Herbalife-laihis alkoi nyt !!

  • Viestiketjun aloittaja HillaHillo harmaana
  • Ensimmäinen viesti
HillaHillo harmaana
Eli tänään aloitin ainakin kk:n kestävän herbalife-laihiksen. Tilasin sen quick start-oaketin...tarkoitus olis saada 10-15kg pois, saa nähdä, onnistunko. Ei siis tän ekan kk:n aikana, vaan yleensäkin, kauanko se sitten lienee viekään....Mutta mielenkiinnolla odotan ekan kk:n tuloksia, että kannattaako edes jatkaa jne....Muita samaa kokeilleita ?? ;)
 
Itse kokeilin vajaa kaksi vuotta sitten ja huonosti kävi. Into aloittaa oli kova, mutta viikon kesälomareissu pilasi koko kuurin tai siis itsekurini petti, etten loman jälkeen saanut itseäni kunnolla enää niskasta kiinni. Viikko ennen reissua aloitin ja sen viikon aikana paino putosi kilon, sitten lähdettiin reissuun, söin reissussa normaalia ruokaa plus pillerit ja paino ei ainakaan laskenut. Itselläni oli vielä se ongelma, ettei ne pirtelöt olleet minun makuun ollenkaan. Enpä silti tuomitse vaikka itse epäonnistuin. Monet ovat onnistuneet, mutta niin tämä kuin moni muukin laihdutustapa vaatii itsekuria, mikä minulla oli varsin löyhä tuon kokeilun aikana. Onnea koitokseen!
 
Hyvin etenee laihiksen toinenkin aamu. Pirtelö vedetty taas aamutuimaan ja olo ihan ok. Ei nälkä ollenkaan. Naposteluhimoa vielä toisinaan, muttei ainakaan toistaiseksi ylitsepääsemätöntä.... ;) Innoissani olen, josko tää ois nyt se mun juttu !! Pitää kovasti vaan toivoa, sillä tuloksia tosiaankin haluaisin, kun painoindeksi jo 26 ja risat. Ei kovin terveellistä siis.... ;) Ja ihan realistiset tavoitteet kumminkin asian suhteen, kun nyt ensin pääsisi edes muutamasta kilosta ja sitten pikkuhiljaa sen 10-15 kg kaiken kaikkiaan lähtöpainosta..... =)
Kokemuksia muiltakin samalla systeemillä kiloja pudottaneilta kaipailisin :wave:
 
Täällä taas yksinpuheluani pidän... :D Kolmas aamu, ja vaa'alle ei vielä tietty kannattais mennä, se krt vkoon ois ok, mutta pakko oli käydä ! Ja painoa 1,3kg vähemmän kuin toissa aamuna !! Taitaa siis toimia !! =)
Nyt tilasin lisäksi vielä niitä proteiinipatukoita ja paahdettuja soijapapuja..... Välipaloiksi ja mahd. naposteluhimoon....eiköhän tää tästä !! ;)
Edelleen muiltakin niitä kokemuksia kaipailisin !! Onko ketään ?? :wave:
 
huijattu
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.03.2006 klo 08:42 HillaHillo kirjoitti:

moi!

Mä Herbasin 5kk tossa viimevuonna ja mulle tuli 6kiloa plussaa!
Kaikki tein valvonnassa oikein.
Söin yhden monipuolisen aterian päivässä ja loput Herbasin.
En tiedä mikä meni vikaan. 5kk elättelin toiveita laihtumisesta ja se menikin toistepäin :( RAHAA PALO aivan tajuttomasti!
kaiken kukkuraks mun lääkäri kielsi sitä enää syömästä, kun se aiheuttaa joitain jäämiä munuaisiin ja on vaarallista.
Tsemppiä sulle!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.03.2006 klo 09:21 huijattu kirjoitti:

No kokemus se on tuokin....Mutta mistä ihmeestä tuo kilojen lisääntyminen johtuu, OIKEESTI ? Osasko kukaan kertoa ? Kyllä mäkin lopetan tän heti, jos ei toimi....En ala turhasta maksamaan kyllä, sen verran hintavaa huvia on !!
Ja mitähän jäämiä se sitten mahdollisesti aiheuttaa munuaisiin, ois ihan mielenkiintoista tietää ?? Kumminkin 25v markkinoilla olleesta tuotteesta kyse.... ??

Kiitos kuitenkin kokemuksesi kertomisesta !! ;)
 
kiva kun kerrot kokemuksia täällä ja miten onnistuu. Mulla on kerran ollu yx tuttu joka laihdutti just ton avulla 25 kiloo :eek: eli ihan hyvin ja sit ylläpiti painoa niin, että 1 ateria korvataan niillä pirtelöillä. Ja 2 vuotta muistaakseni saanut painon pysymään samassa. Muuta en muista siitä. Tsemppiä sulle ja kerro kuulumisia, vaik vähän yksin puheluksi meneekin!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.03.2006 klo 15:53 vieras kirjoitti:
kiva kun kerrot kokemuksia täällä ja miten onnistuu. Mulla on kerran ollu yx tuttu joka laihdutti just ton avulla 25 kiloo :eek: eli ihan hyvin ja sit ylläpiti painoa niin, että 1 ateria korvataan niillä pirtelöillä. Ja 2 vuotta muistaakseni saanut painon pysymään samassa. Muuta en muista siitä. Tsemppiä sulle ja kerro kuulumisia, vaik vähän yksin puheluksi meneekin!
Kiva kuulla tällänenkin tarina !! Aion kyllä jatkaa ja mielihyvin pidän täällä vaikka yksinpuhelua, jos ei muuten.....

Palajamme siis astialle !! :wave: ;)
 
ISOkilttiJÄTTI
Hei HillaHillo!

Olen edelleen Herbalife-kuurilla minäkin. Olen ollut joulukuun (tammikuun) alusta. Ja miinusta on pian 10 kg. Toimii tämä, mutta töitä vaatii. Mulla on välillä lipsunut herkkujen syönnin kanssa, mutta nyt oon pitänyt "herkutonta viikkoa" ja aion pitää seuraavankin, ja seuraavan (TOIVOTTAVAST ONNISTUU). Ihan ok pitää töissä nälän poissa nää Herbalife-jutut, ja iltapäivällä otan proteiinipatukan työpaikalta kotiin lähtiessä tai ennen kotimatkaa. Silloin ei ole niin kauhea nälkä kotiin tullessa, että tilanne ryöstäytyisi käsistä. Paljon kasviksia ja hedelmiä lisänä. Valtava hetelmävati, jota täyttelen joka kauppareissun jälkeen. Siinä mun "metodit". Kirjoitellaan! (Nyt nukkumaan, että selviää aamulla matkaan...) TSEMPPIÄ! :flower:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.03.2006 klo 21:58 ISOkilttiJÄTTI kirjoitti:

Heippa ! Ja kiitos että vastailit ! Mulla siis vasta kolmas päivä menossa....Ja ihan hyvillä mielin. Tänään saan lisäksi proteiinipatukat ja soijapavut avuks, just noihin välipalajuttuihin !! Innolla odotan niitä !! -1,5kg on nyt kolmen päivän takaiseen, eli aloitusaamun painoon nähden...
Kuulumisiin !! :wave: :D
 
Hei Hillahillo,

Kiva kuulla miten sinulla menee. Itse kävin messuilla ja odotan nyt että sieltä soitetaan ja kerrotaan enemmän. Tiedä sitten lähdenkö minäkin kokeilemaan. Nyt olen painonvartijoiden pisteitä laskennut. Eka viikko meni hyvin, mutta tämä viikko on ollut napostelua koko ajan. :ashamed: 20 kg pitäisi saada pois, että pääsis samaan kuin ennen raskautta. Eli pitkä on taival. Tsemppiä vaan sinulle ja kerrohan miten eka viikko meni. :)
 
Huomenia !! Eka viikko siis takana....Ja ihan hyvillä mielin...-1,8kg ;) Tosin jossain vaiheessa vkoa oli jo -2,1kg:kin.....mistä sitten lie tuo takapakki tuli ?? E iselvää syytä....Ja liikuntaa oli TOSI heikosti, eilen vaan kävelin reilut ½h reippaasti....Eli jos sitäkin olis ollut enempi (joka päivä), niin tulos vois olla ihan toinen....Mutta hyvä näinkin, ihan mieleinen alku, ja tästä on tosi hyvä jatkaa !! :wave:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.03.2006 klo 18:28 tytsi kirjoitti:
Hei Hillahillo,

Kiva kuulla miten sinulla menee. Itse kävin messuilla ja odotan nyt että sieltä soitetaan ja kerrotaan enemmän. Tiedä sitten lähdenkö minäkin kokeilemaan. Nyt olen painonvartijoiden pisteitä laskennut. Eka viikko meni hyvin, mutta tämä viikko on ollut napostelua koko ajan. :ashamed: 20 kg pitäisi saada pois, että pääsis samaan kuin ennen raskautta. Eli pitkä on taival. Tsemppiä vaan sinulle ja kerrohan miten eka viikko meni. :)
Piti sulle erityisesti sanomani, että mä olen kolmesti ainakin aloittanut painonvartijoissakin, mutta ei oo mun juttu, kun siinä on sillai vapaammat kädet...Kun lasketaan pisteitä ja itse voi päättää mihin pisteensä käyttää jne.... Tää herbalife on helppo, kun 2krt pvä:ssä pirtelö ja kerran ihan kunnon ruoka lautasmallin mukaan + muutama välipala ja homma siinä !! =) Mulle pitää olla selkeät ohjeet, mitä syödä milloinkin jne, ja silloin ei ole varaa sillä lailla niistä lipsua ! Ja tuossa herbassa on sekin hyvä puoli, ettei makeaa tee edes mielin !! Eli napostelu jää ;) Kokeilemisen arvoinen juttu siis ! En voi kuin suositella :heart:
 
minttumamma
Hei!
mä olen ollu herbalife kuurilla helmikuun toinen päivä alkaen. Ja painoa on tippunut jo mukavat 12kg! Mutta mulla onki tosi paljo pudotettavaa, 40kg ainaki, :ashamed: . Eli jatkan tätä kuuria hamaan tulevaisuuteen asti. Mulla olieka viikko aivan kamala, nälkä oli ja teki mieli syödä koko ajan. Mutta ku piti pintansa niin siihen tottu tosi äkkiä. Nyt ei ole ollut enää nälkä, makeaa tekee tosin mieli kamalasti välillä. Olen ostanut pari kertaa niitä proteiinipatukoita, ne on tosi namia! Ja olen repsahtanut syömään karkkia pari kertaa ja pullaaki pari kertaa. Mutta kovana pitää olla.
Tsemppiä sulle! Kiva kuulla että muitaki samalla dietillä olijoita löytyy.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.03.2006 klo 14:21 minttumamma kirjoitti:
Hei!
mä olen ollu herbalife kuurilla helmikuun toinen päivä alkaen. Ja painoa on tippunut jo mukavat 12kg! Mutta mulla onki tosi paljo pudotettavaa, 40kg ainaki, :ashamed: . Eli jatkan tätä kuuria hamaan tulevaisuuteen asti. Mulla olieka viikko aivan kamala, nälkä oli ja teki mieli syödä koko ajan. Mutta ku piti pintansa niin siihen tottu tosi äkkiä. Nyt ei ole ollut enää nälkä, makeaa tekee tosin mieli kamalasti välillä. Olen ostanut pari kertaa niitä proteiinipatukoita, ne on tosi namia! Ja olen repsahtanut syömään karkkia pari kertaa ja pullaaki pari kertaa. Mutta kovana pitää olla.
Tsemppiä sulle! Kiva kuulla että muitaki samalla dietillä olijoita löytyy.
Heippa sullekin !! Kiva kuulla, että joku on kyseisellä kuurilla onnistunut jo noin hyvin !! Hyvä, hyvä !! :hug: haluaisitko vaikka yv:tä laittaa ja onko sulla meseä ?? Olis kiva vaihdella ihan säännöllisen epäsäännöllisesti kuulumisia hengenheimolaisen kanssa !! =)

Niin, ja nuo proteiinipatukat on tosi namia tosiaan !! Ja soijapavut kanssa ;) Hedelmätkin toki sit menettelee, mut nuo on NIIN hyviä !!

Harrastatko liikuntaa muuten minkä verran ?? Mulla laiska vko takana, tasan kerran kävi ripeällä kävelylenkillä... :ashamed: Mutta tänään menossa uimaan ja jos tästä eteenpäin tulis käytyä lenkilläkin ihan päivittäin !!

Kuulumisiin !! :wave:
 
[
moi!

Mä Herbasin 5kk tossa viimevuonna ja mulle tuli 6kiloa plussaa!
Kaikki tein valvonnassa oikein.
Söin yhden monipuolisen aterian päivässä ja loput Herbasin.
En tiedä mikä meni vikaan. 5kk elättelin toiveita laihtumisesta ja se menikin toistepäin :( RAHAA PALO aivan tajuttomasti!
kaiken kukkuraks mun lääkäri kielsi sitä enää syömästä, kun se aiheuttaa joitain jäämiä munuaisiin ja on vaarallista.
Tsemppiä sulle!

Painoa tuli sulle sen takia lisää kun proteiini kasvatti sun lihaksia ja lihas painaa enemmän kuin läski. Ja se ei aiheuta jäämiä munuaisiin kunhan vaan muistaa juoda vettä paljon. Ja jäämien määräkin riippuu paljonko elimistössä on kuona-aineita poistettavaksi. tämä kun poistaa liiat kuonat... tavallinen ruokavaliokin voi aiheuttaa munuaisvaivoja jos ei juo tarpeeksi. =)
 
minttumamma
Moi!
öhm, mikä se yv vai mikäsenytolikaan on? :ashamed: . ja joo, mulla on mese, minttumaaria_3@msn.com on osoite, sinne vaan. olis tosi jees jutella tästä aiheesta. Mä pääsen koneelle aina tosin vaan lasten nukkuessa, ne panee muuten kämpän sekasin jos mulla silmä välttää, tai sitte tän koneen sekasin... Eli yhden jälkeen päivällä pari tuntia oon koneella jos jaksaa, sitte näin iltaisin ysin jälkeen.

Ja liikuntaa tiedätkö en ole harrastanut vielä ollenkaan. Olen tosi laiska sen suhteen! Mulla on kyllä tarkotus alkaa lenkkeily, mulla on kävelysauvat tuolla odottamassa. Ja jumpavideota löytyy. Hyötyliikuntaa sitte kyllä tulee harrastettua joka päivä melkein, kun käy lasten kanssa puistossa tai muuten ulkona, ja kaupassa käyn myös kävellen jos vaan on ostoksia sen verran että ne saa kannettua yksin.
Palaillaan! Tsemppiä sulle, kanssasisar, :).
 
kysyisin vaan,että onko toi herbalife-juttu vähän samantyylinen
hommeli kun esim.nutrilet ja sitten paljonko toi herbis maksaa?
mulla ku on semmoset 20 kg ylimäärästä kannettavaa tässä niin
aattelin josko minäkin kokeilisin..
 
minttumamma
Nutrifast dieetissä juodaan vaan 3 tai 4 kertaa pirtelö päivässä, ei muuta. Herbalifessä kaksi ateriaa korvataan pirtelöllä ja yksi ateria syödään. Perunaa, pastaa ja leipää vältetään. Eli ateria koostuu lihasta, kanasta tai kalsta ja runsaasti kasviksia. Lisäksi saa syödä pari hedelmää päivässä. Ja vettä juodaan runsaasti, 2-3 litraa päivässä. Hintaa tulee pari sataa tolle kuukauden satsille. Onhan se kallista kun kerralla pitää ostaa, mutta laskin kerran että kympin-pari halvemmaksi tulee kuin Nutrifast kuukaudessa. Ja on paljo miellyttävämpi kuin Nutrifast tämä. Pirtelöjauheenki saa sekoittaa maitoon, jukurttiin, viiliin tai mehuun. Mä teen sen viiliin tai mehuun.
Olen ollut tyytyväinen kaikin puolin. Että suosittelen!
 
Minä myös
Oon kanssa Herbalife-laihiksella.Kuukaudessa on kadonnut 3kg ja rasvaprosentti pudonnut 2%.Eka viikko oli tosi vaikeeta,nälkä oli ja pirtelö tökki mutta nyt menee paremmin.En oo ollu kauhee tiukkis eli lipsumisia on tullu mutta sallin ne itselleni.
Seuraako joku teidän edistymisiä?Oon joka viikko yhteydessä siihen henkilöön jolta tuotteet ostin ja kuukauden välein katotaan rasvaprosentti ja painoindeksi sekä proteiinin sen hetkinen tarve.

Tsemppiä, jos ei kesäks ihan bikini kuntoon mutta lähemmäs kuitenkin.
 
Täällä nautitaan aamupirtelöä.. :p Mulla sattu kaapissa olemaan noita GNLD:n pirtelöjauheita jotka jäi käyttämättä joskus ja nyt päiväys alkaa meneen umpeen niin ajattelin hörppiä ne pois ja kyllä tuota painoa pitäisikin saada alemmas.. :) Viikko on kohta puolin takana ja painoa pudonnut n.1,5kg kun nesteet tais lähteä. .Ja kyllä tää taitaa vaikuttaa. Sama periaate on ku herbiksessäkin et kaks ateriaa korvataan vaikka minä voisin juoda useammanki ku on niiiin hyvää :LOL: Tsemppiä vaan kaikille!!! :flower:
 
Kivasti on uusia viestejä ketjuun tullut !! :wave: Eikä mulla asiaan toistaiseksi mitään uutta lisättävää, alaspäin menee paino koko ajan ja sehän tässä kannustaa jatkamaankin !! katsotaan nyt, 2½vkoa vielä jäljellä, että lopetanko siihen (tuskinpa... =) ).....Toinen kk ehkä vielä mielessä....jospa sitten alkais suurin osa näistä kiloista olla karissut !! Voimia kaikille laihistelijoille !! :heart:
 
Yhteistyössä