Ajattelin purkaa hieman tuntemuksia taannoisesta lääkäri- sairaalareissusta lapsen kanssa...
Tämän viikon maanantaina 1-vuotias poikamme alkoi saamaan jonkinmoisia kipukohtauksia. Hän huusi hysteerisesti ja meni aivan kankeaksi. Kipukohtauksien yhteydessä hän piteli pippeliään, joten ajattelin että hänellä sattuu pissaaminen ja että voi olla virtsatientulehdus.
Soitin terkkariin ja sain ohjeen hakea pissapusseja näytettä varten. Haettuani pissapussit odottelin poikani pissaavan. Kun näin kävi hän huusi paniikissa ja ei ollut epäilystäkään että häneen sattuu. Lähdin toistamiseen terkkariin pojan kanssa ja kerroin hoitajalle tilanteen ja että lääkärin pitää tutkia poika. Hoitaja vaan toisteli, että pitää jättää pissanäyte, muuta ei voi tehdä. Selitin että jätetään pissanäyte, mutta haluan silti lääkärin katsovan pojan. Hoitaja meni vastahakoisesti juttelemaan lääkärin kanssa. En tiedä mitä hän sanoi lääkärille, mutta lääkärin terveiset oli kuulemma: "yrittäkää pärjätä huomiseen, jos silloin vielä kipua, niin voi tulla. Ja jos äiti haluaa voidaan ottaa CRP".
Voi että minua suututti ja samalla tunsin itseni todella tyhmäksi. Lääkäri ei edes vaivutunut vilkaisemaan poikaa. Minusta tuntui että minua ei uskota. Kaiken huippu oli kyllä se että jos MINÄ äitinä haluan että CRP otetaan, niin silloin se voidaan tehdä. Lääkäri pisti minut päättämään asiasta josta minulla ei ole asiantuntemusta.
Lähdin lopulta kotiin pojan kanssa ja ilta oli hirveä. Kauheita kipukohtauksia ja itkua ja huutoa. Soittelin ympäri sairaalaan ja juttelin lääkärin kanssa, joka oli ihmeissään siitä että lääkäri ei ollut ottanut meitä vastaan. Meidän terkkari oli jo suljettu ja päivystykseen on 200 km matkaa, joten päätimme sinnitella kipulääkkeen avuin.
Seuraavana aamuna menimme suoraan terkkariin ja pääsimme lääkärille. Kerroin hänelle mitä mieltä olin edellisen päivän kohtelusta. Hän katsoi pojan ja sanoi että laittaa lähetteen keskussairaalan , jonne matkaa 450 km, ja että voimme lähteä sinne ajamaan suoraan.
Lähdimme matkaan. Sairaalassa jatkui vähättely. Lääkärit eivät ilmiselvästi olleet lukeneet potilaspapereita ja oli hirveä työ selittää lääkärille toisensa jälkeen miksi olemme tulleet sairaalaan. Yksi kirurgi kysyi vihaisesti " miksi olette edes menneet lääkärille?". Tuntui oikeesti siltä että kaikki vähättelee, kukaan ei usko, eikä edes jaksa ottaa aikaa kuuntelemaan.
Oli kova työ puolustella sitä että olimme tulleet sairaalaan.
Meidät otettiin osastolle yöksi ja seuraavana päivä saimme onneksi tavata ihanan lastenlääkärin, jolla oli aikaa kertoa meille mikä pojallamme oli ollut ja hänellä myös oli aikaa vastata meidän kysymyksiin.
Pojallamme oli mekaaninen virtsatukos, joka johtuu kireästä esinahasta. Kun virtsa ei pääse ulos munuaiset paisuvat ja tämä on äärimmäisen kivuliasta. Lisäksi hänellä oli rota-virus.
Olin siis ollut äitinä oikeassa siinä että pojallamme ei ollut kaikki hyvin! Mutta kahden vuorokauden aikana olin monta kertaa ajatellut, että ehkä minä ylireagoin ja häiritsen lääkäreitä. Tämän kaikki vähättely ja ylimielisyys tuotti- en ollut enää varma siitä millainen poikani yleensä on.
Haluan vaan sanoa, että luottakaa vaistoihinne vanhemmat. Kyllä sen huomaa kun lapsella ei ola kaikki ok. Apua ja hoitoa on näköjään vaatimalla vaadittava.
Nyt muutama päivä jälkeenpäin huomaan olevani todella väsynyt ja itkuinen. Ne pari päivää oli psyykkisesti todella raskaita. Minun piti vaan pysyä kasassa ja kokoa ajan puolustella poikani vaivoja ja oikeutta saada hoitoa.
Onneksi ei käynyt pahemmin ja olemme kotona toipumassa, mutta itse tunnen että menee aikaa ennenkuin olen saanut voimat takaisin.
Tämän viikon maanantaina 1-vuotias poikamme alkoi saamaan jonkinmoisia kipukohtauksia. Hän huusi hysteerisesti ja meni aivan kankeaksi. Kipukohtauksien yhteydessä hän piteli pippeliään, joten ajattelin että hänellä sattuu pissaaminen ja että voi olla virtsatientulehdus.
Soitin terkkariin ja sain ohjeen hakea pissapusseja näytettä varten. Haettuani pissapussit odottelin poikani pissaavan. Kun näin kävi hän huusi paniikissa ja ei ollut epäilystäkään että häneen sattuu. Lähdin toistamiseen terkkariin pojan kanssa ja kerroin hoitajalle tilanteen ja että lääkärin pitää tutkia poika. Hoitaja vaan toisteli, että pitää jättää pissanäyte, muuta ei voi tehdä. Selitin että jätetään pissanäyte, mutta haluan silti lääkärin katsovan pojan. Hoitaja meni vastahakoisesti juttelemaan lääkärin kanssa. En tiedä mitä hän sanoi lääkärille, mutta lääkärin terveiset oli kuulemma: "yrittäkää pärjätä huomiseen, jos silloin vielä kipua, niin voi tulla. Ja jos äiti haluaa voidaan ottaa CRP".
Voi että minua suututti ja samalla tunsin itseni todella tyhmäksi. Lääkäri ei edes vaivutunut vilkaisemaan poikaa. Minusta tuntui että minua ei uskota. Kaiken huippu oli kyllä se että jos MINÄ äitinä haluan että CRP otetaan, niin silloin se voidaan tehdä. Lääkäri pisti minut päättämään asiasta josta minulla ei ole asiantuntemusta.
Lähdin lopulta kotiin pojan kanssa ja ilta oli hirveä. Kauheita kipukohtauksia ja itkua ja huutoa. Soittelin ympäri sairaalaan ja juttelin lääkärin kanssa, joka oli ihmeissään siitä että lääkäri ei ollut ottanut meitä vastaan. Meidän terkkari oli jo suljettu ja päivystykseen on 200 km matkaa, joten päätimme sinnitella kipulääkkeen avuin.
Seuraavana aamuna menimme suoraan terkkariin ja pääsimme lääkärille. Kerroin hänelle mitä mieltä olin edellisen päivän kohtelusta. Hän katsoi pojan ja sanoi että laittaa lähetteen keskussairaalan , jonne matkaa 450 km, ja että voimme lähteä sinne ajamaan suoraan.
Lähdimme matkaan. Sairaalassa jatkui vähättely. Lääkärit eivät ilmiselvästi olleet lukeneet potilaspapereita ja oli hirveä työ selittää lääkärille toisensa jälkeen miksi olemme tulleet sairaalaan. Yksi kirurgi kysyi vihaisesti " miksi olette edes menneet lääkärille?". Tuntui oikeesti siltä että kaikki vähättelee, kukaan ei usko, eikä edes jaksa ottaa aikaa kuuntelemaan.
Oli kova työ puolustella sitä että olimme tulleet sairaalaan.
Meidät otettiin osastolle yöksi ja seuraavana päivä saimme onneksi tavata ihanan lastenlääkärin, jolla oli aikaa kertoa meille mikä pojallamme oli ollut ja hänellä myös oli aikaa vastata meidän kysymyksiin.
Pojallamme oli mekaaninen virtsatukos, joka johtuu kireästä esinahasta. Kun virtsa ei pääse ulos munuaiset paisuvat ja tämä on äärimmäisen kivuliasta. Lisäksi hänellä oli rota-virus.
Olin siis ollut äitinä oikeassa siinä että pojallamme ei ollut kaikki hyvin! Mutta kahden vuorokauden aikana olin monta kertaa ajatellut, että ehkä minä ylireagoin ja häiritsen lääkäreitä. Tämän kaikki vähättely ja ylimielisyys tuotti- en ollut enää varma siitä millainen poikani yleensä on.
Haluan vaan sanoa, että luottakaa vaistoihinne vanhemmat. Kyllä sen huomaa kun lapsella ei ola kaikki ok. Apua ja hoitoa on näköjään vaatimalla vaadittava.
Nyt muutama päivä jälkeenpäin huomaan olevani todella väsynyt ja itkuinen. Ne pari päivää oli psyykkisesti todella raskaita. Minun piti vaan pysyä kasassa ja kokoa ajan puolustella poikani vaivoja ja oikeutta saada hoitoa.
Onneksi ei käynyt pahemmin ja olemme kotona toipumassa, mutta itse tunnen että menee aikaa ennenkuin olen saanut voimat takaisin.
