Hormonit synnytyksen jälkeen

Hei!

Tänään päästiin kotiin neljä päivää vanhan vauvan kanssa. Kolmas jo ja silti opettelua.

Noista hormoneista kyselen kun en aikaisempia tapauksia muista. Kuinka kauan muilla on kestänyt tämä itkukausi? Siis kun tuntuu että kaikki on ihan kauheaa ja pelottavaa, mikään ei kiinnosta eikä oikein tunnu miltään?

Jälkeenpäin ollaan miehen kanssa todettu että minulla taisi keskimmäisen synnytyksne jälkeen tulla lievä masennus johon en hakenut apua. Nyt sitten itkukausi (ihan normaali synnytyksen jälkeinen reaktio) iski eilen ja tuntuu että tänä iltana tulee samanlainen. Mietin vain itsekseni että koska alkaa näkymään valoa tunnelin päässä? Huomenna onneksi saa soittaa th:n kotivierailulle ja aion kyllä hänen kanssaan puhua ja pitkään.

Ja tähän olotilaan liittyy jonkinasteinen ripulointi eli maha kun alkoi toimimaan synnytyksen jälkeen niin nyt sitten toimii vähän turhan hyvin. Aina syönnin jälkeen menee voimat ja sitten se on menoa vessaan. Ja näihin liittyy monesti juuri sellainen itkuinen tunne.

Kiitos jos joku jaksaa lukea ja vastailla. Apua ja tukea kaivataan. Onneksi mies on kotona ja tukena.

 

Meidän vauva syntyi syyskuussa (eka lapsi) ja mies piti alkuun vain 5 päivää isyyslomaa. Mulla oli tosi alakuloinen mieli ekojen viikkojen aikana. Tuntui tosi ahdistavalta, kun vauva oli vasta 1,5 viikon ikäinen ja mies meni töihin. Tuntui, ettei ehdi itse edes syödä ja muutenkin kaikki oli uutta ja pelottavaakin, vaikka samalla lapsi oli rakas ja ihana.

Mulla se alakulo ja itkuisuus kesti noin kuukauden verran. Kotona vauvan kanssa en oikeastaan itkeskelly, mutta kun tuli esim. vieraita kylään tai puhuin puhelimessa jonkun kanssa, oli itku herkässä. Siitä se alkoi pikkuhiljaa sitten olo parantua. Asiaa ei auttanut lainkaan se, että satoi vettä ja päivät lyhenivät koko ajan! Tuntui kurjalta ajatella, että ollaan menossa kohti kaamosta.

Pidin aika tiiviisti päiväkirjaa tuntemuksistani ja se varmaan auttoi omalta osaltaan. Juttelin myös siskon ja ystävien kanssa paljon. Kutsuin usein tuttuja kylään tai menin itse jonnekin vauvan kanssa, koska tuntui, että seinät kaatuu päälle. Olo oli tosi synkkä enkä kertakaikkiaan pystynyt ajattelemaan positiivisesti, vaikka kuinka yritin. Tuntui ihan uskomattomalta, että jossain vaiheessa taas aurinko paistaisi ja osaisin olla tasapainoinen ja onnellinen.

Ja todellakin, se synkkä kausi meni ohi ja uskon sen johtuneen juuri hormoneista, väsymyksestä ja uudesta tilanteesta. Seurailin kyllä mielialaani usean viikon ajan, että huomaisin, jos olisi todella masennuksesta kysymys.

Voimia ja jaksamista sinulle! Jos tuntuu, että ei jaksa, niin kannattaa hakea ulkopuolista apua.

 

Halit vaan sinne!

Minulla yksi lapsi ja minulla täysin samanlaisia kokemuksi. Minulla jatkui masennuskausi melko pitkään ja en meinannut päästä tolpilleni ollenkaan. Synnytys oli ihana ja laitoksellaolo oli todella upeaa. Kotiinlähtö pelotti ja sitten iski omituinen tunnekuohu. Aluksi en uskaltanut asiasta puhua vaan ylläpidin ihanuutta. Lastani rakastin yli kaiken mutta itseäni en enää tuntenut. Kärvensin itseäni melko pitkään, kunnes itku tuli kahvihetkellä ystäväni edessä. Siitä se sitten lähti. Sain puhuttua ajatuksistani ja tuntemuksistani ilman suodattimia ja sain vertaistukea ystävältäni. Hänellä oli siis ollut samankaltaisia kokemuksia itselläänkin!! Puhuminen auttaa ja rehellisyys ja tunteiden käsitteleminen vie eteenpäin. Itsestä huolehtiminen ja ulkopuolisten omien suhteiden hoitaminen on välttämätöntä. Tsemppiä ja halauksia sinne teille. Sinulla on ihanat terveet lapsen ja olet itse arvokas ja tärkeä. Olet maailman paras äiti lapsillesi ja he tarvitsevat sinua.

 

minulla oli myös itku herkässä esikoisen syntymän jälkeen.laitoksella itkeskelin lähinnä omaa väsymystä(3 vrk valvomista takana) ja epparihaavakipuja ja sitä että mulla oli virtsaamisvaikeuksia...en jaksanut edes öisin tyttöä hoitaa.ruoka yökötti ja tuntui ettei mistään tule mitään.

kotiin kun pääsin niin hieman helpotti.tuntui että sai tehdä asiat niinkuin halusi ja saatiin olla keskenämme.mutta silti se pohjaton väsymys ja kivut vei mielen matalaksi.mies sanoikin että on enemmän huolissaan musta kun vauvasta.

kun mies oli kotona 3 vkoa niin sain levätä ja toivuin pikkuhiljaa.sitten alkoikin tytön koliikki ja taas masensi.itse en tunnistanut että olsin ollut masentunut mutta kyllä sitä alavirettä jatkui liki 3kk.sitten vasta hyväksyi elämänmuutoksen jonka lapsi toi ja alkoi huomaamaan mikä helpottaa omaa oloa.
voimia!

 

Mitä Vilipille kuuluu nyt? Toivottavasti hyvää! Päivätkin ovat jo pidentyneet ja kevättä kohti ollaan menossa

 

Hei.Tuttu tunne.Minulla neljäs lapsi ja jokaiselta tullut jossain vaiheessa sama itkujuttu.Toisilta sairaalassa olo aikana ja nyt kotona iski,kun tulin neljäntenä päivänä kotiin. Se on ainoa lohtu,että se menee yleensä ohi ja kuuluu asiaan. Tiedätkö että minulla vielä se tilanne,että mies joutui viikko reissuun työn puolesta, heti kun tulin laitokselta kotiin,eli olen ns.yksinhuoltajana neljän lapsen kanssa. Kaiken kukkuraksi kolme lasta tuli flunssaan,eli kova kuume,oksennustauti yms.Töitä olis yllin kyllin muutenkin,saatikka kun ne on kipeänä. Huh,itkettää kovasti,kun meinaa voimat loppua.Kaikkea hyvää.

 

Tuttu tunne täälläkän. Esikoisen kanssa pääsimme kotiin oltua kolme päivää osastolla, kaikki oli ihanaa ja hyvin siihen asti kunnes mies joutui lähtemään takaisin armejaan viikon päästä. Tuntu että omat voivat loppu siihen paikkaan. Poika ei huolinut rintaa ja vaikka koitin olla reipas ja välittämättä siitä että olin ns "huono äti" kun pulloruokin häntä se kolkutti tuolla jossain takaraivossa. Sitten alkoi vatsavaivat ja poika oli iltaisin todella kiukkunen, kaiken kukkuraksi ei nukkunut päivisin juuri ollenkaan jotta minä olisin saanut nukutuksi saati syötyä. Vihdoin kun iltasin olin saanut pojan nukkumaan itkin suoraa kurkkua puolisen tuntia, jaksoin taas seuraavan päivän. Vähintään joka toinen päivä oli oltava pois kotoonta että seinät ei kaatunut pääle.

Voimia!

 

itseasiassa juuri luin että tuoreimpien tutkimusten mukaan itkuherkkyydellä tai ylipäätään ei oo niinkään tekemistä hormonien kanssa, vaan ihan itsensä väsynmyksen... estrogeenituotannon romahtaminen toki saattaa vaikuttaa (niinku vaihdevuotisiin naisiinkin) mut muita hormoneja jotka vaikuttais suoraan mielialaan ei tän tutkimuksen mukaan kehossa hirveemmin ole....

mä uskon siis että riittävä lepo ja itsestä huolehtiminen auttaa jo paljon. mut uuden lapsen syntymä on aina iso muutos ja ku miettii mitä kroppa on joutunu käymään läpi raskaudessa ja synnytyksessä ni käsittämätön käytös tuoreelta äidiltä tuskin onkaan niin kovin käsittämätöntä....