***Huhtikuun Helmet 2012 ' MAALISKUUSSA ' ***

Meillä viimesin painoarvio on rakenneultrasta jostain joulukuulta... Meillä ei ole neuvolassa ultraa, eli kokeilevat mahan päältä sitten. Meillä koko arvioidaan tokalla lääkärikäynnillä rv 36+ ja terkkari (on myös kätilö koulutukseltaan) arvioi myös samoilla viikoilla. Kiva kun saa kaks arvioo, saa nähdä kuinka lähellä on toisiaan:)

Oon mäkin valitellut, että miksi ei jo synny, mutta en kyllä tosissani vauvaa vielä näillä viikoilla haluaisi syntyväksi, jos vain mahdollista. Ja mun mielestä on ihanaa, että sitten kun mukelo syntyy, on varmaankin kevät jo hyvinkin paljon pidemmällä ja ulkoilut yms. onnistuu helpommin:)

Oon käynyt vesijuoksemassa, terkkari sanoi, että sinne vaan niin kauan kuin paikat on kiinni. Se juoksuvyö alkaa kyllä aina aluksi närästämään, kun painaa ylämahaa... Uimisesta mulla tulee niskat kipeiksi, kun en tykkää painaa päätä pinnan alle, eikä tekniikkakaan ole todellakaan hallussa:LOL:

suska84 kyseli, synnyttämään lähtemisen ilmottamisesta. Mä luulen, että laitan viestiä siskolle, mutta en oo varma. Mulla on pieni pelko persiissä, joten haluan ehkä kuitenkin odottaa siihen, että kaikki on hyvin ja sitten ilmotella ilouutisesta kaikille:)

Mulla on ollut niitä ilmeisesti ns. sukkapuikkokipuja koko tän viikon päivittäin. Tosi häijyn tuntuisia, helpottaa hiljalleen, kun vaan pysähtyy ja odottelee. Tulevat siis yleensä kävellessä... Mahaa kannattelen useinkin kun kävelen, helpottaa painon tunnetta:)

Keväistä viikonloppua kaikille:)

-Sorel & mukelo 33+4
 
Jihuu, eka päivä äitiyslomalla! :wave:

Sen kunniaksi imuroin (virhe!) ja kävin vielä kävelemässä koiran kanssa n.1,5km. Niin kuten arvata saattaa, liitoskivut on huipussaan.. :'( Oma vika..

Me varmaan odotellaan ensin että saadaan tuomio jäädäkö sairaalaan vai joutuuko lähtemään kotiin takas.. Ja sitten ilmotetaan mun isälle, et voiko se tulla hoitaan koiraa jolloin miehen ei tarvis sitä huolehtia. Muuten ilmotetaan vasta ku lapsi syntyny kaikille..

Painoarvio oli ultralla sillon rv21 viikolla, sen jälkeen kun ei ultraa enää ole ilman mitään erikoista syytä :/ Nyt käsikopelolla tunnusteli th ja oli sitä mieltä et ihan keskikokoselta käteen tuntuupi. Saa sit nähä.

Nyt tv:tä, saunaa ja unta =)
 
mymosa
Kyllä mä ainakin haluan valittaa just niin paljon ku valituttaa.. sitä vartenhan tällanenkin palsta on.
Mäkin haluisin jo, että nää viikot kuluis nopeemmin, tää raskaus on vaan ollut kaikkee muuta kuin hehkee ja vaivaton.. Supistelut ja kaikki kivut ärsyttää.

Toki monet valittaa vain valittamisen ilosta. Mua ärsyttää enemmän, että jos jollain on iso ongelma niin kaikki toitottaa sen jälkeen, ettei pienistä pidä valittaa.. Jollekin se mikä itsestä tuntuu pieneltä voi toiselle olla iso.
 
mymosa
Mä aijon kertoo kyllä ihan avoimesti mikä on meidän tyypin syntymäpäivä, kun kerran sektiolla mennään.
Tää on muutenkin raskaus, jossa vain odottaa, että saa tyypin syliin. Esikoisen ja vielä kuopuksenkin aikaan itse raskaanakin oleminen oli vielä hienoo ja uuttakin.. nyt ei oikein ees käsitä raskauttaa.. sais vaan pian maailmaan.

Tekis mieli jo baariinkin tanssimaan tyttöporukalla..
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Synnyttämään lähteminen: En nyt sitä ala mitenkään erityisesti kaikille kailottamaan. Voihan hyvinkin käydä niin, että tuleekin turha lähtö. Parille kaverille ja molempien vanhemmille ja läheisille varmasti ilmoitetaan ja ehkä tuonne suljettuun fb-ryhmäänkin voin asiasta vinkata, jos ehdin ja muistan :) Muille ilmotetaan tosiaan sitten kun vaaveli on maailmassa :)

Maha laskeutunut kunnolla, huomaa sivuprofiilistakin että roikkuu ihan kunnolla ja tuossa ylhäällä on "tyhjää". Tuskin kuitenkin lähiaikoina mitään tapahtuu :)

Huomenna kampaajan hemmoteltavaksi, ihanaa :heart:

Mukavaa viikonloppua kaikille!! :)

c 36+3
 
Olki: Tänään just kysyin äippäpolilla uimisesta ja sanoi että niin kauan saa uida kunnes vedet menee, etttä ei haittaa vaikka paikat olis aukikin vähän. Kertoi et kerran piti yhelle sanoo et lopettaa ku oli 4 cm auki ja viikkoja ei ollu vielä ihan tarpeeks. Niillä ohjeilla siis huomenna uimaan =)

Tänään tosiaan olin siel äippäpolilla jossa olin ekaks sydänkäyrällä aika pitkään. Se oli oikein mallikas onneksi. Sitten ultrattiin ja siellä masussa kaikki hyvin :heart: Painoarvio oli rv 37 2800 g eli noin keskikäyrällä kasvaa (ellei vähän allekin). Pissa oli nyt puhdas ja verenpainekin hyvä. Kovasti annettiin ohjeita miten vauvan sais tulemaan ulos (tiedättehän ne perinteiset ;) ) ja kätilö sanoi että ei haittaa yhtään vaika vauva jo syntyis, antaa supistella vaan jos supistelee ja kaikki on eteenpäin. Siispä menin heti käynnin jälkeen shoppaamaan moneksi tunniksi, kotona imuroin ja siivosin hullunlailla. Innolla odotan supistuksia :D

Ilmotetaan mun ja miehen äideille sitten kun lähtö tulee. Toisen pitäis tulla esikoistakin hoitamaan ja he sitten varmaan ilmottelee eteenpäin.

Masussa nyt hurja meno :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Onpas hurjasti tullut tekstiä... :)

Avantasia: Kyselit kivunlievityksistä. Mulle annettiin edellisessä synnytyksessä kohdunkaulan puudute ja se sattu tosi paljon, eikä auttanu mulla ollenkaa.. Sain sitten spinaalin, joka oli aivan huippu. Siinä vaiheessa kun sain sen, niin kivut olivat jo niin kovia, ettei sen laittaminen tuntunu missään.

Minä kans tunnustaudun "valittajaksi". Nyt kun vauva on ns. normaaliaikanen, niin kyllä mä mielellään sen jo synnyttäisin. Oma vointi on välillä niin huono.

Neiti80: Hui, onneksi vauvat pysyivät vielä masussa. Itseäni pelottais ihan hirveästi mennä isojen elukoiden lähelle, varsinki nyt ku oon raskaana. Mutta sulle tuo taitaa olla niin jokapäiväistä hommaa...

Toivottavasti Papayan olo on jo parempi. Voin vain kuvitella miten hirveetä ois oksentaa tämän mahan kans. Yskiminenki tuntu sillon flunssassa ihan hirveältä. :(

Jassåå: vessassa saa tosiaan käydä nykyään turhanki usein. Ja yöllä ku herää, niin käy ihan kipeää nousta vessaan, tuntuu että pissa lirahtaa housuun ennenku ehtii edes vessaan.

Linn: Minä kans eilen touhusin kaikenlaista ihan hirveästi, istuin ainoastaan ne hetket ku söin. Pojan kans siis siivottiin, leivottiin, pyykättiin, ulkoiltiin jne. Ajattelin että yöllä tulis edes jonku verran supistuksia, mutta EI! No, ei auta ku ootella, vauveli tulee sitte ku tulee. :)

Äittä ja Mussukka 37+4
 
Uimisesta, vesi on tällä hetkellä ainut paikka missä paikat ei särje.. Onks toi kuumat poreet joku infektioriski vai miks ei saa mennä?? Ku mä ku niin nautin siitä.. Olin eilen just viimeks ja tänään olin kyllä ajatellut uinnin jälkeen taas mennä poreisiin rentoutumaan..
 
Tuntuu, että nuo ohjeet vaihtelee ihan hirmusti. Mulle taas sanottiin, että kun on auki paikat ei saa enää mennä uimaan. Kuopuksesta muistelen, että lääkäri kielsi uimahallit/kylpylät, mutta sanoi, että järvessä voi pulahtaa. Voisko tässä olla vielä eroo, että onko sisäsuu vai ulkosuu auki. Ääh mene ja tiedä.

Vielä keskusteluun noista aikaisemmilla viikoilla syntymisistä, niin on kyllä totta, että esikoinen kun syntyi 2vko yli lasketun, niin oli kyllä tosi terhakka ja paljon hereillä heti alusta asti. Tais olla ainut muksu, kun valvo kaikki yöt ja päivät synnärillä, kätilötkin ihmetteli, kun herra otti vaan pieniä tirsoja:) No kuopus tuli sit sen 1vko ennen laskettua ja nukku kyllä paljon enemmän, mutta silti syömiset yms. onnistu, eikä syömään enää tarvinnut herättää. Nyt kuitenkin toivon, että jos leikataan niin sit jo viikolla 39, eli 38+ jotain ja mieliisti alkupäässä. Muuten pelkään, että synnytys käynnistyy itekseen. Mitään lääketieteellistä syytähän mulla ei sektiolle ole ja voi olla, että tota aikaa pidetään sit aikasena, mutta ainakin neuvolatäti oli samaa mieltä, katotaan nyt mitä tayssissa tuumaavat. Ja vaikka päädyttäs synnyttäänkin, niin yli lasketun en halua tän menevän, ihan jo vauvan koon puolesta. Muuten ei oo mikään kiire, edelleen paljon tekemistä että saa pään sille taajuudelle, että meillä on kohta vauva. Pieniä pilkahduksia jo sentään on alkanut tuleen:LOL:

Me ilmoitetaan vanhemmille, jotka etiäpäin taas sisaruksille. Toisen vanhemmat on pakkokin saada tänne isompia muksuja hoitaan.

Sitten pienen kummitytön nimppareille ja taidanpa pyörähtää popin kautta, kun huomasin, että meillä ei ole mitään kivaa kevätpipoa vauvalle. Mukavaa viikonloppua koko pinolle:)

Pomppuli ja muru 35+1
 
Poreista en tiedä sen tarkemmin mihin tuo neuvolan tädin lausunto perustui. Oltiin edellisessä raskaudessa menossa loppuajasta kylpylään ja silloin kysyin asiaa.

Ilmoittelusta mieluusti ilmoittelisin asiasta vasta kun vauva on maailmassa, mutta koska esikoiselle on järjestettävä hoito niin ihan salassa ei synnytämään voida lähteä.
Mun isällä on paha sydänvika ja se on kova jännittämään, sitä aina varjellaan kaikelta jännittävältä, mutta saa nähdä miten nyt onnistuu, kun äidin pitäis esikoista tulla katsomaan.

Supistuksia on alkanut tulemaan ja ihan kunnon mojovia. Jännän tiheään niitä välillä tulee ja pitkiä varmaan 20-30sek. mutta onneks sitten aina hiipuu pois eikä kipeydy sen enempää.
Siis vaikka kovasti odotan tän vauvelin syntmää niin heti noista supistuksista on ihan jännityksissä ettei vain lähtisi vauva liian aikaisin syntymään.
Esikoisen aikoina mulla oli tällaisia vata 2vko:a ennen synnytystä. Eilen veti supistukset vatsankin ihan löysälle.

Tänä aamuna oli kurkku kipeä. Saa nähdä onko esikoisen tauti tulossa mulle. Sitä tässä kaikkien vaivojen lisäksi just tarviskin, kunnon flunssan.
Mun lonkat on siinä mallissa, että jos erehdyn istumaan lattialle tai meidän matalalle sohvalle niin tarvin nostoapua tai sitten jos apua ei ole saatavilla niin ei auta kuin kontata jotain tukea vasten. Ei kovin herkkua.
Mulla nää vaivat joita kyllä riittää on onneks kuitenkin rajoittunut muhun ja vauvalla vaikuttais kaikki olevan kunnossa. Mutta siis raskausaikaa en jää kaipaamaan.
Esikoisen odotus oli hankalaa ja luulin ettei sen pahempaa voi olla, nyt oon huomannut että voi olla. Esikoinen kun syntyi tuumasin vaan, että kyllä näitä synnyttäis kun joku odottais mun puolesta ja se tunne on edelleen.
 
:wave: ekaa äippälomapäivää vietän tänään!!!

mulle sanottiin uimisesta viimeks lääkärikäynnillä, ehkä kuukausi taakse päin, että ei välttämättä suosittelisi enää uimista. tämä oli luultavasti niiden mun kovien supistusten takia, paikat oli siis kyllä tiukasti kiinni eikä pehmenneetkään. mut ilmeisesti uimahallivedessä, olisko ehkä kloori, on kuitenki jotain mikä pehmittää paikkoja ja aukee sit helpommin, näin ymmärsin, mut en oo varma, tuntuis tosiaan olevan monenlaista neuvoa. et kai sit paremmilla viikoilla voi jo taas käydä uimassa kun vauvan olis turvallisempaa tulla maailmaan... näitä ei kai moni tiiä ja harva arvaa...
sillon lääkärikäynnillä vikkoja oli kai 28 tai 29, kun niitä on 34+4

mutta hyvää v-loppua kaikille masuille ja niiden kantajille:hug:
 
Huomenta!

Te ootte ihanan innokkaita kirjottelemaan täällä :) Ei millään tahdo pysyä perässä. Luen kyllä kaikki jutut mutten oikein osaa kommentoida kaikkea.
Mitään varsinaisia painoarvioita en muista tehdyn koskaan. Terkka tehny joskus käsikopelolla loppuajasta ja kuopus mittailtiin ultralla viimeeksi yliaikaiskontrollissa rv 41+4 (arvio 4100g, syntyi 3pvää myöhemmin 4600 grammasena :D) mutta nyt olen menossa poikkitilan takia surantaan ja luulen että siellä joku arvio tehdään, ainakin jos pysyy perätilassa niin täytyy arvioida miten tulisi sitten ulos. Liian jännittävää. Yritän nyt kannustaa kovasti vaavia etsimään ulostuloaukkoa pää edellä ;) Ja vaikka tämä raskaus on ensimmäinen joka alkaa jo rasittaa (vanhuus ja raihnaus mulla jo...) niin enpä toivo synnytystä ennenkuin täysillä viikoilla. Kuopus tosiaan meni tuonne 42+1 viikoille ja "aikaisinkin" lapsista syntynyt rv 39+3 niin ihan rauhassa todennäköisesti saan odotella vielä pitkään :whistle:
Nyt ois käynnistyttävä kauppareissulle. Lupasin naapurille mansikkakakun väsätä huomiseksi palkkioksi antamastaan avusta :)
Mukavaa viikonloppua!! :flower:

Kuudes ihme :) 35+4
 
Tulevan synnytyksen ilmoittaminen. En ajatellu ilmottaa kenellekään. Mieluiten lähdettäis miehen kanssa kahestaan taksilla sairaalaan ja oltais siellä ilman kummankaan puhelinta ihan synnytyksen loppuun asti. Vasta sitte ku alkuihmettelyistä on päästy, ni vois laitella viestiä tai soittaa lähimmälle piirille, että nyt se tuli ulos.

En sitte tiedä, miten käytännössä toimii. Jos saatais perhehuone, homma ois helppoa. Mutta jos mies joutuu ees takas liikkumaan sairaalan ja kodin väliä, niin homma meneeki vaikeemmaks. En kuitenkaan haluais yksinkään olla osastolla synnytyksen jälkeen, kun koko lapsen hoito on ihan vierasta. Joo, on siellä muita äitejä ja hoitajia ym, mutta jotenki kaipais tuttua ja luotettavaa ihmistä rinnalleen. Sillee tietysti helppoa, ettei ole muita lapsia/koiria/kultakaloja tms. joitten hoitoa tarvitsis miettiä, vaan voidaan molemmat keskittyä ihan täysillä tähän tulevaan lapseen. :)

Mulla on tarkoitus ollut käydä viimeiset pari kuukautta uimassa. Pyrstö ei ole vielä hilautunu uimahallille asti, vaikka nyt alkais aikaakin olla niin paljon, ettei voi käyttää muita kiireitä tekosyynä. Saamattomuus, mitä se on? :stick:

( . ) Huono päivä näköjään menossa. Ois tarve saada kauheasti huomiota, ihan kaikilta. Ja sitte ärsyttää, ku ihmiset ei oo kiinnostunu mun asioista ja raskaudesta tän enempää. Ja sitte jos ne on kiinnostuneita, ärsyttää, että on niin perhanan uteliaita. Ehkä se on tää kotona istuminen, tuntuu ettei mitään järkevää saa aikaa. Ja kyllä, se on ihan musta ittestäni kiinni. On se elämä vaikeeta, haluaa nähä ihmisiä, ja sitte vaan ärsyyntyy niistä. Ehkä sitä jotenki jännittää synnytystä ja tulevaa vanhemmuutta, muttei osaa purkaa sitä oikein. :LOL:

felina 36+
 
Mulla kans eka äippälomapäivä :) Jipii!! Vaikka kotonahan oon ollu jo kuukauden saikulla. Mulla on tehty aika monta kokoarviota kun supistusten takia olen polilla käyny. Normikokoinen vauva tulossa. Seuraava kokoarvio ja jonkinlainen synnytystapa-arvio tehdään rv 36 viimeisessä lääkärineuvolassa. Kokoarvio viikko 21+3 440g, 26+0 890g, 27+2 1100g, 30+2 1500g.

Tänään ollaan menossa lasten kanssa markkinoille. Täällä on tänään aivan IHANA ilma :D

Uimisesta kysyin nyt Helmikuun alussa kun lääkäri taas tarkisti paikat, ja kun oli kiinni ja kaula jäljellä niin sai kuulemma mennä huoletta uimaan. Ollaan nyt käyty lasten kanssa kolmesti ja varmaan taas ens viikolla mennään. Uidessa on ihanan painoton tila.

Valittamisesta. Mie kans kyllä valitan, ei tää oottamien ole enää sama asia kuin sillon ekalla kerralla 22-vuotiaana. Ja sama homma, et toivon et viikot ois nopeesti +37 sen jälkeen voi mun puolesta syntyä kun haluaa, eikä sitten enää tarvi varoa. Ärsyttää kun mitään ei voi tehä, kun koko ajan pitää varoa supistuksia.

Neuvolakuulumiset 34+1
Painoa +827g/viikko :( yht. tullut 15.7kg, ja paino nyt 62,7kg
rr 102/66
hb 106
sf 32cm oli vähän puonnu käyrillä kun poitsu ilmeisesti vihdoin kääntyny, edelleen silti huidellaan jossain yläkäyrillä tai vähän yli.
Mulla ei ole ollenkaan turvotusta.

Seuraava lääkäriaika silloin 36+0 20.3. ja neuvolat sen jälkeen viikon välein.

Mulla myös hirmuinen jano koko ajan!

Neiti80 HUI kuinka pelottava tilanne :hug: Onneksi kaikki hyvin.

Kultakurkku ja Eemi 34+4

Ja mulle vois huomenna päivittää iäksi 31v.
 
Painoarvio oli nyt rv 36+1 ultrassa vähän vajaa 2400g, eli pienehkö vauva olis lääkärin mukaan tulossa. Miettivät jos istukka toimii kunnolla, parin viikon päästä katsotaan tilanne uudestaan. Kätilö kokeili muutama viikko sitten mahan päältä ja arvioi, että vauva olis syntyessään max 3500g. Saapas nähdä.

Ilmoitella pitäis kuulemma siskolle ja tietty jollekulle joka tulee näitä muksuja vahtimaan, jos eivät ole just silloin äidillänsä. Toivotaan, et saadaan tänne joku edes päiväksi, vaikka haluaisin tietty ensisynnyttäjänä miehen mukaani myös yöksi. Varma ei voi olla, että perhehuone järjestyy, mut jos järjestyy niin mies saa kyllä luvan olla ekan yön mun ja vauvan kanssa. Sillä sentään on kokemusta vauvoista, minä oon ihan keltanokka.

Hikipäässä saa olla kesähepenissä täällä kotona, meillä on patterit kuumana kun miehen äiti käymässä ja se palelee helposti. Minä taas hikoilen... No, saapa olla kevyellä varustuksella, ei ainakaan mammafarkut paina. :kieh:

Vesijumpat on multa jääneet, kun en tiedä miten kohdunsuun tilanne on. Pitää neuvolassa ens viikolla kysäistä mitä ovat mieltä, saako altaaseen vielä mennä.

Hyvät viikonloput kaikille mammoille!

Systeri 36+3
 
Lähtiessä miehen vanhemmat saavat tiedon sillä, kun viedään tenavat sinne -tai mummi tulee meille (yöaikaan)- ja eiköhän perinteisesti ilmoteta sitten minunkin vanhemmilleni, että menossa ollaan. Oli sitten turha keikka tai ei. Ja sukumme tuntien, puhelimet käyvät kuumina heti siitä asti ja kohta kaikki tietää. Vaan ei se minua haittaa. Noin meillä on aina hommat hoituneet. :)

Toisekseen se että kaikki tietää, helpottaa siinä kohtaa, jos homma pitenee, kun meillekin tarvitaan sitten niitä elukoiden hoitajia. Voi suku neuvotella keskenään, että kuka pääsisi helpoiten käymään. ;)

Toi "hiki päässä" tuntuu tutulta. :wave: Meillä melko viileä talo näillä keleillä, jos lämmitystä ei hoideta riittävän massiivisesti puilla. Ite mieluusti "unohdan" koko homman ja nautin tästä viileydestä. Olo on helpompi. Sitten mies kulkee täällä villätöppöset jalassa ja pipo päässä ja valittaa, että olisi muka kylmä. :whistle: Onneksi voin aina osottaa noita meitin poikia sormella ja sanoa, että turhaa valitat: ei ole kylmä. Kumpikin niin lämminverisiä, että kulkevat täällä +17*:ssa pelkissä pikkupöksyissä ja T-paidassa. :D On tää loppuraskaus nyt kevään viileydessä helpompaa kuin kesän helteissä!!

Mukavaa viikonloppua masujen kantajille!!
 
Heippa taas pitkästä aikaa! :)

Kauheesti täällä on kirjoteltu, et meni ainaski puoltuntia lueskella. Täällä voidaan tosi paksusti! Just söin ja silti on semmonen olo, et lisää menis alas vaikka millä mitalla.. en kyllä halua, et toi paino nyt tosta syöpöttelystä kauheesti nousis, vaikka eihän se nyt paljoa paskaakaan ole edes noussut.

Eilen oli neuvolalääkäri ja ihan hyvin kaikki.

Rv 36+2 (34+1)
Paino 67,3 (67,2) eli +47g/vko
Turvotusta ei edelleenkään oo ja korkkarit menis vielki mukavasti jalkaan, mut en kyl uskalla niillä kävellä sentäs
RR 126/81 (130/74)
Sf 33 cm (33 cm) eli ei mitään muutosta :eek:o mietin, et johtu varmaan mittaajasta
Tarjonta RT yhäkin
Syke +160 (+140)
Liikkeet ++

Toi syke käväsi tosi yhdessä vaiheessa 177 asti, jonka takia lääkäri kuunteli vähän pidempään ääniä.. +180 niin olis laittanut lähetteen nimittäin kättärille. Mut kun laski sinne +160, niin arveli sen pikku pompun johtuneen, mun heikosta olosta. Selällään makaus alkoi pyörryttää ja korvissa soi. Olokaan ei meinannut tasaantua millään, kun lähtiessä viel vähän heikotti.
Sisätutkimus oli tällä erää elämäni kivuttomin. Alkuun päästin pienen kirkaisun ja silmät meni kiinni, mut jalat taas avattuani lääkäri pääs helposti katsomaan tilanteen. Kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni. Kaulaa tosin oli enää jäljellä vaan 2 cm, oisko se sit ollut syy, ettei sattunut niin paljoa enää kuin aiemmin ??

Päivällä käytiin kaupassa ja tottakai saunomassa, jonka jälkeen katsoin veljen koiraa parisen tuntia, kun kävi avokkinsa kanssa itiksessä kiertelemässä ja etsimässä mammahousuja ja omalle pikkuselleen vaatteita.

Kasin aikaan sit tuli vaunut ihan kotiovelle asti kannettuna. Ovat noi Ora Jovi Air 2011, vaaleanharmaat. Tosi nätit ja tuntuu tosi näppäriltä. :heart: Tietysti isoveikka jäi niitä tuijottelemaan ja kasailemaan, kun kerta ne meille ostikin. :-D
Sen lapsellinen puoli tuli taas esille, kun kaivoi pinnasängystä hello kitty -pehmon ja kuskaili sitä vaunuissa ympäri kämppää. Pitäiskö toi käyttää jossain lääkärissä? Täyttää kuitenkin 26v tänä vuonna. :LOL:

Tänään kierrelty sit mamman ja siskon kanssa ite itiksessä shoppailemassa. Pallero sai pari mekkoa ja muuta mukavaa, mamma sit osti itellensä vaatteita, kun ei niitä kovin usein itselleen ostele. Minä periaatteessa pakotin sovituskoppiin, kun oli sille niin vaikea mennä. Meidän mamma nyt on niitä, jotka kattelevat vaatteita, mut kaikesta sanoo kokoaika, et ei sovi mulle tai et liian pieniä, vaikka oliskin ihan jees kokoisia.

Nyt ruokailemaan lisää ja sit nokosille, kun autoonkin meinasin jo nukahtaa.
Mun aikaiset heräilyt on muuten vaan lisääntyny kokoaika. Tällä viikolla heräilty joka aamu ennen kasia, mitäs hittoa! Nimim. aamuuninen

ekulainen & pallero 36+3 :heart: Ei enää pitkä matka!
 
Voi järkytys!! :$

Vanhempi poika alko pelailemaan tietsikalla ja luonnollisesti piti äänet sopivalla volyymillä. Ite lueskelin kirjaa siinä vieressä ja ihmettelin, kun alko tulla sellanen yökkisolo. Kohta havahduin siihen, että olo tuli siitä pelimusiikista. Silloin tajusin, että jätkät ovat pelanneet sitä nimenomaista peliä viimeksi silloin, kun kärsin siitä koko vuorokautisesta aamupahoinvoinnista. Musiikki toi liiankin elävästi mieleeni silloisen olotilan!! :headwall:

Täällä kanssa heräilen huomattavasti aikaisemmin kuin normaalisti. Toki osasyyllinen voi olla tuo kevät ja valoisuuskin, mutta luulen kuitenkin, että hormoneillakin on näppinsä pelissä. =) Sinänsä hassua, että en kuitenkaan ole sen väsyneempi iltasella vaikka nuo yöunet nyt on mitä on vessaheräilyineen.
 
Mä en edes tiennyt että uimista pitäisi lopussa vältellä vaikka toista odotankin:D Oon kyllä ihan ollut menossa käymään uimahallissa mutta en nyt sitten tiedä uskaltaako..Ei ole lääkäriä kun puolivälissä ollut niin en tiedä kohdunsuun tilannetta..:$
Sitten kyselen että miten te rentoudutte tai onko harrastuksia?
itsellä on musiikki ihan ykkönen tosin nykyään sitäkään ei voi huudattaa paitsi jos isäntä ja poika ei ole kotona..mikä on erittäin harvinaista ja silloinkin vaan vilkuilen kelloa:kieh: ja yhteiset hetken puistoissa yms on mukavia:) nuo saa olon rennoksi.
Harrastuksiakin olisi mitä haluisin puuhata mutta ei ole rahaa tai aikaa..Auton rakentelu olisi kivaa (tosi naisellista:D) mutta tuolla tallissa se kaara vaan lahoaa..Olis niin huippua ottaa oma auto vähäks aikaa käyttöön niin sais huudattaa musiikkia miten lystää ja olis subbarikin,mikäli toimii..:p mutta niin,kaikkea ei voi aina saada=)
Onkos kaikki hankinnat jo tehty?Mä vielä mietin olisiko rintakumit ja maidon kerääjät hyvät hommata ennen synnytystä vai tilanteen mukaan:xmas:
Avantasia 33+1
 
Nesteen valuminen rinnoista: Tuleeko kenelläkään muulla paljon?? Täällä ollut nyt pari päivää niin että tulee hetkessä läpi liivinsuojista. Ihme juttu,enteileekö jotain? :O Mullahan siis alkoi tuo tippojen tuleminen joskus rv20,mutta en tarvinnut edes liivinsuojia. Mitään maitoahan tuo ei ole vaan sellaista kirkasta ja sitten kellertävää,välillä sitten ihan valkoistakin. Oon tosissaan joutunut nyt opettelemaan nukkumaan liivit päällä,enkä tykkää yhtään. Yleensä nukun ilman minkäänlaista vaatetusta...=)

Nukkuminen on käynyt myös todella tukalaksi: iskias painaa kokoajan ja lonkat puutuu..plääh :stick:

Huomenna poksuu...:)

7vkoa laskettuun.

Bluebaby ja (vilkas)vauveli 32+6
 
Mulla olis ollut lääkäri ja synnytystapa-arvio tällä vkolla ja mä uuno olin kattonu ajan väärin! Missasin sen siis, mutta onneks sain uuden ajan ens tiistaille. mutta kyllä otti päähän! :mad:

Minkä pitusia suppareita teillä on? Supistukset on mulla kestänyt vkolta 30 saakka useita minuutteja kerrallaan. Mielenkiinnolla odotan, millasia ne "oikeet" sitten ovat...

Olo on ollut tasaisen tukala jo pitkän aikaa ja sitten tällä viikolla keskiviikkona tuntui että kaikki kivut loppui kuin seinään! Oli nautinnolliset kolme päivää kunnes tänään taas olo palautui... Mutta ihan ihmeellinen katkos! En tiedä vaihtoiko tää pikkukaveri asentoa vai mitä, mutta olo oli niin ihmeellisen hyvä!

Mutta nyt hyvää yötä...

Annapellu ja masuvauva, tänään sunnuntaina 37!
 

Yhteistyössä