Huhtikuun Hurmurit 2013 *Joulukuussa*

Toive laita ihmeessä nuo mielenhäiriö raskaushormonien piikkiin! Sitten äitiyslomalla onkin jo ihan normaalia, että tuollaista hulluuden esiastetta saattaa esiintyä ;)

Viuwolf me olimme pienellä matkalla viikko sitten perheen kanssa, eikä tuo lentäminen ainakaan tässä vaiheessa tuntunut mitenkään ihmeelliseltä. Lentosukat kannattaa tosin muistaa... Myöhemmässä vaiheessa lentämisestä ei ole kokemusta.

Mä näin viime yönä aivan hirvittävää unta! Halusin, että Narsku otetaan mahastani pois sellaiseen johonkin "kasvatuskapseliin" kypsymään... Sitten kantelin mukanani sellaista pahvista "lelupakettia", jossa etuosa oli läpinäkyvää muovia (mahtaako jouluostokset vaikuttaa tähän mitenkään ;)). Jossakin vaiheessa alkoi kaduttaa tuo päätös ja halusin vauvan takaisin vatsaani, muttei se ollutkaan sitten ihan niin helppoa. Onneksi jossain vaiheessa puolittain heräsin vakuuttelemaan itselleni, että "tämä on vain unta" ja nukahdin uudelleen... :D Alkaa täälläkin jo jonkin asteista hulluutta olla siis tuloillaan.

Esikoisen hoidosta sen verran, että pidämme ainakin alkuun pojan sen 2pvä/vko päiväkodissa. On jo sen verran iso ja ERITTÄIN sosiaalinen tapaus, että varmaan sekä äiti että poika sekoaisivat täysin, jos tuo ei välillä pääsisi ikäistensä kanssa touhuamaan :D (Meillä kun ei nyt ole ketään kotona päivisin olevaa leikkikaveria). Eli alkuun ainakin tuolla ja muutetaan sitten tarpeen tullen.

Sipulisankari & Narsku 23+0 POKS!!!
 
  • Tykkää
Reactions: Toiveena kauniina
Onnittelut taas hyvistä ultratuloksista! Nyt en muista ketä piti onnitella, kun ne jäi tonne toiselle sivulle. Ja alkohan niitä tyttöjäkin tulemaan vähän lisää. :)

Mä toivoisin, että voisin olla kotona elokuuhun 2014. Vauva olis silloin 1v4kk, kun menis päiväkotiin. Saman ikäinen oli meidän toinen lapsi mennessään hoitoon. Saa vaan nähdä, miten rahat riittää, kun täällä meidän kunnassa ei ole ollenkaan kuntalisää tällä hetkellä. Tosin sen käyttöönotto on harkinnassa. Jos sitä kuntalisää ei tule, en varmaan pysty olemaan paria kuukautta pidempään hoitovapaalla. Ja muutenkin saa nyt nähdä kuinka pitkään jaksaa olla täysin kotona, kun nyt olen ollut 1,5 vuotta pois töistä. Tosin menen tammi- ja helmikuuksi nyt töihin. Tulee vaan aika pitkä tauko työelämästä tota parin kuukauden juttua lukuunottamatta. Muutenkin ajattelin, että teen sitten vajaata työviikkoa, kun palaan töihin.

Isompien lasten hoidosta äitiyslomalla.Meillä esikoinen käy eskarissa nyt ja saa käydä siellä kesälomaan saakka. Kesäloman jälkeen alkaakin sitten koulu. Meidän 4-vuotias on syksystä asti ollut kolme kertaa viikossa päiväkodissa puolipäiväisenä. Ajattelin, että hän aloittaa kesälomansa jo sitten huhtikuussa, kun vauva syntyy ja jatkaa päiväkotia sitten elokuussa, kun on kuitenkin jo 5-vuotias. ja, kun ei sitä tiedä, jos joudunkin palaamaan töihin jo tammikuussa 2014, niin ei haluta menettää hyvää päiväkotipaikkaa muutaman kuukauden takia. Ja hyvä se on 5-vuotiaalla jo olla muutakin tekemistä, kun hoitaa vauvaa ja taaperoa kotona. Taaperoa ei laiteta mihinkään hoitoon ennen mun töihin menoa sitten joskus. Se on vielä niin pikkuinen ja sille riittää tää oleminen tässä mun ja vauvan kanssa.

Pk-seudun tapaamisesta. Mäkin tosiaan menen tammikuussa töihin, joten en oikein silloin kykenen tapaamaan, mutta maaliskuusta lähtien on äitiysloma ja sitten olis kiva treffata. Laitetaan asia hautumaan ja järjestetään sitten, kun suurin osa alkaa olemaan kotosalla päivisin. :)

Tänään poksuu rv 23 (meinasin kirjoittaa 32)!

Mulle on tullut uusi vaiva. Tätä ei ole aikaisemmissa raskauksissa ollut. Mun häpyluu on ihan sika kipee. Siihen särkee ja sattuu sekä istuessa, että kävellessä. Maatessa ei paljon satu. Mahtaakohan tää olla pysyvä vaiva vai vaan ohimenevä. Googletin aihetta ja on nimeltään jotain symfuskipua (kirjotettiinkohan se noin?). Liittyy jotenkin liitoskipuihin ja paikkojen venymiseen, eli ei ole vaarallista, mutta epämukavaa on.

Je eilen nukkumaan mennessä tuli yksi iso supistus, joka tuntui ihan tuolla alapäässä asti. Onneksi oli vaan toi yksi. Luulen, että johtui väsymyksestä, kun olin nukkunut edellisyön tosi huonosti ja sitten touhuilin koko päivän, kun meillä kävi vieraita.Oli kyl ihanaa, kun kävi. Se on niin rentouttavaa, kun saa höpistä mukavia glögimukin ääressä.

Täytyy yrittää tänään varata keskiraskauden neuvolalääkäriä. Pariin viikkoon olen jo yrittänyt, mutta sielä on ongelmia jossain varausohjelmassa ja terkka ei saa aikoja varattua. Oli se helppoa silloin, kun vielä kirjotettiin ajanvaraukset sellaseen isoon kalenteriin käsin. :D Millä viikolla teillä muilla on keskiraskauden lääkäri?

Vielä täytyis pari joululahjaa metsästää. Niin ja ne joulukoristeet...

Natte ja Tinja 23+0 :heart:
 
Mulla oli jo tänään tuo keskiraskauden neuvolalääkäri ja sitä ennen terveydenhoitaja, kun ei joulunaikaan tai myöhemmin tällä viikolla ollut aikoja. Tässä kuulumisia:

Verenpaine: 119/67, mulle vähän korkea, mutta koska alapaine hyvä ja lähes normaali mulle niin pisti viime yön valvomisen piikkiin. Yläpaine kuulemma heittelee stressin ja valvomisen ym. mukaan.
Paino: +270g/vk, yhteensä nyt alusta vähän vajaa neljä kiloa.
Pissa: Puhdas
Hemoglobiini: 115, eli nyt rautakuurille. Olikin parissa ja puolessa viikossa laskenut
ihan reippaasti. (viimeksi 129)
Sf-mitta: 28cm:O Tosin tämän mukaan olisi kasvanut kymmenen senttiä tuossa reilussa parissa viikossa. Tuskin mahdollista edes mulle ;) Viimeksi mittasi th-opiskelija ja nnyt lääkäri, joka nyt ei ollut ihan varma edes, että muistiko mittatuloksen oikein. Muutenkin mittasi jotenkin ihan oudosti mun mielestä.
No, ehkä ensi kerralla mittauksen tekee oma th. Ja toki yläkäyrien yläpuolella viimeksikin mentiin, mutta veikkaan silti mittavirhettä.
Lapsiveden määrä: Normaali
Tarjonta: Poikkitila
Sydämensyke 140-150:heart:
Liikkeet: ++

Esikoisen hoidosta: Jatkaa kotona ja on siis ollut koko ajan kotihoidossa ja ikää siis kohta 1v5kk. Töihin haluaisin mennä myös syksyllä 2015, mutta voipi olla, että rahatilanne ajaa minutkin jo aiemmin.

Huomenna sokerirasitus:x Toivottavasti arvot ois hyvät, viime raskaudessa ainakin oli. Nyt siis joudun uudestaan, kun esikoinen oli niin iso syntyessään(4380g, viikon yliaikaisena tosin) Onko muilla kokemusta isoista vauvoista ilman raskausdiabetestä? Nykyään poika on ihan normaalikokoinen, mieluumin hoikka.
Lääkäri kyllä sanoi, että jos sokereissa ei nytkään ole häikkää, niin mä vaan saan isoja vauvoja, eikä asialle oikein mitään voi.


Hjannah&Pallero rv 25+0 :heart: Ja *poks!*
 
Moikka!

Oon salaa lueskellu aina näitä teiän juttuja, mut en oo sit ite kuitenkaan saanu aikaseks kirjottaa tänne:)

Voisin liittyä teihin, ite esikoista (poikaa) odottelen, la 12.4 ja rv 23+3 menossa. Mulla ollut vähän mutkia matkassa tässä, kun kävi ilmi että tulossa on vaikealla sydänvialla varustettu pikku potilas=/ Muuten kaikki ok, rakenteet yms kunnossa eikä oo onneks kromosomipoikkeamia (jotka usein liitetään sydänvikoihin). Rankkaa tulee siis varmasti kuitenkin olemaan, mut onneksi siihen on nyt ehtinyt asennoitua.

Hyvä, että olitte höpötellyt lentämisestäkin raskausaikana, kun just olisin kysynyt että löytyykö kokemuksia, kun pitäis sunnuntaina lappiin jouluksi lentää=)

Mites tonne Huhtikuisten fb-ryhmään pääsisi?
 
Tervetuloa kaakku89! :wave: Lisäsin sut listaan.
Tuosta etusivulta löytyi tällainen ohje: Jos haluat liittyä FB- ryhmään, laita täällä Kaksplus-palstalla nimimerkille Mams yksityisviestillä nimesi ja toive liittyä ko ryhmään.
Itse en FB-ryhmässä ole mukana, niin en tiedä miten pitäisi toimia, mutta kokeile tuota YV:tä. :)

Kamalasti paljon ootte kirjotelleet, kivaa!! :) Yritän jossain välissä ehtiä kommentoimaan enemmän..

Meidän Äiti ja pieni (viikot hukassa... :D)
 
Terve!
Pikaisesti neuvolakuulumisia;
Paino: 66g/vko Nyt nousuut yhteensä 100g
RR:11/67
HB:118, viimeksi ollut 148, ei ihme että väsyttää :(
Kohdun pohjan korkeus:23,5
Syke: 132-142

Ottaa pattiin toi hb.. Koskaan ollu noin alhanen :( Ehkä tästä on vaan suunta ylöspäin.

Kaukaa hyvän näkönen 23+1
 
Heipat kaikille!

Tuntuu kivalta lukea näin paljon hyviä kuulumisia :) Onnea :flower:

Tervetuloa mukaan myös Kaakku89!

Ja noille hassuille unille ei voi kuin nauraa :D Onneksi ne on yleensä niin höpsöjä,
ettei niitä oikeasti voisi tapahtua.
Minunkin unielämä on tällä hetkellä vilkasta, mutta todella sekavaa. En saa oikein
juonesta kiinni :D

Joulua meillä vietetään siten, että aatonaattona käydään miehen vanhemmilla ja aatto
ollaan tässä kotona oman perheen kesken.
Heti joulupäivänä ajellaan sitten minun vanhempieni, sukulaisten ja tuttavien luokse tuonne
Pohjanmaalle. Tämä viikko on aika kiireinen, kun käydään miehen sukulaisissa ja muuallakin
viemässä joulutervehdyksiä, ja sitten on paljon kaikkia käytännön asioita.

Viime perjantaina tuli Kelasta tieto, että äitiyspakkaus saapuu kahden viikon sisällä postiin.
Ihanaa! :) Tänään käytiin esikoisen kanssa työpaikalla täyttelemässä äitiyslomapapereita ym.
Oli kyllä mukava nähdä työkavereitakin ja jutella hetken aikaa.

Huomenna mulla on sokerirasitus heti aamukahdeksalta. Esikoinen tulee mukaan, joten katsotaanpa
kuinka siellä selvitään :) Kolmisen tuntia menee siinä junnatessa. Mutta nukkuuhan tuo pieni
varmasti jonkin aikaa siitäkin ajasta. Muutakin puuhaa on huomiselle riittämiin.

Torstaina sitten neuvolalääkäriin. Se jännittää jo nyt, koska tuo vatsa tuntuu niin isolta,
ja rasituksen jälkeen tuntuu alapäässä jonkin verran paineen tunnetta. Koen tosi tärkeäksi päästä
nyt tarkastettavaksi. Selvästi väsyneempi olen ollut myös viime viikkoina. Aamuisin olisi niiiin
ihana nukkua vaikka kuinka pitkään :snotty: Vaikka aamuyöllä usein valvottaakin.

Syntyvän vauvan kutsumanimi meillä on jo melko varmasti tiedossa.

Kummiehdokkaat ollaan tavallaan valittu, mutta ei olla heiltä vielä kysytty.
Ehkä tässä joulun aikana kysäistään.

Liikkeitä minulla tuntuu niin eri puolilla vatsaa, että melkein tosissani välillä mietin, että onkohan
siellä sittenkin useampi kuin yksi asukki... :whistle: Ihan runsaasti niitä liikkeitä tuntuu,
vaikka istukka etuseinämässä onkin.

Stressitöntä joulunalusviikoa kaikille! :xmas:

Viljavainio ja Pikkumuru 25+0 *poks*
 
Viimeksi muokattu:
Neuvola kuulumisia:
Paino noussut 2 kiloa (viikossa +167)
RR:116/82
U-Prot: +
U-Gluk: -
Hb: 129
Kohdun pohjan korkeus: 22cm
Lapsivesi: N
Syke: 150-155
Liikkeet: ++
Aika sokerirasitukseen varattuna. Huomenna labraan virtsa vietävä.

Kelalle ensi viikolla laitettava hakemus.

martsu76 ja toukka 21+3

Kaakku89 laita nimesi, jos saman nimisiä on montakin, niin tarkennusta pikkaisen.
 
Viimeksi muokattu:
Iltaa!

Jospa yrittäisin vähän osallistua keskusteluun välillä, monta kertaa päivässä tulee kyllä lueskeltua teidän turinoita! :)

Tuohon mun lemppariaiheeseen shoppailuun nyt vaikka ekaks... Kaikki tarpeellinen rupee olemaan jo hankittuna! :ashamed: Vaunut löytyi käytettynä, pinnasänky ja syöttötuoli löytyi vielä omasta varastosta. Turvakaukalon ostin uutena. Kantopussista haaveilen vielä, joskos sellaisen löytäisin käytettynä.. Kirppareilla on kierrelty ahkerasti ja mukaan on tarttunut jotain pieniä söpöjä vaatteita, poikaväreissä.. :) kestovaippoja ja rintareppu...

Vauvavakuutusta ei aiota ottaa. Ei ole noilla isommillakaan mukuloilla muuta kuin tapaturman varalle, eikä kyllä olisi tarvittukaan sellaisia *kop kop* Ollaan pärjätty hyvin julkisen puolen palveluilla, eikä täällä kylällä mitään yksityisiä lääkäreitä oikeen olekaan.

Keskiraskauden lääkäristä mullä ei ole hajuakaan. Seuraava neuvolakäynti on tossa tammikuun alussa, ehkä siellä selviää. Ainoa lääkärikäynti tän raskauden aikana on tähän mennessä ollut np-ultran yhteydessä.

Hätäkastenimiä on multa kysytty vaan yhden ainoan kerran, sillon kun odotin esikoista vuonna 2000. Eikä kai niitä nimiä tarvitse etukäteen ilmoitella jos ei kerta ole tarkoitus lasta kastaa, kun ei kirkon kirjoissa olla..?

Isyysloma: meillä isäntä on tällähetkellä työttömänä, joten ei oo noita isyyslomia tarvinnu paljoa miettiä... Tää mun 5-vuotias on kotihoidossa miehen kanssa ja jatkaa toki kotona vauvan synnyttyä, kunnes eskari alkaa syksyllä. Tammikuussa 2014 on tarkotus palata töihin, ei tähän meidän talouteen muut vaihtoehdot sovi, jossei lotossa voiteta.. ;)

Tässähän tätä turinaa taas tuli.. :D

 
Kivoja neuvolakuulumisia taas tullut :) Mulla on seuraava th neuvola 11.1., josta sitten vasta seuraava on lääkärineuvola. Eli täällä ei tuota keskiraskauden lääkärineuvolaa ole lainkaan (alussa oli lääkäri ja nyt sitten aika lopussa). Seuraavassa neuvolassa saan myös lähetteen sokerirasitukseen :(

Meillä myös tuo esikoinen ensi vuonna jo 5v (kauhistus kun aika kuluu nopsaan!), siksi siis jatkaa puolipäiväisenä päiväkodissa :) Kotona vauvan kanssa olisi toive olla myös elokuun 2014 loppuun, mutta kuten Natella, ei täälläkään kuntalisää saa, joten tarkastellaan varmaan vuoden päästä tuota taloudellista tilannetta ja katsotaan sitten...

Olenkin ihan unohtanut, että sain viime kerralla neuvolasta KELAan lähetettävät paperit!!! Pitää muistaa täyttää... Ärsyttää vain se ainainen tulojen selvittely. Palkka on viime vuodesta noussut, muttei taida olla ihan sitä vaadittavaa 20%. Musta toi on taas valtiolta jotenkin törkeää vaatia noin suuri korotus, jotta vaikuttaisi vanhempainrahaan :( Ei tässä muutenkaan noilla tuilla leveillä... Noh, elämä on, hyvä että saa ees jotain (näin joulun aikaan yritän pitää positiivisen mielen kaikesta :D)

Ss 23+1
 
vauvavajuutuksesta Me otetaan, otettu myös noille kolmelle muulle ja käyttöä on ollut koko vakuutuksen edestä.

Keskiraskauden lääkäri on mulla 8.1.

Kuopus on ensi huhtikuussa 5vee ja jatkaa pk:ssa 2pv/viikko. Isommat on jo koulussa.

Toivottavasti toi isäntä malttaa pitää isyyslomaa =D

kaukaa hyvän näkönen 23+2
 
Oi, hienoja kuulumisia täällä kaikilla ainakin mitä itse lukasin läpi silmämääräisesti :)

Hätäkasteesta Missään välissä tässä ja viime raskaudessa ei ole sitä puhuttu kun menen jorviin jos luoja suo... Lohjalla kait piti ainakin viime vuonna täytellä joku lippulappunen jossa on esitiedot etc.. eli siellä kait käytäntö on vielä voimassa. Jorviinhan ei tartte mitään muuta kun neuvolakortti mukaan eikä mitään muuta täytellä.

Tosin onko jorvi ainut missä voi luovuttaa tuon istukkaveren spr:lle ? Itse en tiedä muuta sairaalaa mutta viimeksi sen kanssa luovutimme ja saman paperin sai nyt jos haluaa luovuttaa. Tietenkin luovutan sen nyt kanssa jos vaan mahdollisuus on, saa sitten esim. leukemia potilaista joku ehkä apua :heart: ja saa sitten tiedon jos siinä oli jotain häikkää ym. Ainut huono puoli siinä on et mies tai kukaan muu kun se kätilö ei voi sitä poikkaista, mutta samapa tuo..

Vakuutukset otettiin silloin 2kk iässä tuolle, kun se mistä otan eli mandatum lifesta niin ei saa sitä ennakko vakuutusta jo raskausaikana, mutta on sitten taas ehdoiltaan muilta halvempi ja parempi mm. kertymän ja sairauden ja lääkekulujen kohdalla. Itselläni on samasta vakuutukset olleet lapsesta lähtien ja myös esikoisella on siellä. Kannattaa tarkoin vertailla vakuutuksia ja ehtoja, joku joka on halvin ei välttämättä tule halvemmaksi jos jokaisen eri sairauden kohdalla pitää omavastuu osuus kertyä. ;)

Itselläni ah niin ihana vaiva nostaa päätään eli atooppinen ihottuma joka on näin talvisin aktivoituva, aika jännä et esikoisen kanssa ei aktivoitunut talvellakaan mut tää tyyppi imee musta kaiken nesteen ihoa myöten, tai ainakin niin tuntuu vahvasti :D Kävin ihotauti lääkärissä myös näyttämässä näppyjä jotka viikko sitten ilmestyivät tyhjästä käteen ja jalkaan, syytä ei selvinnyt vaan joku allerginen reaktio. Olisi vain kiva tietää mistä tuli kun kaikkea olen syönyt kuten ennenkin eikä mikään mun mielestäni pitäisi laukaista niin että olisi muutettu jotain ainetta tai materiaalia, mutta tiedän sen että näin atoopikkona raskaus herkistää jollekkin aineille mistä normaalisti ei mitään tule, katsellaan siis mitä tuleman pitää...

Kummiehdokkaista taas pään vaiva... Yks on jo mutta loput, ööööö ei. Meillä on se huono tilanne että tämä kastetaan mutta meidän lähi piirissämme on suurin osa eronnut kirkosta jo aika päivää sitten, ja myös pysyvät eronneina. Esikoisella on vain kaksi kummia juuri tämän asian takia, kun kummius on se asia missä olen tarkka. En halua mitään tuttua jota en tunne tai ketä ei ole läheinen, sukukin on niin pieni kummallakin niin ei sieltäkään oikein löydä, joten yksi pitäisi keksiä vielä kun tiedän etten saa niitä ketä haluisin tämän asian takia : /

Torstaina neuvola joten kuulumisia sitten taas lisää :p

LittleEternal huomenna poks 24 :eek:
 
Iiiiiiihanaa, että hyviä ultrakuulumisia!!

Kaakulle tervetuloa ja extra tsempit, kun on poitsulla tiedossa sydänvika. Onneksi olemme Suomessa ja tiedätte, että erityishuolenpitoa tarvitaan heti, niin osataan kaikki paras tehdä pienokaiselle. Haluatko avata tuota enemmän, mitä tiedossa on? Ajatukset teille :) ja sen verran varjelukseen uskova, että laitan kädet ristiin teidän puolesta :)

Karen, mä joudun het joulun jälkeen taas töihin joten vaikuttaa ettei kahvitteluja ennen mammista saada pystyyn.. mutta tervetuloa eteläsuomeen..täällä on huisisti lunta joten ihan joululta näyttää :)

Viuwolf itekii siis oon keski-uudeltamaalta tarkalleen ottaen, ja aloinki miettii että liekköhän ollaan samalta "kylältä" kun täälläkin alkoi juuri perhevalmennus :)?

Outi, tsemppiä iskiaksen kanssa kärvistelyyn!! Pelkään koko ajan että milloin iskee, mutta toistaiseksi on mennyt todella hyvin selän suhteen (koputan puuta) pari vuotta sitten oli todella paha iskian ja tramalihuuruissa meni viikko.. eiiiiiii ikinä enää hermosärkyä tänne, kiitos!! Infoilehan miten menee, kiinnostaa!! Th sanoi neuvolassa mulle, että ikinä ei tiiä miten maha muuttaa painopistettä, että voi tuoda tilaakin ja ei alkaiskaan vaivaa. hopesou.

Kävin töissä jo viemässä raskaustodistuksen ja nyt pitäis kelalle paperit täyttää ja oottaa äippäpakkaus ja alkaa laskee päiviä äitiyslomaan, ja sitä todellakin odotan. Olin viikonlopun töissä ja yllättäen perus 8 tuntinen päivä meni ylitöiksi 4,5 tunnilla. Eeh, pomo sanoi, siis leikillää, että täällä ei raskaana olevia naisia säälitä.... no ei todellakaan. Ihan oma valinta se oli jäädä, mut ei voinut toisia jättää "kuseen".

Joulua odotellessa.. etsin radiostakin kanavan, että tulis joululauluja ja löysinkin, mutta nyt tuo biisi kuulostaa pahasti irwiniltä.."sen joulun muistan kun pukki mulle pussihousut toi" wtf?:LOL:

Hei, kaikille hyvää viikkoa!

Toive ja 22+2 huisia!!!!
 
Viimeksi muokattu:
Toiveena kauniina, Järvenpäässä asustellaan :)

Vakuutus saatiin ennakko-odotuksistamme huolimatta yllättävän helposti, ensimmäisestä yhtiöstä josta haimmme. Olipa helpottavaa :) yksi asia vähemmän pohdittavaksi ennen joulun lomia ja matkaa :)

Nimen olemme (lue: olen) päättäneet tulokkaalle jo. Nimi on sellainen, jonka olen joskus aikojen alussa jo päättänyt mahdolliselle tyttärelleni antaa ja se se nyt sitten vain on :)

Kummitkin olemme päättäneet, toivomme että suostuvat. Kysymme vasta kun toinen jo turvallisesti saatu tänne elelemään, taikauskoa :)

Keskiraskauden lääkäri menee 15.1. asti. Tosin sain ajan samaiselle lääkärille hakiessani matkaa varten lentolupaa joten tapaamme jo aikaisemmin.

Hoitovapaata toivon minäkin pystyväni tavalla tai toisella jatkamaan elokuuhun 2013, pidempäänkin olisin jos vain olisi taloudellisesti mahdollista. Kukapa ei olisi :) Näin ensikertalaiselle tuli melkoisena yllätyksenä kuinka pieni tuo kotihoidontuki muine lisineen on! Samoin erityistä selvittelyä ilmeisesti vaatii myös vuosiloman pitäminen hoitovapaan aikana tms. asiat, joista minulla ei ole aavistustakaan.

Toinen sokerirasitustestini ajoittuu välipäiville. Neuvolassa kävimme keskustelun tarvitseeko minun mennä vai ei. En mielelläni menisi, koska sokereissani ei ole ollut mitään vikaa ja koehan on rasitus myös sikiölle. Olisin voinut seurata arvoja kotona tms... no, ymmärrän huolen ja menossa ollaan kuitenkin. Onko muita, jotka olleet tai menossa sokerirasitustestiin kaksi kertaa?

Viu&Eveliina 23+3
 
Viimeksi muokattu:
Toiveena kauniina, ilmeisesti näin on :D itse jäin flunssassa takariviin häpeämään yskääni joka kyllä kuuluikin varmaan, tunnistanet siitä :D Mieskin oli mukana, tosin uhkasi, ettei tämänkertaisen jälkeen vapaaehtoisesti enään ilmestyisi... nooh, tässä on nyt onneksi aikaa toipua ennen seuraavaa kertaa :)

Liikuntaosuus oli kyllä itsestä hyvä.

Juu, pienet on piirit näköjään kun samasta kylästä eksyy samoihin paikkoihin porukkaa, miksipä ei, kivaahan se vain on :)
 
Viimeksi muokattu:
Apua, en kyllä tuosta yskästä saanu kiinni vielä! En ees kuullu mitään, yskit hiljaa :D mä olin niin "lumoutunut" siitä hammaskeijun esitelmästä... mäkin sanoin miehelle kun tulin kotiin, että onneks et tullut, oli aavistuksen turha, mutta kyllä mä/me siellä meinataan käydä. Menee mulla jo ihan sosiaalisesta tapahtumasta, nykäises hihasta seuraavan kerran jos ollaan yhtäaikaan :)
 
Toiveena kauniina, no hyvä tietää etten häirinnyt :D Sen verran hartaasti porukka kuunteli eikä iloista puheen sorinaa kuulunut niin tuntui että koko paikka kaikui joka yskäisystä :)

Seuraava kerta jää meiltä väliin, aion varmaan käydä senkin kuuntelemassa kyllä jonkun muun porukan kanssa. Sen verran jännää on :) Mutta juu, täytyypi nykäistä, onhan näitä kertoja vielä :) Meistäkin olisi kiva, jos vaikkapa tuota kautta onnistuisi jatkoa ajatellen päiväseuraa löytymään. Olen itse muuttanut tänne muualta joten tuttuja ei juuri ole. Kaikki kerhot tulen jatkossa hyödyntämään :D
 
Viu sama homma, että ketään, edes tuttuja, ei järvenpäässä asu, niin tulen taatusti notkuu kaikki kerhot ja kissan ristiäiset ym. Me ollaan muutettu vuosi sitten tosiaan tänne. Ja varsinkin sitten kun äippälomat alkaa ja vaavien kans kotona mujottaa niin kiva käydä vaunulenksulla ja muutenkin vaihtaa juttua muunkin ku vauveliinin kanssa :) Ei tuolla tosiaan tänään ollu kovin suuri puheensorina, mutta eiköhän se siitä vielä tunnelma vapaudu :)
 
Helou pitkästä aikaa! :)

Uusille lämpimästi tervetuloa!!

Tässähän on vaikka mitä tapahtunut... Muutto on ohi, vihdoin ja viimein. Olen taas ihan virallisesti pk-seutulainen ja on ihanaa olla lähellä ystäviä ja äitiä jonka kanssa mulla on todella läheiset välit. Uimassa kävin viime pe ja oli juuri niin ihanaa kuin ajattelinkin! Siis kun en ole pitkään aikaan käynyt vaikka vettä rakastankin! Kerran viikossa olis nyt sit tarkoitus käydä.

Parisuhde saanut aivan uuden vireen tän muuton myötä. Kai se kaamea Riksu, tai lähinnä siellä eristyksissä olo stressasi kumpaakin meistä enemmän kuin edes tajusi. Remppaillaan hiljalleen ja kotiudutaan. :)

Kissat saatiin viimein leikattua. Olivat niin ressukoita jonkin aikaa, mutta tänään saatiin tuolta tyttökatilta pois kuomu pään ympäriltä ja siitäkös ilo irtosi molemmille!

Synnäriksi mulle voi päivittää Naistenklinikan!!

Ultrassa kävin jälleen tänään. Sattuneista syistä mua syynäillään aika tarkkaan... Ja vissiin kuukauden päästä taas. Eivät olleet lähellekään niin mukavia kuin H-linnan äitipolilla, mut pieni hinta silti tästä mun uudesta mielenrauhasta, siis et saa olla taas täällä... Anyway, pieni oli pirteänä niinkuin aina ja venytteli itteensä kovasti oikein somasti. Painoa oli 750g ja nieleksi lapsivettä siinä samalla. Kaikki oikein hyvin siis.

Liikkeitä oon tuntenu jo viikolta 18+ asti ja näinä päivinä tunnen jo hurjasti mekastusta pitkin päivää. Vilkas pieni neitonen tulossa siis.

Joulu on ihan miniä meillä vielä tänävuonna. Budjetti ei anna juurikaan myöten millekään suurelle ja ollaan muutenkin täällä rempan keskellä niin etten oo voinu ees jouluvaloja laittaa. Se harmittaa koska rakastan joulun tunnelmaa, kynttilöitä, valoja etc... Jotain hyviä safkoja kyl ostetaan, miehelle kinkku ja mulle kalkkunarulla, perunoita, kastiketta, kalaa ja muuta mukavaa. Äitille meen leipoon viikonloppuna pipareita ja torttuja. Mut siinäpä se melkeen on. Kun taas sit ensvuonna, tän pienen ekana jouluna kun meiän kotikin on valmis, sit on kuuset kauniine valoine, leivon kakut ja duunataan ruuat oikein isosti kaikki!! Haluan tehdä siitä ihan ikimuistoisen, ihka ekan perhejoulun. Ei tää pieni sitä tuu muistaan, mut kyl siitä jotain mielenpiiloon jää kumminkin, eikä hyviä, ihania muistoja voi olla liikaa ikinä.

Oon ihan sairaan väsy ja silti tyhmänä kukun ylhäällä vielä, mut huominen on vastuista vapaa ja on mukava olla tässä sohvalla, rakas vieressä, kissat sylissä ja kohta jädeä lautasella.

Piti varmaan kirjoittaa sata muutakin asiaa, mut nyt en muista ja ehtiihän sitä...

Tunnelmallista joulunodotusta kaikille toivottaa:

Namida ja Pikkuneiti Emilia 24+4 (I think).
 
  • Tykkää
Reactions: Toiveena kauniina


Heippa..

Tulin tuolta maaliskuisista tänne käymään myös. Minulla olisi 18.12 ostettu valkoinen raskaudenajan tukivyö myynnissä. Ostin omaa selkää varten, mutta supistusherkän kohdun vuoksi en voi käyttääkkään kyseistä vyötä. Vyöstä maksettu 48e (kuitti tallella) ja on S-kokoa. Asun turussa. En oikein tiedä mitä vyöstä voisi pyytää, mutta ollut minulla käytössä eilen muutaman tunnin ja tänään kokeilin. Tarjoukset voi laittaa yv:nä postilaatikkoon.. Viikkoja on siis takana 30 ja on sen verran joustava, että käy isommalle kuin pienemmälle mahalle

Hyvää joulun odotusta kaikille !
:xmas:

[/URL][/IMG]

 
Huh! Sokerirasituksesta hyvin arvoin läpi :) Lääkäri sanoi maanantaina, että jos sokerit on taas ok, niin en voi vauvan kokoon juuri itse vaikuttaa. Isoa poikaa siis todennäköisesti ootellaan taas. Sanoi myös, ettei kannata hirveästi seurata noita sf-mitta käyriä, kunhan ei ala hirveästi isommaksi mennä kuin esikoinen. Synnytystapa-arvioon oon joka tapauksessa menossa oman terveyshistorian takia. Viimeksikin kyllä silloin tekivät painoarvion ja keskikäyrällä kuulemma kasvoi. No ei kasvanut.
Eipä sillä syntymäpainolla juuri väliä ole, musta mahtuu kuitenkin isompikin kaveri ulos ;) Kunhan kaikki menee hyvin:heart:
Ja ehkäpä uskaltaudun nyt jouluna herkuttelemaan rauhallisemmin mielin :p


Hjannah&Pallero rv 25+2:heart:
 
Heippa taas kaikille!

kaakku Tervetuloa joukkoon! :)

Namida Ihanaa lukea, että teillä on tilanne rauhoittunut ja elämä hymyilee taas :)

Meidän äiti Mulla on yksi sellainen sininen (Vauva-lehden tilaajalahjana joskus tullut) kantopussi tuolla kaapin perällä ylimääräisenä, käyttöohjekin siihen on, mutten tiedä missä :D Jos kiinnostaa, niin laita vaikka viestiä :)

Joulu meidän piti viettää miehen äidin ja siskon kanssa meillä, mutta miehen äiti joutui isoon leikkaukseen ja nyt on vähän hankalaa haavaa hoitaa meillä, kun ei ole kylppäriä/suihkua. Mennään siis anopin luo Helsinkiin ja varmaan joulupäivänä mun äidin luo syömään tms. Itse haluttaisiin olla kotona, mutta pakkohan sitä on anopin apuna olla ja koiraa lenkittää. Pääasia tällä hetkellä meille on, että kaikki on terveitä ja saadaan olla yhdessä.

Vakuutus aiotaan ottaa, mutta en tiedä vielä, otetaanko jo ennen syntymää vai vasta sitten myöhemmin. Esikoisella on sairas- ja tapaturmavakuutukset ja ihan hyvä niin, en ikinä halua joutua tilanteeseen, että lapsi sairastuu yllättäen ja joudun lähteä istumaan johonkin sairaalan tai arvauskeskuksen päivystykseen, huh. Meillä on niin huonoja kokemuksia julkisesta terveydenhuollosta, että vaikka itse niitä käytetäänkin tarvittaessa, niin lapset on voitava viedä yksityiselle.

Kummeista ei ole ollut ajatustakaan vielä. Meillä on sama harmittava tilanne, että ne läheiset kaverit ja sukulaiset, joita voitais edes harkita, on eronneet kirkosta. Sama ongelma meillä oli jo esikoisen kohdalla enkä haluaisi samoja kummeja molemmille lapsille, se olis typerää. Kastaa kuitenkin aiotaan, vaikkei mitään uskovaisia sillälailla ollakaan, kirkkoon kuitenkin kuulutaan. Eipä ole kyllä edes mitäännimiä ehditty vielä miettiä, pari ehdotusta mulla on ja tytölle (jos nyt sattuis yllättämään ;)) on nimi valmiina.

Neuvolassa käytiin taas tänään koko perheen voimin.
Pissa puhdas.
Painoa tullut 5viikossa +800g :O Tosin viime kerralla oli laskua -250g, kun sairastettiin just noro-virus ja mikään ei maistunut melkein viikkoon. Ei kuitenkaan ollut th huolissaan, kun pissa puhdas ja mulla on lähtöpaino ollut niin pieni (59kg). Nyt vaaka näytti 64,4kg.
Hg 109, ei ihme että väsyttää, viimeksi oli 120. Rautakuurille siis taas.
Paineet 106/67, mulle tyypillisesti alhaiset.
Syke 147 ja liikkeet +, potkaisi anturia oikein napakasti :D
Kohdunpohjan korkeus oli vaan 19cm, viimeksi 17cm ja mua vähän huolestuttaa, kun ei ollut tuon enempää kasvanut :( Mielestäni syön ihan suht monipuolisesti ja terveellisesti, minkäs sille voin, että välillä tekee mieli herkkuja ja esim.punainen liha etoo joinain päivinä :/ Täytyy yrittää tsempata.

Liikkeitä tuntuu joka päivä ihan läpi päivän :heart:

Nyt jatketaan miehen kanssa pitkään kaivattua kahdenkeskistä iltaa, huomenna taas hulabaloo jatkuu eikä hetken rauhaa varmaan tule ennen uuttavuotta.

Nanski ja mönkijä 23+2
 
  • Tykkää
Reactions: Namida
Moikka :) Tulin lukemaan haikeana raskausjuttuja :) Minulla on huhtikuussa 2012 syntynyt poika, nyt siis 8kk :) Nauttikaa, nauttikaa ja nauttikaa jos vaan yhtään kykenette, se on niin äkkiä ohi ja vauva- aika menee hujauksessa.. Meillä pojalla 2 hammasta, pyörimällä liikkuu, painoa vajaa 10kg ja 73,5cm pitkä, että iso poika jo :heart: Jokeltelee ja naureskelee, ihana vauva siis :heart:

Viime jouluna minäkin kasvattelin vauvaa vielä masussani ja nyt on oma pieni tonttupoika kainalossa :)

Jaksamista tulevaan teille :)

Josefia ja poika syntynyt huhtikuussa 2012
 
Hei vaan!

Mukava lukea teidän kuulumisia! Kävin eilen työpaikalla moikkaamassa oppilaita ja ihania olivat kun hyppäsivät kaulaan heti nähdessään... Tuli ihan haikea olo, vaikka tiedänkin etten nyt jaksais olla töissä. Välillä kotona tuntuu yksinäiseltä ja iskee alakulo, mutta se ei ole onneksi pysyvä olotila.

Pikkuinen liikuskelee kovasti ja se tuntuu mukavalta. Mulla ja miehelläni on roppakaupalla hellyyttä tätä pientä kohtaan. Mies just sanoi, että miten se on mahdollista, että hän on jo nyt sulaa vahaa tuon pikkuisen kanssa! Millaistahan se on sitten kun lapsi on maailmassa? Uppoanko alakuloon silloinkin, vai pitääkö vauva minut sitkeästi kiinni arjessa?

Jahas, nyt pitää lähteä ruuanlaittoon.

Karen 25+2
 

Yhteistyössä