Sydäntäni niin särkee, kun pian kaksivuotias tyttöni on kovin herkkä, arka - tai hitaasti lämpiävä, kuten olen tulkinnut myös. Ongelmana ovat muut samanikäiset taaperot ja lapset. Vauvat eivät ole riesa, eivätkä sellaiset isommat lapset, mutta tyttöni arkailee näitä 2-3 vuotiaita, joista ei voi ikinä tietää, mitä ne päähänsä saavat.
Tyttöni on perhepäivähoidossa ja tutustumisjakson ja muutaman viikon totuttelun jälkeen hoito alkoi sujumaan mukavasti. KOlme muuta lasta ovat myös alle 3-vuotiaita.
Hoitolapset ovat jo tuttuja, heihin on tottunut, mutta annas olla jos olemme kylässä tms jossa on muita pieniä, istuskelee tyttöni vain sylissä. Hänellä kestää hyvin kauan ennen kuin hän rohkenee lähteä leikkimään ja silloinkin äitin pitää olla turvana.
POis on siis se ajatus, että veisin lapseni esim. naapurille hoitoon vaikkapa pariksi tunniksi viikonloppuna. Naapurin kolme lasta saisivat lapseni aivan kauhun partaalle. Myöskään varahoitoon emme ole lasta vieneet, koska hän ei ole siellä kertaakaan käynyt edes tutustumassa.
Mielestäni tyttöni käyttäytyminen, pieni pelko ja arkailu muita samanikäisiä kohtaan, on varsin järkeenkäypää, koska isommat lapset ja aikuiset käyttäytyvät yleensä varsin johdonmukaisesti.
Mutta tuskaa se tuottaa itselle silti. Ja ympäristön ihmettelyt lisäävät tuskaa. Samoin kuin vihjailut siitä, että meidän pitäisi enemmmän vain pyöriä tuolla muiden lasten keskellä. No, eikö viisi hoitopäivää viikossa perhepäivähoidossa ole ihan riittävästi!
Onkohan muilla samanlaisia herkkiä/arkoja lapsia? Olisi kiva kuulla kokemuksia.
Itse arvostaisin sitä, että lapseni annettaisiin olla herkkä oma itsensä.
Tyttöni on perhepäivähoidossa ja tutustumisjakson ja muutaman viikon totuttelun jälkeen hoito alkoi sujumaan mukavasti. KOlme muuta lasta ovat myös alle 3-vuotiaita.
Hoitolapset ovat jo tuttuja, heihin on tottunut, mutta annas olla jos olemme kylässä tms jossa on muita pieniä, istuskelee tyttöni vain sylissä. Hänellä kestää hyvin kauan ennen kuin hän rohkenee lähteä leikkimään ja silloinkin äitin pitää olla turvana.
POis on siis se ajatus, että veisin lapseni esim. naapurille hoitoon vaikkapa pariksi tunniksi viikonloppuna. Naapurin kolme lasta saisivat lapseni aivan kauhun partaalle. Myöskään varahoitoon emme ole lasta vieneet, koska hän ei ole siellä kertaakaan käynyt edes tutustumassa.
Mielestäni tyttöni käyttäytyminen, pieni pelko ja arkailu muita samanikäisiä kohtaan, on varsin järkeenkäypää, koska isommat lapset ja aikuiset käyttäytyvät yleensä varsin johdonmukaisesti.
Mutta tuskaa se tuottaa itselle silti. Ja ympäristön ihmettelyt lisäävät tuskaa. Samoin kuin vihjailut siitä, että meidän pitäisi enemmmän vain pyöriä tuolla muiden lasten keskellä. No, eikö viisi hoitopäivää viikossa perhepäivähoidossa ole ihan riittävästi!
Onkohan muilla samanlaisia herkkiä/arkoja lapsia? Olisi kiva kuulla kokemuksia.
Itse arvostaisin sitä, että lapseni annettaisiin olla herkkä oma itsensä.