Homeopatia

Hei! Millaisia kokemuksia teillä on homeopatiasta? Itse olen käynyt muutaman kerran, kun ei oikein muutakaan apua vaivoihini löytynyt. En oikein osaa sanoa, mikä merkitys sillä oli ongelmiini. Kokonaisuutena homeopaatti antoi paljon hyviä ohjeita terveellisempään elämään: ravintomuutokset ja luontaistuotteet, stressinhallinta, mutta mikä merkitys varsinaisilla homeopaattisilla lääkkeillä on? Asiasta liikkuu niin monenlaisia mielipiteitä, riippuen minkä leirin edustaja on. Siis onko se pelkkää rahastusta, noin kärjistäen vai todellinen, järkevä vaihtoehto kovalle koululääketieteelle, mikä toisaalta on myös ihmisten rahastusta! Itse taidan yhdistellä vähän molempia, mutta omat asenteeni muuttuivat aikapaljon, etenkin lasten särkylääkkeiden jatkuvaa tuputtamista kohtaan.Kannatan oman vastustuskyvyn lisäämistä, mutta se ei aina ole tässä hektisessä maailmassa ja elämäntilanteessani mahdollista. Allergian hpoidossa ollaan (Tari Haahtela) menossa samaan suuntaan.Käytättekö lapsilla ja oletteko saaneet apua esim. migreenin tai vaikean atoppisen ihottuman hoidossa? itse olen käyttänyt kortisonivoiteita 30 vuotta ja "muusivoiteita" on tyrkytetty. Pidin muutaman vuoden tauon kaikissa lääkkeissä ja söin vitamiineja ja kivennäisaineita. Iho silti etenkin talvella ja stressin vuoksi aukeilee kasvoissa ja taipeissa, mutta ei niin pahasti. Kalanmaksaöljyllä nyt hoidan muksujen ihoa. Haluan panostaa terveyteeni, mutta kohtuullisella taloudellisella panostuksella ja kokonaisterveyttä huomioiden. vai ovatko ihottumat, migreenit, ruuansulatusoireet, väsymys vain elimistön reaktioita vaikeisiin ja kuormittaviin elämäntilanteisiin, ja helpottavat yksinkertaisesti ajan myötä? Vai pahenevatko iän myötä?Kokemuksia ja mielipiteitä! :hug:
 
itse kokeilin homeopatiaa käsi-ihottumaan ja sain avun.kädet paranivat ja takasin ei ole oireet tulleet.
itse olen vankka koululääketieteen kannattaja mutta homeopatia on hyvä tuki.en ole tuon kerran jälkeen kuitenkaan milloinkaan enää kokeillut tuotteita minkään sairauden hoitoon.tosin eipä ole mitään vaivoja ollutkaan.enpä homeopatiasta osaa muuta sanoa.


 
Mulla hyviä kokemuksia homeopatiasta.
Vanhimman lapsen siitepöly -allergia hoidettiin viime keväänä ja kesänä kokonaan homeopaatisesti. Aiempina vuosina käytössä olivat reseptilääkkeet: silmätipat,nenäsuihke ja suun kautta otettava lääke.
3 vuotias poikani sai homeopatiasta apua vatsaongelmiinsa, löysään ja kipeään vatsaan jonne kertyi paljon ilamaa.
Lähes 2 vuoden ajan olen hoidellut lasten flunssat homeopaattisesti. Antibiotteja ei meillä ole sen jälkeen tarvittu, kun tutuistuin homeopatiaan.
Omat iskias-vaivani hoidan myös homeopaattisesti.
Eli...paljon hyvää sanottavaa on, suosittelen lämpimästi jokaiselle!!!
 
Henkilökohtaisia kokemuksia mulla ei ole, mutta 2 tuttavaani on homeopatian avulla tullut raskaaksi ja 1 parantunut kroonisesta paksunsuolen tulehduksesta. Nämä tuttavani eivät tunne toisiaan. Molemmat raskaaksi tulleet olivat hedelmöityshoitoja saaneita, toinen jo muutaman vuoden. Ja itse olen ajatellut että jos perinteinen lääketiede ei pysty minua auttamaan (jos jokin tulevaisuudessa vaivaksi tulee) niin varmaan haen homeopatiasta apua.
 

Yhteistyössä