***HUHTIKUISET Lokakuussa***

Possupiikin jo saaneet kertokaahan tänne teidän jälkioireista mahdollisimman paljon :wave: . Täällä vieläkin mietitään mitä tehdään, joten kaikki lisäinfo otetaan kiitolliisna vastaan :attn:

Peräpukamista mulla tuli esikoisen ponnistusvaiheen aikana. Alkuun oli tosi kipeät, mutta voide ja suihkuttelu auttoivat. Itse asiassa noi pukamat olivat kipeämmät kuin eppari + repeämä..Eivät ole hävinneet kokonaan, vielä on yksi jäljellä :| Nyt oon miettinyt miten ne sais ehkäistyä seuraavan kohdalla (siis ponnistusvaiheessa).

nasumasunen mä haluaisin myös ostella jo kaikenlaista, mutta se sukupuoli olisi ensin kiva tietää. Esikoiselle ostelin vihreitä(kin) vaatteita, mutta kyllä ne vähemmälle käytölle sitten jäi (ei siis tiedetty kumpi tulee). Valkoinen ja beige olivat kyllä parhaimmat värit, joita oli sitten helppo yhdistellä vaalenapunaiseen myöhemmin.

Jääkyynel mä en oo ihan varma miten noissa yt-neuvotteluissa on, että antaisko toisaalta raskaus sulle "suojan". Kun raskaana olevaa ei saa erottaa monessa tapauksessa... Itsellä ei ole tällä hetkellä työsopimusta kuin vuoden vaihteeseen, joten en ole kertonut raskaudesta töissä. Työt kyllä pitäisi jatkua, mutta haluan ensin mustaa valkoisella ennen kuin kerron. Onneksi mun pitää kertoa raskaudesta virallisesti vasta 19.1.2010 mennessä, joten aikaa vielä on ;)

Isänpäivälahjaa en ole vielä ehtinyt miettimään. Viime vuonna sai isi-paidan. Isi oli siis kirjoitettu supermieslogon sisälle. Todennäköisesti aion kokeilla tehdä kinuskikakkua isänpäiväksi, kaikki muu vielä avoinna...

Jahas, esikoinen heräsi joten kai sitä on mentävä :wave:

Poppeliini 14+5
 
Piipa75 sairaalasta saadun tiedotteen mukaan elohopeaa on rokotteessa saman verran kuin yhdessä silakassa. Ja se skvaleeni on "ihmisen oma steroidi, sitä on mm. siemenissä ja oliiviöljyssä". Saatiin siis töistä tälläinen "käännytyskirje", jossa oli mm. nuo mainittuina.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yeb:
Käsittääkseni sikaflunssa olisi kohtalokkaampi raskauden loppuvaiheessa? Ja alussa? Ja rokotehan ei anna edes täyttä suojaa..
Kyllä kuusinkertainen riski meillä odottajilla joutua sairaalaan sikataudin vuoksi pätee ihan kaikkiin raskauden vaiheisiin. Loppuraskaudessa tauti voi olla sikiölle vaarallisin ja alkuraskaus nyt on muutenkin niin herkkää aikaa että jos infektion saa niin menee todennköisesti sitten kesken.

Rokote antaa 90% suojan eli minusta kyllä aika hyvän. Ja jos silti taudin saa niin se tullee lievänä.
 
Huomenta kaikki :wave:

Perjantaina kävin siis siellä sokerirasituskokeessa ja hengissä sieltä selvisin :D Se juoma oli niiiin makeeta! Ensimmäinen mukillinen vielä meni alas mutta toisen kohdalla tökki kyllä ja pahasti, mutta pakko oli saada alas! Sitten loppu olikin vaan odottelua ja odottelujen välissä aina otettiin verta. Eilen sain sitten tulokset kokeesta ja kaikki arvot oli normaalit :heart: Yksi huoli siis vähemmän.
Iltaisin olen pystynyt taas syömään lämmintä ruokaa, mutta tänä aamuna on taas ollut huono olo. Mutta eiköhän se tästä:)
Eilen ostin muuten ensimmäiset mammafarkut. Ne on niin ihanat ja mukavat jalassa:)

Isänpäivästä, meillekkin esikoinen tulossa, mutta olisi kiva jotain pientä miehelle keksiä:heart:

Rokotteesta, luin Vantaan sivuilta että raskaana oleville aloitetaan rokotteiden anto 10.11. Mulla on ens viikolla neuvola, niin eiköhän sillon selviä enemmän.

Empuu, mulla näkyy navasta alaspäin ihan tosi himmeä linea negra. Pitää tarkkailla miten se tässä raskauden edetessä muuttuu:)

Bliss, mulla on ollut hiustenlähtöä koko raskauden ajan. Pelästyinkin sitä alussa ja kysäisin ekalla neuvola käynnillä ja sieltä sanottiin että on ihan normaalia. Toivottavasti se kuitenkin jossain vaiheessa loppuisi.

Mukavaa tiistaita kaikille :flower:

Hope 14+5
 
Heipä hei.. menenkai sitten ottamaan sen piikin ens viikolla.. ja toivon vain että kaikki on pienellä hyvin koko odotuksen aikana sekä sen jälkeen.. <3

Tulin juuri sokerirasituksesta.. ja hyi sitä litkua.. :/ oli ihan älyttömän makeaaa.. siis ja oli vaikee juua sitä.. mutta nyt on ohi.. ja huomenna tulee tulokset. :)

tiitu ja kultakimpale rv18+4
 
Heippahei!Tässä yks päivä ku mietin niitä vauvan liikkeitä et olikohan ne ihan varmasti nyt niitä,niin nyt ei enään epäilystäkään etteikö olis.Eilen illallaki vauva myllläs niin kovasti,että jopa mies kuuli ne mölinät kun pisti korvan masúa vasten :heart:

Hemmi ja (potkiva)Papu 17+3
 
Poppeliini: kiitos tiedosta. Mä olen tällainen epäröijä tämän rokotteen sen suhteen, joten kaikki sen positiiviset puolet on hyvä tuoda esille. Mies on kyllä sitä mieltä, että mun pitäis ottaa se rokote, sillä eihän sikiö voi voida hyvin, jos äiti ei voi hyvin (siis jos tauti tulisi). Samoin kuin jos mä kuolisin (kauhuskenaario), vauvakin kuolisi ja yksi lapsi jäisi ilman äitiä. No ylihuomiseen aikaa miettiä..
Millaisella ohjeella ajattelit tehdä sitä kinuskikakkua? Itse en ole koskaan tehnyt, mut nyt alkoi houkuttaan.. :p
 
täälläkin eilen piikki pistetty käsi kipeä/arka mutta hyvin pystyy käyttämään. Ei kummempaa. Mut tylsääkun siellä oli vaan tavis ruskeita laastareita, mä olisin halunnu kuviollisen :LOL: miten niin nyt taas lapsettaa urakalla.
no yrjö on tullut taas urakalla kyläilemään ja töihin ajattelin silti yrittää mennä kun sais sapuskaa alas niin vois jaksaakkin jos yrjö ei tulis mukana...
väsyttää vaan vaihteeksi ihan sikana.

Unico 13+4
 
Täällä otettu possurokote!
Tänään kun aamulla menin neuvolaan, niin neukkutäti sanoi että jos sen haluan, niin voi sen laittaa nyt. Joten otin sen sitten. Aloin miettimään asiaa niin, että ehkä kumminkin siitä rokotteesta on pienempi haitta kuin itse taudista?
Ja eilenkin oli joku erikoislääkäri sanonut, että jos raskaana oleva sairastuu ko. tautiin, niin voi saada vakavan keuhkokuumeen ja/tai verenmyrkytyksen ja näitä ei pystytä edes teho-osastolla hoitamaan.
Tämän takia sen päätin sitten ottaa.
Rokotuksesta on kulunut nyt n. 3h, eikä ole vielä mitään "oireita" tullut. Edes käsi eikä pistoskohta ole kipeitä. Kertoilen sitten jos jotain oireita ilmenee.
Ja nyt toivon vaan, että rokote todellakin on turvallinen, eikä siitä koidu vauvalle tai mulle itselleni mitään ongelmia!

Neuvolassa muuten kaikki hyvin ja sydänäänet kuului selkeesti =) :heart:
Eikä ollut painoakaan tullut kuukaudessa kuin 0,5kg, eli ei yhtään liikaa. Huh! :D
Mä oon kyllä niin lihomiskammonen, että huh huh. Mutta saahan ne ylimääräset sitten ((toivottavasti)) pois synnytyksen jälkeen :D Esikoisesta tuli kiloja n.10 joista nyt tän raskauden alussa oli jäljellä enää kilon verran.

Tänään pitääkin viedä toi esikoinen isännän työpaikalle hoitoon kun joudun käymään työkkärissä. :kieh: Onneks mies on porukoillansa töissä niin sinänsä ei oo mitään pahaa vaikka poika sinne meneekin hetkeks.

Isänpäivälahjasta vielä. Mä tein viime vuonna t-paidan mihin maalasin tekstin "Iskä" ja sit siinä oli pojan jalanjäljet. Samanlaiset oli myös papoille, mutta "Pappa" tekstillä.

 
Mä tästä lähen kohta hipsimään kohti neuvolaa.. Ahdistaa ja hävettää ja vaikka mitä tuo painonnousu! :( Nyt kävin just äsken puntaris niin näytti että olisi 3kiloa jo tullut lähtöpainoon verrattuna!! :O vaikea kyllä uskoa noh katsotaan mitä neuvolas sit näyttää ja sanotaan..
Mä olen kauan ollut sillä kannalla etten rokotetta ottaisi mutta kyllä se nyt on siihen kallistunut että otan minä sen, katsotaan siis olisiko siitäkin mahdollisesti jotain puhetta käynnin aikana.. Mutta mutta voin kirjoitella sitten myöhemmällä lisää nla-käynnistä. :)
 
tulin lähinnä päivittelemään ja merkkailemaan..

tervetuloa angelia! :wave:

kävin eilen otattamassa h1n1-rokotteen oli kyl harvinaisen vaikea päätös.. :/ tän päivän ollu nyt sit käsi melkosen kipee, aamulla hyvä että taipu tukkaa pesemään.. :( lisäks aamulla oli aaltomaista pahoinvointia.. yöks.. pistoskohta on ehkä vähän turvoksissa, todella aristava ja hellä, lisäks olkavarressa on lihaskipua, pientä päänsärkyäkin ehkä ilmassa, muuten olo ihan ok..

liikkeistä mulla kans ollu paljo seesteisempää.. tunsin ekat liikkeet ihan varmuudella 13+1 ja siitä eteenpäin satunnaisesti muutaman päivän välein viikon-pari, nyt kuitenki ollu pitkä aika etten oo tuntenu (ainakaan tiedostanu) liikkeitä ollenkaan.. kävin neuvolassaki viime pe sokerirasituksen yhteydessä sen takia tarkistuttamassa että kaikki on ok ja siellähän se pikku sydän jumputti ihan normaalisti.. terveydenhoitaja sanoi samaa mitä empuuu tuolla jo muutama sivu takaperin kirjoitti että hyvin voi olla mahdollista että jos tuntee liikkeet hyvin aikaisin, tulee sitten sellainen ajanjakso jolla liikkeitä ei tunne välttämättä ollenkaan tai hyvin harvoin ja laimeampina, sillä istukka kohdun kasvun myötä vielä näillä viikoilla "liikkuu", eli voi asettua etuseinämään, joka vaimentaa liikkeitä ja lisäksi kohdussa lapsiveden määrä lisääntyy ja sikiöllä on enemmän tilaa liikkua niin että liikkeet eivät vastaa kohdunseinämiin enää niin napakasti.. lohduttauduin tähän vastaukseen ja nyt odotan innolla niitä "oikeita" kunnon liikkeitä jo kaihoisasti.. :) :heart:

).) masu on pullahtanut jo hieman esiin, varsinkin iltaisin on jo aikamoinen kumpu.. :) ja aamulla kun täysi rakko nostaa kohtua, voi tuntea kovan pyöreän möykyn mahalla :heart: ihanaa! esikon synttäreillä lauantaina ainakin minun isoäitini, miehen veli ja hyvä ystäväni oli huomannut asian, vaikka olinkin laittanut päälleni suht väljän tunikan.. mummo onnitteli ihan suoraan kahden kesken, sanoi että näkyy vatsanseudun lisäksi myös kasvoista.. :D

seuraava nla vasta marraskuun lopulla, rakenneultra 17.11, tuntuu pitkältä ajalta odottaa tuonne saakka kun olen ravannut jo niin monet kerrat tuolla tkssa ultrassa ja sydänääniä kuuntelemassa.. :saint:

kellis ja aarre 17+1
 
Neuvolassa käyty.. kaikki ok :) Ei tullut sanomista painosta.. :ashamed: Hb oli 125 viimeksi 140 verenpaineet oli hiukan alhaset mutta ok kuitenkin..
Kolmas neuvola olisi sitten 15.12 silloin viikkoja 22+3 :) <3 aika hassulta tuntuu nyt tuollaiset viikot.. Mutta kaikki siis kunnossa :)
Nyt ultraa odottelemaan joka on siis 30.11
 
jastu sanoko ne mitään siitä rokotteesta neuvolassa? kun mun oma neuvola ei kuulu niihin missä pistetään, niin ajattelin vain että voiko niinä rokotepäivinä vain kävellä sinne vastaanotoille klo 12-16 välisenä ainaka? Tampereelta siis myös ollaan :wave: (ja edelleen harkitsen mitä teen...)
 
Piti alkaa ihan kyselemään,että onko teille ilmoitettu mahdollisuudesta ottaa se possurokote?siis onko joku lappu tullut ym.
Ihan mielenkiinnosta kyselen,vaikka olenkin päättänyt olla ottamatta..

Minulla ei hiuksia ole paljoa pudonnut, mutta hilseily alkoi heti kun menkat jäi pois,eikä tuohon tunnu auttavan mikään.Tuntuu ettei kohta kehtaa lähteä mihinkään kun varisee niin kauheena. Esikoiselta hiuksia lähti alussa melko reippaasti ja loppua kohden oli oikein kukoistavat synnytykseen asti jonka jälkeen näyttivät kauheilta seuraavan puol vuotta.

Onko täällä joitain joilla on atooppinen iho?
Onko oireillut nyt raskauden aikana pahemmin?
Mulla on nyt ollut aivan kauheeta tuo kutina,polvet on molemmin puolin verillä ja vähän joka muukin paikka.
Yleensä on suht siedettävissä,mutta näköjään raskauden aikana pahentuu todella pahaksi. Rasvauskin tuntuu että pahentaa sitä kutinaa entä kuin helpottaisi, onneksi lääkäri nyt määräsi kortisonia jos se auttas sitten paremmin.

Sain varattua itselleni ajan ultraan joka on vasta 8.12. :(
Täällä kun pitää rakenneultra itse maksaa ja varata ihan oudosta paikasta jos ei halua kipeäksi itseään maksaa..
Mutta jos en ole tyytyväinen käyntiin niin yritän saada ajan yksityiselle joka on sitten paaaljon kalliimpaa.

Tänään ollut vähän parempi olo kuin monena muuna päivänä ja tässä jo tavallaan odottelen milloin se iltayökki sitten tulee. Toivoisi jo niin kovasti että alkaisi helpottamaan tämän ainaisen pöntön halauksen loppumista.

Nyt jotain pientä taas syömään,kun ei vieläkään pysty lämmintä ruokaa kunnolla syömään..
 
Terratologinen tietopalvelu haluaa kerätä aineistoa
Jos olet saanut H1N1-rokotteen raskauden aikana, ota yhteys Teratologiseen Tietopalveluun. Keräämme tietoa sen käytöstä raskauden aikana. Rokotetta pidetään turvallisena ja viranomaiset suosittelevat sitä raskaana oleville.

Teratologinen tietopalvelu
Avoinna arkisin klo 9-12
puh: (09) 4717 6500
(normaalihintainen puhelu)
-----------

Nyt ei kannata sitten säikähtää tästä, hehän keräävät kaiken aikaa lääkkeistä raskausaikana juurikin odottajilta itseltään.
Edellisen raskauden aikana alussa söin Neurotol Slow nimistä lääkettä neuropaattiseen kipuun, siitäkin halusivat tietoja sitten synnytyksen jälkeen.
Tuo lääke olisi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa vauvalle selkärankahalkion, jota estettiin reippaalla annostuksella foolihappoa päivittäin.
 
Meillä on tänään saanu ensimmäiset rokotteet, mut ei mulle vaan mitään ole ilmoteltu.
Pitää soitella muutenkin huomenna neuvolaan ni kysyn sitä samalla.

En tosiaan voinu sit olla koulussa, olin vain puoli päivää, alko selkää ensin särkeen ja sitten tuli muutama selkeä supistus.
Kotonakin näitä on tullu pari, joten saa kyllä mun puolesta nyt tuo koulussa istuminen jäädä. Valmistuminen sit kyllä jää, mut jääkööt sitten tuonne äitiysloman jälkeen. Hitto et toisaalta vituttaa, mut en ota kyllä mitään riskiä siitä.
Nytkin repii reisiä koko ajan. :(

Nyt pakko mennä laittaan poitsulle iltalääkkeet ja iltapalaa ja sit kai sitä joutaa nukkumaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hemmi:
Halusin vielä tulla hehkuttaan miten IHANIA nuo vauvan möyryämiset =) melkoinen mekastus taas masussa,oiiih,äiti on ihan intona :heart: :heart: :heart:
Olispa mullakin ilon aihetta. Ei mitään liikkeitä tunnu vaikka näin pitkällä mennään :'(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sapfo:
Alkuperäinen kirjoittaja Hemmi:
Halusin vielä tulla hehkuttaan miten IHANIA nuo vauvan möyryämiset =) melkoinen mekastus taas masussa,oiiih,äiti on ihan intona :heart: :heart: :heart:
Olispa mullakin ilon aihetta. Ei mitään liikkeitä tunnu vaikka näin pitkällä mennään :'(
Voi Sapfo älä turhaa huolehdi,eiköhän tuo liikkeiden tunteminen ole aika yksilöllistä :hug: mutta ymmärrän kyllä että huoli nostaa päätään,itsehän myös olin huolissani kun mitään en tuntenut,mutta sitten yhtäkkiä ne vain alkoi tuntumaan.Maltat vain odottaa,eiköhän ne pian sinullakin tunnu =)
 
Pitkästä aikaa terve kaikille,
sain sen sikainfluenssarokotteen eilen ja vähän aristaa tuota käsivartta, ei muuta oiretta. Tartuntariski työssä on sen verran suuri, etten uskaltanut jättää ottamattakaan.
Iltahommat kutsuu,
terveisin Lyra 16+3
 

Yhteistyössä