Huhtikuun Hurmurit 2013 *Meidän Kuu!*

Varoitus!
Omanapainen valitusvirsi alkaa....


Täällä liitytään tähän itkupotkuraivari-ryhmään. Sain eilen totaalisen raivokohtauksen kun meidän olisi viimeviikolla pitänyt saada suvussa kiertävä pinnasänky ja eilen selvisi ettei vieläkään ole tietoa milloin saamme sen sängyn. Olen aivan kekäleenä asiasta! Mielestäni kun tuo viimeviikkokin alkoi olla hiukka rajoilla saada sänky.
Ymmärrän että mieheni haluaa tämän tietyn sängyn tunnesyistä enkä asiaa halua häneltä tietenkään kieltää, mutta kieltämättä alkaa paineet nousta kun ajattelee että tämän sängyn saaminen on näin hankalaa ja syy on vain se että toiset ei vain ole voinut tai viitsinyt ajoissa tilata uutta sänkyä! :mad: Ja mies ei ymmärrä mikä kiire asialla on kun ei meillä vielä vauvaakaan ole.... Mää sille kohta vauvat näytän.....(tai no ymmärtää mutta ei raivoa asiasta samallalailla kun minä)

No mutta mikä masentavinta, vaikka eilen raivosin kahden tunnin ajan niin sekään ei käynnistänyt synnytystä. Piru vie käynnistys, täältä tullaan.... :headwall:

Tänään neuvola parin tunnin päästä. Siellä varmaan kuulen kuinka kaikki on niiin vallan hyvin ja vauva voi hyvin ja kaikki potutukset ja turvotukset kuuluu asiaan, mikä ei millään lailla lämmitä tällä hetkellä mun tai mieltä piristä. Kaiken kukkuraksi neuvolatäti on koko raskauden ottanut mut sisälle AINA 15-20min myöhässä ja en voi sietää sitä kun ei pääse ajoissa jonnekkin. Luojan kiitos, tämä on viimenen kerta tämän tädin vastaanotolle...

Ja aurinkokaan ei paista.... Meen ihan just nukkumaan ja joku voi tulla herättämään mut vappuna ja kertoa minkäkokoinen lapsi syntyi.

Kiitos ja Anteeksi ja niin myötäelän muiden tuskien kanssa. :heart:

orpk86 ja jumittunut Boris 40+1
 
Äitituuli voin luvata että mulla on noita irrationaalisia kauhukohtauksia varmaan joka päivä vauvan voinnista.. kyllä sitä välillä miettii, että mihin sitä on lähtenyt, kun huoli on koko ajan jo nyt ja niin mitä se on sitten kun neitokainen on isossa maailmassa.. Hyvä esimerkki mun ajattelusta on se, että kun vauva ei liiku mahassa iskee huoli, että mikä on, onko kaikki ihan ookoo ja sitten välillä kun se riehuu hurjasti tai tulee jotain sarjamykytystä, niin olen tavannut itseni kerran ajattelemasta, että tää on nyt varmaan jotain sen kuolinkamppailua, kun on sotkeutunut napanuoraan ... jep jep, ei ole helppooo ;) toki olen ollut reilusti suurimman osan ajasta huoletonna :) mutta välillä se pelko iskee.

Meidän äitille kovasti tsemppiä ja jaksua sinne hankalan alun jälkeen. Onneksi pikkuinen voi hyvin. Eli oliko se sivuääni kumminki ihan harmiton?

Manzana mindi tais tuolla aikaisemmin kirjoittaa, että tulee päivittelee seuraavan kerran kun pikkuinen on maailmassa.
Voi kuule, mä niin ymmärrän sua, vaikka ihan vaan siivoilen vielä tässä omiani ja miehen jälkiä, mutta olen antanut jo valmiiks semmoisen ukaasin, että jos pleikkarilla herraa näkyy silloin, kun ois oikeesti avun tarve, niin se on sekuntti ja sakset on tehnyt tehvänsä pleikkarin johdoille.... kerran, kun alkoi sillein huolella v*tuttamaan kun olin siivoillut jo tovin ja herra nökötti pelin ääressä niin vetänyt vaan nettipiuhan irti seinästä :whistle: peli katkesi ja viesti meni perille :D ai kauheee..
Ehkä siihen on syytä orjentoitua, että ei voi sit aina olla tavarat paikoillaan ja siistiä :)

Mikäs tilanne Taratarilla :) taitaa olla vauvan väsäys käynnissä?

Nanenille, sipulisankarille ja orp86:lle tsemppiä viime metrien kanssa!!!!! Mun yllärimomentti on tässä koko hommassa, että minkäväriset sairaalavaatteet saa :LOL: ymmärrän kyllä hyvin, että kun menee la:n yli niin alkaa olla jo aika hermoraunio ja että homma on nähty jo. Olen miettinytkin, että vaikka miten haluaisin synnyttämään normisti, niin on tässä tää loppuaika sitten mennyt tietyllä tapaa vihellellen.
Voisin olla aika hirviönä, jos joutuis kärvistelee yliaikaa, ja tällä hetkellä toissa yön supistuksia lukuun ottamatta ei ole minkäänmoista tunnetta, että vauva ois tulossa ikinä. Ja höntti majailee pääsääntöisesti tuossa mahan yläosassa, että ei ole mitään laskeutumisesta aiheutuvia painetuntemuksia yms. Mutta siis sympatiat la:n ohittaneille täältä!!!! :)
Orp:lle vielä, että onpa ihme säätämistä tuon sängyn kanssa muitten puolelta! Ymmärtäähän jokainen, että se on tärkee asia, että kaikki on valmiina kun vauva tulee ja ite halusin, että lastenhuone on valmiina ennen vauvan tuloa, vaikka se ei sitä todellakaan tarvii pitkään aikaan... heh, mieti miten vähän mies sitä ymmärti täällä :rolleyes:

Toive ja 39+2
 
  • Tykkää
Reactions: MizzyMazzu
sipulisankari mulla taas on just niinpäin että haluaisin saada teitää päivän millon menen ja teen tämän lapsen.. mä enemmänkin ahistun tästä kun ei tiiä että millon.. :)

orpk86 mulla myös aikalailla vaan sellanen valivali olo - ja mulla kuitenkin vielä parisen viikkoa siihen laskettuun aikaan :/ taidan loppujen lopuksi olla yksin valittamassa kun muilla on jo nyytit sylissä :D hahah
ja mä oisin sun tilanteessa kyllä ihan samoissa fiiliksissä ton sänky homman suhteen.. kun sitä haluais laittaa kaikki valmiiksi omalle pienellle ja toiset vaan vetkuttelee.. meilläkin mies alkoi tänään tekemään tuota lastenhuoneen pintaremppaa.. kun siis maaliskuun alussa oli tarkoitus - nyt meillä on esikoisen KAIKKI lelut ja sängyt yms. olkkarissa ja eteisessä ja blaaah, vaikka missä JA lisäksi vielä vauvan sänky ja hoitopöytä.. tällä mahalla on sit kiva yrittää puikkelehtiä välistä :D no, mutta onneks maalaus hommat on nopeita ja varmaan ylihuomenna on jo kamat paikoillaan.. toivottavasti :)


eilen kävin siellä polilla, paineet koholla. lisäksi tää kamala turvotus jaloissa (sääret ja jalkaterät) ja napavirtauksessa oli jotain erikoista, torstaina labraan toksemia testeihin ja nyt kotona liuskat ja paineet + painon mittaus päivittäin.. perjantaina uusi käynti. eli siis raskausmyrkytys epäily lävähti tänne.. miehelle siitä jo itkutkin päästin kun en kerta kaikkiaan halua mihinkään sairaalaan makaamaan... mutta jos nyt se myrkytys oliskin niin eipä ne hirveen kauan tätä raskautta pitkittele, joko sektion kautta tai sitten käynnistykseen.. mutta tosiaan pe selviää että onko mitään..
kohdunsuu oli pehmeä, kiinni ja kanavaa jäljellä n. 2cm. eli sen puoleen ei tässä mihinkään synnyttämäään nyt ihan heti olla lähdössä :) painoarvio oli n. 3100g

käsien (nyt jo siis molemmat on kipeet) kipuun lääkäri käski ottaa panadolia. juu, syönkö niitä nyt sitten päivät pitkät synnytykseen asti, aika terveellistä :/ yöks oon nyt ottanu ja keskellä yötä toisen napin, se puutuminen ei oo niin paha kun tää KIPU -tuntuu että sormet irtoo ja ranteet..

tänään kauppareissulta tarttui mukaan paketillinen vaippoja miten ne onkin niin päässy unohtumaan :) ostin yhden paketin 1 ja sitten isomman paketin 2. eiköhän me niillä alkuun päästä. minkä kokosia muut ootte hankkinu, olikohan nuo ykköset ihan turha ostos?

nyt taitaa kutsua sohva, kun ei täällä viiti siivotakaan niin otanpahan sitten ihan rauhassa :)

m-m & hippu 38+2
 
Nyt iski epätoivo: / Terkkari kävi kotikäynnillä ja pienen paino laskenut kotiutumispainostakin 100g! :(Perjantaiksi saatiin punnitusaika. Nyt tiheitä imetyksiä ja pakkohan vauvalle on lisämaitoakin antaa, paino ei tietenkään saa enempää laskea. Esikoisen kanssa oli ihan samat ongelmat alussa, ehkä musta ei vaan ole imettäjäksi :(

Pääasia tietenkin on, että vauva on virkeä ja voi sinänsä oikein hyvin:heart: myös terveydenhoitajan mukaan. ja syö kyllä mielestäni hyvin kun syö, mutta ei ilmeisesti tarpeeksi usein tai sitten maito ei vain riitä. Iski heti taas se maailman huonoin äiti-olo, vaikka etukäteen päätin, että jos imetyksen kanssa tulee ongelmia, niin en paisuttele asiaa taas liian suureksi. Pissaa ja kakkaa tulee ihan vaaditut määrät ja ylikin, niin mistä ihmeestä sitä voi tietää, että saako toinen tarpeeksi ruokaa??

Äh, mulla on mitä ihanin poika ja mä vaan surkuttelen. Kyllähän sekin kuuluu asiaan, mutta yritän nyt pitää asiat oikeissa mittasuhteissa..:)


Hjannah&Pallero 7vrk :heart:
 
No voi Hjannah :hug: lisämjölkkiä vaan nassuun, niin poitsulle saadaan paino nousuun. Jos se susta ois kiinni, niin tottahan sä vuodattelisit maitoa yliäyräiden mutta ei se maitobaari taida käskystä toimia aina toivotunlaisesti. Pääasia, että vaavi saa masun täyteen ja se on jo yli puoliruokaa jos saa tissistäkin edes vähän. Tuo imetysmaailma on varmaan aika herkkä aihe monelle äiskälle, ja saa nähdä mihin sitä ite joutuu. Kaikkihan sitä haluais olla täydellisen ehtymättömiä, mutta eihän se ole omassa kädessä. Joten huoli pois, kaikkein tärkeintä, että oma mama pitää lähellä ja vauva saa masun täyteen.

Ite olen miettinyt sitä, että kun maito nousee vasta jonkun päivän jälkeen, niin mites sieltä tisseistä edes tulee ekan päivän tarpeiksi tavaraa.. mystistä on pienen ihmisen alku.

Mutta tsemppiä sinne, olet maailman paras äiti!! :)
 
Taas en vaan oo jaksanu kirjotella,mutta hyvinpä päivittäin LUEN teidän tarinat :heart:

ONNEA ihan hirmuisesti kaikille jotka ovat saaneet nyytit syliinsä,niin ihanaa,minä sitä ootellessa,mutta on niin kiva lukea teitin kaikkien juttuja.Miten sitä jaksaiskaan päivät pitkät jossei sais lueskella:flower:

Mansikka-Maija!!! Et oo yksinäs täällä,mie kärvistelen siun kanssa:hug:
Mutta toivotaan ettei ny ihan loppuun asti menis..oisin kyllä niiiin valmis vaavelin syntymään jo!

Ei mulla mitään pahoja oireita oo tai muutakaan..no väsymys on mahoton ja ja ja paikat puutuu öisin,muttei mitää vaarallista tai vakavaa onneksi. Joka päivä supistelee ja kovia ovatkin. Lisäksi iltaisin oikein tehokkaasti parisen tuntia kerrallaan ja 5 min tai alle välein,välillä hiljempiä ja välillä tuntuvampia. Tässä sitä siis vaan taas kiusataan mammaa ja kohtu harjottelee,saas nähä kuinka kauan.Sittenpä en osaa ees sairaalaan lähteä kun ei tiiä millon ne taas loppuu kun seinään.HUOH.
Kävelyt ja siivoskelut sun muut ei auta,no pitäsihän se tietää jo aiemmistakin synnytyksistä että se alkaa vasta si kun vaavi on valmis ja ihan yllättäen.Mutta odottavan aika on pitkä.Kaksi vkoa noin laskettuun aikaan ja hope so ettei mene yli,ei jaksais.

No enpä enempiä valittele.Koitan keksiä tässä ootellessa jotakin mukavaa puuhaa muiden lasten kanssa=)

Alexmama 38+1 JEE,ei enää pitkä aika kuitenkaan.
 
Hellurei täältä osastolla!

Toiv mun tarina vähän lohduttaa kärvistelijöitä. Mulla ei ollut mitään ennakoivia fiiliksiä vaan supistukset alkoi vartin välein aamu kuudelta sunnuntaina, jolloin oli siis rv 40+6.. Ne jatkui yhteen asti samaan tahtiin ja kyllästyttyäni niiden tiheentymisen odotteluun, lähdin asuntonäyttöön ja kiertelin korttelia ympäri. Siinä ne sit tiheentyi 5-10 min väleihin, ei mitään mukavan tuntuisia mutta ei kovin pahojakaan. Puoli kolmelta lähdettiin sairaalaan, pääsin tutkimuspöydälle ja vedet meni. En ollut yhtään varautunut vesien menoon kun viimeksi kalvot puhkaistiin salissa. onneks ei tullut autoon :) Vesi oli vihreää ja olin 5cm auki joten päästiin heti saliin kolmelta. Huoli vauvasta tuli heti vihreän veden takia + sydänäänissä oli joku outous. Lisäksi arvioivat vauvan tosi isoksi, sanoi että reilusti yli neljä kiloa. Kivut alkoi salissa koventumaan ja sain kohdunkaulan puudutteen, jonka jälkeen aukesin noin tunnissa 8-9cm asti. Sitten kätilö suositteli vielä spinaalia, joka kyllä vei kivut loppuvaiheesta. Ponnistus meni siis kivuttomasti mutta oli tosi paljon vaikeampaa ja pitkäkestoisempaa kuin esikoisesta koska supistukset heikkeni ja en tuntenut niin selkeästi ponnistussuuntaa. Happi meinasi loppua ponnistaessa ja spinaali aiheutti järjettömän kutinan joka puolella mutta pientä siis. Koko homma oli ohi kuudelta eli tyttö syntyi kolme tuntia sairaalan tulon jälkeen, 12h ekoista kivuliaista supistuksista. Ei repeämiä, vaikka tyttö 3,8 kg, jee. Välilihaa öljyttiin ja lämmitettiin koko ponnistusvaiheen ajan.

Nyt ollaan osastolla ja tää on taas ollut tosi ahdistavaa aikaa. Anteeksi kun valitan. Vauvan arvoissa on ollut heittoja joten huoli on ollut kova. Maito ei ole vielä noussut ja lisämaitoa on otettu tissin jälkeen. Vauvalla on valtava imemisen tarve, on/olisi tissillä 4-5h, tosin saa välillä raivareita kun maitoa ei tule. Tissit on toooosi kipeät, lansinohia kuluu. Unta ei meinaa vauva saada, on levoton mutta kun nukahtaa niin nukkuu nelisen tuntia. En saa itsekään nukuttua, viime yönäkin vauvaa tutkittiin tunnin parin välein (verensokeri, tulehdusarvot), kokoajan joku ramppaa ja kaikki äänet kuuluu käytäviltä ja naapurihuoneista. Kaikki lihakset on ihan jumissa imettämisestä ja vali vali..

Tiedän että olen onnellinen ihminen ja vauva on kyllä ihana mutta haluaisin jo maidon nousevan ja kotiin ja lopun vauvan terveyshuolille. Tosin tiedän että huoli omasta lapsesta ei kyllä helpota koskaan mutta täällä se on niin päällä kun ei oo muuta ajateltavaa (+hormonit).

Esikoinen on ollut aika ok vauvasta mutta ei tietty vielä näe kuinka paljon aikaa se vie kun on nyt vaan käynyt täällä sairaalassa katsomassa.

Mutta pointti ei ollut vaan valittaa vaan tsempata kärvistelijöitä ja synnytyspelkoisia. Ja tsemppiä kaikille muillekin. Niin ja paljon kiitoksia onnitteluista!
 
Kiitos myötäelämisestä. Helpottaa kummasti kun saa avautua. :heart:

Hjannahille tsemppiä imetykseen! :hug:
Toiveena kauniina: Mulla on kans samanlaisia oloja et jos ei liiku niin pelkää et on kuollu ja sit kun potkii hulluna niin luulee että taistelee viimesiä hetkiään rassu masussa. Luulin olevani ainoa joka on näin hermoraunio. :)

Mansikka-maija: Mulla on samanlaista turvotusta käsissä. sormet on kun hk:n lenkkiä ja kipuilee sormet ja kädet. Mikään ei auta ja sitten kun neuvolassa asiasta sano niin se kuulemma kuuluu asiaan... just joo.

Kävin sitten neuvolassa ja minä kun luulin ettei mikään enää päivääni voi pelastaa niin jotenkin kierolla tavalla oloni helpottu kun todettiin että vauva on yhtäkkiä kasvanu tooosi paljon ja sf-mittakin pompsahti tosissaan. Kyllähän tuo nyt pisti vähän pelkäämäänkin tulevaa synnytystä, mutta kuitenkin. Vauvalle kokoarvio on aikasemmin ollut 3,5kg ja nyt tuntu kuulemma jo 4 kiloselta.... Tämänvuoksi sekä sen vuoksi että viimesestä alatie synnytyksestä on melkein 9 vuotta ja silloin vaavi paino tuon 3.5kg niin sain ajan torstaille kokoarvioon. Ja jos vauva tosiaan on noin iso mitä epäilevät niin voipi olla että alkavat jo torstaina käynnistelemään. Kuinka hyvältä tuo kuulostaakin. Vaikka kuitenkin passittavat vielä kotiin masua kasvattamaan.... Mut nyt on toiveita että vaavi syntyy jo tällä viikolla! Miehellekkin jo soitin et varautua et torstaina ollaan jossain muualla kun töissä... :)

Niin ja aurinkokin alkoi paistamaan. :) Ehkä tämä tästä....

orpk+ Iso Boris 40+1
 
Huh! Kylläpä kunnon raivolenkki saa ihmeitä aikaan! :D 1,5h painoin tuolla menemään niin reippaasti, kuin tässä "tilassa" vain voi. Nyt on aika uupunut olo ja jalat ja kädet särkee (jeps, mulla lyö myös käsiin tuo liikkuminen...) Aamun kiukku on tiessään, edelleen tosin hieman pettynyt olo, mutta parempi kuitenkin :) Annan vaaville nyt vielä viikon aikaa ja sitten otan uuden kiukun päälle, jollei ole vieläkään ulostautunut :D

Mansikka-maija ja Toive, mulle ois just tärkeintä tuo yllästys synnytysajankohdasta... Rakastan ylläreitä niiiiin niiin paljon muutenkin! :D Se on mulle vähän niin kuin " the juttu" tässä hommassa ;) Esikoisen kanssa se ei ollut niin tärkeää, sillä koko vauva ja sen mukanaan tuomat asiat olivat kaikki yhtä suurta yllätystä. Vauvahan se tärkeintä on ja todellinen palkinto tässä hommassa (tulee sitten miten tulee), mutta tuo "yllätys" toisi hommaan ihanan ekstran :)

Hjannah voimia imetystaisteluun! Teet minkä pystyt, eikä kukaan voi sulta enempää tulla vaatimaan, siitä ei kannata ottaa paineita tai huonoa omaa tuntoa. Toive mun mielestä sanoi asian niin hienosti, ettei siihen voi enää lisätä mitään :) Toivottavasti saatte painon pikkumiehellä nousemaan, se on tärkeintä :)
 
Viimeksi muokattu:
Toiveena kauniina kyselit tilannettani ja täällä osastollahan sitä vielä ollaan. Kotiin pääsen sitten kahtena kappaleena, kuten neuvola epäilikin :D Aamupäivällä lääkäri katsoi veriarvot ja ne jotkut oli taas tippuneet, joten se riitti syyksi käynnistyksen aloitukseen. Nyt vaan odotellaan supistuksia, joita ei tule YHTÄÄN...murrrr....! Huomen aamulla sitten oksitosiinitippaan saliin, jos ei muuten lähde nyt edistymään.

Ne vähäiset lapsivedet pulpahdellut ulos, mikä tuntunut tosi hassulle :D Esikoiselta se riemu jäi siis väliin, kun kalvot puhkaistiin salissa. Jännä kuinka paikat on alkanut avautumaan ja pehmenemään kotona, kun ei niitä supistuksia oo edes ollut :) mutta hyvä että on!

Ajatella, viimeistään huomenna ois nyytti kainalossa täälläkin :heart:

Esikoinen on aina ollut tosi reipas ja äidistä riippumaton, mutta eilen se alkoi ihan sydämestään vuodattaa kyyneliä, kun kerroin jääväni sairaalaan. Heti kotoa soitti uudelleen ja vaan itki puhelimessa. Kyllä siinä äitiltä kyyneleet myös tippui ja sydäntä särki :( Enpä kyllä ois uskonut kummankaan osalta näin rankaksi tätä päivän-parin eroa!!! On kai nyt niin kiintynyt äitiin, kun on vain kotona minun kanssa odottaessaan paikan vapautumista päiväkodista.

Esikko on nyt siis 5vee ja tulee olemaan pk:ssa kesästä lähtien tai heti kun vapautuu paikka hänelle. Kesällä kyllä vietetään kunnon lomaakin ja lähdetään maaseudun rauhaan, mutta muuten on päivät pk:ssa. Esikoinen kun on erityislapsi ja tarvii jatkuvaa aktiviteettia, niin hänelle on katsottu parhaimmaksi olla pk:ssa energian purussa ja erityisesti sosiaalisten taitojen kasvattamisen vuoksi.

On se odottavan aika pitkä täälläkin....huoh...

Taratar ja asukki rv 39+1
 
Pikaisesti vaan ilmottelen, että yhdessä kasassa edelleen. Meillä oli tänään vieraita aamusta saakka, joten en ole ehtinyt tänne. Paljon olitte kirjotelleet. Kivaa! Luin ne äsken pikaisesti, mutta perehdyn niihin tässä tarkemmin, kun on saatu lapset nukkumaan. Tänään on esikoinen yökylässä ja tytöillekin olis yöhoitaja, joten olis mahtava ajankohta synnyttää, mutta ei mun kroppa taida enää osata sitä hommaa.

Natte ja Tinja 40+1
 
Täällä kanssa yhtenä, aina vaan... Joka toinen hetki tuntuu, että kohta se syntyy ja sitten hetken päästä ettei se synny ikinä. Vaikka toisaalta eihän tässä mikään hätä ole, mutta kun mieli on niin malttamaton! Ja kun joka toinen yö supistelee ja sitten seuraavana taas ei niin mittään. Nyt on kyllä vatsa totisesti laskeutunut, ihan roikkuu jo... Huomenna tulee viikko siitä kun kätilö LUPASI, että viikon sisään syntyy. Eli jos ei synny, niin korvausvaadetta laitettava kehiin.

Viime yön nukuin ihan poikkeuksellisen hyvin ja tänään olen touhunnut ja levännyt sopivassa suhteessa... Ja lukenut varmaan kymmeniä positiivisia synnytyskertomuksia ja psyykannut itseäni. Ja syönyt puolet suklaalevystä, jonka olin jemmannut sairaalakassiin :whistle: Eli olisin niinkuin valmiina tositoimiin, bring it on!

Meidän äitille, Hjannahille ja Eepekalle kovasti tsemppiä alkuvaikeuksiin. Toivottavasti huolet pian helpottavat =)

Ja sitten meille kärvistelijöille kovasti kärsivällisyyttä... Kyllä ne sieltä tulevat kun ovat valmiita. Joopajoo, ehkä auttaa kun hokee itelleen jotain tuollaisia mantroja tai sitten ei... ;)

Pihlaja ja Typy 38+5 (ai nou, monella muulla on paljon enemmän aihetta valittamiseen, mutta kun se mun kätilö lupas... :LOL:)
 
  • Tykkää
Reactions: Sipulisankari
Huomenta! Paljon parempaa sellaista kuin eilen :LOL: Taisi se itkupotkuraivarilenkki vähän edistää asioita.... Nyt voin siis varmasti sanoa, että limatulppa on poistunut aluksesta! :D Myöhään illalla tuo tuli bongattua ja sitten alkuyö menikin lievästi kipeiden suppareiden kanssa. Nyt aamusta heti paljon kivuttomia supistuksia, mutta ah, kun nekin tuntuvat hyvältä! Ehkäpä tässä viikon sisään siis jo päästäänkin lähtemään, toivo elää :D

Natte olin jo aivan varma, että olet synnärillä! Voih, ois ollut ihanaa, että joku olisi päässyt kärvistelyistään!

Pihlaja tuo on niin epäreilua, kun joku lupailee jotain ja sen varaan sitten takertuu, eikä kuitenkaan mitään tapahdu! :( Voimia ja toivottavasti nyt sitten lupauksen "takarajalla" lähtisi vaikka tulemaan :)

Mahtaakohan Taratar olla jo nyytti kainalossa? Noh, montaa tuntia ei siihen ainakaan enää mene, ihanaa! :heart:

Täällä tuli sadekeli, joten haaveet uudesta reippaasta lenkistä taitavat nyt valua viemäriin :( Esikon kanssa ajateltiin lähteä pyöräilemään, mutta eipä tuota viitsi kaatosateeseen raahata...

Sipulisankari & Narsku 40+2
 
:saint:pikainen päivitys synnäriltä. Sitten, kun alkoi tapahtua, tapahtuikin rytinällä. Tänään klo 05 eka kipeä supistus ja heti tuli 10 min välein. Klo 8.40 syntyi tyttö tänään rv 40+2, mitoin 51 cm ja 3380 g. Synnytys oli kipeä, mutta hyvä. Tulen kertoilemaan lisää, kun kotiudutaan. Ihanaa, kun Se on ohi. Paljon tsemppiä vielä kaikille kärvistelijöille ja etenkin yliajalla olioille! Sipulisankari ehdit vielä tälle päivälle.
 
Huh! Mikä listan päivitysurakka! :LOL: Isot onnittelut kaikille vauvan saaneille! :flower:
Jos jonkun tiedot puuttuu listasta tai niissä on jotain väärin niin ilmotelkaas! On meinaan aivot pehmenneet lopullisesti näistä vauvahuuruista! :D :heart:

Me päästiin vauvan kanssa eilen kotiin! JEE! :) Paino oli kääntynyt parempaan suuntaan, kotiutumispaino jätkällä oli 3280g! Huomenna käydään synnärillä vielä painokontrollissa ja samalla tarkistetaan bilirubiiniarvot, kun hän on aavistuksen keltainen. Ensi viikolla vielä lastenpolikäynti sen sydämestä kuuluneen sivuäänen takia. Lääkärin sanoin: "Ei ole syytä epäillä että se olis muuta kuin harmiton virtausääni." Mäkään en osaa olla asiasta huolissani kun myös tuolla meidän 10-vuotiaalla kuului sydämestä virtausääntä syntymän jälkeen, eikä siinä mitään vikaa todettu olevan.. :)

Jahans, jäipäs taas pikaiseksi kirjotteluksi mutta kutsu käy! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Sipulisankari
Paljon paljon onnea Natte!!!! :heart: Vautsi, kuinka nopeaa toimintaa :D

Meidän äiti kiitos listan päivityksestä :) Todella hienoa että pääsitte kotiin ja pojalla kaikki kunnossa!

(.) Ajattelin hautoa tätä ilman valituksia ja täysin vapaaehtoisesti aina viikonlopulle saakka! Huomasin, että silloin pitäisi oinaksen merkin muuttua häräksi, joka sopii mulle aivan mainiosti! :D Esikoinen on tuollainen rauhallinen yksilö, joten horoskooppeihin (tai ainakin niiden yleiskuvauksiin) uskovana tuo härkä sopisi hänelle pariksi paljon paremmin. (Tänään tosin tullut jo taas kipeitäkin supistuksia, mutta ovat taas hellittäneet, joten katsotaan kuinka käy!)

Hautova Sipulisankari & Narsku 40+2
 
Paljon onnea kaikille vauvautuneille :heart:

Tännekin syntyi pieni poika 12.4 rv 40+4 mitoin 51cm, 3600g ja pipo 37,5 :heart:

Synnytys kesti ''vain'' 5h, vauhditettiin kalvojen puhkaisulla, koska vauvan sydänäänet laskivat vaarallisen alas supistusten aikana, kun oltiin osastolla. Itse synnytyksen aikana poitsulla taas olivat sydänäänet hyvällä mallilla. Ponnistusvaihe kesti 58min, repesin vähän sisäpuolelta ja sain 7 tikkiä. Halusin ja sain epiduraalin, joka auttoi tosi hyvin :heart: Imukuppia meinattiin käyttää ja valmistelujakin tehtiin, sain mm. välilihaan puudutuksen, mutta sitten sainkin puskettua vauvan ulos ihan itse :heart:

Maanantaina päästiin kotiin ja samana iltana myös irtosi napatynkä, nopeaa toimintaa!
 
Onnea iniss ja Taratar!! :flower:

Meidän poika soitti elämänsä ekan skypepuhelun tänään, 5 päivää vanhana! :D Soitettiin siskoille lappiin videopuhelu.. Pääsivät näkemään pikkuveikan ekaa kertaa ja kyllä oli jänskää! Tuo 5-vuotias varsinkin oli kuin kissa pistoksissa! :D

Meillä on siis kotona hyvinkin rauhallista normaaliin verrattuna.. :) Vauvakin vaan syö ja nukkuu.. Välillä saa ihan herätellä kun rupeaa syöttövälit venymään yli 4 tuntisiksi. Me tissitellään ensin sen verran mitä herra jaksaa (hän väsähtää aika nopeasti rinnalla) ja annetaan sitten vielä pullosta lisämaitoa 30-40ml tai sen mitä menee.. Nyt kun mun maito on noussut niin oon saanut jonkun verran myös pumpattua, niin ei tarvii niin paljon tuttelia antaa.
Ollaan käyty pari kertaa jo koiraa ulkoiluttamassa vaunuillen (joo, ei kerrota neuvolantätille! ;)) Raitis ilma piristää niin kivasti sairaalassa makoilun jälkeen!
Koirat on olleet ihmeissään pienestä ihmisestä :) Silmät saa olla selässäkin kun toi amstaffipoika on sellanen sinkoilija ja koko ajan pyrkii iholle, utelias nuoriherra kun on! Vanhempi rotikka-rouva on ottanut rauhallisemmin, mutta utelias on hänkin. :) Viime yönä ei tainneet koirat paljoa nukkua, kun joka herätyksellä näkyi koirat istuvan makkarin portin takana! :D
 
Synnytyskertomusta

Elikkäs, meidän poika syntyi reilu viikko sitten tiistai aamuna. Heräsin yöllä 03.10 napsahdukseen, kun lapsivedet meni. Supistuksia ei kuitenkaan vielä ollut joten yritin jopa jatkaa unia, mutta jännitti sen verran että päätin kuitenkin nousta kaiken varalta pakkailemaan sairaalakassin loppuun. Neljältä alkoi supistella kipeästi ja herätin miehen, samalla soitettiin anopille että tulee esikoista katsomaan. Supistuksia tuli heti 4 min välein ja ne olivat voimakkaita, anoppi saapui viideltä ja me lähdettiin sairaalaan.

Sairaalassa oltiin 5.20, supistukset oli jo todella kipeitä ja supistusten väli käyrillä 2 min. Kätilö teki sisätutkimuksen ja olin 6-7cm auki. Pyysin että alkavat valmistella spinaalia tai epiduraalia, jouduttiin kuitenkin jäädä vielä tarkkailuhuoneeseen, koska ei ollu synnytyssalia vapaana. Kohta alkoi tuntua kovaa painetta, supistukset oli aivan järkyttäviä, päästiin synnytyssaliin ja päivystävä lääkäri teki sisätutkimuksen-8cm auki ja reunat todella pehmeät, ei ehdittäisi laittaa spinaalia. Alkoi laittamaan kohdunkaulan puudutetta, mutta puudutetta valmisteltaessa oli jo ne reunatkin hävinny eikä puudutetta voitu sitäkään laittaa..:( Noh, siinä alkoi iskeä epäusko, kivut aivan järkyttävät, supistusten väli olematon eikä mitään tehokkaampia puudutteita saatavilla. Siinä sitten roikuin ilokaasu maskissa kiinni ja yritin tsempata itteäni, ponnistuksen tunnetta ei vaan tullu. Lopulta päätin yrittää ponnistaa vaikkei ponnistuttanutkaan, ja 8 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen syntyi 9 pisteen poika. Siitä 22 min jälkeisiin, synnytyksen kokonaiskesto 3 tuntia. Jäi pieni kammo tuosta etten saanut puudutteita jotka olisin halunnut, mutta eipä sille vaan mitään voinut: /

Poika oli virkeä syntyessään, napanuora oli kiertynyt kerran kaulan ja käsivarren ympäri, mutta ei ollut päässyt kiristymään. Minulle ei tullut repeämiä ja toipouminen ollut muutenkin nopeaa.

Imetys on lähtenyt sujumaan hyvin, lisämaitoa ei olla tarvittu. Tänään kävi neuvolantäti kotikäynnillä ja 410g oli noussut paino kuudessa vuorokaudessa, hyvin siis maito riittää. Ihana vauva on kyllä tämä, ei turhaan itke:heart:

Nyt vaavinhoito kutsuu, jaksamista kaikille kärvistelijöille!

Nellu ja pikku-ukkeli 8 vrk
 
Hei tänään 40+0 ja Poks!! :)

Onnittelut kaikille vauvautuneille! :flower:

( . ) VÄhäks ahistaa jo tämä valtaisa maha.. Neuvolassa tänään kaikki ihan ok ja normisti. Terkkari lupas, että viimenen eräpäivä käynnistykselle on sitten 29.4.
Vähän kyllä lohduttaa kun tietää, ettei tarvi odottaa enää kauaa. Tosin kaikista paras tilanne ois kun se nyt vaan syntyis..heti! :D

Tsemppiä vielä odottaville!! Kyllä meillekin helpotus suodaan ihan pian..

Lämmitin juuri saunan eli sinne seuraavaksi.

Hautoja-MizzyMazzu ja Möhkis
 
  • Tykkää
Reactions: Sipulisankari
Onnea vauvaantuneille!!:heart:

pikaisesti tulin teiltä kysymään neuvoa kun näin illan pimeinä tunteina olen tulla hulluksi..

äitipolilla maanantaina annettiin ne pissa liuskat mukaan ja käskettiin mittaamaan paineita, noh, tänä aamuna proteiini yhdellä plussalla, verenpaine 138/84 (yleensä siis jotain 114/64 luokkaa). olin sitten että joo, nousussa on vähän.. no nyt illalla aikani katoin telkkaria (eli olin sen 15 min levossa) ja mittasin niin 143/94!!!!
nyt sitten täällä pääni puhki mietin että soitanko huomenna äitipolille, vai odotanko perjantain aikaa mikä on kylläkin jo aamusta.
huomenna siis ois ne toksemia labrat. ääähh, mitään muita oireita mulla ei järkyttävän turvotuksen lisäksi ole.. mutta koko ajan nyt kyttään vauvan liikkeitä...

anteeksi omanapainen kirjoitus, nyt vaan ei paljoo muuta päässä pyöri :/

huolesta harmaa m-m & hippu 38+3
 
Onnea Taratarille tytöstä ja inissille pojasta! :heart:

mansikka-maija Mä kyllä soittaisin aamulla polille ja kysyisin asiaa, on noi paineet niin koholla, että myrkytyksen oireitahan noi on? Ei tarvitsisi olla epätietoinen.

Omaa napaa, kipeähköjä suppareita tullut siis aamusta asti, mutta tosi epäsäännöllisesti, välillä väli oli 5min, välillä 45min ja nyt illasta tullut reilun tunnin ajan n.10 min välein. Että tuskinpa tänä yönä lähtöä tulee, varmaan vaan treenailee. Tukijoukot on kyllä hälytetty valmiustilaan, jos lähtö tuleekin :D Vauva liikkuu aika reippaasti vielä, että ainakaan sen perusteella ei olis vielä tulossa. No, katsellaan miten tilanne etenee.
 
Morjens ja sateista torstaita täältä meiltä päin :) Ja paljon onnea taas kaikille niille, jotka ovat jo saaneet nyytit syliinsä :heart:

Kyllä minäkin mansikka-maijana soittaisin neuvoa kun kerta ovat noin korkealle pompsahtaneet.

Täällä on hieman epävarma olo kun heräsin yöllä hieman ennen yhtä outoon tunteeseen ja tuntui, että jotain valui... Kävin vessassa ja tuntui, että pissan jo loputtua vieläkin lorisi jotain... Ei mitenkään "kohdun täydeltä" mutta kuiteskin. Käpsyttelin takaisin pitkälleen ja muutaman minuutin kuluttua alkoivat erikoiset supistukset. En edes osaa kuvailla niitä kunnolla, mutta niistä oli alkuun vaikea sanoa liikkuiko vauva vatsassa vai supisteliko kohtu, mutta kun niitä vaan kesti ja kesti ja liikkeen suunta oli aina vaan aaltomaisesti alaspäin niin tulin siihen tulokseen, että jonkinlaisia supistuksia ne olivat. Ei kuitenkaan mitään superkivuliaita, mutta muutama tuikki reisiin ja selkäpuolellekin lopuksi. Puolisentoista tuntia niitä tuli kunnes hiipuivat.

Mutta en vieläkään tiedä lorahteliko minulta silloin alkuun lapsivettä vai oliko se jotain muuta ja se hieman nyt kiusaa. Mutta toisaalta kun joka suunnasta on toitotettu, että mulla on tosi runsaasti lapsivettä niin tuskin se ainakaan kaikki sieltä pihalle tuli :)

Olin ajatellut lähteä aamulla koiran kanssa metsälenkille, jos sillä vaikka saisi lisää supistuksia aikaiseksi tai vedet lorahtamaan, mutta vettä tulee taivahalta oikeelta ja vasemmalta eikä mitkään sadevaatteet enää mahdu päälle... Niin aloinpa sitten leipoa pullaa :D Jos se sillä lähtisi millä on tullutkin, eli pullat uuniin?? Hieman ehkä ontuva logiikka...

Tänäänkin olisi hyvä päivä synnyttää!

Pihlaja ja Typy 39+0 poks
 
  • Tykkää
Reactions: MizzyMazzu
Sateista päivää myös täältä!

Naneni mikä mahtaa olla tilanne? Vähän kuulostaisi siltä, että olet jo osastolla, jos kerran nuo supistuksetkin tasaantuivat säännöllisiksi :) Toivotaan parasta!

Pihlaja etkö voisi käydä synnärillä tai jossain tarkistuttamassa, että oliko lapsivettä? Eihän siinä vielä kiire synnyttämään ole, mutta se tulehdusriskihän kasvaa. En nyt muista, mihin sairaalaan olit menossa, mutta tyksissä kuulemma ainakin otetaan heti osastolle vesien menon jälkeen ja siellä pidetään 2vrk tarkkailussa, jonka jälkeen käynnistetään, jollei ole vielä itsekseen lähtenyt käyntiin. Tsemppiä! (Ja ihan oiva logiikkahan tuossa sun pullan lepomisessa on! Eihän raskaudessa parempaakaan loogisuutta ole missään kohtaa ;) )

Mansikka-maija kai soitit? Mitä mahtoivat sanoa...? Lisäksi kyselit jossain vaiheessa noista vaipoista, niin täällä on myös ostettuna yksi paketti sekä kokoa 1 & 2. Pampersin vaippoja ostin nyt. Voi vain olla, että ainakaan enää kohta ei tuota koon 1 vaippoja tarvita, jos oikein kauan jatkan hautomista :D Mutta esikolla ne olivat kyllä hetken tarpeen (painoi syntyessään n. 3800g).

(.) Eilen illalla oli taas sellainen olo, ettei lähtö ole kaukana. En oikein tiedä, mikä sen teki. Noh, onneksi ei tullut, sillä tänään pääsin vihdoin syömään jo muutaman päivän himoitsemaani intialaista ruokaa! :LOL: Mullakin on oikein tärkeysjärjestys tässä touhussa.... Lenkille piti tänään taas päästä, mutta tuo pirun vesisade pilaa suunnitelmat :( (Sadevaatteet eivät mahdu päälle, joten en viitsi itseäni lähteä turhaan kastelemaan.) Eipä tässä muuten olossa ole päivittämistä, kivuttomia, mutta voimakkaita supistuksia edelleen, olisi jo varmaan aika kummallinen olo, jollei noita tulisi, sen verran arkista hommaa jo :D

Hautojakerhoon liittynyt:
Sipulisankari & Narsku 40+3
 
  • Tykkää
Reactions: Pihlaja79

Yhteistyössä