// Helmivauvat 2015 - marraskuu //

Huhheijaa, nyt on sivut ja facebook avattu monen ja taas monen koneella istutun tunnin jälkeen. babylandia.fi sivuille siis vaan mammat kurkkimaan minkä parissa täällä on aika kulunut. Ja kuluuhan se edelleen kun osa tuotteista uupuu vielä sivuilta.

Joulusta on jotain manintaa ollut ja voi kun mä niin odotan sitä! Lahjat on oikeestaan jo hankittu ja osa jo paketissakin, ruokia ajattelen ja mietin jo ihan vesi kielellä. Ja muutenkin se ihana kiireetön yhdessä oleminen, lasten ilmeet kun joulupukki tulee ja jouluaaton tallityöt on jotenkin se spesiaali ihana homma kun saa omalle pollellekin joulua vähän tallille viedä. Meillä siis taas joulu vietetään mun kotipaikalla koko perheen kesken, neljässä sukupolvessa.

Sf-mitta on kanssa ollut "pinnalla" ja täällä mennään käyrien yläpuolella, RV 26+0 se oli 29cm. Vaikka tuolla pallolla tuossa kokoa onkin niin onneksi se on aika alhaalla eikä ihan tisseissä kiinni niinkuin edelliset, eli ihan erinäköinen masu on nyt kuin aikaisemmista. Takaapäin jos katsoo niin ei edes tiedä että oon raskaana. Ainoa missä tuo pallo on ikävästi tiellä on etunojapunnerrukset, me kun isännän kanssa siinä haastessa mukana ollaan hieman muunnellusti mun kohdalla, tän kuun eka päivä tein 15 punnerrusta ja siitä kuun loppuun joka päivä yks lisää ja päälle saman verran kyykkyjä. Kyllä tekee hyvää kävelylenkin lisäksi, saas vaan nähdä pääsenkö kuun loppuun asti ilman että pahalta tuntuu.

Babyshowereita ei oo koskaan tullut pidettyä enkä kyllä pidä nyttenkään kun en oikeen tuollaisista innostu, ei siis oo mun juttu ollenkaan.

Influenssarokotetta ei mille oo ees tarjottu ja vaikka olisi niin empä tuota ottas kun en aikaisemminkaan oo sitä ottanut.

Valmennuksissa en oo ikinä käynyt enkä todellakaan Lee nyttenkään :D

Täällä olisi parin viikon päästä se polikäynti edessä jossa pääsee pientä kurkkimaan ja suunnitellaan samalla kait se synnytystapa. Innolla jo odotan että pääsee pitkästä aikaa masuun kurkkimaan ja kiva olisi jos sais samalla tietää onko paikat avautunu enemmän supistelujen takia, mulla kun ei muuten enään oo mitään lekuria tässä ennen jakautumista, se yks ja ainoa oli joskus alle 20 viikoilla.

Olot on muutenkin hyvät ja välillä sitä unohtaa että edes raskaana on, onneksi kovat ja näkyvät potkut ja pallomaha siitä kuitenkin muistuttaa.

Nyt raidan mennä jatkamaan hommia ennen iltaruokaa.

BlackPearl ja viikot on jotain 29+3 muistaakseni
 
  • Tykkää
Reactions: Sadana ja marsali
BlackPearl, sivustosi näyttää hyvältä. Ainoastaan kuvien skaalauksia kannattaa miettiä. Aika moni avautui täsmälleen samankokoisena kuin perussivulla oli ja osa taas avautui suuremmaksi kuin mitä näytölle mahtui.
Mutta pakko sanoa että ihanan värikkäitä rattaita ja muita tarvikkeita. :)

Ensi viikko onkin sitten hieman kiireinen. Pitäisi käydä ylimääräisessä ultrassa katsomassa onko istukka lähtenyt vaeltamaan (Näen meidän pienen sammakonkin taas:heart:). Ja sitten pitäisi tulla viimeisimmät tulokset kilpparikokeista. Ja viimeisimpänä yllätyksenä onkin sitten diabeteshoitajan tapaaminen... kun se mun ruokavalio ei sisällä sitä leipää tai muutakaan viljaa...
Ai niin ja sitten pitäisi käydä antamassa jossain välissä vielä virtsanäytekin, kun viimeisin testi meni pilalle kasvaneen valkovuotomäärän vuoksi.

Mutta nyt menen ompelemaan pienokaisen sänkyyn petivaatteita.

rv 28+
 
Enterorokko ihan löytyy googlettamallakin, mutta voi olla vaarallinen sikiölle -> aiheuttaa keskenmenoa tai ennenaikaista synnytystä. Lastenlääkärin kanssa tästä kyllä juttelin kun esikoisella tuo oli niin sanoi kun olin silloin puolessavälissä, että riskit sikiölle pienemmät mitä pidemmällä raskaus on. Mutta on kyllä virheellistä tietoa ettei ole vaarallinen. Ei toki yhtä vaarallinen kun esim. parvorokko tai vesirokko voi olla, mutta kumminkin...

Babyshower Järjestin itse esikoista odottaessa juhlat, juhlat oli määrä pitää kun raskauviikkoja olisi 37+2. Esikoinen oli kumminkin sylissä rv36+6 joten pidettiin sitten hieman erilaiset babyshowerit kun pojalla oli ikää 2vkoa. :)

Valmennukset ei osallistuttu esikoisen aikana eikä osallistuta nytkään...

Influenssarokotteita ei oteta tänäkään vuonna..

Mistäs muusta täällä on puhuttu? :D No mahan kuulumisia toki voidaan päivitellä, kaksi viikkoa sitten neuvolassa viikot 27+2 sf mitta 24cm. Jos rv31 vielä vauva perätilassa niin uusi käynti jo kolmen viikon päähän ja jos edelleen perätilassa niin seuraavaksi äitiyspolille kääntöön. Katsotaan siis mikä tilanne kahden viikon päästä neuvolassa. :)

Ferdinand 29+2
 
Onnittelut Nokkosperhoselle synttärien johdosta!

Ja Blackpearlille onnittelut verkkokaupan avaamisesta! Pitääkin käydä katsomassa sivuja. :)

Pikaista paranemista kaikille sairastaville. Ja tsemppiä supisteluista kärsiville ja sokeriarvojen kanssa kamppaileville. Itsellä ei vielä ole supistellut tai en näin ensikertalaisena edes oikein tiedä, miltä supistus tuntuu, mutta ei masu ole ainakaan mennyt vielä kovaksi. Öisin tosin tulee vatsakipuja, kun vauva varmaan painaa suolistoa ruttuun ja ilma ei pääse kiertämään. Mutta kivut menevät ohi, kun vaihtaa asentoa tai käppäilee veskiin.

Minulle on vasta tämän viikon aikana tullut heti oikein kunnon kasvukipuja alavatsalle. Tiistaiaamuna kun heräsi, niin ei meinannut kävelemään päästä, kun vihloi niin kovasti. Koitan vältellä kipulääkkeitä, joten kärvistelin kipujen kanssa koko päivän. Eilen otin aamulla Panadolin, ja se auttoi. Tänään on ollut hieman parempi päivä, mutta kipuja on edelleenkin. Masu onkin kasvanut tosi paljon viikossa.

Babyshowereista oli juttua. Minulle ei sellaisia järjestetä enkä itsekään aio järjestää sellaisia. Mutta kyllähän sellaiset olisi ihanat!

Sf-mitoistakin olette puhuneet. Milloin mittoja otetaan? Minulla oli viime neuvola rv:lla 24, mutta ei silloin mitattu mitään. Seuraava neuvola onkin vasta rv:lla 28. Mitataankohan se silloin?

Vauvan liikkeitäkin olen taas stressannut. Etuseinämässä olevan istukan vuoksi tunsin siis ekat liikkeet vasta rv:lla 22. Vauvan liikkeitä on sen jälkeen tuntunut ajoittain joka päivä, mutta viimeisten parin päivän aikana on ollut hiljaisempaa. Liikkeitä siis tuntuu, mutta niitä tuntuu olevan vähemmän ja ne ovat hennompia. Kotidopplerilla olen kuunnellut ja sydänäänet kuuluvat hyvin. Jospa se taas tästä...

Saako pikkuvauvojen näkeminen teidät herkistymään? Minulla nousee heti kyyneleet silmiin, jos näen vauvan telkkarissa tai kaupungilla. Ne on niiiin ihania, ja niin kovasti haluaisi jo omankin vauvan syliin! Voi näitä hormoneita... :)

Rv 26+2
 
cocker: Noinhan siitä enterosta on kerrottu kyllä. Eihän sekään tietenkään hyvä vaihtoehto ole, että alkaisi ennenaikaisesti synnyttää, saatika että alkuvaiheessa menisi kesken enterorokon takia. Mutta ilmeisesti tuo rokko ei kuitenkaan ole niitä sikiövaurioita aiheuttavia rokkoja. Keskenmenon riskihän lisääntyy ihan pelkästään rajun vatsataudinkin takia ja se nyt vaan on semmoista. Nyt pitää koputtaa puuta, mutta meillä näyttäisi menneen tauti ohi jo eli Tytteli oli ainoa, joka sen sai. Ei hoitaneet isovanhemmat eikä kukaan meikäläisistä. Viikko sitten alkoi tauti kunnolla ja itämisaika on ollut sen 3-5(7) päivää noiden netin tietojen mukaan. Ehkä voisi siis hengähtää helpotuksesta. Ja toivottavasti teidän Fertsu älyää pöngetä pää tulosuuntaan vähitellen ihan ittekseen!

BlackPearl: Aivan ihanan näköisiä tarvikkeita! Mä niin haluaisin kirsikankukkaisen hoitolaukun seuraavaksi :D Ja sisarusrattaissakin oli lisäksi oikein järkevän näköinen peräkkäinen malli. Voipi olla, että meille tulee semmoiset keväällä! Onnea ja menestystä kaupalle, selkeästi tiettyä makua edustavia tuotteita ja ainakin muhun uppoaa :)

Sadana: Tsemppiä diabeteshoitajalle, jännä kyllä mitä sanovat. Ja aika ihanaa päästä kurkkaamaan "sammakkoa" (mua aina huvittaa tuo teidän työnimi, mutta se on tosi kuvaava jotenkin, kun miettii niitä sikiön liikkeitä alkuvaiheessa). Me kans päästään maanantaina tsekkaan Super-Seppoa :heart:

möykkyliini: Mä herkistyn vastasyntyneistä vauvoista, ihan säännönmukaisesti. Ja nyt on pakko kertoa myös silläkin uhalla, että alan taas tässä kirjoittaessa pillittää, että mun ei todellakaan olis pitänyt lukea Iltalehdestä uutista, jossa kerrottiin kätilöstä, joka traumatisoitui yhdestä aborttiepisodista. Mä en pysytynyt lukemaan sitä kätilön tarinaa edes loppuun asti, kun tuntui että päässä pimenee ja vatsa kääntyy ympäri ja sitten piti vaan hengitellä hetken. Kun mies kysyi, mikä on niin mä vaan rupesin itkemään ja en pystynyt koko päivänä kertomaan mikä oli kyseessä, sanoin vaan että luin jotain tosi järkyttävää. Ihan näin herkkänä en ole itseäni tähän mennessä pitänyt, mutta nyt sekin raja tuli vastaan. Ikävä kyllä, sen luetun kaiut ovat vainonneet mua aina nukkumaan mennessä tässä parina iltana, mutta onneksi olen saanut ajatukset pois päästä ja rauhoituttua unille. Että joo. Pikkasen hormonit vaikuttaa, mutta oli kyllä semmosta kamaa artikkeli, että ois pitänyt varustaa "EI HERKILLE" leimalla.

Kohta neuvolaan. Oli sitten kertynyt nestettä kilo eilisestä. Tosi kiva. Uusilla kymmenillä, eikä paluuta ennen ensi vuotta. "Huokaus". No, yhteissaldo ei ole vielä kovin korkea, mutta kun tiiän miten tiukassa ne kilot on synnytyksen jälkeen niin eipä hotsittaisi. Nestettä onneksi osaksi on.

PH rv 29+3
 
Se hoitajan kertoma aborttijuttu oli melkoisen kamala ja siitä poikineet muutkin aborttiuutiset. Ne luettuani olin kiitollinen siitä etten halunnut tarkempia sikiötutkimuksia. Ei olisi polla kestänyt, jos jotain olisi löytynyt ja olisi alettu puhumaan mahdollisesti raskauden keskeytyksestä ja varsinkin jos kyseessä olisikin ollut väärä häly.

Sammakolta se edelleenkin tuntuu tuolla mahassa, tosin huomattavasti isommalta. ;)

rv 28+
 
Neuvola rv29+3
Prot/gluk -/-
Sf-mitta 30cm (yläkäyrän tuntumassa kuten tähän asti)
Paineet 125/87 neuvolassa, kotona vähän alemmat
Paino +379g/vko YHT +8kg
Hb 117 (viimeks 124 eli rautaa otan nyt kuurin)
Liikkeet ++
Syke +142 (jouduttiin etsimään vaan kauan kun tyyppi oli selkä etuistukkaa päin, vasta kun menin kyljelleen niin kuului)
RT (pää alaspäin jo kuukauden)

PH
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: marsali ja Sadana
Heippa taas:)
Tulin tännekin kertomaan et jouduin nyt luovuttamaan töitten suhteen. Menin aamulla töihin saikun jälkeen niin tuli taas "kohtaus" ensin tuli huono olo ja sit rupes pyöryttään ja lopuksi hiki nousi niskaan. Siinä sit juteltiin työnantajan kanssa ja sovittiin et ehkä mun on parempi jäädä nyt loppuajaksi saikulle.
Tosi koville ottaa ku joutuu jäämään pois töistä. Oon ollu 6 vuotta samassa työpaikassa ja poissaoloja tähän mennessä viitisen päivää kaikkinensa.
Nyt vaan on pakko ajatella omaa jaksamista ja vauvan. Jospa huomenna jo parempi päivä ja ei tuntuis näin pahalta.

Raputyttö ja masukki 27+3
 
Raputytölle jaksamista. Työtauko ja lepo on hyväksi sekä sinulle että vauvalle. Minä itse taas en meinaa jaksaa odottaa, kunnes pääsen lomalle. Työni on niin stressaavaa ja kiireistä, että olen tosi onnellinen, että työpäiviä on jäljellä enää 8. Sitten saa alkaa valmistautumaan vauvan tuloon paremmalla ajalla. Miten teillä muilla alkaa äitiysloma? Minullahan alkaa varsinainen äitiysloma vasta vuoden lopulla, mutta vuosilomapäiviä on onneksi jäljellä, joten voin jäädä pois töistä joulukuun alkupuolella.

Onko teillä muilla tullut linea negraa? Minä huomasin pari päivää sitten, että minulla on piirtynyt hento viiva navasta ylöspäin. Hassua.

Sitten olen alkanut stressaamaan vauvan hoitoa ja kasvatusta. Osaanko vastata vauvan tarpeisiin tarpeeksi hyvin? Enhän kuitenkaan hössötä liikaa ja annanhan tarpeeksi tilaa? Miten kasvatan lapsen, jolla on terve itsetunto ja joka osaa kohdella muita hyvin? Ja ottaa muut huomioon unohtamatta kuitenkaan itseään. Kaikkia näitä ja muita asioita on hyvä stressata ja pohtia öisin klo 4, kun ei saa enää nukuttua pakollisten vessakäyntien jälkeen. :)

Rv 26+3
 
Linea negra löytyy, navasta ylöspäin.

Möykkyliini: kuulostaa ihan äitiydeltä <3 susta tulee vielä kelpo vanhempi, kun olet noin ajattelevainen. Klo 4 tulee itsekin valvottua loppuraskaudessa jonniin verran.... Hormonit herättelee. Mutta samoja mietin muutenkin edelleen vaikka vanhin on jo 11v eli se jatkuu sitten hamaan tulevaisuuteen se ihmettely, ja koko ajan oppii uutta! Kaipa se on itselle ollut ehkä tärkeintä oivaltaa, että ensinnäkin se ei oo ihan niin justiinsa mitä ja miten sitä toimii ja valitsee. Maalaisjärki ja rauhallisuus, ymmärtää että vauvan kanssa on aina niitä "vaiheita", jotka menee sitten ohi ajan kanssa. Ei kannata yrittää ihmeitä, lapsi ei niitä tartte vaan rakkautta. Ja sit se, että ottaa sen lapsen vastaan alusta alkaen sellaisena kuin hän on. Arvostaa, kunnioittaa ja näyttää oikean ja väärän johdonmukaisesti. Ne ei ole meidän jatkeita, kopioita tai muita klooneja. Ja ne opettaa meitä omista heikkouksista ja vahvuuksista joka päivä :)

PH 29+4
 
Minulla ei ole vieläkään mitään mustia viivoja navasta ylös- tai alaspäin. Ainoat viivat mitä näkyy ovat vaatteiden painaumat ja leveähkö kuoppa vatsalihasten jakokohdassa.

Aamuisin on muuten hassua katsella vatsaansa. Jos minä nukun yön vasemmalla kyljellä niin pikku sammakkoni nukkuu usein minun oikealla kyljellä. Joten aamulla oikealla puolen vatsaa on iso muhkura ja vasen puoli on matala. Se tasaantuu sitten jonkin ajan päästä kun nousen ylös ja pikkuinen siirtyy keskemmälle/alemmas.

rv 28+
 
Linea negraa ei ole täälläkään. :) Ekassa oli mut sen jälkeisissä raskauksissa ei ole ollut. Ei ole mun kohdalla ainakaan sukupuolisidonnainen juttu. :D

Blackpearl, paljon onnea yrityksen pystyyn saamisesta! :) Hyvännäköiset sivustot teillä.

Möykkyliini, mulle tulee pikkuvauvoista semmonen reaktio, että ovat äärettömän suloisia ja haluis jo oman pienen syliin. :)

ON: täällä vaivaa armoton väsymys edelleen. Uni ja leivokset maistuisivat erittäin hyvin. Tosin öisin lonkkia edelleen särkee ja pissattaa usein. Voinee vaikuttaa. Torstaina neuvola niin näkee onko hb noussut.

Pikkutyyppi potkii kyllä jo kovaa ja kylkiluihin asti. Pari kertaa on joutunut hipsuttamalla työntämään koipea takaisin päin kun venyttää koipensa törröttämään niin et kipeetä tekee ja vatsassa näkyy mutikka. :D

Voikaa hyvin kaikki pallomasut! :)

Kampiakseli ja heebo rv 29+3
 
  • Tykkää
Reactions: Sadana ja marsali
Sunnuntaita kaikille!

Wuf, meille tullut koiruus on pitkäkarvainen collie :heart:. Melkoinen söpöliini, mutta kaikkea muuta kuin pehmeä luonteeltaan. Se onkin hyvä, että löytyy vähän luonnetta hakua ja agilitya ajatellen :). Voi kun oppisi nopeasti sisäsiistiksi niin ei tarvitsisi puoliunessa ja pelkässä yöpaidassa aamuisin kompuroida tuonne metsän laitaan...

Möykkyliini, pohdit fiksuja asioita, hyvä :)! Silloin kun ekaa lasta odotin, niin ihmettelin vähän sitä, kuinka kaikki muut samassa tilanteessa olevista tuntui pohtivan ja jännittävän eniten synnytystä, kun itseä kiinnosti eniten, että millainen tyyppi sieltä tulee ja miten ihmeessä minä kasvatan sen kelvolliseksi ihmiseksi. Noh, osa katsoo lähemmäs ja osa kauemmas, niin kai se on.

Babyshowerin kaltaiset kemut sain esikoisesta. Tosin ei kyllä olleet yhtään sellaiset kuin elokuvissa :D. Käytiin kaupungin keskuspuistossaheittelemässä mölkkyä ja syömässä kiinalaisessa ja melkein unohdettiin koko tuleva vauva, kun oli niin hiton hauskaa naisten kesken :). Tykkäsin, mutta ei tosiaan muistuttanut babyshowereita.

Kommenttejaraskaudesta on kuulunut täälläkin ja ovat olleet pelkästään positiivisia. Kaikkien mielestä maha on ihana ja ovat vuolaasti onnitelleet. Ainakin päin naamaa. Tiedä sitten, miten selän takana... Mua tietenkin ärsyttää, kun huomioidaan vain maha eikä minua ;).

Influenssarokotettaen ole koskaan ottanut, enkä ajatellut aloittaa nyt.

Sokerirasittumassa kävin perjantaina. Toivottavasti on arvot kunnossa, en tartteis nyt yhtään liikkuvaa osaa lisää tähän muutenkin kaoottiseen elämänvaiheeseen. Ottivat samalla työterveyslääkärin määräämät verikokeet myös, sillä yritettiin selvitellä, mistä erityisen paha hengenahdistus, joka on jatkunut jo kolmatta kuukautta, voisi johtua.

Blackpearlille tsemppiä nettikauppaan :)!

Supistuksia on täälläkin, mutta ei ollenkaan niitä kipeitä ja kivuttomista supistuksista ei kai ole mitään väliä...

Äippäloma alkaa 2.1. ja sitä ennen ja sen jälkeenkin on paljon työhommaa edessä. Kunto alkaa olla koetuksella. Närästys on infernaalista, yölläkin saa herätä oksennukset suussa ja räpellellä rennietä yöpöydältä.Pahinta on kuitenkin vasemmalla puolella lapaluun alapuolella tuntuva pistävä kipu seisomisen ja istumisen yhteydessä. Vain makuullaan on hyvä. Tää just sama pistävä kipu on ollut aiemmissakin raskauksissa ja muistan sen nyt elävästi taas, valitettavasti :(. Kunpa tulisi äkkiä helmikuu...

Painoa on tullut ihan helvetisti! Raskauden alusta viimeksi jo kymmenen kiloa! Aaaargh... sadan kilon rajapyykki kummittelee ihan parin kilon päässä. Mutta kun ei jaksa liikkua :(... Jotain pitäisi jaksaa ja yrittää.

Linea negraa mulla ei ole koskaan ollut. Ällöttävät maksaläiskät naamassa sen sijaan lisääntyvät raskaus raskaudelta ja niistä kun ei valitettavasti pääse edes eroon...

Joko muuten ootte kummeja/vastaavia kyselleet? Me on pyydetty vasta yksi. Kaksi ois vielä hyvä miettiä, kun aiemmillakin kakruilla on kolme.

väpä ja joku oisko viikkoja 29 + 1?
 
onnea Väpälle uudesta karvaisesta perheenjäsenestä! <3 Kummeista, ne on kyllä meillä kutakuinkin selvillä, mutta ei olla ketään pyydetty vielä. Jos jouluna sitten tai jotain. :)

Blacpearlille onnea verkkokaupan avaamisesta! hyvältä näyttää! :) Joko on tullu tilauksia?

Täällä käyty torstaina yksityisellä 4D ultrassa, joka pyynnöstämme tehtiin ns. rakenne ultrana. Lääkäri joka oli oikeen alan professori katto kaikki samat läpi mitä rakenneultrassa ja siihen päälle vielä noi istukan toiminnat ja napanuoran virtaukset sekä kitalakihalkion. Tuloksena oli että kaikki kunnossa. Kehu vaan että voidaan olla rauhallisin mielin että kaikki on nyt katottu niin tarkkaan ettei mitään vaikeeta vammaa voi olla. Se oli kyllä hyvä kuulla. Mitään hyviä nassukuvia ei vaavista ehditty saamaan kun kaikki aika meni rakenteisiin, mutta ei se mitään. Operaatiolle tuli kyllä hintaa ihan kiitettävästi, yli kolmesataa. onneksi saan kaiken tai vähintään suurimman osan takas sairauskassasta. Painoarvio meidän veijarilla oli jo 1460g ja syntymäarvio 3700g, eli hyvin on ottanut käyrällä kiinni vaikka aluksi olikin vähän pienen puoleinen. :) ai niin ja hienosti oli kääntynyt normitarjontaan eli pääalaspäin ja selkä ulospäin. Siksi en varmaan tunne noita liikkeitä kauheesti kun potkii sisäänpäin.

Sitten täällä on parin viimeviikon aika ollu kyllä sellanen massakausi meneillään että huh huh! Vatta on kasvanut huimasti ylöspäin ja alkaa vaikuttaa kyllä hapenotto kykyyn. hengästyy paljon helpommin kuin ennen. Jouksut taitaa olla nyt ennen synnytystä juostuna. Täytyy tyytyä tästä lähin kävelylenkkeihin. Painoo tullu edellisestä neuvolasta jotain +800g/vk. nyt painon nousu yhteensä melkein 8 kg ekasta neuvolasta. Kahdessa työssä olen kumminkin jaksanut ihan mainiosti. päivätöistä jään jouluna äippälomalle ja ilta ja vkl töistä pidän sitä ennen vielä viikon talviloman että vähiin käy ennen kuin pääsee lomaileen.

Täällä saatu hankintoja nyt aloitettua. Miehen serkulta saatiin kauppakassillinen vauvanvaatteita, kaikki mitä heillä oli kokoon 68 asti, joten niillä pärjää mainiosti. Sit hommattiin ekstemporee Emmaljungan city crossit citykopalla ja ratasosalla. Lisäksi settiin kuului maxicosin turvakaukalo isofix telakalla ja ratasadapterilla sekä untuvapussilla. kaikki vm -12 ja hyvässä kunnossa :) Brioja ensin mietittiin, mutta haksahdettiin noihin sit kun sattu hyvä diili torissa kohdalle :)

Mukipukipuu ja Väinö 29+6
 
mukipukipuu: Hienoa kun järjestyi ratas- ja istuinasiat noin näppärästi! Ja vaatepaketit on alkuun kyllä niin käteviä, jos vaan voi jostain saada niitä. Käyttöaika on kuitenkin niin lyhyt, että kaiken ostaminen uutena on aika turhaa... Hyvän kokoinen veijari teillä ultrassa ja ihanaa kun kaikki on hyvin <3

Paino ärsyttää mua joka toinen päivä ja joka toinen päivä olen sitä mieltä, että ne on vaan numeroita - vointi on hyvä mulla ja vauvalla (oletettavasti), ei radia, ei verenpaineita, ei mitään muitakaan vaivoja. Kaveri on kasvanut hienosti, sf-mittakin käyrillä ihan standarditahtiin, joten mitä hittoa sitä nyt sitten niin tuijottelee niitä numeroita. Sitten taas iskee se "mä en jaksa enää tätä muumimamman kroppaa" päivä ja kaikki ahistaa. Yritän syödä terveellisesti ihan oman ja vauvan voinnin takia ja herkutella kun siltä tuntuu. Normaaliraskaudessa painonnousu on kuitenkin se 8-12kg aika vakiona ja siinä haarukassa tääkin varmasti menee.

Kampiakseli - meillä on kans semmonen "potkasempa kylkiluista vähän vauhtia" -veikkonen että nahka vaan rutisee. Ihan tossa ylhäällä venyttelee tilaa itselleen ja ai kuin tekee kipeää välillä... Ja nyt on taas alkanut kuulua lantion luista semmoista napsunaa silloin, kun vauveli oikein kunnolla jumppaa. On kai niin höllällä jo kaikki liitokset, että natina vaa käy.

Kummit tulee olemaan todella iso ongelma. Jo edellisen kohdalla alkoi ihmiset loppua kesken ja nyt ne oikeasti ovat loppu. Kukaan ei enää kuulu sukulaisista kirkkoon, parhailla tyypeillä on jo kummilapsia hirveät liudat ja ei haluais ketään puolituttua laittaa. Kaks kummia pitäis jostain taikoa, tulee olemaan todella hankala homma.

Nimeä ollaan alettu jo viritellä ja lista vaihtoehdoista on ihan mukavan pitkä. Jotenkin vaan tuntuu, että paljon kivempiä tyttöjen nimiä on tullut vastaan kuin poikien.

Tänään vielä äippäpolille Kättärille ultraan, rv 31 käynnistyy ja sehän tarkoittaa, että tässä on 8-12 viikkoa lähtöön enää!!!! Toivottavasti mieluummin lähempänä kahdeksaa kuin kahtatoista... Kukahan on muuten eka, joka jakaantuu? Voisin lyödä vetoa, että kiireisimmät tulee jo tämän vuoden puolella.

Nyt kiireesti hommiin ja sitten asioimaan, nastapohjaiset kengät sai viikonloppuna kaivaa esiin jo täällä etelässäkin. Ei tosiaan huvita liukastua masun kanssa. Onneksi vanhat mahtuivat koipiin vaikka selvästi on tassut turskissa kunnossa tän painon alla :D

Hyvää viikonalkua kaiket helmien äipät!

PH 30+0

Muoks: vp-kasvukontrollissa painoarvio 1554g, täysin keskikäyriillä. Siskon kanssa identtiset arviot ja hän syntyi 3690g painoisena. Istukka, napanuoran virtaukset hyvinä. Paineet sairaalalla 150/100 mutta aamulla kotona 129/80 eli nou hätä :) Niin kauan kun ei proteiinia pissassa. Sain tikkuja kotiin. Kohdunsuu tarkistettiin, hyvin pituutta ja sisäsuu täysin kiinni. Ulkoa vähän pehmeä ja raollaan, mutta niin on monesti uudelleensynnyttäjillä.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Sadana
Heippa taas kaikille ja mukavaa viikon alkua:)

Mulla sit todettiin tänään raskausajandiabetes.
Toisaalta vähä helpotti ku löyty joku oikee syy tälle olotilalle.
Nyt pitää sit tarkkailla ruokavaliota ja jättää suklaa pois:(
Keskiviikkona pitää mennä viel maksa kokeisiin tuon kutinan takia. Jospa siitä sais sit puhtaat paperit.

raputyttö84 ja masukki 27+6
 
Raputyttö, ihan pikaisesti kysyn, että millainen sun olotila on ollut? Itselläkin tosi huono veto, mutta en oikein tiedä, miten radi oireilee, niin ihan mielenkiinnosta utelen. Parempia vointeja sulle :)!
 
Viimeksi muokattu:
Onneksi edes yksi murhe on poissa, kun emme kuulu kirkkoon. Ei tarvitse miettiä mitään kummiasiaa... eikä kastejuhlaakaan.

Perjantaina oli virtsatesti osittain valmistunut ja siellä oli leukosyytit hieman koholla, joten sain nautittavakseni lääkekuurin. Eilen neuvolatäti soitti ja käski lopettaa lääkekuurin kesken. Lopullinen testi oli valmistunut ja se oli puhdas vahingollisista bakteereista.

Minun ultrakäynnit ovat ilmeisesti aina draamaa täynnä. Mies oli edellisenä iltana syönyt todella myöhään väsyttävän lääkkeen, joten eilen aamulla kun piti lähteä ultraan en saanut miestä ylös sängystä. Piti mennä sitten ultraan yksinäni.
Ultrassa lääkäri totesi että etinen istukka ei ollut siirtynyt minnekään, vaan oli edelleenkin 4 cm matkalta kohdunsuun päällä. Parin viikon päästä on seuraava seurantaultra. Ohjeistuksena sain että seksiä pitäisi välttää ja mahdottomia kantamuksia. Jos vuotoa esiintyy, niin heti naistenklinikalle päivystykseen.

Ultrakäynnin paras asia oli se että näin pikkuisen sammakkoni ja hänen pyllynsä ja selkänsä. Lääkäri olisi halunnut tutkia napanuoraa tarkemmin, mutta ei se oikein onnistunut kun pikkuinen oli kahmaissut nuoran allensa kuin minkäkin aarteen.
Isohan tuo sammakko on kun ei ultrakuvaankaan oikein mahtunut kerralla. Lääkärin mittailujen mukaan mennään kuitenkin täsmälleen keskikäyrällä. Painoa tällä hetkellä on n. 1400 gr.

rv 29+
 
Väpä:
Huono olo ja oksentelu on ainakin itellä ollu ne oireet. En kyl jaksa hirveenä mitään tehäkään ja jos kahteen tuntiin ei oo syöny mitään niin pää tulee tosi kipeeksi ja pyöryttää. Mulla oli kyl hb kans enää 108 et siksi myös varmaan väsynyt. Pitää vaan toivoa et saa nyt ruualla ja liikunnalla nuo arvot normaaliin niin ei tartte pistää insuliinia. Kahen viikon päästä pitää mennä neuvolaan näyttään nuo arvot.
 
Viimeksi muokattu:
"Yllätys15"
Näin ne viikot vierii vaikka tuntuu että marraskuu on kestänyt ikuisuuden koska Joulukuu on viimeinen työkuukausi.

Tiukka kuukausi tuleekin huomenna alkaisi 10pvän työputki ja nämä maataloustyöt ei ole helpoimmasta päästä mutta kait se työnantaja ottaa kaiken irti ennen ku jään pois..:) eli 6 pvä vapaata olis ennen joululomaa ja pois jääntiä.
Miten muut ovat töissä jaksaneet?

Äitiyspakkausta jo odotellaan,nyt jopa havahduin että pitäiskö jotain vaatteitakin hommata jo valmiiksi kun kaikki olen kerennyt jo myydä pois mutta niitähän on kirpparit pullollaan.

Mutta näillä mennään,leppoisaa odotusta kaikille :)
 
"toive5"
Jee, eka Mammaloma päivä täällä.

Mahtavan alkupäivän sitten neuvolalääkäri kuitenkin pilasi. Hänen mielestään paineet eivät ole riittävän koholla - vaikka kerroin, että viimeksi jouduttiin aloittamaan painelääkitys synnärille, kun eivät lähde odotetusti laskemaan. Noh, eit kait voi taas mitään. Eli vielä ois noin 2kk aikaa kärvistellä näillä lukemilla.

Töissä jaksoin tähän asti, tosin verenpaineiden takia väsytti viimeiset 3 vk. Muuten ihan ok. Vikana päivänä tosin lavahdin aikaisemmin kotiin - ei ne työt lopu kuitenkaan tekemällä -> seuraaville vaan loput tunkasin.

Ehkä ei kuitenkaan aivan ole tämä loma käsitys aivan selkeää, mutta eiköhän se viikon päästä ala jo tuntumaan jollekin.

Jaahas kohta pitää lähteä liikkeelle...

Mulla alkanut jo tuo vauvan vaatteiden hankinta ja hiplaus...
 
Toive5: mimmoisia lukemia sulla sitten paineissa on? Mulla pysyy Albetol 3x100mg päivässä annoksella normioloissa 115-130/70-85 ihan hyvin nyt raskaana, mutta kun menee yli (loppuvaiheessa) 140/90 tason niin pitää lisätä lääkettä. Ilman lääkettä ne on just tuota 140/90 meininkiä keskiarvoltaan.

Mulla myös synnytyksestä 2 päivää nous lääkkeistä huolimatta sinne 150/100 tasolle, mutta pikkuhiljaa laski takas. Albetolista ei ole ollut kummallekaan mun vauvalle haittaa, joten syön sitä mielelläni. Ainoa vika on se, että se rajoittaa sykkeen nousua sitten synnytyksen jälkeen. Nyt raskaana ei kyllä haittaa kun pulssi on lääkkeilläkin levossa 70-80 :)

raputyttö84: Matala hemppa tekee varmaan tuossa olossa osansa, mulla ainakin oireilee huonona olona ja vetämättömyytenä. Sokereissa ei ongelmaa. Aloitinkin nyt rautakuurin, että saisi vähän virtaa taas, kun töitäkin on vielä.

ylläri15: Mä teen kotona tutkijantyötä apurahalla, äitiysloma alkaa jouluaattona. Liian nopeasti menee aika, kun pitäisi saada aika paljon vielä tehtyä. Pystyn tämmöistä tietokoneella istumista vielä sietämään aika hyvin, kun tauottaa, liikkuu, venyttelee ja pötköttelee lomassa.

sadana: No johan taas draamaa kerrakseen ultrapäivään! Eihän ne tosiaan enää ruudulle mahdu tässä vaiheessa, ympärysmittoja otettiin meiltäkin joka kohdasta ja aika hyvät läpileikkauskuvat ruudulla tuli, mutta parhaat näkymät on ehdottomasti ollut siinä rakenneultrassa, jossa ihan profiiliakin katteltiin. Harmi homma tuo istukka kyllä. Mitenkäs nyt sitten, vaikuttaako se jotenkin synnytystapaan, jos ei tuosta enää liikahda?

Meillä on yksi kasvukontrolli vielä rv36 tiedossa, toivotaan että kasvu jatkuu hyvänä ja paineet pysyy alhaalla tarpeeksi pitkään. Sain kotiseurantaa varten niitä tikkuja, jolla tarkista sokerit ja proteiinit jos alkaa paineet nousta. Kun alkaa.

PH rv30+1
 
Viimeksi muokattu:
Jos tuo istukka ei lähde tuosta siirtymään parempaan paikkaan, niin ainut mahdollinen synnytystapa on keisarinleikkaus.
Täytyy seuraavassa ultrassa kysyä tarkemmin että lykätäänkö leikkausta sitten siihen asti kunnes keho alkaa ilmoittamaan synnytysvalmiudesta vaiko suosiolla otetaan ulos ennen laskettua aikaa.

rv 29+
 
Hei pitkästä aikaa! Kiirettä on pidellyt, ja väsykin alkaa jo vaivata aika herkästi. Oltiin tuossa viikko takaperin pari viikkoa Kanarialla, mikä oli aivan ihanaa! Paluuta seurannut järkyttävä väsymys taas ei niinkään. Ihankun olisi kertaheitolla tullut kaikki syysväsymykset yms. kerralla maksettaviksi! En ole kyllä tainnut ikinä nukkua noin paljoa päikkäreitä ja yöunia vuorokaudessa :D No nyt helpottaa jo hieman, jaksaa ajatella ehkä tulevaa jouluakin. Hieman kyllä jänskättää huominen neuvola ja vaakavisiitti, onhan tässä pari viikkoa vietetty notkuvien buffetpöytien ääressä. Joo ei voi olla "maistamatta" kaikkea :D

Kummiasiaa on täälläkin pohdittu. Kyllä on käynyt kaveripiirissä vähiin kirkkoon kuuluvat potentiaaliset kummit. Suurinosa on viettänyt nimiäisiä, ja en ole tainnut käydä yksissäkään ristiäisissä omiani lukuunottamatta. On kyllä vaikeaa kieltämättä.

Mitähän muuta piti kommentoida, en kyllä muista :) muistamattomuutta on kyllä muutenkin ollut ilmassa. Unohdin nimittäin hakea kirpparilta ostamani tavaran sovittuna aikana. Hävettää, ei yhtään mun tapaista :( Onneksi sai kuitenkin ymmärrystä myyjältä, mutta siltikin ärsyttää!

Sinikuu 29+ öh, jotain
 

Yhteistyössä