***HUHTIKUISET Lokakuussa***

Hurjalta kuulostaa Santi tuo teidän tulipalo! :eek:

Meillä on ihan hirveetä tuo esikoisen nukkuminen nykyisin. Sekä yö- että päiväunille nukuttamiseen menee 1,5h ja yöllä tyttö saattaa huutaa täysillä yli tunninkin putkeen jotain kauhukohtausta, mutta on silti ihan unessa eikä tyttöön saa mitään kontaktia. Ollaan molemmat miehen kanssa jo ihan zombieita. Tänään ajattelin soitella jonnekin unikouluttajalle tai neuvolaan, me ei enää jakseta. :(

Mulla oli sitten tänään aamuyöstä ilmeisesti ekat supistelut, tai harjoitussuppareitahan ne kai tässä vaiheessa ovat. Oli ihan omituinen, vähän kipeäkin tunne, kun koko kohdun alue oli ihan kivikovana ja pinkeenä ja sit yhtäkkiä jännitys hellitti ja iho oli taas pehmeä. Esikoisesta mulla alkoi supparit varmaan vasta joskus puolen välin jälkeen. Onko ne vaarallisia, jos niitä tulee jo tässä vaiheessa? Tuntuu tosi aikaiselta.. :/

Kääntö/heittoaisasta. Meillä sellaista ei ole enkä ole juurikaan kaivannut. Kopan saa käännettyä tosi helposti, joten en viitsisi siitä maksaa extraa. Mutta jos se automaattisesti kuuluisi vaunuihin, niin onhan se ihan hyvä lisä. Renkaat meillä on isot ilmakumirenkaat ja niillä voi rullata hyvin sekä maastossa, lumessa että sisätiloissa. Yhden kerran ollaan jouduttu ostamaan uusi sisäkumi, kun rengas puhkesi, mut eipä tuo suuri kustannuserä ollut (olisko maksanut vajaan kympin).

Nyt syömään.

Piipa rv 13+2
 
suppariksi minäki sitä ajattelin mut mietin et miten ihmeessä jo nyt. kyl se oli kumma tunne ja kiva saada täältä kommenttia et ihan vaaratonta on tuo =) oli vain tuo 1 kerta, en nyt odottele niitä viel..

olo on helpottunu silleen et välillä ei meinaa muistaakkaan et odottaa jo 11. viikolla :ashamed: :LOL: turvotus ei taida olla enää niin pahaa tai sit siihen on jo ite tottunu, etovaa oloa ei enää ole ku ihan harvaseltaan.

kiva päästä ma kuunteleen neuvolaan sykettä :heart: :heart: jos ei kuulu niin panikoin ihan varmasti, oon niin varma et kyl ne kuuluu.

joku oli käyny kylpylälomalla, en muista ny kuka :ashamed: mekin ollaan suunniteltu pientä matkaa, olis ihana päästä kylpylään =) saataa olla et toteutetaan tää vasta joskus kuukauden parin päästä, on niin paljon kaikkee tässä ja täältä on tuonne kylpylään mihin meinataan aika pitkä matka.

tänään 10+3 =)
 
Piipalle kovasti jaksamista esikoisen kanssa! Soittele ihmeessä neuvolaan tms. et saisitte apua! :hug:

Kävin neuvolassa, siellä se pieni ultrassa näkyi hyvävointisena, kovasti liikkui. :) Muutenkin kaikki oli ok.
Tänään poksuukin! Eli nyt rv 15+0 :heart:
 
KiiajaVille joo, en jaksanu alkaa kuuntelemaan paasausta vaan menin "kiltisti" siihen veriseulaankin...olin alunperin kyllä päättäny etten mee mut ei jaksanu väittää vastaan kun se nainen oli jotenkin niin ankeena...A.W. oli ultraaja jos tiiät ;)
Ja kyllä juurikin samainen liike :D sieltä mut löytää höyryämästä :LOL:
täytyy taas asiasta mainita kun ne välit on tosiaan niin ahtaat ...

Huomenna olis neuvola :)
Tosin ekaks pitäs mennä töihin lyllertään ja sieltä tonne. sit lähetäänkin taas autoreissulle viikonlopuks jnejne..kiirusta piisaa :)'

Hankintoja mulla ei nyt niin kauheena mitn hankintoja oo mut turvaistuin ja muutamia pieniä vaatteita aion hankkia tosin vasta kevät alesta :D tammikuussahan ne pärähtää käyntiin jo niin... :whistle: ;)

nyt meen laittaa ruokaa..

nasumasunen ja ¤ 11+4
 
Aika erimieltä ihmiset on täällä tuosta heittoaisasta, toiset pitää tärkeänä ja toiset ei. Mutta eihän kaikki voikkaan olla samaa mieltä :D
Santi sanoi, että koppaa oli hankala käännellä. Kysyisin vain, että miksi pitää käännellä?
Mä ainakin pidin vaunukoppaa koko ajan samoinpäin ja sit kun siirryttiin ratasosaan, niin alkuun se oli koko ajan selkä menosuuntaan päin ja sit kun poika ei enää viihtynyt niin päin, niin vaihdettiin toisinpäin. ((päin, päin, päin :D)) Eikä oo kertaakaan tullut tarvetta vaihtaa toisinpäin. =)
Renkaista Mä itse pidän tärkeänä isoja renkaita ja sellaiset meidän vaunuista/rattaista löytyykin. En ostais missään nimessä sellasia kärryjä missä on pienet renkaat. Niitä kun ei olis varmaan kauheen kiva lykkiä talvella tuolla kauheessa loskassa.

Mä saan onneksi ostettua nyt sitten tuplikset siskoltani. Pääsen niiiin paljon halvemmalla :)
En ostais kyllä missään nimessä uusia, koska voi olla, että tuo esikoinen ei sitten enää kauaa viihdykkään rattaissa. ((vaikka oon kyllä yleensä sellainen et kaiken pitää olla uutta ja kallista :ashamed: ))

Toivottavasti kukaan ei ota itseensä mun mielipiteistä?!

Me ollaan kanssa suunniteltu kylpylälomaa ystäväpariskunnan kanssa :) Toivottavasti sinne pian päästäiskin.
Lauantaina lähdetäänkin kyseisen parin kanssa keilaileen ja syömään ulos, mun synttäreiden kunniaks =) :p

*POKS* 11+0

Katyana & Väpä <3
 
Tervehdys taas pitkästä aikaa!

Hemoglobiinista saako näillä viikoilla (14+) jo syödä rautaa? Itseäni alkoi väsyttämään viime viikolla ihan tolkuttomasti (alkuraskauden väsymykset jo ohi) ja ekassa raskaudessa söin täydet määrät rautaa jolloin parhaimmillaankin sain hemoglobiinin arvoksi vain 118.

Vauvan sisarusten päivähoidosta Oletteko miettineet jatkavatko isommat lapset päivähoidossa (jos sellaisessa ovat) kun äitiysloma alkaa? Meidän poika on silloin 2v3kk enkä aio ottaa häntä pois päiväkodista kokonaan. Mitä te muut olette ajatelleet tehdä? Harmi että ainakin täällä ainoat mahdollisuudet ovat 100% tai 75% päivähoito. Mieluiten olisin valinnut jonkun 50%.

Mahan koosta: mulla on iso maha. Viimeksi se oli näin iso vasta kuukautta myöhemmin, mutta kai se vaan pullahtaa toisella kerralla nopeammin ulos.

Vauvan liikkeiden tunteminen
Ensimmäisessä raskaudessa tunsin liikkeet vasta josku rv20 tms. Nyt on jo jotain nippailuja ollut, mutta en kyllä ole kovin viisastunut ekasta kerrasta kun en ole varma ovatko vain suolen vai pikkuisen liikkeitä.
 
Minulle nuo harjoitussupistukset tulivat turhankin tutuiksi esikoista odottaessa. Nyt toivon niiltä välttyväni mahdollisimman pitkään! En ole kirjoittanut mihinkään ylös milloin ensimmäinen supistus oli, koska en edes alkuun ymmärtänyt mistä on kyse. Tajusin jutun vasta kun joskus neuvolassa sydänääniä kuunneltaessa terkka sanoi, että kappas, sullahan supistelee jo ja ennen tuota vastaavaa oli ollut jo pitkään. Alkuun harjoitussupistuksista tulikin vain epämiellyttävä olo vatsaan, mutta sitä mukaan kun maha kasvoi, alkoi tunne olla muutakin kun "vähän epämiellyttävä". Ovat kuitenkin vaarattomia jos nyt ei ihan jatkuvasti supistele eli muutamasta silloin tällöin ei kannata pelästyä tai olla huolissaan. Ja aina jos huolettaa, kannattaa ottaa yhteyttä neuvolaan. Sitten jos supistuksia on usein ja paljon/ ovat kivuliaita, alkavat kyllä kummasti rajoittaa elämää ja sitten täytyy jo tutkiakin mitä alaosastolla tapahtuu. Itsellä rv21 ei kokopäivätöihin olisi ollut enää mitään asiaa. Määräaikainen pesti loppui rv17 ja kun kävin tekemässä päivän sijaisuuden rv20 ja totesin jatkuvan supistelun jälkeen, että kotona hissukseen on loppu aika oltava. Kotihommia tehtiin tooodella rauhalliseen tahtiin, nostamista, kyykkimistä, portaiden nousua piti mm välttää. Tallitöitä tein kyllä synnytystä edeltävään päivään asti, mutta hitaasti. Tyttö syntyi rv39, joten matkassa pysyi melkein laskettuun aikaan asti vaikka harjoitussupistuksia olikin matkan varrella melkoisesti.

Santi kamala juttu se tulipalo! Voimia asian kanssa!
Miehen nuoruuden koti paloi ja kaikki lapsuuden lelut, kuvat jne menivät siinä samalla... Asian ajatteleminen vetää aika hiljaiseksi, vaikka päällimmäisenä on kiitollisuus siitä, että kaikki selvisivät hengissä talavasta rakennuksesta ulos.

Donu ja Pikkuinen
 
Voi että miten on hatara pää kun tekee montaa asiaa samaan aikaan...

Hemoglobiinista piti sanomani, että minulle annettiin lupa aloittaa tällä viikolla raudan syöminen kun maaginen 12+ alkoi. Sain hyvän vinkin viimekierroksella neuvolasta eli mustaherukoiden syöminen auttaa rautatabujen ohella.
 
Ultrasta tultu hetki sitten ja kaikki oli kunnossa :D . Kovasti heilutteli käsiään ja jalkojaan meille. Kyllä kai sitä pikku hiljaa saa alkaa nauttimaan tästä raskaudesta. Riskiluku oli 1:9900 ja turvotusta alle millin. Oli 3 päivää isompi kuin alkuraskaudenultrassa, joten tänään sitten tulikin tuo maaginen 12+0 täyteen =) . Toisesta sikiöstä ei näkynyt mitään, joten on kai "sulanut" sieltä pois tai voi tulla pienenä vuotona vielä jossain vaiheessa. Olo on kyllä helpottonut ja kiitollinen.

Poppeliini ja kultakimpale 12+0 :heart:
 
Isompien päivähoidosta
Esikoinen jatkaa päivähoidossa, vaikka jäänkin ä-lomalle, tosin onhan siellä nytkin täysipäiväisenä. Esikoinen menee syksyllä eskariin ja keskimmäinen, siis silloin "kakkonen" aloittaa päiväkodissa silloin myös.
Tämä sen vuoksi että kysessä on kielikylpyryhmä ja siellä on aloitettava 5 vuotiaana mikäli meinaa lapsensa kielikylpykouluun saada.
Lisäksi pidämme erittäin suurena plussana sitä että tämä ryhmä mikä aloittaa 5 vuotiaana pysyy samana koko peruskoulun ajan. Kielikylpy myöskin on mukana koko peruskoulun. Kielikylvyssä puhutaan englantia.

nasumasunen ei tuo A.W sano mulla mitään, tosin en tiiraillutkaan heidän nimiään niin tarkasti. Mutta sain sen käsityksen että ultraaja olisi ollut synnäriltä ja mukana oli toinenkin henkilö synnäriltä opettelemassa ultran käyttöä ja tekniikkaa.

Olen kummissani kun lapset on taas vedellyt päikkäreitä pitkään tänään. Nuorimmainen jo 4 tuntia ja keskimmäinen 2 tuntia.. oudon hiljaista jälleen kerran.
 
Heinekeeni
Meidän päivähoidosta löytyy ainakin osapäivähoito, jota meinasin ottaa tytöllemme (täyttää joulukuussa 3 v.). Eli saa itse valita montako päivää kuussa on lapsi hoidossa ja siihen lisäksi voi vielä valita että onko lapsi hoidossa alle tai yli 5 h/hoitopäivä.
Miehen kanssa tuossa meinattiin että pari päivää viikossa vois olla ihan sopiva eli 8 päivää kuussa ja toi 5 tuntia on ihan riittävä. Hinnaksi jää kuulemma n. 50 ?.
Saapi äiti hiukan omaa aikaa vauvan kanssa ja tyttö pääsee leikkimään kavereiden kanssa! (on ollu tarhassa 10 kk lähtien, joten osa meidän arkea) =)
Seurakunnan kerhot on sitten toinen vaihtoehto, mutta täällä ainakin ikäraja niihin on 3 v.->
Hinta ei ole kuussa mikään päätä huimaava ja hoito-aika on muutama tunti (olikohan 9-12).
Sitäkin ollaan mietitty jos tarhassa ei jatketa, mutta sen näkee sitten ensi keväällä.. =)

wentti & weijari 12+2
 
hei, Täällä olo on flunssanen ( taas) eli taidanpa saada taas flunssan. :/
ei kiva..
enpä taida nyt jaksaa kirjoittaa enempää kun on niin nääh olo..
mukavaa päivää kaikille! :)

huomenna taas vaihtuu viikko:):)
 
Pikaisesti..

Katyana kyseli tuosta kopan kääntelystä. Esikko ei suostunut pienempänä käyttämään aurinkolaseja, vaan repi ne aina pois päästä. Ja jos lenkillä ollessa aurinko sattui paistamaan, niin muksulla ei ollut hyvä istua rattaissa kasvot aurinkoon päin, joten koppaa joutui venkslaamaan. Hankala kersa.. =)

Tuota hoitoasiaa minäkin olen miettinyt. Muksu on nyt pph:lla, ja hoitotäti on aivan mahtava ja poika viihtyy siellä tosi hyvin. Poika on ollut samalla hoitajalla 11kk ikäisestä, joten hoitajakin on jo todella tuttu. Hoitajalla itsellään on eskari-ikäinen tyttö, joten en tiedä ottaako hän toista osa-aikaista hoitoon. Mietin, että jos pitäisi pojan kesäkuun loppuun hoidossa vaikka muutamana päivänä viikossa (jos siis hoitajalle sopii, ja hoitaja jää heinäkuuksi kesälomalle) ja ottaisi sitten pojan kokonaan kotihoitoon. Ja jos tämän kakkosen ollessa n. vuoden ikäinen, alkaisi kyselemään kummallekin paikkaa tuohon lähipäiväkotiin, jossa olisi pojalle myös eskari. En tiedä tämän paikkakunnan kerho- tai muutakaan aktiviteettitarjontaa, niin mietityttää että mitenhän esikon ajan saa kulumaan. Niin ja lähipiirin lapset ovat liian pieniä leikkikaveriksi pojalle.

Santi
 
Mulle ei ole tullut aiemmin mieleenkään tuo, että esikoisen vois laittaa esim. osapäivähoitoon tarhaan, kun kakkonen syntyy. Onko tuo ns. sallittua joka kunnassa? Siis että jos äiti on kotona, niin voiko kunta kieltää lapsen ottamisen päivähoitoon? Olis varmasti ihan hyvä sekä äidille, tulevalle vauvalle että esikoiselle..
 
Piipa75 Kaikilla lapsilla on oikeus kunnalliseen päivähoitoon vaikka molemmatkin vanhemmat olisivat kotona. Tuo Wentin suunnittelema ratkaisu 2 hoitopäivästä kuulostaa hyvältä, nuo mahdollisuudet kaiketi riippuvat siitä missä kunnassa asuu. Tavallaan on kyllä ihan hyväkin (paitsi kustannusten takia) että pienin vaihtoehto meillä on tuo 75%: voihan lasta silloin viedä p-kotiin harvemmin, mutta jos hän tylsistyy kotona (tai äiti ei jaksa), niin sitten voi olla tuon 75%.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Piipa75:
Mulle ei ole tullut aiemmin mieleenkään tuo, että esikoisen vois laittaa esim. osapäivähoitoon tarhaan, kun kakkonen syntyy. Onko tuo ns. sallittua joka kunnassa? Siis että jos äiti on kotona, niin voiko kunta kieltää lapsen ottamisen päivähoitoon? Olis varmasti ihan hyvä sekä äidille, tulevalle vauvalle että esikoiselle..
Onhan se sallittua, Suomessa kun on se subjektiivinen päivähoito-oikeus lapsilla.
Kunta voi kyllä hankaloittaa tilannetta, meillä esim ei ole oikeutettu kuntalisään jos yksikin lapsista on päivähoidossa. Vaikkakin meilläkin se maksettaisiin alle 3 vuotiaasta pelkästään.

Mutta mutta.. älä kysy sitä tuolla yleisellä puolella siellä varmasti saat kakkaa niskaan jos uskallat puhua ääneen että olisit kotona ja vanhin/vanhemmat lapset olisi päivähoidossa ;)
 
Helou!

Olisin uusi tulokas täällä.. Olen nyt jonkin aikaa teitä seuraillut, aika maltillisesti kuitenkin..koska aina alkuraskaudesta en halua juuri ajatella ja murehtia eli en hirveästi lueskele mitään palstoja. Nyt siis kuitenkin 15+0 kasassa ja rohkenen mukaan. Laskettu aika on siis 1.4.2010. NP-ultra käyty ja kaikki hyvin. Samoin seulat jees. Odotan kolmatta ja synnytys hoitunee TYKS:ssa. (Laittelen näitä vaikka myöhemmin päivittelijälle) Esikoinen on syntynyt -06 ja kakkonen -08- Joka toinen vuosi siis meillä tapahtuu perhekoostumuksellisia muutoksia :)

Opiskelen ja hoidan lapsia kotona. Siinä siis ihan riittämiin puuhastelua. Mies siis kuuluu tiivisti remmiin myös ja on kaikinpuolin korvaamaton. Valmistuminen alkaa onneksi olla jo lähellä ja töihin menen sitten, kun kolmonen on saatu rinnasta irti.. Mies jää sitten lasten kanssa kotiin vuorostaan. Tai mistäs sitä tietää miten asiat etenee.
Meillä siis ei ole päivähoitopohdintoja. Välillä oon kyllä miettinyt, jos esikko olisi vaikka kahtena päivänä vkossa muutaman tunnin, mutta en ole saanut aikaiseksi..ja mietin, miten hän pääsisi ryhmään mukaan, kun on siellä niin vähän. Ja toisaalta noi muksut on sellainen erottamaton kaksikko, että olisiko pienempi ikävissään..Jatkan siis asian vatvomista.

Olen täältä lukenut joidenkin aivan kamalan kuuloisesta pahoinvoinnista; otan osaa syvästi. Itse en ole kärsinyt minkäänasteisesta huonosta olosta missään raskaudessa, joten en voi edes kuvitella. Josko se pian on mennyttä aikaa..

Mitäs polttavia aiheita täällä olikaan..niin, heittoaisa :) Meillä on ja mun mielestä ollut todella todella hyvä. Juuri auringon takia, mutta myös muuten. Pärjää kyllä varmaan ilmankin.

Ehkä tämä avaus riittää.. Synnytyksestä olisi ollut ihan kiva vielä kirjoitella, mutta luulenpa aiheen palaavan pinnalle vielä useaan kertaan..

Voidaan hyvin!

Pastilla (15+0)
 
Kirjoittelin pitkän pätkän mutta sitten päätti nettikaatua....

Lyhyesti siis
Päivähoito
Meillä poika menee 2 päivää viikossa kevään ajan hoitoon ainakin, syksyä katsotaan sitten uudestaa. Meillä päin suositus on että äidit hoitavat isommat lapset kotona johtuen mm. paikkojen vähyydestä. meille tädit suosittelivat että poika olisi kuitenkin tuon kaksi päivää kun on sen verran vilkas (on kahden paikalla hoidossa ainakin jouluun asti, ei kuitenkaan mikään adhd...)

Heittoaisa en pojalla sitä kaivannut, ei ollut aurinkolasejakaan ja hyvin pärjättiin, tosin oli kesällä vauva niin ei istunut jne. En nytkään sitä halua kun vaikea jos esim. poika seisomalaudalla niin ei varmaan oikeen voi matkustaa selkä menosuuntaan :)

Jotain muutakin oli mutta nyt alkaa tuo poika hermostua, niin täytyy viihdyttää sitä hetken aikaa =)

Hilipatuinen
 
Käyn tässä illan päätteeksi merkkailemassa, mutta voisin kai samalla osallistua tuohon päivähoitogallupiin. Meillä siis esikoinen (s.1/04) käy tällä hetkellä 2x viikossa seurakunnan kerhossa, ja kakkonen (s.11/06) on vaan täällä kotosalla kanssani. Samalla linjalla aiotaan jatkossakin mennä, ensi syksynä esikoinen aloittaa eskarin, ja kakkonen on sitten kerhoikäinen, luulen, että se riittänee. :)

Heittoaisasta Meillä on heittoaisakin noissa rattaissa, mutta vähälle käytölle on jäänyt, johtuen toisaalta tuosta seisomalaudasta, ja toisaalta siitä että Bugaboossa on ne pienemmät, jousitetut, pyörät edessä. Bussissa kuitenkin heittoaisasta on ollut hyötyä, sekä pienenpienissä hisseissä, kun työntöaisan saa nostettua joko pystyyn, tai käännettyä tarvittaessa toiseen suuntaan. Muuten en ole kyllä ominaisuutta tarvinnut. Aurinkovarjon kanssa on selvitty mainiosti ilman aurinkolaseja kesällä (eivät kertakaikkiaan kestäneet aurinkolasit päässä pikkuisilla koskaan...).

Mulla tänään ollut jo 3. peräkkäinen migreenipäivä, ihan kamalaa. En ole sitten kuitenkaan uskaltanut tuota Buranaa enempiä syödä, kun ei se 1x400mg auttanut tippaakaan. Panadolia olen ottanut sen 1000mg kerralla viimeeksi aamulla tänään, hetkeksi helpotti, mutta tässä sitä taas kärvistellään. Kai se on kohta pakko jo lääkärin luona kipaista, ellei tämä tästä mihinkään katoa. Ja päiväunista on tosiaan ollut ihan turhaa edes haaveilla noiden kahden elohopean kanssa. Huhhei.

Nyt voisi sitten kai mennä jo peittojen alle, ja toivoa, että pääkipu on huomenna poissa.

Bliss ja pikkuinen 12+2 (tai 12+6)
 
Piti tulla lähinnä vain merkkaileen, mut kommentoin nyt kuitenkin..

Päänsärystä: Mulla on ollu päänsärkyä kans vähä väliä, ihan ronskisti oon ottanu Paramaxia kipuun.. Ohjeistuksen mukaan pitäs pystyä nappaileen vähä säännöllisemminki..

Päivähoidosta: Meillä esikoinen 10/06 on ollu tässä kotona ku mä oon perhepäivähoitajana kotona. On saanu leikkitovereita ja toimintaa, mutta kuitenki oon saanu ite olla hänen kanssa kotona, seurata kasvua ja kehitystä. Aloitin pph työt heti äitiysloman jälkeen tuolloin ja niin teen varmaan tämän toisenkin kohdalla. En laita esikoista ä-loman ajaksi minnekään hoitoon. Jotain kerhotoimintaan/perhekerhoon osallistumista täytyy sitten harkita jos näyttää että esikko alkaa aivan tylsistymään kotona.. :)
Tosi moni nykyään pitää esikon (vanhemmat lapset) hoidossa kun uusi vauva tulee. Toisaalta ymmärrän tämän, mutta toisaalta en.. :/

Heittoaisaa ei ole ollut meilläkään missään kärryissä. Viidet olen ehtinyt kierrättää tässä kolmen vuoden aikana.. :LOL: Oon vähä tällanen vaunufriikki.. Aina täytyny saada vähä jotain erilaista.. :) Ehdottomia juttuja tulevan vaavin vaunuihin ovat pitkälle ulottuva kuomu, tarpeeksi tilava ratasosa, yhdistelmiksi ratasosan päälle asetettavalla pehmeällä kopalla (EI erillistä, runkoon vaihdettavaa koppaa), hyvä, letkeä jousitus, isot ilmakumirenkaat, hyvin säädettävä ja tarpeeksi korkea työntöaisa (olen pitkä ihminen), tilava ja kestävä (metallinen) tavarakori ja neutraalin väriset, pestävät ja kestävät kankaat.
Olen ajatellut uutta vastaavia Emmaljungia tai jos en löydä mieluisia käytettyjä niin uudet alesta.
Meille kärryille tulee niin paljon monipuolista käyttöä, niin metsäteillä, asfaltilla ja ostoskeskuksissakin että olen erittäin tarkka ja vaativa vaunujen suhteen. Muutamat "pilipali"-kärryt kerran läpikäyttäneenä olen oppinut katsomaan mitä vaunuiltani vaadin jatkossa.
Tällähetkellä kaapinperukoilla käyttäjää odottavat Graco Mojo-matkarattaat ja Emma Jule- yhdistelmät, mutta noista kummastakaan ei ole jatkuvaan käyttöön. Olen ne kuitenkin säilyttänyt esikoisen jäljiltä (Emma Juleja käytetään vielä, mutta todella harvakseltaan), koska noilla jälleenmyyntiarvoa ei enää juuri ole, vaikka ovatkin ihan uutta vastaavassa kunnossa. :p

).) Oloissa ei muutoksia. Vointi on oikein hyvä. Seesteistä.


Kellis ja aarre 14+4
 
Jos sitä itsekin kirjoittaisi vähän kuulumisia perjantain kunniaksi.

Olo on ihan ok, olen nyt parina päivänä pystynyt syömään normaalin kokoisen annoksen ruokaa ilman, että tulee kamala ähky-röyhtäysolo. Aamuisinkin on ollut ehkä vähän parempi olo jo (KOP KOP!) :xmas: Mä oon kans ollut melko seesteinen. Pieniä raivotuntemuksia tulee silloin tällöin. Eilen olin jo valmis kaatamaan kattilallisen puuroa parvekkeelta alas, kun se ei ollut tarpeeksi paksua. Vihaisena sitten lapoin sitä lautaselle ja syötyä oli jo parempi mieli.

Maha on varsinkin töiden jälkeen kamala pömppö, ilmaa kertyy ja turvottaa. Illalla tulee tunnusteltua pientä kumpua ennen nukkumaanmenoa. :heart: Kahden viikon päästä olisi lääkärineuvola, jospa silloin kuulisin ekaa kertaa sydänäänet.

Uusille tervetuloa! :flower: Alkaisko porukalla olemaan jo niitä mahakuvia? =)

Empuuu ja Anni rv12+5
 
Tiitulle onnittelut poksumisesta! Täällä vajaa viikko jäljessä tullaan.. :)

Empuuu kyseli masukuvia, voisin omastani laittaa kun muistaisin ladata kameran akun ensiks..raskausdementia vaivaa.
Mutta laittakaahan tosiaan kuvia, niitä on aina kiva kattoa.

Hyvää viikonloppua huhtimasuille! :flower:

Syysmama & muru 15+1

 

Yhteistyössä