Huhtikuun hurmurit 2014 ~Heinä- ja elokuussa~

Kultapupu: milloin sulla loppui rintaoireet ensimmäisestä? Mulla on ollut nyt enää hyvin vähäisiä, ei ainakaan kipeät enää ole, tosin ei mitenkään superarat ole olleet koko aikana. Melko oireetonta oloa muutoinkin, pieniä kuvotuksen hetkiä töissä, aamulla ei juuri lainkaan. Toisaalta haluaisin olla onnellinen, että voin näin hyvin, mutta toisaalta aina sitä sitten pelkää, että hormonit ei riitä tmv.. :(

Ensi viikolla vois mennä käymään siellä labroissa, normi seulonnan ja perusverikokeiden lisäksi multa otetaan kilpirauhasarvot ja toksoplasmoosi. Neuvolassa alapaine oli pilvissä, mullon aina joku superjännitys kun joku muu mittaa multa verenpainetta, kotona arvot on jopa matalat.. :confused: Onko muilla tämmöstä ongelmaa?? Hemoglobiini on aina ollut korkea (n 156) ja nyt oli jo pudonnut 135, eli joku siellä taitaa imeä musta rautaa! :D

Karviaismarja ja tiiti 8+3 (8+6)
 
Täällä pahoinvointi pysynyt kuvotuksena,toivottavasti sellaisena pysyykin :) tokasta kun oksensin melkein koko raskauden ajan,sitä en mielelläni enää haluaisi kokea :) ultra-aikakin varattu: 2.10. pääsee katsomaan vauvelia,reilu kuukausi pitäisi malttaa odottaa.

Kertomisesta: toimin pph:na ja sain tietää että neljä kuukautta ennen äippälomalle jäämistä täytyy vanhemmille kertoa,eli mun kohdalla tuossa joulukuun alussa,mutta ainakin rv 12 asti yritän pitää salassa :)


Luppa-&kirppu rv 6+3
 
Mulla sama juttu verenpaineen kanssa :D työpaikalla (terveydenhuoltoalalla työskentelen) mitattaessa paineet 100/58 ja syke 50, neuvolassa 127/73 ja syke 83 :D Ei oo ihan mun arvoja noi :D Mulla vuosia ollut matalat paineet. Viime raskaudessa sama juttu neuvolamittausten kanssa, että huomattavasti normaalia korkeammat RR-arvot tulee.

Bluediamond ja Kaapo 8+6.
 
Niin ja ruokahimoista: mulle maistuu kaikki hedelmät, vihannekset ja leipä :p Normaalisti olen pepsi max addikti,
niin nyt kyseinen juoma oksettaa yli kaiken (mikä ei sinänsä haittaa yhtään). Hajuherkkä musta on
tullut myös. En siedä mitään omia hajuvesiäni ym. tuoksuja mitä oon ihan hetki sitten hankkinut
Myös töissä oma työhuone tuntuu mahdottoman tunkkaiselta ja rakennuspöly haisee voimakkaasti.
Tuntuu, että raitis ilma on ainoa nenään sopiva tuoksu. :eek:
 
Meillä on aika kohdunulkoisen poissulkemisultraan ylihuomenna keskiviikkona. Alavatsakipujen takia siis käydään tsekkaamassa tilanne. Toivon todella, että pääsen keskiviikkona ilmoittamaan kaiken olevan hyvin ja ihmistaimen oikeassa paikassa.

Tänään 7+0 ja itku ollut herkässä. Aika kuluu ihan liian hitaasti kun huolehtii jostakin..
 
Miwwi ja Fujin molemmille voimia ja toivoa että kaikki hyvin!

Ansku-89 Juu ei mitään, just olin vaan lukenut aiheesta niin piti ottaa selvää sitten oikeasta laidasta :) Mä oon vielä vanhempainvapaalla mutta ajattelin soittaa sitten ekan ultran jälkeen, koska duunin ja sairaskassan kautta hoidetaan kuitenkin äitiysrahat jne. Mulla on niin paljon duunikavereita facebookissakin että jos tästä rupee tulee julkisempaakin tietoa niin kivempi että osaavat odottaa siellä töissä. Viimeksi ei kyllä netissä raskaudesta huudeltu, taisi monelle tulla yllätyksenä kun oli yhtäkkiä seinä täynnä onnentoivotuksia :LOL: Duunissa taas kerroin tosi nopeasti viimeksi, kun jäin sairaslomalle niin pian että tuntui reilulta kertoa syy.

Karviaismarja en muista kyllä yhtään muuta kuin että ihmettelin ihan samaa silloin. Ei varmaan paria kuukautta kauempaa kestänyt, ennemminkin joitain viikkoja korkeintaan. Nyt kesti pahin vaihe ehkä kaksi viikkoa. Mulla ei ole ikinä edes kuukautisiin liittynyt mitään hirveitä rintaoireita, kaksoissiskolla on taas ollut tosi kipeät varsinkin raskauden aikana. Lienee tosi ihmiskohtaista.


Täällä ollaan ihan fiilareissa, kun sisko on jo ihan lähtökuopissa synnyttämässä. Ollaan naurettu että vuorotellen ollaan tässä sikiämässä. Parin päivän päästä käydään myös katsomassa toista pariviikkoista pienokaista :heart: Ei oo vaikee arvata että koko ajan pyörii tämä omakin raskaus mielessä, myös oma pikkuinen vaikuttaa asiaan kun on vielä jotain muistissa.

Vanhempanikin olivat jo paljon paremmalla tuulella tänään, kyseli jopa oloja ja muutenkin oireista puheltiin. Ajateltiinkin nyt tosta kertomisesta että ei nyt ruveta kuitenkaan erityisemmin salailemaan, jos tulee puheeksi niin kerrotaan. Yritän kuitenkin että duuniin menis tieto vasta kun soittelen sinne.
 
Kultapupu mulla ei myöskään oo kuukautisiin liittynyt mitään rintaoireita, ainakaan aristusta tmv., mutta nyt rintaoireita on ollut ainakin enemmän kuin 2 edellisessä alkuraskaudessa, joissa niitä ei ollut! :D

Aamuisin ei oo enää kuvottanut juurikaan, mutta silti ei oo tehnyt aamulla kahvia mieli, vaikka tavallisesti (ennen raskautta) join 1-2 kupillista (mukillista..) aina aamuisin. Töissä menee sitten jo kahvikin alas, tosin oon rajottanut sen määrän aika vähäiseksi. Varsinkin, kun joskus tulee juotua vähän Cokistakin, niin ei sitten tuu liikaa kofeiinia yhelle päivälle..

Töihin ajattelin ilmoittaa sitten np-ultran jälkeen kun palaan lomalta (ultra just ennen lomaa), koska ei oo ihan yksinkertaista saada rekryttyä uutta mun tilalle. Muutoin ollaan kerrottu muutamalle mun kaverille, jotka tietää keskenmenoistakin, sekä mun äidille ja mummille. Miehen vanhemmille ja joillekin läheisemmille kavereille ja sukulaisille kerrotaan varmaan np-ultran jälkeen sitä mukaan, kun tulee puheeksi.
 
Viimeksi muokattu:
Moi,
multa on lahtenyt nyt kasista taa kertominen: toissa yks kolleega, se hammaslaakari :), paras kaveri suomessa, toinen kaveri maailmalla, ja yks kaveri taalla. Ja aiti. Mutta noille ma kertoisin muutenkin jos menis kesken...;)

Mua harmittaa kun vielakin tulee niita menkkajuilinoita aina silloin talloin - varsinkin silloin jos oon heilunut pystyssa tosi kauan.

Kuvotus jatkuu. Tupakka haisee entistakin pahemmaelle ja koska meneen junalla toihin, joutuu aamulla valttelemaan laiturilla tupakoitsijoita (mahdotonta!). Siella ma sitten oon, kuvotus kurkussa.

Tanaan kun oltiin tulossa ipanan kanssa tulossa kotiin, huomasin uuden indonesialaisen ruokapaikan avanneen. En voinut itelleni mitaan - siihen pysahtyi pyora, noppesti iso annos ja melkein puhumatta pyorailin kotiin ja vedin koko satsin naamaani. Jaahas...jos taa meno jatkuu, niin ma oon aika tankki raskauden lopulla. Viime raskaudessa kerty 13 kiloa jotka kylla kaikki (plus muutama kilo paalle) lahti kun menin toihin. Menin viimeks toihin kun pikkuseni oli 8 kk. Taalla kun ei voi olla normaalisti kuin 3 kk kotona! Viimekskin sain kenkaa paivaa ennen kuin piti palata toihin. Eli sitten kuitenkin palasin toihin vauvan ollessa 8 kk, mutta koska olin irtisanomisajalla, sain sovittua erikoiset ajat ja olin vain kaksi paivaa viikosta pois kotoa.
Nyt taytyy taas alkaa junailemaan etta miten kauan saapi olla kotona...koska huhtikuusta vuoden loppuun minua i siella nay, vaikka se sitten maksais sen tyopaikan. Olkaa siis onnellisia etta Suomessa ei tarvi moisilla paataan vaivata!
 
Viimeksi muokattu:
Mulla ei ole oikein mitään raskausoireita . Jos etsimällä etsin, niin joskus tulee sekunniksi sellainen kuvottava olo. Lisäksi alamahaan sattuu, ei kovasti, ilman särkylääkettä pärjää loistavasti, suurimman osan ajasta se on paineen tunnetta mutta välillä vilhloo. Onkohan tää normaalia??

Eilen kerrottiin muutamalle läheiselle, mutta nämä ovat kans sellaisia joille keskenmenostakin varmaan sanottaisiin. En osaa salailla oikein, ja tuntuu mukavalta jakaa tämä ilo.

2.9 olis varhaisultra!! Se jännittää aika lailla, mutta luulen että nämä viikot menevät nopeasti ja ultra on ennemmin kuin huomaankaan.

Miwwille ja Fujinille tsemppiä!
 
Totean heti ensimmäiseksi alkuun, että vihreää teetä saa juoda raskausaikana. Ei tarvitse miettiä kuin sitä kofeiinimäärää, jota vihreässäkin teessä jonkin verran on (kahvia 3 kupillista pvässä versus vihreää teetä 5 kupillista pvässä). Nyt naiset rauhoittukaa ja nauttikaa raskaudestanne :)

Itse olenkin kyllä paras puhumaan rauhoittumisesta. :ashamed: Eilen tuli ihan yhtäkkiä semmonen olo et nyt on pakko päästä varhaisultraan. Nt-ultraan on niin pitkä aika stressata, jos siellä ei kuitenkaan ole elämää. No varasin Salon Mehiläiseen ajan vielä samalle illalle :D ja ultrassa kaikki hyvin. Yksi alkio näkyi, sydän sykki ja pituutta oli 17,7mm. Nlan mukaan viikot 8+3 ja alkio vastas viikkoja 8+1. Kaikki hyvin. (ps. ultra maksoi vain 88e vaikka olinkin varautunut 250e laskuun!!)

Vois vaikka piakkoin appuvanhemmille kertoa :)

Talvis ja salamatkustaja 8+4
 
Viimeksi muokattu:
Mulla itsellä ei ole kokemusta äitiyslomista ulkomailla, mutta kun olen kuunnellut yhden Amerikassa asuvan kaverieni juttuja, olen kyllä niin iloinen, että olen äitinä Suomessa. Hänellä oli molemmista lapsista mahdollisuus olla kotona kuusi viikkoa. Sitten lähtivät lapset päiväkotiin, ja hän meni töihin. Aivan kauheaa, niin lapsille kuin äidillekin! Että kyllä tätä yhdeksän kuukauden äitiys-/vanhempainvapaata pitää tosissaan arvostaa. Ja että vielä sen jälkeenkin voi halutessaan olla lapsen kanssa kotona! Kyllä meillä on asiat hyvin.

Mulla on tänään ensimmäinen neuvola. Ei siellä varmaan mitään ihmeellistä tehdä. Mulla on vielä viime keväältä kaikki jutut sen verran hyvin muistissa, että varmaan selviän aika vauhdilla tuosta käynnistä.

Tuolla etusivulla tosin taisi olla joku lista, mihin voi päivittää omia neuvola- ym. käyntejä. Mulle vois laittaa sinne varhaisultran 2.9. ja nt-ultran 2.10. Tuota neuvolakäyntiä nyt ei enää tartte päivittää, kun se on kohta jo ohi :)
 
mie varasin ekan neuvola ajan 10.9. Sitten selinää että pääsenkö tälläkin kertaa ultraan ennen np:tä. Viimeks ainakin pääsin ihan vaan koska kierto on hieman pitempi kuin "normaali" 28 päivää :D

Kertomisesta niin mie oon kertonu muutamalle kaverille. Ja töissä yritän pimittää niin pitkään kuin vaan jaksan :D Tänään meinasin jo sortuu ja kertoo mutta sain pidettyä itteni hiljaa. hirmu hankalaa oikeesti tää hiljaa oleminen ja miullehan jos joku sanoo että sie oot varmasti raskaana niin pokka pettää siinä vaiheessa ja kunnon hymyn ja naurun sekainen no enpäs oo konsertti lähtee liikkeelle.. Oon vaan niin huono valehtelemaan.. Eilen miehen sisko oli kylässä ja sanoin vaan että oon menny aikasin nukkumaan varmaan viikon ajan (ja olin jatkamassa koska tyttö herää ennen kuutta aamulla) niin heti alko että oot ihan varmasti raskaana mie tiiän sen ihan varmasti oot ja siinä minä sitten yritän "vakuuttavasti" kieltää. :D noh en nyt tiedä mihin lopputulokseen se sisko tuli mutta mitään en myöntäny suoraan ainakaan.. Sain mieheltäkin illalla kuulla miten "hyvin" mie aina noihin suhtaudun.. Mut en vaan voi sille yhtään mitään :D

Täällä eilen koski mahaan varmaan just tuolleen menkaamaisesti ja tuli vähän luottavaisempi mieli että ehkä siellä oikeesti on jotain. Muistan tuon tunteen viimeraskaudesta ja se oli ihan selvä merkki siitä että pitää vähän hidastaa päivän tahtia. Eli en sitten tänään apteekkiin menekkään hakemaan vielä yhtä testiä sen kunnon plussan toivossa vaan säästän nekin rahat ja uskon nyt vaan että kyllä siellä jotain on. :D
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Huomenta! ruoka-asioista edellisessä keskenmenneessä raskaudessa mietin hysteerisesti koko ajan mitä saa ja mitä ei ja oli ihan sekasi... nyt tuntuu että en viitsi stressata siitä niin kovasti, välttelen tärkeimpiä ja muuten otan mutulla. Tuo vihreä tee muakin mietitytti ja teet muutenkin, kun mielelläni lipittelen pitkin päivää. Nyt juon eniten tuota valkoista teetä, melko mietoa eikä ala närästään...

Tuossa jo mainitsinkin, mutta tosiaan töissä kerroin jo nyt. Ollaan pieni toimisto ja se salailu viimeksi oli hankalaa ja loppujen lopuksi ihan turhaa - ihanaa kun voin nyt vähän puhua tästä ("vähän" joopa joo, vaikka kuinka pinnistän niin juuri muita ajatuksia ei tällä hetkellä ole :LOL: )
Omalle ja miehen perheille kerrotaan tässä piakkoin, ainut mikä meitä on mietityttänyt on anoppi joka ei ollenkaan tykkää kun pyydetään olla kertomasta eteenpäin. Hän on kampaaja ja tykkää puida omat ja toisten asiat oman sukunsa, ystävien ja asiakkaiden kanssa - sitten kertoo mulle kuinka "KAIKki" on sitä ja tätä mieltä mun asioista...:headwall: Minä itse kun olen aika pidättyväinen omista asioistani... No, näin me ollaan kaikki erilaisia ja sehän tekee elämästä mielenkiintoista.

Onnea Talvis hyvistä ultrauutisista!!!
Minäkin yritin saada neuvolaa varatessani varhaisultraa aikaisemman tuulimunan takia, mutta turhaan. Varailemme yksityistä kans sitten siinä 8 viikolla...

Dorian 5+0
 
Adalie, mulla ei ekan kohdalla ollut menkkajuilimisia, niin jotenkin aina pelastyn niita. Siis etta onks taa nyt lopun alkua. Mutta hyva kuulla, etta ovat joilekin se positiivinen merkki, koetan itteakin tsempata siihen :)

MIetin tossa eilen, etta mita meilta viela puuttuu - sis varustelussa - ja sankya ja hoitopoytaa lukuunottamatta kaikki on. Ne vaan tarttee pyytaa takaisin kalylta jonka mukula on silloin noin 1.5 vuotias. Tuntuu pahalta hanelta pyytaa ne takaisin, kun on taloudellisesti tiukilla, mutta holmoahan sekin on jos me joudutaan ostamaan uudet...

Ai niin, ja tietty poikien vaatteet puuttuu, jos niin kay etta herra olis tulossa..No, vaaleenpunainen pojilla on varmasti jossain paina maailmaa muotina :LOL:

Tietaako kukaan, saako Emmaljungia korjautettua jossain? Tai varaosia ostettua? Meilla on sellaset ikivanhat 5 lapsella olleet emmaljungat mutta ne on niin superhyvat vankkurit joilla paasee vaikka puuuhun, etta haluun ehdttomasti kunnostaa ne tallekin...naabergulliaiselle :) Mutta onko siihen jotain palvelua olemassa?
 
Viimeksi muokattu:
Karviaismarja mulla kans aina noin verenpaineet näyttäö paaaaljon korkeemmalta, jos joku "outo" mittaa. Kotona ne on aina ok, vaikka eivät kovin matalalla silloinkaan, mutta normaalin rajoissa. Viime raskaudessa mittailinkin joka toinen päivä niitä kotona, kirjasin ylös ja vein tulokset aina neuvolaan. Ja tässä hiljattain, kun kävin työterveystarkastyksess, niin sanoin sille hoitajalle asiasta ja hän tuumasi, että ei sitten turhaan tarkkaan tuijoteta niitä arvoja, mitä sai sielä!:)

Täälä jatkuu kuvottava olo. Jos ei syö, oksettaa. Jos syö, oksettaa. Yhh. Eilen jäi ekan kerran kahvi juomatta! Ekassa raskaudessakin oli alkuun, ettei vaan pystynyt kahvia juomaan. Lisäksi väsyttää. Ja mies vielä pitkää päivää nyt töissä, eli ton pikku termiitin perässä pitäis jaksaa pysyä viä kaikki illat työpäivän jälkeen. Eiks tää tästä. Hyvän asian takia kuitenkin nää kurjat oireet, niin kyllä ne kestää!!:)

Kirppu ja hiisku
 
Kiva kuulla, että noi menkkamaiset tuntemukset on normaaleita, uskallan vähän rauhoittuu jo tän panikoinnin suhteen :) Mun täytyy jatkuvasti hokea itselleni että nauti nyt tästä! Tulee pitkä odotusaika, jos koko ajan stressaan jokaista asiaa, kipua tai sen puutetta..

Oletteko ajatelleet, haluatteko tietää sukupuolen? Toisaalta olisi kiva tietää, hankintojen kannalta, mutta olis aika ihana kyllä pitää salassakin. Hankintoja yritän olla tekemättä etukäteen juurikaan, silmät täytyy vauvanvaate osastolla sulkea kokonaan!

Talvis: mä varasin kans mehiläisestä varhaisultra-ajan, ja mulle sanottiin että maksa 250e, toivottavasti yllättyisin positiivisesti niin kuin sä!
 
Heissan! Ja huh huh ku on tullu tekstiä..pitäs käydä joka päivä lukeen niin pysyy paremmin kärryillä :)
Olin eilen neuvolassa ja tänää se neukkutäti soitti ja ilmoitti,että neuvolalääkäri ois 17.9 :) Neuvolassa ne kysy,että onko mulla ollu vesirokkoa,mutta mä en muista eikä mun vanhemmatkaan muista :D (kiva.. :D ) joten joudun meneen verikokeisiin josta se selviää..se neuvolatäti puhu jostain piikistä tai muusta vastaavasta mikä pitäis laittaa jos ei oo ollu vesirokkoa..Onko jollain kokemusta tästä asiasta??
Mulle on tässä viikonlopun aikana yritetty tarjota juhlissa tuorejuustoa kaikissa muodoissa ja erilaisia drinkkejä, onneks hyvä ystävä joka tietää raskaudesta tarkkasilmäsenä aina pelasti mut tilanteista.. :D Muutenkin oon yrittäny noudattaa kaikkia ohjeita tunnollisesti,mutta välillä huomaan että se on aika stressaavaa miettiä mitä saa syödä ja mitä ei :/
Joku kyseli,millon porukka on aikonu ilmottaa työnantajalle/töihin raskaudesta..itse ajattelin,sitten kun niskapoimu-ultrassa ollaan käyty. :)
Mukavaa lukea teidän kuulumisia, täältä saa paljon vertaistukea ja vastauksia :)

Myy ja tirppana 6+5
 
Joo oon monta kertaa miettinyt että onneksi Suomessa on nämä äitiyslomakäytännöt tällaiset. Tosin itse en viitti sitten toisen jälkeen kovin pitkää enää kotona olla kun vaikuttaa rahatilanteeseen tosi paljon. Nytkin jo olin miettinyt jos menis ainakin osa-aikaiseksi mutta päätin että hoidan nyt opiskeluja loppuun tässä välissä.

Iitun emo ja muut jotka noista menkkajuilimisista puhui, mulla oli ensimmäisessä raskaudessa silloin kun menkkojen piti alkaa muutama päivä, ja sen jälkeen aina silloin tällöin miltei koko raskauden ajan. Nyt on ollut sitten jo muutaman viikon suunnilleen päivittäin edes jotain, silloin kun menkkojen olis pitänyt tulla niin oli kovempia. Nyt on vähemmän ja harvemmin, mutta edelleen päivittäin. Myös siskoni kertoi että toisessa raskaudessa oli paljon enemmän niitä.

Myy87 oon kuullut vesirokkorokotteesta mutta ei kai sitä raskaana olevalle annettais? Vai onko sitten joku muu piikki? Aika jännä.

Mun taas piti saada jäykkäkouristusrokote 2012. No olin sitten raskaana kesäkuusta eteenpäin, silloin vasta tietty havahduin että se rokote pitäis ottaa ja silloin ei saanut sitten. Jälkitarkastuksessa ja neuvolassa kyselin sitten synnytyksen jälkeen ja lääkäri sanoi että th pistää, th taas että lääkäri. No arvatkaapas onko jäänyt koko asia sitten ja nyt oon taas raskaana :headwall: No katsotaan sitten ensivuonna taas uudestaan :D

Kp & Kultakala 5+6
 
Onpas vain tullu tänne tekstiä :D

Ruokarajoituksiin suhtaudun samalla lailla kun aiemmissakin raskauksissa: maalaisjärjellä. Kofeiinia rajoitan, aamuisin juon tavan kahvia, mutta muutoin kofeiinitonta.

Sukupuolesta yritetään saada selvää sitten rakenneultrassa. Jos ei näy siellä, niin sitten jännäillään loppuun asti. Vähän mulla sellanen fiilis on, etttä tällä kertaa tulis tyttö, mutta eilen näin unta, että saatiin poika (joka syntyi ennenaikaisesti...)

Olot on täällä edelleen aivan kamalat. Paino senkun jatkaa laskuaan (mutta maha on ihan hiukan turvonnut nyt) kun ruoka ei maistu. Ja tää väsymys on jotain niiiin jäätävää, välillä tuntuu ettei kättänsä ylös saa. Iltaisin nukahdan aina samalla kun nukutan lapsia, ehdottomasti viimeistään kymmeneltä nukahdan sohvalle :D

Pientä (siis todella pientä) tuhrua on tullut eilen ja tänään vessassa käydessä paperiin. En haluaisi tästä nyt huolestua turhaan kun olen kuullut, että se on ihan normaalia. Mutta jonkin verran takaraivossa se pyörii kuitenkin.

Aikooko muut hankkia kotidoppleria tai uskotteko niiden toimivuuteen? Mä sain ilmaiseksi kaverilta valmiiksi, mutta sillä ei vielä saa sydänääniä kuulumaan varmaan moneen viikkoon...
 

Yhteistyössä