HUHTIKUUN MASUJEN PINO

Huomenta!!

Kohta on pesty ja silitetty viimeiset vauvanvaatteet. :) Sen jälkeen kyllä on vielä pesemättä harsot, pyyhkeet jne.

Eilen lenkin jälkeen mullae tuli kauheita liitoskipuja. Tuntu ettei mitään pystynyt tekemään. Kävelykin teki kipeetä. :( Ei ole mulla tällaista ennen ollut. Mietin että jos tällaisena jatkuu ni oisko tuosta tukivyöstä apua. Pitänee katsoa. En kyllä ole hankkinut tuollaista vyötä vielä.

Olen nyt innostunut kantoliinasta. Ajattelin ostaa jonkun ihan halvan ni ei mene rahat hukkaan jos jostain syystä jääkin käyttämättä.
Onko muilla kokemuksia ko liinasta? Millainen teillä on ollut?

Pahalla päällä tääläkin ollan melkoisen usien nykyään. :/ ärsyttää vaan niin äkkiä moni asia. Mies joutuu tästä sitten kärsimään. Myöhemmin on todella paha mieli itsellä. Osaan kyllä olla aivan ihanakin eli nuo hormoonit taitaa tehdä tepposensa suuntaan että toiseen.

Äitiysrahapäätöstä ei ole vieläkään tullut mulle. Paperit ovat olleet KELA:ssa perillä 18.12. Päätöksen tulo kestää kuulemma kun haen viimeisten 6kk tulojen mukaan. Rauhassa ootellaan kun äippälomakin alkaa virallisesti vasta 9.3. ja kolme ensimmäistä kuukautta työantaja maksaa palkan.

miranda + masuli 30+4 :heart:
 
Heissan mammat! :wave:

Meillä jälleen sairastetaan! Nuorimmainen on taas kuumeessa ja yskii niin, että oksennus tulee :( Plääh, mä inhoan talvea, kun se on aina tämmöstä.

Mutta pikaseen vaan tulin tänne kysymään viisaammilta, että minkälainen käytäntö on sairasloman ajan palkoilla? Mulla ei oo siis hajuakaan miten nää hommat menee? Mulla on vakituinen työpaikka jossa olen ollu pari vuotta. Nyt oon ollut tieten rapiat 2vkoa sairaslomalla. Maksaako työnantaja mulle palkkaa siltä ajalta? Entäs jos sairasloma jatkuu, saanko mistään rahaa?

Tämmösillä vaivaan päätäni tänään. Viime yö meni taas tosi huonosti, piti kolmen aikaan yöllä nousta kuumaan suihkuun kun toi olkapää rupes niin kipeeksi :/ Nyt en sit millään jaksais näitä poikia jotka kuumeesta huolimatta jaksavat koko ajan tapella keskenään!

t. hömppö rv 30+3 ....tai jotain....
 
Hömppä: Meillä on ainakin niin että työantaja maksaa 60ensimmäistä sairaslomapäivää täyttä palkkaa ja kela maksaa työnantajalle jotain korvausta. Tämän jälkeen palkkaa saa 2/3 palkasta johonkin asti (tästäkin työnantaja saa kelalta korvausta ja jos kelan maksama osuus on suurempi kuin tuo 2/3 palkasta ni kela maksaa sulle ylimevän osan). Tämän jälkeen ei saa palkkaa vaan haetaan kelalta sairaspäivärahaa. En sitten tiedä miten noi käytännöt vaihtelee eri paikoissa.
 
nostelempa tätä samalla hiukan..

hömppö. riippuu alasta missä työskentelet. kaikkein varmimman vastauksen saat kun otat suoraan yhteyttä palkanlaskijaasi. itse olen kaupanalalla ja oli vielä uusi työsuhde joten tipun kelan rahoille tosi nopeaa. harmittaa mutta minkäs sille sitten voi.

paistoin muuten äsken lettuja! :p annan hiukan jäähtyä ja sitten herkutteleen niitä kermavaahdon ja mansikkahillon kera!! :p :p :p ja hiukka ehkä vois jädeekin pakkasesta leikata siihen.. :whistle: näin ne kilot pysyy kurissa.. :LOL: :LOL:

jalava ja smurffi taas..
 
Minäkin ajattelin pitää kiloni kurissa.. joten leivoin ison kasan pullia aamusta.. ja tietty piti hilloa ja kermavaahtoakin laittaa väliin kun täällä eräät niitä laskiaispullia on mainostanut :kieh: ei minkään laista itsekuria.. heh :LOL: no pitää kovasti siivoilla illasta niin jos ne kaloritkin menis siinä pois..

täällä ei onneksi ole nyt pakkasta läheskään niin paljon kun alkuviikosta.. mittarissa vaan -18 lähen kyl tänään ulkoileen.. pää muuten räjähtää täällä sisällä...

taidan lähtee pyykkejä laittamaan kuivumaan ja sitten miettiä tän päivän ruokapuolta..

eipäs muuta..

t:gemini+masukki rv 32+3 :heart:
 
MIRANDALLE vikkelästi: mä suosittelisin pienen vauvan kantoliinaksi jotain trikoista ja sen verran pitkää, että riittää hyvin niihin sidontoihin (reilu 4m). Yhdenkin sidonnan kun opettelet, niin pärjää tosi pitkään. Ja meillä ainakin vauva nautti olostaan! Ja mun kädet jäi täysin vapaaksi tehdä muuta. Mulla itsellä hug-a-bub, joka kai sit sieltä kalleimmasta päästä.. Katsopa vaikka www.babyidea.fi ja sieltä kohta kantoliinat..

orapihlaja ja sykerö32+2
 
:wave: hei vaan pitkästä aikaa.. säpinää on riittänyt koko viikoksi! nyt pitäis siivota mut ei jaksa!

supisteluja on alkanut tuleen ihan oikeesti ja välillä jo vähän kipeitäkin ovat :( kurjaa ja levossakin supistaa.

nykyään nukun enimmäkseen vasemmalla kyljellä. välillä yritän asentoa vaihtaa ku paikat puutuu, melkosta ähertämistä se on.
joku mietti ku sormet oli tunnottomat ollut, samaa ongelmaa myös täällä en tiedä mistä johtuu?

just kävin puntarilla ja 13 kiloa näyttäis olevan liikaa normaali olotilaan :LOL: sitä ehtii vielä komiasti tulla toiset 13 kiloa ku näyttää ruoka ja herkut maistuvan!

tänään kävin kelalle laput viemässä, mut antoi ne takas ku oli väärin täytetty, yllätys!! aikoi kelan täti itse pyytää työnantajalta palkkatodistuksen, hyvä, tuleepahan kerralla se kuntoon. eli päätöstä saa varmaan odotella sen kk ainakin.

minä en oikeesti tiedä mikä viikko on menossa? mut luultavasti 29 jotain.. taidan mennä pötkölleen! ja syömään välipalaa
 
Moikka! Äitiysraha päätös tuli muutama päivä sitten ja kesti tulla noin 2 viikkoa. nyt sitten odotellaan pakkausta, sen pitäs tulla 2 viikon sisällä.
Onko muut saanu jo pakkauksia? Mä ootan uteliaana, mitä uusi pakkus sisältää, sit kun se esitellään, me kaikki varmaan saadaan vielä vuoden 06 pakkaukset.

Jäin 2 viikkoa sitten sairaslomalle issiaksesta, ja oon äippälomaan asti saikulla. Työnantaja olis kyllä vaatinu pitää tulevan kesän kesäloman ensin!! Suonenvedot oon onneksi saanut kuriin , kun aloin syömään magnesiumia.

Vauva tuntuu olevan liikkeellä pitkin päivää, ja kauaa ei pysty enää olemaan samassa asennossa.
 
heipsis.

työvko takana ja huomenna pitäis mennä ostaan jumboon jotain kivaa työkamuille.
enä siis ens vko töitä ja sitten alkaa loma,jotenkin uskomatonta.
lähtökahvit ja kakut on töissä ja varmaan mulle tulee tippa linssiin kun on vika pvä.
takaisin en tiedä vielä palaanko,aika näyttää....

masussa myllätään varsinkin pallean kohdalta välillä tuntuu että jalka tai käsi tulee läpi =)
aamuisin masussa on hiljaista mutta viimeistään ruoka-aikana alkaa myllerrys ja iltaisin on kymmenen jälkeen taas toimintaa.

unet maistuu niin että mies valittaa siitä kun kuorsaan.
onko muilla samaa ongelmaa?
samoin tuo oma kuolaaminen on ällöttävää,kun aamulla herää paita märkänä tai tyyny
:kieh:

mutta eipä tässä ihmeempiä,koira odottelee lenkille pääsyä,mutta sitä ennen tietty ite vessan kautta....


vko 29ja risat
 
terveisiä äitipolilta. En oo päivällä joutanu kirjottamaan mutta nyt kuulumisia....Kävin sielä ja ensin kun mitattiin paineet ja punnittiin niin ikinä ei oo niin isoja lukemia saatu. että totesin jotta tais tuo kenkien pois ottaminen tehdä tämän jotta paineet nousi noinkin paljon. Sitten saikin odottaa ikuisuuden rouva lääkäriä että tuo tulee polille. Ja sain aika tylyn palvelun..... :headwall: että kun tein kysymyksiä asian tiimoilta. Lapsi vettä on vain runsaasti ja toistaseksi ainakaan ei vauvasta löytyny mitään vikaa..Kait. :/ Jotta asiaa seurataan ja neljän viikon päästä uudestaan. Nyt sitten onkin koko illan ollu maha taas kummallinen kun on ronkittu. Että huominen sais toivon mukaa olla parempi jotta saan tehtyäkin jotakin. Vauvalle annettiin paino arvio 1500g että taitaa tulla iso lapsi. Sukupuolta kysyin mutta ie tuo kertonu joten toivon mukaan olis enskerralla eri lääkäri jotta vois asiaa kysyä..aivan ittensä takia. Ei mitenkään kamalan positiivinen kokemus... :headwall: :headwall:
 
Pillipulla, kylläpäs on kurjaa, kun saa tuommoista kohtelua :/
Ihmisiähän ne lääkäritkin ovat, mutta kuitenkaan ei pitäisi huonoa päiväänsä potilaisiin purkaa, varsinkin kuin luultavasti jokainen on jostain asiasta huolestunut kun sinne menee. :hug:

Mua on ehkä vähän kanssa alkanut kiinnostamaan tuo liinailu...
Jotenkin tuntuis että kun noita vipeltäjiä on jo kaksi, sais vauvan pidettyä mukana helpommin.
Ainut mikä mietityttää, ettei vauva jää hommaan "riippuvaiseksi" :whistle:
Jos tottuu meinaa usein olemaan tuossa rinnalla, niin saankin siten kannella selkä vääränä puoli vuotta :whistle: Enkä sillä ettei se läheisyys olisi ihanaa, mutta kun pitää muutenkin jakautua kohta kolmelle.

Neuvolassa käväsin tänään, kaikki ok.
Syke huiteli 160, ja painoa oli tullut vain vauvan verran.
Eli ei itselle yhtään :D Oon nyt tosi ylpeä itsestäni :D
Sf tais olla 29.

Kahden viikon päästä viimeinen lääkäri, ja toiselle neuvola tädille koko arvioon.
Ja sitten saankin rampata neuvolassa jo viikon välein.
Eli nopsaan tää aika menee :)

Hulluna miehen kanssa siivottu koko ilta, viikonloppu meneekin synttäreitä juhliessa.
Huomenna ajattelin käväistä lastentarvikekirpparilla, jos vaikka löytyis jotain kivaa :)

Viikonloppuja kaikille!

A0205 & Oikku 33+0 ;)
 
Äkkiseltään vain ilmoitan, että nyt muutto täydessä vauhdissa, eilen meni koko päivä siivotessa uutta kotia, ja tänään vielä loppurutistus, sitten tavarat paikalleen, mutta nettiyhteyden saaminen on mysteeri, joten voi olla etten vähään aikaan omalla koneella pääse teitä tervehtiin, mut käyn sitten anopin koneella =)

Ai ja minä myös mielellään jatkan jutustelua synnytyksistä ja muista asioista sitten. Jos Miron äiti on sen verran näpsäkkä et saa meille ryhmän koottua, niin olis kiva.

heppuli ja emma 32 tasan
 
Jäi illalla vielä kirjottamaatta että tämä maakari mahassa on perätilassa ja ukolle illalla tuumasin että en muuten alakautta sitä tee jos se ei käänny eikä kääntämällä pysy.... :ashamed: .

nyt sitten on tämän aamun ilmeisesti vauva kaivanu varpaitaan tuonne kohdun seinään kun kivistää ja sellasta könyämistä tuntuu. Mutta ei auta kun lähteä kotihommia tekemään ei ne muuten tehtyä tuu. Toivon mukaan on lääkärin sanelu ehtiny maanantaiksi neuvolaan jotta saan lukea että mitä se on todella vauvasta sanellu.

pillipulla ja maakari 30+6<br><br>
 
piti tulla viikonloppu kuulumisia kirjoittamaan.. ei oliskaan kannattanut lähteä reissuun.. eilen koski autossa aivan koko ajomatkan kolme tuntia mitä me ajettiin..! ja sitten illasta liikuin pelkästään jalkoja laahustamalla en mitenkään muuten kärsinyt.. alkoi koskemaan tohon häpyluun alueelle niin paljon.. ja sitten supisteli muutamia kertoja..alaselkä kanssa vaivas...
sanoin just miehelle että mitähän tästä päivästä tulee ku mennään katsomaan turnauksia hallille ja siinä menee johonkin viiteen kuuteen jos ei pitempäänkin.. niin voi olla mulle tuskaa, eikä kehtaa mihinkään jäädä siks aikaa ku toi menee, ku en tunne porukoita täältä..jne.. ja illalla pitäis lähteä sitten jonkun miehen kaverin luokse istumaan iltaa..niin voin sanoa huomenna, että ihana päästä kotia ja pois reissusta!

pillipulli..mitkä raskausviikot sulla on? ku mietin tota painoarvioo vaan..ku itselle kanssa tulossa jättiläinen.. rv29+4(muistaakseni) niin oli 1900g... :)

mutta nytten pois koneelta ja taas istumaan tonne sohvalle..ku ollaan kyläilemäs ja mie halusin heti koneelle..heh..

heitukka & jättiläinen rv30+1
 
Lisko
pillipulla: höh, tylyä kohtelua, toivottavasti eri lääkäri ens kerralla.

heppuli: Jaksamista sinne muutto puuhiin :)

Ja sitten omaa napaa: Hitto nyt ne sit alkoi mitä olen pelännyt, nimittäin suonenveto yöllä :/ Pohkeesta veti yöllä suonella ihan kunnolla ainakin kolmeen otteeseen, voihan p.aska :ashamed: Esikoisen aikaan ei ollut tällaisia oireita, tässä on kuitenkin vielä muutama kuukausi, niin ei olisi vielä tarvinnut tulla, tai ei ollenkaan :( Ja olen lukenut tuolta yhdestä pinosta alapään suonikohjuista :x Se turvotus mitä minulla tuolla alapäässä on ollut reilun viikon, pelkään, et ne muuttuu suonikohjuiksi :eek: :'( Ennen tuota pinoa en tiennyt tuollaisia olevankaan alapäässä, mutta nyt pelkään pahinta, että minulle tulee niitä (tai nuo on niitä) :'( :'( :'(

Iloisempiin asioihin: päästiin pojan kanssa ulos, pakkasta "vain" n. 15 astetta eli ihan kelpo ulkoilu keli :) Eilen sain luettua ja vähän suunniteltua miten esitän sen lopputyön maanantaina, vaikka ei kyllä kiinnosta :/

Nyt lämmitän leipää mikrossa, nälkä kurnii.

Lisko ja "pikku- neiti" rv 31+3
 
Heitukka Mulla oli eilen 30+5. Mä taas kauhistuin kun se arvio oli niinkin suuri. Toki noita ei oo koskaan arvioitu kun on ollu normaalin kokosia odotusaikana. Ja tarkasti kyselivät sokereista vaikka niissä ei mitään ollukaan. Painosta kyllä urputettiin että liikaa on tullu ja enään ei sais tulla kun 2kg että oon varmaan syömättä loppuajasta. :whistle:

Tein tuossa rahkaunelmatortun esikon synttäri pöytään ja pienempi nukkuu pitäis varmaan siivota vähän ja laittaa kohta ruokaa kun vaan taas kekesis että mistä me syötäis....
 
RHW
syntymahajy

Joo outo juttu miten ne tekeekin niin eri lailla naa asiat (siis sen rokotuksen) eri maissa...voi olla, etta mun serkulle tehtiin sitten samalla lailla kuin Sulla, en ole ihan varma.

Mulla on taalla pullataikina nousemassa, oli pakko ruveta leipomaan kun olen lukenu niin monen syoneen laskiaispullia...!

Tulin toista kesken paivan kotiin, huippas ja yokotti.Saas nahda onko anemia taas kun noi on joitain niista oireista...

Onko kukaan ostanu Lindexilta vauvanvaatteita? Jos, niin onko ne hyvalaatusia? Aiti lahetti mulle uuden Kaksplus-lehden ja siina oli muutama ihana vaate just Lindexilta ja mietin kannattaako alkaa lahettelemaan tanne asti niita.

Eipa nyt muuta kun hyvaa lauantain jatkoa joka mammalle!

RHW 29+1
 
Lisko
Täälläkin melkoista painonhallintaa :whistle: Just syötiin pippuripihviä ja kermaperunoita ja vielä jälkkäriks tein persikkarahkaa, tosi hyvin hallinnassa tää paino :LOL: Nooh, jos nyt hyvällä omalla tunnolla söis ja sit kesällä/ syksyllä/ ottaisi laihdutus spurtin :whistle: :)

meillä ei ihmeitä, mies palaili helsingistä ja nyt potee "pientä" krapulaa tuolla sohvan pohjalla, pojan kanssa kattovat rallia.

Taidan kellahtaa pitkäkseni hetkeksi, sulattelemaan erittäin terveellistä ruokaa ja jälkkäriä :whistle:

Lisko
 
Täällä myös erittäin hyvin syönyt äitikkä... Aamusta piti kans niitä laskiaispullia tehdä ja ruuaksi tein possun ulkofilettä kermakastikkeessa ja muusia... Kyllä oli hyvää, itseasiassa niin hyvää, ettei varmaan tarvii koko iltana syödä mitään...

Nyt pitää mennä maksaan laskuja...

Nasu-Masu 31+0 (taas uusi viikko)
 
RHW
Hei sori taa nyt ei liity mitenkaan odottamiseen tai vauvoihin tai muuhunkaan tan palstan aiheisiin, mutta mua on jo kauan mietityttany etta mita toi "harmaana" tarkottaa??? Kun moni kirjottaa nimimerkilla "harmaana". Ehka mulla on menny jotain ohi kun en Suomessa asu, mutta ois kiva jos joku vois valaista asiaa tyhmalle! Kiitos jo etukateen!

...ja korvapuustien vuoro menna uuniin...!!

RHW 29+1 :whistle:
 
huomenta!!

poika yöhoidossa mummilla ja saatiin eilen olla miehen kanssa ihan kaksin :heart: mä tietysti järjestin jonkun kivan pikku show ku paruin täällä :headwall: vähän noi hormoonit sekaisin.
ihanaa ulkona vaan -10 astetta.mun tarviikin tästä seuraavaksi suunnistaa lenkille.eilen tuli myös syötyä.käytiin miehen kanssa pizzalla.
ajattelin siivoilla ennen kuin poika tulee kotiin sitten tarvii häneen keskittyä :heart:

gismo ja kyllikki 29
 
Lisko
Täälläkin pientä siivousta ollut meneillä :) Mies ja poika lähti ulos ja minä imuroin ja puhdistin vessan :) Ukko saa pölyt pyyhkiä illalla, pyykkiäkin pessyt taas aamun. Varastosta kaivoin hoitoalustan esille, pesin sen ja laitoin kaappiin odottamaan, samalla löysin vaunuihin hoitolaukun, jota en muistanut olevankaan, senkin pesin tuossa aamulla. Turvakaukalo vielä pitää porukoilta tuoda ja pestä sen päällinen ja meidän sitteri kaverilta, sit alkaa olla hyvällä mallilla vauvan tavarat, sänky vaan laitetaan valmiiks sit lähempänä huhtikuuta, tuossahan se on, mut siinä on pojan jäljiltä vielä matala kaide ja lakanat puuttuu, eli jotain pientä heno säätöö vailla valmista :)

iiks huomenna se lopputyön esittäminen :whistle: :x

Nyt menen syömään jotain, nälkähän tuo on.

Lisko ja "pikku- neiti" rv 31+4 :heart:
 
#&%?$!*... minäkin sitä ihmettelin todella.. koska ei se oli parissa viikossa tullut paljon.. ja tuntuu ku kaikkien kanssa juttelee niin ei todellakaan kenelläkään ole ollut noin paljoa..
ja sitku en oikeen oo mihin verrata koska tämä on esikoinen..
no kolmen viikon päästä uus ultra..ja painonarvio uus!

heitukka 30+2
 

Yhteistyössä