Heti kaavinnan jälkeen raskaaksi, lääkäreiden suositukset?

Hei

Kirjoittelin aiheesta tuolla keskenmenon puolella ketjussa, mutta ajattelin tulla tännekin huhuilemaan.

Eli taustamme lyhykäisyydessään on se, että ensimmäinen raskautemme päättyi keskeytykseen rv 17 sikiön rakennepoikkeavuuden vuoksi. Lääkkeellisen jälkeen tuli menkat ja olo oli hetken normaali kunnes tihuuttelin ja menin päivystykseen. Kohtuun oli jäänyt pala istukkaa, joka kaavittiin pois. Kaavinta oli kierron puolivälin tienoilla, noin päivillä 13-14. Tosin kiertoni on aina ollut pitkähkö.

Kaavinnan jälkeen lääkäri kertoi, että voimme aloittaa uuden raskauden yrittämisen heti ensimmäisten kuukautisten jälkeen. No kuukautisten tuloajasta ei ollut mitään käsitystä, koska kaavinta sekoitti aikataulun.

Lääkäri sanoi, että vaikka tulisi pientä vuotoakin, saa yrittää. Hänen mukaansa uusi raskaus ei lähde alkuun mikäli kohtu ei ole siihen valmis. Joten mitään keskenmenoriskejä ei ole sen enempää kuin muulloinkaan.

Tänään sitten raahauduin kauhuissani päivystykseen kun kaavinnasta on mennyt kohta kaksi viikkoa, olo oli jo normalisoitunut ja eilen taas alkoi vuoto ja krampit.

Lääkäri totesi ettei kohdussa ole mitään jäämiä, tulehdusarvot olivat loistavat ja kaiken lisäksi hän ilmoitti, että munasolu on irtoamassa aivan lähipäivinä. Huokaisin tässä kohden sitten, että voi harmi kun ei saada yrittää jos kerran olis ovulaatio tuloillaan. Lääkäri katsoi mua ja tokaisi, että miksi ette saa muka yrittää. Siitä vaan yrittämään!

Hän sanoi, ettei haittaa vaikka välissä ei ole kuukautisia. Jos kohtu ei ole valmis, ei raskaus lähde alkuun. Ja mitään keskenmenoriskejä ei ole sen suurempia kuin muulloinkaan.

Se mikä jäi epäselväksi oli, että mistä tuo vuoto tulee. Hän veikkasi sitä ensin niukoiksi kuukautisiksi, mutta todettiin saman tien, ettei kuukautiset voi olla samaan aikaan kuin ovulaatio. Tästä kaikesta huolimatta hänen mielestään yrittämään vain jos siltä tuntuu.

Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Olen lueskellut paljon juttuja, joissa on sanottu, että on tullut keskenmeno koska ei ole odottanut kuukautisia raskauksien välissä.

Eli onko tämä kuukautisten odottaminen vain joku kierron pituuden laskemiseen liittyvä asia vai onko tälle jotain muuta taustaa? Halu alkaa yrittämään on suuri, mutta mietin, että ovatko lääkärit kohdallani liian positiivisia kun mulla on kaikki mennyt tässä edellisessä raskaudessa pieleen.

Ja tuskin nyt heti raskaaksi tulisinkaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä ja toivossa on hyvä elää =)
 
minulle myös erittäin kokenut gyne sanoi aikoinaan km jälkeen että seuraavien kuukautisten odottaminen on kivikautinen tapa ajalta jolloin raskauden kesto määriteltiin niistä kuukautisista. Samaa sanoi että jos kohtu ei ole täysin valmis niin raskaus ei ala. Sanoi silloin että heti kun pää on valmis niin antaa mennä vaan! ;)

Tsemppiä teille :heart:
 
Mahtavaa kuulla, että muillekin on sanottu samaa =)

Nyt iskikin sitten kauhea hätähousupaniikki. Aamulla kyllä nähtiin että munasolu on edelleen kiinni paikoillaan ja kypsymäisillään. Kyselin sitten että kun ollaan eri osoitteissa torstai-iltaan asti niin keretäänkö ja lääkäri oli sitä mieltä että kyllä.

Tein tietenkin tohinoissani tässä sitten ovulaatiotestin ja sieltähän paukahti hymynaama... Kerkeääköhän sitä enää torstaina??? :confused:

Tuli nimittäin mieletön into päästä yrittämään, varsinkin kun pelkään kierron olevan hieman sekaisin tuosta kaikesta menneestä ja en tiedä koska voi sitten seuraavaa ovulaatiota edes odottaa tulevaksi!

Pienestä vuodosta ja muusta huolimatta oon nyt luottavaisin mielin lähdössä uuteen yritykseen kun lääkäriltä on oikein lupa tullut :rolleyes:
 
uskon että riittää :) eikö clearblue näytä kaksi otollisinta päivää? eli uskon että saat tänään vielä hymynaaman (ellei ollut jo toissapäivänä) ja huomenna irtoisi munasolu, eli hyvin voi mätsätä ;) ja munasolu kuitenkin elää sen vuorokauden! mutta tää selviää vaan yrittämällä :D

kaikkea hyvää sinulle ja tsemppiä :hug: toivotaan tärpin käyvän pian, jo tästä kierrosta ;)
 
Mä olen tuota Clearbluen toimintaa ihmetellyt ennenkin. Eli alkaako se hymyillä siis sen kaksi vuorokautta ennen itse munasolun irtoamista, jonka jälkeen sitten on vielä se yksi vuorokausi aikaa kun munasolu reissaillee reitillään =)

Eilen aamulla vielä oli munasolu paikallaan, iltapäivällä hymyili, illalla oli halpisliuskassa ihan mielettömän vahva viiva, siis paljon vahvempi kuin iltapäivällä (tein vertailun vuoksi liuskatestin mallia joku kiinalainen) ja jos nyt tänään on vielä vahva niin ei välttämättä ole irronnut. Kipuja ainakin vielä tuntuu, sellaista tärinäarkuutta.

Sitä en kyllä tiedä olisiko hymy tullut testiin jo toissapäivänä, nimittäin silloin alkoi tuo oireilu ja erikoinen limaneritys.

Jännittävää! =)
 

Yhteistyössä