Huhtikuun hurmurit 2014 ~Heinä- ja elokuussa~

värjäsin esikoisen aikaan hiuksiani pariin otteeseen, ekan kerran vasta raskausviikon 12 jälkeen. Nytkin pitäisi taas värjätä, mutta jos nyt kuitenkin odottelen vielä kuukauden. Mä värjään vaaleita hiuksia mustaksi, joten mulla on aina ihan järkyttävä tyvikasvu :D No, ehkä mä kuitenkin kestän sen.

Mä opiskelen (toista tutkintoani), joten mun ei tarvitse selitellä raskaudesta tai neuvolakäynneistä mihinkään työpaikkaan. Sama oli esikoisesta, jolloin tein ekaa tutkintoani. Olen kyllä jo kertonut lähimmille ystävilleni sekä omille että mieheni vanhemmille. En ole vielä päättänyt, koska kerron "kaikille", mutta ehkä pikkuhiljaa tipoittain, kunhan nyt olen ensin käynyt siellä varhaisultrassa tarkistamassa, että kaikki on hyvin.

Mä en tupakoi tai juo alkoholiakaan koskaan, joten ei ole riippuvuuksien kanssa ongelmia, eikä tartte juhlimaan lähtiessäkään selitellä, miksi en tällä kertaa ryypiskele mitään :) En mä kyllä kovin usein käykään missään juhlimassa, vietän mieluummin koti-iltoja yksin, miehen tai kaverien kanssa.

Kyllä mekin meinataan kysyä sukupuoli, jos rakenneultraan asti päästään. Siihen on vielä loputtoman pitkä aika, joten en edes kuvittele, että tämä raskaus jatkuisi sinne asti, ettei taas tule pettymystä. Esikoisesta kuitenkin kysyttiin ja saatiin tietää ihan oikein, että poika on tulossa. Nyt mulla ei ole mitään tyttö- tai poikaoloakaan, kun yritän mahdollisimman vähän ajatella koko raskausasiaa.

Tänään mulla oli neuvola. Eipä siellä mitään uutta. Kaikki asiat olivat tosiaan tuoreessa muistissa, joten nyt kirjoitettiin vaan uusi neuvolakortti, punnittiin (painoa on tullut 300 g lisää lähtöpainoon verrattuna) ja mitattiin verenpaine sekä keskusteltiin viime kevään keskenmenosta. Seuraava neuvola onkin vasta marraskuun alussa, mutta siinä välissä on sentään se nt-ultra (ja varhaisultra yksityisellä).

Jos joku Turun seudulla on muuten kiinnostunut superhalvasta ultrasta, niin käykääpä tsekkaamassa: http://vslaakaripalvelu.fi . Itse olen menossa juurikin tuonne varhaisultraan, hinta 90 euroa. Voin ensi viikolla raportoida, oliko hyvä paikka. Joitain keskusteluja olen lukenut tuosta lääkäristä, ja hyvä kuulemma on.
 
Kultapupu mulla maito alkoi vähentyä muistaakseni aikas pian plussan jälkeen. Nyt sitten taas tällä kertaa ei olisi loppunut millään, eli voi olla että oli sitten ekan kanssa muitakin tekijöitä sitä vähentämässä. Tai vaan niin nälkäinen lapsi. :) Mistä näistä tietää.... :D

Tänään alkoi jumppakausi. Sain synttärilahjaksi kausikortin, jolla saa käydä niin paljon kuin haluaa, joten pakkohan se oli mennä, vaikka kuvotus on ihan järkyttävää. Oli kyllä ihanaa!!! Tykkään käydä aika lailla samoilla tunneilla kuin mun äiti, niin täytyy vaan toivoa, ettei siellä ala kovin yökkiä, ettei se nyt heti arvaisi. Nyt oli vielä kevyt olo pomppia, mutta katsotaan, miltä näyttää meno muutaman kuukauden päästä.

Huomasin, että Missä X -karkit (siis ne kirpeät) auttaa kuvotukseen. Ei vaan karkkiakaan koko aikaa viittis syödä. Mutta pahimipien hetkien varalle on pussi jemmassa.

Sukupuoli: itse en haluaisi nyt kysyä, kumpi on tulossa, mutta mies ei nyt tästä ajatuksesta oikein tainnut innostua. Noooo, rakenneultraan on vielä niin pitkä aika, että ehdin aivopestä ukon. Kummankin tavarat ja vaatteet on kuitenkin valmiina, joten sinänsä ei olisi merkitystä. Mulla on kyllä poikaolo, koska jostain syystä urheilutulokset kiinnostaa enemmän kuin yleensä. :D MM-kisojen aikaankin ihan sujuvasti luettelin keihäskarsinnan tuloksia miehelle. :D :D :D Todella epätyypillistä minulle. Naurettiin, että poikahormoneja selvästi ilmassa.

Hassua, miten olen aina ajatellut, että mulla olisi kaksi tyttöä. Nyt kun on yksi kumpaakin, niin jotenkin jopa toivon sitä poikaa. Tai no, tyttö on kyllä ihan yhtä hyvä.

Jos sitten nukkumaan. Päivällä tuli nukuttua pari tuntia lasten kanssa oikein syvää unta. Ja taas väsyttäisi. Huomenna on vähän erikoisempi päivä ja varmaan menee lastenkin unirytmi päikkäreitten osalta vähän uusiksi, niin ei pääse päivälevolle...
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Joku kyseli kotidopplerin geelistä, että käykö sen tilalle joku muu voide. Me käytettiin viime raskaudessa
liukkaria ja hyvin kuului. Myös käsivoiteet ovat ihan saman asian ajaneet =)
Viime kerralla sain muistaakseni kotilaitteella sykkeet kuulumaan joskus rv 12 tienoilla. Oon ymmärtänyt,
että istukan virtaukset saattavat kuulua jo aikaisemmillakin viikoilla, mutta vauvan syke vasta
muutaman viikon myöhemmin...
 
Niin ja sitä piti vielä kysyä, että kuinka hyvin teille seksi maistuu tällä hetkellä?
Mulla vähän ehkä vaihtelevasti, mutta huomattavasti hiljaisempaa makkarin puolella kuin pari kk sitten :D
Jotenkin iltaisin on niin ähky ja väsynyt olo, ettei tee mieli sekstailla. Miehen puolesta koen
kuitenkin huonoa omaa tuntoa tän asian suhteen...:ashamed: Mutta onneks tää tila on vaan väliaikaista :rolleyes:
 
Viides villahousu harmi että sulla on tollanen kokemus :( Varmaan nousee pintaan aina raskauden yhteydessä, toivottavasti nyt menee kaikki hyvin!

Äippyli_81 kiitos kokemuksista! Täällä en usko että on vähentynyt ainakaan vielä, vihlontaa taas ja tuntuu että tissit turvoksissa. Mulla oli alkuun aika monta kipeää tiehyttukosta kun maitoa tuli niin sairaasti, pakkasen täydeltä, ja enemmän kuin ehti pumpata ja imettää.. No tänään tuntui pitkästä aikaa tuttu vihlaisu siellä samassa kohtaa missä joka kerta tukos on ollut, toivottavasti oli vaan joku ohimenevä ilmiö. Olen miettinyt alkaisko taas pumppaamaan, jos ei muuten niin vähän lisää varastoa, jos vaikka esikoinen lopettaakin imemisen yhtäkkiä. Olis sitten mahdollista ainakin pikkuhiljaa siirtyä siihen korvikkeeseen, jos ei muuta.

Puhuit, Äippyli, muuten siitä urheilun katsomisesta, niin mulla oli tyttöä odottaessa pakkomielle kokkiohjelmiin, joita en siis jaksa ikinä katsoa! Tuleekohan tuosta isona huippukokki vai kotirouva? ;) Nyt en ole huomannut vielä mitään sen suuntaista.

Mä kävin pitkästä aikaa kunnon lenkillä, tietenkin vedettiin kaikki mahdolliset hirmu ylä- ja alamäet, onneksi oli toi miehen sisko jolle pysty välillä lykkää rattaat kun rupes tuntuu ettei henki enää kulje. Varmasti tuli hyvät jumpat! Jos sitä jaksais vielä sen iltajumpan vetää niin ei olis niin huono omatunto siitä miten paljon oon nukkunu sohvalla tässä viimepäivinä :LOL: Tuli kerrottua uutiset siinä samalla hänellekin ja kertoi että juuri oli suunnitellut illanistujaisia, voi olla että meen sitten muuten vaan tai kuskiksi vaikka :D Ehdinhän mä tässä kahteen kertaan käydä viihteellä välissä, eikä kyllä totta puhuen haittaa yhtään. Ei oo pariin vuoteen oikeen enää kiinnostanut toi juominenkaan, nykyään vielä vähemmän. On ne yleensä tosi hauskoja iltoja kun saa lähdettyä, mutta ei ne seuraavat päivät kiinnosta yhtään..

Täällä onkin jo masukuvia! :) Mulla on tää pieni pömppis tähän tullut ihan syömisellä, ja sanoin tossa miehelle että niin odotan kuinka jollekin kerron raskaudesta ja saan kuulla että "oonkin katsonut että on masu vähän pyöristynyt!". Ennen kuin nämä lapset on olleet edes pilkkeenä silmäkulmassa, oon kuullut tuntemattomiltakin että varmasti oon raskaana, kun jostain syystä mun läskit näytti ihan raskausmahalta.. Kerran jopa uutena vuotena kun vedettiin siideriä niin miehen kaveri tuli väen vängällä väittämään että oothan raskaana! Ja loppuillasta vielä yritti pokata, ei ollut vissiin kaikki kotona hällä. Kaikkein mukavinta oli silloin kun muutenkin oli herkkä asia, kun ajateltiin että ei voida saada lapsia luonnollisesti. Siinä oli yksi syy miksi laihdutin reippaasti sitten. Vaikka ei kait auttanut vaikka laihassa kunnossa olin, kun tuohon jäi vähän nahkaa ja viime raskaudessa yksi lääkäri sitten kommentoi että näkyykin jo maha, vaikka todellakaan ei vielä ollut mitään mahaa.. :| Vielä kun on taaksepäin kallistunut kohtu niin se oli loppuraskaudessakin ihan tajuttoman pieni se maha! Naapuri ei tainnut edes huomata että oon raskaana, talvikin kun oli. Saa nähdä miten käy nyt, yleensä on vähän isompi toisessa raskaudessa.
 
Vastataan vielä tuohon ja sitten ei enää yhtään viestiä tänään! :)

Eli tällä hetkellä seksi on maistunut täällä oikeastaan paremmin kuin vähään aikaan. Me ollaan oltu aina aika pupuja, mutta viimeraskaudessa oli kyllä alusta asti ettei yhtään olis haluttanut. Eli tiedän tunteen! No viimeisellä kolmanneksella oli sitten haluja taas enemmän, kuulemma aika yleistä. Synnytyksen jälkeen oli tosi vaikeaa olla kuukausi harrastamatta (kun oli tikitkin), taidettiin ottaa pari varaslähtöä mutta kyllä rupes paremmalta tuntumaan vasta kun oli kunnolla parantunut. Varmaan jotenkin kun ei saanut niin oli pakko saada :D Mutta vasta nyt on siis palanneet halut siihen mitä aina ennen on ollut, jotenkin ihmeellistä kun oli niin eri fiilikset viimeksi ja odotin jotenkin että nytkin olisi. En tiedä vaihteleeko sitten raskauksittain vai mistä johtuu, ja liittyykö myös hormoneihin se ettei aiemmin palanneet ne halut entiselle tasolle :p Oon kuullut myös sellaisista ettei synnytyksen jälkeen ole haluttanut enää ollenkaan! Jotenkin liittyi juuri hormoneihin.
 
Mä olin viimeksi kaupungilla sijaisena ja soppari on kesän jälkeen katkeemassa niin en halunnut kertoa (onneksi työvaatteet oli sellaset, että ihan vasta loppumetreillä niistä tajusi että olin raskaana). montaa käyntiä ei kyllä tullut. mutta hammaslääkärissä ja lääkärilla, labrassa taisin minakin käydä. varasin ajat joko heti aamusta tai iltapäivästä mahd. myöhään että ei menis niin paljon työtunteja. sitten vaan pakersin niitä takaisin. kun sain seuraavan sopparin, kuukaudeksi kyllä vaan, niin kerroin pomolle ja sain käydä työajalla. äitiyslomaan asti jatkoivat soppareita onneksi ja eipä mulla kyllä mitään muita poissaoloja ollutkaan.
 
Seksi ei täällä maistu. :( Ei tee sitten yhtään mieli. Säälin kanssa miestä, mutta toivon ja uskon, että tilanne raskauden edetessä paranee... Sen lisäksi,että petipuuhat ei kiinnosta niin pinna on kauhean kireällä muutoinkin ja kaipaan vaan omaa tilaa. Mieshän siitäkin siis saa kärsiä. Voi miksi täytyy olla näin vaikea?!

Onko muut saaneet nukuttua ihan hyvin? Kun mua kyllä väsyttää iltaisin paljon, mutta yöt on kovin levottomia. Lisäksi iskias on alkanut vaivaan ja särkee öisin... :(
 
Vielä tuosta tupakoinnista! Että en kyllä olis pystynyt lopettamaan jos mies ei ois lopettanut samalla, en käsitä kuinka joissakin perheissä miehet jatkaa polttamista mut yrittää "tukea" äitiä lopettamaan, HALOO :D

Seksistä.. Mulla alko viimeviikolla koulu niin oon kyllä ollu niiiin poikki ettei oo sänkyyn mennessä ollu seksi mielessä :D
 
Mua voisi periaatteessa seksi kiinnostaakin, mutta pelästyin sitä kiinnittymisvuodon runsautta niin paljon, että yhteistuumin miehen kanssa päätettiin, että odotellaan varhaisultraan asti ennen sänkytouhuja. Ei se varhaisultra nyt tietenkään mitään kerro mistään, mutta saanpa vähän mielenrauhaa, kun näen, onko alkio oikeassa paikassa, onko siellä ylipäätään alkiota ja lyökö sen sydän. Nyt on kyllä ollut sensorttista pahoinvointia, etten tiedä, pystyisinkö mihinkään juoksematta välillä vessaan. Oksentanut en ole mutta lähellä se on ollut. Kiva oli eilen mennä nukkumaankin, kun etoi ja kuvotti, ja vatsallaan tai kyljellään olo vaan paheni :D

Muuten mä olen kyllä nukkunut ihan hyvin. Viime yönä oli kyllä pakko mennä vessaan kesken unien. Mutta muuten. Olen tosin pitkistä ja syvistä yöunista huolimatta ollut järjettömän väsynyt aamuisin. Onneksi mulla on tällainen semilomaviikko: luennot alkavat vasta ensi viikolla, ja sain jo tälle viikolle suunnitellun esseen kirjoitettua, joten nyt voin ottaa vähän rennommin ja nukkua vaikka päiväunet, jos siltä tuntuu.
 
Lumimyrsky: Paikka, jonne menet ultraan (Varsinais-Suomen Lääkäripalvelu) on mielestäni todella hyvä ja mukava paikka. Enemmän kuin hintansa arvoinen. Sinne olisin tosiaan tästä toisestakin mennyt, ellei olisi kunnalliselle puolelle laitettu. Ei maksa paljoa (verrattuna muihin), ultrataan vatsan päältä, lääkäri on mukava ja mukaan saa kuvia sekä dvd:n. Eikä ole niin hätäinen käynti kuin mitä tämä nyt kunnallisella puolella oli.

Seksistä on ollut juttua. Haluja täällä kyllä on, mutta aiemmin hiivatulehdus rajoitti ja pahoinvointi sekä väsymys vie sen verran paljon voimia, ettei haluista huolimatta oikein jaksaisi.

Nukkuminen onnistuisi ihan tarpeeksi hyvin, ellei esikoisen masu vaivaisi. En nuku yhtä hyvin kuin ennen raskautta, mutta ihan tarpeeksi hyvin. Etenkin, kun ei tarvitse ihan niin usein vessassa ravata :D
 
Huomenta!
laurina ja muut, seksihalut on tosiaan ollut hakusessa täälläkin, mies parka :( Kai se vaikuttaa kun on pinna kireellä ja väsyttää koko ajan, mutta muutenkin on ollut sellainen olo että melkein työntää miestä pois, kummaa. On meillä seksiä ollut, mutta täytyy kerätä kaikki keskittyminen että maistuu.. Toivottavasti se lähtee tästä taas pian nousuun.

Mä oon kanssa nukkunut tosi levottomasti, oikeestaan jo useamman viikon, siis jo kiinnittymisajasta alkaen. Sekavia unia ja vessassa käyntiä. Normaalisti nukun täysin sikeesti ja ongelmitta. Ei auta tähän väsymykseen muuten yhtään.

Onko muut varailemassa/jo käynyt varhaisultrassa? Millon ajattelitte mennä? Mulla oli viimeksi np-ultra varattu vasta rv13, mutta keskenmeno alkoi ennen sitä - tällä kertaa päätettiin ehdottomasti mennä ultraan jo aikaisemmin, ehkä rv8 tai 9?
 
Dorian: Itse olen käynyt varhaisultrassa, niin tässä kuin aiemmassakin raskaudessa. Ekassa kävin 8+5 ja tässä 7+4. Kummassakin olen luullut meneväni aiemmin, mutta raskaus onkin ollut pidemmällä.
 
Hei kaikille, en ole pahemmin kirjoitellut, en ymmärrä mikä hemmetin ketutus mulla on päällä ihan 24/7 :(. Lapsille jaksan olla ystävällinen, mut mies rukalle konahdan ihan joka asiasta tai siis soitellessa räyhään. Enkä kyllä sellaista jaksais kun sitten on vaan niin hemmetin paha mieli, varsinkin kun näin kaukosuhteessa ollaan niin vielä pahemmin jää kaivelemaan ikävät sanat. No jospas tämä helpottais pian.

Hiusten värjäämisestä...mulla nyt sinällään hyvä tilanne että oma väri on päässä ja kasvattelen vain näitä harmaita raitoja ihan omasta takaa :D.

Seksistä....sitä ei saa kun omalla kivalla kun mies on niin kaukana mutta eipä tuo ole juurikaan tehnyt edes mieli kun on niin väsynyt ja oksettava olo.

Jeps jos tästä yrittäis näitä arkiaskareita vähän touhuilla. Ihana ilmakin olis, jos vaikka uloskin suuntais.


suski28 ja baby 9+1
 
Lumimyrsky me käytiin esikoisesta 4d-ultrassa tuolla Jussi Savonlahdella. Siitä jäi silloin 2009 alkupuolella joku 130e muistaakseni maksettavaksi, et edullinen oli sekin. Ja tosi mukava lääkäri, selitti paljon kaikkea ja dvd tuli kotiin mukaan ultrauksesta. Suosittelen! :)

Unenlaatu on täälläkin mietityttänyt. Voisin sanoa et mulla ei oo koskaan uniongelmia tai -vaivoja. Mutta nyt olen viime viikosta lähtien joka yö kun työpäivä koittaa, herännyt n klo 4 vessahätään, ja siihen kun vatsa sattuu kun on niin kova hätä. Sitten pyörin siinä aikani ja mietin onko pakko lähteä, kun matkalla tulee kylmä eikä jaksais nousta. Tai sitten meiän sänkyyn on kiivennyt jotain ylimääräistä porukkaa enkä halua ottaa riskiä et lapsi herää. No sitten klo 5 havahdun siihen kun miehen herätyskello soi ja saatan olla hereillä niin kauan, että kuulen kun touhuaa aamupalaa alakerrassa. Oma kello soittaa klo 6 ja sit onki ihan tötteröö! Tänä aamuna heräsin vielä kerran 5 ja 6 välillä johonkin, katsoin sänkyämme ja totesin et mies on jo noussu ja esikoinen sängyssä, onpa kiva herätä vielä kerran ennen omaa kelloa. Kohta mulla on sitte vauva joka valvoo öisin 4-6 välillä :snotty:

Talvis ja salamatkustaja 8+5
 
Onnea Fujin hyvistä ultrauutisista!

Myy87 Vesirokkohan on raskausaikana vaarallinen vauvalle. Tietääkseni se voidaan tarkastaa verikokeilla ja niistä tarkastetaan jotain vasta-aineita tms. Jos sinulla ei ole ollut vesirokkoa aikaisemmin, altistut ja sairastut siihen raskausaikana, tulet saamaan jonkinlaisen estolääkityksen.

Näin toissayönä unta siitä, että limatulppa otti ja lähti. Sitten lähdin synnyttämään, mutta siinä tuli mutkia matkaan ja lopulta uni vaihtui toiseen. En oo koskaan aikasemmin nähnyt unia synnytyksestä! Toivottaavasti se sitten totetutuu 33 viikon päästä...

Neksu 7+
 
Mie oon kanssa värjänny hiuksia normaalisti aina raskaus aikana. Nyt on vaan tukka muoti "muodinmukainen" eli liukuvärjätty vaaleaksi latvoista niin eipä oo paljon värjäilemistä kun ei tuu juuri kasvua kun se on tuolla latvoissa :D

Seksistä niin ei oo meillä ollu muutoksia.. Viimeraskaudessa muistan että välillä miulla ei tehny mieli ku tissit oli niin kipeet ja sitten lopussa ja raskauden jälkeen taas miehellä ei tehny mieli.. Mut nyt tuossa välillä oli normaalia jo ja normaalina se on jatkunu myös ainakin toistaiseksi. :)

Unta saan kyllä hyvin kun säkyyn meen, mutt yöllä pitää nousta vessaan ja vessahan on alakerrassa niin tulee aina vähän tuota kulkemista. Mutta sitten saan taas nukahettuun nopeesti.
 
Täällä ollaan flunssan kourissa, viime yönä hädin tuskin sain nukuttua kun nenä oli niin tukossa:(. Luin naso ratiopharmin ohjeista että ei saa käyttää raskaana. Tänään kuitenkin kun olin lääkärillä, lääkäri sano että saa käyttää. Oletteko te käyttänyt nenäsumutetta raskaana ollessa? ol6 jotenkin niiiin ylimielisen ja paskan olonen mieslääkäri! Asenteella et "ai, sä tulit tuhlaamaan mun hyperkallista aikaani, et saisit olla pois töistä" . Kuulemma jos on kurkku kipeänä töissä, jossa on pakko puhua paljon, niin se on ihan sattumaa, että kurkkukipu pahenee ja ääni häviää.... kummallista, mitenköhän mulle käy aina just niin? Sattumankaupalla? Eikös ole parempi olla pari päivää saikulla, kuin kipeenä töissä, tartuttaa työkavereita (muutenkin pulaa työntekijöistä) ja sit lopulta itte olla viikon saikulla? Aarggh!!!!
Nonni, johan helpotti:), ainaki vähän.

Seksihaluista, ilman tätä tautia, kyllä tekee mieli, aika normisti/ehkä jopa enemmänkin. Hiusten värjäämisestä, aattelin pötkötellä mahollisimman kauan ilman värjäystä, viime kampaaja käynnistä onki jo melkein 2kk niin aika hyvin näis maantienharmaaruskeissa hiuksis näkyy raja, kun aina punaseksi värjäytän. Mutta on sitä muutoinkin väliä kampaajakäynneillä ollut.
Sukupuolesta me molemmmat halutaan tietää, ei malttas oottaakkaan=). Jotenkin aattelen koko ajan että tulossa olis poika, enpä tiedä paljonko se vaikuttaa, että toivoisin ekaksi poikaa, tottakai tyttökin on tervetullut yhtälailla, mutta semmoonen ajatus vaan on ollut jo pitkään, että ensiksi poika ja sitten tyttö=). Molemmille on jo nimet mietitty ja vaatteita on myös molemmille (siis semmossia niiiiin ihania, että tahtoo käyttöön:LOL:)

Yemina, muistasitkos mitä se 4d ultra maksoi? Haaveissa olisi, mutta eipä tiedä venyykö kukkaron nyörit.... tosi kivaa kun on Porilaisia mukana!!! Saakos kysyä, ketä on teidän neuvola terveydenhoitaja? Meillä on Tuula Santanen, ainakin puhelimessa kuulosti tosi mukavalta!!!

Jeee!! Ylihuomenna onkin jo pitkään odotettu neuvola!!!=)

Lilleri88 ja vaavikka 8+2<3
 
Nukkumisestakin ootte puhunut, hyvin nukuttaa kyllä! Esikoisesta aloin ravaamaan vessassa 2x yöllä heti plussauksesta ja nyt ihan sama homma :) Normaalisti käyn kerran kaks päiväsä niin on vähän totuttelua! Ja vähän ärsyttää kun tietää valmiiks ettei tuu nukkumaan yhtäkään kokonaista yötä raskausaikana, eikä varmaan ihan heti synnytyksen jälkeenkään ;)
 
Onnea Fujinille ja muillekin jotka ovat saaneet hyviä ultrakuulumisia :heart:

Täällä myös käyty tänään ultrassa ja kaikki oli niin kuin pitikin eli vastasi suurinpiirtein viikkoja ja sydän sykki terhakkaasti :heart: Keskeytyneen keskenmenon kokeneena aion minäkin kuitenkin mennä parin viikon päästä tarkistamaan uudestaan tilanteen. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin kantaa sisällään monta viikkoa kasvun lopettanutta sikiötä/alkiota. Mutta nyt onneksi helpotti huoli ainakin hetkeksi :)

Jouduin eilen jäämään sairaslomalle kun töissä kuvotti niin paljon.. Varsinkin hajut tekevät todella pahaa ja kun on ravintolassa töissä niin niiltä ei oikein voi välttyä. Parfyymit on pahimpia mutta kaikki kalat ja muut ruuan hajut ällötti niin paljon että päätä särki kuin krapulassa ja vessassa sai käydä yökkäilemässä. Onneksi huomisen jälkeen pääsee neljäksi päiväksi mökille lepäämään. Ja huomenna myös eka neuvola :D

Betti ja Boo 7+1
 
Viimeksi muokattu:
Vesirokosta - muakin on alkanut hirvittaa se, kun toi meidan melkein naljevuotias on niin paljon ja monen pikkulapsen kanssa tekemisissa. Ma en siis tieda onks mulla ollut eika aiti (ja ainakaan isa) muista. Aiti on sita mielta ettei mulla ollut vaikka siskon napyt muistaa...Mutta sisko mustaa napsutelleensa rakkoja paanahassaan rikki eli jos muistaa sen, on ollut jo vanhempi (yli 3) ja se tarkoittaa, etta makin oon ollut jo porukoissa. Ja kyllahan sisaresta sisareen on tartuttava, eiks vesirokko oo sellanen helposti tarttuva?? Eli jos mulla on vaan ollut se niin lievana, ettei aiti siks muista (ehka ei ees huomannut). Vihurirokon oon sairastanut - siita on jopa kuvamateriaalia (kiitos vaan, aiti!).

Ma en ole kuullut etta taalla sita testattais verikokeilla... AAAPUUUAAA?
 

Yhteistyössä