// Helmivauvat 2015 - marraskuu //

sinikuu: joo, raskausdementiaa :D Sitä on liikkeellä...

sadana: Okei, sitä vähän ajattelinkin, että suunniteltu sektio tulee sitten vaihtoehdoksi. Tai siis ainoaksi sellaiseksi. Onko sulla jotenkin tihennettyä seurantaa nyt vielä loppupuolella? En ole nyt ihan varma, mutta muistelen, että jollain aiemmalla kierroksella mammakollegan kohdalla kohdunsuulla oleva istukka tarkoitti, että ei aleta odotella spontaania käynnistymistä vaan suunnitellaan ajankohta ja syntymäpäivä valmiiksi etukäteen.

PH 30+2
 
Pesärakennusvietti taas vie voiton tutkielman kirjoittamiselta, mutta ei mahda mitään! Täällä kaikki vauvanvaatteet ja tavarat ovat jo pestynä, viikattuna ja lajiteltuna. Turvaistuimen verhoilut edellisen jäljiltä on pesty ja laitettu istuimeen takaisin. Jossain vaiheessa pitäisi vielä ruveta kyselemään eteenpäin lainattuja vauvatarvikkeita, kuten sähköistä rintapumppua ja sideharsoliinoja takaisin...

Verenpaineet ovat olleet koko raskauden ajan aivan huippuluokkaa, oikeastaan paremmat kuin normaalisti. Edellinen raskaus päättyi pahaan pre-eklampsiaan, joten verenpaineasia tuntuu erityisen huojentavalta. Painoakaan ei ole tullut ollenkaan liikaa, vasta vähän reilut kuusi kiloa alkupainosta. Vauva liikkuu paljon ja vatsa on valtava. Lääkärintarkastuksessakin olemme päässeet jo käymään, kaikki ok ja vauva ei ole vielä lähdössä mihinkään. Raskausmyrkytyspeloissani kyselin ihon kutisemisesta lääkäriltä, mutta kuulemma kutina johtuu näillä viikoilla vain estrogeenistä ja on aivan normaalia (ja yleistä). Raskausmyrkytykseen liittyviin maksaongelmiin viittaa sitten nimenomaan kämmenissä tuntuva kutina.

Nyt muistaessani (kutinasta tuli mieleen) vielä mainostan erityisesti esikoistaan odottaville sellaista kikkakolmosta, että rintoja (nännejä erityisesti) kannattaa alkaa totuttamaan ärsytykseen pesusienellä tai kuiva-/hierontaharjalla, mitä näitä nyt on. Minulla itselläni on aina ollut todella herkät rinnat ja koin, että karkealla sienellä hankaus aina peseytymisen yhteydessä teki oikeasti aivan merkittävän eron ja ilman tätä ei varmaankaan imetyksen aloittamisesta olisi tullut aikoinaan mitään.

Vielä kun pääsisi tästä ihmeellisen sitkeästä, jo kolme viikkoa kestäneestä kipeilystä eroon, niin hyvä.

chshr 29+1
 
  • Tykkää
Reactions: Sadana
Nyt on huonot fiilikset :(... Toivottavasti vain kuvittelen, mutta tuntuu että parin viime päivän aikana liikkeet ovat muuttuneet vaisummiksi ja viimeiset havainnot liikkeistä ovat eilen illalta. Tänään en lepäilystä, makean juomisesta/syömisestä ja mahan tökkimisestä huolimatta ole saanut mitään vastakaikua mahasta :(. Eilen tuli vuosi edellisestä keskenmenosta ja taas on huonot vibat... Koko ajan tulee kivuttomia supistuksia myös, vaikka en ole rehkinyt tai muuta. Jos ei kohta jotain elonmerkkiä anneta, niin pitää varmaan soitella sairaalaan. Ei nyt milläin jaksais kuulua siihen 0,5%:iin, joka kohtaa kohtukuoleman tässä vaiheessa :(.
 
Voimiä Väpälle, toivottavasti kaikki on kumminkin kunnossa. Meille tyrkytettiin jo viime neuvolassa lappua jonka mukaan joka päivä pitää tuntea jossain kohtaa 15 liikettä tuntiin ja jos ei niitä tunne niin yhteys heti neuvolaan sen aukiolo aikoina ja muuten sairaalaan

mukipukipuu ja väinö 30+2
 
  • Tykkää
Reactions: väpä
Alkuperäinen kirjoittaja Pippurihäntä;30463703:
sadana: Okei, sitä vähän ajattelinkin, että suunniteltu sektio tulee sitten vaihtoehdoksi. Tai siis ainoaksi sellaiseksi. Onko sulla jotenkin tihennettyä seurantaa nyt vielä loppupuolella? En ole nyt ihan varma, mutta muistelen, että jollain aiemmalla kierroksella mammakollegan kohdalla kohdunsuulla oleva istukka tarkoitti, että ei aleta odotella spontaania käynnistymistä vaan suunnitellaan ajankohta ja syntymäpäivä valmiiksi etukäteen.

PH 30+2
Menevät seurantaultra kerrallaan eli jos raskausviikolla 31 ei vieläkään ole siirtynyt, niin sitten taas parin viikon päästä tarkistetaan tilanne. Siitä pari viikkoa taitaakin olla se virallinenkin ultra, jossa suunnitellaan lopullinen synnytystapa.
Itsekin uskon että lyödään päivä lukkoon jolloin leikkaus tehdään ellei sitten kroppa ala ennen sitä ilmoittelemaan muuta.

rv 29+
 
Voimia väpälle! Toivottavasti pikkuinen lähtee liikkeelle ja turhaan vaan säikyttelee!

Sadana, toivotaan että siirtyisi se istukka kohdunsuulta. Hyvä että tarkkailevat. Mulle puhuttiin et suositus ois 2cm kohdunsuulta se istukan reuna kun mulla on just se 2cm. Tsemppiä sen suhteen!

Täällä käyty neuvolassa. Seuraava neukku onkin sit vasta tammikuun puoli välissä eli yli 6 viikkoa tässä väliä. Kolmen viikon päästä hepatoosikokeet ja huomenna pissa kokeet. Hb oli noussut 105 --> 114. Sf-mitta 29cm eli yläkäyrällä mennään. Tyyppi hengailee vaihteeksi perätilassa. Rr 106/62. Pikkuisen pulssi +130. Liikkeet ++. Tuntuu vaan hiukan kummalta kun tähän asti käynyt 4-5 vko välein neukussa niin nyt kun on viimeisillään vikalla kymmenellä viikolla niin väli pidentyykin noin paljon. Aiemmin tässä kohtaa on tihennetty käyntejä. Mut kaipa tääkin on säästöä.

Kampiakseli ja heebo rv 30+1
 
  • Tykkää
Reactions: väpä
Kiitos tuesta :flower:! Tilanne on yhä epäselvä, mutta kaveri oli ainakin eilen illalla hengissä, sillä hikotteli, vaikka ei kunnolla möyrinytkään, ja tänä aamuna tunsin pari muljaisua. Aion illemmalla yrittää liikkeiden laskemista ja sitten neuvolan ohjeen mukaan soitella äitipolille, jos en saa mielenrauhaa. Tuntuu vähän vaikealta edes erottaa mitään liikkeitä, kun on koko ajan vatsa pinkeänä supistuksista :(.

Kävin tänään Kelalla vihdoin toimittamassa sen kuukausi sitten saadun raskaustodistuksen ja muuttelemassa vähän netissä täyttämäni hakemuksen päivämääriä. Harmillisesti vanhempainrahakautta ei voi siirtää/keskeyttää vaan saan sitten kesä- ja heinäkuulta sekä palkkaa että vanhempainrahaa minimimääräisenä. Jos siis kaikki on hyvin ja päästään toivottuun lopputulokseen...


Sokerirasitus nappasi kiinni ekan kerran ikinä :(. Kahden tunnin arvo oli 8,9 kun se saisi olla 8,6 (muistaakseni). Kyllä korpeaa :headwall:! Että maanantaina pitäisi mittareita ja ohjeita käydä hakemassa, yök. Edelleen olen sitä mieltä, että minä olen liian vanha ja ilmeisen huonokuntoinen tähän hommaan. Kaikki on jotenkin potenssiin sata kivuliaampaa ja hankalampaa kuin kahdella ekalla kerralla.

Sadana, toivottavasti vältät leikkauksen ja istukka vielä siirtyy...

Rouva kampiakselille onnea hyvistä neuvolakuulumisista.

Väpä ja joku (ainakin vielä toistaiseksi) 29 + 5
 
Viimeksi muokattu:
Tosi kiva kuulla hikottelusta ja muista elonmerkeistä Väpä! :) Jaksamista ja tsemppiä oloihin kuitenkin! Todennäköisimmin kaikki on onneksi kunnossa. Ja selvästi tässä ollaan jo voiton puolella eli "piinaa" ei ole enää pitkälti, jaksaa jaksaa! :)

Ite oon ollu huomaavinani sellasen kaavan, että viikon parin välein on tullu pari "hiljasempaa päivää" ja niiden jälkeen usein tuntuu että vatsa on pompsahtanu isommaksi. Sit alkaa taas tasasempi melske ja jyske. Mitä lie kuviteltuja kasvuvaiheita :D Kerran tuntu myös selvästi, että vauva kääntyi (tuntu ku koko vatsa ois menny ympäri, huudahdin ihan ääneen) ja sen jälkeen liikkeet tuntu monta päivää ihan eri paikoista ja vaimeempina kuin aiemmin.

Norbba ja tyyppi 28+4
 
Onneksi jotain liikettä tuntuu Väpä. Millainen mieliala sinulla on ollut viime aikoina? Itse olin tässä joku aika sitten useamman päivän jostain syystä surullinen ja tuona aikana en juuri tuntenut pikkuisen liikkeitä. Kun mieli parani, niin pikkuinenkin aktivoitui.

Suunnilleen samanlainen reaktio minullakin oli kun jäin kiinni sokerista Väpä. Nyt alan olla jo tottunut tilanteeseen ja mittailuihin. Ruokavaliolla sokeri tuntuu pysyvän hallussa.

Itselläni oli tänään käynti diabeteshoitajan luona. Järkevä henkilö. Ei yrittänyt tuputtaa leipää sen jälkeen kun sanoin että vilja nostattaa sokerin taivaisiin. Sen jälkeen alettiinkin miettimään mitä voisin syödä, jotta saisin sen toivotun minimimäärän hiilareita eli 100 gr päivässä. Tunnin verran me asiaa pohdittiin ja päädyttiin siihen että alan juomaan maitoa. Samalla tulee sitten saatua enemmän kalsiumiakin.
Tuo diabeteshoitaja on Kätilöopistolla ja meinasi siirtää minut Naistenklinikan diabeteshoitajan haltuun (kun istukan seuranta ja mahdollinen leikkaus tulee tapahtumaan Naistenklinikalla), mutta totesi sitten että samapa se on missä tilannetta seurataan. Jos sokerit pysyy hallussa, niin mitään tarvetta ei ole rampata heillä vaan homma voidaan hoitaa sähköpostitse/puhelimitse.

rv 29+
 
Väpälle jaksamisia, onneks tässä ei enään kauheita odotuksen loppuun ole.

Sitten nopeasti vaan omanapailen päivän neuvolakuulumiset ihanan risteilyn jälkeen... Painoa oli tullut kuukauden takaisesta 2,5 (kokonaisuudessaan tullut nyt vähän alle 5kg). Paineet oli hyvät ja pissa puhdas mutta SF-mitta oli jo 35cm jonka takia lisä ultraa tiedossa. Kirpun sykkeet kuulu hyvin ja pää alaspäin siellä jo ollaan.

Voikaahan hyvin mammat! Nyt unille että jaksaa huomenna hevostella ja viettää päivän talleilla.

BlackPearl 30+3
 
Väpä - hyvä, että jotain meininkiä ilmaantui! Huh Ei se silti haittaakaan vaikka menisi "turhaan" tarkistamaan tilannetta jos tuntuu, että tyyppi on hiljentynyt. Itse ajattelen, että sitten voidaan ehkä tehdä vielä asialle jotain, kun on vielä tehtävissä. Tuttavani synnytti lapsensa rv31+ ja hänellä homma alkoi niin, että liikkeet hävisivät ja sitten alkoi supistella. Ilmeisesti jonkun aikaa saivat viivytettyä synnytystä vielä siinä, mutta sitten annettiin tulla. Aivan terve lapsukainen tänä päivänä. Mutta se nyt vaan oli semmoinen keissi. Ja mulla ainakin on just noin että kun paljon supistelee niin on vaikea erottaa liikkeitä.Tsemppiä! Myös niiden sokereiden kanssa!

Nyt jatkan kun pääsin koneelle...
Onks kellään muulla nykyään öisin nälkä?! Mä olen nyt parin viimesen viikon aikana herännyt melkein joka yö aamuyöstä vessaan ja siihen, että vatsa kurnii niin paljon, että on pakko nousta syömään jotain. Kerran yritin lasilla mehua paikata tilannetta, niin 30min myöhemmin entistä hirveämpi nälkä! Toisena yönä päätin, että en jaksa nousta, kyllä se uni tulee, ja 2t pyörin kauhean huutonälän kera, kunnes nukahdin. Aamulla olo oli ns. karsea. Pikkutyyppi on selvästi ottanut kasvuspurttia, vatsan ympärys on pompsahtanut ihan uusille lukemille ja lisäksi tuo tyyppi on tosi aktiivinen varsinkin päivisin eli kai se kuluttaa siinä jumpatessa sitten kunnolla. Vatsa kun on niin iso ja ylhäällä, niin en ehkä sitten päivän aikana saa syötyä tarpeeksi tai jotain... Varsinkaan illalla en oikein saa syötyä. Tai sit verensokerit on ihan pyllyllään. Mullahan on siis enemmän ongelmia liian matalan kuin korkean verensokerin kanssa.

Eilen illalla iski myös migreeni. Sitä ei ookaan näkynyt kuin joskus 10 viikkoa sitten viimeksi. Nukuin tosi huonosti, mutta onneksi nyt aamu valkeni vähän parempana. Saas nähä, mitä tapahtuu taas kohtauksille, kun synnytys on ohi. Onneksi sitä sumatriptaania saa ottaa sitten imettäessä.

Se ois viikonloppu, mies koko päivän tänään ja huomennakin illan pois, pikkujouluja ja tupareita... Mä en kyllä jaksais eli jään kotiin ihan mielellään lasten kanssa. Sitten hän aloittaakin 5-6 viikon isyysloman! JEEEE, minä teen töitä vielä jouluun asti ja mies saa olla tyttären kanssa päivät :) Ehitään vuodenvaihteessa lomaillakin sitten yhdessä vielä. Saas nähdä, kuinka mä totun sitten taas tammikuussa olemaan tuon lapsen kanssa kun mies palaa töihin... ja pystyykö sitä enää haalareita pukemaan toiselle... Ei meinaan muksu mahdu kunnolla syliin enää tän kessin kanssa! No, murehditaan sitä sitten.

Pyöreää vointia,
PH rv30+4
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kaikille seurasta ja myötätunnosta. Kävin aamulla äitipolilla ja ehdin jo huokaista helpotuksesta, kun sydänäänet kuuluivat, mutta ultraava lääkäri sanoi heti, että nyt on jotain pahasti pielessä ja rupesi saman tien puhumaan Tampereelle lähettämisestä. Siellä sitten ultrailivat lisää ja magneettikuvasivat ja valitettava lopputulema on se, että meille ei synny helmivauvaa vaan marraskuinen enkelipoika :'(. Vauvalla todettiin kasvain rintaontelossa ja se on vallannut keuhkojen tilan niin, ettei keuhkoilla ole ollut tilaa kehittyä. Minun pitää nyt jäädä tänne synnyttämään ja seuraavaksi saankin sitten sopia hautajaisjärjestelyistä :(.

Tämä kaikki tapahtui taas samalla viikolla kuin viime vuonna. Marraskuun viimeinen viikko lienee kohdaltani kirottu.

Kaikkea parasta teille muille! On tilastollinen mahdottomuus, että jollain teistä kävisi yhtä kurja tuuri.

Olette upeita!

väpä
 

Yhteistyössä