Siis raskausviikkoja on nyt menossa 17+4. Suurperheen äiti olen ja tiedän että tämä on viimeinen raskauteni. Näin olemme miehen kanssa päättäneet.
Mä siis pilaan joka kerta raskausaikani hermoilemalla ja pelkäämällä kaikkea mahdollista. En osaa relata ollenkaan. Esikoista odottaessa en osannut pelätä, koska en tiennyt mistään mitään. Nyt jälkeenpäin olenkin tukka pystyssä muistellut mitä kaikkea tein ja ennenkaikkea söin silloin 14 vuotta sitten. Silti terve, topakka tyttö syntyi.
Alkuraskaus on nyt onnellisesti takana päin. Jotenkin tuntuu että kun sitä varomalla kaikkea varoo ja on ylitarkka kaikesta - niitä vahinkojakin tuntuu tulevan sitten joka välissä. Mä revin stressiä melkein kaikesta. Esimerkiksi eilenkin tehdessäni tortilla täytteitä - sain siinä kiireessä roiskautettua kanasuikalepaketista sitä lientä kasvoilleni ja kiesus, että mua tympi ja pelotti tuon jälkeen. Mietin tietenkin illan, että menikö sitä nestettä suuhun saakka jne ja sitten mielessä tietenkin vilkkuivat kaiken maailman toksot ja muut...
Onko kukaan muu odottaja tällainen hermoheikko odotusaikana? Kun en ole raskaana, mulla toimii maalaisjärki mielestäni ihan kiitettävästi, enkä ole hermoilevaa tyyppiä. Raskaana ollessa pelkään ja hermoilen sitten senkin edestä. Mä kyllä heitän itsestäni aika kovasti herjaa, siis tästä tarkkuudestani ja hermoilustani. Saan perheen ja tuttavat monta kertaa nauramaan, kun teen pilaa itsestäni. Ei tämä pilailu silti niitä pelkoja mihinkään vie.
Suoraan sanottuna mä oikeastaan en pidä raskaana olemisesta, mutta kun tiedän miten ihana "palkinto" tästä kaikesta on mahdollista saada - halusin jälleen kerran yrittää.
Vähän sekavaa on tämä sepustukseni. Onko kohtalotoveria tai olisiko vinkkejä, joilla saisin tuon pääni pois tuolta "huoli-pilvistä" ja oppisin nyt vihdoin ja viimein nauttimaan raskaana olemisesta?
Terveisin Helmiina "the hermoilija"
Mä siis pilaan joka kerta raskausaikani hermoilemalla ja pelkäämällä kaikkea mahdollista. En osaa relata ollenkaan. Esikoista odottaessa en osannut pelätä, koska en tiennyt mistään mitään. Nyt jälkeenpäin olenkin tukka pystyssä muistellut mitä kaikkea tein ja ennenkaikkea söin silloin 14 vuotta sitten. Silti terve, topakka tyttö syntyi.
Alkuraskaus on nyt onnellisesti takana päin. Jotenkin tuntuu että kun sitä varomalla kaikkea varoo ja on ylitarkka kaikesta - niitä vahinkojakin tuntuu tulevan sitten joka välissä. Mä revin stressiä melkein kaikesta. Esimerkiksi eilenkin tehdessäni tortilla täytteitä - sain siinä kiireessä roiskautettua kanasuikalepaketista sitä lientä kasvoilleni ja kiesus, että mua tympi ja pelotti tuon jälkeen. Mietin tietenkin illan, että menikö sitä nestettä suuhun saakka jne ja sitten mielessä tietenkin vilkkuivat kaiken maailman toksot ja muut...
Onko kukaan muu odottaja tällainen hermoheikko odotusaikana? Kun en ole raskaana, mulla toimii maalaisjärki mielestäni ihan kiitettävästi, enkä ole hermoilevaa tyyppiä. Raskaana ollessa pelkään ja hermoilen sitten senkin edestä. Mä kyllä heitän itsestäni aika kovasti herjaa, siis tästä tarkkuudestani ja hermoilustani. Saan perheen ja tuttavat monta kertaa nauramaan, kun teen pilaa itsestäni. Ei tämä pilailu silti niitä pelkoja mihinkään vie.
Suoraan sanottuna mä oikeastaan en pidä raskaana olemisesta, mutta kun tiedän miten ihana "palkinto" tästä kaikesta on mahdollista saada - halusin jälleen kerran yrittää.
Vähän sekavaa on tämä sepustukseni. Onko kohtalotoveria tai olisiko vinkkejä, joilla saisin tuon pääni pois tuolta "huoli-pilvistä" ja oppisin nyt vihdoin ja viimein nauttimaan raskaana olemisesta?
Terveisin Helmiina "the hermoilija"