Huhtikuun Helmet 2011 huhtikuussa **MEIDÄN KUU**

Ellilei Monipiippuinen juttu. Aattelin et koitan olla siihen perjantaihin asti. Radi-vauvojen keuhkot voi kypsyä hitaammin. Tää on nyt sentään ollut pää alaspäin. Ja olo on edes vähän kohtuullisempi, paitsi että flunssanpoikanen tuli sitten vielä lisäksi ihan kuin ei muuten jo olis ollut tarpeeksi hankalaa. Senkin takia ootan perjantaihin. Ja sydänäänet. Kuulemma ihan normaalia ja aika yleistäkin että ne menee näillä viikoilla noin. Ei haittaa kuulemma kun vielä vauvakin on jo selkeän ylivilkas 24/7. Niin kauan kun mätkii kylkiluita, niin oon sen osalta huoleti. Ja tilanne on täysin epäkypsä, olis kiva jos edes jotakin edistystä tapahtuisi. En kyllä usko, mutta kuitenkin.

Nyt vaan toivotaan että tää päänsärkykuumotus menee ohi ja perjantaina olis elämänsä kunnossa eikä tota monttusta hiekkatietä tarvii mennä tän valtamerialtaan kanssa ennen sitä perjantaita. Meiltä kestää pieni ikuisuus ajella sinne sairaalaan kuitenkin.

Onnea kaikille vauvautuneille. Heitä varmaan eilisiltä käynnistyksiltä lienee jo jokunen syntynyt! :)
 
Neuvolassa on taas vaihteeksi käyty tääläki. Vissiin joudun verikokeisiin varmuuden vuoksi tuon raskausarpien kutinan takia, ja pikkusen muuallaki kutisee. Tuskinpa tämä sitä hepatoosia on, mutta parempihan se mahdollisuus on sulkea pois. Lääkäriä aikoi konsultoida että oisko jotain mitä tuohon kutinaan vois laittaa. On niin iso alue että kortisoniakaan ei kannata...
On tuo mun maha kyllä niin kaunis... :rolleyes:
Jääkylmällä geelipakkauksella sively tuntuu helpottavan ainaki pieneksi hetkeksi, on vaan aivan liian pieni pakkaus ku on vaan reilu kämmenen kokonen.

Sf-mitta ei oo nyt kasvanu, se on sama ku 3 viikkoa sitte. Ei silti tunnu että ois oikee laskeutunukaan tuo vauveli... Ei tarvi vessassa ravata ja muutenki on niin helppo olla. Välillä selvästi käy alempana.
Mä luulin että pitäis lähtee ambulanssilla jos vedet menee ja vaavi ei oo vielä lähtökuopissa, mut kuulemma ei tarvikaan...kun vaan on rt:ssa. Toivon silti että synnytys alkaa supistuksilla, senki takia jos kerran vesien menon jälkeen tuppaa olemaan selvästi kipeämpiä supistuksia.

Me suunniteltiin tässä että lauantai ois hyvä päivä syntyä. :D Mitenköhän tuon sais häädettyä ulos..?! :D Nätisti pyytämällä? :saint:

Orion & pikkunen 37+2
 
Heippa,
pitkästä aikaa. Onnea vauvansa saaneille!! :flower: Määkin haluun....

Täällä ollaan kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti yhtenä kappaleena. Historiaa lyhyesti: paljon vuotoa (epäilin lapsivedeksi, ei ollut), kovettumisia ja sitten about joka toinen yö säännöllisiä (5-10 min) välein tulevia kivuliaita supistuksia, jotka loppuvat aamulla. Jep. Nukuttu siis pari viikkoa niin huonosti, että olen ihan zombie. Nyt en enää jaksaisi.

Mutta, mutta. Nyt kun pitkän ajan kuluttua tulin lukemaan palstaa, niin kas, enpä enää ole yksin vaivoineni! Muillakin on hankalaa ja ankeaa. Ei tietenkään saisi toisten vaivoista iloita, mutta kieltämättä vertaistuki lohduttaa.

Tsemppiä meille kaikille!

Allie ja Tipu 39+1
 
Täällä edelleen :wave: Käytiin näytillä mutta lähdettiin kotiin kun pärjään vielä näiden supistusten kanssa. Aamusta asti on supistellut ja limaa tulee edelleen. Käyrällekin piirtyi muutama ihan hyvä supistus,mutta koska pärjään vielä ilman kipulääkkeitä niin sain päättää lähdenkö kotiin vai jäänkö kärvistelemään sinne. Kohdunsuu oli auki kahdelle sormelle, vähän kovaa reunaa jäljellä ja kalvorakkula pullotti. Tässä voi kuulemma mennä huonolla tuurilla päiviä,hyvällä voi syntyä nopeastikin. Katsellaan... Mun tuurilla menee päiviä, kyllä tää tuntuu nyt niin pitkällä kaavalla menevän muutenkin että usko tässä loppuu. Esikoisen kanssa meni ensimmäisestä supistuksesta 9h niin oli likka maailmassa, nyt on supistellut alle 10min välein 10h... Mutta odotellaan, eipä tässä oikein muutakaan voi :popcorn:

-snowball ja tyyppi 40+3
 
Viimeksi muokattu:
Tääläkin nlavierailu takana! Kaikki on edelleen ok, typy ilmeisesti vähän jo laskeutunutkin.. Siltä ainakin eilen tuntui, kun muutaman tunnin niin tuskainen olo alapäässä! Ens vkolla perjantaina sitten taas ä-poli käynti ja kokoarvio, sitten lääkäri harkitsee käynnistystä.. Varattiin kumminkin pääsiäisviikolle vielä nla aika, toivottavasti ei tarvisi sinne enää mennä, vaan saisi puskea sitä omaa nyyttiä maailmaan! :)

Tännepä ei sitten oikein muuta kuulukaan, kipuja ja kolotuksia sekä silloin tällöin tulevia supistuksia...

Nyt taas ajatus pätkii, pakko lähteä syömään.. :D

-Minki ja Rinsessa 36+4-
 
Hei taas!

On sullakin aika sitkeässä snowball. Luulin jo, että olit jakautunut. No eihän siihen VOI enää kauan mennä. :)

Allie hei täällä toinen zombie :wave:

Neuvolassa ei kummempia. Rt:ssä mennään, sf 37, pissa puhdas, hempat ok, paineet ok, mutta turvotukset plussilla. Aivan, kuin joku olisi pumpannut mut täyteen vettä. : /

viiva&fantti rv 39 POKS
 
masuilija. tervetuloa vielä mukaan :flower:

Snowball kovasti tsemppiä :)

Allie oon samoilla linjoilla, että ei saisi iloita kun muillakin on kurja olo, mutta helpottaa kummasti kun huomaa, ettei ole ainoa, joka on tuskainen...

Milas mä olen myös niin kypsä kaikkiin kyselyihin, että "joko", "eikö vieläkään"... tekisi välillä mieli heittää puhelin lähimpään järveen ja lukkiutua neljän seinän sisälle :headwall: Ja näitä kyselyitä on tullut jo pari viikkoa!! Kaikki kolme edellistäkin ovat menneet yli lasketun ajan, niin millä ihmeen ilveellä tämä nyt täältä aikasemmin tulisi! Luulevatko ihmiset, että sitä ei sitten ilmoiteta kun vauva on syntynyt... taidanpa tällä kertaa jättääkin ilmoittamatta :D

Olipas kans valitusta... mutta ilmeisesti en onneks ole ainoa :)

Adrianna ja kirpputyttö 39+3 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
mua kans ärsyttää kun jokatoinen on kyselemässä tuota "joko", "onkos mitään merkkejä tai tuntemuksia", "miltäs masussa tuntuu", "eikö vieläkään"... KYLLÄ MÄ SIT ILMOTAN !! :D
joo, käyny sama mielessä, et jätän tällä kertaa ilmottamatta.

ja kaikista ärsyttävin oli tulevan lapsen isä tänään, hänen kans kuitenkin lähes päivittäin soitellaan ja ollaan sovittu et heti jos vähääkään siltä tuntuu ni soitan ja ilmotan ja sit ku lähtö tulee ni sit kans. ni hää sit soitti ja kysy et "eiks muka mitään tunnu vielä" MUKA??? :D

kai se on tää loppuraskaus mut hermot on kyl välil tosi kireenä...

mä nukun yöt tosi hyvin, pari kertaa käyn veskissä, ja kuumotuskin helpottanu, ei tartte nukkuu partsin ovi auki niinku kovilla pakkasilla... tänään taas ei yhtään tuntunut et ois raskaana, ku vaava ei painanu mihinkään ja kävelykin suju tosi hyvin... ja ku hää liikkuu nii huomaamattomasti vähän.. huoh, kyllä se vaan stressaa!

tsemiä meille loppuaikaan =)=)

hiikka ja tytteli rv 37+6
 
Heis mammat!


Täällä ollut tapahtumarikas vrk, muttei siin'ä suhteessa kun haluis....

Neiti 4wee päätti viime yönä unissaan harrastaa hyppäämistä. Oli tullut jossain vaiheessa mun viereen ja näki jotain unta ja hyppäs mun yli suoraan lattialle kyynärpää edellä. Enpä kerenny kissaa sanoa. Sen verta nätisti oli noussut pystyyn. No toinen puoli kyynerpäästä mustana. Kello oli 4 aamulla ja mietiskelin siinä sitten et mitä teen, lähenkö päivystykseen, jonne matkaa 33km. Päätin katsella että miten turpoaa ja miten tyttö sitä liikuttaa. Sai käden suoraksi ja takasin koukkuun mutta koski kuulemma kovasti. Tyttö kuitenkin rauhottui ja sanoi sitten että äitie i tähän enää niin kovaa koske...olin ot ok..et jospa sitten odotetaan aamuun. No eihän se säryiltään saanu raukka kuin reilun tunnin sitten nukuttua...kasilta mentii suoraa päivystykseen ja oma lääkäri määräs kuvat, joita röngtenhoitaja ei suostunu ottamaan, vaan pyyti röngtenlääkärin kattomaan ja hän teki sitten päätöksen että ei kuvata. Lapsia ei kuulemma uusien säädösten mukaan kuvata ellei ihan pakko. Käski tulla takaisin jos ei parissa päivässä kipu häviä. Että sellainen aamu meillä :/

Mulla oli viimeinen neuvolalääkäri tänään. Paineet ok, sf 32.5 ja kohdunsuu edelleen sormelle auki, joten ei tapahtunut muutosta. Paino tullut kilon verran alespäin. Kävin sitten päivällä reippaalla kävelyllä ja nyt aika kipeä olo. Vihloo alas hyvin. Joten kaipa se jotain auttaa. Mutta eipä taida tää syntyä ihan heti..joten näillä sitten mennään..kaipa tää juhannukseen mennessä ulostautuu.....

Nyt saunaan ja sitten unille. Jos ensi yö olis meillä rauhallisempi.

Mamma ja pikkukairaaja 36+4
 
No heippati vaan! Pakko kommentoida tuohon ärsyttäväään kyselyjuttuun; "joko tulee" "ai eikö vieläkään" "onko tuntemuksia minkäänlaisia" ...jne... Viime kerrasta viisastuneena me ei olla kerrottu kenellekään tarkkaa laskettua aikaa paitsi etttä huhtikuussa. Siinäpä kaikki kärvistelee sukulaisia myöten kun eivät tiedä koska posahtaa. LÄLLÄLLÄÄ!! =)
 
luulis et sit ne kyselee enempi jos ei sano sitä laskettua aikaa :D Tai jos sanoo tollai et huhtikuussa. Jos on loppupuolella ainaki nii sitte koko kuukauden et joko se oli :D
Mulla siis LA huomenna ja onhan noita kyselyitä ja tsempittelyitä tullu sen verta et ei montaa päivää täs kahen viikon aikana oo ollu et ei yhtää oo kyselly kukaa mitää.

Ei oo kyl mitää oireita tai kävely on vaikeutunu ku tuntuu painavan aika alas.. Jospa se tässä lähiaikoina tulis ulos nii kaikki ois tyytyväisiä :)
 
mamma2006 toivottavasti ei sitten oo murtunut käsi. Karmeeta olla lapsen käsi kipeenä jos onkin murtuma :|
snowball jokohan sä nyt oisit synnyttänyt yön aikana. Kylläpä vauva nyt antaa odottaa itseään :p
Vauvalla aamujumpat menossa. Eilen oli nihkeetä liikkumisen kanssa. Vain aamulla ja illalla oli vipinää. Päivällä en edes suklaalla saanut kuin muutaman muljahduksen aikaan. Huoletti jo, mutta kun illaksi virkistyi niin en sitten lähtenyt näytille. Olo on muuten ihan ennallaan.
Vettä sataa, plääh. Eli pitäisköhän taas jotain siivouksen tynkää harrastaa. Kyllä tää odottavan aika on PITKÄ....
 
Nyt se 40+0 poksahti sitte. Ihan semmone olo ku mulla ois synttärit tms :D Vaikee selittää. Mut ei mitää viitteitä et ipana hoksais mistä tullaa ulos..

Huomenna pitäs käydä mittauttaa verenpaine ja pissa kattoon neuvolassa et onko proteiinia ku sitä aina äippäpolilla on nyt löytyny mut ei tuola neuvolassa. Käyttääköhän ne samoja liuskoja molemmissa? Tai onko ne vaa tarkempia polilla? No ei onneks muita oireita oo myrkytyksestä ku turvotus ja toi alapaine oli 100 jo. Verikokeessa ei vissii mitää näkyny ku ei oo soittanu :)
 
Huomenta :) Meillä vaihtu tänään rv37 eli nöppönen olisi sitten täysiaikainen <3 nyt uskaltaa ruveta taas rehkimään sopivasti, jospa se vähän edesauttais :) Täällä on nukuttu yö taas suht hyvin lukuunottamatta noita häpyluu kipuja, on se vaan vaikeeta kun on tottunu nukkuu kylellään tai mahallaan eikä kumpikaan enää onnistu joutuu nukkuun sellasessa puoli istuvassa asennossa :( Meillä ei oo ollu ainuttakaan supistusta koko raskaudenaikana, kovasti niitä jo odottelen mutta eiköhän nekin ajallaan tule :) Ihanaa ulkona sataa, lumet sulaa ja kesä tulee, koira vaan ei tykkää ulkoilla sateessa :D
 
Pistetääks hauskuutuksen vuoks mahakuvia??? =)

Mä voin alottaa... Valokuvaajana en oo kyllä ihan ylpeä näistä kun tietsikan webbikameralla ihan räpsin, mutta näkyy niissä maha...



kissa painaa hitusta vajaan 6kg, noin vertailun vuoksi, on kyllä tosi pörheäturkkinenkin =)

 
Huomenta täältäkin! Ihana yö takana. Silmäpussit roikkuu, kuin kalkkunan heltta. :D

mamma2006 toivottavasti lapsen käsi jo parempi. Vai oletko joutunut viemään kuviin?

Mä olen myös jo aivan kypsä noihin kyselyihin ja soittoihin. Eipä ole kauan, kun naapurin täti oli oven takana kysymässä olenko ok. Olin ollut sitten saunassa, enkä ollut miehen tavoitettavissa. Mitä lie ajatteli, kun soitti naapurin tänne katsomaan. Mietin vaan, että olisiko meidän pihassa ollut jo pian palokunta, jos en olisi kuullut ovikelloakaan. Voi huh huh. Onhan se kiva, että huolehditaan, mutta mutta.. Tuskin mä täällä lattialle synnytän salamana, niin etten ehdi miehelle ilmoittamaan mitään (varsinkin, kun eka synnytys mulla eteni todella hitaasti). Nyt mulla on sitten kuitenkin soittoäänet täysillä ja känny mahdollisemman lähellä. Lisäksi pitää ilmoittaa olenko poistunut jalan johonkin, jos auto pihassa. :LOL: Miehen mielestä oli näet todella erikoista, että olin keskellä päivää arkena saunassa.
Niin ja soittaa mulle melkein kuka vaan näinä päivinä, niin sieltä kuuluu heti jotakin tyyliin: "NO??". Aikas ärsyttävää. :headwall:

Kai sitä pitää tästä myös lähteä rättiä heiluttamaan, kun on tuo pyykkikorikin aivan tyhjä. :O Boooooring! Jotakin piristystä tässä kaipaisi, mutta kun ei tahdo jaksaa enää mitään erikoisempaa tehdä. Saunaan tietty vois mennä. :D

viiva&fantti rv 39+1
 
Kotilohikäärme Anteeksi, ei ollut tarkotus viisastella kommentillani, tottakai kuuntelet omaa ja vauvan vointia ja luotat ammattilaisten tekemisiin, mutta sulla on kyllä mukavan pitkä pinna ja jaksat vielä jakaa kokemuksen meidän kanssa. Haluan kyllä jatkossa saada tietää millanen ikiliikkuja on tämä teidän napero kun on syntyny, sen verran erikoinen uiskentelija =)

Olikohan se Milas joka kyseli minun käynnistysaikaa..ei mulla ole semmosta, oletan vain että ei tämä vauva enää lasketun ajan (14.4) jälkeen viihdy masussa..olen siis päättänyt itse että se syntyy viim ens viikolla :D

Viime yönä tuli taas valvottua aika napakoiden supistusten kanssa. Mietin että oisko pitäny lähteä tassuttelemaan vaikka portaita eestaas, jos se edesauttas, mutta kuitenki väsy voitti. Miten sitä jaksaa synnyttää jos olis kävelly koko yön kotona. Tulin jälleen kerran siihen tulokseen että ei sitä synnytystä voi mitenkään edistää.

Nyt on alkanu huolettaa että kuinka iso tämä vauva on, kun se on ultrattu vko 36 viimeksi ja arvio oli 2900g, sehän kerkeää kasvaa vaikka kuinka ens viikkoon menneessä..

Minä olen myös jo kypsynyt kommentteihin, "vieläkö olet täällä", "koska se oikein pitikään syntyä",
FB:ssä ei huvita käydä kun sielä on niin paljon utelijoita. Anoppi on kyllä ihana, ei soittele joka päivä, kerran viikossa kyselee vointeja ja kuulumisia, ymmärtää että ei se ainakaan auta tilannetta jos kokoajan kyselee.

Masuilija ompa jännä, ettei ole supistellut ollenkaan. Saattaa tulla järkytyksenä jos suoraan alkaa synnytyssupistukset. Mutta ei tämäkään ole ollut kivaa kun on supistellut vkolta 17 asti monesti päivässä, joten lenkkeilyt ja jumpat sai unohtaa loppuajaksi. Nyt vain odotetaan niitä oikeita, kunnolla kipeitä supistuksia jotta päästään tositoimiin :)

Räntää sataa täälläkin, taitaa olla imurointipäivä ja ehkä joku elokuva, kun ei ole nuita pikkulapsia enää mitä hoitaa, yläasteikänen kyllä hoitaa jo itsensä.

Jaksetaan vielä vähän mammat, hyviä vointeja kaikille tälle päivälle.

ElliLei
 
Ellilei En mä sitä mitenkään viisasteluna ottanut missään nimessä. Mä haluun tän kanssa pihalle täältä ja äkkiä =)

Niin ja lupasin pysyä pois kun tuntuu että tulee vaan valistusta, mutta enhän mä malta :LOL:
Käytännössä ei kuitenkaan voi tehdä mitään muuta kuin jumittaa jonkun sähköisen median ääressä kun ei tuo liikkuminenkaan oikein suju
 
Täällä on kotiuduttu neuvolasta ja toivon että oli viimeinen reissu eikä ensi viikon aikaa tarvii käyttää...:whistle: (niin varmaan ) Mutta kaikki oli siis OK. Sf mitta oli ihanat 38: / Että olo on pinkee ku mikä... Mä niin elättelen toiveita kun mulla on huomenna se ultra ja tarkastaa tätskä samalla ton kohdunsuun tilanteen että kopelointi ois sen verta napakkaa että saatas viikonlopulle lähtö synnyttään...:p Toivossa on hyvä elää joo... Esikoinenki meni niin paljo yliajan että tuskin tämäkään ilman häätöä lähtee... Tosin paikathan on mulla hyvällä mallilla, että se vois puhua sen puolesta että tuliskin itekseen ulos... Saapi sit nähä...

Ihana masu kyllä kotilohikäärmeellä:heart: Oma on niin arpinen ettei huvita kuvia napsia ilman paitaa...: / En todellakaan odota sitä inhaa nahkapussia mikä siitä muotoutuu synnytyksen jälkeen...:headwall::ashamed: Mutta sen kanssa on vain elettävä...

Nyt pikku tirsoille ja sitten jos vähän siivoilis niin saa tämän sadepäivän kulumaan...

liinukka83 ja Onni 38+1
 
Tulin juuri äsken neuvolasta. Painoa on tullut nyt viime viikoilla ihan turhan paljon. Ei kuitenkaan ole mitään turvotusta tms., enkä syö kauheasti kun en pysty mut jostain sitä nyt tulee. Kuitenkin kokonaisuudessaan vain 6,5 kg tullut lähtöpainosta. Ei ollut muita huolenaiheita kuin nämä vähäiset liikkeet : / Vauvahan on koko raskauden ajan ollut rauhallinen, mutta nämä viimeiset viikot olen panikoinut ihan tosissani. Missään käyrillä en ole käynyt ihan sen takia ku siis aina ollut rauhallinen ja saisin juosta siellä joka toinen päivä. Terkkari ehdotti että jos kuitenkin kävisin joku päivä oman mielenrauhan vuoksi. Tämä kyytiläinenhän voi olla tuntikausia liikkumatta eikä mikään mehun juominen, syöminen tai tökkiminen auta. Liikkuu jos huvittaa. Vilkkaampia päiviä on viikossa vain yksi tai kaksi. Terkkari oli huolissaan siis minun takiani ku pää hajoaa, ei niinkään vauvan vuoksi. Totesi vaan, että toivottavasti syntyy pian. Ei muuten yhtään auta lukea netissä noita juttuja missä kerrotaan että just kehitysvammainen lapsi liikkui vähän mahassa :headwall:
Oli mulla edellinenkin tosi rauhallinen ja ihan terve on, mutta nyt vaan niin kaikki pelottaa :'(
Lisäksi vauva tuntuu aika pieneltä vaikka maha onkin suuri ja jotenkin siitäkin otin huolen itselleni. Nyt on vaan huono päivä minulla näköjään, anteeksi tämä valitus :ashamed:

Mulla olisi tässä pari viikkoa sitten napsaistu kuva:


Ihan järkky toi maha, mutta ylipainoakin tosi reilusti joten miten se kovin pieni voisi ollakaan. Arpia ei siis ole kun mahaläskit antaa tarpeeksi periksi :whistle:

Oli nyt törkeesti ihan omaa napaa koko kirjoitus :ashamed: Ensi kerralla sit paremmalla mielellä palailen linjoille tai pysyn poissa. Joku tuossa sanoikin et vähän helpottaa ku kaikilla on näitä omia ongelmia, mitä kenelläkin...

syyslaulu ja örvelö 37+1
 

Yhteistyössä