Hitaasti jakautuvat alkiot

Onko täällä muita kenellä on todettu IVF/ICSI-hoidoissa, että alkiot jakautuvat hitaasti? Millaisia tuloksia sellaisilla alkioilla on tullut?

Meille siirrettiin tänään kaksi kolme päivää viljeltyä ilmeisesti ihan hyvän näköistä alkiota. Kaikki meidän alkiot ehti kolmessa päivässä vain 5-soluisiksi, vaikka eikös niiden "pitäisi" olla jo 8-soluisia. Aikaisemminkin on huomattu, että meidän alkiot jakautuu hitaasti. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia! Saa vähän lisää vatvottavaa piinapäiville ;)
 
No meillä on ollu. Ne alkiot jotka ollu kolmantena päivänä hitaita, toi negaa. Lopulta huomattiin, ettei ne koskaan jakautuneet neljättä päivää pidemmälle (yritettiin pitkää viljelyä). MUTTA tässä viimesessä hoidossa kävi nii että kaksi alkiota oli 8 soluisia 3 päivänä muutta hidastivat tahtia siitä eteenpäin. Eivät saavuttaneet blastovaihetta aikataulussa mutta siirrettiin. Siitä lähti raskaus alkuun. :)
Eli eipä sitä aina voi tietää. Hitaillakin on tullu onnistumisia (googletin tätä aika paljo aikoinaan), mut toki prossat on huonommat.
Tsemppiä!
 
Meillä on ollut kolme hoitoa joista ensimmäisessä alkiot olivat ihan aikataulun mukaan jakautuneet. Siitä hoidosta alkoi kaksi raskautta mutta menivät kesken. Toisessa yritettiin pitkää viljelyä mutta kaikki alkiot kuolivat kolmantena päivänä ja olivat olleet toisena päivänä jo hitaita eli vasta kaksi soluisia. Viimeisessä hoidossa saatiin vain yksi solu ja siitä alkio. Oli myös hidas eli siirtopäivän aamuna (kahden päivän ikäinen) vasta kaksi soluinen. Alkio tosin jakautui juuri ennen siirtoa kolmisoluiseksi. Tästä hoidosta alkoi myös raskaus ja vauva nyt 2 kk.
 
Kokeillaanpa nostella ketjua!

Haluaisin kuulla lisää kokemuksia hitaista alkioista ja niillä onnistumisesta. Meillä on jo yksi ICSI-lapsi, ja nyt on menossa 5. raskauden jälkeinen ICSI. Meillä on tässä kahdeksan vuoden aikana hedelmöittynyt yhteensä 60-70 munasolua, MUTTA yksikään niistä ei ole ollut kahden päivän viljelyssä aikataulussa, vaan kaikki ovat olleet 2-soluisia ja 2-luokkaisia. Joitakin on viljelty kolmipäiväisiksi, ja hitaita ovat olleet vielä silloinkin.

Millaisia kokemuksia muilla on hitaasti jakautuvista alkioista?
 
vierailija
Valitettavasti ei ole onnistumisia. Alkiot ovat olleet hitaita, tyyliin 4-päiväisenä vasta 4-soluisia yms ja raskaus ei ole näistä alkanut. Tosin ei se raskaus ala aina niillä TOP-alkioillakaan, että kyllä tämä todellakin on aikamoista arpapeliä..
 
Meillä on kahdesta ivf-hoidosta tullut yhteensä onkohan 5 alkiota, joista kaikki ovat olleen normaalin nopeasti kehittyviä paitsi yksi, joka oli hidas kolmanteen päivään asti mutta korjasi sitten ja oli 5. päivänä hyvä blasto josta syntyi meidän aarretyttö sitten :) Eli toivoa on!

Lisään vielä että tätä/näitä soluja ei ollut alunperin tarkoitus viljellä blastoiksi vaan viljelyä jatkettiin juuri sen takia että tämä alkio ei ollut pakastuskelpoinen päivänä 3. niin lääkäri sanoi että jatkoviljellään ja katsotaan ja sitten siitä tulikin hyvä blasto. Ja ylipäätään kai onkin juuri merkittävää että ovatko alkiot ”oikeesti hitaita” vai vaan alussa hitaita. Toivoa on kuitenkin vaikkei siltä tunnu.
 
Viimeksi muokattu:
Luin itseasiassa silloin ennen siirtoa jostain tutkimuksestakin näistä ”hitaista” alkioista ja toki niillä oli huonompi onnistumis% mutta kuitenkin lopputulema oli että raskausprosentit nousevat siirtämällä näitä hitaampiakin eli että kannattaa siirtää. Koitan kattoa jos löytäisin sen.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä