Huhtikuun hurmurit 2015 - Huhtikuu, meidän kuu!

Mikä mahtaa olla Beben tilanne? Tsemppiajatuksia tueksi!

Laskinko Boomkaa sun rv oikein? Millä mitoilla poika syntyi?

Raskausarvista: en huomannut raskauden aikana että olisi tullut, mutta nyt synnytyksen jälkeen niitä näkyy selkeemmin, mutta ei oo paljoa tullut. Mahaan siis. Rinnoissa taitaa olla kans, kun maidon noususta turpoavat. Olen koittanut muistaa rasvailla mahaa ja tissejä yhä. (ja ai että nännit on nyt arat, vaikka käytän rintakumia imettäessä, yritän muistaa laittaa Lansinoh-voidetta joka kerta, mutta ei sitä aina muista.) Että sorry vaan Karo, arvet saattavat näkyä vasta myöhemmin, kun iho palautuu. (mutta ei kaikille ilmeisesti tuu arpia ollenkaan)

Se turvotus tais olla pahimmillaan pari päivää synnytyksestä, varsinkin jalkoihin tuntui kertyvän vielä lisää (ettei kannata laittaa vähän tiukkoja kenkiä synnärireissulle, mäkin taisin pyytää isommat tossut käyttöön, kun puristi kauheesti, vaikka ennen synnytystä ne oli hyvät jalassa).

Kevis ja nukkuessaan hassuja ääniä pitävä poikanen =)
 
Paljon tsemppiä kaikille jotka vielä vauvojaan odottavat! Jännät hetket on monilla ihan käsillä :flower:

Ultrassa (lauantaina) ei tosiaan nähty tuota istukan vuotoa /pientä irtoamista. Selvisi vasta istukan tutkimisen jälkeen. Kätilö huomautti, että oli hyvä etten lähtenyt kotiin, koska olisi voinut irrota jos oltaisiin odotettu synnytyksen käynnistymistä pidempään. Crb ei ole noussut pojalla, joten hyvältä näyttää :)
Jälkisupistukset on tosi inhottavia, mutta muuten ei ole pahemmin kipuja. Muutamia tikkejä laitettiin, ei tullut kuin pieniä repeämiä. Ainiin, pojan paino 3660g ja pituus 50,5cm ja syntyi tosiaan rv39+4. Tuo lääkärin tekemä arvio ultralla jäi vain arvioksi eikä onneksi pitänyt aivan paikkaansa ;) eli ei kannata välttämättä huolestua mikäli on saanut ison arvion lapsesta.

Arvet: pari uutta tuli. Kannattaa varautua, että rintoihin voi hyvinkin tulla vielä maidonnousun myötä.

Jahas, pikkumiehen ruoka-aika :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Jasmin12
Raskausarvista: Mulla siis 4. raskaus ja ei sellasia kunnon arpia oo kertaakaan tullut. Ihan alamahalle on viimisillä viikoilla tullut hentonen viiva tai pari. Niitä ei jälkikäteen huomaa, jos ei ala tarkasti tutkimaan. Mahaa en oo koskaan säännöllisesti rasvannut, vaan aina sillon, kun siltä tuntuu. Rintoihin on maidon noustessa tullut arpia enemmänkin, mut nekin kovin vaaleita.

Mä ostin muuten lauantaina 1kg niitä pikkusia suklaamunia ristiäisiä ajatellen =) Parasta ennen päiväys oli 6/2016, joten eivät vanhoja ennätä ainakaan olla! Noissa ei oo mitään pääsiäisaiheista käärettä vaan ihan sinisiä ja vihreitä. Tokmannilta löyty siis ja olivat puoleen hintaan (4.98/ kg).
 
Boomkaa onnea pojasta :heart: Onneksi kaikki hyvin, pelottavaa ajatellakkin tuollaisia istukan irtoamisia...

Arvet Ei ole vielä tullut. Esikoisen aikana ekat arvet tosiaan tuli minullekkin vasta imettäessä rintoihin, mutta ne on hävinneet kokonaan jo aikoja sitten.... eli arpia tosiaan voi tulla vasta synnytyksen jälkeen, mutta toisaalta ne saattaa vaaleta niin ettei pysyviä jälkiä jää. :) Rasvaillut olen aina hyvin laiskasti, taitaa se olla muutenkin enempi kudostyypistä riippuva juttu tuleeko niitä vaiko ei.
 
Onnea Boomkaa ja perhe pikkuisesta! <3

Päivitystä: Supistukset hävisivät lähes kokonaan aamupäivän aikana. Tunnin parin aikana muutama/yksi hassu saattoi olla. Ip lääkäri määräsi Cytotecit synnytyksen käynnistämiseksi. Ekan tabun ottamisesta jo pari tuntia ja saldona 2 supistusta! Että tämä lapsi ei taida kovin helpolla tulla ulos. Illalla toinen tabu, jos ei lähde etenemään. Ekasta hulahduksesta lapsivettä on jo 36h. Miten lie koko hommaan vaikuttaa se, että vauva on tosi ylhäällä vielä?! Edes yölliset supparit eivät saaneet laskeutumaan kunnolla. Meinaa pikkasen turhauttaa koko homma.. :/
 
Bebe mulla cytotecit ei edistäneet hommaa ollenkaan, ei tullut yhtään supistuksia. Ilmeisesti toisilla ne toimii ja toisilla ei. Mulla kaava oli: ballonki - cytotec -cytotec -ballonki -kalvojen puhkaisu - oksitosiinia - kiireellinen sektio. Toivottavasti sulla edistyy paremmin!
 
Hurrrjasti onnea kaikille palkinnon jo saaneille!

Täällä ollaan tiukasti yhdessä koossa, varmasti vielä toukokuussakin että kiva kun on muitakin loppukuun jännäilijöitä!

NLAoli viime viikolla ja siellä kaikki ok. Paino noussut nyt reilun 8kg, SF mitta 31 ja pikkuisen syke 145. Streptokokkinäyte oli negatiivinen.

Minua ei jännitä synnytys ollenkaan vaan se että osaako lähteä sairaalaan oikeaan aikaan... Ja mistä tiedän että ahaa nyt on tosi kyseessä.

Ainiin bebeltä voisin kysyä miten hommat KYSissä sujui? Onko ystävällinen hlökunta, saitteko perhehuonetta ym kokemuksia..
 
Viimeksi muokattu:
Minisport: Kyllä ne oikeet supistukset huomaa, joten etteköhän osaa lähtee sairaalaan =) ne on sen verran voimakkaita ja kipeempiä, et harkkasupistukset on ihan läpihuutojuttu niihin verrattuna.

Sain tänään aikaseks laittaa kotiintulovaatteet vauvalle valmiiksi ja turvakaukalon etin myös tohon ulottuville :)
 
Bebelle tsemppiä täältäkin :wave:

Tulkaa tosiaan kertomaan synnytystarinoita, kun ja jos vaan jaksatte ja ehditte. Kiva lukea. Ja jos joku haluaa kertoa kivunlievityskokemuksia niin niitäkin lukisin mielelläni. Alkaa tässä jo vähän miettiä mitä itse haluaa.. Esikoista synnyttäessä oli ilokaasu ja se oli minulle hyvä, mutta nyt ehkä haluaisin jonkun puudutteen lisäksi loppuvaiheeseen. Spinaalia tai kohdunkaulan tai häpyluun(?) puudutusta olen miettinyt jos vaan ehtii saamaan.
 
Hei nytkö meinaatte jo vauvapuolelle karata??!! Porukka jakaantuu kyl ihan omilleen, jos vauvan jo saaneet alkaa kirjottaa muualla! Loppupään porukalla menee vielä heittämällä kuukausi ennenkö on synnytys ees ajankohtainen!!!
 
Jasmin, pysyttäiskö kuitenkin täällä tällä puolella, kunnes kaikki on saaneet vauvansa, tai tän kuun loppuun, ja sitten siirryttäis kaikki vauvapuolelle (vaikka vauva vielä odotuttais itseään)? Siis jos vielä odottaville sopii nää meidän maito- ja kakkajutut :LOL:

Millaisia määriä teillä vauvat syö kerralla? Tissistä syötyä tietysti miltei mahdoton arvioida, mutta jos menee osa pullosta? Meillä pikkuinen on välillä ihan uskomaton ja vetelee 80-90 ml, nyt näköjään viime syötöllä miehen syöttämänä mennyt ensin nykyinen ns. normaaliannos 70 ml ja siihen vielä päälle 30 ml. Desi! Mihin se noin pienessä ihmisessä edes mahtuu? Pukluakin tulee, mutta vain vähän. Eilinen päiväsaldo oli 560 ml ja siihen päälle tissitykset, monta pitkää rupeamaa. Pienipainoisena syntyneet voi kuulemma olla tosi nälkäisiä ja innokkaita syömään, ja sen kyllä huomaa!

Puudutuksista: mulle laitettiin hyvissä ajoin valmiiksi epiduraalikanyyli, ja sinne fentanyyliä, joka on vissiin morfiinijohdannainen, niin vaikka se varmaan auttoi pitämään kivut kauempana, niin en kyllä uudestaan haluis sitä, mulle se aiheutti kauheen kutinan varsinkin kasvoihin, ja pariksi yöksi kauheita kauhuleffa-sarjamurhaaja-painajaisia. Mut paha sanoa, millaista olis ollut ilman, luultavasti paljon pahempaa!

Kevis ja poikanen 5 vkoa
 
Huonosti nukuttu yö. Johtui osittain siitä,että jännitän tämän päiväistä lääkärin tuomiota. Ja osittain kovista supisteluista. Jotenkin on semmoinen tunne,ettei ne tänään käynnistä,vaikka se lääkäri sanoi. Kuitenkin sattuu se lääkäri minun kohdalle,joka viimeksikin eväsi käynnistyksen. Mutta sepä nähdään iltapäivällä. Päätin yön aikana että olen kovana ja pysyn sen lääkärin päätöksessä.

Lumme75 & Riisinnuppi 36 +6
 
Mua ei ainakaan haittaa vauvajutut, kun kohtahan niitä itekin täällä höpisee!! =) Ja tuleepahan muistutuksena aina jotkut jutut jo etukäteen ;)

kevis
: Vauvojen mahalaukku venyy ihan uskomattoman nopeesti. Voi siis olla valtava ero lyhyessä ajassa noissa maitomäärissä =) Hieno juttu, et ruoka maistuu ja vauva kasvaa :heart:

Lumme75:
Tsempit lääkärikäynnille!
 
Mua ei haittaa ollenkaan lukea maito-ja kakkajuttuja :D Niitten asioiden ympärillä meidän jokaisen arki tulee ennemmin,myöhemmin pyörimään :) Ja mustakin kuulostaa paremmalta,että siirrytään sitten yhdessä vauvapuolelle turisemaan. Ei tarvitse monesta paikkaa lukea. Kuitenkin haluan kaikkien kuulumiset lukea :)

Bebe ja Lumme Tsemppiä molemmille! Toivottavasti molemmilla pikkuinen pian kainalossa.

Omaa napaa Niinkuin mainitsin aiemmin, limatulppa irtosi viikonloppuna. Ennen sitä oli kipeitä supistuksia lähes joka ilta parin viikon ajan. Nyt tuntuu,että supistukset ovat hävinneet. Toki harkkasupistuksia on. Onko tämä nyt sitä tyyntä myrskyn edellä,tiedäpä.

Lumi-15 38+2
 
Heippa,

Pysykää vaan vauvautuneet vielä tällä puolella! Siirrytään sitten kuun vaihteessa joukolla syntyneiden puolelle. =) kaikki kakka ja tissijutut on sallittuja (ja toivottuja) myös tällä palstalla.

Tsempit Lumpeelle, toivottavasti saat mieleisen hoitopäätöksen. Tulehan sitten kertoman kuinka kävi!

Lumi, täällä sama juttu. Hyvät supistukset on hävinneet tipotiehensä. Tosi ärsyttävää... Eilinen kävelylenkkikään ei saanut kuin yhden kurjan supistuksen aikaiseksi. Täytyy varmaan alkaa tosissaan hätistelypuuhiin, että tästä masusta pääsisi joskus eroon. Sanoinkin aamulla miehelle, että saa luvan 'avustaa' tässä hätistelyssä tästä lähtien joka ilta. Jos se tosiaan lähtisi sillä millä se on tullutkin... :D

Pikku-Katti , 38+3
 
Vieläkin yhdessä koossa! Äsken sain päivän ekan Cytotec -annoksen. Tänään niitä 2 x 75mg, jos eivät auta niin illalla vielä 100mg annos. Jos nuilla ei lähde käyntiin, niin mikä lie seuraava vaihe?!? Eilen 35mg ei aiheuttanut kun 3 supparia 4h aikana. Illalla 75mg sai jo kunnolla epäsäännöllisiä supistuksia aikaan, mutta ne lopahtivat kokonaan yöllä yhden jälk. Aamuyöllä heräsin muutamaan supistukseen ja ne on tällä hetkellä tämän pvn saldo..

Enpä aatellut, että vesien menon jälkeen voi näin vaikeaa olla käynnistyminen.. :/ Turhauttaa jo melkolailla! Aamulla teki mieli jo itkua vääntää. Mieskin on töissä, kun ei raaski isyyslomapäiviä "kuluttaa" täällä päivystäen mahdollisesti monia päiviä.. :(

Jospa kohta alkaisi supistelemaan..

Vastailen myöhemmin enempi. Monta kertaa on jo kirjoitettu teksti hävinnyt..

Bebe ja tyty 40+3
 
Viimeksi muokattu:
Juu saa pysyä vauvautuneet täällä, ei minua haittaa ainakaan kenenkään jutut :D

Bebelle ja lumpeelle voimia käynnistelyihin. Kunpa ei nyt ihan pisimmän ja vaikeimman kaavan kautta menis :/

Lumilla ja pikku-katillakin siellä ilmeisesti jo alkaa tapahtumaan. :) Jospa tosiaan olisi vain sitä tyyntä myrskyn edellä....

Tänään oli neuvolakäynti, rimpsu:

rv 38+6 (36+5), paino 70,4 (69,2), turvotus +/- (--), RR 114/81 (124/78), pissa ok, hemppa 112 (104), sf 34 (31,5).

Raivotarjonnassa oleilee edelleen ja pää on alhaalla, mutta hippasen liikkuu vieläkin. Kaikki ihan hyvin siis, sain seuraavan ajan ensi maanantaille mutta terkka meinas etten tule enää.. saas nähdä, toivottavasti on oikeassa. (!)

Mutta etten minäkään ihan liian helpolla pääsis lopun suhteen niin streptokokkinäyte oli positiivinen :/ Eli saan synnytyksessä sitten sen antibioottitipan ettei tartu vauvaan. Ja jos synnytys lähtee käyntiin vesienmenolla, pitää lähteä suht sukkelaa sairaalaan eikä jäädä odottelemaan supistuksia. Tuo nyt jännittää, minun tuurilla tää alkaa sitten vesien menolla ilman suppareita, ja sitten makaan siellä vuodeosastolla tuntikausia myös odottelemassa jotain tapahtuvaksi. |O eli saa nähdä liitynkö pian seuraan bebe ja lumme...

Pääasia tietysti että asia on nyt tiedossa ja siihen reagoidaan, ettei vauvalle tulisi mitään. Esikoisen odotusaikana tuota ei edes tutkittu, vähän hirvittävä ajatus. Onneksi silloin vedet meni vasta salissa ennen ponnistusvaihetta, kun puhkottiin kalvot. Silloin kai tarttumisriski on huomattavasti pienempi eikä esikoiselle onneksi mitään koskaan tullutkaan.. Mutta luin netistä äitien kirjoituksia siitä että antibiootti on unohdettu antaa/ annettu liian myöhään pyynnöistä huolimatta tai asiaa on vähätelty :/ Toivottavasti ei mitään sellaista tule eteen, sit kyllä räjähdän siellä.
 
BeBeBanbino: Toivotaan, et ne lääkitykset nyt alkais tehota! Ootko liikkeellä ollut, et ne provosois supistuksia lisää?

äiti88: Toi streptokokki on ollut iät ja ajat ihmisillä, mut nyt sitä on saatu seulomalla kuriin vauvoilta. Ei oo siis täys katastrofi, jos sitä ab:tä ei ennätä saamaan. Sit ilmeisesti seurataan vauvan tulehdusarvoja, jos niin pääsis käymään. Mä sain kuopuksen synnytyksen yhteydessä antibiootin. Nyt ilmeisesti oli negatiivinen, kun ei mitään mainittu siitä.
 
Voi ei BEBE inhottavaa kärvistelyä ja hermojen koettelua! Toivottavasti alkaisi pian tapahtua. Mulla on kaksi käynnistystä takana ja eka käynnistys oli cytotecilla. Kolmannen murun jälkeen käynnisty synnytys ja loppu meni nopeesti. Toinen käynnistettiin kalvojen puhkaisulla ja koska omia supistuksia ei alkanut 2h kuluttua kuulumaan laitettiin oksitosiini tuuppimaan hiljalleen ja jo alkoi tapahtua! Zemppiä, toivotaan nyt tosiaan että sullakin alkaisi jo pian tapahtua :)

LUMME -Miten kävi!? Pääsitkö käynnistykseen?

Tuosta STREPTOKOKKI näytteestä: Mulla ei ole testattu sitä!? En ole kuullutkaan ennen kun nyt että se pitäis seuloa!

Jaah, kukahan seuraavaksi...?? Lumi? Pikku-Katti? :) joku muu?? ;)

Sitkeäsissi & muru rv37+1 <3
 
Jep. Isolla osalla naisista tuo bakteeri on elimistössä, eikä se ole mitenkään vaarallinen normaalitilassa. Mutta jos se on ns. aktiivinen synnytyksen aikana ja kanta voimissaan, se voi aiheuttaa vauvalle esim. sepsiksen johon ei aina hoitokaan auta. Vauvan sairastumisriski todellakin on onneksi pieni, mutta sitä lisää juuri tuo aikainen vesienmeno ilman supistuksia (bakteeri voi nousta rikkoutuneen kalvon kautta kohtuun) tai esim. äidin synnytyksen aikainen kuume (tuo voi lehahtaa synnytyksessä tulehdukseksi joka lisää tartunnan vaaraa).

Aika huonosti kaikki tuntuu asiasta tietävän ja vielä 2012 asiasta ei puhuttu _yhtään mitään_ joten en siitä mitään tiennyt. Nyt täällä seulotaan tuo jo kaikilta rv 38, koska kuulemma riittävän pitkä antibioottihoito synnytyksen aikana on tehokkain keino torjua bakteerin tarttumista vauvaan.

Todennäköisyydet onneksi tosiaan on meidän positiivisen tuloksen saaneiden puolella, mutta on tuo vaan niin kallis paketti mikä sieltä on tulossa että aika vakavasti otan asian :)
 

Yhteistyössä