***Huhtikuun Helmet 2012 ' MAALISKUUSSA ' ***

Still in one piece! Suppareiden väli edelleen 7min joten mä lähden huoltamaan turhamaisuudessani vielä kynteni ennenku alkaa tyrät rytkyä. Olin eilen aivan varma et yön aikana tulee lähtö,mut aamulla sanoin miehelle et se on se prkleen aprillipäivä ku paksupää näkee päivänvalon!
 
onnea vauvan saaneille <3

täällä pesänrakennus etenee nyt on vuorossa pesuhuone, ensi viikolla olisi laskettu aikakin.

Onko kellään tietoa kuinka yleistä on että vauva on laskeutunut ja maha roikkuu melkein polvissa mUTTA kaverin pattipää on väärällä puolella häpykumpua? Ei siis lantion sisällä vaan ulkopuolella? Olen menossa aiheesta jossain vaiheessa tarkastettavaksi mutta ajattelin nyt vielä kysellä jos jollakulla olisi aiheesta kokemuksia.

odottelu jatkuu :)
 
SysterP paljon onnea vauvasta koko perheelle:flower:

mä nukuin viime yön niin hyvin etten edes muista koska olisin viimeks niin kivasti nukkunu=) otin illalla grammasen panadolin, kävin vessassa vaan kolme kertaa ja otin puoli neljltä toisen grammasen panadolin. tää oli ihan luxus yö verrattuna pariin viime viikkoon ainaki.

nyt on silti muutenki jotenki huojentunu olo ku on vauva täysaikanen ja saa tulla jos on tullakseen. tiistaina tein koiran kans heti tunnin lenkin, eilen käytiin miehen ja koiran kans puoliskatunnin lenkillä ja tänään aamulla kävin koiran kans 40min lenkillä. selkään sattuu ja toosassa on tuntemuksia, painetta alavatsassa, mutta silti tulee niin sikahyvä olo ku saa raitista ilmaa pitkästä aikaa kunnolla =) ja liikkua, voi miten liikuntaa kaipaankaan ja sitä fiilistä sen huhkimisen jälkeen:p nyt vaan meinaan kauheesti touhuta kaikkee ja saunoa illalla kovasti ja pitää peukkuja et poika syntyis pian=) elän toivossa vaikka kohdunsuu vielä kiinni... mut kaulaa jäljellä 1,5cm...

sellasta, mut nyt ruuan laittoon, alkaa oleen kova nälkä jo:p
 
Syysmyrsky: Tsemppiä ja jospa se siitä vielä tän vuorokauden aikana tulis! =) Pidän peukkuja.

Neuvolakuulumisia 37+4
Paino -500g/viikko
RR tipahtanut normilukemiin, oli jotain 120/70, viime viikolla alapaine 88.
SF-mitta: Tipahtanut noin 4cm viime viikosta! nyt oli 28,5 kun viikko sit oli 32,5.. Eli jee? :D Ja mittaaja sama ku ennenki, mittas kahesti ku ei meinannu uskoo..
Pissa puhas. Liikkeet ++, syke keskiarvio 140, ja rt.

Sanoi synnytyksestä sen verran et hän LUULEE ettei pysy sisällä LA:han asti, MUTTA (huumorilla höystettynä) "kumminki oot sit täälä vielä 42+" :D Eli senpä näkee sitte koska lähtö tulee, oma intuitio sanonu viikko sit ettei ole sinne laskettuun asti vaan tulis aiemmin mut en haluu uskoo siihen ettei olis niin kauhee pettymys kun viikot paukkuu sielä 40-42.. Ja ei toi mun intuitio ole ollu pettämätön :LOL:

Hoksasin et tässähän on vielä tutustumatta HYS:iin! Josko ens viikolla sais käytyy sen tutustumiskäynnin :D Heh...

Jaksamisia meille kaikille! =)
 
Viimeksi muokattu:
ihme otus mulla ei ole edellinen eikä tämä laskeutunut kunnolla eikä kiinnittynyt. Eli on alempana mutta ei ns. lantion sisällä. Yleistä uudelleen synnyttäjällä kun paikat on enemmän jo "levällään" ja ainaki mulla on leveämpi sisälantio. Mulle on aina sanottu että ei haittaa mitään. Eli laskeutuu synnytyskanavaan sitten vasta siinä synnytystilanteessa. Ja ainakin viimeksi tuli ihan oikeessa takaraivotarjonnassa. Pitää huomioida ainoastaan se että jos menee vedet niin lanssilla ja makuuasennossa synnärille. Muutenhan tää on vaan helpotus kun ei ole liitoskipuja eikä mikään roiku tuolla alhaalla eikä ole paineentunnetta. En ole nyt ihan varma tarkoititko juuri tätä vai jotain muuta?? Taisit kirjottaa että maha kuitenkin roikkuu...mikä siellä sitten roikkuu jos ei pää?:O:ashamed: kyssyy tyhmä..
Mutta siis yleistä on, näin mulle sanottiin.
 
Moikka!

Oikein suuren suuret onnittelut synnyttäneille! :flower:

Ulkona melko märkä ilma. Hyvin kuitenkin maitto 1½h ulkoilu tytön kans, ku sai läträtä veden vallassa :)

Itellä on kadonnu KAIKKI oireet, ett olisin ees raskaana. Vessassa käyn edelleen sen yhe kerran/yö, mutta seki varmaan totuttu riitti ja jos vaan yhen yön pinnais, jäis seki pois. Mihkää ei koske ja kävelyki on ihan normaalia. Näinhä sen pitiki mennä..
Ei kyllä sinällään haittaa, koska ollaan vkl reissussa 100-200km päässä synnytyssairaalasta. Vois sit vaikka pääsiäisviikolla tai sitä seuraavalla syntyä.

Arviota ei meillä oo edes mahdollisuutta saada. Tosiaan viimenen lääkärieuvola on viikolla 28, jollon saa tietää paikkojen tilanteen. Nyt ei hajuakaa, onko mikä tilanne. Neuvolan TH ei anna arvioita. Painoarvio on käsikopelolla ja skaalalla +/-0,5kg, eli melko laaja.

Huomenna taasen neuvolaan. Enää ei oo montaa neuvolakäyntiä jäljellä, max. kaks käyntiä huomisen lisäks.

Nyt meen jatkaa noita kotitöitä, ett saa kaiki tehtyä ennen huomista.

Oikein paljon voimia ja kärsivällisyyttä kaikille näille viimeisille viikoille!

Marimi ja poika 39+4
 
Löllöttelijä, et kyllä menetä mitään, vaikka et käviskään siellä tutustumiskierroksella. Ite oon menossa samaan sairaalaan synnyttämään ja käytiin siellä joku pari viikkoa sitten ja niillä oli tosi kiire ja täyttä ja näytti vaan ihan vähän jotain huoneita eikä oikee kertonu mitään....ja kesti 10min.

Saas nähä millasta on sitte synnyttämässä, sitä kätilöä en ainakaan halua....
 
Moikka kaikille! En ole pitkiin aikoihin kirjotellut tänne mitään, enkä paljoa muutenkaan. Mutta lähes joka päivä olen kyllä käynyt täällä lukemassa :D

Mutta voisin nyt kertoa kuulumisia(vaikka ketään ei edes kiinnosta).

Nyt on siis 37+5 ja eilen oli neuvola

sf-mitta oli 30 cm (20.3 lääkäri unohti mitata, 15.3 oli 29cm, 8.3 oli 27cm)

koko ajan on kulkenut tuolla alakäyrän ala puolella, mut nyt oli pompannu tohon alakäyrälle... olin ite syntyessäni (ihan laskettunapäivänä) 45,5 cm ja 2680 g, joten ei tästäkään mitään isoa voi(onneksi) tulla. Viikoilla 28+3 ja 30+3 jouduin käymään ton takia äitiyspolilla ultrattavana ja enää ei oo onneksi tarvinnut käydä kun oli hyvin kasvanut kuitenkin. 28+3 viikolla syntymäpaino arvio oli 2800g ja 30+3 oliki kasvananu niin hyvin että arvio oliki pompannu jo 3300 grammaan... toivottavasti ei nyt oo vaa jatkanu samaa tahtia :D

Terkkari kyllä sanoi eilen, että ei sieltä ole mikään iso vauva tulossa ja lääkärikin, että sirolla äidillä siro vauva.

Ja vauva on onneksi ihan pääalaspäin siellä ja kai alempana kuin pariviikkoa sitten ja mieskin sanoi että on maha laskeutunut, tosin ite en oo mitään huomannu eikä ole mitään tuntemuksiakaan, niinkun ei mitään kipuja tai särkyjä edes koko raskaus aikana, töissäkin olin ihan loppuun asti ilman mitään sairaslomia...

Lääkäri muuten sanoi,että tuskin syntyy paljoa aikaisemmin ja tuskin menee kuitenkaan paljoa yli. Että saas nähdä milloin tää pikkumies päättää syntyä. Mun puolesta vaikka heti!

Lolaa ja "Eemeli" 37+5
 
  • Tykkää
Reactions: Löllöttelijä
Milloinhan alkaa taas tulla vauvoja oikein "rytinällä" tähän pinoon :) Sitä odotellessa, ja jospa itsekin pääsisi pian synnyttäneiden joukkoon jo :) Ja varsinkin Jouskari jolla laskettu oli ja meni ja muut kellä laskettuaika jo kolkuttelee ovella :)

Oon niin väsy.. Ja pitäis kaupoille vielä tänään jaksaa, huhhuh..
 
Suuret Onnittelut teille, icy, Heijut ja SysterP!

Kaksi päivää laskettuun... Ja ihan kauniisti pyydän, että lopetatte sen jonossa ohittelun nyt tähän. :| Olen niin iso ja niin kiukkuinen, että parempi olisi päästää minut jo kohta synnyttämään! :xmas:

Sitä odotellessa syön vähän lisää suklaata. Mieskään ei uskalla enää puuttua tähän mässäykseen. Painankin kohta enemmän kuin se, eli ei ihme, että katsoo paremmaksi olla ihan hiljaa.

Vointeja ladies. Ja kiitos muuten synnytyskertomuksista, ja laitattehan lisää, kun kuitenkin ohittelette... :) (Ja olihan siellä pari ainakin vielä ennen minua... ;)) Niitä on aina kiva lukea.

Midia ja Poika, 39+5
 
Viimeksi muokattu:
Hirmusesti onnitteluita kaikille, joilla käärö jo sylissä tuhisemassa :flower:

36+3

Kävin eilen äippäpolilla pienen sf-käyrän vuoksi ja lääkärin epäilemän lantion ahtauden vuoksi. Vauva oli onneksi vain hieman keskikäyrän alapuolella, eli arvio oli vähän vajaa 2700g ja virtaukset ja kaikki oli kunnossa.:heart:
Yllätyksekseni lääkäri ei suostunut ollenkaan tutkimaan lantiota, koska vauva ei ole iso ja tutkimuksien perusteella ei kuulemma voi oikeasti tietää minkä kokoisen mahtuu synnyttämään. Nyrkkikopelointi ei kuulemma kerro mitään ja magneettiin ei turhan takia lähetetä ja magneettikin kertoisi vain lantion mitat, mutta ei sitä syntyykö vauva alakautta. :O
Normaalisti en oikein uskoisi lääkäriä, joka puhuu noin, mutta hän on kokenut synnytysosastojen ylilääkäri ja kuulemma pidetty ja osaava, joten sai minut ihan luottavaisin mielin odottelemaan alatiesynnytystä. Puhuttiin pitkään siitä, että synnytys todennäköisesti pysähtyy, jos vauva ei mahdu tulemaan ja sitten on aina paikalla tarpeeksi lääkäreitä sektiota varten. Vauva oli pää alaspäin, mutta kasvot mahaan päin, joten lääkäri kehotti pyytämään seurantaa siitä mihin suuntaan kasvot osoittavat synnytyksen edetessä. Hieman meinas kyllä kammot hypätä pintaan, kun aukaisin oven ja näin huoneessa hieman turkkilaista muistuttavan noin 50-vuotiaan miehen, mutta hän oli onneksi todella mukava, eikä yhtään "ahdistava" olemukseltaan.

Mä en nyt sitten enää varo mitään, eli siivoan, saunon, pupuilen ja lenkkeilen hyvillä mielin, koska vauva olisi jo tarpeeksi iso, eli synnytys saa puolestani käynnistyä, jos itsestään käynnistyy. :D

Sellaista tuossa mietiskeli, että paljonko vauvan päänympärys pienenee synnytyksessä. Lääkäri ei ultralla päässyt kunnolla näkemään päätä, mutta arvioi 35cm. Eli kuinka suuria on lukemat mitä vauvan pää pienenee synnytyskanavan läpi tullessaan yleensä. Riippuu tietenkin varmasti pään asennosta ja ahtaudesta ja kestosta, mutta onko se luokkaa vain 0-2cm vai jotain enemmän?
 
Heippa kaikille superpitkästä aikaa!
En edes muista, millon olisin viimeks kirjotellut tänne, lukemassa käyn kaikki tekstit kyllä päivittäin ja parhaimpana useamminkin. Hurjasti onnea kaikille jo synnyttäneille ja voimia loppumetreille me muut vielä mahan kanssa kulkevat :) Täällä voidaan oikein paksusta ja synnytyksen käynnistymistä odotellaan, olisin jo aika valmis lähtemään sairaalaa kohti. Aikaisemmat muksut meillä syntyneet 35+5 ja 38+2, nyt vauveli on pysynyt matkassa jo tähän 39+2 asti ja edelleen antaa itseään odottaa ;) Pari päivää on nyt ollut todella kummallinen olo, vatsaa koskenut, paleltanut hirveästi ja vatsa ollut aivan sekasin. Tänään kävin neuvolassa ja th meinas, että saattaisivat oireet viitata pian alkavaan synnytykseen, kun monilta vissiin luonnostaan tyhjenee suoli ennen synnytystä?itse en niin pitkälle ole aiemmissa raskauksissani päässyt, että olisin tällaista kokenut. Mutta mutta, hetki sitten tulikin oksennusta sitten sen verran, ettei ikinä ennen elämässäni. Joten kaikki oireilut ovat varmaankin liittyneet alkavaan vatsatautiin, jota en muuten ole ikinä aiemmin kokenut.. Vai onko jollain muulla kokemusta, että näin raju "tyhjennys" voisi enteillä synnytyksen alkua? Nythän sitä onkin ihan parhaimmillaan ja voimat kohdallaan, jos joutuu sairaalaan lähtemään :(Onkohan tällaisesta voimakkaasta oksentamisesta muuten mitään haittaa vauvalle, lähinnä ajattelin tuota painetta mikä vatsaan oksentaessa kohdistuu.. Vauva liikkuu kyllä hyvin, mutta itteä alkoi vähän mietityttämään.. Tämäkin nyt vielä sitten!
 
mulla olis kans pari kysymystä viisaammille:D

onko joku tietty suunta mihin vauvan kasvojen pitää osoittaa kun se syntyy, että se on turvallista...? eli siis kun meidän poika on luultvast kasvot oikeelle kylkeen päin koska selkä on vasemmalle päin:confused:

ja sit semmonen et minkä ikäsenä vauvaa voi alkaa pitään rintarepussa? kun mulla olis haaveena vapputori vauvan kans mutta mua ei oo luoto vaunujen kans väenpaljouteen, jyrään kaikki luultavasti, hermot ei kestä, ainakaan jos ihmiset käyttäytyy samalla lailla ku mitä oon nähny... itse olen tietenkin tosi täydellinen näissä tilanteissa:saint:

tyhmiä kysymyksiä mut tuli nyt mieleen...

mä lämmitin kauratyynyn kolmisen tuntia sitte että sais selälle helpotusta... ei tainnu olla kovin kipee selkä ku muistin sen vasta äsken... lämmitin uudestaan ja muistin jopa hakea sen mikrosta...=)

suklaata tekee ihan sikana mieli, näin siitä unta jo aamusella ja oon yrittäny unohtaa sen mut en mä voi:ashamed: toivon että mies on ottanu vihjeistä vaarin ja tois sitä mulle ku tulee töistä, jos ei niin parempi niin:D
 
Puuh. Ärsytys vain jatkuu... Pissanäytteen tulokset sain eilen, siinä oli onneksi kaikki ok. Suuri hyppäys sf-mitassa saattaa kuulemma johtua ihan vaan siitä vauvan asennosta (voi vaikuttaa n. 3 cm) + siitä, ettei toukka ole vielä laskeutunut.

No, postista kolahti myös lähete sinne synnytystapa-arvioon, ja vitutus vain kasvoi. Tuo arvio on vasta rv:lla 39+0!! Tyyppihän on mahdollisesti jo ulkona ennen sitä... Eli vaikka aiemmin ajatus synnyttämisestä ei oo pelottanut yhtään, niin nyt alkaa olla fiilikset ihan päinvastaiset. :'( Onko kenellekään kokemusta noiden aikojen muuttamisesta? Jos soitan sinne äippäpolille ja anon aikasempaa aikaa, niin mitkähän on mahdollisuudet...?
 
Suska84 Minulle terkkari vastasi että juuri siinä asennossa vauvan tulisi olla. Kysyin siis mitä lääkärin merkitsemä tarjonta tarkoitti ja hän selitti että yleisin ja paras asento olis just noin selkä vasemmalle. Kuulemma kiertyy siitä sitten oikeaan asentoon syntyessään, eli juuri noin kun MasuKuski laitteli, kasvot kohti äidin selkärankaa.

Ja napailenpa sen verran että täällä koettu ensimmäisiä koko vatsalla tuntuvia suppareita, kipeitä.:D Aiemmat tuntuneet selässä ja alavatsalla. Mitää tulppia ei ole edelleenkään näkynyt. Kaks yötä mulla on ollut sellainen olo että vatsa on kipeä, mutta en sitten kuitenkaan ole kunnolla havahtunut. Sellainen erikoinen polte mutta ihan siedettävä kuitenkin. Siis olen aamulla miettinyt että oliko se kipeä vai näinkö unta, tosi selkeetä:LOL:

Humbuugi 38+4
 
Lolaa: Kiva kuulla, että oikeassa tosielämässäkin on raskauksia, joista voi oikeasti nauttia. Eli mitään ylimääräsiä kivistyksiä ym. ei ole havaittavissa. =) Toivottavasti saat mennä noilla ihan loppuun asti. Ei näitä kaiken maaliman kivistyksiä, vessajuoksuja ja muita vaivoja kelleen toivo. :rolleyes:
 
Lukekaas tätä :O

Tänään oli mulla käynti äitipolilla ja tarkoitus oli että saan käynnistyspäivän. Minullahan on rd ja poika on todettu jo isoksi. Mutta kävinkin niin että ylilääkäri joka ei ole vielä minua tässä raskaudessa tarkistanut niin totesi seuraavaa;
Ensinnäkin poika on ihan mahan päältä koelteltuna normaalin kokoinen.
Ultralla mitattuna paino arvio sama kuin käsin mahan päältä.
Ja sisätutkimus osoittaa että lantiostani mahtuu reilusti yli nelikiloinen.
Siis poika oli "laihtunut" sitten viimeksi kaksi viikkoa tehdyn painoarvion. Pojan painoksi arvioitiiin nyt 3,5 kg ja viikkoja kasassa 37+5. Eli ei käynnistystä kuin vasta lasketun ajan lähellä jos ei siihen mennessä ole tullut. Paikat sormelle auki ja kaulaa kuitenkin 2 cm jäljellä. Kutitteli kuulemma pojan päätä että alhaalla oli.

Olin ensin pettynyt että en sittenkään saa käynnistystä mutta nyt mieli rauhoittunut. Monta viikkoa sanottu että tulossa on iso poika ja sokerilla kasvanut mutta sitten yksi lääkäri kumoaa kaiken :O

En tiedä mitä ajatella.

Piiper ja poika 37+5
 
Suska84 Mun tietääkseni se riippuu ihan rintarepusta. Itse ostin ton BabyBjörnin Originelin, jossa lukee, että voi käyttää jo 3,5 kg alkaen eli siis ihan vastasyntyneellä.(Toi on muuten tosi nätti laivastonsininen ja tuntuu tukevalta ja mukavalta!)

Mulla oli tänään neuvola ja kummempia tuomioita en saanut

Rv 39+1 (38+0)
Paino 71,5 kg (69 kg)
Painonmuutos/viikko +2180g (+230g)
Turvotus ++ (Aiemmin ei ole ollut missään vaiheessa, mut kai sitä kuuluukin olla jo vähän turvoksissa tässä vaiheessa?)
RR 134/85 (137/85)
Pissa puhdas
Hemppa 126 (116) Eli se 2 tabletin annostus nyt sit toimii, kun vihdoin alkanut nousemaan toi! JEE ! :)
Sf-mitta 38cm (37cm) Jänskättää ehtiikö mennä 40cm ennen synnytystä? :LOL: Katto neuvolassa et menis muka pahasti yläkäyrällä, mutta kun mä olen vain 154cm pitkä, niin siks se noin korkeeks pomppaakin.. eli eivät ole siis huolissaan siitä.
Painoarvio 3,2 kg (2,9 kg)
Tarjonta RT
Syke +145 (+150) Eli laskenut siis takas tonne missä se yleensä on ollut
Liikkeet ++

Taas kerran oli kuulemma meneillään supistus, kun mitattiin sf-mittaa ja mä en taaskaan tuntenut muuta kuin, että maha ois ollut ihan pinkeä. Mistä mä tiedän milloin tää haluaa ulos, jos en tiedä milloin supistaa? :ashamed:

Neuvolassa oli muuten taas paastosokerin mittaus, ja oli nyt 4,2 !! vaikka eilen mätin ihan kokonaisen pitsan, tähän en ole koskaan ennen elämässäni edes pystynyt, ja puol pussia karkkia koska teki niin mieli. Alkaa mietityttämään, että se kummallisen korkea ekan tunnin arvo siellä sokerirasitustesteissä olis mitattu jotenkin väärin? Mulla nimittäin on kokoaika ollut paastosokerit reilusti alle sen 5,5 ! Enkä ole edes mitenkään tarkemmin katsonut syömisiäni.. No jaa, ihan sama.
Yölliset vessareissut on vähentyneet huomattavasti, nyt tän viikonaikana ainoastaan kahtena yönä olen herännyt vessaan sen yhden ja ainoan kerran! Mut uni on taas jostain syystä alkanut maistumaan. Samoin jano! Huomasin tossa just, että enää ei toi selälläkään olo tee huippausta ja pyörrytystä.. kyl mä sitä silti välttelen, vaikka öisin näköjään kierryn selälle.

Nyt nälättää ja niin kauheat kivut(siis sitä tökkimisen tunnetta), että ihan seison tietokoneen ääressä.. ei pysty pistelyn takia istua. Taidan siis mennä iltapalalle ja nukkumaan! :)

ekulainen & pallero 39+1 TJ 6 ! :heart: Prinsessa on jo iso tyttö :)
 
Huomenta!

Vaihteeksi yö taas valvottu suppareiden takia. |O Eivät olleet kivuliaita, mutta jotenkin sitä ei sitten osaa nukkua, kun noita tulee yölliseen aikaan. Ja aina niiden välissä tenavakin melskasi ihan kiitettävästi... : / Onneksi isännällä vapaa päivä, niin jospa sitä ottaisi pienet päikkärit tässä jossain välissä. ;)
 
Huomenta :)

minimami: Ei ole kokemusta äippäpolin aikojen muuttamisesta, mutta kannaattaahan se varmaan soittaa ja kysyä mitä sanovat siihen, kertoo tuon oman huolen.. Tosin siinä on varmaan se, että arvioivat kokoa, niin pitää sit kuitenkin olla mahdollisimman lähellä laskettua aikaa, koska vauvat voivat kasvaa viimeisillä viikoilla vielä paljonkin.

Mulla tänään leipomiset huomisille synttäreille, lapset mummolaan iltapäivällä, niin saadaan touhuta tässä kotona rauhassa, minä leivon mies imuroi ja pyyhkii pölyt :) Koululaiset lähti kouluun, tulevat jo ennen puoltapäivää ja kuopus pitää viedä kerhoon 8.30.

rv 37+6 (ja huomenna POKS, monestikohan tässä ehtii poksua raskausviikot ennen kuin vauva poksuu ulos tuolta yksiöstään :) )
 
Tosiaan eilen olin synnytystapa-arviossa vauvan painoksi arvioitiin noin 2,6kg. Vauva köllötteli pää alaspäin "lähtökuopissaan" - oli itseasiassa niin alhaalla ettei päästä saanut enää kunnollisia mittoja. Kohdunsuu on täysin kypsä, mutta kaulaa on vielä 2cm. Lääkärin mukaan ei olisi yhtään yllättävää, vaikka syntyisikin ennen laskettua aikaa, mutta tiedä näistä sitten taas... :D

Muutenkin kaikki (hemoglobiini, sokerit yms.) oli erittäin hyvin. :)

Lääkärin vähän kovakouraisen tutkimuksen vuoksi alapäähän sattui koko loppupäivän/ yön eikä kävelykään tuntunut enää yhtä helpolta kuin aikaisemmin. Eilen mulla saattoi myös olla ensimmäinen koko vatsan läpi kulkeva kipeä supistus...

Tänään POKS 36+0 :heart:
 
Hahaa! Ekaa kertaa näin synnytykseen viittaavan unen: tiirailtiin siinä miehen kanssa wc-paperia, jossa oli vihreää lapsivettä- ja ihmeteltiin, joko pitäs lähteä synnyttymään. :LOL:

Ja nyt olen ottanu itteäni niskasta kiinni- tää herkkujen puputtaminen loppu nyt! Jos makeannälkä iskee, niin mulla on kaapissa pähkinöitä ja paljon erilaisia hedelmiä :D Kyllä se sokeri vaan koukuttaa ja pahasti. Mut kyl mä silti pääsiäisenä ajattelin jotain herkkuja syödä. Nyt oon melkein päivittäin syöny jääötelöä :ashamed:

Jaahas! Sit tarvis varmaan lähteä typykän kanssa lenkille :)

jassåå+pyöriäinen 39+2
 
piiper75 mun mielestä tuo kuulostaa hyvältä! Nyt vaan reippain mielin päivä kerrallaan odottelemaan. Mun mielestä itsestään käyntiin lähtevä synnytys on aina parempi vaihtoehto kun käynnistys. Mutta tämä vain mun mielipide. Mun esikoinen oli 4200g ja hienosti selvittiin sponttaanista alatiesynnytyksestä :heart:

ekulainen trust me-kyllä sä sitten tiedät kun on synnytyksen aika! :whistle:

Mä en ole nähnyt synnytysunia mutta unia siitä että olen työpaikalla enkä osaa siellä mitään tehdä ja seison vaan tumput suorana :D

Mä olen jo täysin kypsä tohon kuopukseen (3,5v.) joka oli siis siellä mummilassa melkein viikon ja nyt kun tuli takasin niin on ollut aivan mahdoton; komentaa ja kiukkuaa aamusta iltaan. Ei syö eikä tottele. Herää kukonlaulun aikaan ja heti väärällä jalalla!! |O
Tommosia hirviöitä niistä sitten tulee :kieh:
Mä olen vahvasti sitä mieltä että lapset on "helppoja" tuohon 3 ikävuoteen asti ja sitten kun heille alkaa kehittyä se oma tahto ja luonne niin ollaan vaikeuksissa. Varsinkin nykyajan äitiys on niin erilaista kun ennen. Kaikki on helppoa ja valmista ja pitää saada heti. Ennen lapset touhus pihalla kaiket päivät ja osallistui kodin askareisiin. Me ollaan oikeastaan eka sukupolvi joka todellakin "kasvattaa" lapsensa. Meidän vanhemmat suurin osa on niitä sota-aikana tai just sen jälkeen syntyneitä jotka on saaneet "näkyä mutta ei kuulua". On käytetty remmiä ja vitsaa ja tunteista ei paljon ole puhuttu. Ja nyt nämä ihmiset ovat kasvattaneet meidät. Ja me nyt sitten omaa jälkikasvuamme. Yhteiskunnassa missä mitään ei sais kieltää ja sitten niistä tulee tommosia pullamössöjä:kieh: (en kuitenkaan ole sen vitsan kannalla jos joku niin käsitti!!)

Ja nyt lopetan tämän valitusvirteni ja painun pihalle! Pää on niin täynnä räkää ja keuhkoihin sattuu mutta ei auta itku markkinoilla. Toivottavasti ymmärrätte valitusvirteni; aina ei vaan jaksa.

Välillä sitä miettii että onko tässä mitään järkeä koko touhussa vaikka niitä lapsiaan rakastaa enemmän kuin elämää itseään. Jos joku on mua koulinut niin nuo lapset. Ne kasvattaa kyllä vanhempiaan ei me niinkään niitä. Väitän minä. No, huomenna päivä uusi! ;)

40+3
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä