Henkielämän juttuja? eli "kummitus"tarinoita tänne pinoon, joka haluaa jakaa.

Entisen kerrostaloasuntoni vastapäätä oli jonkun aikaa jo hylättynä ollut talo. Ystävieni kanssa olimme kerran aiemmin käyneet sisällä talossa ja huomanneet siellä hyvännäköisiä vanhoja tuoleja ym., joita ajattelimme joskus hakea itsellenne uudiskäyttöön. Kerran sitten päiväsaikaan lenkillä ollessani poikkesin uudestaan tuohon taloon katsomaan, mitähän kaikkea muuta sieltä löytyisi. Kieltämättä hieman jännitti mennä isoon taloon yksin, mutta kun oli päiväsaika en kuitenkaan jättänyt menemättä.

Kännykän valossa kävelin hieman hämärissä huoneissa ja katselin ympärilleni. Yläkertaan kiivetessäni huomasin, että sivummalla meni myös rappuset avoullakolle. Kiersin kuitenkin ensin yläkerran läpi ja sitten vasta lähdin kävelemään rappusille, joten olin siis 100 % varmasti yksin koko talossa, koska olin tutkinut sen kummatkin kerrokset läpikotaisin. Olin juuri päässyt viimeisille ullakon rappusille ja katselin ympärilleni, kun yhtäkkiä kuulin selkeää naisen hyräilyä / laulua jostain läheltäni. En osannut hahmottaa mistä päin ääni kuului, mutta se kuului kirkkaasti ja selkeästi. Vilkaisin automaattisesti ympärilleni, mutta en nähnyt ketään. Lähdin juoksemaan talosta ulos ryminällä ja pihalle päästyäni en pysähtynyt kuin vasta kävelytielle, jossa olin varmasti "turvassa". Tasailin hengitystäni ja katselin ympärilleni talon edessä, eikä kadullakaan näkynyt muita ihmisiä, joten kukaan ulkona olevakaan ei olisi voinut hyräillä / laulaa. Ullakolta ulos pääsemiseen minulla oli kulunut arviolta n. 30 sekuntia, joten olisin ehtinyt nähdä ulkona olevan ihmisen.

Edelleenkään en keksi järjellistä selitystä tapahtuneelle. Olin täysin varmasti yksin ja laulukin oli todellisen tuntuista.

 

Entisen kerrostaloasuntoni vastapäätä oli jonkun aikaa jo hylättynä ollut talo. Ystävieni kanssa olimme kerran aiemmin käyneet sisällä talossa ja huomanneet siellä hyvännäköisiä vanhoja tuoleja ym., joita ajattelimme joskus hakea itsellenne uudiskäyttöön. Kerran sitten päiväsaikaan lenkillä ollessani poikkesin uudestaan tuohon taloon katsomaan, mitähän kaikkea muuta sieltä löytyisi. Kieltämättä hieman jännitti mennä isoon taloon yksin, mutta kun oli päiväsaika en kuitenkaan jättänyt menemättä.

Kännykän valossa kävelin hieman hämärissä huoneissa ja katselin ympärilleni. Yläkertaan kiivetessäni huomasin, että sivummalla meni myös rappuset avoullakolle. Kiersin kuitenkin ensin yläkerran läpi ja sitten vasta lähdin kävelemään rappusille, joten olin siis 100 % varmasti yksin koko talossa, koska olin tutkinut sen kummatkin kerrokset läpikotaisin. Olin juuri päässyt viimeisille ullakon rappusille ja katselin ympärilleni, kun yhtäkkiä kuulin selkeää naisen hyräilyä / laulua jostain läheltäni. En osannut hahmottaa mistä päin ääni kuului, mutta se kuului kirkkaasti ja selkeästi. Vilkaisin automaattisesti ympärilleni, mutta en nähnyt ketään. Lähdin juoksemaan talosta ulos ryminällä ja pihalle päästyäni en pysähtynyt kuin vasta kävelytielle, jossa olin varmasti "turvassa". Tasailin hengitystäni ja katselin ympärilleni talon edessä, eikä kadullakaan näkynyt muita ihmisiä, joten kukaan ulkona olevakaan ei olisi voinut hyräillä / laulaa. Ullakolta ulos pääsemiseen minulla oli kulunut arviolta n. 30 sekuntia, joten olisin ehtinyt nähdä ulkona olevan ihmisen.

Edelleenkään en keksi järjellistä selitystä tapahtuneelle. Olin täysin varmasti yksin ja laulukin oli todellisen tuntuista.

HUI. Tuliko sulle tunne, ettei hyräilijä halua sun olevan talossa?

 

Ei tullut mitään tunnetta talossa ollessani ja ääntä kuullessani. Lähinnä vain itse säikähdin niin kovasti tilannetta, että oli pakko paeta pois paikalta.....

 

Itselle sattunut kaikenlaista. Mistäköhän sitä aloittais.

Meillä oli edellisessä vuokra-asunnossa sellaista pientä poltergeist ongelmaa.

Astiat kolisivat itsekseen, saunasta kuului kovaa ääntä, niinkuin joku olisi hakannut saunakauhalla saunakiulua, ja keittiön kaapit avautuivat itsekseen.

Tämä oli kertakaikkisen rasittavaa. Mies ei jotenkin reagoinut näihin vaan koitti koko ajan keksiä järkevää ja viisasta selitystä asialle. Noh sitten kävi kerran niin, että istuimme olkkarissa niin, että näimme keittiöön ja siellä sitten kaapin ovi itsekseen avautui. Ja meillä oli ihan sellaiset modernit uudet keittiön kaapin ovet jotka ei itsekseen avaudu.

Kyllä siinä miehelläkin naama valahti valkoiseksi.

Jotain omituista meillä tapahtui myös yöaikaan ja sen huomasi lasten käytöksestä. Normisti oltiin nukuttu todella hyvin yöt, mutta silloin lapset heräilivät sellaiseen paniikki huutoon. Se oli kamalaa.

Ja kaikki tiivistyi siihen kun eräänä iltana mennessämme nukkumaan tunsin jonkun
näkymättömän koskettavan minua nilkkaan. Se tuntui ison miehen raskaalta kädeltä. Menin ihan paniikkiin kun tunsin "käden" liukuvan jalkaani pitkin ylöspäin.

Reiden kohdalla sain jostain voimaa huutaa ja laittaa valot päälle ja siihen sitten heräsi mies ja varmaan naapuritkin.

Silloin ajattelin oikeasti, että pitääkö tässä nyt tilata manaaja. Olen reikihoitaja ja otinkin sitten yhteyttä muutamaan asiasta tietävään ja he neuvoivat kuinka asuntoa kannattaa nyt hoitaa ja puhdistaa ja pidin myös aika pitkän hoitotauon.

Minuahan ei siis haittaa henkiolentojen läsnäolo kunhan eivät tule aivan iholle.

Meillä on myös kotona lennellyt valopalloja jopa niin, että skeptikko mieheni on niitä nähnyt.

Henkimaailman koen kuitenkin ihan normaalina asiana. Aivan kuten on kuumaa ja kylmää, märkää ja kuivaa, iloa ja surua. Niin on näkyvä maailma ja näkymätön maailma.

Itsellä on taustalla tällainen kuolemanraja kokemus ja sen jälkeen asiat vaan ovat näyttäytyneet minulle eritavalla. Toki olin sitä ennenkin hiukan "erikoinen" tapaus, mutta sen jälkeen ajattelin ja toimin aivan eritavalla.

 

Entisen kerrostaloasuntoni vastapäätä oli jonkun aikaa jo hylättynä ollut talo. Ystävieni kanssa olimme kerran aiemmin käyneet sisällä talossa ja huomanneet siellä hyvännäköisiä vanhoja tuoleja ym., joita ajattelimme joskus hakea itsellenne uudiskäyttöön. Kerran sitten päiväsaikaan lenkillä ollessani poikkesin uudestaan tuohon taloon katsomaan, mitähän kaikkea muuta sieltä löytyisi. Kieltämättä hieman jännitti mennä isoon taloon yksin, mutta kun oli päiväsaika en kuitenkaan jättänyt menemättä.

Kännykän valossa kävelin hieman hämärissä huoneissa ja katselin ympärilleni. Yläkertaan kiivetessäni huomasin, että sivummalla meni myös rappuset avoullakolle. Kiersin kuitenkin ensin yläkerran läpi ja sitten vasta lähdin kävelemään rappusille, joten olin siis 100 % varmasti yksin koko talossa, koska olin tutkinut sen kummatkin kerrokset läpikotaisin. Olin juuri päässyt viimeisille ullakon rappusille ja katselin ympärilleni, kun yhtäkkiä kuulin selkeää naisen hyräilyä / laulua jostain läheltäni. En osannut hahmottaa mistä päin ääni kuului, mutta se kuului kirkkaasti ja selkeästi. Vilkaisin automaattisesti ympärilleni, mutta en nähnyt ketään. Lähdin juoksemaan talosta ulos ryminällä ja pihalle päästyäni en pysähtynyt kuin vasta kävelytielle, jossa olin varmasti "turvassa". Tasailin hengitystäni ja katselin ympärilleni talon edessä, eikä kadullakaan näkynyt muita ihmisiä, joten kukaan ulkona olevakaan ei olisi voinut hyräillä / laulaa. Ullakolta ulos pääsemiseen minulla oli kulunut arviolta n. 30 sekuntia, joten olisin ehtinyt nähdä ulkona olevan ihmisen.

Edelleenkään en keksi järjellistä selitystä tapahtuneelle. Olin täysin varmasti yksin ja laulukin oli todellisen tuntuista.

Enpä ole tiennytkään että jonkun omistamasta tyhjillään olevasta talosta saa hakea tavaroita itselleen :/

 

Mistähän aloittaisin näen välillä hahmoja sellaisia harmaita häivähdyksiä, aistin ihmisten mielialoja ja ajatuksia tavallista herkemmin ja se on joskus raskasta minulle itsellenni. Olen aavistanut ennalta asioita, en mitään isoja.
Lisäksi olen nähnyt mm. ovien liikkuvan itsekseen edestakaisin, tavaroita on lennellyt, valokuviini on tullut epämääräisiä hahmoja.

 

Kiehtovia juttuja! Kiitos vain Onnelliselle Villasukalle päivää piristävästä aiheesta

Juttuja lukiessa muistin Karneolin kohdalla, että asuessani Englannissa jonkun aikaa, maaseudulla, siellä oli ihan "normaalia" pyytää pappi paikalle puhdistamaan taloa. Normaalilla tarkoitan, että yleensä asenne oli siis myönteinen jonkun kokiessa papin avun tarpeelliseksi. Jutuille hengistä ja kolisevista tavaroista ei naureskeltu, vaan melkeinpä vaan hörähdettiin miten perhe Smithillä on joku keksinyt ryhtyä kummittelemaan. Että pitiihän se arvata kun siinä talossa edesmennyt rouva Lilith oli niin hankala, eikä halua jättää taloaan uusille asukkaille

Onko kukaan lukenut Lorna Byrnen kirjaa Enkeleitä hiuksissani? Siinä sitä vasta enkeli- ja henkijuttua riittääkin.

 

Mun kaksi vuotias poikani yhtenä päivänä leikki olohuoneessa kunnes kääntyi ja jäi tujottamaan eteiseen päin. Meiltä ei näy ihan suoraan eteiseen. Jonkin aikaa tuijotti sinne hievahtamatta ja sitten tuli syliin ja alkoi sellaista puoli itkua ja painautui vasten,mutta tuijotti edelleen. Ihmettelin ja koetin kysellä,et mikä hätänä. Ei vastausta. Lapsi selvästi pelkäsi.
No parisen minuuttia oli sylissä ja sitten nousi ylös ja käveli eteiseen päin ja kääntyi ovelle päin ja vilkutti ja sanoi,että hei hei. Eteisessä ei ollut keään. Itse en nähnyt ketään,mutta poika selvästi näki.

 

Lapsena ja nuorena kun vielä kun asuin kotona niin näin aina illalla oven suussa seisovan ison koko oven kokoisen miehen musta viittä päällä ja musta hattu päässä. Kasvoja en koskaan nähnyt,mutta tiesin sen katsovan minua.
Siinä se seisoi aina vaan,ei liikkunut koskaan mihinkään.

Katosi sitten kun muutin pois lapsuudenkodistani.

Ei selitystä tuollaiselle ole tullut vastaan. Äitini sanoi,että sen on oltava sinun suojelusenkeli koska ei mitään pahaa koskaan tahdo.

 

Mun kaksi vuotias poikani yhtenä päivänä leikki olohuoneessa kunnes kääntyi ja jäi tujottamaan eteiseen päin. Meiltä ei näy ihan suoraan eteiseen. Jonkin aikaa tuijotti sinne hievahtamatta ja sitten tuli syliin ja alkoi sellaista puoli itkua ja painautui vasten,mutta tuijotti edelleen. Ihmettelin ja koetin kysellä,et mikä hätänä. Ei vastausta. Lapsi selvästi pelkäsi.
No parisen minuuttia oli sylissä ja sitten nousi ylös ja käveli eteiseen päin ja kääntyi ovelle päin ja vilkutti ja sanoi,että hei hei. Eteisessä ei ollut keään. Itse en nähnyt ketään,mutta poika selvästi näki.

Lapsilla kuulema olisi kyky nähdä henkiä ja enkeleitä, mutta sitten se taito häviää meistä.

Minä kerroin pikkutyttönä tarinaa naisesta, joka olin ennen. En muista oliko se mielikuvitusjuttu, mutta joku toinen tyttö aloitti kyselemään muistetaanko me muut. Mun entinen naiseni oli vaan niin vaatimaton verrattuna muiden prinsessoihin. Sillä oli halpa puoliturkki, beessin värinen hame ja mitä nyt aikuisena tajusin, niin 1940-luvulle sijoittuvat puukengät (silloin kengät tehtiin raaka-ainepulan vuoksi puusta ja paperista) ja kampaus. Nainen asui kaupungissa, mutta ei yhtään suomalaisen näköisessä.

Kävin jälleensyntymiä selvittelevän naisen luona ja hänen mielestään kyse olisi oikeasta entisestä elämästä. Hoidossa osasin ajoittaa naisen Saksaan, joka olisi kuollut pommituksissa. Muutakin draamaa siinä oli, mutta se ei jäänyt mieleeni.

 

Muistanpa erään sukulaiseni talon. Yläkerrassa yksi pieni huone oli rakennettu umpeen. Siellä oli yksi ikkuna, joka oli sisältä päin avattava. Ikkunassa roikkui valkeat pitsiverhot, erään kerran huomasin serkkuni kanssa että verhotanko oli tippunut, roikkui poikittain ikkunan edessä. Seuraavana aamuna se oli taas paikoillaan ja siihen huoneeseen ei tosiaan olisi päässyt kuin purkamalla seinän.

Unissani olen tavannut kuolevia. Ensimmänen kerta tapahtui pari päivää ennen pappani kuolemaa. Hän ajoi unessani autollaan hoitopaikkani viereen, avasi ikkunan, vilkutti ja ajoi pois. Kerroin tuosta äidilleni, pappani kuoli tuon jälkeen.
Hautajaisaamuna näin vielä yhden unen, joka jäi niin hyvin mieleen että muistan yhä millainen hän oli, tuo uni ikään kuin koostaa muita muistoja, olin kovin pieni kun hän kuol.

Papan siskon kanssa kerättiin kukkia, laitettiin hänen miehensä haudalle. Hautausmaa oli kaunis, sinertävä, utuinen ja haudoilla oli kynttilöitä. Sellainen harras tunnelma ja jotenkin hyvästien jättöä. Pari päivää tuosta hänkin menehtyi.
Vastaavia unia on muutama muukin, samalla kaavalla jollain tapaa jätetty hyvästit ja henkilö on kuollut muutaman päivän sisällä.

 

Edellisessä paikassa,jossa asuimme eli kerrostalossa tapahtui välillä outoja.Muutaman kerran minä ja mieheni haistoimme outoa käryä,niinkuin puita oltaisiin poltettu takassa,se haju häipyi nopeasti.Myös oudon hajuinen hajuvesi on lehahtanut molempien nenissä välillä.Tuulenvire on mennyt ohitse,niinkuin joku olisi kävellyt reippaasti ohi,tunne että joku muukin on huoneessa samaan aikaan,vaikka ketään ei näy.Silmäkulmasta näkyi outo lehahdus kuin joku nopea valo olisi lentänyt ohi.Meillä on kaksi lasta,nuorempikin näki jotain outoa samassa talossa.Hän oli varmaan joku kahden vanha ja puhui meille nuijatädistä,näki jonkun tädin jota pelkäsi.

 

nostoa.

 

Huhhuuuu

 

Meidän -50 luvun talo on toiminut ennen asunto-osakeyhtiönä, elikkä siinä on asunut useampi perhe. Mulla on semmoinen olo, että meidän yläkerrassa on tapahtunut jotain kamalaa. Siellä on jotenkin hirveen painostava ilma, patterit klonksuu ja on semmoinen olo, että olis jonkun silmät selässä koko ajan.

Eräänä viikonloppuna mulle tuli tarve mennä sivuvintille, jonne en oo aiemmin uskaltanut mennä, mut tuli jotenkin semmoinen tarve. Mitä löysinkään: Virkatun nuken, jolle oli tehty hirttosilmukka kaulaan ja pistetty oven pieleen roikkumaan. Hyi kamala!

Välillä aamuisin kuuluu koputtelua seinistä ja ikkunoista. Jos ajattelisin tätä asiaa liikaa niin olisin varmaan ihan kauhuissani, mut jotenkin en osaa.

Edellisessä kerrostalokämpässämme asui kanssamme vuokraemännän edesmennyt äiti. wc:n ja makkarin ovet aukesivat omia aikojaan ja tavarat vaihtoivat paikkoja. Välillä näin rouvan varjon ja aistin hänet esim vieressäni kun meikkasin tai laitoin hiuksia. Oli tosi harmiton täti muuten.

Tässä meidän nykyisessä talossa on sitten taas eri juttu, tää henki/henget ei oo yhtään tasaisia. Luulenkin että toinen niistä on lapsi, koska se ilmapiiri on niin ailahtelevainen. Alakerrassa taas tavarat menevät hukkaan. Alakerran henki tuntuu olevan vähän ärtynyt. Nauttii siitä että saa minut pois tolaltani. Aika sairasta...

 

Huhhu, jänniä tarinoita tuli luettua. Yksin päivystäjänä täällä kopissa,,,

 

oikein mukavaa lukea tälläistä, kun yhtäkkiä lumet tulevat ryminällä katolta alas |O
tai sitten ne on uhvot jotka hyökkää..

 

Up

 

oikein mukavaa lukea tälläistä, kun yhtäkkiä lumet tulevat ryminällä katolta alas |O
tai sitten ne on uhvot jotka hyökkää..

Mä luin kanssa tätä ketjuu niin mies nappaa jalasta yht äkkiä kiinni!:O
Toka sivulla lumet putos rämisten alas ja koirat alko haukkumaan, hitto et ihmisen pitää olla säikky.

 

Nosto

 

iltaa, onko lisää tarinoita tänne?

 

ei kun se että pää onkin paikallaan. :O

sinä vetäsit homeen! jos noin sanotaan..miks vastailet tänne! vittuako minulle kuuluu! mutta kuitenkin! Siks en tykkää...otin selvää.

 

HU-hhuuuu... : )

 

[QUOTE="Yksin";28025840]Minulla on paljonkin.
Lapsena oli ruumiista irtaantumiskokemuksia, mutta koin ne niin pelottavina että ne loppuivat muutamien kertojen jälkeen. Sen jälkeen on tullut henkimaailma osaksi elämääni. Siellä missä olen, tapahtuu outoja asioita. Tai lähinnä missä asun. Kuuluu askeleita, ovien sulkeutumista/avautumista, esineet liikkuvat itsekseen, oviin/ikkunoihin koputellaan jne. Epäilisin muuten mielenterveyttäni, mutta näille on muitakin todistajia kuin itse.
Viimeisten kymmenen vuoden aikana selvänäköisyyteni on voimistunut päivä päivältä. Tiedän asioita ennalta, näen enneunia ja etiäisiä, tiedän ihmisten tunteet ja välillä ajatuksetkin.

Paljon kaikkea, mutta minua ahdistaa. Koen olevani täysin yksin tämän asian kanssa, kaipaan jotain sellaista ihmistä jolla on samoja kokemuksia kuin mulla. En kaipaa ilkkuvia skeptikoita, koen olevani jotenkin "jumissa" näiden asioiden kanssa. Minkä takia olen tämmöinen? Miksi minä kykenen näihin, koen näitä asioita? Haluaisin auttaa ihmisiä ja jakaa rauhan ja rakkauden energiaa, mutta miten? Olen väsynyt tähän tilanteeseen, jossa kukaan ei tule auttamaan ja näytä oikeaa suuntaa.[/QUOTE]

Hei,

Mulla on kanssa nämä asiat seuranneet vuosikausia mukana ja monilla muilla, että et oo yksin. En pidä niitä outoina enää. Jos haluat voit heittää mulle sähköpostia sininenlohikaarme@hotmail.fi

 

uops