskoni joutui jo perumaan. Ei tässä kyllä oikein muu auta. Pitänee kertoa veljelle syy. Ensi viikon ke loppuu loma alkaa kiva työ putki: aamu, aamu, aamu, aamu, yksi vapaa, pitkä päivä (meillä 7.15-20.30) ja heti aamu perään. En muutenkaan tykkää tehdä aamuja kun nukun todella huonosti ennen niitä. Saa nähdä miten käy. Ensi viikon ti olisi se vu aika ja pitäneen kysästä samassa sitten sairaslomaa jos tää olo ei tästä parane.
 
Mä soitin tänään neuvolaan ja juttelin noista mun kipuiluista. Mä vein nyt näytteet, et jos kumminkin on joku tulehdus..kuulemma kuuloistaisi joltain tulehdukselta.

Tänään on myös ollut pahoinvoinnin kannalta ihan hirvee päivä. En oo oksentanut, mutta kokoajan oksettaa ja mikään ei oikein maistu. Väkisin söin roiskeläpän, kun se oli ainut mitä kaupassa edes pysty ajattelemaan. Kiva olla töissä ja koittaa saada näitä asiakkaita tehtyä.
Meen kyllä suoraan sängyyn kun pääsen kotiin. Väsy on myös aivan hillitön.
 
Hei kaikille!

Täällä olisi yksi uusi mukaan. :wave:

Fanning/27.2./29v./3.lapsi/PHKS

Mitään kummempia oireita ei toistaiseksi ole ilmaantunut, muuta kuin kestohymy, alavatsan kuumottelu ja pieni repiminen sekä kireä pinna.
Ja tuttuun tapaan, ennen kuin olin edes saanut kahta viivaa testiin, sairastuin flunssaan. Kahdella viime kerrallakin vastustuskyky on hävinnyt saman tien kun olen raskautunut. Haluan kuvitella että se vastustuskyky valuu tulevaan vauvaan ja siksi itse sairastun, niin ei ota aina niin päähän. :D

Harmi kuulla että niin moni kärsii huonosta olosta :( Muistan viime karralta ettei se ollut todellakaan mitään herkkua. Jaksamisia kaikille!

F 4+3
 
Tervetuloa uusille!

Fanning, oli mukava sattuma kuulla, että sulla on aina raskauksien alussa ollut flunssaa. Minä nimittäin olen nyt juhannuksen ollut aivan kipeänä, flunssassa pienine lämpöineen jopa. Yleensä muuhun ei flunssa iske millään, eikä ainakaan näin vahvana ja useamman päivän pituisena. Ehkä mäkin ajattelen vastustuskykyni valuvan alkioon ;)

Komppaan väpää, joka kyseli belly beltistä, kokemuksia? Tosin mulla edelleen niin vähän oireita, että vaikea on edelleen uskoa pieneen nyyttiin sit helmikuussa...
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä