Hiuksia lähtee

Lähteekö kellään muulla paljon hiuksia? Nuorin lapseni pian 2v. En ole imettänyt reilusti yli vuoteen. Eli tuskin raskausajasta enää johtuu. Keskenmenon koin jokin aika sitten, mutta hiuksia lähti jo ennen sitä. Nyt vielä kun oli tuo keskenmeno, niin sitä alkaa miettimään kaikkia mahdollisia sairauksia. Kilpirauhasen vajaatoiminnassahan kait lähtee hiuksia. Muita oireita kuten väsymys, lihominen ym. ei ole. Pitäisköhän mennä lääkäriin, vai onko ihan normaalia? Olen 31v.
 
kahden äiti
Olen samanikäinen kuin sinä ja kun esikoinen oli parivuotias, mulla oli sellainen kolmen kuukauden jakso, kun hiuksia lähti siis aivan älyttömästi. Aloin jo ahdistua todenteolla. Siihen aikaan oli Helsingissä kauneus-ja terveysmessut, jossa kävin sellaisessa päänahka-analyysissakin ja nehän sai mulle myytyä 200 euron tuotteet hiustenlähtöön ym. Selailin hulluna netistä näitä juttuja ja olin varma, että kaljuksi tulen. En niitä tuotteita edes koskaan käyttänyt, kun tulin sitten raskaaksi ja ne hajut teki niin pahaa.

Metsästin jokaiselta kokemuksia vastaavanlaisesta ja yritin haalia kommentteja siitä, että EN kaljuunnu ja että se on normaalia ym. Todella ahdistavaa.

Sitten se vain loppui ja nyt tuntuu, että saman verran on hiuksia kuin normaalistikin. Sen jälkeen ei ole irronnut, vaikka takana raskausaika ja nyt imetystä 4kk. Tuon kokemuksen jälkeen päätin etten enää hätkähdä vaikka tulis samanlaista, koska se oli ohimenevää.

Kampaajat kysyivät aina ensimmäisenä onko tai onko ollut lähiaikoina jokin hormonilääkitys? Ja sitten lohduttelivat, että kaikilla on joskus, muutaman vuoden välein, karvanlähtöaika. Ja normaalistikin irtoaa sata hiusta päivittäin.

Apteekissahan myydään nykyään sitä Priorin-lääkettä, mutta siinä kai menee muutama kuukausi ennenkuin alkaa "vaikuttamaan".

Onko sulla stressiä? Sehän voi olla yksi syy. Ja se hiusasiantuntija sanoi mulle, että mitä enemmän niitä irtohiuksia laskeskelee sen enemmän niitä lähtee..

Tulipa tästä sekava viesti, kiireessä kirjoittelen, kun velvollisuudet kutsuu.
Älä huolestu, hiukset uusiutuvat entistä vahvempana!
 
Onko sinulla kuiva päänahka tai muuten atooppista ihottumaa? Mm. se voi aiheuttaa hiusten lähtöä. Apteekista saa sellaista lääke shampoota kuivalle päänahalle kuin Ducray Selegel. Äidilleni tuli kaljuja läikkiä päähän kuivan päänahan takia ja kolmen kuukauden shampoon käytön jälkeen oli kaljut kohdat täynnä sänkeä. Ihotautilääkäri oli suositellut että jatkossa käyttäisi samaa shampoota koko kropan pesuun kerran kuukaudessa. Kuulemma atooppinen iho hyötyy kyseisestä aineesta.
 
Normaali ihmisen hikuksen ikä on 4-7 vuotta. Eli hius elää tuon ajan ja "kuolee" eli irtoaa päästä. Tämän vuoksi meillä kaikilla lähtee jonkin määrätyn vuosi määrän välein normaalia enemmän hiuksia. Sitten jos hiukset ovat pitkät niin tilanne näyttää itsestä pahemmalta. Eli kysynkin kuinka pitkät hiuksesi ovat?

Jos hiukset ovat lyhyet niin tuota hiustenlähtö aikaa on vaikeampi huomata, kuin pitkissä hiuksissa, sillä jo kaksi pitkää karvaa hiusharjassa näyttää kamalalta tupolta, kun taas samat kaksi karvaa lyhyenä eivät näytä miltään. Monet pitkähiuksiset luulevat, että heiltä lähtee enemmän hiuksia, kuin silloin, kun hiukset olivat lyhyet, juuri tuon harjaan kertynetten hiusten vuoksi.

Myöskin yksi vaihtoehto on, että sinulle olisi tulossa johonkin kohtaan pälvikaljua, mutta sen kyllä huomaisit varmaankin itse jos jossain yhdessä kohtaa päässä, ei olisi enää juuri yhtään hiusta. Jos kuitenkin näin on käynyt niin pälvikaljuushan on vain hetkellinen tila ja se kalju kohta voi tulla ihan mihin osaan päänahkaa tahansa. Jos sellainen sattuu tulemaan juuri pahimpaan paikkaan eli päälaelle, niin jos hiuksesi ylettävät ponnarille, voit peittää sen helposti pitämällä hiukset kiinni. Kuitenkin voit olla varma, että jos kyse on pälvikaljusta niin se on taatusti ohimenevä juttu.

Ja ainoa tilanne, missä voisit hiuksesi menettää jos kyse ei ole mistään sairaudesta on se, että sukusi naisilla olisi muillakin taipumus menettää hiuksensa nuorella iällä. Että jos suvussasi ei kulje tuollaista geeniperimää niin huolet pois. Ei hiukset itsestään päätä lähteä päästä lopullisesti ilman mitään hemmetin pätevää syytä. Jos sinua vielä pelottaa niin mene lääkäriin ja kysäise asiasta, mutta se mitä minä olen hieman kampaamoalaa opiskellut niin riittää sanomaan, että en suosittelisi mitään "ihme shampoita", koska ne stimuloivat vain pään pinta verenkiertoa ja siihen perustuu väite niiden tuotteiden hiuksia kasvattavasta vaikutuksesta. Voit siis tehdä saman, kuin ne ihme aineet ihan itse, hieromalla päänahkaasi päivittäin ja sillä saat lisättyä tuota verenkiertoa, eikä se maksa mitään.

Tuohon pään hierontaan voi myös ostaa kaupasta sen pyöreän pehmeä piikkisen hilseen irroittamiseen tarkoitetun "kamman", jolla voi hiusten pesun ja hoitoaineen vaikutuksen aikana päätä kätevästi hieroa. Se "kampa" kun maksaa vain jonkun yhden tai kaksi euroa ja korvaa hienosti kalliit tökötit. Että ei muuta kun sellaista ostamaan ja jos päänahka on kuiva niin kampaamon kuivalle päänahalle tarkoitettua shampoota hankkimaan niin eiköhän ne hiukset ole kohta entisellään ja paremmat kuin aikaisemmin. Älä siis ainakaan murehdi tuota hiusten lähtöä, sillä kuten muutkin sanovat niin stressi lisää taatusti hiusten lähtöä ja varsinkin, kun kuvauksesi mukaan luultavimmin kyseessä on tällainen normaali hiusten uusiutumis aika. Usko pois. Tämä on ohi menevä vaihe! :hug:
 
Kiitos paljon teille lohduttavista vastauksista. Minulla on todella kuiva päänahka ja varsinkin aina kun pakkaset alkaa. Täytyy yrittää tuota päänahan hieromista hoitoaineen kanssa. Eikä ehkä joku kevyt perusvoidekaan olis pahasta kokeilla hoitoaineen tilalla. Hiukseni ovat tummat, paksut ja keskipitkät, joten tottakai ne erottuvat selvemmin kun niitä irtoilee. Yritän olla ajattelematta asiaa kauheasti ja koittaa hoitaa tuota kuivaa päänahkaa. :hug:
 
Vesipohjaisia rasvoja voi käyttää päähän ennen suihkuun menoa. Eli laitat sitä koko päänahan alueelle ja vaikka hiuksiinkin ja annat vaikuttaa puoli tuntia. Niin minäkin olen tehnyt, kun hilsettä on joskus tullut vähääkään ja se toimii.
 

Yhteistyössä